Go to content Go to search

Talk Journal

ISSN 2984-4207

Tekijät | Authors

Innopeda® –  tavoitteena laadukkaampi oppiminen

01.02.2018

Opettaminen ja oppiminen ovat siitä mukavia asioita, että jokaisella suomalaisella on niistä omakohtaisia kokemuksia. Kaikki työikäiset kansalaiset ovat suorittaneet vähintään peruskoulun oppimäärän ja useimmat vielä paljon enemmän. Jokainen meistä on siis omalta osaltaan oppimisen asiantuntija – ainakin omasta mielestään.

Jo vuosisatoja sitten viisaat keräsivät ympärilleen oppilapsia. Kun kirjat olivat harvinaisuus, piti tietomäärä siirtää kuulijoihin puhumalla. Muuttumattoman pysyvän maailman ja puuttuvien medioiden tilanteessa kyseessä oli varsin käyttökelpoinen tapa välittää tietoa.

Nyt vuosia ja jopa vuosisatoja myöhemmin tieto on tullut läpinäkyväksi ja sitä on tarjolla monista jatkuvasti saatavilla olevista lähteistä. Luokkahuoneeseen kokoontumisella täytyisi olla jokin ihan muu tavoite kuin tiedon jakamisen varmistaminen, samalla tarjolla olevan tiedon kriittisestä arvioinnista on tullut tärkeä taito.

Turun ammattikoulussa opitaan Innovaatiopedagogiikan keinoin. Kyse on uudenlaisesta tavasta mieltää oppiminen ja järjestää oppimistilanteet. Opiskelija on keskiössä ja opettajan tehtävänä on toimia, ei tiedon jakajana vaan oppimisprosessin ohjaajana. Kokoontumisen saman tilaan pitää aina tuottaa lisäarvoa, muuten sitä ei kannata organisoida.

Sen mitä opitaan, tulisi johtaa siihen, että valmistuvilla on kyky ja uskallus käyttää oppimaansa tulevaisuuden työnantajiensa hyväksi siten, että syntyy niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa kaivattuja innovaatioita.

Ammattikorkeakoulu on organisaatio siinä missä muutkin ja organisaatioissa vanhat tavat toimia istuvat sitkeässä. Uuden Innopedan mukaisen toimintatavan vakiinnuttamisessa on meilläkin tehty monia virheitä ja niiden myötä opittu – niin johtajat kuin johdettavatkin.

 

Asiantuntijaorganisaatioissa on tärkeää, että siinä työskentelevät ihmiset sisäistävät ja tuntevat tärkeäksi sen, mitä kulloinkin tekevät. Not invented here –ilmiö pitäisi pystyä välttämään, sillä se tuhoaa kaiken uudistamisen.

 

Uutta luotaessa ja toteutettaessa on tärkeää, että toimintakulttuuria leimaa luottamus. Toisaalta johtajien on luotettava johdettaviinsa, mutta vielä tärkeämpää on se, että johdettavat luottavat johtajiinsa. Yhteinen aika ja pohdinnat rakentavat luottamusta.

On ihan oma taitonsa osallistaa koko organisaatio muutokseen, siinä tarvitaan todellista leadershipiä. Arvostaminen ja mukautuva kuuntelu auttavat muutoksen eteenpäin viemisessä.

Kulttuurin liittyvän muutoksen on lähes poikkeuksetta lähdettävä ylimmästä johdosta. Epäonnistuminen on selvää, ellei asiantuntijoita kuunnella ja motivoida, sillä he eivät toimi käskyttämällä.

Todellinen muutos vaatii aina koko organisaatiota toimimaan yhdessä, kriittisiä puheenvuoroja unohtamatta. Kaikkein tuhoisinta on olla kuuntelematta juuri heitä, jotka kyseenalaistavat tehtävät muutokset. Valitun suunnan tulee olla niin selvä, että kriittisiin kommentteihin on mahdollista vastata perustellusti.

Innovaatiopedagogiikka on tällä haavaa sisäistetty koko Turun ammattikorkeakoulun toimintatavaksi. Kyse ei ole mistään staattisesta, vaan jatkuvasti kehittyvästä käsitteestä.

Tulevaisuus näyttää, millaisiin tuloksiin innovaatiopedagogiikalla päästäänkään.

What did you think about this article?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *