06.11.2025

Varvintori on massiivinen kaupunkiaukio. Se ei ole historiallinen kaupunkitori, vaan satama-altaan täyttömaalle rakennettu uudisrakennelma vuodelta 1991. Se on tyyppiesimerkki kaupunkien teollisuuskortteleiden gentrifikaatiosta, kehittämisestä keskiluokkaisempaan kaupunkikäyttöön sen jälkeen, kun raskas teollisuus on siirtynyt Länsi-Euroopasta vanhojen eurooppalaisten kaupunkien keskustojen laidoilta ja rannoilta syrjäisemmille joutomaille, pelloille ja metsiin sekä Aasiaan.

Vaikeneva odottelija

Tänään Varvintori on todennäköisesti tyhjä. Siellä ei ole päivittäistä torikauppaa, eikä sieltä voi ihailla tunnettuja historiallisia maamerkkejä. Paitsi Sigyn-laivaa. Turistit eivät saavu sinne bussilasteittain, kuten Turun kauppatorille tai Tuomiokirkkotorille, vaan askeltavat sinne kävellen, ohikulkumatkalla satamasta torille ja takaisin rantareittiä pitkin. Varvintorin laidoilla asutaan, opiskellaan ja tehdään töitä. Se odottaa harmaana ja hiljaisena seuraavaa tapahtumaa, jonka jälkeen se jälleen vaikenee.

Turun ammattikorkeakoulu (AMK) on mukana kansainvälisessä Revive-hankkeessa, jossa edistetään taantuvien historiallisten kaupunkien kulttuuriarvoja. Turku on mukana hankkeessa, vaikka toki Turku ei ole taantuva kaupunki. Turussakin on kuitenkin oltava hereillä yleisen länsimaisen kaupunkikeskustojen taantumisen äärellä. Torit hiljenevät, ja ihmiset pakkautuvat ohitusteille ostoskeskuksiin. Revive-hankkeen tavoitteena on kehittää ja testata innovatiivisia, kestäviä ja osallistavia ratkaisuja vanhojen historiallisten kaupunkien ja paikkojen elvyttämiseksi.

Hylätty herää eloon

Kun Varvintori rakennettiin 35 vuotta sitten, ei kyseessä ollut taantuminen vaan ränsistyneen ja raunioituneen hylätyn telakka-alueen raskas elvyttäminen ja elävöittäminen. Varvintorin ympäristö onkin täynnä elämää, asumista, opiskelua ja työtä. Mutta entä varsinainen tori, joka yleensä ammottaa tyhjyyttään?

Revive-hankkeessa lähtötilanteena oli Varvintorin gentrifioitu taantumus, siistitty kyllä, mutta jälleen vähän hylätty, tyhjä harmaa aukko täynnä betonia. Yhtä viehättävä kuin parkkipaikka. Miten voi elävöittää raakaa kanvaasia, autiota ulkoilmanäyttämöä ja kolkkoa tapahtuma-areenaa? Elävöittämiskokeessa ei enää yritettykään muokata alueen arkkitehtuuria, sillä se on jo muokattu ja uudistettu.

Revive-hankkeessa tuotiin uutta taidemuotoa tähän tyhjään harmaaseen kanvaasiin heijastamalla siihen liikkuvaa kuvamateriaalia. Luotiin hetkellinen illuusio valtavasta taideteoksesta, joka pian taas katosi heijastustekniikkana laukkuihin ja laatikoihin, pois kuljetettavaksi, mutta jätti kokijoihinsa elämyksen ja muistijäljen.

Varvintorin ominaisuus onkin elämysten tuottaminen ja sijoittaminen kokijoidensa muistiin sykäyksittäin, ei joka päivä tarjolla olevana toistuvana ja vahvistuvana kokemusaineistona. Varvintori on joka kerta uusi, ja siinä hetkellisyydessä on sen syvyys ja merkitys Turun asukkaille ja vierailijoille.

Muistot nousevat mieleen

Turun Taideakatemian henkilökunta kokoontui maaliskuussa 2025 pohtimaan, millaisia muistoja Varvintorin alue sitä reunustavan taidekampuksen työntekijöissä herättää. Lopputuloksena oli 155 henkilökohtaista tunne-elämystä. Näistä elämyksistä voi rakentaa paikan muistin. Mistä Varvintorin henki ja olemus koostuu?

Varvintori sijaitsee kahden kadun välissä. Linnankatu on Turun pisin katu ja torinpuolisen alueen merkittävin kulkuväylä, jota mukaillen koko läntisen keskustan ruutukaava on rakennettu. Tällä paikalla on jo keskiajalla kulkenut tie kaupungista Turun linnaan. Läntinen Rantakatu on Varvintorin kohdalla vanhan kadun uutta jatketta, pihakatua, jota pitkin voidaan kulkea alueen kiinteistöihin.

Varvintoria ympäröivän kaupunginosan nimi on Länsiranta. Muistot alkavat isoisästä suoraan alenevassa polvessa. Klaus Lydekesson Djäkn, Turun linnan vouti ja päällikkö, eli vuosina 1379–1437 ja asui alueella. Tästä alkaa Varvintorin muisti.

Ränsistynyt raukeus

Henkilökohtaiset muistot alkavat 1970-luvulta, 600 vuotta myöhemmin. Pappan kanssa syötettiin Förin vieressä sorsia 1980-luvulla. Paikan muisti on tallella vanhoissa valokuvissa, kun ykkösen raitiovaunu ajaa Linnankatua satamaan Köysiradan ohitse. Aaltopeltiaita kulki nykyisen Köysiradan alla joskus ammoisina 1970-luvun aikoina. Aina joko Topeliuksen tai Juhana Herttuan koulusta alamäkeen kävellessä tuo hieman pelottava ja kokoluokassaan (pituudessaan) valtava aita oli vastassa kuin järkkymätön, joen ja muun maiseman peittävä muuri. Varvintoria ei vielä ollut. 1990-luvun alkupuolella kävelin ränsistyneen Köysikäytävän alla. Näkymä joen suuntaan oli tukittu lautaseinällä. Seinässä oli reikä. Otin siitä valokuvan. Onko tämä valokuva vielä tallella? Kävelyt telakka-alueella 80-luvun lopulla ovat jääneet mieleen, rannassa ruostuvat laivat, raukea ja rauhallinen tunnelma. Tuolta ajalta on joitain kuvia omassa arkistossa, tietäisi vaan missä!

Silti tuo ankea, keskeneräinen, luotaan työntävä, hylätty tehdasalue oli aktiivisen vaihtoehtoelämän toimintakeskittymä. Tulin käymään varvintorin alueella ensimmäisen kerran joskus 1990-luvun alussa tutustumaan porukkaan, joka rakensi Estelle-nimistä purjelaivaa. Nykyinen Varvintori oli kunnon hippi-telakka ja meidän nykyiset rakennuksemme romuvarastoja. Sen verran oli komean näköistä touhua, että muutin itsekin Turkuun laivaa rakentamaan. Estelle-laiva on sittemmin ollut takavarikoituna Israelissa jo 13 vuotta toimitettuaan ruokaa ja tarvikkeita Gazaan.

Sataman läsnäolo liittyy moniin muistoihin Varvintorin alueesta, kun oltiin menossa Tukholmaan tai tulossa Tukholmasta. Linnankatua pitkin ajettiin ja ajetaan yhä, satamaan, lapsena perheen kanssa autolla Tukholmaan Turusta. Jännitti eka laivamatka ja samalla eka ulkomaanmatka. Hyttiä ei ollut, nukuttiin kansipaikoilla. Ihmetystä herätti, miten näin ison linnan ympärillä on tämmöistä röttelöaluetta, kun pakettiautolla ajettiin pakkasessa ruotsinlaivalta pimeän vieraan kaupungin teollisuusalueen halki. Ja yhä vielä ihmetystä herättää Linnankadun varrelle ränsistymään jätetty puutalorivistö. Gentrifikaatio on yhä kesken eikä ole saavuttanut kaikkia alueen kortteleita.

Taidekampuksen syntymä

Turun ammattikorkeakoulun Linnankadun taidekampus Aurajokirannassa toimii rakennuskompleksissa, jossa yhdistyvät vanha köysitehdas ja entiset laivatelakkahallit. Alueen keskipisteessä sijaitsee Varvintori. Kampus otettiin uusiokäyttöönsä vuonna 1994. Jo ajalta ennen Taideakatemiaa taidekampus sai aikaan vaikuttavia muistielämyksiä.

Löysin Köysikäytävältä romun keskeltä vuonna 1993 vääntyneen pyöränsatulan. Siitä tuli hienon Foxtrot-nimisen veistoksen kettuhahmon pääkallo. Köysiradalla oli myös jokin paikkalähtöinen, monitaiteellinen esityskokonaisuus, jossa katsojat kävelivät rähjäisen ja osittain puretun köysiradan läpi päästä päähän eri taiteellisia interventioita seuraten. Tila oli tuolloin vielä köysien valmistuksen jäljiltä, osa laitteista ja muusta kalustosta oli paikoillaan. Mieleen jäi enemmänkin hylätyn tilan pysähtynyt aika ja tunnelma kuin itse esitys. Nimenkin olen unohtanut. En silloin voinut tietää sen olevan koko aikuisuuteni merkittävin ja pitkäkestoisin työpaikka.

Musiikkiteatterilinjan legendaarinen TRAD-esitys (TRAD. – Tarinoita tarinoiden synnystä, Teatteri Paniikki ja Turun Taideakatemian Musiikkiteatterilinja, ohj. Erik Söderblom) tapahtui 1999 entisessä teollisuusrakennuksessa edellisessä korttelissa (koulun viereinen rakennus), ja sillä voitettiin palkinto. Sigyn-salin paikalla olevassa alkuperäisessä telakkahallissa tiettävästi ensimmäistä kertaa soitettiin, kun Lahesmaan Erkki nuorena poikana kavereineen tuli hylättyyn halliin soittamaan, kun akustiikka oli hieno ja muutenkin hylätty halli kiinnosti. Soittivat kuulemma aika tarkkaan Sigyn-salin lavan nykyisellä paikalla. Uusiin tiloihin muutto tapahtui 1990-luvun lopulla. Studion kattoon asennettiin kiskot omin voimin. Kellarin tietokoneluokan käyttökuntoon saattaminen kuului myös työnkuvaan.

Uskoa tulevaan

30 vuoden takaisissa muistoissa Varvintori ja sen ympäristö on täynnä taiteellista elämää ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Yhä vielä rakennuksissa liikkuvat vanhat tarinat lintujen pesistä H-rakennuksessa ja hurjista alkuvuosista. Nykyisen Taideakatemian H-rakennuksessa toimi hetken Turun piirustuskoulu, siellä oli myös salakapakka ja mainioita bileitä 80-luvun lopulla :). Näistä ajoista oli hetken muistona rakennuksen kivijalkaan spreijattu ”Ismo takaisin”, jolla viitattiin potkut saaneeseen rehtori Ismo Kajanderiin. Koulun alkaessa Ismo Kajander nousi roskiksen päälle ja huusi: ”Jos joku luulee, että täältä valmistuu kuvismaikkoja, tuossa on portti.” Pari taisi lähteä. Vapaita taiteilijoita koulutettiin.

Taiteidenvälisessä Aurajoki palaa -tapahtumassa 1999 juhlittiin 770-vuotiasta Turkua. Projektiin liittyi paljon tapahtumia, sattumuksia ja toimintaa. Varvintorilla saunottiin 🙂 …
Myös synkkyyttä sisältyy jokirannan tarinoihin, vuonna 1999 liikkui jo urbaani huhu, että joku kummajainen/sarjamurhaaja hukuttaa yöllä liikkeellä olevia, erityisesti nuoria miehiä Aurajokeen. Nuoria miehiä hukkui ja katosi. Tämä on jatkunut näihin päiviin asti, ja aiheesta on kirjoitettu romaani Veden varaan, josta dramatisointiin näytelmä Turun Kaupunginteatteriin.

Joen varrella

Varvintorin edustalla virtaa Aurajoki kohti satamaa. Aurajoen jäällä on kävelty ja luisteltu. Vierailtiin Forum Marinum -museossa pienten ja innokkaiden lasten kanssa. Jotka nyt jo niin isoja 😉 Pelkäsin että omat pojat riehuu kävelyllä niin että putoavat jokeen. Tästä on melkein 20 vuotta. Vuosia sitten (2011) järjestimme yhteistyössä SKR:n (Suomen Kulttuurirahaston) kanssa Muotokuva-kurssin kuvataiteilijoille. Eräs taiteilijoista pyöräili illalla kohti taiteilijoiden majapaikka eikä hämärässä huomannut Varvintorin betonisia taideteoksia (Micha Ullman: Pohjoinen). Hänen iltansa päättyi sairaalakäyntiin. Onneksi ei sattunut pahemmin.

Opiskellessani Uudenkaarlepyyn Svenska Yrkeshögskolassa päädyin sattumusten kautta apuopettajaksi Paraisten? (opiston?) järjestämään videokurssiin. Kurssin aikana purjehdimme kolmella purjeveneellä dokumentoiden perinteistä kalastajien reittiä. Päähenkilönä oli Sumppi-niminen kalastusalus (1800-luvulta?), jossa kalojen säilyvyys varmistettiin veneen keskellä olevan ”sumpin” avulla (veneen keskiosassa oleva laatikko, johon oli reikiä veden vaihtuvuuden takaamiseksi). Ahvenanmaalta alkanut, saarien kautta jatkunut purjehdus päättyi historiaa mukaillen Varvintorille, jossa kalat oli perinteisesti sitten torilla myyty. (Parainen, Maarianhamina, useita saaria, Turku).

Presidentit ovat vierailleet Suomen Joutsenella. Tall Ships Races on vallannut Aurajoen 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa: ensin olin 16-vuotiaana yleisössä ja myöhemmin parikymppisenä toimittajana tapahtumasta raportoimassa.

Kesäkaudella Varvintoria aluetta on ihailtu joelta käsin Förin vesibussin kyydissä. Jokirannan lukuisia julkisia taideteoksia tutkitaan ja ihaillaan yhä uudestaan. Keskeneräinen päivänkakkaraveistos näytti aikoinaan aivan dinosaurukselta. Nyttemmin piknikki jättikukalla on kesän alun merkkihetkiä. Kun asuimme 22 vuotta Pakkarinkadulla, niin siitä on paljon muistoja… Tyttäremme Hannan opettaminen pyöräilemään Varvintorilla.

Kehyksenä Taideakatemia

Taideakatemia on kehystänyt Varvintoria kolmelta suunnalta nyt kolmisenkymmentä vuotta. Ensimmäiset kohtaamiset Turun AMK:n kanssa tapahtuivat suomen kielen ja viestinnän opettajien kokoontumisessa. Varsinais-Suomen va. ammattikorkeakoulu ja Turun AMK fuusioituivat. Olin aloittanut urani juuri Varsinais-Suomen AMK:ssa.

Suomen kielen ja viestinnän opettajien tiimiä johti Eeva Marja Pyhälahti, johon tutustuin siis tiimipalavereissa. Hän on kannustanut minua monin tavoin urani aikana. Hänen lehtoraattinsa paikantui Taideakatemiaan, vaikka hän ei tosiasiallisesti täällä enää opettanutkaan. Myöhemmin, Eeva Marjan jo eläköidyttyä, sain Taideakatemian lehtoraatin, ikään kuin perin Eeva Marjan lehtoraatin.

Ensimmäinen tutustuminen opetustiloihin jäi mieleen: Antero Paavola esitteli ykkösten piirustussalia. Siellä muutama kuvataiteen opiskelija työskenteli, taustalla soi musiikkina Ave Maria. Tilassa oli paljon valoa.

Teatteritaidetta

Varvintori on teatteriopiskelijoiden ulkonäyttämö. Syksyllä lumimyräkässä oli esitys, jossa musta enkeli vei päivänsankarin. Jokainen syksy alkaa Varvintorilta aloitusrituaalin merkeissä. Kaikki teatteriopiskelijat muodostavat piirin Varvintorille. Ensimmäinen lukuvuoden päivä. Jännitys ja jälleennäkemisen kihinä. Aurinko osuu silmiin. Teatteriopiskelijat kuljetetaan Linnanpuistoon silmät sidottuina vanhemman opiskelijan johdattamana. Opiskelijat kokevat matkan eri aistein ja yhteisöön sekä paikkaan sitoutuen.

Taidetestaajat-kuvauksia oli Varvintorilla. Ja opiskeluaikaiset improjamit ja erilaisten projektien ideointi Varvintorin ympäristössä ja portailla. Ja porrasjumpat ja tilataide-improvisaatiot. Ja Naamioteatterin hahmokokeilut ja hyppistreenit.

Korona-aikana keväällä 2020 tuntui, että olin teatteriopiskelijoiden kanssa Varvintorilla läpimenoissa viikoittain. Tuntui erityisen merkitykselliseltä olla elävää kontaktia todistamassa. Väitän tämän elävöittämisen välittyneen myös ohikulkijoille. Amiraalistonkadulle kuljettiin aina aidan läpi oikotietä.

Sirkusta ja kuvataidetta

Teatterisalissa oli Enkelispektaakkeli ja Varvintorilla vaijerointi yläilmoihin. Vuosi on täydellinen mysteeri, muistaako joku? Urkuharmonit soivat torilla komeasti. Oli Art teatron sirkusvarieteeteltta. Sirkusvälinetoudaukset tehtiin Torin poikki. Ja kaikki Grande Finalen esitykset muistetaan. Taideakatemian yössä oli sirkusopiskelijoiden tulishow’t. Tuliesityksiä harjoiteltiin ja esitettiin Varvintorilla. Ja laitettiin löysät nuorat pylväiden väleihin x 4🥳Eka kerta Taideakatemian yössä jäi mieleen, kun olimme vuoden alussa siirtyneet Diakista Turun AMK:iin. Futura Circus oli vuonna 2011. Monet konsertit on nähty Sigynissä ja yksi opiskelijoiden tuottama hulvaton Raisio-teemainen ooppera.

Linnankadun kampuksen remonttivuodet olivat jännää aikaa, vanhoihin rakennuksen kerroksiin mentiin sekä suunnitelmissa että konkreettisesti tiloissa kulkemalla. Jokaisella tilakierroksella tuli käytyä jossain tilassa, jossa en ollut sitä ennen käynyt.

Kuvataiteen kokoukset Turun Piirustuskoulusta periytyneen mustan pöydän äärellä ovat jääneet mieleen. Alussa koulutuksen johdossa oli Anu Tuomi. Taina Erävaaralla on jo pitkä historia kuvataiteen koulutuspäällikkönä Anun jälkeen. Ensimmäiset taidehankinnat on tehty joulumüssüstä monta vuotta sitten.

Suuret laivat

Näkymä Köysiratagallerian ikkunasta Varvintorille on sisältänyt monenlaista muistoa: Sigynin yön aikana katkenneet mastot roikkumassa köysistöstä, Wärtsilän merimoottoritehtaalta vielä 2000-luvun alussa (?) jättimäisiä dieselmoottoreita lastanneet vielä jättimäisemmät laivat kiinnittyneenä Aurajoen vastarannalle. Konepajalla joen toisella rannalla olleen ulkolaisen rahtilaivan partaan ylitse oli heitetty lakana, jossa luki: ”Tulkaa tytö tänne.” Sigyn-laiva Varvintorin rantalaiturissa on keskeinen maamerkki ja torin merkittävin nähtävyys. Monet esitykset on tehty Sigyn-laivassa ja sen ympäristössä. Kerran kiipesin mastoon viemään lamppuja. Oli myös Sigyn-laivan interaktiiviset esitykset ja tervan tuoksu ja Sigynin korjauksen äänet. Kerran pääsin Sigyn-laivan juhlalliselle vastaanotolle. Wagnerin Lentävä hollantilainen esitettiin elokuussa 2005, lavana ja lavasteina mm. Sigyn ja Suomen Joutsen, TFO, Salminen, Nisula, Uusitalo.

Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaiset olivat upea tapahtuma, olin osaltani mukana mediatuotannon opiskelijoiden kanssa niitä toteuttamassa. Avajaisilta oli kaunis mutta kylmä, juhlatamineissa ja nahkapohjakengissä jäädyin konkreettisesti kiinni terassin lattiaan. Varvintorilla 2011 oli …prkleen kylmä…

Pienet kohtaamiset

Parkkeeraan autoni aamuisin useimmiten Konsan päätyyn ja metsästän lisäaskeleita päivääni. En varsinaisesti rakasta suomalaista räntäsäätä, lonkeronvärisyyttä tai liukkautta, mutta hyväksyn tosiasiat matkani varrella. Noin seitsemän minuutin reitti teatterin toimistolle on oma virittäytymiseni tulevaan työpäivään. Vaikka tehtäviä työpäivään on usein paljon, tunnen että teen merkityksellistä työtä. Paras työmatka ever on kävely Turun keskustasta pitkin Aurajokirantaa. Kerran kuljettiin kävellen keskustan suuntaan kollegan kanssa ilta-auringon luodessa meistä valtavan pitkiä varjoja.

Tiimikokoukset on pidetty rantakahvilassa, ruokatunnit vietetty laiturilla eväiden kanssa. Ekat jätskit syöty keväällä. Jäätelöllä on istuttu myös Varvintorin portailla. Taustalla lokkien kirkuna. Varma kevään ja kesän merkki. Jäätelöt joen rannalla myös kevään opinnäytetyöseminaarien jälkeen.

Hauskat jutteluhetket on koettu tupakkapisteellä. Kerran oli kiva kohtaaminen kahvilassa, ja lukuisat muut kahvittelut ystävien kanssa Cafe Manuelassa. Kesäiset aamukahvit ja croissant vierasvenesataman kahvilassa. Manuelan täytetyt croissantit… liikaa aurinkoa ilman aurinkosuojaa…ja rauhalliset aamut Cafe Manuelassa ohikulkevia ihmisiä tarkkaillessa. Lokkien ääntely, joen välke auringossa ja meren tuoksu, moniaistillinen kokemus. Varvintorin rappusilla on muistoissa aina vastaanotettu kesän tulo ja aurinko! Mutta se yksi vähemmän mukava keskustelukin sijoittui nimenomaan Varvintorin portaille.

Elämänmuutoksia

Varvintori on ollut monen tärkeän käännekohdan tapahtumaympäristö opiskelijoiden ja henkilökunnan elämässä. Sisäänpääsykokeissa olevien ihmisten reaktiot saatettiin nähdä lasiseinän läpi tai ikkunasta, kun tulokset laitettiin ulko-oveen nähtäväksi.

Keksitehtaan tuhopoltto Linnankadulla sattui juuri työpaikkahaastattelun aikaan. H-rakennuksen katolla opiskelijat ja henkilökunta olivat katsomassa tulipaloa. Uranvaihto tapahtui H-rakennuksessa: työsopimus allekirjoittettiin. Marina Vavilovan 60 v.-juhlat vietettiin Varvintorilla!!!

Viimeinen viikko ja viimeiset YAMK-lähipäivät ennen kesälomaa, tehtävä- ja opintojaksoarviointien tekeminen ilta-auringossa M/S Boren kahvilan terassilla, jossa on nähty ja kuultu Boren persoonalliset asiakkaat ja henkilökunta, mukaan lukien huhut ja tarinat menneistä.

Jokakeväinen Valmis!-juhla Sigyn-salissa ja Varvintorilla aloittaa kesän: juhlahumu, alkavan kesän valo, tuoksut ja odotus, opiskelijoiden kuvaus. Oman vuosikurssin valmistuminen, hurraa-huudot, skumpat ja valokuvaus Varvintorilla, ja kohtaamiset oman vuosikurssin kanssa useita vuosia valmistumisen jälkeen. Outi aina järjesti Valmis!-juhlan yhteyteen lahjojen jaon ja kuohuviinin portaille. Kerran oli Outin ompelemia pussukoita. Minulla on omani vielä tallessa jossakin. Opinnäytekahvittelut on nautittu YAMK-opiskelijoiden kanssa alueen kahviloissa.

Isoja iloja

Oli iloinen kesätunnelma matkalla Linnan pihalle katsomaan The Cardigans- sekä Liam Gallager -yhtyeiden esityksiä.. tuolloin myös purjehdustapahtuma käynnissä ja päivän eväät hankittii torikauppiaalta matkan varrelta… Muistissa ovat konsertit ja artistien keikat Varvintorilla ja alueella. UMF-konemusiikkifestivaali 2000-luvun alussa, olohuonefestarit, henkilökunnan Etyk-esitykset koulun tiloissa ja osin Varvintorilla ja merellinen turvallisuustapahtuma. Paula Koivuniemi piti kerran konsertin rannassa. Varvintorilla Kansallisbaletti jalkautui maakuntiin, esitystä katsottiin tyttären ja hänen isoäitinsä kanssa. Ja kerran järjestettiin salsatunti Varvintorilla.

Valon polku -tapahtumassa Linnan ja Taidekampuksen ympäristössä vuonna 2022(?) nähtiin hienot valotaideteokset. Aurajokisinfonia, Simo & Tuike Alitalo, oli uskomaton kokemus, jossa soitettiin mm. kirkonkelloja ja jokilaivojen sumutorvi. Koira kakkasi keskelle Varvintoria Valon polku – tapahtumassa. Oli vielä oma koira. Käyttäytyi kyllä muuten. Koiralenkeillä jokirannassa koirakavereita riittää ja tuoksuja. 🙂

Torin ja kadun poikki

Juoksulenkit ja intervallivedot jokirannassa. Matka soittotunneille. Myöhemmin lasten saattaminen soittotunneille ja omat kävelylenkit alueella niiden aikana. Pojan odottelu soittotunneilta kaikkina vuodenaikoina liukkaalla torilla. Kuopuksen muskari- ja soittotunnit Konsalla, sekä lasten konsertit ja muut konsertit ja tapahtumat kuten lapsen tanssiesityksen kevätnäytös Sigyn-salissa. Lapsen kanssa Pokemonien metsästystä Varvintorilla ja Piiloleikki-taideteoksen pikku patsaiden etsiminen lapsen ja mummon kanssa.

Linna Pub (Linnankatu 63) oli kiva ja kiinnostava kohtaamispaikka sekä opiskeluaikaan että kun aloin opettamaan. Usein kritiikin jälkeen mentiin sinne pitämään kritiikin kritiikkiä. Hikinen ja raju baari, missä oli ihan hyvät satamavibat. Taideopiskelijat ja opettajat palaveerasivat siellä taiteen tilasta ja tavoitteista. Hyvää, vaikka välillä vähän toksista yhteisöllisyyttä. Sitä ei enää ole.

Nostalgiaa

Linnankiinteistö oli kymmenien taiteilijoiden yhteisö upeassa funkkistehtaassa. Mun oma työhuone 2003-2008. Siellä oli myös kaikenlaista muuta yritystoimintaa. Kaupunki möi, ja paikka remontoitiin tunnistamattomaksi it-toimistohotelliksi. Linnankiinteistön katolla ja graafikoiden työhuoneella järjestettiin vappubileet. Keitettiin nakkeja maustepippureiden kanssa ja juotiin viiniä. Juustoja ja patonkejakin oli!

Unohtumattomia hetkiä: Makaan vaaleanpunaisessa riippukeinussa Forum Marinumin parkkipaikan vieressä. Joku on keksinyt unelmointikonseptin. Kuuntelen lasten ääniä ja lepään. Aurinko ja kuu. Auringonpimennys. Hevosmakkaraa baari-illan jälkeen jokivarressa Atlantille katsoen. Ja katastrofaaliset treffit purjeveneessä vierasvenesatamassa… 😀

Täysi hiljaisuus

Tänäänkin Varvintori on hiljainen eikä muista mitään. Paikan muisti elää ihmisissä, ei Varvintorin betonissa. Paitsi kerran matkalaukku räjäytettiin Varvitorilla elokuvan kuvauksissa. Jälki taitaa olla edelleen nähtävissä (hyvin heikosti) yhdessä betonilaatassa.

Varvintorin muisti elää ihmisten kertomuksissa, kirjoituksissa, tarinoissa ja legendoissa. Muisti tallennetaan kirjastoon, internettiin, arkistoihin, albumeihin, valokuviin, elokuviin, tauluihin, ääniteoksiin ja matkamuistoihin. Muisti pidetään elävänä, kun siihen kertyy uusia muistoja eläville ihmisille, uusia kokemuksia ja näkymiä, taide-elämyksiä ja kohtaamisia, tapahtumia, esityksiä ja yllätyksiä. Ihmiset luovat, havaitsevat, ylläpitävät ja tallentavat paikan muistin. Meillä kaikilla on muistoissa paikkoja, joita ei enää ole. Varvintori on yhä paikoillaan, valmiina tyhjänä alustana uusille muistijäljille, elämänmuutoksille ja pienille asioille.