Go to content Go to search

Talk Journal

ISSN 2984-4207

Tekijät | Authors

Ihminen katselee kattoon asennettua taideteosta.

Kestävä taide syntyy kestävillä valinnoilla

15.06.2022

Vastuulliset valinnat ovat nykypäivää. Taide heijastelee ympäröivää maailmaa, ja huoli maapallon tilasta nousee esiin laajasti. Lajikatoa käsitellään kirjallisuudessa, ihmisen ja luonnon suhdetta teatterissa ja ekokriisi teemoittaa kokonaisia nykytaiteen näyttelyitä. Taiteessa tuodaan esiin kriittisiä näkökulmia esimerkiksi kulutuskulttuuriin, matkustamiseen ja kestävään tulevaisuuteen.

Paitsi taiteen tematiikkana, ympäristötietoisuus ja kestävät toimintatavat ovat yhä keskeisemmässä roolissa myös taiteen tekemisessä ja tuottamisessa.

Taiteella ja taiteellisella toiminnalla on ympäristövaikutuksia siinä missä muullakin toiminnalla − silloinkin, kun lopputulos on aineeton.

Taiteilijat ja alan toimijat tiedostavat yhä enemmän työnsä ekologiset vaikutukset, mutta kentän sisäistä keskustelua aiheesta toivoisi vielä lisää.

Taiteen hiilijalanjälkeä voi mitata

Kupittaan kampuksen taideohjelma haluaa osaltaan olla avaamassa keskustelua taiteen vaikutuksista ympäristöön ja yhteiskuntaan. Taideohjelman ammattitaiteilijoille on tarjottu mahdollisuus olla mukana selvittämässä taideteoksensa toteutusprosessin hiilijalanjälkeä.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun julkisen taiteen hiilijalanjälkeä selvitetään.

Avauksella halutaan haastaa kentän toimintatapoja ja kasvattaa tietoisuutta esimerkiksi teoksen materiaalivalintojen ja elinkaaren suhteesta taiteen ympäristövaikutuksiin.

Teosten hiilijalanjälkeä selvitetään Turun AMK:n Kiertotalouden liiketoimintamallit -tutkimusryhmässä kehitetyn hiilipäiväkirjan avulla. Taiteilijat ovat kirjanneet päiväkirjaan tietoa muun muassa teoksen toteuttamiseen liittyvistä materiaaleista ja tarvikkeista sekä kiinteistä fasiliteeteista, kuten työhuoneen käytöstä. Kerättyä dataa voidaan hyödyntää julkisen taideteoksen ja sen elinkaaren hiilijalanjäljen laskemisessa. Samalla voidaan tuoda esiin taiteen ympäristövaikutuksia myös laajempaan yhteiskunnalliseen ja taidepoliittiseen keskusteluun.

Kiertotalouden opiskelijat jatkoivat työskentelyä taiteen hiilijalanjälki -tematiikan parissa kesän aikana. Tarkoituksena on kehittää KampusART-taideohjelman taiteilijoilla lanseerattua hiilipäiväkirjaa edelleen huomioiden helppokäyttöisyys ja relevantin datan kerääminen niin, että se palvelee hiilijalanjäljen laskemista.

Hiilijalanjälkilaskelma tuo konkreettista tietoa taiteen ympäristövaikutusten arviointiin. Lisäksi se voi nostaa valokeilaan asioita ja valintoja, joita on tarpeen arvioida uudelleen.

Kansainvälisyyden uusi normaali

Materiaalien ja tuotantotapojen lisäksi on syytä kiinnittää huomiota matkustamiseen ja kuljetuksiin, jotka ovat taidekentän yksi keskeinen ympäristöä kuormittava osa-alue. Taidemaailma on yhä kansainvälisempi, ja matkustaminen on oleellinen osa nykytaiteen kentällä työskentelyä. Tätä tukevat myös eri instanssit: Suomessa toimivien taiteilijoiden kansainvälistymistä tuetaan apurahoin ja heitä kannustetaan matkustamaan taiteilijaresidensseihin ja pitämään näyttelyitä ulkomailla.

Matkustamisella on kiistattomia hyötyjä. Se mahdollistaa esimerkiksi verkostojen luomisen ja ylläpitämisen, joilla on suuri merkitys taiteilijan uralle. Kansainvälisistä ympyröistä löytyy usein mahdollisuuksia, joita Suomesta ei ole. Samalla taiteellinen asiantuntijuus vahvistuu.

Pandemian myötä kansainvälistymiseenkin on tullut uusia tapoja ja mahdollisuuksia. Taiteen tekijät ovat innovatiivisuudessaan löytäneet luovia tapoja tehdä asioita toisin. Uudet toimintatavat ovat löytäneet paikkansa vanhojen rinnalla, ja tulevaisuudessa esimerkiksi kansainvälisiä näyttelyitä voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti digitaalisesti ilman, että taiteilijan ja teosten pitää matkustaa maailman ääriin.

Myös rakenteiden tasolla matkustamisen tapoja on tarkasteltu uudelleen, ja säätiöt ovat avanneet erillishakuja tukemaan hidasta ja kestävää matkustamista sekä esimerkiksi virtuaalikonferenssien järjestämistä. Tämä on todennäköisesti ja toivottavasti vahvistuva trendi.

Pandemialla on ollut väistämättömiä vaikutuksia kansainvälisen taidekentän käytäntöihin. Kun matkustaminen pysähtyi lähes kokonaan, myös taiteen perässä matkustaminen näyttäytyy tänään problemaattisempana. On varsin todennäköistä, että tulevaisuudessa taiteen takia matkustamista (ainakin lentämällä) saa perustella enemmän.

Taide vaikuttaa

Ekokriisi saa meidät kaikki pohtimaan tapaamme elää.

Taiteella on poikkeuksellinen rooli ja potentiaali ekologisiin ja eettisiin teemoihin liittyvän keskustelun herättäjänä ja tiedon lisääjänä.

Taiteen ja taiteellisen toiminnan avulla voidaan tehdä tiedosta ja tieteestä helpommin omaksuttavaa ja ymmärrettävää. Taide vaikuttaa tunnetasolla, mikä helpottaa tiedon vastaanottamista ja edistää aktiivisen toimijuuden syntymistä. Parhaimmassa tapauksessa taide ja luova ajattelu synnyttävät ratkaisuja ja tekoja, joilla on positiivisia vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan.

Taiteen tekijät ja toimijat voivat kannustaa vastuullisuuteen omalla esimerkillään.

Epäkohtien käsittely taiteen teemoissa ja tekemisen tavoissa ei enää riitä, vaan tarvitaan konkreettisia vastuullisia tekoja, jotka läpäisevät taiteen kentän myös rakenteellisella tasolla. Kestävät valinnat ovat näkökulma, jonka läpi niin yksilöiden kuin instituutioidenkin tulisi tarkastella kaikkea toimintaa.

Myös nykytaiteen kentällä vallitsevia arvoja, kuten kansainvälisyyttä, on voitava tarkasteltava kriittisesti. Tulevaisuuden kuvataiteilijat tarkastelevat omaa työskentelyään ja taidekentän toimintatapoja eräänlaisten vastuullisuus-silmälasien läpi. Tämä eturintamassa oleminen tulee vaatimaan taiteilijoilta ja muilta kentän toimijoilta kriittistä ajattelua ja uudenlaista osaamista.

Kuvassa Stig Baumgartnerin Säähavaintoja (2020). Kuva: Kaisa Viitasalo.

Artikkeli on osa Talk Kestävä tulevaisuus -teemalehteä, joka esittelee käytännön ratkaisuja ajankohtaisiin kestävyyshaasteisiin. Tutustu lehteen alla.

 

What did you think about this article?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *