30.11.2024

Tämä artikkeli perustuu Musiikin verkkopedagogikaan osaajakoulutukseen, jonka ytimessä on teknologia-avusteisten toimintatapojen sekä pedagogisten toimintamallien kehittäminen kunkin omiin tarpeisiin perustuen. Teknologian käyttö opetuksen välineenä kuuluu modernin musiikkipedagogin työkalupakkiin yhtä lailla kuin oman instrumentin didaktinen hallinta tai näkemys musiikkikulttuurin yhteiskunnallisista suuntaviivoista. Samalla tavalla kuin soittotaidon opetuksen taidoissa tai kulttuurisen monilukutaidon kompetenssialueilla myös musiikkiteknologian opetuskäytön kyvykkyydessä on runsaasti näkökulma- ja tasovaihtelua. Tässä artikkelissa teknologian käyttöä tarkastellaan erityisesti saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmista.

Musiikki ja teknologia kohtaavat toisensa kaikkialla, missä musiikkia tavalla tai toisella opiskellaan, niin varhaiskasvatuksessa vauvojen kanssa toimiessa kuin vaarien kanssa kansalaisopiston ukulelekurssillakin. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteisiin teknologian käyttö on virallisesti linjattu musiikin tavoitealueille koko peruskoulun läpäisevästi (Opetushallitus [OPH], 2014). Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmissa teknologia mainitaan niin ikään sekä yleisen että laajan osan musiikin työtapoja ohjaavassa kappaleessa (OPH, 2017). Toisen asteen opinnoissa ja korkeakouluissakin teknologia limittyy musiikin opintoihin merkittävässä määrin. Jonkinlaisen musiikkiteknologian käyttö opetuksessa on siis velvoite suurimmalle osalle maamme musiikkipedagogeja ja musiikkikasvattajia.

Mitä musiikkiteknologialla tarkoitetaan?

On selvää, että teknologiaa tulee käyttää musiikin opetuksen apuna. Asiaa tarkemmin lähestyttäessä ensimmäinen kysymys herää kuitenkin siitä, miten me ylipäätään määrittelemme musiikkiteknologian. Tarkoitetaanko musiikkiteknologialla erilaisia musiikin tekemistä tai soittamista helpottavia tietokonesovelluksia tai musiikin taltioimiseen ja äänen käsittelyyn liittyviä ohjelmia ja välineitä, vai voidaanko sillä tarkoittaa myös esimerkiksi soitinten soitto-ominaisuuksien parantamiseen liittyviä keksintöjä kuten instrumentin rakenteiden kehittämistyötä tai uudenlaisen soittotyylin keksimistä?

Muusikko ja yliopistonlehtori Adriano Adewale avasi tätä tematiikkaa oivallisesti kesän 2024 International Society for Music Education (ISME) -maailmankonferenssissa, jossa hän kertoi väitöskirjatutkimuksestaan brasilialaisen kansansoittimen berimbaun parissa. Berimbau on yksikielinen kielisoitin, joka on perinteisesti yhdistetty afrobrasilialaiseen kulttuuriin ja erityisesti capoeira-taistelutanssiin. Berimbau koostuu kaarevasta puusauvasta (beriba), metallilangasta (arame) ja kuivuneesta kurpitsankuoresta (cabaça), joka toimii resonanssikammiona. Soittimen ääni saadaan aikaan lyömällä metallilankaa kapulalla (baqueta) ja muuttamalla äänenkorkeutta kiven tai kolikon avulla. Adewale on etsinyt uusia sointivärejä soittimestaan muun muassa käyttämällä uudenlaista teknologiaa (jousi) metallilangan värähtelyn aikaansaamiseksi. Adewale kertoo, että hänen berimbaun soittotekniikkaa uudistava tutkimuksensa kirvoittaa aika-ajoin närkästynyttä mutinaa siitä, että perinne menee pilalle, kun traditionaaliseen soittimeen lähdetään soveltamaan uutta teknologiaa. Tähän Adewale toteaa, että soitinta on muunnettu radikaalisti jo 1500–1600 luvuilla, kun on keksitty, että lisäämällä kurpitsaresonaattori kielen taakse ääni voimistuu. (Adewale & Thomson, 2024.) Alkuperäiseen soittimeen, joka käsitti kaarevan puusauvan ja soivan kielen yhdistelmän, on siis lisätty uutta teknologiaa (kuivattu kurpitsankuori), joka on mahdollistanut voimakkaamman äänen syntymisen.

Tämän pitkähkö anekdootti valaisee teknologian ja musiikin suhdetta osuvalla tavalla. Musiikki kehittyy ja elää ajassa. Sen soittamiseen, esittämiseen ja säveltämiseen on liittynyt erilaisia teknologioita kautta historian. Teknologiat voivat olla yllättäviäkin – asioita, joita ei heti edes hoksaa teknologiaksi – kuten vaikkapa konserttisali akustisena tilana ja sinfonisen musiikin siivittäjänä tai kuvionuottikirjoitus yhdenvertaisen musiikkikasvatuksen mahdollistajana. Aina ei myöskään ole selvää, kehittyykö teknologia musiikin tarpeisiin vai mahdollistaako uudenlainen teknologia toisenlaisen musiikin kuvittelemisen.

Musiikkia, teknologiaa ja musiikkiteknologiaa inklusiivisesti läpi ihmiselämän

Varhaiskasvatuksen, maahanmuuttajien, peruskoulun ja ammattiin opiskelevien musiikin ja tanssin opiskelijoiden samoin kuin opettajaksi opiskelevienkin ryhmillä – ja ryhmien sisällä yksilöillä – on omanlaisensa tarpeet, resurssit ja edellytykset musiikin sekä musiikkiin liittyvän teknologian oppimiseen ja omaksumiseen. Pienten lasten kanssa musiikkiteknologiaa hyödynnettäessä on pidettävä mielessä muun muassa laitteiden ja ohjelmistojen saatavuus, helppokäyttöisyys ja tarkoituksenmukaisuus sekä ruutuajan kokonaiskesto. Näiden raamien sisällä lasten avuntarpeessa ja osaamisessa teknologian hyödyntämiseen on suurta vaihtelua. Kun huomioidaan myös varhaiskasvatuksen arjen kiireisyys ja kentällä työskentelevien aikuisten erilainen musiikin ja teknologisten laitteiden sekä ohjelmistojen hyödyntämiskyky, on inklusiivisuuden eli kaikki erilaiset oppijat tasaveroisesti mukaansa sulkevan toiminnan toteutuminen musiikkikasvatuksessa sanalla sanoen hyvin kirjavaa. Tilanne säilyy osin kuvatun kaltaisena läpi peruskouluvuosien, joskin lapset ja nuoret tätä nykyä ovat hyvin valveutuneita uuden teknologian omaksumisessa. Tästäkään huolimatta emme voi ummistaa silmiämme siltä tosiasialta, että teknologia itsessään ei takaa opetuksen inklusiivisuutta. Voidaankin melkein päinvastaisesti todeta, että mitä enemmän teknologiaa musiikissa hyödynnetään, sitä valppaammin aikuisten tulee olla selvillä siitä, pysyykö jokainen yksilö mukana opetuksessa. Oletus, että lapset ja nuoret ovat ”syntyneet tekninen laite kädessään” saattaa nimittäin nostaa kynnystä niin avun tarjoamiselle kuin pyytämisellekin. Musiikkiteknologian käytön ollessa aidosti inklusiivista sitä hyödynnetään kaikkien oppijoiden oppimisen tukemiseksi riippumatta heidän kognitiivisista, emotionaalisista tai fyysisistä eroavaisuuksistaan.

Perusopetuksen yhteiskunnallisena tehtävänä on toimia tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävästi oppilaiden erilaiset arkielämät huomioiden (Perusopetuslaki 21.8.1998/628, Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Musiikin opetussuunnitelman perusteet peruskoulussa velvoittaa opettajan opettamaan tieto- ja viestintäteknologiaa musiikissa (OPH, 2014), muttei määrittele tarkemmin millä tavoin. Niinpä musiikkiteknologisen opetuksen käytänteet vaihtelevat laajasti ja voivat olla mitä tahansa YouTube-musiikkivideon katsomisesta sekvensseriohjelman taitavaan käyttöön oman biisin taltioinnissa. Vaikka yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa pyritään edistämään esimerkiksi tarjoamalla kaikille oppilaille samanlaiset koulunkäynnin välineet ja oppimateriaalit, kouluympäristön on tutkitusti todettu olevan keskiluokkaista taustaa suosiva (Oittinen ym., 2022). Keskiluokkavinouma saattaa aiheuttaa opetukseen tiedostamatonta diskriminaatiota, jos opettaja vaikkapa ajattelee, että jokaisella Suomessa asuvalla koululaisella on kotonaan nopea internetyhteys, jonka avulla esimerkiksi selainpohjaiset musiikkiteknologiset läksyt onnistuvat helposti.

On tärkeää muistaa, että monille lapsille koulun musiikinopetus voi olla ainoa mahdollisuus musisointiin ja musiikilliseen ilmaisuun. Kaikilla ei ole kotona sellaisia resursseja tai kannustavaa ilmapiiriä, joka johdattaisi lasta musiikkiharrastuksen pariin (Laes ym., 2018). Siksi koulun musiikintuntien tärkeä tehtävä on tarjota monipuolisia kokemuksia musiikista (Hoffman, 2013). Jokaisella lapsella on oikeus osallistua musiikinopetukseen riippumatta siitä, minkälainen lapsen musiikillinen taitotaso ja harrastuneisuus on (Huotilainen, 2009).

Oman opetuksen tarkastelu intersektionaalisen linssin läpi voisikin auttaa opettajaa tunnistamaan omaan opetustyöhön mahdollisesti hiipineet epätasa-arvoiset käytänteet (Koskela, 2023). Koulujen välisten sosioekonomisten erojen on todettu kasvaneen viimeisten vuosikymmenien aikana alueellisen eriytymisen vuoksi (Riitaoja, 2013; Oittinen ym., 2022). Musiikkiteknologian käyttöä peruskoulussa ohjaa siis vaade yhdenvertaisista resursseista, mutta myös tietyn koulun tai alueen varallisuus sekä musiikinopettajan oma kiinnostus musiikkiteknologian käyttöön.

Myös myöhemmässä vaiheessa, opiskelijoiden ollessa jo nuoria aikuisia, musiikin ja teknologian yhdistäminen voi haastaa: esimerkiksi tanssinopiskelijat kohtaavat haasteita löytää oikeita ohjelmistoja, heillä saattaa olla puutetta resursseista, kuten teknisistä laitteista ja ajasta niiden huoltamiseksi, tai heillä voi olla hyvin erilainen osaamistaso ja motivaatio perehtyä musiikkiteknologiaan. Myös tanssin opiskelun ja musiikin teknologian yhdistäminen voi olla vaikeaa, sillä kehollinen oppiminen ja tekniset taidot eivät välttämättä aina kohtaa. Musiikkiteknologian opiskelu tarjoaa parhaimmillaan kuitenkin monia etuja tanssijoille. Kun teknologia taipuu omissa käsissä, mahdollistaa se muun muassa esitysten äänisuunnittelua, esitystempon säätämisen helposti sekä live-musiikin synkronoinnin. Myös interaktiiviset esitykset, ääniefektien käyttö sekä musiikin analysoiminen ja koreografian visualisoiminen helpottuvat toimivan teknologian avulla. Lisäksi teknologia voi parantaa esitystilan akustiikkaa ja mahdollistaa virtuaaliesitykset, jotka osaltaan voivat laajentaa kohdeyleisöä. Teknologia mahdollistaa myös opetusmateriaalin tallentamisen ja myöhemmän käytön. Musiikkiteknologian ja tanssin yhdistäminen avaa siis uusia, luovia mahdollisuuksia ja rikastuttaa esityksiä.

Musiikkiteknologisia kokeiluja

Olemme tutkineet musiikkiteknologian mahdollisuuksia yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden näkökulmista. Jokainen meistä kirjoittajista oli työssään ja opiskelussaan kohdannut haasteita teknologian käytössä musiikin tunneilla. Esiin nousseita ongelmia olivat muun muassa teknologian hinta, laitteistojen yhteensopimattomuus, tietoturvaongelmat, hukkuneet salasanat ja vaikeudet sisäänkirjautumisissa, kotiin unohtuneet laitteet, opetusajan tuhraantuminen teknologisen ”apuvälineen” toiminnan hankaluuksien selittämiseen, toimimattomat nettiyhteydet ja oma tai oppilaan haluttomuus opetella uutta teknologiaa.

Osaajakoulutuksessa olemme saaneet perusteellista perehdytystä teknologian hyödyntämiseen musiikin opetuksessa. Koulutuksen aikana tutustuimme muun muassa moniin opetusta hyödyttäviin työkaluihin, kuten erilaisiin tilanteisiin sopiviin mikrofoneihin ja niiden tarvikkeisiin sekä uusiin sovelluksiin, joita voi käyttää puhelimella, padilla tai kannettavalla tietokoneella.

Osaajakoulutuksessa saatujen työkalujen hyötykäyttö on sidoksissa työtehtäviin. Opettaja voi olla yksilöopettaja, eli hän opettaa vain yhtä oppilasta kerrallaan, jolloin hän voi hyödyntää koulutuksen antia heti omassa opetuksessaan. Ryhmäopetuksessa ei välttämättä ole saman tien tarvetta tai mahdollisuutta uusien työkalujen käyttöön. Myöhemmässä vaiheessa voi kuitenkin tulla tilanteita, joissa uusien teknologioiden hallintaa tarvitaan, ja silloin on hyvä olla tiedossa apuvälineet, joilla opetus toteutetaan. Kyse onkin oman henkilökohtaisen toimintatavan kehittämisestä ja muutoksesta sekä koulutuksessa saatujen oppien taltioimisesta myöhempää käyttöä varten. Vaikka voidaan sanoa, että ”teknologia vanhenee vuodessa”, on osaajaopintojen aikana kuitenkin muodostunut ymmärrystä ja tietoa erilaisista vaihtoehdoista, joiden perusteella voimme tulevaisuudessa lähteä etsimään uusia opetusta hyödyttäviä teknisiä ratkaisuja. Musiikki)teknologian tulisi auttaa opettajaa opettamaan musiikkia ja oppilasta kehittymään musiikissa, mutta hankalampi on keksiä, miten se käytännössä – ja kaiken musiikkikasvatuksen kattaen – tapahtuisi.

Yhteisistä pohdinnoista syntyi keväällä 2024 uusi laulu: ”Mistä pitää painaa ja miksi”. Laulun tekeminen lähti liikkeelle osaajakoulutuksen työpajassa heränneiden oivallusten ja oppimisen kautta yhdessä asioita pohdiskellessa. Laulun syntyprosessissa käytettiin monipuolisesti erilaisia teknologioita kollaboraation mahdollistajana. Salla kirjoitti laulun sanoja pallotellen niitä välillä muulle työryhmälle WhatsApp-viestipalvelussa. Marko tarttui Sallan tekstiin ja sävelsi siihen kotonaan melodian ja soinnut sekä äänitti syntyneen laulun audiotallenteeksi käyttäen iPhone- puhelimessa olevaa sanelin-tallenne-ohjelmaa. Soittimena hän käytti sähköpianoa ja lauloi kappaleen tallenteelle. Marko ohjelmoi ja hyödynsi puhelimessa olevaa Reggae drummer -säestysohjelmaa samanaikaisesti laulun ja soiton kanssa käyttäen Beolit 20 bluetooth -kaiutinta. Drummer-ohjelman kehittäjä on Lumbeat (Drum machine apps for iPhone & iPad). Mainitut sovellukset ovat maksullisia. Musiikillisen tuotoksen hän jakoi niin ikään WhatsApp-viestiketjuun, jonka jälkeen ideaa jatkokehitettiin sekä pikaviestimissä että Zoomissa. Alla linkki kappaleen tallenteeseen:

Biisin valmistuttua jatkoimme työskentelyä aiheen parissa pohtimalla sitä, miten laulunkirjoitus menetelmänä voisi soveltua musiikkiteknologiseen musiikinopiskeluun teknologisilta kompetensseiltaan ja taloudellisilta mahdollisuuksiltaan heterogeenisessä oppilasryhmässä. Inklusiivinen, kaikki osallistujat sisäänsä sulkeva, opetustapa on tärkeä osa tämän päivän pedagogiikkaa. Tätä silmällä pitäen – oppijaryhmän ollessa usein hyvin heterogeeninen – on ensiarvoisen tärkeää mahdollistaa oppimateriaalien monipuolinen käyttö. Materiaaleja tulee tarjota eri formaateissa, kuten äänitteinä, tekstinä, videoina ja interaktiivisina sovelluksina. Tämä auttaa erilaisia oppijoita löytämään parhaan tavan omaksua tietoa ja taitoa.

Useilla musiikkiteknologiakursseilla nousee esiin se seikka, että monet kurssilla opetetut musiikkiohjelmistot vaativat tietyntyyppisen laitteiston toimiakseen kunnolla. Tämä haastaa inklusiivisuuden toteutumisen, sillä realismia on, ettei kaikilla ole varaa tai ymmärrystä parhaimman mahdollisen teknologian hankkimiseen ja hallintaan. Meillä oli jo ennen kurssin alkua kohtalaisen selkeä käsitys omista etuoikeuksistamme musiikkialan oppilaitosten opettajina, joille monien musiikkiteknologioiden käyttömahdollisuus tarjoutuu organisaatiotasolla. Ainakin teknologiaostokset voi maksaa omilla palkkarahoilla ja vähentää verotuksessa työnteon kustannuksina. Kaikilla musiikin äärellä työskentelevillä ei tätä mahdollisuutta ole. Osaajakoulutuksen aikana pääsimme onneksi tutustumaan myös ilmaisohjelmiin, joiden kanssa toimiessa eriarvoistavaa kynnystä voi hiukan madaltaa.

Työryhmämme päätti tehdä kurssityönsä siitä, miten Mistä pitää painaa ja miksi? -kappale lähtee elämään musiikkiteknologian opetusmateriaalina, kun se tuodaan pienryhmäopetukseen. Halusimme luoda kappaleesta mahdollisimman saavutettavan eritasoisille osallistujille “vauvoista vaareihin”. Pienryhmätilanteessa testasimme kappaleen saavutettavuutta ja soveltuvuutta inklusiiviseen opetukseen.

Pienryhmätilanteeseen osallistui yhdeksän suomalaista musiikkipedagogia ja -kasvattajaa. Kokeiluun osallistujat olivat iältään 25–60-vuotiaita ja työskentelivät niin yksityisissä oppilaitoksissa, kunnilla, valtionosuusrahoitusta saavissa musiikkioppilaitoksissa kuin korkeakouluissa. Osallistujat osallistuivat soittotilanteeseen vapaaehtoisesti, ja kaikilta osallistujilta oli kysytty kuvauslupa. Vaikka tilanteeseen osallistui vain ammattimuusikoita, oli kappaletta testaamalla mahdollista kuitenkin herättää keskustelua sen toimivuudesta esimerkiksi maahanmuuttajille suunnatussa musiikkihetkessä: Toimiiko nuotin sävellaji? Onko melodia liian monimutkainen? Kuinka nuotti on luettavissa? Pystyisikö aivan aloittelijakin osallistumaan yhteiseen soittohetkeen esimerkiksi Push Bells -lyömäkelloja soittaen? Käytännön esimerkkinä nostamme esiin maahanmuuttajat, sillä heitä asuu Suomessa yhä enenevässä määrin. Siksi on tärkeää ottaa huomioon, että paitsi yhteisen kielen puuttuminen myös erilainen teknologinen ja musiikillinen osaaminen voivat rajata toisista kulttuureista saapuvia ihmisiä yhteisen musiikkihetken ulkopuolelle. Esimerkiksi kappaleen tempo ja sävellaji vaikuttavat siihen, kuinka tilanteeseen voi osallistua henkilö, joka ei puhu samaa kieltä, eikä ehkä koskaan ole soittanut mitään soitinta. Opettajan tulee ymmärtää toimia ja ohjata tilannetta niin, että kaikki voivat yhteisessä tilanteessa kokea osallisuutta esimerkiksi lyömällä kappaleen harmonisuuden kannalta oikeaa Push Bells -kelloa oikeaan aikaan oikeassa kohdassa.

Yhteismusisointiin valmistauduttiin valmistamalla ”Mistä pitää painaa ja miksi” lauluun digitaalinen nuotti Sibelius-nuotinkirjoitusohjelmalla.

Kuten arkikokemus teknologian kanssa tuppaa usein osoittamaan, yleiseen säätöön hukkaantui aikaa myös tallennuspäivänä. Kappaleen nuotit oli lähetetty kaikille WhatsApp-viestiketjuun. Äänitystilanteessa nuottia katsottiin 1) omalta kännykältä, 2) omalta tietokoneelta, 3) muiden tietokoneilta ja 4) äly-tv:stä. Lopulta päädyttiin yhdessä ratkaisuun, jossa diginuotin sivuja käännettiin äly-tv:llä tietokoneelta käsin, koska nuotti oli monisivuinen. Siten kaikki pystyivät lukemaan nuottia isolta ruudulta, eikä musisoijilla kulunut energiaa teknologian kanssa sähläämiseen. Tämän tekemistä valmistelimme ja harjoittelimme koulutuksen lähiopetuspäivässä.

Teknologinen ratkaisu yhteismusisoinnin mahdollistamiseksi oli digitaalinen nuotti, joka heijastettiin tietokoneen kautta äly-tv:n näytölle.

Yhteissoittotilanteen päätteeksi todettiin, että teknologiaa käytettiin pedagogisessa mielessä lopulta a) nuottimateriaalin jakamiseen (WhatsApp-viestiketju ja äly-TV kaikkien yhteisenä nuottiständinä) sekä b) myöhempää reflektiota ja pedagogista jatkokehittelyä varten tehtävän tallenteen tekemiseen (tämän artikkelin muodossa). Käymämme kurssi mahdollisti tallenteen tekemisen ja yhteisen pohdinnan sen herättämien tunteiden äärellä.

Yhtenä tarkastelun kohteena oli myös taltiointipäivänä käytetyn musiikkiteknologian saavutettavuus

Teknologian kalleus on kynnyskysymys valjastettaessa sitä opetuskäyttöön. Näennäisesti ”ilmainen” ja ”siinä sivussa” tehty tallennus mahdollistui osin institutionaalisten rakenteiden ja osin yksityisten ihmisten kontribuutioiden avulla helposti. Käytännössä tässä opiskelutehtävässä käytetty teknologia kuitenkin maksoi ihan minimissäänkin 2315 €. Hinta koostui seuraavista osatekijöistä:

•       Taltiointi tehtiin Markon iPadilla, jossa oli valmiiksi Garage Band. Markon iPad oli henkilökohtainen ja työpaikan maksama työväline, joten meille se oli ”ilmainen”, mutta kauppahinta uusille keskilaatuisille iPadeille on noin 400 €.
•       Lisäksi koululta löytyi mikseri, jota niin ikään saimme käyttää ”ilmaiseksi”: Behringer Profx8v2 8-kanavainen professional effects mixer (220 €).
•       Tila mikitettiin kahdella Oktava mk 012 01 -kondensaattorimikrofonilla (450 €/setti).
•       Homma kuvattiin iPhone 14 -puhelimella (600 €).
•       Lisäksi apuna käytettiin K&M-mikkiständejä (40–50 €/kpl) ja K&M-puhelinständiä (15 €).
•       Tilaa valaistiin kahdella Led-paneelilla (400 €).
•       Digitaalinen nuotti heijastettiin Apple Tv:n (150 €) kautta tilassa olevalle näytölle.

 

Pohdinta

Kuten artikkelin alussa esiin tuotu brasilialainen berimbau-esimerkkikin osoittaa, toimivat teknologiset ratkaisut perustuvat myös musiikissa käytännön tarpeeseen. Kuivattu kurpitsankuori oli juuri se teknologia, mitä tarvittiin berimbaun äänenvoimakkuuden nostamiseksi capoeirasta lähtöisin olevan liikkeen ja laulun äänten tasolle. Samaten koulutuksen lähiopetuspäivän yhteismusisointihetkessä esiin nousseet teknologiset ratkaisut heijastivat sen päivän ja sen oppilasryhmän tarpeita, joskin tilanne loi myös keskusteluareenan inklusiivisen opetuksen haasteiden huomioimiselle.

Teknisten laitteiden ja ohjelmien kanssa toimimaan tottuneille ammattimuusikoille ei ollut temppu eikä mikään heittäytyä tilanteeseen. Näin ei kuitenkaan ole kaikenkattavasti musiikin opetuksen kentällä. Vaikka me aikuisina ammattilaisina hallitsemme yhä monimutkaisempia tekniikoita, olennaista on syventyä siihen, kuinka tuomme musiikin ilon helposti myös niiden saataville, jotka ovat vasta oppimispolkunsa alussa, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kieltä kuin omamme, eivät koskaan ole soittaneet mitään soitinta tai joille oppiminen – tai asioiden muistaminen – ylipäätään on jollain lailla haastavaa? Tämä asia on tärkeää pitää mielessä, kun musiikin opintoja tuetaan teknologiapohjaisesti. Osaava ryhmä muusikoita tarvitsee musiikin tekemiseen vain näennäiset ohjeet: heidän ei tarvitse, eivätkä he välttämättä haluakaan tukeutua teknologiaan musiikin tekemisessä. Heille on selvää, että musiikki on syvästi inhimillinen ominaisuus, jonka paras puoli on ehdottomasti yhdessä muiden kanssa musisoiminen. Tämänkin koulutuksen yhteydessä kävi ilmi, ettei harvoin tarjolla olevaa yhteistä musisointiaikaa haluttu tuhrata teknologian kanssa näpertämiseen. Erään oppilaan kommentti soiton jälkeen oli: ”Tämähän se oli kivoin osa koko kurssia.” Se kiteyttää ongelman ytimen: teknologian käytön mukanaan tuomat haasteet torppaavat usein orgaanista luovuutta.

Pohditaan tilannetta lopuksi Paul Emerich Francen (2020) kehittämän teknologian ja opetuksen kehikon avulla: Opetuksen näkökulmasta on ylipäätään hyvä pohtia sitä, minimoiko käytettävä teknologia tehtävän tai opetuksen kompleksisuutta, vai lisääkö se sitä. Käytettävän teknologian tulisi edesauttaa oppimista, tehdä oppimisesta ”helpompaa”. Otetaan esimerkiksi melkein jokaisella taskussa oleva älypuhelin: se helpottaa elämistä, koska sen avulla voi navigoida paikasta toiseen, siinä kulkee kätevästi luottokortti ja bussilippu mukana, ja sillä voi tarkistaa vaikkapa kaupan aukioloajan ja päättää sen perusteella, osallistuuko päivän viimeiseen Zoom-palaveriin työtietokoneelta vai kännykkäsovelluksen kautta. Esimerkiksi pianon soiton harjoitteluun kännykkä ei käyttöliittymänä kuitenkaan sellaisenaan sovi, vaikka nykyään kännyköihin onkin tarjolla monenlaisia koskettimistosovelluksia. Parempi teknologia pianon soiton harjoitteluun olisi piano tai kosketinsoittimet, koska niissä soittamiseen tarvittavat liikeradat ja voimankäytön säätely opitaan tavalla, joka on suoraan siirrettävissä muihin pianoihin tai kosketinsoittimiin, ja näin ollen harjoittelusta on välitöntä hyötyä pianon soiton opettelun kannalta.

Me omaksumme helposti teknologiaa, jonka käytöstä on meille välitöntä hyötyä arjen askareissa tai joka melko suoraviivaisesti edistää pyrkimyksiämme kohti jotain tiettyä päämäärää. Me omaksumme myös monimutkaista teknologiaa, jonka käyttöönotto on hidasta ja vaatii ponnistelua, mutta vain silloin, kun motivaatio tämän teknologian avulla saavutettavaan päämäärään on (ja pysyy) korkealla. Uuden teknologian opettaminen tai käyttöönotto vailla selkeää päämäärää on sekä opettajalle että oppilaalle erittäin haastavaa. Sen vuoksi esimerkiksi harmittavan monen korkeakoulun harrastama ”ohjelmistojen esittelyn pedagogiikka” ei toimi. Kun ohjelmistoja yrittää omaksua tyylillä: ”tällä voi tehdä tätä ja tällä voi tehdä tätä” ilman, että koskaan jää kunnolla aikaa syventyä harjoittelemaan ohjelmiston käyttöä tai kehittelemään sillä itselle sopivia käyttötarkoituksia, on se vähän sama kuin pianoa opetettaisiin soittamaan tyylillä ”tässä on tämmöinen verkkokurssi ja tässä on tämmöinen verkkokurssi, katso nämä kotona”. Myös esimerkiksi maahanmuuttajista puhuttaessa on erinomaisen tärkeää ymmärtää pitää mielessä, että heidän kohdallaan uusien teknologioiden omaksumisessa haasteena voivat olla monimuotoiset kielelliset tai oppimiseen liittyvät ongelmat sekä erilainen musiikillinen historia tai sen täydellinen puuttuminen. Teknologian olemassaolo ja sen hyödyntäminen osana opetusta ei siis automaattisesti takaa sitä, että oppijat kokevat asian äärellä osallisuutta ja oman toimijuutensa kasvua.

On tärkeää miettiä, tukeeko teknologian käyttö inklusiivisuuden ajatusta ja auttaako käytettävä teknologia oppilaita saavuttamaan heidän täyden potentiaalinsa. Teknologia voi todella toimia oppimisen apuna silloin, kun käytämme sitä tavalla, joka oikeasti mahdollistaa oppilaille aidon oppimiskokemuksen, annamme oppilaille mahdollisuuden rytmittää omaa edistymistään ja oppimistaan itselleen sopivalla tavalla sekä tarjoamme oppilaille merkityksellisiä toimintavaihtoehtoja. Tämä vaatii kuitenkin jonkin verran viitseliäisyyttä opettajalta. Oppimistehtävät täytyy suunnitella alusta alkaen niin, että teknologia tukee oppimiskokemusta saumattomasti. On hyvä kuitenkin ymmärtää, että tällaisen kokonaisuuden suunnitteluun ei riitä vain oman instrumentin didaktiikan, erilaisten oppimisteorioiden ja käytettävien ohjelmistojen hallinta ja alkeelliset koodaustaidot. Nämä kaikki pitäisi pystyä kietomaan tarinalliseksi, jouhevasti eteneväksi oppimiskokemukseksi, jossa erilaiset oppimispolut on ennalta ajateltu ja koodattu tehtäviin. Tällainen teknologia-avusteinen oppiminen kyllä tukee oppilasta, mutta vie opettajalta vuosikymmeniä suunnitteluaikaa. Tästä päästään kysymykseen:

Antaako teknologia oppilaille mahdollisuuden tehdä jotain, mitä he eivät olisi pystyneet aiemmin (ilman teknologiaa) tekemään?

Kun alamme opettajina ymmärtämään, kuinka paljon suunnittelutyötä menee laadukkaan teknologia-avusteisen musiikinopetuksen suunnitteluun, on järkevää katsoa rehellisesti sitä, tuoko teknologia kaikissa tilanteissa opetukseen lisäarvoa. Jos sama tulos on saavutettavissa ”vanhanaikaisesti” yhdessä musisoimalla, onko järkevää laittaa rahaa ja suunnittelupaukkuja jatkuvasti kehittyvän ja vaihtuvan teknologian omaksumiseen? Toki teknologia myös mahdollistaa paljon sellaista, mitä oppilaat eivät helposti ja nopeasti vanhaan tyyliin pystyisi omaksumaan. Esimerkiksi musiikkikappaleiden teko erilaisten sämplereiden avulla on aktiviteetti, johon monet vasta-alkajatkin pystyvät, kun taas kappaleen säveltäminen ja tallentaminen vanhaan tyyliin veisi vuosia harjoitteluaikaa. Oikeat välineet ja ohjelmistot hallitessaan opettaja voi siis tarjota inklusiivisen oppimiskokemuksen jokaiselle oppijalle vasta-alkajasta vanhoihin tekijöihin asti. Tähän tarpeeseen on omalta osaltaan vastannut Musiikin verkkopedagogiikan osaajakoulutus.

 

Lähteet

Adewale, A. & Thomson, N. (2024). SONIC EQUITY: Exploring questions of inclusion, equity, and decolonisation through the voice of the Brazilian berimbau. Tue.IV.3 Prs 893 ISME World Conference.

France, P. (2020). A Framework for Thinking About Tech Integration. Edutopia. https://www.edutopia.org/article/framework-thinking-about-tech-integration

Hoffman, A. R. (2013). Compelling Questions about Music, Education, and Socioeconomic Status. Music Educators Journal, 100(1), 63–68. https://doi.org/10.1177/0027432113494414

Huotilainen, M. (2009). Musiikki ja oppiminen aivotutkimuksen valossa. Moniste. http://www.oph.fi/download/49220_taide_ja_taito.pdf

Koskela, M. (2023). Kohti moniäänisempää musiikkiluokkaa intersektionaalisen ajattelun keinoin. Teoksessa M.-L. Juntunen & H. Partti (toim.), Musiikkikasvatus muutoksessa (ss. 355–372). DocMus-tohtorikoulun julkaisuja 20.

Laes, T., Westerlund, H., Väkevä, L., & Juntunen, M.-L. (2020). Suomalaisen musiikkioppilaitosjärjestelmän tehtävä nyky-yhteiskunnassa. Ehdotelma systeemiseksi muutokseksi. Musiikki, 48(2), 5–25. Noudettu osoitteesta https://musiikki.journal.fi/article/view/97108

Oittinen, R., Peltola, M., & Bernelius, V. (2022). “Mä tunnistan kaltaiseni, kun mä nään sen” – Etnografinen tutkimus kaupunkikoulun oppilaiden arkitodellisuuksien eriytymisestä. Terra, 134(1), 3–16. https://doi.org/10.30677/terra.108013

Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.

Opetushallitus 2017. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2017.

Opetushallitus 2017. Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2017.

Perusopetuslaki 21.8.1998/628.

Riitaoja, A.-L. (2013). Toiseuksien rakentuminen koulussa: tutkimus opetussuunnitelmista ja kahden helsinkiläisen alakoulun arjesta. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7876-7

Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014.