10.11.2025

1 Johdanto

Tämä oppimateriaali sisältää taidemaalauksen ekologisten materiaalien kartoituksen ja katsauksen materiaalien merkitykseen kuvataitelijalle sekä kuvataideopinnoissa. Taidemaalauksen ekologisten materiaalien kartoitus tehtiin osana Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen työtä. Kartoituksen tilaaja oli Taina Erävaara, ja projektipäällikkönä toimi kuvataideopettaja Outi Eronen, joka on myös tämän julkaisun kirjoittaja. Työ tehtiin TE-keskuksen ja Suomen yrittäjäopiston asiantuntijaharjoitteluna 25.11.2024–24.2.2025 välisenä aikana.

Projektin ohjausryhmässä olivat projektin omistaja, koulutus- ja tutkimuspäällikkö Taina Erävaara, maalauksen opettajat Kati Immonen ja Erika Adamsson sekä tutkimusryhmän vetäjä Eero Merimaa ja Suomen yrittäjäopiston vastuukouluttaja Marja Malmstedt. Erika Adamsson on lisäksi kirjoittanut tähän julkaisuun luvun kaksi: Materiaalien merkitys kuvataitelijalle ja kuvataiteen opinnoissa.

Kartoitus tehtiin tiiviissä yhteistyössä Kati Immosen ja Erika Adamssonin kanssa. Lisäksi useat taiteilijat ja muut asiantuntijat ovat osallistuneet tekstin kirjoitukseen omilla puheenvuoroillaan, tiedoillaan ja kokemuksillaan itselleni vieraammilta tai täysin tuntemattomammilta alueilta. Olen haastatellut tätä kartoitusta varten edellä mainittujen lisäksi seuraavia taiteilijoita ja asiantuntijoita: Liisa Hertell, Kati Immonen, Johanna Kiiskinen, Saara Korpela, Jarkko Laanti, Erkka Laininen, Teija Lauronen, Minna Matikka, Heli Mäki-Arvela, Jarkko Nieminen, André Peterdi, Osmo Rauhala, Juha Rinne ja Silja Selonen. Valtaisa kiitos heille kaikille!

Tämä julkaisu ohjeineen on suunnattu kuvataideopiskelijoille, eikä tässä ole selvitetty maalaustyön eri vaiheita. Toisin sanoen maalauksen perusteiden tai tarvittavien lisätietojen hankinnan edellytetään olevan kartoituksen käyttäjän hallussa.

Mukana ovat kasvipigmenttejä lukuun ottamatta vain perinteisimmät maalausmateriaalit, eikä esimerkiksi maalausten sisältöjä käsitellä muutoin kuin viittauksenomaisesti ekologisuuden kannalta.

Olen käyttänyt materiaalien ekologisuuden laskemiseen Taina Erävaaralta saamani ohjeen mukaisesti Vihreä taide -sivuston laskuria soveltuvin osin. Vihreä taide on kestävän kuvataiteen vertaisverkosto, jonka ”tavoitteena on tukea ja vahvistaa kuvataidekentän yhteisöjen ja organisaatioiden osaamista kestävyyssiirtymään liittyvissä kysymyksissä”. Sivusto tarjoaa taiteilijoiden käyttöön muun aiheeseen liittyvän tiedon lisäksi sekä kokonaisten näyttelyiden että yksittäisten materiaalien hiilijalanjälkilaskurin. (Vihreä taide, 2025.)

Keskustelin Saara Korpelan kanssa (haastattelu 16.1.2025) hiilijalanjäljen ja -kädenjäljen käsitteistä, joita sovellan tässä julkaisussa. Hänen kehittämänsä laskuri huomioi osassa tuotteita hiilijalanjäljen lisäksi elottomaan luontoon (abiotic), eloperäiseen luontoon (biotic) sekä pilatun tai käytetyn veden (water) ja ilman (air).

Kädenjäljen laskemiseen tarvittaisiin tietoa siitä, moniko kuluttaja on muuttanut teoksen nähtyään omaa kulutustaan ekologisempaan suuntaan. Kädenjälkeä on siis mahdotonta tutkia lyhyessä ajassa.

2 Materiaalien merkitys kuvataitelijalle ja kuvataiteen opinnoissa

2.1 Syyllistävä ekopeikko nykymaalarin olkapäällä

Nykymaalari kamppailee voimakkaiden tunteiden ristiaallokossa. Voimakas halu maalata vuorottelee ekokatastrofin tiedostavan syyllisyyden tunteen kanssa. Työhuoneelle taidemaalaria ei vedä vain voimakas tarve päästä toteuttamaan kuvallista ideaa, vaan myös halu päästä maaliaineen kanssa kosketuksiin. Maalaaminen on moniaistinen kokemus, jossa materiaalien tuoksut, jopa epäterveelliset hajut, voivat olla osa prosessin tenhoa.

Maalausopetuksessa Turun ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutuksessa tiedostetaan ja tunnetaan itse maalausprosessin vetovoima. Kiihkeä työskentely paletilla ja värimassojen sekoittaminen kankaalla on kuitenkin tehtävä työturvallisesti. Opiskelija oppii opintojensa aikana, miten maalaustyöskentelyssä on tärkeää pysähtyä ja keskittyä, kun hierretään itse väripigmentti maaliaineeseen tai kun tarkistetaan työskentelyn jälkeen, että materiaalit ja mahdollisesti syntyneet jätteet on asianmukaisesti ja turvallisesti siivottu ja säilötty oikein.

Lisääntyvä tutkimustieto taidemateriaalien vaikutuksesta terveyteen ja ympäristöön saattaa ahdistaa. Lääkkeenä toimivat oikeat työtavat ja materiaalien tuntemus. Kierrätysmateriaalin käyttö ja välineiden oikea huolto niin, että ne ovat pitkäikäisiä, sekä ekologisempien väriaineiden käyttö voivat myös hälventää syyllisyyttä, jota taidemaalari saattaa tuntea. Ristiriitaiselta voi kuitenkin tuntua se, että oppiakseen on tehtävä usein useita materiaalikokeiluja. Tämä vääjäämättä tarkoittaa myös materiaalihävikkiä. Näissäkin tilanteissa materiaalin uusiokäyttöä tulisi pohtia, samoin kuin kokeilujen työturvallista hävittämistä.

Maalausopetuksessa pilkotaan maalausprosessi osasiinsa. Opiskelijat oppivat tunnistamaan, miten maaliaine syntyy väriaineesta ja erilaisista sideaineista, ja koko prosessi voidaan tehdä itse – kuten renessanssitaiteilijan apulainen aikoinaan hiertämällä pigmenttiä sideaineeseen. Opitaan tunnistamaan maalausmateriaalien ominaisuuksia. Tietoisuus siitä, mitä kaupasta ostettava juhlavankuuloinen monastraalinsininen tai englanninpunainen öljyväri oikeasti pitävät sisällään, auttaa opiskelijaa tekemään omia valintojaan. Jo yksin se valinta, että tekee maaliaineen alusta asti itse, tuntien yhteen sekoitettavien aineiden ominaisuudet, voi hälventää ekologista syyllisyyttä. Voi valita ainekset, joita maalausmateriaaleinaan käyttää. Valintojen perusteena voi olla aineiden ekologinen kestävyys.

Taidemaalari valitsee kuitenkin usein materiaalikseen pigmenttejä ja sideaineita, jotka ovat ominaisuuksiltaan ekologisempien vaihtoehtojen saavuttamattomissa. Läpikuultavan ohuet, kiiltävät maalikerrokset saadaan aikaan ranskalaista tärpättiä sisältävällä Hauserin maalinesteellä, ja nopeasti kuivuva, kestävä ja kiiltävä öljyväri saadaan aikaan alumiinimaalauspohjaan alkydipohjaisen maalinesteen avulla. Peittävä ja täyteläinen, kertamaalauksena ilmaistu punainen vaatii ehkä kadmiumpigmenttiä. Maaliaineiden traditio on pitkä, ja taidehistoriasta tunnemme maalauksia, joiden materiaalikestävyys on mitä parhain. Siksi vielä tänäkin päivänä voimme nykymaalauksessa luottaa monien maalausmateriaalien toimivuuteen.

Materiaalitietoisuus, turvallinen työympäristö sekä tietoisuus omista toimenpiteistä maalausprosessissa tekevät työskentelystä vastuullista. Opiskelijan oma maalausilmaisu, kuten väririnnastukset, kiiltoasteet tai siveltimen jälki perustelevat materiaalivalinnat. Taidemaalarin on tunnettava alansa materiaalihistoria – on tiedettävä, mistä valita omalle maalausilmaisulleen parhaat materiaalit.

2.2 Taidemaalarin vastuu ympäristöstä

Taidemaalaus on yhteiskunnallista toimintaa, ja sen vastuu ekologisuudesta on sama kuin muillakin yhteiskunnan osa-alueilla. Maalausten tuottama hiilijalanjälki on tietysti murto osa moneen muuhun toimialaan verrattuna, muttei tarkoita sitä, ettei ekologisuutta tarvitsisi pohtia. Pidän ekologista ajattelua nykyihmisen moraalikysymyksenä, eikä se ole vapaaehtoista. Se on myös osa kilvoittelua tulla paremmaksi ihmiseksi. Ekologisuus arvona liittyy ihmisen empatiakykyyn. Se tarkoittaa kykyä ottaa huomioon muut ihmiset, tulevat sukupolvet ja ympäristö. Koulutuksessa vastataan taidekentän tarpeeseen myös ekologisuuden suhteen. Nykytaiteessa ekologiset kysymykset niin taideteosten sisällöissä kuin teosten tuottamisessa ovat keskiössä. Taidekoulutuksen on ylipäänsä ”otettava käsittelyyn” ne teemat ja ilmaisutavat, jotka taidekentällä, tulevien kuvataiteilijoiden työpaikoilla, ovat keskeisiä asioita.

Materiaalikysymykset eivät konkretisoidu luennoilla ja puhumalla. Niitä pitää testata. Se, onko meillä lyhytjänteisillä ihmisillä viitseliäisyyttä testata, toistaa, tutustua materiaaliin, näpertää ja väsätä tarpeeksi oppiaksemme, on toinen asia. Tarve luoda, saada valmista, saada onnistumisen elämys on inhimillisesti voimakas. Taka-alalle voi nopeassa maalausprosessissa jäädä kysymys siitä, miten tämä syntyi. On tärkeää osoittaa opetuksessa, että materiaalinkäyttö sisältää valintoja, jotka ovat joskus myös hyvin vaikeita. Käyttääkö mieluummin mikromuoveja vesistöön tuottavaa ja hiilijalanjäljen jättävää muoviliimaa kuin teurasjätteestä joka tapauksessa syntyvää eläinliimaa siksi, ettei halua tukea lihateollisuutta eikä syö lihaa? Omassa maalausopetuksessani haluan antaa vastuun valinnoista opiskelijoille ja osoittaa myös siten valintojen kompleksisuus. Minusta ylipäätään tiedostavuus on vastuullisuutta, jossa materiaalituntemus on omien valintojen taustalla.

2.3 Yhteinen työtila ja vastuu kanssaoppijoista

Taidekentällä toimivan taiteilijan valinnat materiaalinkäytöstään omassa työhuoneessaan voivat säilyä mysteerinä. Oma työhuone mahdollistaa omat materiaalivalinnat, ekologisesti niin vastuulliset kuin vastuuttomatkin. Luokkasaleissa toimiminen taas asettaa vastuuta kouluttajille: vastuun ottamista myös toisten ihmisten terveydestä. Työskentely-ympäristöinä taideopiskelijan luokkatila ja ammattitaiteilijan yhteistyöhuone ovat samanlaisia, ja niitä voi ajoittain haitata oman työrauhan puute. Toisaalta ajattelen, että yhteinen työtila johdattaa ottamaan huomioon muut ja ohjaa vuorovaikutteisuuteen. Taidemaalauksessa on hyvin olennaista se, miten yhteinen työtila tarjoaa mahdollisuuden muilta oppimiseen joko tarkkailemalla kanssaopiskelijan työtapoja tai keskustelemalla hänen materiaalivalinnoistaan. Parhaimmillaan koko opiskelijaryhmä näkee materiaalinkäytön tuloksen, jäljen ja sen myötä maalausilmaisun synnyn.

Luokkatilassa on kuitenkin myös tarve yksityisyyteen ja omaan tilaan sekä keskittymiseen. Isoon luokkatilaan on väliseinillä jaettu soppeja opiskelijoille. Niiden lisäksi on luokassa yhteinen avoin tila, jossa opettaja voi demonstroida eri materiaaleilla, pitää luentoja sekä näyttää kuvia osana opetusta – ja joka on paikka yhteisille materiaaleille, kuten pigmenteille ja maalinesteille. Tällainen tilankäyttö on taidekouluissa yleistä.

Kiinnostava poikkeus onkin Vapaan taidekoulun tilankäyttö maalausopetuksessa. Vapaassa taidekoulussa avointa luokkatilaa rytmittävät vain maalaustelineet. Tilajärjestelyä perustellaan havaintomateriaalin esteettömällä näkemisellä ja yhteisöllisyyden vahvistamisella. Opiskelijoille pyritään luomaan esteetön näkymä niin malliasetelmaan kuin toistensa työskentelyn seuraamiseen ja siitä oppimiseen. (Quaife & Stewen, 2025.)

Maalaussaleissa työskentely onkin kahden erilaisen tarpeen rajankäyntiä. Toisten opiskelijoiden työtavoista oppimisen tärkeys asettuu vastakkain yksityisen työskentelytilan kanssa, jossa jälkimmäinen mahdollistaa paremman keskittymisen omaan, keskeneräiseen maalausprojektiin. Väliseinien estämänä silmä ei niin helposti näe kanssaoppijan työskentelytapoja paletilla ja väriensekoittamista.

Maalausopetuksessa tulee kuitenkin edistää toisilta oppimista. Niinpä omassa opetuksessani olen nostanut keskiöön tiheästi toistuvat, keskeneräisten teosten yhteiskatselmukset, joissa kierretään työpisteeltä toiselle ryhmänä ja joissa opiskelija sanallistaa materiaalivalintojaan ja työvaiheitaan. Keskeneräinen maalaus kutsuu keskusteluun sen ainesosista ja materiaalikerroksista. Tarkasteluun ja yhteiseen keskusteluun tulee myös maalaustelineen tärkeä vierusta: paletit, työvälineet ja opiskelijan yksilöllinen työympäristö. Aivan toisenlainen keskustelu voidaan käydä, kun maalaus on valmis ja ripustettu seinälle tai installoitu tilaan irrotettuna syntykodistaan, materiaalisista lähtökohdistaan.

2.4 Vastuullisesti toteutettu maalaus vaatii ammattitaitoa

Keskustelin neljännen vuoden opiskelijan, Johanna Kiiskisen kanssa (haastattelu 2.9.2025). Hän on kesällä 2025 tehnyt osana kuvataiteen koulutuksen työharjoittelua opintojakson Mediakeskus Lybeckerissä, jossa hän on ohjannut opetusharjoitteluna koulussa kasviväriteemaisen työpajan.

Työpajassa maalattiin mm. kurkumalla, punajuurella, siniherneenkukalla ja punasipulin kuorilla valmistetuilla väreillä. Opiskelijat toivat työpajaan myös omia raaka-aineita, joista valmistettiin yhdessä väriliemet. Työpajaan tuotiin esimerkiksi mustikkaa, spirulinaa ja haperoita. Tämän lisäksi hän teki vapaavalintaisina opintoina itsenäisesti taideprojektin, Luovien kokeilujen laboratorion, jossa hän toteutti zero-waste-henkisiä maalauskokeiluja käyttäen maaliaineena esimerkiksi kasveja, kahvia tai verta. Hän pohtii perinteisimpien maalaustekniikoiden ja ekologisten väriaineiden käytön eroja.

Luonnonkasveista peräisin olevat pigmentit eivät kestä UV-valoa yhtä hyvin kuin taidemaalauksessa yleisesti käytetyt orgaaniset ja epäorgaaniset pigmentit. Kiiskinen kokee, että luonnonväreillä työskentely ei sulje pois maalausten toteuttamista paremmin aikaa kestävillä tekniikoilla. Osana taidemaalarin ammattitaitoa materiaalituntemus on hänen mielestään olennaista.
Myöhemmin syksyllä 2025 Kiiskinen osallistui vielä kuvataiteen kansainväliseen Ecosenda-hankkeen työpajaan Korppoossa. Siellä hän tuotti paikallisista luonnonmateriaaleista väriaineita ja toteutti ”Korppoota Korppoolla” -maalauksia, kuten hän totesi haastattelussa. Maalauksista tuli näin myös tietynlainen Korppoo-päiväkirja.

Maalauksen ekologisuuteen painottuva taideteoksen sisältö tai sanoma on usein luonteva sysäys valita myös maalausmateriaaleiksi ekologisia väriaineita ja menetelmiä. Johanna Kiiskisen kokemus osoittaa, miten nykymaalaus luonnonväreillä voi tämän lisäksi olla paikkasidonnaista taidetta.

2.5 Taidemaalari tekee valintoja ammattitaitonsa varassa

Osaaminen karttuu materiaalikokeilujen kautta. Tämä vaatii väistämättä asennemuutosta taideteoskeskeisyydestä ja valmiin lopputuloksen vaateesta kohti maalausta prosessina. Osaamisen karttuminen vaatii testaamista ja virheidenkin hyväksymistä. Materiaalituntemus ja osaaminen kehittyy, kun näkee toistojen kautta, miten väri reagoi maalauspintaan, miten väriaine reagoi sideaineeseen ja miten väriaineet reagoivat keskenään. Kokeilujen kautta taidemaalari oppii ennakoimaan. Hän oppii näkemään ”sielunsa silmillä”, millaiset maalausteot johtavat haluttuun lopputulokseen. Osaaminen taas vahvistaa ammatillista itsetuntoa: minä osaan ja tiedän, millaisin toimin saavutan asioita. Sattumanvaraisuus, maaliaineiden käyttäytyminen yllätyksellisesti, on tietysti myös tekemisen suola. Tunne siitä, että maalaus on syntynyt kuin itsestään, ilman tekijän intentiota – kuin ei olisi ollutkaan sitä luomassa – on välillä vapauttava.

Pohdin, onko taidemaalauksen vaade ikuisesti kestävästä ja jälkipolville jätettävästä artefaktista niin vahva, että aikaa tai auringonvaloa heikommin kestävät maalaukset eivät ehkä ansaitse samanlaista kunnioitusta yleisön keskuudessa kuin perinteisillä tekniikoilla toteutetut? Tällaisia heikommin aikaa kestäviä maalauksia voivat olla esimerkiksi kasviväreillä tuotetut tai lähes reliefinomaiset runsaasti orgaanista materiaalia sisältävät teokset. Samanlaista vaadetta ei välttämättä ole nuoremmilla taiteen lajeilla, kuten valokuvauksella. Valokuvaprintille annettu käyttöikä värien säilymisen kannalta vaihtelee ja on tulostustekniikasta riippuen maksimissaan sata vuotta.

Taidemaalauksen pitkä historia on uskoakseni syy, jonka takia nykymaalauksellekin asetetaan tiukkoja säilymisen ehtoja. Vaikutuksensa on tietysti myös taidemarkkinoilla; ostaja (luonnollisesti) haluaa teoksen säilyvän ja säilyttävän samalla myös arvonsa. Maalauksella on ikiaikainen painolastinsa olla ikuisuuksia kestävä artefakti. Vastuullisuus taidemaalauksessa tarkoittaa paitsi maalarin ympäristötietoisuutta myös aikaa kestävää maalausta, jossa tekijällä, taidemaalarilla, on vastuu maalauksen säilyvyydestä tuleville sukupolville. Nämä kaksi maalausmateriaaleihin perustuvaa taidemaalarin vastuuta voivat olla ristiriidassa keskenään.

Nykymaalaustaide on yksi ilmaisumuoto muiden nykytaiteen muotojen joukossa. Sillä on taidehistoriallisesta painolastistaan huolimatta oikeus muuttua, ja se muuttuu ja kehittyy muun nykytaiteen kanssa sidoksissa yhteiskuntaamme. Olen sitä mieltä, että taidemaalarilla on oikeus tuottaa ikiaikaista tai katoavaa taidetta. Mutta tietoisuus siitä, kummasta on kysymys, vaatii ammattitaitoa. Ammattilainen tietää (taide)tekojensa seuraukset. Hänellä on ymmärrys materiaalien käyttäytymisestä, ja hän on vastuullinen niin suhteessa ympäristöön kuin materiaalien säilymiseen ajassa.

3 Kestävä kehitys

Kestävän kehityksen alkuna voidaan pitää YK:n vuoden 1987 Brundtlandin komission raporttia, jossa määriteltiin, että kestävä kehitys on ympäristöasioiden lisäksi taloudellista, kulttuurista ja sosiaalista kestävyyttä (Suomen YK-liitto, 2024). Käytännössä kestävän kehityksen keskeinen sanoma on sittemmin pysynyt samana, mutta sen eri alueita on tutkittu ja syvennetty eri yhteyksissä eri puolilla maailmaa (Ympäristöministeriö, 2023).

Suomessa on tehty samanaikaisesti kestävän kehityksen työtä yli 30 vuotta yhteiskunnan eri osissa järjestöistä valtionhallintoon. Pääministeri johtaa kestävän kehityksen toimikuntaa, joka kokoaa yhteen eri vaikuttajia. Neljästätoista riippumattomasta tieteen tekijästä muodostuvan kestävyyspaneelin tehtävänä on tukea kestävän kehityksen toimikunnan työskentelyä. Yhteistyössä kestävyyspaneelin kanssa toimii kestävän kehityksen koordinaatioverkosto, jossa on edustus eri ministeriöistä ja asiantuntijajäsenet Kehityspoliittisesta toimikunnasta, Valtion konttorista ja tilastokeskuksesta (Valtioneuvoston kanslia). Kestävän kehityksen työtä tehdään samanaikaisesti kaikilla sektoreilla osana valtion ja Euroopan unionin (EU:n) voimakasta tahtotilaa.

Peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, taiteen perusopetuksessa, vapaan sivistystyön kentällä, järjestöissä ja lastenkulttuurikeskuksissa on ollut jo vuodesta 2004 mahdollista hakea kestävän kehityksen sertifiointia (Laininen, Manninen & Tenhunen, 2006). Nykyisin on mahdollista hakea myös kestävän tulevaisuuden ja ympäristösertifikaattia tai kaikkia kolmea samanaikaisesti. Sertifiointi on voimassa 36 kuukautta, jonka jälkeen se on uusittava (OKKA-säätiö, 2024). Sertifiointi on laaja, ja sen tarkoituksena on osallistaa kaikkia toimijoita opiskelijoista yhteistyökumppaneihin jollakin tavalla kestävän kehityksen työhön.

Ammattikorkeakouluilla (AMK) ei ole vastaavaa yhteistä sertifiointijärjestelmää kuin edellä mainituilla koulutusasteilla (Laininen, 2024). Niillä on Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma. Ohjelman mukaan vastuullisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että kaikessa AMK-toiminnassa huomioidaan sen suorat ja epäsuorat seuraukset yhteiskuntaan. Ammattikorkeakoulut ovat yhdessä luvanneet suurentaa kädenjälkeään ja pienentää jalanjälkeään.

Ohjelman mukainen kädenjälki sisältää koulutuksen, jonka seurauksena opiskelijat osaavat edistää kestävää kehitystä ja vähentää ilmaston muutoksen mukanaan tuomia negatiivisia ilmiöitä. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta (TKI) taas tuottaa edellisten lisäksi ratkaisuja kestävyyshaasteisiin. Johtaminen ja henkilöstön osaaminen tuotetaan kestävän kehityksen perusperiaatteiden mukaisesti. Jalanjälkeä pienennetään yhteisellä laskentaperustalla ja päästövähennystoimenpiteillä.

Toimeen ryhdyttiin heti: opetussuunnitelmia uudistettiin, TKI-kriteeristö otettiin käyttöön, henkilöstön kestävän kehityksen osaamista aletiin seurata ja luotiin hiilineutraaliuden askelmerkit. Ammattikorkeakoulujen volyymi on valtava. Opiskelijoita on vuosittain 145 000, joten toiminnan vaikutus tulee myös olemaan suuri (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, 2020).

Yliopistoilla on ammattikorkeakoulujen Arenea (Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry) vastaava Unifi (Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry), joka toimii yliopistojen yhteistyöfoorumina. Yliopistojen ja Unifin yhteisinä periaatteina ovat laatu, toiminnan vaikuttavuus sekä kestävyys ja vastuullisuus. Unifilla on 12 kiinnostavaa kestävän kehityksen teesiä. Kestävän kehityksen tulee tämän mukaan näkyä yliopistojen rahoituksessa, arvioinnissa ja auditoinnissa. (Unifi ry, 2024.)

Oppilaitokset tekevät itsenäisen kestävän kehityksen työn lisäksi yhteistyötä sekä keskenään että muiden kanssa. Turun ammattikorkeakoululla on yhteinen kestävän kehityksen yhteistyöryhmä Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Yrkeshögskola Novian kanssa. Yhteistyö nähdään tärkeäksi koko alueen kehittämisessä ja hyvien käytäntöjen jakamisessa. Avoimuus on keskeistä hyvien käytäntöjen jakamisessa ja oppimisessa. (Turun ammattikorkeakoulu, 2024.)

Uskon yhteistyön vaikutusten olevan enemmän kuin yhteinen tieto olevasta tilanteesta ja lähitoimenpiteistä. Jo nyt yhteiskunnassa on nähtävissä kestävän kehityksen lumipalloefekti, neljän toimijan yhteistyön tuloksista syntyy varmasti jotakin uutta ja ainutlaatuista.

3.1 Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen strategia

Suomen ammattikorkeakouluilla on yhteinen Arenen julkaisema Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma (KeVa). Turun ammattikorkeakoulu on sitoutunut noudattamaan yhteistä ohjelmaa, mutta olosuhteiden ja säännösten muututtua Turun ohjelmaa on päivitetty 2024. (Turun ammattikorkeakoulu, 2024.)

Turun ammattikorkeakoulun visio tähtää vuonna 2030 toteutuvaan kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan Turussa, Suomessa ja maailmassa, olemaan ympäristöä heikentämätön korkeakoulu. Kestävän kehityksen työn vaikutus kasvaa moninkertaiseksi, koska kaikilla valmistuneilla on vähintään perustiedot erityisesti oman ammattialansa vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä. Myös TKI-projekteille tehdään kestävyysarviointi. Opiskelijat osallistuvat Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen työhön yhdessä yritysmaailman ja julkisen sektorin kanssa. Koulutuksessa edistetään yhdenvertaisuutta, saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Korkeakouluyhteisön ja sen jokaisen yksilön hyvinvointi on tärkeätä. (Turun ammattikorkeakoulu, 2024.)

Kestävän kehityksen toimintaa opetetaan erikseen ja alakohtaisiin sisältöihin integroituna. Kouluttajat päättävät opintojen toteutuksesta, mutta kestävän kehityksen pitäisi näkyä koulutusinfossa, oppimistavoitteissa, -sisällöissä sekä -menetelmissä. Tällä tavoitellaan jokaisen opiskelijan saavutettavissa olevaa kestävän kehityksen kompetenssia ja uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin. (Konst, 2023.)

Tavoite olla hiilineutraali on mahdoton, koska päästöjä syntyy väistämättä. Lähtökohta on tästä huolimatta se, että negatiivisista vaikutuksista huolimatta voidaan nähdä Turun ammattikorkeakoulun toiminnan kokonaisuudessaan parantavan ympäristöä, luontoa ja ilmastoa. Ohjelmassa ovat nyt mukana myös luonto ja kiertotalous sekä Itämeren suojeluun tähtäävät tavoitteet. Ohjelmalla pyritään kädenjäljen kasvattamiseen ja jalanjäljen pienentämiseen.

Positiivinen kädenjälki syntyy

1. kestävän kehityksen osaajien koulutuksella,
2. kestävyyshaasteita ratkaisevalla TKI-toiminnalla ja
3. johdon ja henkilöstön toimintaa läpäisevillä kestävän kehityksen pariaatteilla.

Jalanjälkeä pienennetään

• päästövähennystoimenpiteillä
• luontokadon estämisellä
• jalanjäljen laskennalla ja arvioinnilla
• muilla keinoilla sekä seuraamalla
• arvioimalla toiminnan vaikuttavuutta.

Kaikkiin alueisiin sisältyy tarkentavia lupauksia ja toimenpiteitä. Koen erityisen hienona maa-alueiden hankinnan, joiden tavoitteena on sitoa vuoteen 2029 mennessä hiiltä yhtä paljon kuin toiminta tuottaa päästöjä. Maa-alueiden hankinnalla sekä estetään luontokatoa että lisätään luonnon monimuotoisuutta Turun kaupungin LUMO-ohjelman puitteissa. (Turun ammattikorkeakoulu, 2024.)

KeVa-työ sisältyy koko korkeakoulun toimintaan ja viestintään. Korkeakoulujen ja Turun kaupungin yhteiset KeVa-verkostot toimivat aktiivisesti. Toiminnan mahdollistaa johdon suora ja laaja tuki tärkeälle asialle. (Turun ammattikorkeakoulu, 2024.)

Vuonna 2030 Turun ammattikorkeakoulu on ympäristöä, luontoa ja ilmastoa heikentämätön korkeakoulu, joka toimii aktiivisesti kestävän kehityksen ja vastuullisuuden edistämiseksi paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. (Turun ammattikorkeakoulu, 2024.)

3.2 Kuvataiteen ekologiset erityiskysymykset

Kuvataide on lähtökohtaisesti ekologisesti kestävää, koska taide edustaa kulttuurista kestävyyttä. Kulttuurinen kestävyys tarkoittaa sitä, että säilytetään ja edistetään kulttuuria sekä vapaata henkistä ja eettistä kehitystä. Sosiaalinen kestävyys on myös muun muassa yhdenvertaisuutta. Ekologista kestävyyttä on muun muassa luonnonvarojen kestävä käyttö, ja taloudellista kestävyyttä edustaa esimerkiksi kulutuksen vähentäminen (Opetushallitus, Ei pvm). Taiteilijat ovat siitä onnekkaassa asemassa, että vanhoja taideteoksia arvostetaan ja niitä on runsaasti hyvin säilyneinä edelleen nähtävinä ja tutkittavina. Teokset edustavat aikaansa ja tekijäänsä.

Taidetta voidaan tarkastella monista erilaisista lähtökohdista, joista taiteen autonomia on ollut tärkeä. Autonomista taidetta arvotetaan taiteelle ominaisista lähtökohdista tai esteettisesti. Toiset kokevat tämän tavan arvottaa taidetta riittämättömäksi ja arvioivat näkemäänsä moraalisesti. Taiteella on useita päällekkäisiä arvoja, joista mikään ei anna automaattisesti toistaan parempaa näkökulmaa kaikkiin teoksiin. Hannu Laiho miettii, että taiteilijan tarkoitukset voivat olla hyvät, mutta tulkinta voi pitää työtä vaikkapa moraalittomana. Toisaalta hän näkee, että taiteilija voi kuvata itselleen vastakkaista näkökulmaa sitoutumatta siihen itse. Näin tehdessään taiteilija kuitenkin saattaa lisätä nimenomaan tätä asiaa maailmassa. Koska taiteilija on yhteiskunnan jäsen, myös häneltä voidaan odottaa sosiaalismoraalista vastuuntuntoa, vaikka taiteella on oma autonomiansa. (Laiho, 2009.)

Teoksen eettisyyttä voidaan tarkastella esimerkiksi taiteilijan persoonallisen mielenkiinnon, tekemisen halun ja toteutuksen läpi. Esimerkiksi:

• Miksi haluan kuvata niitä aiheita, joita kuvaan?
• Mikä saa minut ryhtymään työhön?
• Paljonko uhraan aiheen käsittelyyn tarmoa, aikaa ja rahaa?
• Minkälaisia materiaaleja käytän?

Nähdäkseni planetaarinen sosiaalipedagogiikka, PSP, olisi mielenkiintoinen viitekehys taideopetuksen tarkasteluun, sillä se kattaa hyvän osan nykyisistä kuvataiteen operointialueista. Samantyyppisiä viitekehyksiä on myös muita. Esimerkiksi planetaarisen hyvinvoinnin käsite on lanseerattu Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JyU.Wisdomissa.

Aino-Kaisa Koistinen näkee taiteen voivan parantaa koko planeetan hyvinvointia, koska 1) taide voi herättää kokijan tarkastelemaan ja tuntemaan omaa olemistaan osana maailmaa ja 2) taide voi olla yhteydessä universaaleihin perustarpeisiin, kuten hyvinvointiin, sosiaalisuuteen ja itsenäiseen ajatteluun sekä toimintaan, sillä se muun muassa lisää merkityksellisyyden kokemuksia ja parantaa toimijuutta. Taidetta voi kuluttaa runsaasti suhteellisen huoletta, ainakin verrattuna muuhun kulutuskäyttäytymiseen. Koistinen peräänkuuluttaa kuitenkin taiteilijoiden ja taiteentutkijoiden vastuuta ekologisempien ilmaisutapojen löytämiseksi. (Koistinen, 2024.)

PSP:ssa opetellaan olemaan yhtä maailman kanssa. Maailmayhteyttä tavoitellaan tilaa (paikallisesta globaaliin), aikaa (menneisyydestä tulevaisuuteen) ja moraalia (yksilökeskeisestä globaaliin) tutkimalla. (OKKA-säätiö, 2024.)

Ajallinen jatkumo menneisyydestä tulevaisuuteen on kuvataiteessa selkeä. Taidehistoriaa opiskellaan, ja sieltä ammennetaan sisältöjä ja tekniikoita. Tekeminen kurottautuu usein kohti tulevaisuutta, kun tavoitellaan näkyväksi sitä, mitä ei aiemmin ole ollut olemassa.

Planetaarisessa sosiaalipedagogiikassa ihminen nähdään historiansa osana, ja kuvittelu on se elementti, joka yhdistää meidät tulvaisuuden ihmisiin. Tilallisuus paikallisesta globaaliin näkyy konkreettisesti taiteen tekemisessä. Taiteilijat ovat aina matkustelleet hämmästyttävän paljon. Olemme verkostoituneita muiden taiteilijoiden, gallerioiden ja museoiden kanssa. Maalauksen materiaaleja tulee edelleen eri mantereilta. Mistä tulevat näädänkarvasiveltimet? Kuinka niiden tuottaminen vaikuttaa näätiin ja ihmisiin, entä missä se tapahtuu? Ilman kokonaisuuden tajuamista emme ehkä hahmota tekemisemme tilallisia vaikutuksia. (Salonen & Laininen, 2024.) Moraalinen herkkyytemme voisi ulottua niin maalausten pigmenttejä kaivaviin kaivostyöläisiin, kaivosten vaikutusalueella asuviin kuin räjäytettyihin vuoriin ja alueen eläimiin.

Planetaarisessa sosiaalipedagogiikassa välittäminen laajenee läheisistä kaikkiin ihmisiin, elottomaan luontoon ja tuleviin sukupolviin asti. Tällaisen oppimisen myötä ihminen alkaa tiedostaa ja tuntea monin eri tavoin yhteytensä maailmaan. (Salonen & Laininen, 2024.)

3.2.1 Maalauksen toimintatavat Turun ammattikorkeakoulussa

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa on erikseen iso maalaussali, jossa on palosulut. Vain tässä maalaussalissa voi maalata tekniikoilla, joiden materiaaleihin sisältyy itsesyttymisvaara, kuten öljyväreillä. Luokassa on paloturvallinen kaappi, jossa kukin opiskelija säilyttää maalausnesteensä yön tai poissaolonsa ajan. Erika Adamsson (haastattelu, 22.2.2025) on laatinut maalauksessa käytettävistä materiaaleista laajat ja helposti löytyvät käyttöturvallisuuskansiot. Keskeisimmät periaatteet ovat seuraavat:

• Maalaussalissa on erikseen paloturvalliset roskikset ja ohjeistus siveltimien pesuun.
• Altaaseen ei saa kaataa mitään maalijäämiä, poista ensin maalijäämät paperilla asianmukaiseen roska-astiaan.
• Vesiliukoisille väreille ja öljyväreille on omat siveltimien puhdistuspaikat ja -laitteet, joissa on vettä ja saippuaa suljetussa kierrossa siveltimien puhdistukseen.
• Tiskialtaiden alla on saostusastiat, joihin ensimmäisen pesun jälkeen jäävä raskaampi aines kertyy.
• Syntyvä jätevesi toimitetaan ongelmajätelaitokselle.
• Öljymaalaussiveltimiä säilytetään koulussa öljyssä ennen pesua. Siveltimet voi myös puhdistaa kolmessa eri öljyssä likaisesta puhtaaseen, eli lopuksi siveltimestä ei enää irtoa väriä. Mikäli käytetään ruokaöljyä, täytyy muistaa pyyhkiä sivellin huolellisesti ennen maalausta, koska ruokaöljy ei kuivu.

Näin menetellään, koska maalareita on koulussa paljon, myös haihtuvaa tärpättiä on monella pöydällä. Omalla työhuoneella siveltimien säilytykseen voi käyttää myös hajutonta tärpättiä tai pensselipesua. (Adamsson, haastattelu 22.2.2025).)

3.2.2 Maalauksen jätevesien suodatus tutkimusaiheena

Keskustelin maalausjätevesien suodatuksesta Turun seudun Puhdistamon laatu- ja ympäristöpäällikkö Jarkko Laantin (haastattelu,18.12.2024) kanssa. Hän piti hyvänä ajatuksena tutkia jätevesien suodatettavuutta, koska varsinkin valmistumisen jälkeen jokainen kuvataiteilija on yksin vastuussa omista jätevesistään. Ongelmajäteaseman prosessi kuormittuu turhaan haitattomista tai hyvin miedoista jätevesistä. Mietimme Kati Immosen kanssa, eikö jätevesistä voisi suodattaa mikromuoveja normaalilla kahvinsuodattimella. Mikäli värijäämät jäisivät suodattimeen, ne voisi hävittää normaalisti sekajätteen mukana.

Jatkoin keskustelua Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n asiakaspalvelussa usean ihmisen kanssa. Palvelupäällikkö Jarkko Nieminen (haastattelu, 23.12.2024) piti myös tärkeänä mikromuovia sisältävien vesien suodatuksen tutkimista. Hän piti mahdollisena, että opiskelijat voisivat tehdä tutkimusta osana opintojaan.

3.2.3 Maalauksen roskien lajittelu työhuoneella

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian jätteiden lajittelu toimii hienosti. Opiskelijoiden valmistuttua ja alettua työskennellä työhuoneilla, maalausjätteet lajitellaan karkeasti näin:

• Öljyä ja tärpättiä sisältävät maalausrätit, joissa on itsesyttymisvaara, hävitetään sulkemalla ne vedellä kasteltuina lasipurkkiin ja hävitetään polttokelpoisen sekajätteen mukana.
• Kuivat siveltimet, telat ja paletit hävitetään sekajätteen mukana.
• Tyhjät metallituubit ja purkit hävitetään metallijätteenä.
• Tyhjät vaarallisia maalijäämiä sisältäneet muovituubit ja maalipurkit kuuluvat sekajätteeseen.
• Maalijäämät ja liuottimet viedään jäteasemalle vaarallisen jätteen keräykseen. (Eeva, ympäristöneuvoja, Lounais-Suomen jätehuolto, haastattelu 20.12.2024)

Siveltimien pesussa noudatetaan Erika Adamssonin ohjetta: Isot maalijäämät poistetaan paperilla tai rätillä siveltimistä kunnolla joko paloturvalliseen roska-astiaan (eli työhuoneella vedellä kasteltuna kannelliseen lasi- tai metallipurkkiin) tai normaaliin sekajätteeseen. Sen jälkeen on suositeltavaa käyttää suljettua vesisaippuakiertoa ja toimittaa likainen pesuneste vaarallisen jätteen pisteeseen jäteasemalle.

4 Maalauksen tekniikat ja työturvallisuus

Maalaus on ideoiden ja tunteiden ilmaisua, halutun esteettisen vaikutelman luomista maalauspinnalle. Maalauksen kieli muodostuu muodoista, linjoista, väreistä ja struktuureista. Niitä muokkaamalla saadaan kaksiulotteisella pinnalla aikaan erilaisia vaikutelmia tilasta, liikkeestä ja valosta. Näitä osia yhdistelemällä maalataan kuvia todellisista tai kuvitteellisista ilmiöistä, tulkitaan haluttua asiaa tai luodaan täysin abstrakteja kuvia. (Owen, 2024.)

Taiteilija valitsee välineensä ja tekniikkansa, joita ovat esimerkiksi tempera, fresko, öljy, akryyli, akvarelli, guassi, muste tai enkaustekniikka. Hän valitsee tietyn muodon, tekee seinämaalauksen, maalaa telineellä erilaisille pohjille, tekee miniatyyrejä, kuvittaa käsikirjoituksia, maalaa näytöllä, panoraamoja tai käyttää muita tekniikoita, jotka perustuvat niiden erilaisiin ominaisuuksiin ja ilmaisumahdollisuuksiin tai rajoituksiin. Median ja muodon valinta yhdistyvät taiteilijan näkemykseen ja muotoutuvat ainutlaatuisiksi teoksiksi. (Owen, 2024.)

Toisin sanoen, kun maalari tavoittelee haluamaansa ilmaisua, hän joutuu valitsemaan tarkoitukseen sopivat ilmaisukeinot. Maalaustuntuma tekniikoihin on erilainen, yksi pitää alusta alkaen nopeasta kuivan pölisevästä pastellimaalauksesta, toista miellyttävät hitaat ohuet öljyiset lasuurit. Maalauksen koko pikkuruisesta kerrostalon seinän peittävään maalaukseen vaatii sekä täysin erilaista lähestymistä että tarkkuutta ja ruumiin voimia.

Myös maalaustekniikoiden tarkoituksenmukaisuus maalausjäljen tuottamiseen on kullekin tekniikalle ominaista: guassilla saa helposti aikaan tarkkaa aineellista maalausta, akryyli on taipuisa, muttei tuubivärinä kovin tarkka. Kaikki maalaustekniikat vaativat harjoittelua ja omaksumista, koska niiden käyttäminen on niin erilaista. Maalauksessa on tärkeää myös perinteiden jatkaminen ja uudistaminen. Niinpä ei voi ehdottaa, että kaikki alkaisivat maalata kasvipigmenteillä tai ruudulla ekologisuuden nimissä.

4.1 Ekologinen maalaus

Ekologisinta maalausta olisi vedellä maalaaminen esimerkiksi kalliolle tai värikkäiden syyslehtien asettelu halutun maalauksen muotoon. Maalaukset eivät säilyisi kovin kauan. Olen itse miettinyt maalauksen tarpeellista kestoa. Minulle opetettiin aikoinaan mahdollisimman aikaa kestävien maalausten maalaamista. Maalaan edelleen kankaalle.

Kankaalle maalattujen maalausten säilytys vaatii kuivia ja tasaisia oloja; sellaisissa niiden voi olettaa säilyvän satoja vuosia. Säilytys kuivassa ja lämpimässä vie energiaa, eli aikaa kestävä maalaus on tässä tapauksessa pitkällä tähtäimellä melkoinen energiasyöppö.

Mikä on maalauksen elämän riittävä aika? Olen nähnyt öljypastellilla ja kouluakvarelleilla yli 60 vuotta sitten happopaperille maalattuja kuvia, joiden värien oletan säilyneen lähes alkuperäisinä. Olen itse maalannut 40 vuotta sitten käsittelemättömälle pellavalle öljyllä maalauksen, joka on silmämääräisesti tarkasteltuna säilynyt alkuperäisessä kunnossa ilman pohjustusta ja vernissausta. Puuvillalle öljyllä suoraan maalatut maalaukset eivät ole säilyneet, vaan maalauspohja on hapertunut hajoavaksi.

Picasso maalasi eläessään 13 500 maalausta (Wikipedia 20, 2024). Jos kaikki me taiteilijat, pelkästään maalarit, olisimme yhtä tuotteliaita, olisi suotavaa maalata enimmäkseen lyhyemmän aikaa säilyviä maalauksia. Taidemaalariliittoon kuuluu 1550 jäsentä (Wikipedia 25, 2023). Jos kaikki maalaisivat kuin Picasso, maalauksia syntyisi vuodessa vähintään 220 000, kymmenessä vuodessa 2 200 000 maalausta yksin Taidemaalariliiton jäsenten toimesta.

Erilaisten pohjamateriaalien, pigmenttien ja sideaineiden jalanjälki on erilainen. Myös ruudulla maalattu maalaus kuluttaa energiaa sekä tehdessä että säilytettäessä, ja kuvia on päivitettävä jatkuvasti vaihtuviin formaatteihin.

Yksittäiset maalaukset saattavat olla ekologisia, mutta niiden kuljettaminen maapallon toiselle puolelle ei enää sitä olekaan. Vihreä taide -sivustolla on mahdollista laskea taideteoksen, näyttelyn tai muun tuotannon ympäristövaikutuksia (Vihreä Taide, 2025).

Museokokoelmien näkökulmasta teosten elinkaari ei katkea teoksen fyysiseen poistoon, vaan teokset säilyvät dokumentoituina niiden fyysisen elinkaaren jälkeen (Västi & Sarantola-Weiss, 2015). Suomen taiteilijaseuran juristi ja kilpailuasiantuntija Viivi Kuosa suosittelee sopimaan muun muassa teoksen käyttöiästä, huollosta, hoidosta, esilläolosta, siirtämisestä ja poistamisesta erityisesti julkisen taiteen myynnin yhteydessä esimerkiksi seuraavasti: ”taiteilija liittää teoksen valmistuttua sopimukseen taideteoksen huoltokirjan, jonka mukaisin ohjein teos säilyttää taiteellisen luonteensa koko elinkaarensa ajan” (Kuosa, 2025).

4.2 Työturvallisuus

Maalauksessa käsitellään edelleen jatkuvasti ihmiselle ja ympäristölle haitallisia materiaaleja. On tärkeää huolehtia omasta terveydestä ja ympäristön kuormituksen minimoinnista työskennellessä. Valmiiksi pakatuista liuottimista ja väreistä löytyvät käyttöturvallisuustiedotteet eri valmistajien sivuilta. Kuvia veistävä työterveyslääkäri Veikko Karskela kuvaa kuvataiteilijoiden terveyshistoriaa surulliseksi, koska keskiajalla kuvataiteilijat kuolivat nuorina muun muassa myrkytyksiin. Tuolloin ei tiedetty värien myrkyllisyydestä eikä näin ollen osattu huolehtia riittävästä suojautumisesta. Taidemaalarit kuolivat ennen kuin heistä ennätti tulla taitavia. (Karskela & Nissilä, 2010.)

1700-luvulla värejä alettiin valmistaa teollisesti ja tietoisuus värien myrkyllisyydestä lisääntyi. Nykyiset värit eivät ole edelleenkään haitattomia. Niiden käytön vaaroja saattaa tulla vähätelleeksi, koska kemikaaleille altistumisen ja sairauden ilmenemisen välillä kuluu pitkä aika. Tämä hankaloittaa myös oikean tiedon (diagnoosin) saantia. Esimerkiksi raskasmetallit aiheuttavat valtimoiden kalkkeutumista ja sydänlihaksen degeneraatiota. Lisäksi niillä on vaikutusta immunologiseen järjestelmään, eli ne edistävät autoimmuunisairauksien syntyä. Kadmium puolestaan vaikuttaa munuaisiin myrkyn tavoin. (Karskela & Nissilä, 2010.)

Minä olen maalannut ikäni tärpättiliukoisilla öljyväreillä. Sain 52-vuotiaana aivoverenkiertohäiriöitä, joiden seurauksena muun muassa menetin virkani. Olin nuorena töissä tehtaassa, jossa koneita pestiin tärpätillä, hanskojen käyttöä ei juuri valvottu. Olen myös opettanut öljyvärimaalausta lähes 40 vuotta. Tilojen ilmastointi ei aina ole ollut riittävä. Tärpätin käyttöturvallisuustiedotteessa sanotaan, että suurina pitoisuuksina tärpätti voi aiheuttaa keskushermoston lamaantumista, elimellisiä muutoksia ja kuoleman (Puuilo, 2023). Veikko Karskela muotoilee liuotinten vaikutusten saattavan olla pysyviä siten, että ”suurin osa aivotoimintojen menetyksistä on lopullisia” (Karskela & Nissilä, 2010).

Nähdäkseni olen myös allergisoitunut pitkän käytön jälkeen akryylivärille, tarkemmin sanottuna sen sisältämille MI- ja MCI-yhdisteille (Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry., 2023), joita käytetään muun muassa liimoissa ja maaleissa. Ihokontakti tuoreeseen akryyliväriin aiheuttaa minulle angioödeemaa ja anafylaksian oireita.

Ammattimaiseen työskentelyyn kuuluu huolehtia työturvallisuudesta alusta alkaen. Tutustu edes osaan käyttämiesi tuotteiden käyttöturvallisuustiedotteista. Kukaan ei ole turvassa omasta huolettomuudesta mahdollisesti myöhemmin seuraavilta ongelmilta. Noudata seuraavia periaatteita:

• Työskennellessä ilman tulee olla raikasta, eikä liuotehöyryisessä tilassa tule viettää yhtään minuuttia tarpeetonta aikaa. Jos on pakko työskennellä kemikaalien käryisessä ilmassa, käytä asianmukaisia hengityssuojaimia (Puuilo, 2023; Kiljunen, 2013).
• Ihokontaktia maaleihin tulee välttää käyttämällä suojahansikkaita ja erillisiä työvaatteita (Puuilo, 2023; Kiljunen, 2013).
• Jos käytät irtopigmenttejä, käsittele niitä pöllyttämättä ja käytä hengityssuojainta (Kiljunen, 2013).
• Jos kuumennat öljyä tai mehiläisvahaa, tee se hitaasti ja pidä kattilan kansi lähellä mahdollisen rasvapalon tukahduttamiseksi.
• Pidä lattiat puhtaina öljystä ja romusta kompuroinnin välttämiseksi.
• Älä kuormita työskentelylläsi tarpeettomasti ympäristöä ja vesistöjä.

4.3 Hengityssuojainten ja suojahansikkaiden valinta

Hengityselinten suojaaminen on erittäin tärkeää, koska keuhkorakkuloiden yhteinen pinta-ala on noin 70 m2 ja se, mitä on hengitetty, siirtyy tehokkaasti verenkiertoon. Hajuaisti on hyvä mittari tullessa tilaan, jossa on esimerkiksi tärpätin käryä. Nenä kuitenkin tottuu nopeasti tilanteeseen eikä enää ilmaise vaaraa. Keuhkojen rasitusta on helpointa välttää työskentelemällä riittävästi ilmastoidussa tilassa.

Jos joudut käyttämään hengityssuojaimia, valitse oikeanlainen suojain kuhunkin tilanteeseen, pidä riittävästi taukoja puhtaassa ilmassa ja vaihda hengityssuojain puhtaaseen ohjeen mukaisesti. Pölysuojaimet eivät ole tarkoitettuja liuottimien tai kaasujen suodatukseen. Hengityssuojaimia käytettäessä oleellista on niiden tiiviys, kuten olemme koronan myötä oppineet. Suodatinten käyttö vaikeutuu erilaisten sairauksien myötä, koska hengittäminen on työläämpää. (Karskela & Nissilä, 2010.)

FFP1-suojain suojaa karkeilta ja vähätehoisilta pölyiltä ja nestemäisiltä hiukkasilta. Kevyt kuitukankainen hiukkassuojain on tarkoitettu hienojakoiselle haitalliselle pölylle, jollaista ovat pigmenttipölyt tai hartsipölyt (FFP2 tai FFP3) (Salonen, 2025).

• P1-suojain sopii karkeaan pölyyn (esim. tavallisten pohjien hiontapöly).
• P2 -suojain soveltuu kiinteitä pölyjä ja aerosoleja vastaan (pigmentit).
• P3 -suojain suodattaa jopa bakteereja ja viruksia.

Kemikaaleille on olemassa kullekin oma aktiivihiilisuodattimensa puoli- tai kokonaamareihin. Liuottimia käsitellessä ainoat oikeat ovat suodattavat hengityssuojaimet, aktiivihiili- sekä raitisilmasuodattimet. Kalliita suojaimia on huollettava tarvittaessa pesemällä. Pakkauksessa on annettu suodatinpanoksen vaihdolle määräaika, jonka jälkeen sen suodatuskyky laskee. Joissakin panoksissa se on vain 30 minuuttia. Kun lopetat työskentelyn, irrota panokset ja sulje ne ilmatiiviiseen pussiin, jolloin suodatinten käyttöikä pidentyy. (Jos suodatin jää tekemisiin ilman kanssa, se kuluttaa sen käyttöaikaa.) (Karskela & Nissilä, 2010.)

Kaasusuodatintyypit:

• A-suodatin suodattaa kaasuja ja höyryjä orgaanisista yhdisteistä, joiden kiehumispiste on yli 65 °C, jollaisia ovat esimerkiksi liimojen, maalien ja lakkojen liuottimet, puhdistus- ja rasvanpoistoaineet. Näitä ovat esimerkiksi tolueeni, ksyleeni, styreeni, tärpätti ja etanoli (Sinol). Muita ovat liuotinseokset kuten mineraalitärpätti, lakkabensiini, white spirit, valopetroli ja tinnerit.
• B-suodatin suodattaa epäorgaanisia kaasuja ja höyryjä kuten klooria ja fosforihappoa. Tietyt orgaanisia kaasut, kuten formaldehydi, suodattuvat paremmin B-suodattimella kuin A:lla.
• E-suodatin suodattaa orgaanisia happoja, happamia kaasuja ja yleensä kaasumaisia happoja kuten etikkahappoa, suolahappoa, typpihappoa.
• K-suodatin suojaa ammoniakilta ja sen yhdisteiltä.
• AX-suodatin suodattaa kaasuja, höyryjä ja orgaanisista yhdisteistä, joiden kiehumispiste on alle 65 °C, kuten esim. asetoni ja metanoli.
• Hg-P3-suodatin suodattaa elohopeahöyryjä, elohopeaa sekä sen orgaanisia ja epäorgaanisia yhdisteitä. (Salonen, 2025.)

Ihon paras suoja on sen oma luonnollinen rasva. Jos joudut pesemään käsiäsi usein, käytä käsirasvaa. Vedessä lionneet kädet voivat läpäistä vielä normaalia enemmän kemikaaleja, jolloin suojakäsineiden käytön tarve korostuu. Pitkittyneet ärsytystilat ihossa saattavat herkistää tai johtaa jatkuvaa hoitoa vaativiin ja pysyviin sairauksiin, kuten atopiaan, ekseemaan, kosketus- tai allergiseen ihottumaan. Esimerkiksi kromi ja koboltti aiheuttavat ihon allergioita.

Suojakäsineissä hikoilevat kädet saattavat liuottaa hansikkaista esimerkiksi kovettimia, pehmentimiä tai väriaineita, jotka voivat imeytyä ihon läpi. Tästä syystä hansikkaiden alla olisi hyvä käyttää puuvillakäsineitä. Käsiä ei saisi pestä liuottimilla, mutta jos joudut tekemään niin, pese sen jälkeen vedellä ja saippualla sekä rasvaa kädet. Esimerkiksi öljyväri lähtee käsistä paremmin rasvalla kuin liuottimilla. Ihon puhdistukseen on käytettävä vain siihen tarkoitettuja aineita. (Karskela & Nissilä, 2010.)

Kemikaaleja käsiteltäessä on käytettävä niiltä suojautumiseen tarkoitettuja suojakäsineitä. Vaihda käsineet riittävän usein. Ellet löydä hansikaspakkauksesta riittävästi tietoa, kysy liikkeestä, miltä kemikaalilta suojautumiseen valitsemasi hansikkaat on tarkoitettu. Lain mukaan liikkeessä on oltava käyttöturvallisuustiedotteet. Tuotteen nimellä ja merkillä tiedot yleensä löytyvät myös verkosta, elleivät pakkauksen merkinnät ole riittävät. (Karskela & Nissilä, 2010.)

Hansikkaita valitessa kannattaa muistaa seuraavat asiat:

• Luonnonkumihansikkaita ei voi suositella allergiavaaran vuoksi (Karskela & Nissilä, 2010).
• Neopreenikumihansikkaat ovat mustia ja kestävät lämpöä +120 ºC ja kylmää – 20 ºC. Materiaali kestää hyvin alkoholeja, emäksiä, epäorgaanisia ja orgaanisia happoja, öljyjä ja rasvoja. Ne sisältävät luonnonkumia, eivätkä siksi sovi kumiallergisille (Karskela & Nissilä, 2010).
• Nitriili- eli akryylinitriilibutadieenikumikäsineet ovat yleensä vihreitä, kestävät hyvin useimpia hiilivetyliuottimia (liuotinpesut), happoja, emäksiä sekä öljyjä. Käsineet suojaavat teräviltä esineiltä ja viilloilta, ja niillä on hyvä pito (Karskela & Nissilä, 2010). Ne sopivat liuottimien käsittelyyn (alifaattiset hiilivedyt kuten mineraalitärpätti, ja terpeenivedyt kuten tärpätti, valopetroli, kerosiini, sitrusohenne) (Salonen, 2025).
• PVC- eli polyvinyylikloridikäsineitä saatavana erivärisiä. Hansikkaat kestävät hyvin öljyjä, rasvoja, happoja ja emäksiä, mutta liukenevat orgaanisiin liuottimiin. Nämä sopivat luonnonkumiallergisille, mutta saattavat aiheuttaa muita allergioita. (Karskela & Nissilä, 2010)
• (PVA) Viton- eli polyvinyylialkoholisuojakäsineet aromaattisille hiilivedyille, kuten tolueeni, ksyleeni ja tinneri (Salonen, 2025).
• Polyeteeni kestää hyvin useita kemikaaleja, mutta saumojen heikkouden vuoksi ei suositella haitallisten kemikaalien käsittelyyn (Karskela & Nissilä, 2010).

5 Pohjustus

Maalauksen pohjustus tehdään ensisijaisesti siksi, etteivät maalien sideaineet ja pigmentit imeytyisi pohjamateriaaliin. Käytä samaa liimaa esiliimauksessa ja gessouksessa. Pelkkä esiliimaus riittää kankaan tai muun pohjan eristykseen, gessolla vain jäykistetään ja silotetaan maalauspohjaa.

Kiljusen Materiaaliopissa on taulukko, jossa eritellään luonnonliimapohjusteiden ja muoviliiman soveltuvuutta erilaisille maalaustekniikoille ja pohjamateriaaleille. Muoviliimapohja on sen mukaan mutkattomin yleispohja useimmille maalaustekniikoille. (Kiljunen, 2013.)

5.1 Pohjamateriaalit

Maalauspohjaksi sopii mikä tahansa pinta, jolla maali pysyy. Suuret paksut levypohjat ovat erittäin painavia, lasi särkyy, muovi taipuu ja kangas elää ilman kosteuden mukaan, eli niissä maalauspinta joutuu ylimääräiselle rasitukselle, ellei liikettä minimoida. Pahvit vääntyvät, ja niitä ei välttämättä saa happovapaina. Akvarellipaperit ovat erinomaisia pohjia monille muillekin tekniikoille kuin akvarellille. Kaikilla pohjamateriaaleilla on omat erityisvaatimuksensa.

5.1.1 Paperit

Papereita käytetään pääasiassa akvarelli- ja guassimaalausten pohjina. Halvimmissa papereissa on mukana puusellua, kalleimmissa papereissa käytetään pelkästään joko pellava- tai puuvillakuitua tai niitä yhdessä. Paperin paksuus merkitään grammoina neliöllä, yleensä paperit ovat 185–850 grammaa paksuja. Märkätekniikassa minimipainona on pidetty 300 g/m2. (Paunila & Ukkonen, 2005.)

Akvarellipaperimassaan on sekoitettu liimaa, ja sen lisäksi paperi on liimattu joko toiselta tai molemmilta puolilta. Paperissa oleva vesileima kertoo, kumpi on oikea puoli. Jos leima näkyy molemmin puolin, voi myös maalata samoin. Papereita on saatavilla eri karkeusasteita:

• HP eli kuumapuristettu, pinta on sileä
• NOT eli CP eli cold pressed on puolikarkeata
• ROUGH eli karkea. (Paunila & Ukkonen, 2005.)

Paperit soveltuvat hyvin maalauspohjiksi erilaisille maalaustekniikoille. Hyville akvarellipapereille liimaus riittää pohjustukseksi öljyvärille. Paperin voi halutessaan liimata samalla tukevalle alustalle kestävyyden lisäämiseksi. Ellei paperi ole hyvälaatuista, se on syytä pohjustaa muille kuin vesiliukoisille maalaustekniikoille tavalliseen tapaan. (Kiljunen, 2013.) Joka tapauksessa paperi on syytä teipata jäykälle alustalle maalauksen ajaksi. Akvarelli- ja guassimaalauksessa paperi kastellaan ennen maalausta. Muissa tekniikoissa mahdollinen kupruilu pohjustuksen jälkeen voi olla haitaksi.

Pastellimaalaukselle on saatavana akvarellipaperien lisäksi erilaisia värillisiä papereita. Pastellimaalauksen voi pohjustaa, mutta koska siinä ei ole esimerkiksi imeytyviä sideaineita, pohjaa ei tarvitse eristää. Paperit ovat yleensä karheita, koska väriä tarttuu enemmän karheaan paperiin. (Gair, 1999.) Hiilijalanjäljeltään paperi on materiaalina Vihreä taide -sivuston (2025) mittarin  mukaan hiiletön.

5.1.2 Pahvit

Pahveja voi käyttää maalauspohjina, mutta ne on syytä pohjustaa kunnolla, ja ne kannattaa kehystää lasin alle, mikäli maalausten haluaa säilyvän. Pahvipohja käpristyy ja homehtuu helposti. Tukevia kartonkeja löytyy monen värisinä, mutta niiden hapottomuus tulisi varmistaa. Paksut akvarellipaperit ovat kartonkimaisia ja sopivat maalauspohjiksi. (Gair, 1999.)

Taidetarvikeliikkeissä on myytävänä valmiita kangaspahvipohjia, mutta en itse ole toistaiseksi törmännyt edes siedettävän laatuiseen pohjaan. En suosittele niiden käyttöä.

5.1.3 Puu ja puulevyt

Puu on ollut satojen vuosien ajan erityisesti temperamaalausten perinteinen pohjamateriaali muun muassa ikonimaalauksessa. Ikonilaudan tulee olla oksaton. Puuta kuivataan hitaasti ensin viitisen vuotta ulkona, sitten puoli vuotta sisällä. Puumateriaalina käytetään lehmusta, leppää, tervaleppää, vaahteraa, saarnea, tammea, haapaa, pyökkiä, mäntyä, lehtikuusta ja sypressiä. Puu elää ilman kosteuden myötä. Pieniä pohjia saa yhdestä laudasta, mutta suuremmat kootaan useammasta kappaleesta, jotka liimataan, kiilataan ja tapitetaan puuliimalla yhteen siten, että lopputulos kuivuessaan kupertuu. (Arseni, 1995.)

Vanhin tunnettu Jeesus Pantokrator -ikoni on maalattu 600-luvulla, mutta sen puulajista ei ole löytämissäni lähteissä mainintaa (Arseni, 1995). Puun käyttö maalauspohjana on harvinaista (luullakseni puupohjien eloisuuden ja pienuuden vuoksi). Löysin Taiteilijamatrikkelista vain viideltä taiteilijalta puulle maalattuja maalauksia, kaikki maalaukset on tehty temperalla (Suomen taiteilijaseura, 2025).

Puun hiilijalanjälki (1 kg) materiaalina on laskettu Vihreä taide -sivuston (2025) mittarin  mukaan. Se koostuu seuraavasti: abioottinen 0,25 kg, bioottinen 0,25 kg, vesi 0,25 kg ja ilma 0,25 kg.

Puun keruu metsästä kuluttaa luonnonvaroja sekä koneisiin että kuljetuksissa. Puun laji vaikuttaa sen käytön kestävyyteen, ja osa laudasta tuodaan ulkomailta. Puun kuivaus on pitkä prosessi, josta viimeinen 6 kk tehdään sisällä sähkölämmitetyssä tilassa. Toisaalta puu kaikkineen on vähäpäästöistä energiajätettä. Puumateriaalin ajankesto normaaleissa teosolosuhteissa on erinomainen. Suomessa esimerkiksi lehmusta sahataan laudaksi lähinnä kuriositeettina, eli jonkin puistopuun tultua tiensä päähän. Tuolloin koko prosessi on nähdäkseni hyvin ympäristöystävällinen.

MDF-levyä käytetään pinnoittamattomana eniten maalauksessa Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Levyn paras puoli on sen säilyminen suorana. Levy on myös erittäin sileää, eli se ei tuo ilmaisuun mitään lisää. Se on hankalaa muotoon sahattavaa, koska se murtuu pienissä kaarteissa.

”MDF-levy (medium density febreboard) on puukuitu- ja lastulevyn välimuoto. Se on ruskeata ja tasakoosteista. Sideaineena on käytetty muun muassa ureaformaldehydihartsia. MDF- ja HDF-levyissä on 10 % liimaa. Niitä ei valmisteta Suomessa.” (Ympäristö.fi, 2025.) Ureaformaldehydihartsi on kuitenkin formaldehydiä, jota vapautuu muun muassa levyä sahatessa. MDF-levystä rakentaminen tai sen purkaminen ei nykytietämyksen mukaan aiheuta haittaa terveydelle. Työterveyslaitos kuitenkin mainitsee levyä sahaavien puuseppien olevan vaarassa ja kehottaa huolehtimaan ilmastoinnista sahauspisteellä ja/tai käyttämään hengityssuojainta (Työterveyslaitos, 2025). MDF-levyn materiaalijalanjälki koostuu Vihreä taide -sivuston (2025) mittarin mukaan seuraavasti: hiilijalanjälki 0,8 kg CO2e, abioottinen1,96 kg, bioottinen 0 kg, vesi 32,86 kg ja ilma 0,48 kg.

Kova(kuitu)levy on edullista, lujaa ja kevyttä. Sitä on saatavana karkaistuna, jolloin se soveltuu maalauspohjaksi ilman liimausta. Kovalevyssä on sileä ja karhea puoli. Levy vääntyy helposti ilman kosteuden vaikutuksesta. (Gair, 1999.) Kovalevyä myydään myös valkoiseksi pinnoitettuna. Ostin sitä aikoinaan; tarkoituksenani oli käyttää sitä valmiiksi pohjustettuna akryylimaalauspohjana. Levy ei toimi, koska valkoisessa värissä on ilmeisesti liikaa muovia eikä akryyli tartu siihen. Kovalevyn materiaalijalanjälki Vihreä taide -sivuston (2025) mittarin  mukaan: hiilijalanjälki 0,32 kg CO2e, abioottinen 2,91 kg, bioottinen 0 kg, vesi 49,14 kg ja ilma 0,98 kg.

Vaneria käytetään maalauspohjana, vaikka ohut vaneri vääntyy. Sen voi pohjustaa molemmin puolin vääntymisen ehkäisemiseksi. Vanerin pintakuviointi toimii kokemusteni mukaan hyvin myös osana maalausta, ja vaneria voi sekä kaivertaa reliefimäiseksi että leikata muotoon. Vanereissa käytetään erilaisia liimoja, joista osa on myrkyllisiä ja osa myrkyttömiä. Jos vanerin poikkileikkauksessa näkyy ruskeaa liimaa, se on fenolihartsia ja myrkyllistä (Ympäristö.fi, 2025; Wikipedia 5, 2025). Fenolihartsia käytetään eniten ulkona käytettävässä filmivanerissa. Vanerin materiaalijalanjälki Vihreä taide -sivuston (2025) mittarin  mukaan: hiilijalanjälki 0,28 kg CO2e, abioottinen 2 kg, bioottinen 9,13 kg, vesi 23,56 kg ja ilma 0,54 kg.

Taiteilijan oppaassa mainitaan lisäksi mahdollisina maalauspohjalevyinä vaneri, lastulevy ja keskivahvuinen kuitulevy (Gair, 1999). Lastulevy ei enää ole myrkyllistä kuten aiemmin, mutta se on painavaa ja murtuu helposti (Ympäristö, 2025). Kaikki pienerät puu- ja levypohjajätteitä voi viedä lajiteltuna maksutta Topinojan kaatopaikalle (Lounais-Suomen jätehuolto, 2025).

5.1.4 Kankaat

Kangasta käytetään yleisesti maalauspohjana. Sitä on käytetty jo 4000 vuotta sitten, mutta se yleistyi vasta 1400-luvulta alkaen (Hayes & Reed, 1980). Itse käytän sitä sekä raakapellavan maalauksen aloitukseen liittämäni mukavan navetan tuoksun että valmiin maalauksen suhteellisen keveyden vuoksi. Kiljunen mainitsee lisäksi kankaan jouston siveltimen alla sekä maalaustekniset keinot, joita ei hänen mukaansa ole levypohjilla. Kangas on yhtä herkkä ilman kosteuden vaihteluille kuin puu, mutta pingotettuna kestää kosteutta puuta paremmin. Kiljunen pitää pellavaa parhaana kuituna maalaukseen. Lisäksi hän mainitsee puuvilla-, hamppu- ja juuttikankaat sekä tekokuiduista teryleenin, polyesterin ja lasikuidun. (Kiljunen, 2013.)

Kangasta valitessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, että loimi ja kude ovat samaa kuitua ja yhtä paksuja. Kankaan rakenne vaikuttaa maalauksen ilmeeseen. Kuidut ovat kestäviä maalauspohjissa. Keinokuituja on saatavana useilla eri nimikkeillä. Maalauskankaat on puhdistettava langanpätkistä ennen liimausta ja ne voidaan myös pestä. (Kiljunen, 2013.)

Myös Gairin toimittamassa oppaassa kehotetaan pingottamaan kangas ensin väliaikaisesti ja kastelemaan se (Gair, 1999). Kankaat kutistuvat eri tavoin. Jokin puuvillalaatu voi kutistua jopa 20 %, pellavat 4–10 %, tekokuidut vähemmän. Kutistumiseen vaikuttavat kuidun lisäksi sen sidos ja käsittely. (Laatukangas, 2025.)

Kiinnitän itse pellavan valinnassa huomiota sen tiiviyteen. Mikäli kankaassa on katkenneita lankoja, liima ja pohjuste pursuvat helposti kankaan nurjalle puolelle ja kangas liimautuu kiilapuihin. Itse olen työntänyt muovisuikaleet puiden ja kehyksen väliin liimautumisen ehkäisemiseksi tai irrottanut kankaan kädellä puista ennen pohjusteen kuivumista. Rei’istä pursuneet pohjusteet on samoin poistettava tuoreeltaan, ellei halua maalauspohjaan kuroutumia niiden kohdalle. En kastele kankaita ennen pingotusta, koska kiristyminen pingottaa kangasta vähän lisää ja pidän soivan kireistä rumpumaisista pohjista. Pienet pohjat voi aina pingottaa mahdollisimman kireälle, suurissa pohjissa kankaan voi jättää löysemmälle. Jos kangas kutistuu paljon, se pitää jättää löysälle.
Seuraavaksi tuon esiin kuitujen ominaisuuksia ja ekologisuutta. Lainaan oleellisilta osin suoraan Suomen Tekstiili & Muoti -sivuston kartoitusta kuitujen ominaisuuksista ja ekologisuudesta.

Pellava

• Noin 80–85 % kuitupellavasta viljellään Euroopassa.
• Pellava on vahvempaa ja jäykempää kuin puuvilla, eikä se ole yhtä elastista tai kimmoisaa kuin puuvilla.
• Pellavalla on puuvillaa matalampi valonkestävyys, se menettää lujuuttaan vähitellen UV-valossa.
• Pellavalla on korkea kosteudenimukyky.
• Pellavaa pidetään yleisesti ekologisena tekstiilikuituna: Sillä on luonnostaan hyvä tuhohyönteisten vastustuskyky, joten viljelyssä ei tarvita haitallisia torjunta-aineita. Pellava on myös kasvuolosuhteiltaan varsin vaatimaton eikä vaadi suuria määriä vettä kasvaakseen, joten yleensä sadevesi riittää pellavan kasteluun viljelyvaiheessa. Pellavan tuotannossa liotus on haitallisinta. Ekologisin tapa on pellolla tehtävä ketoliotus.
• Pellavan jatkokäsittely vaatii vettä, energiaa ja kemikaaleja.
• Pellavantuotanto vaatii työvoimaa. Tuotannolla voi olla haitallisia vaikutuksia lähialueella asuvien ihmisten terveyteen ja puhtaan juomaveden saatavuuteen, ellei liotuksen jätevesistä huolehdita kunnolla.
• Pellavan viljely täyttää luontaisesti luonnonmukaiselle viljelylle asetetut vaatimukset. Tästä syystä vain hyvin pieni osa vuosittain tuotetusta pellavasta on luomusertifioitua. (Suomen Tekstiili & Muoti, 2025.)
• Suositeltava materiaali.

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa käytetään puolalaista sileää pellavakangasta (230 g/167 cm). Sen hiilijalanjälki on Vihreä taide -sivuston (2025) mittarin  mukaan 27 kg CO2e, abioottinen 92 kg, bioottinen 19,4 kg, vesi 46 730 kg ja ilma 39,9 kg. Laskuri ei erottele kankaita laatujen tai valmistusmaiden mukaan. Tämä kangas on tuotettu Euroopassa, ja se kestää hyvin aikaa, ts. se sopii nykykäsitykseen kestävästä taiteesta. Suomessa pellavaa on viljelty jo pronssikaudella. (Wikipedia, 2025.)

Puuvilla

• Puuvillaa viljellään lämpimässä ilmastossa Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa.
• Puuvilla on vahva kuitu, jolla on erinomainen kosteudenimukyky. Se on myös kimmoisaa ja elastista.
• Puuvillan sään- ja valonkesto on vain kohtalaista, eli se kellastuu ja menettää lujuuttaan UV-valossa
• Puuvillan viljely vaatii runsaasti maata ja vettä. Lisäksi puuvillakasvi on herkkä tuhohyönteisille ja kasvisairauksille, joten sen viljelyssä joudutaan käyttämään kemikaaleja. Kemikaalien käyttö viljelyssä köyhdyttää maaperää, saastuttaa vesistöjä ja vähentää luonnon monimuotoisuutta. Vedentarve yhden puuvillakilon tuotantoon vaihtelee 4 000 ja 29 000 litran välillä. Runsas keinokastelu vähentää yleensä pohjavesien määrää kuivilla alueilla sekä lisää maaperän suolapitoisuutta. Puuvillaa voidaan kasvattaa myös pelkällä sadevedellä, jos sitä on riittävästi saatavilla.
• Puuvillan viljely on painottunut kehitysmaihin, joten sen tuotantoon liittyy myös sosiaalisen vastuun näkökulmasta useita huomioitavia seikkoja. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan lapsi- ja pakkotyövoiman käyttöä on edelleen tunnistettu puuvillan tuotantoketjuissa esimerkiksi Uzbekistanissa, Turkmenistanissa ja Kiinassa. Pakko- ja lapsityövoiman käyttöön liittyvät ongelmat ovat tyypillisesti hyvin syvälle juurtuneita ja pitkiin tuotantoketjuihin piiloutuneita. Niiden seuranta vaatii puuvillaa käyttäviltä ja valmistavilta yrityksiltä pitkäjänteistä työtä läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja mahdollisten riskien tunnistamiseksi.
• Perinteisen puuvillanviljelyn negatiivisia vaikutuksia pyritään vähentämään sertifikaateilla ja ohjelmilla, jotka ohjaavat viljelijöitä kestävämpään tuotantoon.
• Lisäksi puuvillaa voidaan kierrättää mekaanisten ja kemiallisten menetelmien avulla.
• Sertifioidun puuvillan osuus kaikesta puuvillan tuotannosta vuonna 2020 oli noin 30 prosenttia ja kierrätetyn puuvillan noin yksi prosentti.
• Tällä hetkellä eniten käytetty luomupuuvillan sertifiointijärjestelmä on Global Organic Textile Standard (GOTS), Reilun kaupan puuvilla, jonka tuotannossa erityistä huomioita on kiinnitetty viljelijöiden oikeuksiin ja eettisten näkökulmien toteutumiseen.
• Viime vuosina erityisesti Better Cotton Initiative (BCI) -puuvillan osuus on kasvanut vauhdilla. (Suomen Tekstiili & Muoti, 2025.)
• Suosi sertifioitua puuvillaa.

Hamppu

• Hampun tärkeimmät tuottajamaat ovat Kiina, Pohjois-Korea ja Alankomaat.
• Hampun osuus maailman kuitutuotannosta on alle 0,2 prosenttia.
• Pellavaan verrattuna hampun valonkestävyys on huonompi, ja se on myös karkeampi ja vähemmän taipuisa kuitu.
• Hamppua pidetään varsin vastuullisena tekstiilikuituna, sillä sen tuotannolla on vain vähän negatiivisia ympäristövaikutuksia. Hamppu on nopeakasvuista, eikä sen viljely vaadi keinotekoisten lannoitteiden tai torjunta-aineiden käyttöä. Lisäksi se vaatii hyvin vähän vettä kasvaakseen. Hampun katsotaan myös olevan maaperää uudistava kasvi.
• Kuten muillakin runkokuiduilla, hampun tuotannon merkittävimmät ympäristövaikutukset liittyvät kuiduntuotannon liuotusprosessiin. Hampun tuotanto ja jatkokäsittely ovat usein myös hyvin työvoimavaltaista, joten mahdollisten ympäristö- ja ihmisoikeusriskien tunnistaminen ja ennaltaehkäisy vaativat yrityksiltä erityistä huolellisuutta. (Suomen Tekstiili & Muoti, 2025.)
• Hamppu on ekologinen materiaali.

Juutti

• Lähes kaikki juutti tuotetaan Intiassa ja Bangladeshissa.
• Juutti on vahvaa, kestävää ja monipuolista kuitua. Juutin lujuus ei kuitenkaan ole yhtä suuri kuin esimerkiksi pellavalla tai hampulla.
• Juutilla on hyvät eristävät ja antistaattiset ominaisuudet.
• Juutin murtovenymä on alhainen, ja kuidun elastinen palautuminen on vähäistä.
• Juutin kuitupituus on myös lyhyempi kuin muilla runkokuiduilla.
• Juutin ominaisuudet vaikeuttavat sen prosessointia valmiiksi tuotteiksi, ja valmiit langat sekä kankaat ovat muita karkeampia ja painavampia.
• Juutin valonkesto on vain puolet pellavan valonkestosta.
• Juutin tuotannon ympäristövaikutukset ovat hyvin samantyyppiset kuin pellavalla. Lämpimässä ja kosteassa ilmastossa juutti kasvaa luonnostaan ilman torjunta-aineita, lannoitteita ja keinokastelua.
• Tuotannon merkittävimmät ympäristövaikutukset liittyvät kuiduntuotannon liotusprosessiin. Juutin tuotanto ja jatkokäsittely ovat myös hyvin työvoimavaltaista, joten mahdollisten ympäristö- ja ihmisriskien tunnistaminen ja ennaltaehkäisy vaatii yrityksiltä erityistä huolellisuutta. (Suomen Tekstiili & Muoti, 2025.)

Nokkonen

• Nokkosta voidaan pitää ekologisena ja kokeilun arvoisena materiaalina.
• Se on ollut erittäin suosittu kuitukasvi ennen puuvillan massateollisuutta ja synteettisten tekokuitujen kehittymistä.
• Nokkonen kasvaa helposti ja pystyy sitomaan huomattavia määriä hiilidioksidia ilmasta, ja samasta pellosta voidaan korjata satoa useita vuosia peräkkäin ilman merkittäviä muokkauksia (Suomen Tekstiili & Muoti, 2025.)
• Puhdasta nokkoskangasta on heikosti saatavilla, ja erilaisten kuitujen yhdistäminen voi aiheuttaa erilaista venymistä eri suuntiin.

Tekokuidut

Tekokuidut voidaan jakaa muuntokuituihin ja synteettisiin kuituihin. Muuntokuidut muunnetaan valmiina olevasta materiaalista (kuten selluloosasta) kemiallisen prosessin kautta. Synteettiset tekokuidut valmistetaan öljynjalostuksen tuotteista kemiallisen prosessin kautta. (Ekokumppanit Oy, 2025.)

En ole itse koskaan käyttänyt muunto- tai synteettisiä kuituja maalauspohjina. Erityisesti muuntokuidut ovat eettisiä. Muuntokuitujen saatavuus ja hinta voivat olla vielä esteenä niiden laajemmalle käytölle maalauksessa. Lainaan seuraavassa Ekokumppanit Oy:n Tekstiilioppaasta kuituja ja niiden ekologisuutta kuvailevia osuuksia.

• Infinna™-kuidulla on puuvillamainen tuntuma. Infinna™-kuidun raaka-aineena voidaan käyttää tekstiilijätettä tai muita selluloosapitoisia jäte- ja sivuvirtoja. Se soveltuu monipuolisesti samanlaisiin käyttötarkoituksiin kuin puuvilla.
• Ioncell®-menetelmällä voidaan valmistaa tekstiilikuitua selluloosapitoisista jäte- ja sivuvirroista, esimerkiksi puusta, pahvista tai tekstiilijätteestä. Se on huomattavasti ympäristöystävällisempi valmistusprosessi kuin esimerkiksi puuvillalla tai viskoosilla.
• Spinnova®-kuidulla on puuvillan tai pellavan kaltainen luja tuntuma. Materiaali voidaan kierrättää samassa prosessissa uudelleen ilman kuidun laadun heikkenemistä. Kuitu on sellaisenaan biohajoavaa.
• Polyesteri on vahva synteettinen tekokuitu. Polyesteristä irtoaa mikromuoveja ympäristöön. Kierrätyspolyesteriä on hyvin saatavilla, ja se on pääsääntöisesti peräisin PET-muovipulloista. ]Akryyli (synteettinen tekokuitu) valmistetaan maaöljystä, joten se ei ole biohajoava. Akryyliä pystytään kierrättämään mekaanisesti, mutta se on kuitenkin vähäistä.
• Asetaatti on biohajoavaa. Sen tuotanto vaatii paljon energiaa, joka aiheuttaa ympäristövaikutuksia.
• Polypropeeni on kemiallisesti valmistettava synteettinen kuitu. Polypropeeni voidaan kierrättää termisesti kuudesti, ennen kuin sen laatu heikkenee liikaa. Esimerkiksi hallaharsoja ja maanpeitekankaita valmistetaan tästä materiaalista. (Ekokumppanit Oy, 2025.)

5.1.5 Muovit, metallit ja muut

Hyvälle maalauspohjalle on ominaista, että se

• sopii suunniteltuun maalaustekniikkaan
• ei juuri elä lämmön ja kosteuden vaikutuksesta
• on käsitelty asiaan kuuluvalla tavalla ennen pohjustusta. (Kiljunen, 2013.)

Kupari-, sinkki-, alumiini, rauta, lasi, kivi-, luu- ja nahkalevyt soveltuvat maalauspohjiksi. Norsunluuta on käytetty miniatyyrien pohjina, ja flaamilaiset ovat maalanneet kuparilevyille. (Kiljunen, 2013.) Olen itse maalannut pääasiassa pellavalle, joten tähän lukuun sain runsaasti apua kollegoiltani.

Kupari. Colin Hayes mainitsee van Eyckin aikalaisten maalanneen pieniä hienoja maalauksia kuparille, mutta ne on sittemmin pitänyt entisöidä. Levy on syytä karhentaa hiekkapaperilla ennen maalausta, mutta sitä ei tarvitse pohjustaa. (Hayes & Reed, 1980.) Esimerkiksi yksi Rembrandtin omakuvista (1630) on maalattu kuparille (Wikipedia, 2025). Kuvataiteilijamatrikkelista ei löydy uusia kuparille maalattuja maalauksia (Suomen taiteilijaseura, 2025). Kuparin jalanjälki Vihreä taide -sivuston mittarin (2025) mukaan: hiilijalanjälki 0,97 kg CO2e, abioottinen 179,07 kg, bioottinen 0 kg, vesi 236,39 kg ja ilma 1,16 kg.

Messinki ei ole juuri nyt maalauspohjana taiteilijoiden suosiossa (Suomen taiteilijaseura, 2025).

Muovi. Kuvataiteilijamatrikkelissa on mainittu pleksilasi, muovi (myös kaiverrettuna) ja muovikalvo akryylimaalausten pohjana. Akryylille on maalattu öljyllä. (Suomen taiteilijaseura, 2025.) Jäykän muovin jalanjälki Vihreä taide -sivuston mittarin (2025) mukaan: keskiarvo hiilijalanjälki 3,26 kg CO2e, abioottinen 6,94 kg, bioottinen 0 kg, vesi 212,19 kg ja ilma 4,7 kg

Alumiini. Useat taiteilijat näyttävät maalanneen tai maalaavan sekä akryylillä että öljyllä alumiinille (Suomen taiteilijaseura, 2025), kuten esimerkiksi Erika Adamsson . Tavallinen alumiini täytyy pohjustaa hapettumisen estämiseksi, merialumiinia ei tarvitse pohjustaa (Adamsson, haastattelu 22.1.2o25). Alumiini on hopean väristä, valoa heijastavaa, hyvin lämpöä ja sähköä johtavaa. Alumiini on maankuoren yleisin metalli, mutta se tuli tunnetuksi vasta 1800-luvulla, koska se esiintyy luonnossa oksideina. Alumiinin käyttö on tuonut keveytensä vuoksi kuljetusalalle merkittäviä säästöjä. Alumiini tuotetaan sähköllä bauksiitista. Kolme neljäsosaa alumiinijätteestä palautuu kiertoon. (Wikipedia, 2025.)

Alumiini on ympäristömyrkky, jota löytyy paljon alumiinin runsaan hyödyntämisen vuoksi. Se on vaaratonta saostuneessa muodossa mutta myrkyllistä muunnuttuaan liukoiseen muotoon happaman veden kanssa. Elimistössä alumiini häiritsee siittiöiden, sikiöiden ja keskushermoston kehitystä. Alumiini on haitallista aivojen toiminnalle erityisesti pitkäaikaisessa altistuksessa. (Wikipedia, 2025.)

Vuonna 2017 suurimmat alumiinin tuottajat olivat Kiina, Venäjä ja Intia. Alumiinin etu on se, ettei se muutu kierrätysprosessissa, vaan sitä voidaan periaatteessa kierrättää ikuisesti. Kierrätysprosessissa tuotettu metalli kuluttaa vain 5 % energiasta, jonka uuden raaka-aineen tuottaminen kuluttaa. Saksa, Norja, Suomi ja Belgia kierrättävät 98 % käyttämästään alumiinista. Wikipedia, 2025.) Alumiinin jalanjälki Vihreä taide -sivuston mittarin (2025) mukaan: hiilijalanjälki 2,98 kg CO2e, abioottinen 18,98 kg, bioottinen 0 kg, vesi 539,21 kg ja ilma 5,91 kg.

Seinät, freskot. Freskot ovat työläitä tehdä, mutta ne kestävät hyvin aikaa. Esimerkiksi Fra Angelicon Marian ilmestys on maalattu 1400-luvun puolivälissä, ja se on edelleen täydessä iskussa (Wikipedia, 2025). Freskon maalaus aloitetaan puhtaan kalkin kahden vuoden varastoinnilla. Kalkille kaivetaan varjoon kuoppa, joka eristetään tiilellä. Toiseksi tarvitaan täysin suolatonta puhdasta hiekkaa; epäpuhtaudet aiheuttavat maalauksen tuhoutumisen. Työ maalataan kuivalle käsitellylle tiilipinnalle kolmannen laastikerroksen päälle. Maalaus kestää suojaisessa paikassa myös ulkona. Hayes esittelee ansiokkaasti freskomaalaustekniikkaa. (Hayes & Reed, 1980). Hämmästelen freskomaalausprosessin vaikeutta Silja Seloselle ja kyselen, tuottaako hänelle vaikeuksia siirtyä pienestä kuvasta suureen – hänen mittakaavansa vaihtelevat pienestä valtavaan. Itselleni on joskus käynyt siten, että pieni luonnos on ollut kovin eri luonteinen kuin suurempi valmis työ.

Ulkoseinämaalausten historia ulottuu Mesopotamiaan. Keskiajalla veistokset ja seinämaalaukset olivat yhtä arkkitehtuurin kanssa ja eriytyivät omiksi taiteen lajeikseen vasta renessanssin aikana. Seinämaalauksen pohjustus on yhtä tärkeää maalauksen säilyvyydelle kuin muissakin maalauksissa. Hayesin kirjassa on seikkaperäinen kuvaus seinän käsittelystä ennen maalausta. Myös maaleille on olemassa erityisvaatimuksia. (Hayes & Reed, 1980.)

5.2 Liimat

Alusliimauksen tarkoitus on eristää kangas maalauksesta. Liimauksen lisäksi ei välttämättä tarvita pohjustetta. Alusliimauksessa ja pohjusteessa on käytettävä samaa liimaa eri kerrosten erilaisen liikkumisen vähentämiseksi ja maalauksen kestävyyden varmistamiseksi. Liimaa tulee käyttää mieluummin vähän kuin paljon kaikessa pohjustamisessa. Jos eläinliimoja käytetään runsaasti, pohjaan syntyy vähitellen halkeilua, ja se saattaa johtaa pohjusteen hilseilevään irtoamiseen. Eläinliima elää valmiissa maalauksessa kutistuen ja laajeten, muoviliimassa vastaavaa elämistä ei tapahdu. (Kiljunen, 20213.)

Muoviliima P.V.A (Kiljunen, 20213.)

• Esimerkki: Kiilto puuliima.
• Suojaa iho ja silmät tuotetta käyttäessäsi.
• Muoviliima on haitallista vesistölle; älä päästä viemäriin, vaan pese pensseli esimerkiksi ämpärissä ja anna veden haihtua, loput tuotteesta voi hävittää seka- eli energiajätteen mukana. Kuivuneet purkit ja pensselit voi hävittää energiajätteen mukana. (Kiilto, 2025.)
• Liiman käyttöiäksi taulun normaaleissa olosuhteissa ei voida luvata yli 50 vuotta. Muovi haurastuu valon ja ajan vaikutuksesta, maalauksessa käytetyt liuottimet voivat pehmentää liimaa. (J. Rinne, Woodworking Industry, haastattelu 291.2025.)
• Muoviliiman hiilijalanjälki Vihreä taide -sivuston mittarin (2025) mukaan: 2,13 kg CO2e.

Liivate, eli gelatiini

• on puhtain eläinliimoista, ja sitä käytetään muun muassa ruokien hyytelöintiin.
• valmistetaan vasikoiden luista (Kiljunen, 20213). Materiaali valmistetaan lihan tuotannon sivuvirroista ja päätyisi ehkä roskiin ilman tätä mahdollisuutta tulla käytetyksi.
• on saatavilla ruokakaupoissa.
• hävitetään biojätteen mukana.

Jänisliimaa

• Jänisliimaa myydään kovina levyinä ja jauheena, joista vaaleat laadut ovat parhaita (Kiljunen, 20213).
• Eläinliima syntyy eläimen sidekudoksen pitkittyneen keittämisen seurauksena.
• Liimaus tehdään ohuelti kahteen kertaan vähintään 12 tunnin välein. Pohja ei saa kuivua liian nopeasti auringossa. Kerrosten välissä liimapinta rikotaan kevyesti hiomalla. (Wikipedia, 2025.)
• Jänisliiman nimellä kulkevaa tuotetta valmistetaan myös muista elämistä, mutta myös pelkästään jäniksistä. On epäselvää, saadaanko puhdasta jänisliimaa sivuvirroista vai kasvatetaanko kaneja liiman tuotantoon.
• Loput liimasta voidaan hävittää biojätteen mukana (J. Rinne, Woodworking Industry, haastattelu 29.1.2025).

Kaseiini eli maitoliima

• Kaseiinia myydään jauheena.
• 1 osa kaseiinia ripotellaan 7 osaan vettä ja hämmennetään, kunnes liima on liuennut. Liuos on käytettävä samana päivänä.
• Kaseiini on palautumaton liima, eli se ei enää kuivuttuaan liukene veteen (Hayes & Reed, 1980).
• Kiljusella on myös toinen ohje kaseiiniliiman valmistamiseen: 50 g kaseiinia, 250 g tislattua vettä ja 15 g hirvensarvisuolaa. Vesitilkkaan sekoitettu hirvensarvisuola sekoitetaan 60–70 asteiseen kaseiinivelliin, annetaan kuohua. Liima on paksua ja siihen lisätään käytön yhteydessä kolme osaa vettä.
• Kaseiinia käytetään mieluummin vähän kuin paljon, ettei väri hilseile.
• Kaseiinia voi käyttää pohjaliimaukseen ja temperamaalaukseen myös yhdessä öljyn kanssa, koska kaseiini on voimakas emulgaattori (Kiljunen, 20213).
• Olen käyttänyt myös erilaista reseptiä, kannattaa kokeilla. Liima kuohuu hirvensarvisuolan lisäämisen yhteydessä vähintään kolminkertaiseksi. Tuore kaseiinihirvensarviyhdistelmä on hyvältä tuoksuva liima, haisee vähän kekseiltä. Itse olen säilyttänyt sitä jääkaapissa, ja se säilyy hyvin.
• Kiljunen kehottaa käyttämään vain kalkkilipeän kestäviä väriaineita (Kiljunen, 20213). Itse olen käyttänyt menestyksekkäästi okria, umbria, rautapunaista, titaanivalkoista ja nokimustaa.
• Kaseiiniproteiinia käytetään muun muassa lisäproteiinin lähteenä, ja sitä on runsaasti maidossa (Arla, 2025). Kaseiinia on käytetty liimana jo muinaisessa Egyptissä (Wikipedia, 2025).
• Tuote voidaan hävittää biojätteen mukana.
• Hirvensarvisuolaa saa ostaa apteekista. Se on nykyisin synteettistä ammoniumbikarbonaattia, aiemmin sitä valmistettiin hirvensarvista (Wikipedia, 2025).

Kalaliima

• Kalaliima mainitaan myös eri teoksissa.
• Kalaliima valmistetaan kalan rustoista ja sisäosista.
• Sitä on käytetty antiikista asti.
• Pitävä nestemäinen liima sisältää säilöntäainetta ja kuivuu hitaasti. Liimaa käytetään pohjustukseen 30–50 % liuoksena. (Tempera, 2025.)
• Materiaali valmistetaan lihan tuotannon sivuvirroista ja päätyisi ehkä roskiin ilman tätä mahdollisuutta tulla käytetyksi.
• Tuote voidaan hävittää biojätteen mukana.

Liisteri

• Liisteriä myydään jauheena.
• Sitä on saatavana ainakin perunasta ja vehnästä valmistettuna.
• Liisterit pilaantuvat kuten elintarvikkeet, ja niihin on lisätty sen vuoksi säilöntäaineita; älä käsittele niitä paljain käsin. (Kymin Palokärki, 2025.)
• Pastellipohjissa voi käyttää liisteriä: vedessä kasteltua pigmenttiä sekoitetaan liisteriin, ja sillä sivellään pingotettu paperi.
• Märkään liisteriin sirotellaan hohkakivijauhetta paperin karhentamiseksi.

5.3 Pohjusteet

Maalauspohjusteen tarkoitus on kiinnittää väri kestävästi pohjaan, eristää maalaus pohjamateriaalista, palvella maalauksen yleisilmettä, tasata molemmin puolin pohjustettaessa jännityksen vaihteluita ja käyristymistä. Veikko Kiljusen mukaan pohjusteeseen tulee täyte- ja väriaineita, joilla pohjusteeseen saadaan haluttu sävy. Liitu on tärkein täyteaine, valkoisista titaani- tai sinkkivalkoinen, muita hänen suosittelemiaan värejä ovat okrat, umbrat ja musta. Muiden värien käyttöön tulee suhtautua varoen. Ennen pohjustusta liimaa pohja ohuelti (1:2 liimaa ja vettä) samalla liimalla, jota pohjusteessa on. Anna liiman kuivua ja riko liimapinta kevyellä hiekkapaperihionnalla. (Kiljunen, 2013.)

Rasvaton pohjuste:

• 1 mitta liimavettä
• 1 mitta täyteainetta
• 1 mitta väriä

Täyteaine ja väri sekoitetaan sileäksi puuroksi ja liima lisätään. Eläinliimojen käytön yksityiskohtiin, rasvaisiin ja puolirasvaisiin pohjiin voi perehtyä Kiljusen oppaan Taidemaalarin materiaalioppi avulla. Pohjustuksesta tulee sitä parempi, mitä useampia ohuita sileitä pohjustuskertoja on. Kerrosten välissä liimapinta rikotaan hiekkapaperilla. Kankaan kudosta ei ole tarkoituksen mukaista peittää, vaan sileää pohjaa halutessa voi käyttää levypohjia. Veden määrää voi säädellä tarpeen mukaan eri pohjille; imevälle pohjalle enemmän liimaa. Hidas kuivuminen tuottaa parhaan tuloksen. Pohjuste levitetään kankaan loimien ja kuteiden suuntaisesti vuorokerroilla eri suuntiin. Valmis pohjustus voidaan eristää tai sävyttää imprimituurilla. (Kiljunen, 2013.)

Valmisgessoja saa ostaa maalaustarvikeliikkeistä. Kaikista niiden sisältämistä aineista on vaikeata saada selvää, mutta Kiljunen (2013) suosittelee silti niiden käyttöä. Valmisgessoja on käytetty 50-luvulta asti, eikä niissä ole toistaiseksi esiintynyt säröilyä (Hayes & Reed, 1980).

Olen käyttänyt itse pohjustukseen muoviliimaa ja valmisgessoja sekä käytännössä aina ohutta akryylimaali-imprimituuria. Koska ensimmäisistä taiteilijana tekemistäni maalauksista alkaa pian olla Kiillon lupaama 50 vuotta täynnä, nähdään rapisevatko ne alas kankaalta tms. Gessoissa liiman määrä vaikuttaa pohjan imevyyteen. Itse pidän siitä, että väri tuntuu hiukan imeytyvän pohjaan. Liian liimainen pohja (valmispohjat) tuntuu hylkivän väriä, ja jokainen napakampi siveltimen veto paljastaa kankaan pinnan.

Muovigessojäämät, sekoitusastiat ja työvälineet hävitetään polttokelpoisen sekajätteen mukana. Pesussa huolehditaan, että muovia pääsee mahdollisimman vähän jätevesiverkkoon esimerkiksi pesemällä työvälineet ensin ämpärissä tai suljetussa vesikierrossa.

6 Maalaustekniikat

Maalaustekniikat jaetaan vesi- ja öljyliukoisiin. Vesiliukoisia ovat muun muassa akvarelli, guassi ja akryyli. Öljyliukoisen öljyn lisäksi ovat vaha- ja hartsimaalaustekniikat.

Maalaustekniikat ovat saaneet nimensä pääosin juuri sideaineista, kuten öljymaalaus, jonka sideaineena on öljy. Maalauksen struktuuria ja kiiltoa säädellään ensisijaisesti sideaineilla, esimerkiksi tempera on ohutta ja mattaa, öljymaalaus voi olla paksusti maalattu, ja se on kiiltävä. Sideaineet antavat tekniikalle ominaisen maalaustunnun ja yleisilmeen, säätävät mm. kuivumisnopeutta.

6.1 Sideaineet

Sideaineet jaetaan orgaanisiin ja epäorgaanisiin. Taulumaalauksen sideaineet ovat pääasiassa orgaanisia: liima-, öljy-, muovi-, hartsi- ja vahasideaineet. Epäorgaanisia ovat kemiallismineralogiset sideaineet, kalkki ja vesilasi. (Kiljunen, 2013.) Nahka-, kaseiini- ja muoviliima toimivat myös sideaineina. Liimamaalien ohentimena käytetään vettä. Esimerkiksi erilaiset temperamaalaustekniikat ovat liimamaalaustekniikoita.

Akvarelliväreissä käytetään yleensä sideaineena arabikumia, jota saadaan akaasiasta. Liima-aineena voivat olla myös traganttikumi, dekstriini, tai gelatiini. Akvarellien sideaineet ovat myrkyttömiä ja pääosin kasviperäisiä.

Arabikumi

• Arabikumi sopii elintarvikekäyttöön eli on myrkytöntä.
• Akaasia kasvaa hyvin pienellä vesimäärällä, ja sen korjaaminen tapahtuu kuivalla kaudella, jolloin ihmisillä on vähän muuta työtä saatavana. (Wikipedia 2, 2025.)
• Arabikumi on vesiliukoista ja kiinnittyy hyvin paperiin. Joskus väreissä on lisäksi hunajaa, glyseriiniä tai siirappia pidentämässä kuivumisaikaa ja parantamassa pigmenttien liukenevuutta.

Traganttikumi

• on Astragalus-suvun palkokasvien kuivattua mahlaa.
• Iran on suurin tuottajamaa.
• käytetään sekä pastellivärien sideaineena että paperin marmoroinnissa.
• on myrkytöntä, ja sitä käytetään myös syötävissä tuotteissa.
• on arabikumia voimakkaampi liima. (Wikipedia 67, 2025.)

Häränsappi

• saadaan lehmien sappirakoista.
• on vihertävän ruskea neste, joka sisältää kolesterolia, lesitiinia, taurokolihappoa ja glykolihappoa. (Wikipedia 20, 2025.)
• sitä lisäämällä saadaan aikaan tasaisia väripintoja, koska se vähentää veden pintajännitystä. (Paunila & Ukkonen, 2005.)

Dekstriini on liimamainen tärkkelyskumi, jota on muun muassa leivän kuoressa (Wikipedia 4, 2025).

Liivatetta eli gelatiinia saadaan sian nahasta tai naudan luista (Wikipedia 15, 2025). Luultavasti tuote saadaan lihantuotannon sivuvirroista.

Glyseriini on myrkytön, öljymäinen, itseensä kosteutta sitova neste, joka estää liimojen kovettumista (Wikipedia 8, 2025).

Guassi eli peiteväri on tehty karkeammasta pigmentistä kuin akvarelli. Guassin sideaineena on arabikumi, ja se sisältää valkoista peittävää pigmenttiä. Guassi ei ole yhtä valovoimainen kuin akvarelli, mutta mahdollistaa erittäin tarkan maalausjäljen. Maalausta voi työstää tummasta vaaleaan. [48] Värien valonkesto ei ole riittävä taidemaalaukseen (Hayes & Reed, 1980; Gair, 1999). Avatut tuubit kuivuvat helposti, vaikka tuubit olisivat hyvin suljettuja.

Pastelliliiduissa käytetään sideaineena arabikumia. Leonardo da Vinci on puhunut pastelleista jo vuonna 1495 (Wikipedia 22, 2025). Liituja voi tehdä myös itse. Me teimme niitä aikoinaan Olli Marttilan johdolla Oriveden opistolla pigmenteistä ja rasvattomasta maidosta. Hayes neuvoo tekemään liituja sekoittamalla ensin pigmentit tislattuun veteen ja lisäämällä tahnaan liivateliuosta (Hayes & Reed, 1980). Väri on sitä parempi, mitä vähemmän se sisältää sideainetta. Kovilla puristetuilla pastelliliiduilla saa aikaan naarmuja paperille (Wikipedia 22,2025). Värit säilyvät erittäin hyvin sekä laatikossa että asianmukaisesti säilytetyssä maalauksessa.

Öljypastelleissa sideaineena on öljy. Öljypastellit on tehty korkealuokkaisista pigmenteistä ja kuivuvasta öljystä. Niitä voidaan sulauttaa sekä erillisillä siihen tarkoitetuilla erikoisliiduilla että samoilla öljyillä ja ohentimilla kuin öljyvärejä. Työstämiseen voi käyttää samoja työvälineitä kuin muiden öljyvärien työstämiseen. Väri kuivuu putkivärejä nopeammin. (Gair, 1999.)Värit säilyvät hyvin.

Öljyväreissä käytetään kuivuvia, polymerisoituvia öljyjä (Kiljunen, 2013). Öljyn kuivuminen ei tapahdu haihtumalla vaan hapettumalla, jolloin kerrosmaalauksessa muodostuu ohuita päällekkäisiä värikerroksia. Hapettuminen luo värille erityistä syvyyttä ja rikkautta. Oikein käytettynä öljyväri on paletilta kuivaksi maalaukseksi lähes muuttumaton sävyiltään. Esimerkiksi Whistler maalasi tärpättiohenteisella värillä alla prima ja raaputti värikerroksia. Nyt useat hänen maalauksistaan ovat tuhoutuneet. (Hayes & Reed, 1980.)

Kylmäpuristettua pellavaöljyä käytetään eniten. Sitä on saatavana puhdistettuna, valkaistuna ja paksunnettuna. Vaalea öljy tummuu normaalisti, eli se ei ole käytössä sen parempaa. Öljy säilyy hyvin puhtaassa pullossa viileässä tilassa, likaantunut öljy härskiintyy eikä enää toimi sideaineena. (Kiljunen, 2013.) Hayesin teoksessa mainitaan, että kaupallisten öljyvärien sideaineena on joko pellava- tai unikkoöljy, johon väri on hierretty tasaisesti. Pellavaöljymaali kuivuu tasaiseksi kalvoksi nopeasti, mutta lopullinen kuivuminen vie vuosia, jonka seurauksena väri ei hevin rapise myöhemmin kankaan eläessä. (Hayes & Reed, 1980.) Saatavana on muun muassa ruotsalainen Ottosonin tuote (Kymin palokärki, 2025).

Paksunnettu pellavaöljy voidaan tuottaa teollisesti, ja se on nimeltään standöljyä. Paksunnettua öljyä voi tehdä itse antamalla öljyn olla auringossa laakeassa vadissa ohuena kerroksena ja sekoitellen sitä. Paksunnettuja öljyjä käytetään munatemperaemulsion valmistukseen. (Kiljunen, 2013.) Paksunnetulla öljyllä maalatessa maalauspinnasta tulee siveltimenjäljetön ja emalimainen. Maalaus ei kellastu yhtä paljoa kuin kylmäpuristetulla öljyllä maalattu. (Hayes & Reed, 1980.) Saatavana on muun muassa ruotsalainen tuote (Kymin palokärki, 2025).

Keitettyä pellavaöljyä, pellavaöljyvernissaa käytetään vain öljypohjusteeseen ja temperaemulsioon (Kiljunen, 2013.). Saatavana on muun muassa ruotsalainen tuote (Kymin palokärki, 2025).

Pähkinäöljy saadaan saksanpähkinöistä. Se on ohuempaa, vaaleampaa, vähemmän kellastuvaa ja hitaammin kuivuvaa kuin pellavaöljy. Käytetään, kun lopputuloksen pitää olla valkoinen tai sininen eikä kellertävän valkoinen tai kellertävän sininen. Maalausjälki on pehmeä ja ohut. Pilaantuu helposti. (Kiljunen, 2013.) Saatavana esimerkiksi italialainen tuote (Industria Maimeri S.P.A, 2025).

Unikkoöljy eli valmuöljy. Kuivuu pähkinäöljyä nopeammin, mutta paksuna tahmeaa, kerrostettuna halkeilee, eli on käytettävä ohueen yhtenäiseen työskentelyyn. Pilaantuu helposti. (Kiljunen, 2013.) Saatavana esimerkiksi italialainen tuote (Industria Maimeri S.P.A, 2025)..

Saflori- ja tungöljy ovat myös taiteilijoiden käytössä, mutta niillä ei ole kaikkia pellavaöljyn hyviä ominaisuuksia (Hayes & Reed, 1980). Saatavana esimerkiksi italialainen tuote (Industria Maimeri S.P.A, 2025).

Itselleni kävi joskus siten, että maalasin suurehkon pohjan pääasiassa taivaansinisellä värillä ja pellavaöljyllä. Koska iso maalaus vei paljon tilaa, laitoin sen valoon päin jätetyn puolen eteen toisen maalauksen. Maalauksen varjossa oleva osa kellastui, valossa ollut yläpuoli pysyi maalaamani värisenä. En ole katsonut, onko se jo (kymmeniä vuosia myöhemmin) kellastunut kauttaaltaan, jolloin sen voisi laittaa hajavaloon vaalenemaan normaaliksi. Öljymaalin hiilijalanjälki Vihreä taide -sivuston mittarin (Vihreä taide, 2025) mukaan kilosta on 1,54 kg CO2e.

Itse valmistetut öljyt ja akryylit

Jos haluat tehdä itse tuubiin pakatut öljyvärisi, se onnistuu. Tyhjiä tuubeja voi ostaa. Varaudu toimeen asianmukaisella hengityssuojaimella ja hansikkailla, ks. luku 2.3.

Tuubin täyttö tapahtuu siten, että pieneen öljymäärään lasilla hierretty väri lapioidaan tuubiin sen peräpäästä. Öljyn tulee ympäröidä jokainen pigmenttihiukkanen. Hierrä pieni määrä väriä kerrallaan ja varaa tähän aikaa. Hiertämiseen voi kulua tunti.

Korkkia pidetään putkea täytettäessä raollaan, ettei sinne jää ilmaa. Pölymäiset värit voi kostuttaa lakkabensiinillä ja kuivata imupaperilla ennen hiertämistä. 150 ml tuubiin mahtuu noin 300 g maalia. Tuubia koputellaan ennen sen sulkemista ja etiköintiä ilman pois saamiseksi. Älä täytä liian täyteen, että saat tuubin suljettua. Huomioi, että värien säilyvyys ei ole yhtä hyvä kuin teollisesti valmistetuilla väreillä. (Gair, 1999.)

Olen aikoinaan tehnyt muovitemperaa Kiillon puuliimaan. Liima on niin tukevaa vedellä ohennettunakin, ettei hiertämistä tarvita, vaan pelkkä sekoitus riittää. Sekoitin tarvitsemani määrän väriä maalauksen aikana, enkä yrittänytkään säilyttää väriä.

Jos nyt haluaisin tehdä muovitemperaa, kastelisin pigmentit ensin vedessä ja sekoittaisin ne sitten liimaan tai mediumiin. Akryylit kuivuvat helposti, joten niiden säilytys on vaikeaa. Täytettäviä muovituubeja on saatavana.

Hiertämisprosessi on mielestäni valmistautumista maalaukseen, saman kaltaista kuin tussin hiertäminen tangosta veteen ennen croquisia. Ikään kuin valmistautuisi meditatiivisesti mekaanisen prosessin aikana nopeaan tarkkaan suoritukseen. Jotenkin se ei mielestäni sovi akryylitekniikan nopeaan huolettomuuteen.

Akryyli

Akryylivärit ovat ilmaisussa joustavat erilaisine apuaineineen ja käyttömahdollisuuksineen. Akryylit kuivuvat nopeasti veden haihtuessa. Värit eivät kellastu, tummu tai edes haalistu ajan myötä, väittää Angela Gairin toimittama Taiteilijan opas. (Gair, 1999.) Akryylimaalin sideaineina ovat synteettiset hartsit polyakrylaatti ja polymetakrylaatti.

Kaikki akryylivärisävyt kuivuvat yhtä nopeasti. Värit eivät lohkeile, säröile tai rypisty, ja ne pysyvät elastisina. (Gair, 1999.) Väreillä on perinteisiä nimiä, kuten okra, mutta esimerkiksi Liquitex-sarjassa useat värien nimet ovat peräisin laboratoriosta ja uusista kemiallisista kaavoista. Akryyliväreissä on runsaasti erilaisia apuaineita. (Hayes & Reed, 1980.) Kuivumisten hidastin on ollut itselleni tärkein. On olemassa väriä kiiltäväksi, mataksi, juoksevammaksi, paksummaksi, karheammaksi, metalli- ja helmiäishohtoiseksi tekeviä lisäaineita.

PVA (polyvinylacetat) -muoviemulsioliimaa käytetään pohjustukseen, mutta se kellastuu vähän värien sideaineena. PVA-värejä on saatavana harjoitusväreinä. PVA (esim. Erikeeper, 2025) voi sisältää MI- ja MCI-yhdisteitä, jotka aiheuttavat herkistymistä ja allergista kosketusihottumaa. Herkistymisen jälkeen hyvin pieni altistus voi aiheuttaa oireita. Muoviaineet ovat peräisin maaöljystä. (Allergia-, Iho- ja Astmaliitto, 2023.)

PMMA (polymeta-akrylaatti) soveltuu veteen sekoitettuna sekä pohjustukseen että taidemaalauksen sideaineeksi (Kiljunen, 2013). Akrylaateille altistuminen tapahtuu ihon ja hengitysteiden välityksellä. Jo yksi altistuskerta märkään väriin koskien voi aiheuttaa pysyvän herkistymisen. Akrylaatit voivat aiheuttaa viivästynyttä kosketusallergiaa, ärsytysihottumaa, astmaa, nuhaa, kurkunpään ja silmän sidekalvon tulehduksia. (Allergia-, Iho- ja Astmaliitto, 2025.) Akrylaattimaalin hiilijalanjälki Vihreä taide -sivuston (2025) mittarin mukaan kilosta akryylimaalia on 2,13 kg CO2e.

Kananmuna on luonnollinen emulgaattori, eli munan keltuaisen avulla öljyn ja veden saa sekoittumaan toisiinsa. Muna sisältää pääasiassa vettä. Se sisältää lisäksi albumiinia, liimaa ja öljyä. Munan valkuaista ja keltuaista voidaan käyttää värien sideaineena sellaisenaan, sekoitettuna öljyihin, kaseiiniin tai kasvikumeihin. (Kiljunen, 2013.)

Colin Hayes pitää munankeltuaistemperaa aidoimpana temperaseoksena, jolla saadaan tuoreimmat ja puhtaimmat värit, koska väri muistuttaa öljyväriä. Pigmentit sekoitetaan tislattuun veteen, purkki per väri. 1 puhdas kalvoton keltuainen ja 1 teelusikallinen öljyä sekoitetaan samaan määrään väritahnaa. (Hayes & Reed, 1980.) Hayesin ja Kiljusen kirjoissa on lisää erilaisia temperasideainereseptejä.

Heli Mäki-Arvela kertoi ihastuneensa aikoinaan temperamaalaukseen juuri värin puhtauden vuoksi – musta on samettisen mustaa ja valkoinen valkoista, eivätkä heijastusten ja kiiltojen turmelemia kuten öljymaalauksessa. Lisäksi hänelle tekniikan hajuttomuus ja myrkyttömyys ovat tärkeitä. Heli käyttää koko munan 1:1 suhteessa dammariin ja kaksi osaa vettä sideaineena. Olen itse maalannut vain kaseiinitemperalla ja käytin niukkaa maaväripalettia. Heli Mäki-Arvelan temperapaletti on runsas ja rikas. Hän kannustaa opiskelijoita tutustumaan oman paletin väreihin ja niiden ominaisuuksiin. (Mäki-Arvela, haastattelu 31.1.2025.)

Eläinperäisiä munia tuotetaan suuria määriä ruoaksi, eli on mahdollista hankkia lähituotettua sideainetta. Munia saa hankkia luomuna, ulkokanalasta, lattiakanalasta ja virikehäkkikanalasta. Näistä luomumunien tuotanto on lähinnä lintujen tarpeita (on ikkunoita, orsia, ulkoilumahdollisuus, kanat syövät luomuruokaa, lattialla on kuopsutettavaa ja suurimmat munintapesät). (Wikipedia, 2025.)

Vaha. Mehiläisvaha toimii parhaiten taidemaalauksessa. Vaha on muuttumatonta ja kestävää. (Faijumin muumiomuotokuvia maalattiin temperalla ja vahalla 100-luvulta 300-luvulle (Wikipedia, 2025). Mehiläisvahan kemiallinen rakenne on ”monimutkaisuudessaan jäljittelemätön”. Se sulaa noin +60 asteessa ja liukenee tärpättiin. Vaha on väriltään kellertävän ruskeaa, mutta sitä saa ostaa myös valkaistuna. Sitä käytetään himmeänä loppuvernissana, öljyvärin lisänä sekä emulgoituna temperaan. (Kiljunen, 2013.)

Valmistus: 1 mitta paloiteltua vahaa, 3 mittaa tärpättiä lämmitetään varovasti vesihauteessa ja sekoitetaan, kunnes vaha on sulanut. Säilytetään purkissa, josta kiinteähköä vahaa on helppo kaivaa. (Hayes & Reed, 1980.)

Hartsisideaineet ovat kiinteitä ja lasimaisia haihdutettuaan liukoiset aineet. Hartsi voidaan erottaa pihkasta kuumentamalla sitä veden kanssa, jolloin jäljelle jäävät hartsi ja epäpuhtaudet. Maalauksessa hartseja käytetään tärpättiin liuotettuna. Ne ovat tärkeä osa öljy- ja etenkin hartsiöljyvärimaalauksessa. Hartsia on käytetty 1500-luvulta alkaen erityisesti muotokuvamaalauksessa.

• Dammar on Dammara orientalis -kuusen pihkaa. Se on vaaleankeltaista ja liukenee tärpättiin sekä alkoholiin. Lakkausjälki sinistyy helposti kosteissa olosuhteissa tai jos tärpätti sisältää vettä. (Kiljunen, 2013.)
• Dammarvernissa: 1 osa dammaria, 4 osaa tärpättiä. Murennettu dammar laitetaan sideharsokankaaseen, joka sidotaan puuvillanarulla ja asetetaan purkkiin tärpätin yläpuolelle. Dammar sulaa tärpättiin 23 päivässä ja epäpuhtaudet jäävät sideharsoon. (Hayes & Reed, 1980.)
• Mastiksi tulee Pistacia lentiscus -kasvista. Se on pihkaa, joka on jähmettynyt helmiksi. Se liukenee tärpättiin ja alkoholiin. Sitä voidaan käyttää yksin tai dammarin kanssa taululakkana ja maalausnesteenä. (Kiljunen, 2013.)

Sikkatiivit nopeuttavat öljyvärin kuivumista. Niiden käyttöä on vältettävä riskien vuoksi, mutta jos on pakko olla nopea, älä käytä yli kahta prosenttia maalausnesteestä. [32] Sikkatiivilla ja manganioksidilla voi nopeuttaa maalauksen kuivumista, mutta ne saattavat aiheuttaa värien muuttumista, maalin säröilyä ja jännityksiä epätasaisesti käytettyinä (Hayes & Reed, 1980).

Venetsiantärpätti ei ole tärpättiä, vaan lehtikuusenpihkaa ja ranskalaista tärpättiä suhteessa 1:1. Tällä nesteellä maalatusta maalauksesta tulee raikkaan kiiltävä. Sitä voidaan käyttää öljyn lisänä tai sijaan sekä pohjusteissa että temperaemulsioissa. (Kiljunen, 2013.)

Alkydi-sideainetta öljyväreille saa ostaa erikseen. ”Liquin Original on nestemäinen alkydimaalausaine, joka parantaa värin juoksevuutta ja läpikuultavuutta. Nopeuttaa värin kuivumista ja tasoittaa siveltimenjälkiä. Sopii ohuiden, läpikuultavien pintojen maalaamiseen.” (Arteljee taidetarvikkeet, 2025)

Myös alkydivärejä saa ostaa, ja niitä voi ohentaa tärpätillä sekä öljyillä. Ne kuivuvat huomattavasti öljyväriä nopeammin, 18 tunnissa. Niissä ei myöskään ole esiintynyt öljyvärille luonteenomaista säröilyä, mutta niiden kestävyys on vielä arvoitus. (Hayes & Reed, 1980.)

Mietiskelin ääneen Erika Adamssonille, etten tiedä mitään alkydiväreistä. Hän kehotti ottamaan yhteyttä André Peterdiin, koska tiesi hänen käyttäneen alkydia. André valotti laajemmin käyttämiensä erilaisten sideaineiden käytön ominaisuuksia maalauksessa:

Akvarellivärin sideaineen ohje

• 0,8 dl arabikumijauhetta tai 56,70 g arabikumikokkareita
• 1,18 dl kiehuvaa vettä
• 0,37 dl glyserolia
• 0,44, dl kostutusainetta (PhotoFlow, Ilfotol yms.)
• 0,75 g säilöntäainetta (natriumbentsoaattia)

Sideainetta tulee yhteensä 2,3 dl. (Paunila & Ukkonen, 2005.)

Liuotteettoman maalinesteen ohje (Erika Adamsson, haastattelu 22.1.2025)

• Dammar liuotetaan +60 asteiseen öljyyn.
• Nestettä käytetään öljyn tapaan alkuun tärpätin, myöhemmin öljyn kanssa, mutta se kuivuu nopeammin kuin pelkkä öljy ja on kiiltävämpää.

Hauserin maalineste

• 1 osa pellavaöljyä
• 1 osa dammaria (1:3)
• 1 osa tärpättiä tai petrolia

Maalausneste kellastuu vähän ja kuivuu nopeasti (Kiljunen, 2013).

Maalineste standöljystä tai auringossa paksunnetusta öljystä

• alussa 1 osa öljyä, 2 osaa tärpättiä
• lopussa 1 osa öljyä, 1 osa tärpättiä (Kiljunen, 2013).

Valmisvärien sisältämiä ainesosia voit halutessasi selvittää tuottajien sivuilta löytyvistä käyttöturvallisuustiedotteista.

6.2 Sideaineiden käyttäytyminen tutkimusaiheena

Testiympäristönä voi olla esimerkiksi MDF-levylle valkoiselle pohjusteelle eri sideaineilla maalattu titaanivalkoinen, taivaansininen ja krappilakka. Testissä tutkitaan muun muassa kellastuvuutta, lohkeilevuutta ja irtoavuutta liian voimakkaana pitoisuutena tms. Sideaineina voivat olla esimerkiksi kaseiini, arabikumi ja kananmuna tai pellavaöljy verrattuna unikko- ja pähkinäöljyyn yms. Myös eri maalinesteitä voi tutkia. Testipaloista sijoitetaan puolet valoon, puolet varjoon.

Kirjaa lyhyesti maalaustuntuma välittömästi maalauksen jälkeen. Kirjaa ja kuvaa välittömät huomiot, huomiot vuoden, kahden ja kolmen vuoden kuluttua.

6.3 Liuottimet

Maalauksessa on syytä käyttää parhaita ja puhtaimpia tärpättilaatuja. Ranskalainen, puhdistettu ja pineenitärpätti ovat sellaisia. (Kiljunen, 2013.) Mäntyöljy- ja pineenitärpätti saadaan havupuiden pihkasta. Tärpätin nimellä myydään myös mineraalitärpättiä, eli lakkabensiiniä, joka on maaöljystä tislattua bensiiniä. Oikeaa tärpättiä käytetään maalien ohenteena ja liuottimena. Tärpätti voi syttyä itsestään. (Wikipedia, 2025.) Kaikkien tärpättien vaikutuksilta tulee suojata ihoa, hengitysteitä, silmiä ja vesistöjä asianmukaisella tavalla.

• Ranskalainen tärpätti: ”Kymin Palokärjen 100 % mäntyöljytärpätti maalin ohentamiseen. Kahdesti tislattu tärpätti on valmistettu Välimeren rannikkomännystä (pinus pinaster).” ”Haitallista nieltynä, joutuessaan iholle tai hengitettynä. Voi olla tappavaa nieltynä ja joutuessaan hengitysteihin. Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Ärsyttää ihoa. Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion. Syttyvä neste ja höyry. Myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia.” (Kymin palokärki, 2025.)
• Puhdistettu tärpätti: ”Winsor & Newtonin puhdistettu tärpätti on korkealaatuinen, kahteen kertaan tislattu liuotin, joka on erityisesti suunniteltu öljyvärien ohentamiseen ja maalausaineiden valmistamiseen. Aito havupuun hartsipitoisesta pihkasta valmistettu tärpätti on taiteilijoiden luottovalinta, kun tarvitaan parasta mahdollista liuotinta öljyvärimaalauksessa.” (Taidepiste, 2025.). Tärpätti on haitallista iholle, silmille, hengitykselle, erityisesti nielussa ja vatsassa, ja kuten muutkin tärpätit voi aiheuttaa hengenvaaran. Syttyvää. (Kärkkäinen, 2025.) Puhdistetun tärpätin nimellä myydään myös vain sivellinten puhdistukseen ja puhdistusaineena tarkoitettua tärpättiä yksilöimättä aineen alkuperää. (Suomen Taidetarvike, 2025.)
• Pineenitärpätti: Pineenitärpätillä voidaan ohentaa tervatuotteita, pellavaöljyvernissaa tai niiden seosta. Se on myrkyllistä vesistöille ja aiheuttaa pitkäaikaisia haittoja. Se on haitallista nieltynä, hengitettynä ja iholla. Ei saa oksennuttaa vaan pitää ottaa yhteyttää lääkäriin, jos on nielty pineenitärpättiä. Jos sitä menee silmiin, poista piilolinssit, huuhtele 15 minuuttia ja ota yhteyttä lääkäriin. Pineenitärpätti on syttyvää. Se on sammutettava ensisijaisesti jauhesammuttimella. (Eskaro, 2025.) Pineenitärpätti vaikuttaa käyttöturvallisuustiedotteen mukaan tärpäteistä vaarallisimmalta.
• Hajuton ohennin: Ohennin on tarkoitettu öljyvärien ohentamiseen ja sivellinten puhdistamiseen. Ymmärtääkseni tämä ohennin on peräisin maaöljystä. Se on haitallista hengitettynä ja iholla sekä ympäristölle. Jos sitä joutuu vahingossa suuhun, ei saa oksennuttaa, koska se voi aiheuttaa kemiallisen keuhkokuumeen ja hengenvaaran. (Hanart, 2025; Tukes, 2025) Aine aiheuttaa syöpää. Kerran eräs opiskelijani kaivoi repustaan kesähelteellä vesipulloa, mutta sai käsiinsä tärpättipullon, josta otti kulauksen. Hän selvisi onneksi onnettomuudesta sairastumatta.
• Valopetroli ja bensiini ovat maaöljytuotteita. Suositellaan niiden kokeilua, jos haluat maalata öljyllä ja olet allerginen tärpätille. Petrolilla, lakkabensiinillä, mineraalitärpätillä (eri kauppanimiä) on öljyjä hajottava vaikutus. Käytetään pääasiassa välineiden puhdistukseen ja liuotukseen, ei voi käyttää yksinään öljyvärin ohenteena. (Kiljunen, 2013.)
• Mineraalitärpätti on limakalvoja, hengityselimiä ja ihoa ärsyttävä (voi imeytyä ihon läpi), sekä sen höyryjen hengittäminen voi aiheuttaa päänsärkyä ja huonovointisuutta. Pitkäaikainen suurten pitoisuuksien hengittäminen vaikuttaa huumaavasti ja voi aiheuttaa hermostollisia oireita.” Pyydä tai etsi aina käyttöturvallisuustiedote käyttäessäsi näitä aineita. Niiden koostumukset vaihtelevat, eikä niitä saa käyttää ilman asianmukaisia suojaimia. (Salonen, 2025.)

Sivellinpesut

• Tikkurilan pensselipesu: ”Liuotteeton puhdistusaine maalaustyövälineiden pesuun.” Tikkurilan pensselipesu on kirkasta ja tuoksultaan mietoa. Tuote sisältää haitallisia ja myrkyllisiä aineita, erityisesti silmien ja ihon suojauksesta on huolehdittava. Jos tuotetta on päässyt viemäriin, maaperään tai vesistöön, ilmoita asianomaiselle viranomaiselle. Se on erittäin myrkyllistä vesistöille. Vältä hengittämistä, älä syö, juo tai tupakoi tilassa, jossa tuotetta käsitellään. Käytä butyylihanskoja. Tuote ja tyhjentynyt pakkaus hävitetään vaarallisen jätteen mukana. Tutustu käyttöturvallisuustiedotteeseen. (Tikkurila, 2024.) Vältä tämän aineen käyttöä.
• BioComb pensselipesu: ”Maalaustyövälineiden tehokkaaseen puhdistamiseen. Soveltuu vesi- ja liuotinohenteisten tuotteiden poistamiseen. Pehmentää myös hieman kuivuneet työvälineet taas maalauskuntoon.” ” Tätä seosta ei ole luokiteltu vaaralliseksi arvioinnissa 1272/2008:n mukaisesti.” Silmät, iho, hengitys, nieleminen – huuhtele vedellä, jos saat oireita, ja ota yhteys lääkäriin. Älä syö, juo tai tupakoi tilassa, jossa tuotetta käsitellään, mutta suojakäsineitä ei normaalisti tarvita. Ei saa päästää ympäristöön, maaperään tai vesistöihin. Tyhjenneet pakkaukset eivät ole vaarallista jätettä. (Sokeva, 2022.) Tämä tuote vaikuttaa turvalliselta.

6.4 Pigmentit

Pigmenttien erilaisia jaotteluja on useita. Yritän pysyä tekstissä sillä tasolla, jonka ymmärrän itse. Sinänsä on erittäin mielenkiintoista tutustua esimerkiksi muovien värjäämiseen käytettyihin pigmentteihin ja niiden ominaisuuksiin, kuten valon ja lämmön kestävyyteen tai optisiin ominaisuuksiin. En kuitenkaan tiedä, kuinka tieto tai nämä pigmentit olisivat sovellettavissa ja käytettävissä taidemaalaukseen.

Pigmentit ovat sideaineeseen liukenematonta läpikuultavaa tai peittävää värillistä jauhetta. Maavärejä ja hiiltä on käytetty jo luolamaalauksiin. Pigmenttejä saadaan myös puolijalokivistä kuten lapis latsulista. Jotkut pigmentit, kuten kromi ja kadmium, ovat myrkyllisiä raskasmetalleja. Lyijyvalkoisen käyttö kiellettiin Suomessa vuonna 1993. Purppurakotiloista saatiin Foinikiassa purppuraa, kokelliinikirvoista saadaan karmiinia, indigokasveista indigoa yms. Useimmat pigmentit kehitettiin ensin värjäysteollisuuden tarpeisiin, ja ne tulivat sitä myötä vähitellen taiteilijoiden käyttöön. (Wikipedia, 2025.)

Taidemaalauksessa on tiedettävä väriaineiden ominaisuudet, että maalauksesta tulisi kestävä. Väriaineet jaetaan orgaanisiin ja epäorgaanisiin sekä luonnosta sellaisenaan tuotettuihin ja synteettisesti valmistettuihin.

Hyvä taiteilijalaatuinen pigmentti on

• puhdasta pulveria
• kemiallisesti ja fysikaalisesti kestävää
• käytettävään tekniikkaan sopivaa
• kestäviä seoksia muiden värien kanssa muodostavaa
• täyteaineita sisältämätöntä. (Kiljunen, 2013.)

Kaikki käytössä olevat pigmentit eivät täytä kaikkia vaatimuksia, mutta niitä käytetään silti. Esimerkiksi Winsor & Newton valmistaa ainoana itse kasvista saatavaa alizariinia-pigmenttiä, vaikka saatavilla on halvempaa ja kestävämpää synteettistä väriä. (Hintsanen, 2025.) Toisaalta valokuvaustekniikka mahdollistaa esimerkiksi itsessään haalistuvilla kasviväreillä tehtyjen maalausten säilymisen niiden fyysisen katoamisen jälkeen.

Ralph Meyer (1991) jakaa pigmentit seuraavasti:

A Epäorgaanisiin pigmentteihin

1. maapigmentit: okra, raaka umbra yms.
2. kalsinoidut maapigmentit: poltettu umbra, poltettu sienna jne.
3. epäorgaaniset synteettiset värit: kadmium keltainen, sinkki oksidi jne.

B Orgaanisiin pigmentteihin

1. kasvispigmentit: gamboge, indigo, värimatara jne.
2. eläinpigmentit: kokenilli, Intian keltainen jne.
3. synteettiset orgaaniset pigmentit

Epäorgaaniset värit sisältävät alkuaineita. Yksinkertaisia hiiliyhdisteitä pidetään epäorgaanisina, ja niitä ovat 1) teolliset synteettiset värit, 2) luonnon mineraalivärit ja 3) maavärit, jotka syntyvät mineraalien rapautumisen yhteydessä.

Orgaaniset luonnonvärit ovat peräisin kasveista tai eläimistä. Synteettiset orgaaniset väriaineet valmistetaan laboratoriossa raakaöljystä (Hintsanen, 2025).

Pigmenttejä on olemassa eri karheusasteita. Uskoakseni lasimaalauspigmenttien täytyy olla sekä läpinäkyviä että erittäin hienoksi jauhettuja. Myös akvarellipigmenttien täytyy olla hienojakoisia, koska sideaine on kevyttä. Ikonimaalauksessa pigmenttejä hierretään lasihiertimellä lasilevyä vasten mahdollisimman hienoa maalausjälkeä tavoiteltaessa. Samoin tehdään, jos tehdään itse maalauspigmenttejä sopivista maa-aineksista.

Ikonimaalaus nojaa perinteisiin. Orgaanisia pigmenttejä on käytetty vähän niiden huonon kestävyyden vuoksi. Aikoinaan maalarit keräsivät epäorgaaniset värit, saven ja kivet purojen, jokien ja lampien rannoilta. He pienensivät värillisen maan ensin huhmareessa ja hiersivät sitten muruset laakealla kivellä (nykyisin lasilla) sauvahiertimellä hienoksi jauheeksi. Sen jälkeen seosta lietettiin runsaan veden kanssa, vettä kaadettiin astiasta toiseen, pohjalle jäävä karhea aines kaadettiin pois. Värillinen vesi jätettiin laskeutumaan ja se oli maalauspigmenttiä, joka kuivattiin ja hierrettiin edelleen. (Arseni, 1995.)

Alexander Wikström avaa prosessia lisää: Otetaan ämpärillinen maata, josta siivilöidään juuret ja kivet pois. Jäljelle jää noin litra maata. Se sekoitetaan saavilliseen vettä. Vesi kaadetaan toiseen saaviin ja sakka heitetään pois. Tätä toistetaan viisi tai kahdeksan kertaa, kunnes mitään ei laskeudu pohjalle. Odotetaan 2–4 vuorokautta, että kiintoaines laskeutuu pohjalle. Sakka kuivataan, ja sitä voi jatkojalostaa vaikka polttamalla, kunnes kidevesi poistuu. Näin saadaan tummempi, vaikka Terra di Turku -sävy. (Hertell, 2021.)

Olin syksyllä 2024 Tampereen kivikerhon Liisa Hertellin luennolla, kun hän kertoi mineraalimaalauksesta. Tekniikassa kiviaines ripotellaan liimakerroksille jäykälle maalauspohjalle, kuten kivilevylle. Kiviaineksia jauhetaan puolijalokivistä, kuten malakiitista murskaamalla.

Murskattu aines seulotaan tiheydeltään erilaisten sihtisarjojen läpi tiettyihin fraktioihin eli karkeusluokkiin, ja seulontatulos huuhdellaan, kuivataan ja jauhetaan valurauta- tai kovakivimorttelissa. Lopuksi jauhe käydään läpi magneetilla, ettei siihen jää ruostuvaa rautaa. Jauhetta voidaan hiertää vielä lasilevyllä, kunnes ei enää kuulu rahinaa. Mineraalimaalauksen karheusluokat ovat alle 0,05 mikronista 0,2 mikroniin. (Hertell, 2024.) Luennolla näkemäni maalaukset näyttävät samettisilta.

Liisa Hertell kertoi myöhemmin kirjeitse lisää aiheesta: Temperamaalauksessa (kananmunatempera on ikivanha maalausmenetelmä), jota ikonimaalauksessa edelleen käytetään (itsekin ikoneja maalaan), mineraali-, synteettiset ja maaväripigmentit (okrat ja sienat) hierretään lasilevyllä lasihiertimellä paljon hienommaksi tuosta ylinnä mainitusta 0,05 millimetrin raekoosta, joka toki on jo pölymäistä, mutta ei läheskään riittävän ohutta ikonimaalaukseen. (Hertell, 2025.)

Mineraalimaalaukseksi kutsutaan myös Keimin prosessia, joka on seinämaalaus- tai freskomaalaustekniikka, jossa käytetään vesilasia parantamaan työn kestävyyttä (Wikipedia, 2025).

Ikonografi Alexander Wikström kertoo pigmentin valmistuksesta:

• Lapis latsuli -kivi on sopivasti hierretty, kun hierrin luistaa kitisemättä. Liian hienoksi tätä kiveä ei kannata hiertää, koska ultramariinin värivoima vähenee, kuta hienommaksi värijauhe menee.
• Rautapitoisesta mustasta kiiltävästä hematiitistä tulee vahvaa verenpunaista: kiven täytyy olla umpivärinen, että siitä saa pigmenttiä. Esimerkiksi rubiinissa tai smaragdissa on niin vähän metallioksidia, ettei väriä synny.
• Synteettiset pigmentit ovat hänen mukaansa mutkan kautta peräisin luonnosta, koska mikään ei synny ilmasta. Pigmentit ovat myrkyllisiä.

2000-luvun alussa kadmiumvärit alkoivat aiheuttaa Valamon omassa vesianalyysissä harmia. Vesi oli monikymmenkertaisesti liian kylläistä raskasmetalleista, minkä seurauksena raskasmetallipitoiset värit asetettiin Valamossa käyttökieltoon. Sinooperiväri on punaisten kuningas, elohopeasulfidisinooperissa ei ole keltaista vivahdetta. Tätä myrkyllistä väriä hierretään mahdollisimman hienoksi ja yhä punaisemmaksi. Hankalan saatavuutensa vuoksi sinooperia alettiin tuottaa synteettisesti jo 1600-luvulla. Valamossakin saa käyttää synteettistä sinooperia eli vermillionia, vaikka sekin on myrkyllistä. (Hertell, 2021.)

Jäin miettimään pigmentti- ja mineraalimaalausta. Olin aikoinaan Fuerteventuralla, kun tulivuorten syöksemien mineraalien väkevä värillisyys ja sävyjen runsaus iskivät rentoilulomastani pohjan pois. Vietin loman haalien vuorilta erivärisiä maa-aineksia matkalaukut täyteen. Kotiin tultuani kokeilin jauhaa niitä rautamorttelissa ja lasilevyllä hiertäen. Sain kovalla vaivalla aikaan joitakin värejä, jotka käytin osana temperamaalauksia. Lopputyönäyttelyssämme oli Minna Matikan erittäin hienoja valtavia luonnon pigmenteillä maalattuja teoksia. En muistanut edes ihmeellisen tekniikan nimeä. Otinkin yhteyttä Minnaan, ja pyysin häntä kertomaan erikoisesta tekniikasta.

Mosaiikit ovat maalausta, jonka voisi katsoa olevan hyvin karkea-aineksista pigmenttiä, tekniikoita on useita. Pietra dura, firenzeläinen mosaiikki jäljittelee maalauksia. Mosaiikit on rakennettu yleensä mustalle marmorille ohuista erivärisistä ja -muotoisista paloista, mutta niistä on rakennettu kokonaisia interiöörejäkin. Palat kiinnitetään alustaan mahdollisimman huomaamattomasti. Kuva-aiheita on tehty osin samoista kivistä, joista jauhetaan pigmenttejä. (Wikipedia, 2025.) Mosaiikki on lisäksi joissakin tapauksissa sekä maalausta että kuvanveistoa.

Akvarelleissa värien valonkestoa yms. voidaan merkitä eri tavoin:

• AA (erittäin kestävä), A (kestävä), B (kohtalainen) ja C (huonosti kestävä)
• +-merkeillä – kuta enemmän plussia, sitä kestävämpi ja
• I–IV, joista numerolla IV on heikoin valonkesto
• T+ (hyvin myrkyllinen), T (myrkyllinen), Xn (haitallinen) ja F (syttyvä)
• Värillä 0 on peittäviä ominaisuuksia, t on läpikuultava, g granuloiva ja st kiinni tarttuva väri.
• Merkinnät Iimit tai Hue tarkoittavat jäljiteltyä väriä, joka on sekoitettu muista raaka-aineista.
• ASTM-merkinnällä merkittyjen värien valonkesto on merkitty, ja raaka-aineet ovat jäljitettäviä. [36]

Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa käytetyissä Winsor & Newtonin taidetarvikkeissa on huomioitu kestävyys seuraavasti:

Tuotteet auttavat taiteilijoita tekemään ympäristön edun mukaisia kestäviä valintoja. Tuotteista tehdään myrkyttömämpiä, niitä pakataan ympäristöystävällisemmin, energian kulutusta ja vaarallista jätettä vähennetään 50 % 2025 mennessä. Puolet energian tarpeesta katetaan uusiutuvilla energian lähteillä. Yhtiö tukee henkilökuntansa, asiakkaidensa ja taiteilijayhteisöjen hyvinvointia sekä tekee hyväntekeväisyystyötä tarjoamalla materiaaleja 1800 hoitotapahtumaan. (Tieteen termipankki, 2025.)

Winsor & Newtonin (2025) öljyvärien värien ominaisuudet

• laatu: Winton värit ovat usein sävyjä, hue, kun taas taiteilijaväreissä on enemmän aitoja pigmenttejä
• kestävyys: asteikkona extremely permanent, moderately durable ja permanent, joista ensimmäinen on kestäviä
• valonkesto: vaihtoehtoina excellent, poor, very excellent ja very good, joista poor on huonoin
• läpinäkyvyys: opaque, semi-opaque, semi-transparent ja transparent, joista opaque on peittävä, transparent läpinäkyvä.

6.4.1 Maalauksessa yleisimmin käytetyt pigmentit

Tähän valikoidut pigmentit ja värisarja ovat Turun ammattikorkeakoulun maalauksessa yleisimmin käytettyjä. Tarkistin tarpeen mukaan väriaineet taiteilijalaatuisten öljyvärien Winsor & Newtonin sivuilta.

Titaanivalkoinen on väriseos, jossa on erilaisia määriä muun muassa bariumsulfaattia ja sinkkivalkoista. Se on sävyltään neutraalia ja peittävää. Se tarvitsee 30 % öljyä väriksi hierrettäessä.
Aikaisemmin maalauksessa on käytetty hyvin peittävää lyijyvalkoista, mutta siitä on luovuttu sen myrkyllisyyden vuoksi. Sinkkivalkoista on saatavilla, ja sitä käytetään, vaikka se peittää huonosti ja on kylmän sävyistä. Sinkkivalkoinen kuivuu huonosti, eikä sitä saisi käyttää muiden värien alla, ettei synny halkeilua. Se sopii parhaiten kertamaalaustekniikkaan. (Kiljunen, 2013.)

Titaanivalkoinenkin kuivuu hitaasti. Titaanivalkoinen on synteettinen epäorgaaninen pigmentti (TiO2 + CaSo4 + BaSo4). Se heijastaa 97.2 % valosta ja on siten kirkkain yleisistä valkoisista pigmenteistä. (Hintsanen, 2025.)

Titaanioksidia sai käyttää elintarvikkeissa vuoteen 2021 asti, jolloin se kiellettiin sen mahdollisen DNA:n vaurioittamiskyvyn vuoksi. Titaanioksidia valmistettiin muun muassa Porin titaanioksiditehtaassa. Siitä syntyvä jäte oli neutraloitavaa ympäristömyrkkyä ja ferrosulfaattia, jota voitiin käyttää sellaisenaan tai jalostettuna vesienpuhdistuslaitoksilla. Aineen markkinat olivat pienet, ja tuotetta jäi maisemoitaviksi kasoiksi tehtaan pihalle. Titaanipigmenttilaatuja on yli 400. (Winsor & Newton, 2025.)

Venator (pigmenttitehdas) oli 1970–1980-luvuilla Selkämeren suurin saastuttaja titaanilla, vanadiinilla ja raudalla. Ympäristön suojelu aloitettiin 1980-luvulla. Nykyisin meri on lähes luonnontilainen ja merenpohjan eliöstö on alkanut palautua. Tehdas suljettiin vuonna 2022 (Wikipedia, 2025). Titaani on yleinen alkuaine, mutta sen jalostusprosessi on kallis.

Titaani on täysin ruostumatonta (YLE 2025). Maailman suurin titaanintuottaja on venäläinen VSMPO-AVISMA (Gray, 2010). Suositeltava.

Preussinsininen eli berliininsininen tai pariisinsininen on ensimmäinen moderni synteettinen pigmentti. Epäorgaaninen kivennäisväri, joka ei toimi akryyleissä, joissa pigmenttiä jäljitellään ja väri ilmaistaan jäljitelmäksi sanalla hue.

”Saadaan rautakloridista tai rauta-alunasta ja keltaisesta verilipeäsuolasta. Saostetaan kaliumferrosyanidiliuoksella rautasuolojen vesiliuoksesta. Aluksi syntyy vaaleansininen sakka, joka muutetaan voimakkaiden hapettimien avulla tummansiniseksi.”

Väri keksittiin sattumalöydöksenä saksalaisessa värilaboratoriossa, ja siitä tuli suuri menestys, jota alettiin nopeasti kopioida. Värin suosio oli niin suuri, että Ranskassa jouduttiin sulkemaan kaksi ultramariini-väriä tuottavaa tehdasta. Preussinsininen eli ferriferrosyanidi ei sisällä myrkkynä tuntemaamme syanidia, mutta syanidi löydettiin preussinsinisestä pigmentistä. Preussin sininen on synteettinen valoa kestävä myrkytön normaali läpinäkyvä väri. (Wikipedia, 2025.) Suositeltava.

Koboltinsininen tehdään koboltista, alkuaineesta. Sitä on käytetty satojen vuosien ajan maalauspigmenttinä. (Hintsanen, 2025.) Koboltinsininen on kobolttialuminaattia. Transparentti väri on erittäin kestävää kaikissa tekniikoissa, mutta vaatii runsaasti öljyä. Hiertämisessä on käytettävä vaaleata unikkoöljyä, että öljyn keltaisuus ei vihertäisi väriä. Väri kuivuu nopeasti ja kuivattaa myös muita värejä. Sähkövalossa väri vaikuttaa punertavalta. (Kiljunen, 2013.) Päivi Hintsasen mukaan värillä on lukuisia muita nimiä kuten kuninkaansininen, wieninsininen ja dresdeninsininen.

Synteettinen epäorgaaninen pigmentti on puolipeittävä tai peittävä ja sävyltään keskisininen. Värin sävy ja tummuus vaihtelevat valmistustavan ja epäpuhtauksien mukaan. Koboltti on kallista, ja edullisemmissa värisarjoissa se on usein korvattu ultramariinin kobolttisävyllä. Nykyisen kaltaista koboltinsinistä on ollut taiteilijoiden käytössä vuodesta 1812 alkaen. Koboltinsininen kuuluu normaaliväreihin ja soveltuu kaikkiin maalaustekniikoihin.

Suomessa on Euroopan ainoat kobolttikaivokset (Gray 2009). Suomi tuottaa Kokkolassa 15 % maailman kobolttituotannosta. Muualla maailmassa, kuten Kongossa, kobolttikaivoksissa käytetään lapsityövoimaa. Esimerkiksi Sony, Microsoft ja Apple käyttävät lapsityövoimalla tuotettua kobolttia. Koboltti on myös tärkeä hivenaine, jota on B12-vitamiinissa. (GTK, 2025.)

Koboltti imeytyy ihon läpi. 5–10 % siitä poistuu ulosteiden mukana ja poistuu lopulta noin 15 vuodessa. Koboltti imeytyy myös hengityksen kautta esimerkiksi tupakoidessa. Koboltti aiheuttaa allergiaa, on mutageenistä, karsinogeenistä ja lisääntymistoksista. (Wikipedia, 2025.)

Koboltti on myrkyllistä, eikä sen tuotanto ole kaikilta osin eettistä. Käsittele kobolttia sen mukaisesti: käytä koboltin käsittelyyn soveltuvia hansikkaita ja hengityssuojaimia pigmenttejä käsitellessäsi.

Ultramariini. Maailman kallein väriaine. Sitä saadaan lapis latsuli -kivestä, jonka kovuus on Mohsin asteikolla 5–5,5. Laadukkain kivi tulee Afganistanista, jossa sitä on louhittu jo 6000 vuotta. Väriainetta on käytetty jo muinaisessa Sumerissa, Babyloniassa, Assyriassa ja Egyptissä. Kleopatra käytti kivestä jauhettua luomiväriä. (Hertell, 2021.) Vuonna 1928 opittiin valmistamaan keinotekoista ultramariinia, joka on kestävä eri tekniikoissa. Väriaine hajottaa öljyjä kosteissa olosuhteissa, ja väri harmaantuu. Väri hierretään mieluimmin unikkoöljyyn, johon lisätään vahaa sivelyominaisuuksien parantamiseksi. (Kiljunen, 2013.)

”Kirkkaansininen, vihertävä tai violettiin taittuva sininen, joka saadaan joko luonnosta tai synteettisesti valmistettuna. Ultramariini on epäorgaaninen, puolipeittävä ja intensiivinen sininen pigmentti, jolla on loistava valonkesto.” ”Pii-, alumiini- ja natriumoksideja sekä rikkiä (kaoliini, soodatuhka, glaubersuola, rikki, hiili, piimaa) sisältävä myrkytön väriaine”.

Synteettisessä ultramariinissa ei ole epäpuhtauksia kuten aidossa ultramariinissa. Synteettinen ultramariini on aitoa väriä hieman tummempaa ja ”vähemmän sinistä”. Myös hintaero on suuri: aito pigmentti on noin tuhat kertaa kalliimpaa kuin synteettinen. Synteettistä ultramariinia alettiin valmistaa vuonna 1830. Ultramariinia käytetään Intiassa jopa elintarvikevärinä. (Työterveyslaitos, 2025.) Suositeltava.

Napolinkeltainen on lyijyantimonaattia, jota valmistetaan kalsinoimalla lyijyn ja antimonin suoloja. Sitä ei löydy luonnosta sellaisenaan (Hintsanen, 2025). Väri on ollut käytössä 1700-luvulta alkaen.

Napolinkeltainen on myrkyllistä. Kuivuu nopeasti, peittää hyvin eikä halkeile. Voidaan käyttää öljy- ja temperamaalauksessa. Käytetään mieluimmin vernissan kanssa tummentumisen ehkäisemiseksi. Ei liukene veteen eikä alkaleihin. (Kiljunen, 2013.)

Nykyisin useat napolinkeltaisena myytävät värit ovat vain sen sävyisiä, eli hue (Hintsanen, 2025). Lyijyvalkoisen käyttö on ollut kiellettyä vuodesta 1993 alkaen (Hintsanen, 2025). Lyijy ja kaikki sen yhdisteet ovat myrkyllisiä. Lyijyllä ei ole haitatonta alarajaa. Lyijy vaikuttaa haitallisesti kaikkiin kehon kudoksiin. (Wikipedia, 2025.) Esimerkiksi Winsor & Newtonin napolinkeltaisessa on käytetty värejä PBr24, PW5 ja PY42 (Wikipedia, 2025).

PBr24 on kromiantimonititanaattia, jolla saa hyvän myrkyttömän napolinkeltaisen taiteilijaväreissä (Winsor & Newton, 2025). PW5 on lithoponea, jota käytetään värin vaalentamiseen ja lisäämään peittävyyttä erityisesti edullisissa maaleissa (Myers, 2025). PY42 on keltainen rautaoksidi, joka voi sisältää vähän mangaania. Suosittelen käyttämään hue-napolinkeltaista.

Kadmiumkeltainen tulee alkuaine kadmiumista. Kadmium muistuttaa lyijyä ja elohopeaa siinä, että se kertyy elimistöön ja ympäristöön aiheuttaen niissä pitkäaikaista vahinkoa.

Claude Monet´n paletti: lyijyvalkoinen, kadmiumkeltainen, sinooperi, krappi, koboltti ja kromivihreä. Näissä oli neljä myrkyllistä alkuainetta, mutta värit olivat Claudelle kaikki, mitä hän maalaamiseen tarvitsi. (Yle, 2025.) Kadmiumkeltainen peittää hyvin, kuivuu nopeasti eikä halkeile. Väri sopii kaikkiin maalaustekniikoihin, mutta se on suojattava loppuvernissalla. (Kiljunen, 2013.)

Päivi Hintsanen kertoo kadmiumkeltaisesta ja sen sävyisistä väreistä: Väriä on käytetty vuodesta 1840, mutta se on sen myrkyllisyyden vuoksi korvattu usein sävyllä hue. Kadmiumkeltaisen sävyisiä värejä:

• PY 35: Vaalea kadmiumin keltainen. Kadmiumsinkkisulfidi (CdS + ZnO) on synteettinen epäorgaaninen pigmentti, jonka värisävy vaihtelee sitruunankeltaisesta keskikeltaiseen. Pigmentti löydettiin yhtä aikaa kuin tummempi kadmiumkeltainen PY37; sen kaupallinen valmistus alkoi vuonna 1846.
• PY35:1: Kadmiumkeltainen, kadmiumlitoponisinkkikeltainen. Kadmiumkeltaisen ja bariumvalkoisen ja sinkkisulfidin tai litoponikadmiumkeltaisen ja bariumvalkoisen sekoitus. Pigmentillä on samanlainen värjäysvoima, valonkesto ja kirkkaus kuin kadmiumkeltaisella PY35, mutta se on edullisempi vaihtoehto.
• PY37: Kadmiumkeltainen (syvä), kadmiumsulfidi. Kadmiumsulfidi (CdS) on synteettinen epäorgaaninen lämminsävyinen keltainen pigmentti. Pigmentti valmistetaan hehkuttamalla kadmiumoksidia tai -karbonaattia rikin kera tai saostamalla kadmiumsuolaliuoksista. Väri on kestävää ja peittävää.
• PY37:1: Kadmiumkeltainen, kadmiumlitoponikeltainen. Kadmiumsulfidin ja bariumsulfaatin sekoitus. Samanlainen värjäysvoima, valonkesto ja kirkkaus kuin kadmiumkeltaisella PY37, edullisempi vaihtoehto. Maalatessa saattaa menettää väriään lyijypigmenttien läheisyydessä. (Myers, 2025.)
• Winsor & Newtonilla ei ole nimetty hue-sävyä, mutta siellä on Cadmium Free Yellow, joka on peittävää, pysyvää ja valonkestävää (Hintsanen, 2025).

Aito kadmium on myrkyllistä ja aiheuttaa syöpää – käytä asianmukaisia suojaimia. Tästä huolimatta sitä saa edelleen käyttää muun muassa keltaisissa, oransseissa ja punaisissa väreissä. Kadmium kertyy erityisesti munuaisiin, joiden kadmiumpitoisuus nousee koko ihmisen eliniän. Kadmiummyrkytys tapahtuu yleensä hengitysteitse (muista suojaimet!). Kadmiumia saadaan lähinnä sinkin tuotannon ohessa. Tärkeimmät tuottajat ovat Kanada, Japani ja Belgia. (Windsor & Newton, 2025.)

Kannattaa ostaessa tarkistaa värin peittävyys, jos on tottunut peittävään kadmiumkeltaiseen. Saatavana on myös täysin transparenttia väriä, jota kuluu hulppeasti normaalin maalaustuloksen aikaan saamiseen. Tuotanto on pääosin kehittyneissä maissa. Aitoa pigmenttiä ei voi suositella sen myrkyllisyyden vuoksi.

Keltaokra on rautahydroksidia. Keltaokra on maasta löytyvää rautapitoista savea, josta on helppo liettää puhdasta väriä. Sävyt vaihtelevat kalpean keltaisesta ruskeisiin ja punertaviin sävyihin. Kauneimmat sävyt saadaan Ranskasta, Saksasta, Italiasta ja Englannista, mutta keltaokraa saadaan myös Suomesta.

Okra on valonkestävää, ja sitä voidaan sekoittaa kaikkien muiden värien kanssa. Sävyillä on erilaisia nimiä, kuten vaalea okra, keltaokra, kultaokra ja tumma okra. Kaikki sävyt ovat myrkyttömiä. (Arseni, 1995.)

Keltaokra on transparenttia tai puolipeittävää ja kestävää. Aitoa maaväriä löytyy laadukkaimmista sarjoista, se on usein vaihdettu marskeltaiseen, joka on kirkkaampi, voimakkaampi ja peittävämpi. Se on ensimmäinen synteettinen pigmentti, jonka etu edulliseen keltaokraan on sen tasalatuisuus. Myrkytöntä väriä voi käyttää huoletta, mutta hengityssuojaimia kannattaa silti käyttää, jos pöllyttää pigmenttejä. (Wikipedia, 2025.) Tuotantoa on edelleen myös Euroopassa. Suositeltava.

Kadmiumpunainen on kadmiumsulfidia tai kadmiumselenidiä. Kadmiumväri on kadmiumkeltaisen tapaan myrkyllistä ja peittävää. Väri soveltuu käytettäväksi kaikissa maalausmenetelmissä. (Kiljunen, 2013.)

Kadmiumpunainen on synteettinen epäorgaaninen pigmentti, jota valmistetaan kadmiumkeltaisesta seleeniä sekä rikkiä lisäämällä ja kuumentamalla seosta. Aitoa kadmiumia löytyy laadukkaimmista taiteilijamaaleista. Kadmiumin käytön kieltämisestä on keskusteltu usein, koska siveltimiä on huuhdeltu viemäriverkkoon ja raskasmetallia on päätynyt mereen. (Hintsanen, 2025.) Winsor & Newtonin (2025) taiteilijaöljyvärien kadmiumpunaisissa on sekä aitoa kadmiumia sisältäviä myrkyllisiä että myrkyttömiä vaihtoehtoja. Käytä vastuullisesti.

Alizarin Crimson eli krappilakka. Orgaanista väriä valmistetaan joko värimataran juuresta tai kivihiilitervasta saadusta antrasiitista. Se korvaa melko hyvin luonnon kasvin värin. (Kiljunen, 2013.) Puhekielessä krappilakaksi kutsutaan luonnon väriä, synteettistä väriä kutsutaan alitsariiniksi tai alitsariinikarmosiiniksi. Alitsariinia on alettu käyttää maalaukseen jo 1600-luvulla, mutta käyttö yleistyi vasta 1800-luvulla.

Luonnon alitsariinipigmentin käyttö on melko vähäistä (lähinnä vesiväreissä), mutta sitä valmistetaan edelleen. Esimerkiksi Winsor & Newtonin tehtailla alitsariini on ainoa pigmentti, jonka tehdas valmistaa itse. Winsor & Newtonin pigmentti on läpinäkyvää, melko kestävää, mutta kestää heikosti valoa (Hintsanen, 2025). Käytä harkiten.

Sienna, terra di sienna, on rautahydroksidia, savea ja piihappoa. Se on kultaokran tapainen kuultava kellanruskea. Se tarvitsee paljon öljyä, eikä sitä kannata sen vuoksi käyttää öljyvärin alusmaalauksessa, muuten se soveltuu kaikkiin tekniikoihin. (Kiljunen, 2013.)

Kellanruskea on polttamatonta, punaruskeaa poltettua siennaa. Maavärien koostumus eli väri vaihtelee. Sienna on umbran sisar, ja niillä on sama pigmenttinumero. Kestävä pigmentti. (Winsor & Newton, 2025.)

Winsor & Newtonin pigmentti on erittäin kestävä, kestää valoa erinomaisesti ja on melko läpinäkyvä (Hintsanen, 2025). Winsor & Newtonin (2025) Siennassa on käytetty kahta pigmenttiä tasalaatuisemman värin aikaansaamiseksi. Suositeltava.

Terra Verte, eli maavihreä tai Veronan vihreä on rautahydroksidia ja piihappoa. Luonnosta saatavilla maavihreillä on omat sävynsä, kuten Veronan vihreä tai vihreä umbra, ja niitä jäljitellään teollisissa valmisteissa. Sävyjen kirjo ulottuu vaalean vihreän harmaasta tummaan ruskeansävyiseen vihreään. Väri peittää heikosti ja kuultaa, mutta se on myrkytöntä. Erityisen käytännöllinen se on henkilökuvien imprimituurina ja varjojen pohjavärinä. Esimerkiksi Rubens käytti sitä näihin tarkoituksiin. (Kiljunen, 2013.)

Yleensä väri valmistetaan kuivatusta savesta, joka jauhetaan. Erilaisia sävyjä saadaan lukuisista eri maista, ja ne on usein nimetty paikkojen mukaan. Myös Vermeer käytti sitä ihon pohjasävyihin. (Myers, 2025.) Winsor & Newtonin väri on erittäin kestävää, valon kestävää sekä läpikuultavaa. Sitä suositellaan ihon sävyjen maalaamiseen. (Hintsanen, 2025.) Suositeltava.

Smaragdinvihreä eli kromihydroksivihreä, viridian tai émeraude valmistetaan kuumentamalla kaliumdikromaatin ja boorihapon seosta. Väri on kuultavaa, mutta erittäin kestävää ja soveltuu kaikkiin tekniikoihin. Väri on tummaa ja sävyltään kylmää, se toimii hyvin keltaisten ja sinisten kanssa. Pidempään kuumennettaessa väri muuttuu kromioksidiksi. (Kiljunen, 2013.)

Pigmentti on myrkytön ja luonnolle vaaraton. Väri esiteltiin taiteilijapiireille vuonna 1862, mutta sitä on löydetty jo Turnerin vuonna 1812 maalaamasta maalauksesta. (Winsor & Newton, 2025.)

Winsor emerald on peittävä myrkytön sävy väri (Hintsanen, 2025). Se koostuu pigmenteistä PG36 (bromattu ja kloorattu kupariftalosyaniini) (Winsor & Newton, 2025) ja PW5, joka on valkoinen, jolla on lisätty peittävyyttä (bariumsulfaatti (28–30 %) ja sinkkisulfidi (68–70 %), joissa on pieniä määriä sinkkioksidia) (Myers, 2025). Suositeltava.

Van Dyke -ruskea, Kasselin ruskea, asfaltti, mangaaniruskea, kuultavan kullanruskea. Rembrandt käytti sitä kuullotukseen, mutta se elää jatkuvasti lämmön vaikutuksesta. Se aiheuttaa halkeamia päälle maalattuihin värikerroksiin, se rynttääntyy ja valuu. (Kiljunen, 2013.)

”Van Dyck -ruskea on yleisnimitys kaikille humusta, savea, maakeapikeä ja/tai rautaoksideja sisältäville pigmenteille. Toisin kuin monet muut maaperäiset pigmentit, Van Dyck -ruskea sisältää pääasiassa yleensä noin 90 % orgaanisia aineita, kuten humusta ja bitumia. Se sisältää myös mineraaleja, kuten ligniittiä, goetiittia ja pyrolusiittia.” ”Voimakkaalle valolle altistuessaan pigmentti haalistuu ja menettää lämpimän sävynsä ja siihen muodostuu kylmä, harmahtava sävy”. (Myers, 2025.)

Winsor & Newtonin Vandyken ruskea on erittäin kestävää, kestää hyvin valoa ja on läpikuultavaa. (Hintsanen, 2025.) Winsor & Newtonin (2025) pigmentit: PBk9 on epäorgaanista luumustaa. NBr7-pigmentti on yleensä mustapähkinäpuun pähkinöiden kuorista, lehdistä ja juurista valmistettua (Myers, 2025). PR101-pigmentti on synteettistä rautaoksidin punaista. Pigmentti on yleinen lähes kaikissa keltaisissa, punaisissa, oransseissa, violeteissa, ruskeissa ja vihreissä väreissä. (Myers, 2025.) Tarkista pigmenttien alkuperä.

Umbra. Umbrasta on sekä polttamaton tai raaka (raw) että poltettu (burnt) versio (Myers, 2025). Polttamaton umbra on kellertävä vaaleanruskea ja poltettu hyvin tumma ruskea. Umbra on tummanruskea, melko peittävä, kestävä ja myrkytön väri (Arseni, 1995).

Ruskean umbran sävyt tulevat myös limoniitista. Sillä on sama pigmenttinumero kuin siennalla, mutta siinä on enemmän mangaanioksidia, mikä tekee siitä enemmän keltaruskean. Maavärien ominaisuudet ja sävyt vaihtelevat. (Myers, 2025.)

Poltettu umbra sisältää rautahydroksidia, mangaanihydroksidia ja savea. Umbran laatu vaihtelee löytöpaikan mukaan. Umbra merkitsee varjoa, ja sitä on ennen käytetty varjojen maalaamiseen. Poltettu umbra likaa ja tummentaa värejä ajan mittaan. Sitä kannattaa käyttää itsenäisinä värialueina tai päällimmäisissä värikerroksissa. Sopii kaikkiin maalaustekniikoihin. (Kiljunen, 2013.)

Winsor & Newtonin Raw Umbra on ruskea maaväri. Se on melko kuultavaa, erittäin kestävää ja valon kestävä pigmentti. (Hintsanen, 2025.) BPr7 sisältää luonnollista rautaoksidia ja muita luonnollisia mineraaleja (Myers, 2025). Winsor & Newtonin (2025) Burnt Umbra on samaa poltettua umbramaata kuin raaka umbra. Se valmistetaan samasta pigmentistä, mutta on vähän kuultavampaa kuin raaka umbra. Suositeltava.

Lamppumusta, eli kimrööki, asetyleenimusta tai nokimusta valmistetaan polttamalla heikossa ilmavirrassa hartseja, tervaa, rasvoja, öljyjä yms. Töhnästä poistetaan rasva, ja se jälkihiilletään.
Erilaisten alkuperien vuoksi nokimustilla on erilaisia ominaisuuksia. Maalauksessa käytettyä mustaa kutsutaan kimröökiksi. Nämä mustat ovat kestäviä ja melko peittäviä kaikissa maalaustekniikoissa. Pigmenttinä kimrööki on hienojakoista ja kannattaa liettää aluksi soveltuvalla ohennusaineella tai spriillä.

Pudotin joskus mustan kimröökipussin lattialle, ja se meni rikki. Luonnollisesti. En saanut lattiaa koskaan puhtaaksi. Päivi Hintsanen kertoo, että aikoinaan Suomessa valmistettiin kimröökiä polttamalla tervaa pikkuruukuissa, joista nouseva savu ja käry tarttuivat niiden päällä pidettyihin kankaisiin, joista se ravistettiin astioihin. (Winsor & Newton, 2025.)

Winsor & Newtonin (2025) Lamp Black on sinertävän mustaa ja tuottaa viileän sinertäviä harmaita. Se on peittävä, kestävä ja valon kestävä väri. Siinä käytetty pigmentti PBr7 on lähes puhdasta hiiltä, josta öljy on poltettu pois.

6.4.2 Kasvipigmentit

Ekologisten maalausmateriaalien pohdinta johdatti miettimään kasvipohjaisten pigmenttien mahdollisuuksiin taidemaalauksessa. Kasvipohjaisia pigmenttejä on käytetty kauan värjäyksessä, mutta maalauksessa niiden käyttö ei ole yleistä. Kirjastosta saatavilla olevissa kasvivärjäysoppaissa ei juuri ollut tietoa värien käytöstä maalauksessa. Löysin kuitenkin Forssan kuvataidekoulun hienon oppaan Luonnon värit kuvataiteessa. Soitin Teija Lauroselle (haastattelu 28.1.2025), joka on yksi kirjoittajista, ja kyselin puretteista ja kiinnitteistä yms. värjäykseen liittyvistä asioista sekä muun muassa värien valon kestosta.

Laurosen mukaan kasvivärien tekeminen on iloista ja jännittävää kokeilua muun muassa siksi, että kasvivärit muuttuvat muun muassa kasvien keruuajankohdan ja eri keruupaikan mukaan. Kasvivärien tekeminen on palkitsevaa seikkailua. Kasviväreistä saatuja pigmenttejä voi kuivata tai pakastaa myöhempään käyttöön jääpalapusseihin. Värit toimivat kuten akvarelliväri, mutta ilman kiinnitysaineita väreillä on huonompi valonkesto.

Teija Lauronen kertoi, ettei kasvivärien valonkesto yleensäkään ole hyvä, mutta työt voi kuvata ja suunnitella jo etukäteen maalauksen valokuvan avulla toteutetuksi ja siten säilyväksi. (Hintsanen, 2025.)

Käytän tässä esittelyssä ensisijaisena lähteenä Laurosen ym. Luonnon värit kuvataiteessa -opasta, josta saat tarvittaessa täsmälliset perustiedot kasvipohjaisten akvarellivärien valmistamiseen. Oppaassa on esitelty muun muassa mausteista ja kahvista tehtyjä värejä, joita voi tehdä myös talvella.

Esittelen vain kotimaisista kasveista tai Suomessa kasvatettavista kasveista saatavia värejä eri kasvivärjäysoppaiden mukaan sekä krapin ja indigon, jotka esitellään useissa kasvivärjäysoppaissa. Puretus- tms. aineita on lukuisia muitakin kuin tässä esitellyt, mutten käsittele niitä, koska ne on tarkoitettu värjäykseen. Mikäli hienon värin saamiseksi on jouduttu käyttämään paljon muita aineita, olen enimmäkseen jättänyt värin pois luettelosta.

Anna-Karoliina Tetri ohjeistaa kasviväreistä tehdyn liimatemperan suhteeksi 2:10 jänisliimaa ja värilientä (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021).

Kasvivesivärien valmistamisessa on huomioita, että värit pilantuvat helposti. Käytä steriloituja tiiviitä säilytyspurkkeja ja puhtaita työvälineitä. Värien säilyvyyttä voi parantaa kokonaisilla mausteneilikoilla. Väriliuosten säilyvyyttä voi parantaa myös pitämällä värejä viileässä tai pakastamalla ne jääpalapusseissa. Parhaiten värit säilyvät kuivattuina ja valolta suojattuina. Värien valonkestoa voi parantaa vähän puretusaineella eli alunalla (älä hengitä tai käsittele paljain käsin (Tetri, 2008) tai tanniinilla (käytä hanskoja ja hengityssuojainta). Tuote on tarkoitettu värjäykseen. (Kymin palokärki, 2025.)

Alunaa käytetään 1 tl / 1 dl väriä, tanniinia 2 tl / 1 dl väriä. Puretusaine voi vaikuttaa värin pH-arvoon, jonka muuttuessa myös värin sävy saattaa muuttua. Värien valonkesto on puretusaineesta huolimatta heikompi kuin esimerkiksi mineraalivärien, joten sen käyttö ei ole pakollista. (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021.)

Luonnollista puretusainetta voi valmistaa hakkaamalla 100 g liekoja muussiksi, joka keitetään väljässä vedessä neljänä päivänä peräkkäin ½ tuntia kerrallaan. Sen jälkeen puretusaine siivilöidään ja käytetään em. tavalla. (RARA natura, 2025.) Ohjeen toimivuutta maalauksessa ei tietääkseni ole kokeiltu.

Anna-Karoliina Tetrin sienivesiväriohje toiminee mainiosti kaikkiin kasviväreihin. Hunaja pidentää värin kuivumisaikaa ja parantaa pigmenttien liukenevuutta (Paunila & Ukkonen, 2005). Lisäksi hunajassa on glukonihappoa, joka estää useimpien bakteerien lisääntymisen (Hassi, 1977).

• Tee sideaine 1:1: 50 g arabikumia, 1 dl vettä, 0,3 dl juoksevaa hunajaa ja alunaa säilöntäaineeksi. Sekoita, anna tekeytyä vuorokausi, siivilöi ja käytä.
• Keitä kasviväriä mahdollisimman vähäisellä vesimäärällä. Lisää alunaa säilöntäaineeksi ja värin keston parantamiseksi 10 g / 5 l, sekoita, kunnes aluna liukenee.
• Siivilöi harson läpi, haihduta vesi varjossa laakeassa astiassa, jauha pigmentti ja lisää sideaine. (Wikipedia, 2025.)

Tetri ohjeistaa purettamaan liottamalla happovapaata paperia tanniinissa puoli tuntia ennen maalausta, koska se parantaa alunan väriä kiinnittävää ominaisuutta. Tanniinia käytetään 15 % paperin painosta. Se sekoitetaan hyvin litraan kiehuvaa vettä. (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021.)

Laurosen, Vibergin ja Leppämäen (2021) yleisohje luonnonvärien valmistukseen

• Aloita murskaamalla raaka-aine morttelissa, sauvasekoittimella tms., lisää vettä vain tarvittaessa ja aina niin vähän kuin mahdollista intensiivisempien värien saamiseksi. Purista väri suodatinkankaan läpi. Lisää arabikumia tarvittaessa.
• Keittovalmistus: murskaa väriaine, lisää niukasti vettä, sekoittele, keitä kunnes väri on irronnut. Jäähdytä ja suodata.
• Valmiit värit voivat näyttää erilaisilta kuivuttuaan kuin miltä näyttivät märkinä. Useat laveeraukset välikuivauksineen lisäävät värin intensiteettiä. Huolehdi työturvallisuudesta, eli riittävästä ilmanvaihdosta ja suojauksesta värien kuumennuksen aikana. Säilytä valmiit värit ja maalaukset varjossa. Värit ovat parhaimmillaan tuoreina.

Luettelen seuraavaksi vain pää- ja välivärejä, koska ihania harmaita ja ruskean sävyjä on niin paljon. Värejä saa ja voi sekoittaa.

Punaiset

Vaaleanpunaista: puolukasta ja muista punaisista marjoista saa melko valonkestävää väriä. Keitä 2 dl survottuja puolukoita 5 minuuttia desissä vettä. (Lauronen, haastattelu 28.1.2025.)

Persikanpunainen: punavyöseitikki, keittovärjäys 30 min. (Wikipedia, 2025.)

Oranssinpunaista saa ahomataran juurinystyröistä. Juurten kaivaminen on vaikeaa ja nystyrät pieniä, joten värin saaminen on työlästä. Krapin juurissa on samaa väriä. Kuivattuja ja hienonnettuja juuria liotetaan vuorokausi kylmässä vedessä, sitten kuumennetaan tunniksi 60 asteeseen. (RARA natura, 2025.)

Värimataran kasvatus on hidasta, koska juuret antavat punaista väriä vasta kolmantena vuotena. Krappia myydään paloina, jauheena ja väritiivisteenä. Väriä voi valmistaa krappijuuresta: laita 100 g / 50 g jauhettua krappia kattilaan, jossa on 5 l vettä. Keitä tunti. Siivilöi väriliemi, ja anna lämmön laskea 30 asteeseen, sekoita siihen 10 g alunaa (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021).

Voimakas punainen: veriseitikki, keittovärjäys 30 min (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021).

Punaisia sävyjä: verihelttaseitikki (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021).

Verenpunainen: hurmeseitikki, harvinainen (Wikipedia, 2025).

Oranssit

Keltaoranssi: nahistuneet kielon lehdet (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021).

Oransseja sävyjä: verihelttaseitikki, keittovärjäys 30 min. (Wikipedia, 2025).

Oranssinkeltaista ja keltaista: tulihelttaseitikki. Keittovärjäys (Wikipedia, 2025).

Keltaiset

Keltainen: haavan, pajun tai vaahteran lehdet, paatsaman marjat tai koko kultapiisku (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021). Keltahelttaseitikki, keittovärjäys (Wikipedia, 2025). Talvivinokas, keittovärjäys (Wikipedia, 2025).

Pehmeä keltainen 1: mesiangervoja pilkotaan, liotetaan yön yli ja keitetään 90 min.

Pehmeä keltainen 2: kuivattuja omenapuunkuoria liotetaan yön yli ja keitetään 2 t 30 min. (Tetri, 2013).

Vaalea keltainen: maitohorsmaa liotetaan yön yli ja keitetään 90 min. (Tetri, 2013).

Kananpojankeltainen: koivunlehtiä keitetään tunti (Tetri, 2013).

Vahankeltainen: happomarjan oksia keitetään lehtineen tunti (RARA natura, 2025).

Lämmin keltainen: keltasauramon kuivatut kukat tai pietaryrtin kuivatut kukat (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021).

Okrankeltainen: sipulinkuoria liotetaan yön yli ja keitetään tunti (Tetri, 2013).

Kirkas keltainen: kanervan varvut pilkotaan, niitä liotetaan yön yli ja keitetään kolme tuntia (Tetri, 2013).

Voimakas keltainen: puolet juolukoita, puolet suopursuja – liotetaan yön yli ja keitetään 2 tuntia (Tetri, 2013). Värireseda (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021). Karhunkääpä. Keitä tunti 80 asteessa. Sisältää fluoresoivia aineita. (Wikipedia, 2025)

Fluoresoiva keltainen: kitkerälahokka (Wikipedia, 2025).

Vihreät

Vaalea keltaisenvihreä: apilanlehtiä keitetään noin tunti (RARA natura, 2025).

Keltaisenvihreä: koiranputki. Liota yön yli ja keitä tunti (RARA natura, 2025). Koko mesiangervo ja koko pietaryrtti. Puna-apilan lehdet. Siankärsämö.(Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021). Rusko-, sametti- tai äikätatti, keittovärjäys (Wikipedia, 2025).

Sammaleen vihreä: juolukanvarsista. Liota yön yli, keitä 2–3 tuntia (RARA natura, 2025). Nokkonen (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021).

Harmaan oliivin vihreä: lehtikuusen tatti, keittovärjäys, tunti (Wikipedia, 2025).

Siniset

Preussinsininen: 1 dl kuivattuja siniherneen kukkien sinisiä osia, 1,5 dl vettä, keitä, kunnes vettä on noin desi. Ei kovin kestävä väri. (Lauronen, haastattelu 28.2.2025.)

Erilaisia sinisen sävyjä: morsinko (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021).

Indigo, luonnon indigo NB1, on orgaanisista luonnonsinisistä ainoa, jolla on merkitystä. Muut luonnon siniset ovat pH-herkkiä ja muuttavat sävyään pH:n vaihdellessa tai eivät kestä valoa. Indigonkaan valonkesto ei ole paras mahdollinen. Indigoa valmistetaan aidosta indigosta tai eurooppalaisesta värimorsingosta, mutta myös muista kasveista. Luonnon indigon sävy vaihtelee. Väriä on käytetty kauan kenties ainoana sinisenä värinä eri puolilla maailmaa. (Klemola, 1978.)

Värimorsingon siemeniä saa tilaamalla ja valmista pigmenttiä purkissa. Se kasvaa Suomessa luonnonvaraisena. Tuoreena värimorsinko antaa keittovärjäyksellä ruskeaa väriä, kuivattuna mintunvihreää.

Indigovärin valmistaminen: Kerää kilo tuoreita morsingon lehtiä ämpäriin. Kiehauta 8 l vettä ja kaada lehtien päälle. Odota 40 min. Siivilöi lehdet pois. Vatkaa liemeen kidesoodaa, kunnes pH on 10 ja liuos on vihreää, eikä vaahto enää ole sinistä. Lisää 40 asteiseen liemeen 0,5 dl sokeria ja 2 pussia kuivahiivaa. Sekoita. Laita tuorekelmu kanneksi, ja pidä 48 tuntia 40–50 asteisena, kunnes liemi on vaalean kellanvihreää. Nyt vihreällä liemellä voi käsittääkseni maalata, ja maali muuttuu siniseksi ilman kanssa reagoidessaan. (Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021.) Japanin indigo (Persicaria tinctoria) kuulostaa myös kokeilemisen arvoiselta indigokasvilta (Lost in colors, 2025).

Violetit

Purppura: punajuuri, kuivattu hibiskus ja muut kuivatut kukat. 1 punajuuri raastettuna 1,5 dl vettä. Keitä 10 min. Melko kestävä väri. (Lauronen, haastattelu 28.2.2025.)

Violetti: mustikka, mustaherukka, marja-aronia, variksenmarja, punakaali. 2 dl mustikoita, 1 dl vettä, keitä 5 minuuttia matalalla lämmöllä. Melko kestävä väri. (Lauronen, haastattelu 28.2.2025.) Okrakääpä Lauronen, Viberg & Leppämäki, 2021.).

Luonnonvärit saattavat muuttua vastakohdikseen happamuuden ja emäksisyyden mukaan. Voit kokeilla muuttaa värejä esimerkiksi happamalla sitruunalla tai etikalla ja emäksisellä merisuolalla tai ruokasoodalla. Esimerkiksi punakaalista saa näin tehtyä sävyjä violetista siniseen, turkoosiin, vihreään, keltaiseen, punaiseen ja magentaan. Kaikki luonnonvärit eivät reagoi happamuuden tai emäksisyyden muutoksiin. (Lauronen, haastattelu 28.2.2025.)

Valmiina ostettavien kasvivärien valonkestosta ei ole juuri mainintoja. Lapsille on saatavana Ökonorm Naturfarben Naturprodukte -vesivärejä yms. (Hintsanen, 2025.) Temperatyyppiset kasvipigmentti – kasvimediumvärit ovat olemassa: Placrylic™ (Lost in colors, 2025). Paletti näyttää vielä toistaiseksi olevan melko niukka. Sivustolla kerrotaan värien käyttämisen olevan akryylin kaltaista, koska väriä voi kerrostaa. Myös sivuston Natural Earth Paint -tuotteissa on kasvipohjainen medium, joka on tarkoitettu maapigmenttien kanssa käytettäväksi (Natural Earth Paint, 2025). Mediumien tarkkaa koostumusta ei ilmoiteta.

Oman väripuutarhan kasvien kasvatuksen voi aloittaa esim. kehäkukasta (Tagetes spp.), ruukkukehäkukasta (Rubia tinctorum), Japanin indigosta (Persicaria tinctoria), keltakosmoskukasta (Cosmos sulphureus), keltasauramosta (Anthemis ticntoria) ja tiikerikaunosilmästä (Coreopsis tinctoria) (Lost in colors, 2025).

7 Maalauksen viimeistely

Maalauksen viimeistelyn tarkoitus on suojata työtä lialta ja UV-valolta, joka haalistaa joitakin värejä. Maalauksia tulisi säilyttää asianmukaisesti, eikä niitä pidä altistaa ilmankosteuden tai lämmön vaihteluille.

Liian kuiva ilma aiheuttaa materiaalien kuivumista ja haurastumista, liika kosteus taas lisää muun muassa homeiden mahdollisuutta ja voi ilman kosteuden kanssa saada aikaan kemiallisia muutoksia, kertoo Päivi Ukkonen akvarellimaalauksesta. (Ökonorm Natusfarben Naturprodukte, 2025.) Vaikuttaa siltä, että tiedot ovat yleistettävissä muihin tekniikoihin.

7.1 Vernissaus

Loppuvernissalla, eli loppulakkauksella, tasataan maalauksen kiiltoja ja suojataan maalausta. Vernissaus tehdään öljymaalaukseen vasta sen varmasti kuivuttua, eli noin vuoden kuluttua valmistumisesta, akryylimaalaukseen sen kuivuttua. Mikäli on tarpeen tehdä välivernissaus, se tehdään mielellään tärpätillä ohennetulla retussivernissalla, koska liian lakan myöhempi poistaminen on vaikeata. Vernissan voi tehdä itse: dammar- tai mastiksihartsia 1 osa, 5 osaa tärpättiä tai petrolia välivernissaan, loppulakan suhde on 1:3. (Kinnunen, 2013.)

Vernissoja on myynnissä valmiina seoksina sekä öljy- että akryyliväreille omansa. Saatavana on sprayta ja pullossa olevaa liuosta kiiltävänä, puolikiiltävänä ja mattana. Mielestäni kaikki niistä ovat kiiltäviä.
Varaa kertakäyttölautanen, kertakäyttöhanskoja ja esimerkiksi sopiviksi tilkuiksi revittyä lakanaa vernissaukseen. Vernissaus tehdään pölyttömässä paikassa vaakatasossa olevalle työlle levittämällä sutjakasti nukkaamattomalla rätillä mahdollisimman ohut kerros lakkaa kauttaaltaan, ikään kuin pyyhkisi pölyt kankaalta.

Tarkista jälkeä lakan levittämisen aikana. Lakka kuivuu nopeasti, ja puolikuivan pinnan hankaaminen tekee jäljestä epätasaisen. Vernissa haisee, etkä voi työskennellä samassa tilassa enää samana päivänä. Ohut kerros kuivuu nopeasti, mutta kannattaa antaa töiden kuivua rauhassa ja hajun hälvetä.

Gair (1999) antaa toisenlaisen tuhdimman ohjeen vernissaukseen: vernissaus tehdään puhtaassa, lämpimässä ja ilmastoidussa tilassa. Työ on syytä tehdä myös kuivassa paikassa, koska vernissauksesta voi tulla sumea kosteassa. Puhdista maalaus ensin mahdollisesta liasta. 1) Levitä lakka leveällä pehmeällä vernissaussiveltimellä säännöllisesti ja tasaisesti, ettei tule ilmakuplia. 2) Levitä seuraavana päivänä toinen kerros vastakkaiseen suuntaan. 3) Himmeä vernissa levitetään samaan suuntaan.

7.2 Lasitus

Lasitus ja kehystys suojaa paperille maalattuja teoksia lialta ja koskettelulta sekä tasaa ilmankosteuden vaihteluita. Maalauksen tulee olla kontaktissa vain neutraalien (pH 7) pahvien kanssa. Paperit kiinnitetään neutraalista kasvisliimapaperista tai japaninpaperista tehdyillä suikaleilla ja vehnä- tai metyyliselluloosaliisterillä, ei koskaan tavallisella teipillä.

Teosta ei saa asettaa suoraan auringonvaloon. Myös kirkkaat valot saattavat sisältää UV-valoa. UV-suojalasi, -polykarbonaatti tai -suojapleksi suojaavat teosta haitalliselta säteilyltä. Teos ei saa olla kontaktissa lasiin tai muoviin, koska erityisesti sähköistyminen voi aiheuttaa pigmenttien tarttumista niihin. Akvarellien ja muiden teosten säilytyslämpötilaksi suositellaan 18–22 astetta. Kehyksen takana tulisi olla pölysuoja. (Ökonorm Natusfarben Naturprodukte,2025.)

8 Maalaus ja kestävä kehitys

Maalatessaan taiteilija asettuu taidemaalareiden historian jatkumoon. Aiemmat taiteilijat ovat aikoinaan rimpuilleet materiaalien saatavuuden kanssa, status on muuttunut käsityöläisestä taiteilijaksi, ja maalauksen kuolema on sivuutettu. Maalauksen perusasiat, kuten värioppi, materiaalioppi ja sommittelu voidaan ohittaa kokeellisten seikkailuiden nimissä.

Maalauksen sisältönä voi olla puhdas elämän riemu, murheen syvä mustuus, eri lähtökohdista nousevat maalaukselliset tutkimusprosessit tai mikä tahansa. Kun materiaalivalikoimat ovat yltäkylläiset, eikä mikään inhimillinen rajoita ilmaisua, taiteilijaan sisältäpäin kohdistuvat paineet voivat muuttua musertaviksi.

Mitä haluan maalata? No, voi se mennä niinkin, mitä minä maalaan? Itse olen kokenut antavani kankaalle hengen siveltimen kosketuksella, ja siitä hetkestä alkaen kankaalla on oma tahto, suunnitelmistani viis. Joskus nämä kaksi ovat yhtä, ja hyvä niin. Tavallaan koen siis maalanneeni jotakin sellaista, mikä ei vielä ole saavuttanut tietoisuuttani, todellisuuden, joka on vasta tulossa. Joskus jokin väärään tyyliin tehty maalaus voi olla uuden tyylin ensimmäinen airut. Sen vuoksi: älä hävitä maalauksiasi ainakaan viiteen vuoteen niiden maalaamisen jälkeen.

Näyttelyssä tai verkossa valmista työtä katsova yleisö antaa töille omat merkitykset tuomalla niihin jotakin itsestään; teos on dialogissa katsojan kanssa ohi taiteilijan tarkoituksen. Teos jatkaa omaa itsenäistä elämäänsä. Joskus myöhemmin voidaan nähdä, kuinka jossakin työssä tiivistyy ajalle ominainen henki tai värit tai sommittelut tai tunne tai harkinta. Jostakin teoksesta voi tulla museossa esillä oleva ystävä eri ihmisille satojen vuosien ajaksi, tai siitä voi tulla sukupolvelta toiselle siirtyvä perhekalleus. Tällaisia asioita on vaikeata etukäteen nähdä tai tehdä. Maalauksen siis pääsääntöisesti tulee kestää aikaa jokunen sata vuotta.

Taiteilija ei ole mikään harrastelija, vaan toimii kuten rautainen ammattilainen tekee. Taiteilija tuntee materiaalinsa alkuperän ja niiden ympäristövaikutukset, suojautuu asiallisesti myrkyiltä ja lajittelee jätteet niille kuuluviin paikkoihin.

Planetaarinen sosiaalipedagogiikka, jonka esittelin alussa, antaa mahdollisuuksia tarkastella itseä erilaisten vaikutusten ristipaineessa ja mahdollisuuksia säilyttää niistä huolimatta oma toimintakykyisyys maailmassa.

”Planetaarinen sosiaalipedagogiikka (PSP) on oppimiseen ja ihmisenä kasvamiseen perustuva vastaus aikamme kriiseihin, jotka kytkeytyvät ekologiseen ja sosiaaliseen todellisuuteen. Pelkkä uusien tietojen ja taitojen omaksuminen ei riitä kestävän tulevaisuuden rakentamiseen, vaan ennen kaikkea tarvitsemme oppimista olemaan yhtä maailman kanssa. PSP tarkastelee ihmisen paikkaa maailmassa osana yhteisöjä, yhteiskuntaa ja koko biosfääriä. Se tarjoaa näkymän yhteiskuntaan, jossa opitaan maailmayhteyden rakentamista tutkimalla tilan, moraalin ja ajan ulottuvuuksia jokapäiväisessä elämässä.” (OKKA-säätiö, 2025.)

”Planetaarinen sosiaalipedagogiikka korostaa systeemistä maailman hahmottamista ja siinä toimimista, mikä luo eheyttä ihmisen, yhteiskunnan ja elämää kannattelevan luonnon välille. Planetaarisuus käsitetään arkielämän ulottuvuuksina, jotka liittyvät

• paikallisen, alueellisen ja globaalin maailmassa olemisen dynamiikkaan (tilallinen ulottuvuus),
• menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden väliseen kytkökseen (ajallinen ulottuvuus),
• eettiseen ulottuvuuteen, jossa ihmisen vastuun ja huolenpidon piiriin sisältyvät sosiaalisen todellisuuden lisäksi myös tulevat sukupolvet sekä ekologinen todellisuus eli enemmän kuin ihmisen maailma, joka käsittää ilman, veden, maaperän, eläimet ja kasvit” (Salonen ym. 2023; Salonen, Isola, Jakonen & Foster 2024).

Tilallinen ulottuvuus voisi olla taideopiskelijan elämässä kuulumista omaan opiskelijayhteisöön, valtakunnallisesti ja globaalisti muihin taideopiskelijoihin, tai myöhemmin paikallisesti kuulumista taiteilijaseuraan, alueellisesti Suomen taiteilijaseuraan ja globaalisti taiteilijakuntaan. Ajallinen ulottuvuus on selkeä taiteessa historiasta tähän päivään ja tulevaisuuden hahmotteluun. Eettinen ulottuvuus voisi olla vastuullista toimintaa, ei toimimatta olemista.

Paikallisesti ja valtakunnallisesti voisimme vaatia esimerkiksi maahantuojilta väreihin tiedon siitä, missä päin maailmaa niitä on kaivettu maasta ja millaisissa olosuhteissa. Esillä olevat, helposti löytyvät tiedot vaikuttaisivat luultavasti myös maailman muiden taiteilijoiden tekemiin hankintoihin. Käytännössä on lähtökohtaisesti parasta käyttää lähellä tuotettuja materiaaleja mahdollisuuksien mukaan, koska tuotanto-olosuhteita pystyy vähintään tarkkailemaan helpommin. Olisi mahdollista myös verkostoitua niiden taiteilijoiden kanssa, jotka asuvat alueilla, joissa materiaalien raaka-aineita tuotetaan.

Yksittäisen maalauksen materiaalien jalanjälki on yleensä pieni varsinkin suhteutettuna teoksen elinaikaan ja siitä mahdollisesti aikanaan syntyvään jätteeseen. Kokonaisten näyttelyiden kuljetukset, teosten säilytys, avajaiset yms. ovat kokonaisuutena suurempi päästölähde ja energiasyöppö. Taiteen tekeminen vaatii tiloja, tietokoneita, puhelimia, valaistusta yms. Näitä asioita voi miettiä ekologisuuden näkökulmasta ja laskea Vihreän taiteen sivuilla.

Taiteen tekeminen on tärkeätä, koska jokaiselle teokselle on olemassa yleisönsä. Teos ei kulu sen katselemisesta, eli se voi tuottaa monille elämyksiä, ajatuksia ja tunteita.

Mutta voisivatko kaikki kalliisti pitkin maailmaa kuljetetut näyttelyt olla verkossa? Eivät, eivät minun mielestäni. Maalaustekniikoista paljastuu monia asioita teoksia tarkemmin katsellessa. Voi olla kutkuttavaa löytää hassuja virheitä mestarien maalauksista, eikä niitä ehkä tule ruudulta montaa minuuttia katseltua. Pienet yksityiskohdat eivät näy, kontrastit eivät ole sopivat, ei koskaan voi olla varma, että toinen katsoja näkee saman kuin mitä itse näen, koska hän katsoo sitä ties mistä laitteesta. Eikä kuvaaja ole tiedoton silmä, vaan saattaa hänkin hiukan parannella näkemäänsä. Joskus kuvaaja voi olla osaamaton, eli rajaukset ja värit voivat olla mitä sattuu. Teosten oikea koko on hämmästyttänyt itseäni monesti molempiin suuntiin, vaikka koko lukee kuvan alla, ei siihen automaattisesti kiinnitä huomiota.

Antoisia maalaushetkiä!

 

Lähteet

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry. (26.1.2025). Akrylaatit. https://www.allergia.fi/allergia/kemikaalit-ja-ymparisto/akrylaatit/

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry. (2023). Kemikaalit ja materiaalit. MI ja MCI. https://allergia.fi/allergiatunnus/yrityksille/

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry (2020). Kestävä, vastuullinen ja hiilineutraali ammattikorkeakoulu – Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma. Kestävä vastuullinen ja hiilineutraali ammattikorkeakoulu.pdf

Arla. (21.1.2025). Mitä on kaseiiniproteiini? https://www.arla.fi/reseptit/artikkelit/mita-on-kaseiiniproteiini/

Arteljee taidetarvikkeet. (30.1.2025) W&N Liquin Original – Lasyyrimaalausaine öljyväreille. https://arteljee.fi/tuote/wn-liquin-original-lasyyrimaalausaine-eri-kokoja/

Arseni, P. (1995). Ikonikirja. Otava.

Auf der Mauer, M. (21.1.2025). Rabbit Skin Glue – Pros & Cons. Just Paint. https://justpaint.org/?s=rabbit+skin+glue

Ekokumppanit Oy. (14.1.2025). Tekstiiliopas materiaaliopas. https://oppaat.ekokumppanit.fi/tekstiiliopas/materiaaliopas/

Erikeeper. (26.1.2025). Käyttöturvallisuustiedote. erikeeper-fi-fi-msds.pdf

Gair, A. (1999). Taiteilijan opas: piirtämisen ja maalaamisen materiaalit ja menetelmät. Otava.

Gray, T. (2010). Kiehtovat alkuaineet. WSOY.

GTK. (6.2.2025). Suomessa Euroopan ainoat kobolttikaivokset – GTK mukana arvioimassa Euroopan kobolttivarantoja. https://www.gtk.fi/ajankohtaista/suomessa-euroopan-ainoatkobolttikaivokset-gtk-mukana-arvioimassa-euroopan-kobolttivarantoja/

Hanart. (31.1.2025). Hajuton ohennin. https://konstashop.fi/tuote/hajutonohennin/?_gl=1*ti87m1*_up*MQ..*_ga*MTE1OTcxMDMzMS4xNzM4MzE3OT k4*_ga_QHJRT9962M*MTczODMxNzk5Ny4xLjEuMTczODMxODA0MS4wLjAuM Tc3NDcxNTgwNw

Hassi, T. (1977). Luonnonväreillä värjääminen. WSOY.

Hayes, C & Reed, E. (1980). Piirustus ja maalaus opas ja käsikirja. WSOY.

Hertell, L. (2021). Alexander Wikström mineraalipigmentit ikonimaalauksessa. Mineralia, Kiviharrastajan kuvalehti, osa/vuosik. 2021, nro 2.

Hertell, L. Mineraalimurskeilla maalaaminen -luento, Turku, 2024.

Hintsanen, P. Coloria. (31.1.2025). Alitsariinipunainen. https://www.coloria.net/varit/alitsariinipunainen.htm

Hintsanen, P. Coloria. (10.2.2025). Alitsariinipunainen, krappilakka, ruusunpunainen. https://www.coloria.net/varit/alitsariinipunainen.htm

Hintsanen, P. Coloria. (10.2.2025). Indigo. https://www.coloria.net/varit/indigo.htm

Hintsanen, P. Coloria. (7.2.2025). Kadmiumkeltainen. https://www.coloria.net/varit/kadmiumkeltainen.htm

Hintsanen, P. Coloria. (10.2.2025). Kadmiumpunainen. https://www.coloria.net/varit/kadmiumpunainen.htm

Hintsanen, P. Coloria.. (7.2.2025). Keltaokra. https://www.coloria.net/varit/keltaokra.htm

Hintsanen, P. Coloria. (16.2.2025). Lamppumusta, kimrööki, nokimusta, asetyleenimusta, kaasumusta. https://www.coloria.net/varit/lamppumusta.htm

Hintsanen, P. Coloria. (6.2.2025). Napolinkeltainen, antimonikeltainen, (neapelinkelta). https://www.coloria.net/varit/napolinkeltainen.htm

Hintsanen, P. Coloria.. (5.2.2025). Preussinsininen, Berliinin sininen, Pariisin sininen. https://www.coloria.net/varit/preussinsininen.htm

Hintsanen, P. Coloria. (13.2.2025). Sienamaa, terra di Siena, keltaterra. https://www.coloria.net/varit/siena

Hintsanen, P. Coloria. (6.2.2025). Ultramariini, lazuulinsininen, saksansininen. https://www.coloria.net/varit/ultramariini.htm

Hintsanen, P. Coloria. (13.2.2025). Terra Verte, maavihreä, kivivihreä, veronan vihreä, böömin vihreä, kyproksenvihreä, tirolinvihreä, seladonivihreä. https://www.coloria.net/varit/terreverte.htm

Hintsanen, P. Coloria. (16.2.2025). Umbra. https://www.coloria.net/varit/umbra.htm

Hintsanen, P. Coloria.net. (16.2.2025). Van Dyck -ruskea. https://www.coloria.net/varit/vandyck.htm

Hintsanen, P. Coloria. (16.2.2025). Viridiini, kromihydroksidivihreä. https://www.coloria.net/varit/viridiini.htm

Hintsanen, P. Coloria. (5.2.2025). Väriainetyyppejä. https://www.coloria.net/fysiikka/variainetyypit.htm

Hintsanen, P. Coloria. (16.2.2025). Indigo. https://www.coloria.net/varit/indigo.htm

INDUSTRIA MAIMERI S.P.A. (27.1.2025). Walnutoil, käyttöturvallisuustiedote. https://www.maimerispa.it/downloads/schedesic/EN/58654.pdf

INDUSTRIA MAIMERI S.P.A. (27.1.2025). Unikkoöljy, käyttöturvallisuustiedote. https://www.maimerispa.it/downloads/schedesic/EN/58656.pdf

INDUSTRIA MAIMERI S.P.A. (27.1.2025). Safloriöljy, käyttöturvallisuustiedote. https://www.maimerispa.it/downloads/schedesic/EN/58648.pdf

Karskela, V. & Nissilä, M. (2010). Pronssi, valusta ja työterveydestä kuvanveistäjälle, osa/vuosik. II. Taide. R. Taidemaalarin materiaalioppi. Taide.

Kiilto. (20.1.2025). Kiilto Pro 66. https://www.kiilto.fi/tuote/kiilto-66yleis-puuliima/

Kiljunen, V. (2013). Taidemaalarin materiaalioppi. Otava

Klemola, M. (1978). Kasvivärjäys. Tammi.

Koistinen, A.-K. (2024). Taiteen potentiaali koko planeetan hyvinvointia tukevana toimintana tulisi tunnustaa – myös politiikassa. Taideyliopisto. https://www.uniarts.fi/artikkelit/puheenvuorot/taiteen-potentiaali-koko-planeetan-hyvinvointia-tukevana-toimintana-tulisi-tunnustaa-myos-politiikassa/

Konst, T. (2023). Vinkkejä opettajalle – miten huomioida kestävä kehitys? Talk – Näkökulmia muutokseen. Turun ammattikorkeakoulu.

Konstashop. (31.1.2025). Hajuton ohennin. https://konstashop.fi/tuote/hajuton-ohennin/

Kuosa, V. (2025). Taideteoksen elinkaari sopimuksessa. [Performance]. Suomen taiteilijaseura.

Kymin Palokärki. (13.2.2025). Tapettiliisteri paperitapetille. https://kauppa.kyminpalokarki.fi/product/1319/tapettiliisteripaperitapetille–kymin-palokarki

Kymin Palokärki. (27.1.2025). Kylmäpuristettu pellavaöljy, Ottosson färgmakeri. https://kauppa.kyminpalokarki.fi/product/41/kylmapuristettupellavaoljy–ottosson-fargmakeri

Kymin Palokärki. (27.1.2025). Aurinko oksidoitu pellavaöljy, Ottosson färgmakeri. https://kauppa.kyminpalokarki.fi/product/44/aurinko-oksidoitupellavaoljy–ottosson-fargmakeri

Kymin palokärki. (27.1.2025). Vernissa, keitetty pellavaöljy, Ottosson färgmakeri. https://kauppa.kyminpalokarki.fi/product/42/vernissa-keitetty-pellavaoljy–ottosson-fargmakeri

Kymin palokärki. (31.1.2025). Ranskalainen tärpätti. https://kauppa.kyminpalokarki.fi/product/186/ranskalainentarpatti?srsltid=AfmBOootJ5vtgVkt91lubg8MjTrV7JoRk3LH05Yh1mbIKSWs3aZ 3e4m4

Kymin palokärki. (17.2.2025). Aluna / Kalialuna. https://kauppa.kyminpalokarki.fi/product/1257/aluna–kalialuna–kyminpalokarki?srsltid=AfmBOoq6QvVhA35SxzKvTabMIh4M0fJ1i2MF9beQFEt2gekK_1uD5Xs

Kärkkäinen. (31.1.2025). Winsor & Newton, 500 ml puhdistettu tärpätti. Winsor & Newton 500ml puhdistettu tärpätti | Karkkainen.com verkkokauppa

Laatukangas. (14.1.2025). Kankaiden kutistuminen. https://laatukangas.com/kankaidenkutistuminen/?srsltid=AfmBOoov4JrXh14XRucLwltb9qgcLCzmpg6TcWpMglnZYiisQZndPkG

Laiho, H. (2009). Taiteen etiikka. Filosofia.fi. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/taiteen-etiikka

Laininen, E. (2.12.2024). Kestävä kehitys on kasvamista vastuuseen. OKKA-säätiö. https://okka-saatio.com/wp-content/uploads/2017/05/Laininen.pdf

Laininen, E., Joutsenvirta, M. ja Salonen, A. O. (2024). Planetaarinen sosiaalipedagogiikka ihmisenä kasvamisen ja yhteiskunnan uudistumisen vauhdittajana. Sosiaalipedagogiikka, nro 25. https://doi.org/10.30675/sp.144879

Laininen, E.; Manninen, L. & Tenhunen, R. (2006). Näkökulmia kestävään kehitykseen oppilaitoksessa. OKKA-säätiö.

Lauronen, T., Viberg, T. & Leppämäki, T. (2021). Luonnonvärit kuvataiteessa. Forssan kuvataidekoulu.
Lost in colours. (20.2.2025). Grow Your Own Natural Colors: 6 Easy Dye Plants for Beginners. https://www.lostincolours.com/grow-yourown-natural-colors-6-easy-dye-plants-for-beginners/

Lounais-Suomen jätehuolto. (9.1.2025). Hinnastot ja jätetaksa. https://lsjh.fi/hinnastot-ja-jatetaksa/

Mayer, R. (1991). The Artist´s handbook of materials & techniques. 5. painos. S. Sheehan.

Merimaa, E. (2024). Ecological Sustainability in Fine Arts Education (EcoSenda). Turun ammattikorkeakoulu. https://www.turkuamk.fi/en/project/ecological-sustainability-in-fine-arts-education-ecosenda/

Myers, D. G. (6.2.2025). Brown pigments. https://www.artiscreation.com/brown.html

Myers, D. G. (16.2.2025). The Color of Art Pigment Database: Pigment Black, PBk. https://www.artiscreation.com/black.html#PBk9

Myers, D. G. (16.2.2025). The Color of Art Pigment Database: Pigment Brown, PBr. https://www.artiscreation.com/brown.html#NBr7

Myers, D. G. (16.2.2025). The Color of Art Pigment Database: Pigment Green, PG36. https://www.artiscreation.com/green.html#PG36

Myers, D. G. (16.2.2025). The Color of Art Pigment Database: Pigment Red, PR. https://www.artiscreation.com/red.html#PR101

Myers, D. G. (13.2.2025). The Color of Art Pigment Database: Pigment Yellow, PY. https://www.artiscreation.com/yellow.html#PY42

Myers, D. G. (16.2.2025). The Color of Art Pigment Database: Pigment White, PW5. https://www.artiscreation.com/white.html#PW5

Myers, D. G. (13.2.2025). White Pigments. https://www.artiscreation.com/white.html

Myers, D. G. (16.2.2025). The Color of Art Pigment Database: Pigment Black, PBk. https://www.artiscreation.com/black.html#PBk9

Natural Earth Paint, eco-friendly paint kits. (20.2.2025). Natural Acrylik Medium. https://naturalearthpaint.com/collections/fine-art-suppliesproducts/products/natural-acrylik-medium-1

OKKA-säätiö. (2.12.2024). Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi. https://koulujaymparisto.fi/

OKKA-säätiö. (2.12.2024) Planetaarinen sosiaalipedagogiikka. https://okka-saatio.com/kestava-kehitys/planetaarinen-sosiaalipedagogiikka/

Opetushallitus. (Ei pvm.) Mitä on kestävä kehitys?

Owen, P. D. (2024). Painting. Visual Arts. Britannica. https://www.britannica.com/art/painting

Paunila, M. & Ukkonen, P. (2005). Akvarellimaalaus, konservaattorin näkökulma. Taide.

Placrylic™ plant paint. (19.2.2025). Sustainability. https://www.placrylic.com/sustainability

Puuilo. (2023). Käyttöturvallisuustiedote, Detroit Tärpätti.

Puuilo. (31.1.2025). Eskaro havupuutärpätti 1L. https://www.puuilo.fi/eskaro-havupuutarpatti-1l?_gl=1*d6fiky*_up*MQ..*_ga*NTkxMDA0NjkzLjE3NjExMzA1Mzg.*_ga_JFKJ6PL034*czE3NjExMzA1MzckbzEkZzAkdDE3NjExMzA1MzckajYwJGwwJGgxMTEyODMxNDIy

Quaife, M. & Stewen R. 2025. Pedagogiikka, yhteisö ja opetus Vapaassa taidekoulussa. P. Tuukkanen (toim.) Vapaa Taidekoulu: taidemaalauksen opetusta 90 vuotta. Kustannusosakeyhtiö Parvs.

RARA natura. (17.2.2025). Sumakki luonnontanniini GOTS. https://www.raranatura.fi/p/sumakki-uute/

Salonen, H. (13.1.2025.) Taiteilijan työsuojelu. http://taidetyosuojelu.net/

Salonen, A. O. & Laininen, E. 2024. Planetaarinen sosiaalipedagogiikka uudistaa ihmisen maailmayhteyden. Sirene. https://www.sirene.fi/blog/planetaarinen-sosiaalipedagogiikka-uudistaa-ihmisen-maailmayhteyden/

Sokeva. (31.1.2025). BioComb Pensselipesu. https://sokeva.fi/tuote/kiinteiston-puhdistus-ja-suojaus/maali-japensselipesuaineet/biocomb-pensselipesu/#tab-tuotekuvaus

Suomen Taidetarvike. (31.1.2025). Puhdistettu tärpätti. https://suomentaidetarvike.fi/tuote/puhdistettu-tarpatti-100ml/.

Suomen taiteilijaseura. (7.1.2025). Kuvataiteilijamatrikkeli. https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/teoshaku?wpv_view_count=177&wpv_post_ search=puulle&wpv-art-form=tempera&wpv_filter_submit=Hae.

Suomen taiteilijaseura. (15.1.2025). Kuvataiteilijamatrikkeli. https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/teoshaku?wpv_view_count=177CATTRe8ec099de6a09608469667bb86a1de35&wpv_post_search=alumiinille& wpv-art-form=maalaustaide&wpv_paged=4

Suomen Tekstiili & Muoti (14.1.2025). Pellava. https://www.stjm.fi/tekstiilikuidut/pellava/

Suomen YK-liitto (28.11.2024.). Kestävä kehitys – Historiaa ja toiminnan taustoja. https://www.ykliitto.fi/kestava-kehitys/kestava-kehitys-historiaa-ja-toiminnan-taustoja

Taidepiste. (31.1.2025). Winsor Newton puhdistettu tärpätti perinteisille öljyväreille. https://www.taidepiste.fi/tuote/wn-puhdistettutarpatti/?srsltid=AfmBOorKz0sJ8yAGin39OGBN6NyGVLnLbUgUvvtA3AnOfengE M2yG2vN

Tempera. (21.1.2025). Kalaliima Sennelier. https://www.tempera.com/shop/contents/fi/p480_kalaliima.html

Tetri, A.-K. (2008). Luonnonvärjäys. Multikustannus Oy.

Tetri, A.-K. (2013). Sienivärjäys. Kustannusosakeyhtiö Moreeni.

Tieteen termipankki. (4.2.2025). Pietra dura, firenzeläinen mosaiikki. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:pietra_dura.

Tikkurila. (31.1.2025). Pensselipesu. https://tikkurila.fi/tuotteet/pensselipesu

Tukes. (31.1.2025). Terveydelle aiheutuvat vaarat, aspiraatio. https://tukes.fi/kemikaalit/clp-luokitus-merkinnat-japakkaaminen/luokitus/terveysvaarat#aspiraatiovaara

Turun ammattikorkeakoulu. (2.12.2024). Turkulaiset korkeakoulut edistävät kestävää kehitystä yhdessä. https://www.turkuamk.fi/artikkeli/turkulaiset-korkeakoulut-edistavat-kestavaa-kehitysta-yhdessa/

Turun ammattikorkeakoulu. (2.12.2024). Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma 2024–2030. https://www.turkuamk.fi/wp-content/uploads/2024/10/turunamk_keva_ohjelma_2024.pdf

Turun ammattikorkeakoulu. (2.12.2024). Kestävä kehitys ja vastuullisuus. https://www.turkuamk.fi/turun-amk/avainluvut/kestava-kehitys-ja-vastuullisuus/

Työterveyslaitos. (9.1.2025). Formaldehydi. https://www.ttl.fi/teemat/tyoturvallisuus/altistuminen-tyoymparistonhaittatekijoille/kemiallisten-tekijoiden-hallinta-tyopaikalla/kemikaalit-ja-tyoaltistumistietosivusto/formaldehydi

Työterveyslaitos. (6.2.2025). Koboltti ja sen epäorgaaniset yhdisteet. https://www.ttl.fi/sites/default/files/2022-01/Koboltti.pdf

Unifi ry. (2.12.2024). https://unifi.fi/

Unifi ry. (2.12.2024). Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teesit. https://unifi.fi/viestit/kestavan-kehityksen-ja-vastuullisuuden-teesit/

Valtioneuvoston kanslia (2.12.2024). Suomen kestävän kehityksen toimikunta. https://kestavakehitys.fi/toimijat

Vihreä taide (7.1.2025). https://www.vihreataide.fi/fi

Vihreä taide. (7.1.2025). https://www.vihreataide.fi/fi/laskuri

Västi, E. & Sarantola-Weiss, M. (2015). Kokoelmapoistojen hyvät käytännöt. Suomen museoliiton julkaisuja 65. Suomen museoliitto. https://museoliitto.fi/wp-content/uploads/2023/10/Kokoelmapoistojen_hyvat_kaytannot.pdf

Wikipedia 1. (23.1.2025). Alumiini. https://fi.wikipedia.org/wiki/Alumiini

Wikipedia 2. (22.1.2025). Arabikumi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Arabikumi

Wikipedia 3. (2024). Christ Pantocrator (Sinai). https://en.wikipedia.org/wiki/Christ_Pantocrator_(Sinai)

Wikipedia 4. (22.1.2025). Dekstriini. https://fi.wikipedia.org/wiki/Dekstriini

Wikipedia 5. (28.1.2025). Faijumin muumiomuotokuvat. https://fi.wikipedia.org/wiki/Faijumin_muumiomuotokuvat

Wikipedia 6. (9.1.2025). Fenoli. https://fi.wikipedia.org/wiki/Fenoli

Wikipedia 7. (15.1.2025). Fra Angelico. https://en.wikipedia.org/wiki/Fra_Angelico

Wikipedia 8. (22.1.2025). Glyseroli. https://fi.wikipedia.org/wiki/Glyseroli

Wikipedia 9. (26.1.2025). Hirvensarvisuola. https://fi.wikipedia.org/wiki/Hirvensarvisuola

Wikipedia 10. (17.2.2025). Hunaja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Hunaja

Wikipedia 11. (7.2.2025). Kadmium. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kadmium

Wikipedia 12. (28.1.2025). Kananmuna. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kananmuna

Wikipedia13. (21.1.2025) Kaseiini. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaseiini

Wikipedia 14. (6.2.2025). Koboltti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Koboltti

Wikipedia 15. (22.1.2025). Liivate. https://fi.wikipedia.org/wiki/Liivate

Wikipedia 16. (6.2.2025) Lyijy. https://fi.wikipedia.org/wiki/Lyijy

Wikipedia 17. (6.2.2025). Lyijyvalkoinen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Lyijyvalkoinen

Wikipedia 18. (20.2.2025) Mineral painting. https://en.m.wikipedia.org/wiki/Mineral_painting

Wikipedia 19. (14.1.2025). Oil on copper. https://en.wikipedia.org/wiki/Oil_on_copper

Wikipedia 20. (22.1.2025). Ox gall. https://en.wikipedia.org/wiki/Ox_gall

Wikipedia 21. (2024). Pablo Picasso. https://en.wikipedia.org/wiki/Pablo_Picasso

Wikipedia 22. (22.1.2025). Pastellimaalaus. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pastellimaalaus

Wikipedia 23. (14.1.2025). Pellava. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pellava

Wikipedia 24. (31.1.2025). Pigmentti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pigmentti

Wikipedia 25. (20.1.2025). Rabbit-skin glue. https://en.wikipedia.org/wiki/Rabbit-skin_glue

Wikipedia 26. (2023). Taidemaalariliitto. https://fi.wikipedia.org/wiki/Taidemaalariliitto

Wikipedia 27. (5.2.2025). Titaanioksidi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Titaanidioksidi

Wikipedia 28. (22.1.2025). Tragacanth. https://en.wikipedia.org/wiki/Tragacanth

Wikipedia 29. (30.1.2025). Tärpätti. https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C3%A4rp%C3%A4tti

Wikipedia 30(. (3.2.2025). VSMPO-AVISMA. https://fi.wikipedia.org/wiki/VSMPO-AVISMA

Winsor & Newton. (12.2.2025). Alizarin Crimson. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil/products/artistsoil-colour-alizarin-crimson

Winsor & Newton. (5.2.2025). Artists’ Oil. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil

Winsor & Newton. (16.2.2025). Artists’ Oil Colour, Burnt Umber. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil/products/artists-oil-colour-burnt-umber?_pos=8&_fid=2cd63eb2c&_ss=c

Winsor & Newton. (16.2.2025). Artists’ Oil Colour, Raw Umber. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil/products/artists-oil-colour-raw-umber?_pos=10&_fid=2cd63eb2c&_ss=c

Winsor & Newton. (16.2.2025). Artists’ Oil Colour, Winsor Emerald. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil/products/artists-oil-colour-winsor-emerald

Winsor & Newton. (7.2.2025). Cadmium-Free Yellow. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil/products/artistsoil-colour-cadmium-free-yellow

Winsor & Newton. (3.2.2025). Helping artists make sustainable choices. https://eu.winsornewton.com/en-row/pages/sustainability

Winsor & Newton. (6.2.2025). Naples Yellow Artists’ Oil Colour. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil/products/artists-

Winsor & Newton. (13.2.2025). Raw Sienna. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil/products/artistsoil-colour-raw-sienna

Winsor & Newton. (13.2.2025). Terre Verte. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil/products/artistsoil-colour-terre-verte

Winsor & Newton. (16.2.2025). Artists’ Oil Colour, Vandyke Brown. https://eu.winsornewton.com/en-row/collections/artists-oil/products/artistsoil-colour-vandyke-brown?_pos=9&_fid=57f256be4&_ss=c

YLE. (3.2.2025). Venatorin tekohengitys päättyi Porissa: Porin pigmenttitehdas lopetetaan pysyvästi ensi vuonna. https://yle.fi/a/3-12100428

Ympäristö.fi. (9.1.2025). Lastulevy. Ympäristöhallinnon verkkopalvelu. https://www.ymparisto.fi/fi/rakennettu-ymparisto/ekotehokasrakentaminen/kiinteistojen-yllapito-ja-korjaaminen/rakennusmateriaalientietopankki/lastulevy

Ympäristö.fi. (9.1.2025). MDF-levy. Ympäristöhallinnon verkkopalvelu. https://www.ymparisto.fi/fi/rakennettu-ymparisto/ekotehokasrakentaminen/kiinteistojen-yllapito-ja-korjaaminen/rakennusmateriaalientietopankki/mdf-levy-hdf-levy

Ympäristö.fi. (9.1.2025). Vaneri. Ympäristöhallinnon verkkopalvelu. https://www.ymparisto.fi/fi/rakennettu-ymparisto/ekotehokasrakentaminen/kiinteistojen-yllapito-ja-korjaaminen/rakennusmateriaalientietopankki/vaneri

Ympäristöministeriö (1.12.2024). Mitä on kestävä kehitys? https://ym.fi/mita-on-kestava-kehitys

Ökonorm Natusfarben Naturprodukte. (19.2.2025). Watercolors paint box nawaro, metal case, tablets Ø30mm 12 colors. https://www.oekonorm.com/watercolour_1