20.01.2026

Kolmen lapsen äitinä olen kokenut urheiluharrastusten parissa monenmoisia hetkiä niin tappion karvaita kyyneleitä kuin onnistumisten riemujakin. JOY-hanke on ollut osa työtäni Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa, ja sen kautta olen osallistunut hankkeen valmisteluun ja saanut seurata sen tuloksia. Taidelähtöiset menetelmät ovat osoittautuneet erinomaisiksi kannustamisen ja itsetunnon kehittämisen keinoiksi.

“Vapaa-aikani on kasvanut”, huomasin ihmetteleväni muutama vuosi sitten. Kolmesta lapsestamme kahdella oli silloin jo ajokortti. Ja tänä syksynä saimme nuorimmalle 16-vuotiaalle lapsellemmekin opetusluvan ajo-opetukseen, joten “mitä ihmettä”, kohta minulla on vapaa-aikaa vieläkin enemmän. Voimme näin ollen antaa yläläpyt puolisoni kanssa – jotakin on saatu kunnialla maaliin.

Jokainen kolme lastamme on harrastanut urheilua enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Lajeina ovat olleet telinevoimistelu, yleisurheilu, pesäpallo, frisbeegolf sekä jalkapallo. Nykyisin myös juoksu, voimaharjoittelu sekä suunnistus ja uusimpana golf. Vanhemmat aikuistuneet lapsemme harrastavat urheilua monilajisemmin, ja nuorin vielä kotona asuva satsaa jalkapalloon. Hän kuuluu kilparyhmävalmennettaviin ja opiskelee urheilulukiossa. Puolisoni on liikuntaan erikoistunut erityisopettaja sekä aktiivinen liikkuja, joka on itse urheillut nuorena monilajisesti ja myös valmentanut jalkapallojoukkueita. Itse nautin liikunnasta kilpailua välttävänä harrastajana, ja huomaan innostuvani ajankohtaisista penkkiurheiluhetkistä joukkuelajeista yksilösuorituksiin. Olen tavan tallaaja ja tyypillinen suomalainen tässä mielessä.

JOY edistää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä

JOY-hanke oli yksi hankeunelmistani omassa työssäni Turku AMK:n Taidekasvatus ja taidepedagogiikka -tutkimusryhmän vetäjänä. Hankevalmistelu JOY:ssa oli urheilutermein maraton, ei pikamatka. Erasmus+ Sport -rahoitusta haettiin muutamia kertoja ennen kuin se myönnettiin. Jaksoimme siis parantaa suoritusta hakukertojen välissä.

Syy, miksi hanketta alettiin valmistelemaan, perustui valmistelijoiden jakamiin yhteisiin havaintoihin. Lasten ja nuorten urheiluharrastuksissa, erityisesti seuratasolla, oli nähtävissä ikäviä haasteita: huonoa ryhmähenkeä, drop out ilmiöitä sekä pahimmillaan epäasiallista käytöstä ja kiusaamista. Päätimme yhdessä LiiTo – Liikkuva ja toimintakykyinen lapsi ja nuori -tutkimusryhmän kanssa tehdä omalta osaltamme asialle jotakin, ja onneksi se mahdollistui hankerahoituksen turvin. Se, että saimme hankkeeseen asiantuntijoiksi ja toimijoiksi Turun ammattikorkeakoulusta kaksi lehtoria, Anne Hellsténin ja Anu Granbergin, takasi sen, että kansainvälinen yhteistyö pääsi käyntiin ja kiinnostavia sekä merkityksellisiä aktiviteetteja on toteutunut. Taidelähtöisiä menetelmiä on onnistuneesti testattu monessa eri yhteydessä yhteistyössä paikallisten seuratoimijoiden kanssa.

Henkilökohtaisella tasolla, vanhemman roolissa, väitän nähneeni seuraurheilusta monia puolia upeista yhteisesti jaetuista riemunhetkistä ala-arvoisiin huuteluihin ja epäasialliseen käytökseen. Olen ollut todistamassa ikäviä tilanteita, joissa aikuinen on haukkunut lasta joko kentällä tai sen ulkopuolella, nuorelle tuomarille on huudeltu rasistisia kommentteja, valmentaja on irvaillut valmennettavalle lapselle tai nuorelle ilkeästi. Kenttien laidoilla on purettu omaa pahaa oloa, ja lapset ja nuoret ovat joutuneet näiden tunnekuohujen kohteiksi. Toisaalta olen nähnyt myös kannustusta, iloa ja ylpeyttä yhteisestä tekemisestä – ilon kyyneliä ja lämpimiä kohtaamisia ihmisten kesken. Näiden kokemusten silminnäkijänä tunsin jopa velvollisuudekseni omalta osaltani kehittää jotakin asioiden parantamiseksi. Ja mitä muuta taidepedagogille tulee mieleen kuin taidelähtöisten menetelmien mukaan tuominen urheiluun?

Vaikka itse en ole mukana JOY:n tämänhetkisessä vaiheessa, olen seurannut sitä mielenkiinnolla ja ollut ylpeä taidelähtöisten menetelmien hyödyntämisestä toiminnoissa. Olen ollut katsojana Forum-teatteriesityksissä Taideakatemiassa, ja kuluneen syksyn esityksessä olin yhdessä nuorimman lapseni kanssa, joka pystyi samastumaan hyvin esityksen jalkapallomaailman tapahtumiin sekä esille nostettuihin tilanteisiin. Jollain tavalla ympyrä sulkeutui, kun ajoimme esityksestä kotiin ja keskustelimme syvällisesti niin hänen omista kokemuksistaan seuraurheilussa kuin myös esityksen teemoista ylipäätään. Taide toimi keskustelumme herättäjänä.

Keskustelua, epäkohtien tunnistamista, motivaation vahvistamista ja jatkuvaa kehittämistä

Tätä olin juuri halunnutkin, kun ideoimme hanketta vuosia sitten. Keskustelu epäkohdista saa meidät tunnistamaan ilmiöitä, ja voimme jokainen omalla toiminnallamme muuttaa asioita. Jo puheeksi ottaminen on teko, jolla voi olla hyviä seurauksia.

Kun ajattelen omaa perhettäni, olen onnellinen siitä, että ilo liittyy nykyisin vahvasti jokaisen perheenjäsenemme liikkumiseen. Se on kuitenkin tarkoittanut sitä, että jokainen on löytänyt oman lajinsa sekä oman tapansa liikkua. Se on tarkoittanut myös sitä, että kannustusta on tarvittu roppakaupalla. Ja sen toteamista, etteivät kaikki halua kilpailla urheilussaan. Toisaalta jotakuta olisi pitänyt kannustaa olemaan vielä sitoutuneempi ja jatkamaan, vaikka aina motivaatio ei olisi ollut kohdillaan.

Vanhemman roolissa on oppinut valtavasti. Paras oppi itselleni on ollut se, että “motivaatiolihasta” kannattaa kannustaa kasvattamaan. Ei kannata lannistua virheistä, tappioista eikä pettymyksistä. Pikemminkin kannattaa voittaa itsensä. Tässä aikuisilla on suuri rooli. Se, että muistaa kannustaa omien lastensa lisäksi myös muiden lapsia, olla iloinen omien ja muiden lasten onnistumisista.

Viimeiseksi vielä: Ne tuhannet kilometrit kuskaamista ja tuhannet eurot kustantamista ovat olleet omassa perheessämme vaivansa ja hintansa väärti. Mutta jos seuraavaa urheiluun liittyvää hanketta ajattelen, tässä voisi olla pysähtymisen paikka.

Miten jatkossa takaamme kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuuden urheilla seuroissa ja ylipäätään, kun kustannukset kasvavat? Entä jos kannustaminen, kuskaaminen ja kustantaminen puuttuvat, kuka silloin ottaa lapsesta tai nuoresta koppia? Taidelähtöiset menetelmät voivat jatkossakin olla osa kannustavaa ja itsetuntoa sekä ryhmähenkeä tukevaa toimintaa harrastuksessa. Kuskaamiseen ja kustantamiseen tarvitaan tukea toisaalta. Tämän heitän seuraavien hankkeiden haastepalloksi.