18.12.2023

Yli neljäkymmentä tekijää koonnut feministinen yhteisö- ja tekstiilitaideprojekti Vilttimanifesti oli kannanotto seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä vastaan suomalaisessa punk-alakulttuurissa. Pavlov Girls -88 oli kahden taiteilijan näyttely ja julkaisu, joka reflektoi kokemuksia sukupuolittuneessa kulttuurissa kasvamisesta. Näiden kahden rinnakkaisen taideprojektin taustalla oli vuonna 2021 käynnistynyt #punkstoo -liike, ja niiden tarkasteleminen autoetnografisen reflektion kautta nosti esiin kysymyksiä vallan ja tekijyyden jakautumisesta yhteisötaiteessa ja henkilökohtaisen kokemuksen merkityksestä poliittisessa taiteessa.

Opinnäytetyö Henkilökohtaisesta poliittiseen – yksityisen ja yhteisen kiista autoetnografisessa työskentelyssä käsittelee prosessia, joka syntyi halusta käsitellä punk-alakulttuurin sisällä esiin noussutta seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä taiteen keinoin. Kesällä 2021 sosiaalisessa mediassa alkunsa saanut #punkstoo-kampanja nosti esiin anonyymejä kertomuksia alakulttuurissa koetusta häirinnästä (Mankkinen 2021; Porvari 2022). Oma tarpeeni reflektoida ja määritellä uudelleen suhdetta alakulttuuriin, jonka parissa olen viettänyt suurimman osan elämästäni, johti lopulta kahden samanaikaisen taideprojektin syntymiseen. Ensimmäinen näistä oli työpajoissa toteutettu yhteisötaideteos Vilttimanifesti, joka kiersi neljässä kaupungissa keväällä 2023. Toinen oli taidenäyttely ja -julkaisu Pavlov Girls -88. Se esitettiin galleria Oksasenkatu 11:ssa heinäkuussa 2023, ja näyttelyn yhteydessä julkaistiin samaa nimeä kantava omakustanteinen runoteos. Toteutin projektin yhdessä Hanna Rädyn kanssa.

Autoetnografia työkaluna

#Punkstoo-kontekstin ja aihepiirin läheisyys aiheutti eettistä pohdintaa henkilökohtaisen tason tuomisesta taiteen sisältöihin. Samalla kuuluminen siihen yhteisöön, jonka parissa Vilttimanifesti toteutettiin, toi esiin ristiriitoja kokemuksessani yhteisötaiteilijan rooliin asettumisesta. Eettis-poliittinen pohdinta on lähtökohtaisesti olennainen osa yhteisötaidetta (Kantonen & Karttunen 2021, 12), mutta tekijyyden muodostuminen ja jakaminen taiteilijan ja yhteisön välisissä suhteissa nousi omassa työskentelyssäni edelleen kiistanalaiseksi. Sovelsin taideprojektien suunnittelussa, toteutuksessa ja dokumentoinnissa autoetnografista työotetta. Se nostaa keskiöön tekijän position suhteessa kontekstiin, eli paikantumisen aiheeseen, ja tekee näkyväksi taiteilijan taustan, kokemuksen ja motivaation merkityksen (Tienari & Kiriakos 2020, 286).

Tavoitteeni oli lisätä ymmärrystä prosessin myötä esiin nousseista kiistoista. Miten autoetnografinen henkilökohtaisuus liittyy poliittiseen taiteeseen ja miksi se on samaan aikaan ehdottoman tärkeää ja ehdottoman kyseenalaista? Miten taiteilijan paikantuminen vaikuttaa yhteisötaiteen tekemiseen ja siihen liittyviin valta-asetelmiin? Miten yhteisötaidetta pitäisi tehdä, jotta se ei olisi muista hyötymistä eikä ylhäältä päin korjaamista?

Tekijyys ja henkilökohtaisuus

Prosessissa olennaiseksi nousi tekijän paikantaminen ja paikantuminen suhteessa taiteen sisältöihin ja konteksteihin. Tarkastelin opinnäytetyössä erilaisia tapoja, joilla tekijyys muodostui ja tuli näkyväksi tai peitetyksi toteutuneissa projekteissa. Arlander (2016, 14) esittää taiteen tekijyyden jäsentämistä signeeraavaan, valmistavaan ja vaikuttavaan tekijän tasoon. Vilttimanifestissa valmistava tekijyys jaettiin kaikkien osallistuneiden kesken, mutta minulle teoksen konseptin kehittäjänä ja työpajojen suunnittelijana jäi suurin osa signeeraavasta tekijyydestä. Pavlov Girls -88 -näyttelyssä ja -julkaisussa tekijöiden nimet jätettiin merkitsemättä. Kahden tekijän näyttelyssä se ei tehnyt teoksista varsinaisesti anonyymejä, mutta se oli keino korostaa teoksissa käsiteltyjen kokemusten tuomista yksityiseltä tasolta yleiselle tasolle.

Autoetnografisen työskentelyn avoimen henkilökohtaisuuden ja anonyymiyteen perustuneen #punkstoo-liikkeen väliltä löytyi jännite. Autoetnografia painottaa tekijän näkyväksi tekemistä, kun #punkstoo oli mahdollinen vain nimettömyytensä kautta. Taiteen henkilökeskeisyyttä korostavassa kulttuurissa anonyymiys voi näyttäytyä protestina. Samalla se on keino tehdä näkyväksi sukupuolisen häirinnän ja väkivallan rakenteellisuutta – yksilöiden kokemuksissa ei ole kyse vain yksilöistä eikä yksittäistapauksista, vaan yhteiskunnallisesta kulttuurista.

Osana yhteiskunnallista keskustelua

Opinnäytetyö ja siinä käsiteltävät taideprojektit Vilttimanifesti ja Pavlov Girls -88 asettuvat taiteellisina tekoina osaksi seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä käytävää keskustelua. Tämä keskustelu kumpuaa alakulttuurin sisältä ja jatkuu siellä, mutta samalla se peilaa myös niitä valtakulttuurin ongelmallisia rakenteita, jotka sen marginaaleista heijastuvat. Prosessinsa kautta opinnäytetyö ehdottaa kriittisen autoetnografian olevan käyttökelpoinen työkalu ja lähestymistapa yhteisötaiteen tekemiseen (ks. Tienari & Kiriakos 2020, 285).

Lähteet

Arlander, A. 2016. Mitä tekijä voi tehdä? Teoksessa A. Arlander, A. (toim.), Tekijä – teos, esitys ja yhteiskunta. Helsinki, Teatterintutkimuksen seura,14–37. Viitattu 14.11.2023 https://journal.fi/teats/issue/view/8695/1639.

Kantonen, L. & Karttunen, S. 2021. Yhteisötaiteen etiikka. Kirjoituksia vastuusta, vallasta ja vapaudesta. Teoksessa Kantonen, L. & Karttunen, S. (toim.) Yhteisötaiteen etiikka: tilaa toiselle, arvoa arvaamattomalle. Kokos julkaisuja 10. Helsinki, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu,9–40.

Mankkinen, J. 2021. Suomen punk-piirien ahdistelusta ja häirinnästä käynnistyi iso keskustelu – ”Genren arvomaailman takia luulisi, ettei häirintää tapahdu”. Verkkoartikkeli, Yle. Viitattu 13.11.2023 https://yle.fi/a/3-12025972

Porvari, P. 2022 Vuosi punkstoon jälkeen. YLEX. Viitattu 13.11.2023 https://yle.fi/aihe/a/20-10003132

Tienari, J. & Kiriakos, C. 2020. Autoetnografia. Teoksessa Puusa, A. & Juuti, P. (toim.) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Helsinki, Gaudeamus, 282–295.