03.03.2020

Ilmastonmuutoksen aikakaudella myös taiteilija joutuu reflektoimaan omia työskentelytapojaan ja niiden aiheuttamia päästöjä ja kuluja. Taiteella on ominaisuuksia, joiden avulla voidaan tuottaa ympäristöä eheyttävää ja poliittisesti merkittävää taidetta. Odotamme kuitenkin taiteelta liikaa, jos oletamme sen vaikuttavan yhteiskunnassa heti.

 

Kirjallisessa opinnäytetyössäni olen käsitellyt merta ja sen biodiversiteettiä taiteen tekemisen lähtökohtana. Päämääränäni on ollut kartoittaa omaa taiteilijaidentiteettiäni tarkastelemalla erilaisia taideteoksia ja -projekteja sekä pohtia nykytaiteen mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnassa. Tekstissä olen jakanut käsittelemäni projektit neljään kategoriaan hyödyntäen Andrew Brownin Art & Ecology Now (2014) -kirjan jaottelua: re/act, re/view, re/search ja re/use. Sana ”re” viittaa tässä yhteydessä asioiden uudelleen tekemiseen, esimerkiksi materiaalien uudelleen käyttämiseen.

Biodiversiteetti tarkoittaa monimuotoisuutta, eli kuinka paljon erilaisia lajeja ja lajikkeita on. Ilmastonmuutoksen ja ihmisen aiheuttamien saasteiden seurauksena biodiversiteettikenttä on supistumassa. Vesistöjen kohdalla tämä ilmenee lajien häviämisenä ja lyhytikäisten, metaania vapauttavien levälajikkeiden lisääntymisenä.

Ellen MacArthur -säätiön vuoden 2016 raportissa arvioidaan, että vuoteen 2050 mennessä valtamerissämme on enemmän muovia kuin kalaa. Muoviongelma ilmenee erityisesti kuolleiden merieläinten vatsalaukkuja tutkittaessa ja lajien takertuessa tai kuristuessa muovipakkauksiin. Mereen hajotessaan muovista liukenee haitallisia kemikaaleja ja mikromuovia, jotka lopulta päätyvät meihin. Kenties tunnetuin meren ekokatastrofi lienee koralliriuttojen läpikäymä haalistuminen (eng. coral bleaching), mikä on seurausta ilmastonmuutoksen aiheuttamista nopeista muutoksista.

 

Taide aikansa peilinä: ilmastonmuutos ja taide

Taideopiskelujeni aikana on käyty kiivasta keskustelua taiteen tehtävistä ja mahdollisuuksista vaikuttaa poliittisiin epäkohtiin. Taideaktivismia pidetään usein epäkannattavana ja liian marginaalisena taiteen muotona. Keskusteluissa tasapainoillaan esteettisten, taiteellisten ansioiden ja yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden välillä. Näiden kahden asian yhdistäminen ei kuitenkaan ole täysin mahdotonta. Taiteilija voi tehdä esteettisesti miellyttävää taidetta, jolla on kuitenkin suurempi, poliittinen merkitys.

Kesällä 2019 toteutin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan seinämaalauksen, jossa käsittelin korallien haalistumista, ja annoin teokselle nimen ”Memory” eli muisto. Nimi viittaa siihen, että tulevaisuudessa koralliriutat saattavat olla kokonaan tuhoutuneet.

Kirjoittaessani opinnäytetyötä huomioni kiinnittyi ajatukseen, että taide on aikakautensa peili. Mitä tulevat sukupolvet ajattelevat meistä, jos emme käsitelleet aikakautemme polttavia kysymyksiä? Pohdin tekstissä myös taiteen tekemisen käytäntöjä ilmastonmuutoksen aikakautena ja reflektoin sitä oman taiteellisen työskentelyn kautta. Vuonna 2018 toteutin suurehkon haiveistoksen, jossa materiaaleina käytin styroksia ja kipsiä. Jos nyt toteuttaisin teoksen uudelleen en todennäköisesti käyttäisi enää styroksia, vaan pyrkisin muuttamaan teosta niin, että sen voisi toteuttaa kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Loppujen lopuksi on kuitenkin vaikeaa verrata yhden taideteoksen toteuttamiseen liittyviä kuluja ja päästöjä teollisuuden aiheuttaman massatuotannon päästöihin. Taiteilijan on kuitenkin hyvä olla tietoinen oman työskentelynsä ympäristörasitteista ja tehdä taidetta, joka ei ainakaan tietoisesti pyri tuhoamaan ympäristöä.

 

Mitä taide voi tehdä?

Kirjallisessa opinnäytetyössäni motiivinani on ollut etsiä vastauksia kysymyksiin, mitä taide voi tehdä ympäristön hyväksi. Opiskelujeni aikana on puhuttu paljon siitä, kannattaako käsitellä taiteessa poliittisia ongelmia ja pitäisikö taiteen keskittyä vain itseensä. Kirjoittaessani opinnäytetyötä huomasin, että odotamme taiteelta liikaa, jos oletamme sen vaikuttavan yhteiskunnassa heti.

Taiteentekijän näkökulmasta on kuitenkin hedelmällisempää tehdä taideteos pohtimatta sen yhteiskunnallista merkitystä. Esimerkiksi Jason DeCaires Taylorin vedenalaiset veistokset keskittyvät meren pohjan biodiversiteetin palauttamiseen ja eheyttämiseen: veistokset rakennetaan pH-neutraalista sementistä, johon istutetaan esimerkiksi rakkolevää, joka houkuttelee alueelle kaloja ja muita lajeja. Myös taideprojekti Washed Ashore pyrkii vaikuttamaan suoraan ympäristöön keräämällä roskaa Amerikan rannikoilta ja tekemällä veistoksia kyseisestä roskasta. Projektin päämääränä on myös tiedon levittäminen, sillä veistokset esittävät meren uhanalaisia lajeja.

Yhtenä syynä taiteen huonoon vaikuttamismahdollisuuteen pidetään sen marginaalista yleisöä. Marginaalia voidaan kuitenkin kasvattaa erilaisin yhteistöin esimerkiksi eri järjestöjen kanssa tai tuomalla taide ulos galleriasta. Julkiset taideteokset ja projektit voivat olla helpommin lähestyttäviä henkilölle, joka ei ole tottunut käymään taidegallerioissa. Taiteen visuaalisia ansioita ei pidä aliarvioida –tieteen käyttämät graafiset kaaviot herättävät meissä harvoin voimakkaita tuntemuksia. Taide pystyy käytännön, utopian tai dystopian kautta visualisoimaan nämä kaaviot konkreettisiksi, joskus jopa helposti lähestyttäväksi kokonaisuuksiksi.

 

Emilia Asplund 2019. Meri taiteen tekemisen lähtökohtana. Kuvataiteen kirjallinen opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu.