15.02.2024

Kulttuurihyvinvoinnin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa opiskelevat sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja kulttuurialan ammattilaiset muodostavat kulttuurihyvinvointiosaajan profiiliaan ammatillisen transformaation prosessissa, joka läpäisee opinnot alusta loppuun. Sen keskeisiä elementtejä ovat reflektoiva päiväkirjaaminen sekä ryhmän yhteiset reflektiotapaamiset lähiopetusjaksojen alussa ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Sisältöinä ovat henkilökohtainen kokemuksellisuus, oma taide- ja kulttuurisuhde, refleksiiviset taidot sekä itseilmaisu- ja vuorovaikutusosaaminen.

Kulttuurihyvinvointiosaajan ammatillinen identiteettiprosessi on teemana opinnot läpäisevässä viiden opintopisteen opintojaksossa (ks. Kulttuurihyvinvointiosaajan ammatillinen elämäkertaprosessi). Se alkaa ennakkotehtävällä ensimmäiseen lähiopetusjaksoon valmistauduttaessa ja päättyy opintojen aikana pidetyn päiväkirjan ja tehdyn matkan loppureflektioon, jota lopuksi tarkastellaan matkakumppanina kulkeneen tutor-opettajan kanssa.

Vastaava ammatillinen elämäkertaprosessi on ollut alusta eli vuodesta 2015 asti mukana kaikissa Turun ammattikorkeakoulun kulttuurialan YAMK-koulutuksissa. Se on vahvasti perusteltu pedagoginen menetelmä, joka edistää tämän päivän ja tulevaisuuden ammattilaisten kehittymistä työelämän asiantuntijoiksi ja vaikuttajiksi. (Ks. Tanskanen 2023.)

Kulttuurihyvinvointiosaajan ammatillinen identiteetti- ja elämäkertaprosessi

Kulttuurihyvinvoinnin koulutuksessa identiteettityöskentelyssä on niin yksilöllinen kuin yhteisöllinenkin ulottuvuus, koska kyseessä on uuden ammattialan rakentaminen. Kulttuurihyvinvointiosaajan identiteetti integroituu osaksi koko alan identiteetinmuodostusta sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja kulttuurialojen kohtaamis- ja rajapinnoilla.

Ydinelementtejä ja ydinkompetensseja kulttuurihyvinvointiosaajan identiteettityöskentelyssä, transformaatiossa uuden osaamisalan ammattilaiseksi, ovat henkilökohtainen kokemuksellisuus, oma taide- ja kulttuurisuhde, refleksiiviset taidot sekä itseilmaisu- ja vuorovaikutusosaaminen (ks. Laitinen ym. 2023; Laitinen & Lilja-Viherlampi 2023). Näiden äärellä työskennellään taidelähtöisin ja toiminnallisin menetelmin tietoisuus- ja kehollisuustaitoja harjoittaen.

Kulttuurihyvinvoinnin edistämisen tai mahdollistamisen osaaminen kasvaa sisältäpäin, osaajan omasta eletystä ja tiedostetusta todellisuudesta.

Omien kokemusten tiedostava havainnointi, havaintojen jakaminen ryhmässä ja työskentelyn analysointi muodostavat jatkumon. Sen myötä rakentuu kokonaisvaltainen ymmärrys kulttuurihyvinvointiin liittyvistä merkityksistä ja mahdollisuuksista omassa kokemusmaailmassa, henkilökohtaisessa tekijäprofiilissa ja erilaisissa ammatillisissa konteksteissa sovellettaviksi. Osaaminen kumuloituu kulttuurihyvinvointialan kehittäjäyhteistyössä.

Digitarinassa sukelletaan oman ammatillisen kasvun polulle

Jo ennen YAMK-opintojen käynnistymistä opiskelijat haastetaan pohtimaan omaa siihenastista ammatillista tietään ja valikoimaan siihen liittyviä valokuvia aloitusjaksolle mukaan otettaviksi. Ensimmäisen lähiopetusjakson aikana opiskelijat työstävät intensiivisessä työpajassa videomuotoisen digitarinan omista ammatillisen polun vaiheistaan, jotka ovat johtaneet kulttuurihyvinvointialan YAMK-opintoihin (ks. Juppi ym. 2023).

Digitarina käynnistää ammatillisen elämäkertaprosessin: sen lähtökohtana on kysymys, millaisen ammatillisen tarinan sinä haluat itsestäsi kertoa.

Digitarinamenetelmässä yhdistetään kuviin perustuva visuaalinen tarinankerronta ja ääneen luettu, yleensä minämuotoinen teksti. Tarinat voivat sisältää myös kuvia ja muita graafisia elementtejä, musiikkia ja äänitehosteita. Tuloksena on lyhyt, 2–3 minuutin mittainen video, jossa on mukana kertojanääni. Tiiviin kahden päivän työskentelyn tuloksena syntyneet videot jaetaan muiden työpajan osallistujien kanssa työpajan lopussa. (Ks. Juppi ym. 2023, 97.)

Digitarinan ääneen luettava ja osaksi kokonaisuutta tallennettava sanallinen osuus (”voiceover”-ääniraita) luodaan strukturoidun vapaan, assosiatiivisen kirjoittamisen tukemana. Siinä ohjaaja antaa perättäisissä muutaman minuutin kirjoitusjaksoissa aloitussanat, joiden johdattamana kirjoitetaan vapaasti ”miten kynä johdattaa” – pysähtymättä, tarkistelematta ja kritisoimatta. Tarinankertoja hyödyntää syntynyttä raakatekstimateriaalia kirjoittaessaan oman digitarinansa käsikirjoituksen. Tällainen vapaan kirjoittamisen menetelmä on käytössä myöhemminkin koulutuksen aikana, ja sillä halutaan tukea matalalla kynnyksellä toteutettavaa ja autenttista päiväkirjaamista. (Ks. Juppi ym. 2023, 96.)

Päiväkirjaaminen itsehavainnoinnin ja reflektion välineenä

Kulttuurihyvinvoinnin opiskelijoita haastetaan ja rohkaistaan säännölliseen päiväkirjaamiseen koko opintojen ajan. Päiväkirjaamisen muodon voi itse valita, mutta erityisen tärkeää on, että siitä tulisi säännöllinen tapa. Päiväkirjaamisessa opiskelija luo itselleen eräänlaisen meditatiivisen käytännön ja rituaalin (ks. Progoff 1992 & De Salvo 2000 julkaisussa Juppi ym. 2023, 96), joka vahvistaa läsnäolo- ja tietoisuustaitoja, pysähtymistä oman kokemuksen äärelle, kokemusten arvostamista ja tutkimista.

Päiväkirjaaminen muodostaa opintoihin liittyvien kokemusten dokumentoinnin ja samalla henkilökohtaisen matkakertomuksen.

Päiväkirjaamisen teemat voi opiskelija valita vapaasti, ja opintojen mittaan annetaan tiettyjä päiväkirjaamisessa tarkasteltavia näkökulmia, joita puretaan yhdessä lähijakson ”pysäkillä”.  Tällaisia ovat esimerkiksi ”ammatilliset tavoitteeni” tai ”minä kulttuurihyvinvointialan viestijänä”. Lähitapaamisissa toteutettu kehotietoisuusharjoittelu voi niin ikään jatkua päiväkirjaamisena ja sen äärellä. Päiväkirjaaminen toimii usein myös oppimispäiväkirjana opinnäytetyöhön liittyvästä kehittämistoiminnan toteutumisesta, opiskelijan oman havainnoinnin ja itsehavainnoinnin näkökulmasta, osana kehittäjäidentiteetin muotoutumisen prosessia. Kulttuurihyvinvointi uutena ja koko ajan muotoutuvana osaamisalana haastaa ammatillisen identiteetin ja ammatillisen itsetunnon vahvistumista, minkä tukemiseen tämä prosessi tähtää.

Tietoisuus- ja kehollisuustaitojen harjoittelu osana identiteettityöskentelyä

Kansainvälisessä kulttuurihyvinvointialan korkeakoulupedagogiikan kehittämishanke ARTHEWEssa edistettiin monimuotoista taidelähtöistä koulutus- ja oppimistyötä mukana olleissa viidessä korkeakoulussa. Hanke vahvisti ymmärrystä kehollisen tiedon merkityksestä ja kehollisuustaitojen tärkeydestä kulttuurihyvinvointiin liittyvää osaamista rakennettaessa.

Konkreettisia työkaluja läsnäolo- ja kehollisuustaitojen harjoitteluun luotiin hankkeen aikana yhteiskehittämismenetelmällä, ja tuloksena syntyi Ten-step-program (ks. Bojner Horwitz & Thyrén 2023), jota hankkeen myötä pilotoitiin ja sovellettiin myös kulttuurihyvinvoinnin koulutuksessa Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Tässä artikkelissa esitetty prosessikuvaus perustuu tammikuussa 2023 aloittaneen opiskelijaryhmän parissa toteutettuun prosessiin, joka rakentui alkuperäistä Ten-step-program-prosessia soveltaen hankkeen aikana tehdyn pilotoinnin tulosten perusteella.

Kymmenen askelta kehollisessa itsetuntemuksessa ja reflektio-osaamisessa

Kulttuurihyvinvointiosaajan ammatti-identiteetin kehittymisprosessissa ensimmäisen opiskeluvuoden lähitapaamisten kymmenen ”pysäkkiä” muodostavat oppituntien jatkumon, jossa rakennetaan taitoa pysähtyä oman kehollisuuden äärelle ja havainnoida sen eri ulottuvuuksia.

Kehollisuudet ulottuvuuksia ovat mm.: läsnäolo, aistimus, kontakti, hengitys, liike, virtaus, resonanssi ja tunne.

Työskentely tähtää henkilökohtaisen kehotietoisuuden, läsnäolotaitojen ja tunnekontaktin lisääntymiseen ja sitä kautta reflektio- ja vuorovaikutusosaamisen vahvistumiseen. Hyväksyvä läsnäolo omassa kehossa on sekä lähtökohta että hyvinvointia tukeva tavoite. (Ks. Martin 2022; Martin & Saariranta 2020.)

Etenemistä voidaan tarkastella askelina alkuperäisen Ten-step-program-ohjelman mukaisesti tai kumulatiivisena, kehämäisenä kehitysprosessina, jossa edeltävä harjoittelu laajenee aina uusin näkökulmin. Tässä artikkelissa esitetyt vaiheet toteutettiin tammikuussa 2023 aloittaneen kulttuurihyvinvoinnin YAMK-koulutuksen ensimmäisen vuoden prosessissa. Varsinainen kehollisuustaitojen harjoittelu aloitettiin helmikuussa; tammikuussa oli digitarinatyöpaja pohjustamassa ammatillista elämäkertatyöskentelyä.

Opiskelijoita pyydettiin varustautumaan lähiopetusjaksoille päiväkirjallaan sekä haluamillaan kynillä tai muilla väreillä. Työskentelyyn kuuluu nopeiden omakuvien piirtämistä (self-figure-drawings, ks. Bojner Horwitz & Thyren 2023, 1555), joilla tuetaan kokemuksen ilmaisua toisen (eli visuaalisen) aistimodaliteetin kautta harjoitteiden lähtökohdan ollessa liike-, asento- ja tuntoaisteissa. Mukana oli myös kuuloaisti, kun harjoituksiin sisällytettiin oman äänen resonanssin ja äänen aistiminen osana ryhmän yhdessä tuottamaa äänimaisemaa (ks. Lilja-Viherlampi 2013 ja Nyberg 2013). Joissakin liikeharjoituksissa käytettiin apuna myös valmista musiikkia. Jokaisella pysäkillä tehtiin vähintään yksi, usein kaksi omakuvaa (ennen – jälkeen).

Pysäkin kesto oli aina yksi tunti. Tunti alkoi opettajan esittämällä alustuksella ja päättyi kokemusten jakamiseen ja heränneiden ajatusten ja kysymysten äärellä keskusteluun. Etenemisen ideana oli jatkumo orientaatiosta omaan kokemukseen, omasta kokemuksesta havainnoinnin kautta jakamiseen (”purkamiseen”) ja sen jälkeen yhteiseen tarkasteluun askelta etäämpää: mitä nousee pohdittavaksi tästä työskentelystä.

Prosessissa tärkeää oli kouluttajien oman erityisosaamisen rohkea soveltaminen, mutta myös toisaalta valppaus juuri tämän työskentelyn ja tämän ryhmän erityistarpeiden suhteen. Kehotietoisuusharjoitukset voivat joillekin opiskelijoille olla vaikeita, jopa pelottavia. Tämän huomioon ottaminen ohjaustyössä ja esimerkiksi turvallisten työskentelyn pelisääntöjen luomisessa on tärkeää. On myös tärkeää antaa osallistujille lupa kuunnella ja noudattaa omia rajojaan. Opiskelija pystyi soveltamaan harjoituksia sen mukaan, mihin koki olevansa valmis. Alkaen siitä, että silmiä ei ollut kenenkään pakko sulkea, vaikka se oli usein harjoituksen aloitusohjeena.

Oman kokemuksen huomiointi ja kunnioitus on keskeinen osa opiskeltavia itsereflektiotaitoja.

Vuonna 2023 toteutettu kehotietoisuusharjoittelu noudatti seuraavaksi esitettävää teemoittelua. Kehotietoisuusharjoittelu kytkettiin orientoivassa ennakkotehtävässä ja tapaamiskerroilla johonkin identiteettityöskentelyn teemaan, joka sai elää kunkin kerran harjoittelun taustana tai kehyksenä tai jota käsiteltiin lähijakson muilla oppitunneilla:

1. Helmikuu: Kehotietoisuutta kohti; minä päiväkirjaajana. (Pysähdyn olemaan läsnä itselleni.)
2. Maaliskuu: Tietoisuuden tasot; tavoitteet käsissäni. (Mitä kohti haluan mennä?)
3. Huhtikuu: Kehoni liikelaadut; ääni kehossani – kuka ja millainen minä olen? (Identiteetin rakentuminen.)
4. Toukokuu: Tunteiden laatuja kehossa – kehoni tunteissa. (Omaa ammatillista tarinaa rakentamassa.)
5. Kesäkuu: Keho, liike, tunne ja ääni omassa läsnäolossani. Positiivinen itsearviointi. (Lukukauden välireflektio: kehittymässä kulttuurihyvinvointialan ammattilaisena.)
6. Elokuu: Pysähtyminen ja läsnäolo kehon, äänen ja autenttisen liikkeen resonanssissa (ks. Monni 2012). (Hyväksyvä läsnäolo, itsemyötätunto omassa opiskeluprosessissa.)
7. Syyskuu: Kehon sisäosien tiedostaminen ja kehon autenttinen liike. (Minä kulttuurihyvinvoinnin kokijana.)
8. Lokakuu: Minä kehossani ja liikkeessäni nyt – ja kuvitellen viiden vuoden päästä. Autenttinen liike ja todistaja. (Kulttuurihyvinvoinnin kokijuus, tekijyys ja viestijyys.)
9. Marraskuu: Rentoutuminen, hengitys ja lepääminen. (Positiiviset odotukset ja näkökulmat luomassa tulevaisuutta.)
10. Joulukuu: Läsnäolo, hengitys, keskittyminen ja kontakti. (Oppimisvuoden omakuva ja ”Kulttuurihyvinvointiosaajana vuonna 2026”.)

Kehämäinen prosessi kehkeytyy kohti valmistumista

Lähiopetusjaksojen jälkeen ammatillisen elämäkertatyöskentelyn prosessi jatkuu opintojen valmistumiseen asti. Keskeisenä elementtinä on henkilökohtainen reflektiopäiväkirja, joka voi olla edelleen myös oppimispäiväkirja ja/tai opinnäytetyön tekemiseen liittyvä työpäiväkirja. Opinnäytetyön osalta huomioidaan sen yhteys opinnäytetyöhön kuuluvaan dokumentointiin ja dokumentoinnille tällöin asetettavat vaatimukset. Yhteistyötä oman oppimistiimin kanssa jatketaan lähiopetusjaksojen jälkeenkin, mutta muitakin pienryhmäytymisen muotoja voi syntyä vertaistuen ja verkostoitumisen tarpeisiin. Opiskelijoita ohjataan ja rohkaistaan soveltamaan ja harjoittelemaan edeltävän vuoden aikana lähiopetusjaksoilla esillä olleita kehotietoisuus- ja läsnäolotaitoja sekä reflektoimaan harjoituksiaan päiväkirjaansa.

Kulttuurihyvinvointiosaajan ammatillinen elämäkertaprosessi -opintojakso päättyy opinnäytetyön valmistumiseen. Opinnäytetyön aiheesta tehdään verkkoartikkeli, jonka julkaisualustana voi olla julkinen blogi, esimerkiksi Taikusydän, tai verkkolehti, esimerkiksi TALK, Taide.

Lopuksi opiskelija tekee henkilökohtaisen reflektiokoosteen omasta ammatillisesta prosessistaan opintojen aikana. Se voi olla vaikkapa digitarina. Reflektiokooste käsitellään oman tutoropettajan kanssa, ja sen sisältö jää kahdenväliseksi, ellei opiskelija halua sitä itse jakaa esim. oppimistiimiläisilleen.

Kulttuurihyvinvointiosaajan ammatillinen elämäkertaprosessi nivoo yhteen koulutuksen kaikkia sisältöjä ja opiskelijan omaa näkemystä niistä sekä omasta ammatti-identiteetistään. Niin tässä kuin muissakin koulutuksen opintojaksoissa pedagogisena periaatteena on työskennellä taiteen lähestymistapoja soveltaen, taidelähtöisesti tai taideperustaisesti. Luova asenne ja luova ote todellisuuteen läpäisee koko koulutuksen ja on myös keskeinen kulttuurihyvinvointiosaajan kompetenssi (ks. Laitinen & Lilja-Viherlampi 2023).

Ammatillisessa identiteettiprosessissa oman identiteetin ja omakuvan hahmottamista voidaan tehdä myös olemassa oleviin taideteoksiin peilaten. Artikkelin tekijät valitsivat yhteiseksi  omakuvaksi toisen kirjoittajan, Outi Linnossuon, ottaman kuvan taiteilija Afra Eismanin kuvakudoksesta. Yhteinen omakuva tuo esiin työparin yhteistyöstä tässä artikkelissa mainitun opiskelijaryhmän kanssa sekä luonnehtii heitä työparina.

Ammatillisen elämäkertaprosessinsa kuluessa opiskelija muodostaa käsityksen omasta ammatti-identiteetistään, sen osa-alueista, painopisteistä, vahvuuksista ja kehitettävistä alueista sekä sisäistää reflektoivan työotteen jatkuvan kehittymisen mahdollistajana. Kehittyvällä kulttuurihyvinvointialalla oman identiteetin ja tekijyyden tunnistaminen ja reflektointi rakentavat erityisasiantuntijan vahvaa profiilia. Ammatillinen elämäkertaprosessi on ainakin koko työuran mittainen, mahdollisesti jopa elämänmittainen prosessi, jonka työstäminen erityisesti työelämän nivelkohdissa ja kouluttautumisen yhteydessä avaa itselle mielekkäitä mahdollisuuksia. Se lisää ammatillista itsetuntemusta ja itseluottamusta, uskallusta uuteen.

Tämän artikkelin kirjoittajat ovat olleet luomassa ja kehittämässä Turun ammattikorkeakoulun monialaista kulttuurihyvinvoinnin YAMK-koulutusta, jota on toteutettu vuodesta 2020 alkaen. Monialaisessa opiskelijaryhmässä opiskelijat suorittavat joko sosiaali- tai terveysalan YAMK-tutkinnon (90 op) tai kulttuurialan YAMK-tutkinnon (60 op). Kirjoittajat ovat osallistuneet Turun ammattikorkeakoulun Kulttuurihyvinvoinnin sekä Sosiaalinen osallisuus ja toimuus -tutkimusryhmän toimintaan.

Lähteet

Anhava, H. (toim.) 1996. Elämän syvä urhoollisuus. Helsinki: Porvoo; Juva: WSOY.

Bojner Horwitz, E. & Thyrén, D. 2023. A Ten-Step Art-Based Program to Mitigate Exhaustion among Students and Teachers – What Would Our Ancestors Say? Creative Education, 14, 1552-1564. doi: 10.4236/ce.2023.148099. Viitattu 29.11.2023. https://www.scirp.org/pdf/ce_2023081115131566.pdf

Juppi, P., Lilja-Viherlampi, L.-M. & Tanskanen, I. 2023. Process of Professional Growth in Creative Wellbeing Studies. Julkaisussa L. Laitinen ym. (toim.) Towards Creative Wellbeing – Codeveloping Multimodal pedagogical Approaches in Higher Education. Reports of Turku University of Applied Sciences 291. Turku: Turku University of Applied Sciences, 92–110.

Laitinen, L. Bojner Horwitz, E., Flavin, M. Petkutė, I. Sakellari, E. & Thyrén, D. (eds) 2023. Towards Creative Wellbeing – Codeveloping Multimodal Pedagogical Approaches in Higher Education. Reports of Turku University of Applied Sciences 291. Turku: Turku University of Applied Sciences.

Laitinen, L. & Lilja-Viherlampi. L.-M. 2023. Mapping and conceptualising the key competences of arts & health professionals. Julkaisussa L. Laitinen ym. (toim.) Towards Creative Wellbeing – Codeveloping Multimodal pedagogical Approaches in Higher Education. Reports of Turku University of Applied Sciences 291. Turku: Turku University of Applied Sciences, 35–50.

Lilja-Viherlampi, L.-M. 2013. Äänen ja kehon kautta läsnäoloon, itseilmaisuun ja muutokseen: lähtökohtia ja työskentelyn tapoja. Julkaisussa L.-M. Lilja-Viherlampi (toim.) 2013. Ihmisääni musiikkiterapian työvälineenä. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 86. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 6–29.

Lilja-Viherlampi, L.-M. 2023. Kulttuurihyvinvointiosaajan ammatillinen elämäkertaprosessi 2023–2024. Opetusmateriaali. Julkaistu itslearning-oppimisalustalla 2023.

Martin, M. 2022. Hengitä tämä hetki. Helsinki: Kirjapaja.

Martin, M. & Saariranta, P. 2020. Mielelläni kehossani. Kohti hyväksyvää suhdetta itseen. Helsinki: Kirjapaja.

Monni, K. 2012. Alexander-tekniikka ja Autenttinen liike -työskentely. Taideyliopiston teatterikorkeakoulun julkaisuja. Kinesis 1. Helsinki: Taideyliopisto. Viitattu 16.1.2024 https://taju.uniarts.fi/handle/10024/6975

Nyberg, M. 2013. Voimaannuttavaa värähtelyä – Rentouttava äänenkäyttö kivunhallinnassa. Julkaisussa L.-M. Lilja-Viherlampi (toim.) Ihmisääni musiikkiterapian työvälineenä. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 86. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 30–59.

Tanskanen, I. 2023. Ammatillinen elämäkertaprosessi, digitaaliset uratarinat ja taidelähtöiset menetelmät itsereflektion ja identiteettityön välineinä. Viitattu 16.1.2024. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231113145551