1800-luvun lopun joukkopsykologian teoria vaikutti diktaattoreihin, ja diktaattorit ovat sanelleet sallitun rajat. Totalitaristisissa valtioissa maalaustaide oli osa propagandan arsenaalia, jonka avulla kertoa, millainen kunnollisen kansalaisen kuului olla. Miten ryhmäidentiteettiä yritettiin muovata taiteen avulla 1900-luvun  totalitaarisissa valtioissa?

Tarkastelin kuvataiteen kirjallisessa opinnäytetyössäni Saneltu samuus – Totalitaristisen taiteen ihanteellinen ihminen neljän historiallisen totalitaristisen valtion kuvataidetta ja näiden valtioiden virallisen taiteen välittämää ihmiskuvaa. Nämä neljä valtiota ovat Mussolinin fasistinen Italia, Hitlerin kansallissosialistinen Saksa, Stalinin kommunistinen Neuvostoliitto ja Maon kommunistinen Kiina. Loin myös katsauksen totalitaristisia pyrkimyksiä omaavasta Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista tehtyyn kuvataiteeseen sekä siihen, millaisia kuvia Trump lähettää itsestään sosiaalisen median alustaan, Twitteriin.

Totalitaristisissa järjestelmissä yhteiskuntaa johtaa ihannoitu, aina oikeassa oleva johtaja, jonka mielipiteet vaikuttavat koko yhteiskunnan toimintaan. Näin ollen johtajan käsitys taiteesta ja taiteen merkityksestä ohjaa myös valtion taide-elämää. Se määrittää, mistä lähtökohdista taidetta on hyväksyttyä tehdä sekä teosten sallitut tyylit ja sisällöt.

Yksi teoreetikko ja neljä toteuttajaa

Tutkiessani totalitaristista taidekäsitystä ja taiteen käyttöä propagandan, eli massoihin vaikuttamiseen pyrkivän viestinnän, välineenä vastaan tuli hyvin usein termi massapsykologia. Tämä johdatti minut termin popularisoineen teoksen äärelle. Ranskalainen Gustave Le Bon julkaisi vuonna 1895 teoksen Psychologie des Foules (eli väkijoukkojen psykologia), josta tuli oman aikansa useille kielille käännetty merkkiteos. Aiheen lähempi tarkastelu paljasti, että kaikki neljä tutkimuskohteeksi valitsemaani diktaattoria kuuluivat teoksen ahkeriin lukijoihin.

Le Bonin teorioiden ydinkohtana on, että ihmiset muodostavat yhteen kokoontuessaan massan. Massa toimii kuin yhtenä yksilönä, mutta on vaikutuksille todella paljon alttiimpi ja mielipiteissään aina ehdottomampi kuin yksittäiset ihmiset. Massana toimivan ihmisjoukon saa myös tekemään asioita, joita yksilöt eivät tekisi. Taitava johtaja pystyy ohjaamaan massaa käyttämällä apunaan yksinkertaisia, toisteisia kuvia, sillä massana ihmiset eivät Le Bonin mukaan kykene ajattelemaan monimutkaisilla sanoilla.

Hermann Otto Hoyer, Bauernmahl / ”Maatilan ateria”, 1940. Galleria d’arte Thule. Viitattu 18.5.2020. http://galleria.thule-italia.com/hermann-otto-hoyer/?lang=en.

Taidetta propagandan vuoksi

Mussolinin, Hitlerin, Stalinin ja Maon taidekäsityksissä oli hyvin paljon yhteisiä piirteitä ja joitain hienoisia eroja. Jokaiselle heistä valtion virallisen aatteen mukainen taide on taidetta parhaimmillaan ja hyvä taide myös edistää aatetta. Taide ei kenellekään heistä ollut vain taidetta taiteen vuoksi, vaan osa kansan valistusta – indoktrinaatiota.

Ollakseen toimivaa propagandaa taiteen kuului totalitarististen johtajien mukaan olla helposti ymmärrettävää. Tämä tarkoitti realistista maalaustyyliä ja selkeitä aiheita. Erityisesti modernistinen taide kokeilevine suuntauksineen oli lähtökohtaisesti väärin muille diktaattoreille paitsi  Mussolinille. Kolmen muun diktaattorin järjestelmissä niin sanotusti vääräoppinen taide saattoi olla tekijälleen hengenvaarallista.

Realistinen maalaustyyli ei totalitarismeissa tarkoittanut sitä, että teoksissa kuvattiin maailmaa sellaisena kuin se on.

Taiteen tehtäviin kuului näyttää, miten asioiden kuuluisi olla. Tauluissa kuvattiin ihmisiä osana täysin toteutunutta järjestelmää, fasistista, kansallissosialistista tai kommunistista utopistista onnelaa.

Samalla kansalaisille kerrottiin, millaisia heidän oletettiin olevan. Roolimallin sai ja kuuluikin ottaa kuvista.

Belyaev Nikolai Yakovlevich, Счастливые / ”Onnelliset”, 1949. nomad1962, 2014. Viitattu 20.5.2020. https://www.liveinternet.ru/community/4455235/post309164096. Punaiset huivit kertovat iloisten nuorten olevan neuvostopartisaaneja, ei hitlerjugendin tai italian fasistisen balillan jäseniä.

Välinpitämättömyyttä, intohimoa ja välinearvoa

Neljän diktaattorin henkilökohtainen suhde taiteeseen vaihteli paljon. Mussolini salli omassa valtiossaan myös muun kuin aatteellisen taiteen tekemisen, vaikka fasistisessa Italiassa olikin helpompaa menestyä fasistista taidettatekemällä. Hän ei myöskään ollut kovin kiinnostunut rajoittamaan taiteellista ilmaisua vain realismiin, vaan saattoi kehua myös hyvin modernistista teosta – mikäli aihe oli hyvä eli useimmiten hän itse.

Hitler suhtautui taiteeseen intohimoisesti, olihan hän omasta mielestään erinomainen kuvataitelija ja pyrkinyt opiskelemaan alaa Wieniin 1900-luvun alussa. Taiteilijan uraa ei syntynyt, mutta taide oli lähellä Hitlerin sydäntä koko hänen elämänsä ajan. Toki vain tiettyjen, tarkkojen rajoitusten mukainen taide. Stalinille ja Maolle taiteella oli lähinnä välinearvo aatteen edistäjinä. Heille taiteella sinänsä ei vaikuttanut olevan mitään arvoa, ellei kuva ollut kaunis ja yhdellä silmäyksellä ymmärrettävä.

Aitoamerikkalainen tosimies Trump

Trumpia tarkastelin häntä ihannoivan kuvataiteilija Jon McNaughtonin teosten kautta. Näissä teoksissa esiintyy atleettinen, ikäistään vuosikymmeniä nuorempi, kansalaisistaan välittävä Trump, joka osaa myös olla kova koville. Kuvasto muistuttaa paljon historiallisia totalitaristisia johtajia käsittelevän taiteen kuvia.

Twitteriä suorastaan maanisesti käyttävä Trump on lähettänyt tililleen silloin tällöin itsestään tehtyjä kuvia. Näissä hän esiintyy usein naurettavuuteen saakka ihannoituna versiona itsestään.

Trump, D. 2019. @realDonaldTrump. Viitattu 10.5.2020. https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1199718185865535490. Kuvakaappaus.