28.04.2020

Ura tanssitaiteen parissa ei ole se yleisin urapolku. Saatikka että se veisi unohtumattomalle matkalle kauas ihmishälinästä, tuulisten vuonojen ääreen.

Matka alkoi 19 vuotta sitten, kun lähes viikon kestäneiden pääsykokeiden kautta ovet avautuivat Turun AMK:n Taideakatemian tanssinopettajan koulutusohjelmaan. Huolettomasti otin ensimmäisen askeleen Linnankadun pääovista sisään.

Vuonna 2002 avautui mahdollisuus lähteä ensimmäisenä tanssinopiskelijana vaihtoon Islantiin. Enpä osannut aavistaa, että tuo syksy Listdansskóli Íslandsissa Reykjavikissa olisi vasta pieni askel polulla, jolle tulisin myöhemmin astumaan. Pari vuotta vaihdon jälkeen tuuli vei jälleen mukanaan ja päädyin opetusharjoitteluun samaiseen kouluun.

Yllättäen harjoittelun aikana minut lähetettiin myös eläväiseen 2600 asukkaan Ísafjörðurin kylään Länsivuonoille. Siellä sijaitsi pieni Listaskóli Rögnvaldar Ólafssonar taidekoulu, jossa tanssinopetus oli alkanut vasta muutama vuosi sitten ja mitään muita välineitä ei ollut kuin vierailevat opettajat Reykjavikista ja sali, jonka nurkassa oli pölyinen cd-soitin sekä kulunut puulattia, josta sai tikkuja päkiöihin joka ikisestä piruetista. Harjoittelun päätyttyä käteen jäi tarjous tulla valmistumiseni jälkeen Islantiin tanssinopettajaksi. Etenkin Ísafjörðurissa oltiin toiveikkaita, että vastavalmistunut tanssinopettaja innostuisi ottamaan vuoden työpestin vastaan. Pisimmillään kun tanssinopettajat olivat viihtyneet alueella vain joitakin viikkoja.

Noihin aikoihin oli valmistuvalle opiskelijalle työtarjouksia Suomessakin, mutta jotenkin ajatus seikkailusta Islannissa tempasi mukaansa. Nyt tämä vuoden seikkailu on muuttunut jo 15 vuoden löytöretkeksi.

Vastavalmistuneelle oli aikamoinen kokemus muuttaa yksinään uuteen maahan ja saada käteensä taidekoulun avaimet ja saatesanat: “Me nyt luotamme siihen, että sinä tiedät, miten tanssikoulua johdetaan.” Mitään valmiita raameja ei ollut, vaan kaiken sai suunnitella alusta asti niin kuin parhaaksi katsoi. Ensimmäisenä vuotena toteutui hieman vitsinä heitetty motto: “Kun itse tekee, saa juuri sellaisen kuin tulee.”

Oikein hyvä tästä koulusta sitten tulikin. Nykyään tanssi on suurin osasto taidekoulun opetustarjonnassa, ja koulu on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolella vuosittaista tukea opetusministeriöltä  saava koulu. Onpa allekirjoittanut saanut kunnian olla myös vuoden 2016 kaupungintaiteilija, mikä  kertoo, että tanssi on tullut alueelle jäädäkseen.

 

Tanssinopettajien koulutus Taideakatemialla oli moninaista

Opinnoissa kehollinen ilmaisu ei ollut ainoa asia jota hiottiin, vaan kaikki piti osata pukea myös sanalliseen muotoon, analysoida, katsoa monelta eri kantilta. Koulutusohjelma oli kuin mankeli, jonka läpi mennään, ja kierrosten jälkeen tulee ulos tanssitaiteen moniottelija.

Monta vuotta Taideakatemia oli kuin toinen koti. Koulutuksen aikana ilot ja surut jaettiin pukuhuoneissa tanssituntien välissä, ja yömyöhällä vahtimestari vielä patisteli viimeisiä koteihinsa nukkumaan ovia lukitessaan.

Vuorokauden tunnit eivät antaneet armoa. Monet ajattelivat, että olisipa ihanaa, kun saisi vain tanssia kaiket päivät kuten me tanssinopiskelijat. Ulkopuolisen silmin kaikki oli kuin maaginen balettisatu, jossa tanssijat taianomaisesti liihottelivat pitkin Taideakatemian Köysikäytävää. Tanssisalien suljettujen ovien takana kuitenkin tehtiin kaikki se työ, joka lopulta johti siihen, että keväällä 2005 joukko kovatasoisia tanssitaiteen ammattilaisia lähti kohti uusia haasteita työelämään. Tie sinne ei ollut helppo, mutta työelämässä se palkittiin.

Ilman tätä koulutusta ja sen luomaa uskoa omaan monipuoliseen ammattitaitoon olisi urapolku varmasti ollut hyvin erinäköinen.

Aina kaikki ei pääty valmistumiseen, vaan yhteinen matka jatkuu yhä eri muodoissa. Vaikka sitä valmistumisen jälkeen juoksi kiireellä todistus kädessään maailman ääriin, ovat viime vuodet tuoneet jälleen lähemmäksi Taideakatemiaa. Viime aikoina on ollut mahdollista seurata kehitystä ja uusia tuulia opetusharjoittelijoiden kautta, joita olen Islantiin ohjaukseeni saanut. Hienoa on ollut seurata, kuinka koulutus pyörii edelleen, ja nähdä, millaisia tanssinopettajia sieltä milloinkin valmistuu. Kukaan heistä ei ole samanlainen, ja kaikilla on tulevina opettajina omat vahvuutensa ja näkemyksensä, joiden pohjalta on mahdollista työllistyä erilaisiin tanssin kentän työtehtäviin. Tämän yhteistyön myötä myös omilla oppilailla on ollut mahdollisuus päästä eri opettajien tunneille. Ehkäpä myös saada pieni ylimääräinen sysäys, joka voisi tulevaisuudessa johtaa tanssin opiskelun pariin.

Vuosien varrelle on mahtunut jos jonkinlaisia kansainvälisiä projekteja. Monissa niissä on ollut ilo työskennellä Taideakatemia-aikoina syntyneiden kontaktien kautta, jopa eri taiteen alojen kesken. Viime vuonna tapahtui kuitenkin paluu juurille, ja LRÓ:n ja Taideakatemian yhteistyö syveni yhteisen EU:n Creative Europe rahoitteisen Dance Me UP -hankkeen myötä. Oma roolini projektissa on olla Islannin tiimistä vastaava, residenssitaiteilija sekä tanssinopettaja. Näin avautuu jälleen mahdollisuus palata Taideakatemialle, tällä kertaa taiteilija-opettajana.

Projektin myötä pääsee haastamaan omaa ammattitaitoaan ja etsimään uusia työtapoja sekä työskentelemään tanssinopiskelijoiden kanssa.

 

Jotta kaikki ei olisi liian helppoa, heitti elämä jälleen jotain odottamatonta tanssin moniottelijan ja huipputyypin tielle. Tätä artikkelia kirjoittaessa se tuli koronaviruksen muodossa. Ikään kuin pieni testaus, onko huipputyyppi yhä terässä. Haaste vastaanotettu! Yhtä yllättävä kuin koronavirus on myös huipputyypin luovuus, ja sitä voi yllättää jopa itsensä, miten kaiken voi kääntää voitoksi hyvällä ammattitaidolla, uusia opetusmenetelmiä luoden.