Go to content Go to search

Talk Journal

ISSN 2984-4207

Tekijät | Authors

Osaamisraketti – Uudella osaamisella kilpailukykyä

18.12.2024

Varsinais-Suomen alueen yritysten kilpailukyvyn tukeminen vaatii paljon panostusta. Yksi mahdollisuus kehittää liiketoimintaansa on osallistua Turun ammattikorkeakoulun tarjoamiin hankeisiin. Tässä artikkelissa paneudutaan yhteen mahdollisuuteen: Osaamisraketti-hankkeen ensimmäiseen valmennusohjelmaan tuli mukaan lähes 60 yrittäjää Varsinais-Suomesta. Osaamisraketti antaa yrittäjälle piristysruiskeen omaan liiketoimintaan.

Heikentynyt taloustilanne asettaa haasteita liike-elämään. Yrittäjien kasvuodotukset ovat alhaiset ja yritykset tarvitsevat uudistamistoimenpiteitä markkina-aseman säilyttämiseen ja kasvuun. Monet muutokset toimintaympäristössä edellyttävät uutta osaamista yrittäjiltä ja pk-yritysten työntekijöiltä.

Yrittäjien on usein hankalaa paneutua arjessaan uuden osaamisen hankkimiseen, innovaatioiden tuottamiseen ja strategiseen suunnitteluun, koska operatiivinen toiminta kaikkine yllätyksineen imee kaiken ajan ja energian. Uuden osaamisen kasvattamiseen ja innovatiiviseen ajatteluun tarvitaan sykäyksiä oman yrityksen ulkopuolelta.

Valmennusohjelmassa yrittäjä pääsee pohtimaan omia tarpeitaan ja kehittämään osaamistaan

Turun ammattikorkeakoulu ja Yrityssalo ovat paneutuneet pk-yritysten tarpeisiin ja nähneet mahdollisuuden tarjota valmennusohjelmaa, jossa yrittäjät saavat pohtia nykytilaansa ja tarpeitaan, saada uutta tietoa ja kehittää osaamistaan ajankohtaisissa teemoissa, pohtia ja esittää omat haasteensa, saada uusia kehitysideoita ja käynnistää valitsemansa kehittämistoimenpiteet. Erittäin tärkeää on myös yrittäjien verkostoituminen ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien pohtiminen yhdessä. Yritystoiminnan jatkuvuuteen halutaan myös panostaa ja tarjolla ovat monipuolisten kehittämisteemojen lisäksi myös muutosvaiheet, mm. yritysten omistajavaihdokset.

Osaamisraketti tarjoaa yrittäjille ja heidän työntekijöilleen uudenlaisen valmennuskokonaisuuden.

Osaamisen kasvattamisessa oma aktiivisuus on aina tärkeimmällä sijalla. Hankkeen tapahtumissa yrittäjä saa oivalluksia sekä uutta tietoa, työkaluja ja kontakteja, joita hyödyntämällä ja soveltamalla omassa yrityksessä saavutetaan parhaat tulokset.

Osaamisraketin aktiviteetit yrittäjille alkoivat syyskuussa. Mukaan Osaamisraketin ensimmäiseen valmennusohjelmaan oli ilmoittautunut vajaa 60 yrittäjää Varsinais-Suomesta, lähinnä Turun ja Salon alueilta. Ensimmäinen tapaaminen, Kick-off-tilaisuus, tarjosi kaiken tarpeellisen tiedon valmennuksen osa-alueista, mahdollisuuden verkostoitua muiden yrittäjien kanssa ja maistiaisen tärkeästä valmennuksen teemasta, tekoälystä. Yrittäjät ovat kiinnostuneita tekoälyn tuomista mahdollisuuksista ja haluavat oppia hyödyntämään tekoälyä markkinoinnissaan ja liiketoiminnassaan.

Valmennusohjelman alussa yrittäjät suunnittelivat omaa polkuaan valmennuksessa. On tärkeää ottaa tulevat tapahtumat huomioon omassa suunnittelussaan, koska tapahtumiin valmistaudutaan tekemällä ennakkotehtävät, jotka avaavat yrittäjien ajatuksia ja valmistavat yrittäjää saamaan mahdollisimman paljon irti osallistumisestaan.

Osaamisraketin valmennustapahtumat alkaneet

Kaikkien hankkeeseen osallistuvien tehtävänä on laatia oppimissopimus, joka sisältää omaa pohdintaa osaamisen taustasta, nykytilasta, omat tavoitteet, keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi – Osaamisraketin tarjoamat ja omat panostukset – sekä mittarit, joista tietää saavuttaneensa tavoitteensa.

Oppimissopimus auttaa yrittäjää panostamaan oikeisiin asioihin sekä saavuttamaan tavoitteensa.

Oppimissopimus auttaa hankkeen henkilöstöä tukemaan yrittäjää hankkimaan uutta osaamista hänelle tärkeimmissä aiheissa ja sparraamaan yrityksen kehittämistä toivottuun suuntaan. Osaamisraketin Bootcampit ovat innovaatiotapahtumia liiketoimintamallin analysointiin ja selkeyttämiseen. Bootcamp antaa yrittäjälle ideoita uudistaa liiketoimintasuunnitelmaa tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Bootcampissa benchmarkataan myös hyväksi havaittuja toimintatapoja osallistuvien yritysten kesken ja omaan yritykseen on mahdollista juurruttaa uusia toimintatapoja sparrauksessa saatujen ideoiden avulla.

Yrittäjä valmistautuu Bootcampiin tekemällä havainnollisen esityksen yrityksen haasteista ja tavoitteista. Yrittäjän esityksen jälkeen ryhmä muita yrittäjiä ja asiantuntijoita sparraa yrittäjää. Jokaiselle yrittäjälle tehdään jatkokäyttöä varten muistiinpanot Bootcampin keskusteluista.

Bootcampissa nousevat esille uudet ideat sekä ehdotukset ratkaisuiksi ja toimintamalleiksi.

Bootcampin tulosten käytäntöön saattamisessa yrittäjää auttavat hankkeen muut tapahtumat – Verkkotreenit ja Kehitysmoottori. Yritykset ovat kokeneet Bootcampin uudenlaisena tapana oppia ja kehittää itseään ja yritystä. Oman esitysvuoron ja sparrauksen lisäksi yritys osallistuu vähintään kolmen muun yrityksen esityksen seuraamiseen ja sparraamiseen. Jokaisesta yritystapauksesta oppii uutta ja voi viedä käytäntöjä ja ideoita sovellettavaksi omaan toimintaan. Samalla syntyy myös uusia läheisiä verkostosuhteita. Aivan toisella toimialalla olevalta yrittäjältä voi oppia paljon. Bootcampeissa on myös syntynyt liikeyhteyksiä yritysten välille.

Verkkotreenit tarjoavat Osaamisraketin yrittäjille tiiviitä oppimistapahtumia uusista ja ajankohtaisista aiheista ja Kehitysmoottori tarjoaa yrittäjälle foorumin käynnistää kehittämistoimenpiteet.

Verkkotreenit tarjoavat Osaamisraketin yrittäjille tiiviitä, interaktiivisia oppimistapahtumia uusista ja ajankohtaisista aiheista. Yrittäjä virittäytyy verkkotreenin aiheeseen ennakkotehtävällä, joka useimmiten koskee kyseisen aihealueen kehittämistä omassa yrityksessä. Yrittäjä on jo etukäteen pohtinut, mihin tarvitsee verkkotreenissä saamaansa uutta osaamista. Syksyllä osaamista on kartutettu tekoälyn, taloudellisen suunnittelun sekä markkinoinnin ja myynnin treeneissä.

Kehitysmoottori tarjoaa yrittäjälle foorumin käynnistää kehittämistoimenpiteet. Kehitysmoottori on neljän tapahtuman sarja, jossa paneudutaan eri teemoihin ja saadaan oman liiketoimintasuunnitelman uudistus liikkeelle. Uudet kokeilut omassa liiketoiminnassa ovat myös tärkeä vaihe uudistusten sisäänajossa.

Kehitysmoottorin teemoina valmennuskerroilla ovat uudet markkinat ja kohderyhmät – liiketoimintakonsepti, myynti ja markkinointi digitaalisessa ajassa, kestävä kehitys ja vihreä siirtymä sekä teknologia ja datan hyödyntäminen. Yrittäjä vie omat kehittämishaasteensa teemojen avulla käytäntöön ja tekee käytännön toimenpiteitä liiketoiminnassaan ja uudistaa liiketoimintasuunnitelmaansa vastaamaan tulevaisuuden tavoitteita.

Osaavampi ja toimintakykyisempi yrittäjä

Osaamisraketissa yhteisön voima auttaa viemään uudistumista eteenpäin. Toisten yrittäjien ja asiantuntijoiden kanssa yhdessä kehittäen saavuttaa paljon enemmän kuin yksin tai vain omassa, pienessä työyhteisössä. Löytyy uusia asiakastarpeita, kilpailutilanne avautuu, kohderyhmäajattelu selkeytyy ja markkinointipanoksia oppii käyttämään tehokkaammin. Yrittäjä oppii tuottamaan lisää arvoa asiakkailleen ja erottumaan kilpailijoista. Myös liiketoiminnan ydin ja ansaintamalli selkeytyvät.

Ajankohtaiset teemat ja yhteisön sparraus tuovat puhtia ja osaamista liiketoimintaan. Uuden energian imeminen on myös tärkeää, koska oma toimintakyky paranee ja halu onnistua lisääntyy. Yrittäjät kasvattavat verkostoaan tutustumalla muihin pk-yrittäjiin, asiantuntijoihin ja esimerkiksi yrityskummeihin.

Suorittamalla Osaamisraketin valmennuskokonaisuuden vaaditulla laajuudella saavat yrittäjät myös Liiketoiminnan uudistaja-osaamismerkin liitettäväksi ansioluetteloonsa. Paras lopputulos Osaamisrakettiin osallistumisesta on selkeä piristysruiske omaan liiketoimintaan ja tunne siitä, että osaa oman yrityksen kehittämisessä vaadittavat asiat.

Pk-yrittäjille suunnitellun valmennuskokonaisuuden mahdollistaa Turun ammattikorkeakoulun ja Yrityssalon hakema ESR+-rahoitus Osaamisraketti – uudella osaamisella yritys kasvuun-hankkeelle. Hankeaika: 1.3.2024 – 28.2.2027.

Toinen vastaava osaamisrakettivalmennus alkaa syyskuussa 2025. Tähän ovat kaikki Varsinais-Suomen pk-yrittäjät tervetulleita. Ilmoittautua voi jo nyt: marita.nummi-wikstrom@turkuamk.fi

Artikkeli on osa Yrittäjyys ja arvonluonti -tutkimusryhmän julkaisuja.

What did you think about this article?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *