Monen pedagogin mielessä käy aika ajoin ajatus siitä, miten saada osallistujat sitoutettua toimintaan. Millä keinoilla voit itse pedagogina asiaan vaikuttaa? Oma asenne, arvot ja tavoitteet kantavat jo pitkälle.

Jokaisella meistä on varmasti jonkinlainen kokemus ryhmään kuulumisesta. Kaikki lähtee siitä, miten kohdataan toiset ihmiset. Rutiinit vahvistavat ryhmään kuulumiseen tunnetta. Tätä tunnetta voi lisätä ottamalla osallistujat mukaan toiminnan suunnitteluun. Voit pyytää osallistujia kertomaan, millainen toiminta herättää mielenkiintoa ja mitä asioita he haluaisivat oppia. Pyydä osallistujilta palautetta, ja muokkaa toimintaa ryhmälle sopivaksi. Palautteen antaminen sitouttaa, ja sen kautta osallistuja saa oman äänensä kuuluviin.

Tavoitteena on turvallinen tila.

Yksi osallistujien sitouttamiseen myönteisesti vaikuttava asia on turvallinen tila. Turvallisen tilan raamittavat ryhmän yhteiset säännöt. Säännöissä käy ilmi ryhmän toimintakulttuuri: mikä on sallittua ja mikä ei. Sääntöjen luominen ryhmän jäsenten kanssa yhdessä tekee niiden noudattamisesta helpompaa, kun ajatukset ovat lähtöisin ryhmän jäsenistä itsestään.

Ryhmäyttämällä luodaan yhteishenkeä ja luottamusta.

Jotta osallistuja voi kokea kuuluvansa ryhmään, on pedagogin huolehdittava ryhmäyttämisestä. Ryhmäyttäminen on toiminnallisiin menetelmiin perustuva prosessi, jonka aikana ryhmän turvallisuus vaiheittain kasvaa ja jolle on hyvä varata reilusti aikaa. Tavoitteena on, että kun osallistujat oppivat tuntemaan toisiaan, tulee kokemus ryhmään kuulumisesta sekä luottamus ryhmää kohtaan.

Ryhmäyttämiseen on paljon erilaisia toiminnallisia menetelmiä ja harjoitteita. Se ei rajoitu pelkästään ensimmäisten kertojen tutustumiseen ja nimileikkeihin Tärkeää on pitää huolta ryhmän toimintakyvystä pitkin toiminnan kaarta. Puhutaankin koheesiosta, eli siitä, että ryhmä on kiinteä ja toimintakykyinen. Arkikielessä koheesio voi tarkoittaa esimerkiksi ryhmähenkeä. Koheesioon vaikuttaa myös ryhmän yhteinen tavoite, mitä kohti ollaan menossa. Yhteinen tavoite voi olla vaikkapa esityksen tekeminen.

Kuva: Pixabay.

Tavoitteet vahvistavat ryhmän toimintakykyä

Osallistujan sitoutumiseen vaikuttaa kokemus toiminnan merkityksellisyydestä ja etenemisestä: mitä kohti toiminta menee ja miksi, mitä tavoitteita toiminnalla on ja mitä jokainen tämän tavoitteen eteen tekee. Tärkeitä ovat myös osallistujien omat tavoitteet ja se, että osallistujat saavat itse reflektoida omia tavoitteitaan. Kun tavoitteet ja päämäärä ovat selvillä, osallistuja on todennäköisesti sitoutunut toimintaan.

Tämän takia on tarpeellista, että ryhmän ohjaaja tai opettaja sanallistaa tavoitteita vaikka joka tunti tavalla tai toisella. Vastuutehtävät auttavat osallistujia tiedostamaan oman roolinsa ryhmässä, ja oman roolin kautta merkityksellisyys ja tunne siitä, että kuuluu ryhmään, lisääntyy.

On kuitenkin hyvä miettiä jo ennen ryhmätoiminnan aloittamista, kuinka asiat käytännössä hoidetaan – jääkö opettaja yksin työskentelyn jälkeen siivoamaan ja laittamaan tavarat paikalleen, käytetäänkö yhdessä aikaa tarvikkeiden hakemiseen ja valmistelemiseen, kuka ohjaa alkulämmittelyn ja niin edelleen. Kun vastuutehtäviä jaetaan, on ohjaajan tärkeää olla tarkkana, että sovituista asioista pidetään kiinni. Jos esimerkiksi kaikkien on määrä osallistua loppusiivoukseen, on tärkeää, että tehtävät jakautuvat tasaisesti kaikille osallistujille eivätkä muita tylsemmät tehtävät kasaudu aina saman henkilön harteille.

Tilaa olla minä

Hyväksytyksi tulemisen kokemus on yksi keskeisimmistä asioista, jotka mahdollistavat osallistujan sitoutumisen toimintaan. Jos osallistujasta tuntuu jatkuvasti siltä, että esimerkiksi oma persoona on vääränlainen suhteessa ryhmään, toimintaan ja sen tavoitteisiin ja että itseään täytyisi jatkuvasti muuttaa, jumiutuu äkkiä näiden ajatusten ja tuntemusten puristuksissa. Tällöin lopulta vaikeutuu kaikenlainen vastaanottaminen, oppiminen ja kehittyminen sekä tekemisestä nauttiminen.

Onkin tärkeää luoda yhdessä tila, jossa jokaisella nimenomaan on tilaa olla itsensä ja samanarvoinen muiden kanssa. Puututaan, jos nähdään, että joku kohtaa jotain kurjaa. Ei anneta ikävien asioiden vain tapahtua ja arkistua, sillä arkistuessaan ne lähtevät helposti muodostamaan yhteistä toimintakulttuuria. Toisten apu ja yhteinen huolenpito on kaikkien yhteinen asia.

Tärkeää on myös tarkastella sitä, kuinka vastaanottava ilmapiiri yhteisessä toiminnassa on. Vastaanottavan ilmapiirin luomiseen ja ylläpitämiseen täytyy kaikkien osallistua yhdessä. Kaikki lähtee siitä, että tiedostetaan ja hyväksytään se, että ihmisten lähtökohdat ovat erilaiset.

Kunnioitetaan, kohdataan ja annetaan työrauha. Annetaan osallistujalle tila puhua ja toimia. Tärkeää ei ole aina olla äänessä itse, vaan tärkeää on myös mahdollistaa hiljaisuus ja antaa toisen ihmisen olla vastavuoroisesti äänessä. Kannattaa tarkastella myös itse sitä, millainen oma kohtaamisen ja kuuntelemisen taso todellisuudessa onkaan ja voisiko sitä koettaa edelleen kehittää. Helposti fokusoimme pedagogeina siihen, miten saada ryhmä kuuntelemaan toisiaan, mutta on myös tarpeen pysähtyä miettimään, miten kuuntelen itse. Minkälaista esimerkkiä sillä annan, ja minkälaista tilaa luon näin huomaamattani?

Omat vahvuudet ja toiminnan mielekkyys avaimena

Ohjaajan oma innostus on erittäin tärkeä tekijä osallisuudessa. Kun ohjaaja on itse aidosti innostunut ja motivoitunut, se valuu yleensä osallistujiin ja vahvistaa osallisuuden kokemusta. Innostuksen kanssa kannattaa tunnustella sitä, ettei ole itse liian innoissaan ja tee osallistujien puolesta, jolloin osallistujat eivät välttämättä uskalla olla itse niin osallisia toimintaan, jolloin innostus voi kääntyä itseään vastaan.

Osallistujat parhaimmillaan innostuvat ja löytävät toiminnan avulla omia vahvuuksiaan. Niitä voi myös lähteä etsimään toiminnan monipuolisuuden kautta. Eli kokeillaan tunneilla monipuolisesti erilaista toimintaa ja kannustetaan osallistujia kokeilemaan eri asioita. Näin on todennäköistä, että osallistuja löytää oman juttunsa, jota voi vahvistaa antamalla kannustavaa palautetta, mikä motivoi osallistujaa jatkamaan toimintaa.

Ryhmälle sopimaton toiminnan taso herättää osallistujissa pidemmän päälle turhautuneisuutta ja siten vähentää toiminnan mielekkyyttä ja osallistujien kiinnostusta toimintaan. Liian vaikeat tehtävät voivat toimia hetken inspiroivina ja helpot puolestaan hauskoina ja rentouttavina. Toiminnan edetessä liian vaikeat tehtävät eivät tuota osallistujille onnistumisen kokemuksia vaan mahdollisesti jopa päinvastoin. Liian helpot tehtävät, joista osallistujat eivät koe saavansa mitään irti, voivat luoda kokemuksen paikalleen jämähtämisestä, ja toiminta saattaa menettää merkityksellisyyttään osallistujille. Tällaiset kokemukset eivät motivoi osallistumaan saati sitoutumaan toimintaan.

Tärkeimpiä tekoja kohti mielekästä toimintaa on kartoittaa osallistujien toiveet ja odotukset. On tärkeää säilyttää kuunteluyhteys ryhmään koko prosessin ajan ja luoda ja ottaa käyttöön rutiineja, jotka muodostuvat ryhmän toimiessa yhdessä. Nämä pitävät osallisuuden tunteen yllä.

Kuva: Pixabay.

Sanoittaminen vuorovaikutuksen ja palautteen välineenä

Sanoittamisen kulttuuri on kaikessa pedagogiikassa äärimmäisen tärkeää. Hyvän ja kokonaisvaltaisen vuorovaikutuksen syntymiseksi tärkeää on myös fyysinen läsnäolo. Fyysinen, henkinen ja verbaalinen läsnäolo muodostavat paketin, josta ei voi irrottaa yhtä osa-aluetta. Vaikka ohjaaja kiittäisi ja kannustaisi osallistujia toiminnasta ja panoksesta verbaalisesti, mutta fyysisesti ja henkisesti vuorovaikutus ei kohtaa, osallistujat aistivat sen herkästi.

On tärkeää siis muistaa, että pedagogin roolissa annat joka hetki palautetta osallistujille. Vaikka et edes sanoisi mitään.

Palautetta on hyvä antaa ja saada. Osallistujat itse eivät aina osaa mieltää havaintoja, huomioita ja kommentointia palautteeksi. Siksi on hyvä muistaa sanoittaa asioita tavoitteineen sekä eritellä prosessin vaiheita.

Järjestä palautteenannolle varta vasten osoitettuja hetkiä. Hetket voivat olla keskustelua kahden kesken tai ryhmässä. On hyvä harjoitella palautteen antamista ja vastaanottamista läpinäkyvästi. Muistaa, että arvioinnin kohde on aina toiminnassa ja kokonaisuuksissa, ei henkilökohtaisesti kenenkään persoonassa.

Hyvät ja huomioivat vuorovaikutuksen menetelmät ryhmässä koostuvat lisäksi dialogisuudesta. Kaikkien ryhmän jäsenten äänten on hyvä päästä kuuluviin säännöllisesti ryhmän toiminnan edetessä.

Kuitenkin on tärkeää, ettei osallisuus rajoitu ilmaan roikkumaan jätettyihin ilmaisuihin, ikään kuin yksipuolisiin monologeihin, joissa avataan yhtä näkökulmaa. Tarpeen vaatiessa asioita on hyvä avata keskusteluissa, kuulla ja pyrkiä ymmärtämään sekä selittää ja tarkastella toista puolta, kuitenkaan kääntämättä näkökulmaa defensiiviseksi tai tulla väheksyneeksi toisen kokemusta.

Kokemus kuulluksi ja kohdatuksi tulemisesta

Oleellinen osa sitouttamisprosessia on luoda osallistujalle kokemus kuulluksi ja kohdatuksi tulemisesta. Kun osallistuja kokee mielipiteillään ja kokemuksellaan olevan merkitystä, hän kokee olevansa arvokas osa ryhmää, mikä lisää merkityksellisyyden tunteen lisäksi vastuun tunnetta, joka edellyttää toimintaan sitoutumista. Aktiivinen kuuntelu ja läsnäolo kohtaamisessa viestivät, että kuultavan kokemus on tärkeä ja siitä ollaan aidosti kiinnostuneita. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi silmiin katsominen, tilanteen rauhoittaminen ja kuunteleminen keskeyttämättä tai kyseenalaistamatta kuultavan kokemusta.

Pedagogi on tilanteissa läsnä ja tarkkailee. Hän osaa nähdä, milloin tilanne vaatii osallistujan kuulemista, vaikka vain lyhyesti ohimennen.