02.11.2020

Saaristokuntien hyvinvointi- ja sote-palvelut

Ikääntyminen ja kaupungistuminen eivät helpota kuntien talouspaineita, harvempaan asutut alueet harvenevat entisestään. Palvelut ja niitä tuottavat yrittäjät etääntyvät asukkaista. Aktiivisella aluekehityksellä voi kehitystä ainakin hidastaa. Osuuskuntamuotoinen kumppanuustoiminta on kustannustehokas mahdollisuus saaristokuntien palvelujen pelastamiseksi ja alueen elinvoiman kasvattamiseksi. Ryhmätahto ratkaisee.

Harvempaankin asutuilla alueilla tarvitaan palveluja ja niiden hyvää saatavuutta elinvoimaisesti ja kustannustehokkaasti

On yleisesti tiedossa, ettei kasvukeskusten ulkopuolisten, usein pienten kuntien talous kestä ikääntymistämme eikä kaupungistumista. Pyöreät 250 kuntaa kärvistelee talous kuralla ja lakisääteiset palvelut velvoitteinaan. Korona pahentaa tilannetta. Säästetään pakon edessä palveluja karsimalla ja niiden saatavuutta heikentämällä. Asukkailta tämä on pois, kodeissa voidaan huonosti. Kunnat odottavat ihmettä. Pesäpallokielellä ollaan ajolähtötilanteessa ja viimeinen syöttö nousee… Ajaudutaan kuntaliitoksiin, mitkä sinällään eivät ongelmia poista; samoilla prosesseilla saadaan edelleen samaa, valitettavasti.

Toimintatapoja, prosesseja on kehitettävä. Digitalisaatiolla pitäisi paikata tilannetta, mutta tähän kuntien osaaminen ja resurssit eivät säästötalkoitten jälkeen enää riitä. Digiloikka on liian suuri. Varsinkin, kun valtakunnallisestikaan ei oikein tiedetä, mitä pitäisi tehdä.

Rahan riittävyys ja pääoman tuottovaatimukset ohjaavat myös kotiin vietävien palvelujen laajaa markkinaa. Kuntien neuvotteluvoima on epäsymmetristä suurten toimijoiden resursseihin nähden. Pääoma ja sen mahdollistama kehitys vievät edelleen kohti keskitystä. Ulkoistukset askarruttavat.

Kuntiin pitäisi aluekehityksen keinoin saada luotua ”Uusi Normaali”: hyvä paikka asua elinvoimaisessa kunnassa, jossa on vetovoimaa uusiin asukkaisiin ja pitovoimaa asukkaitten sekä yrittäjien suhteen. Tarvitaan alueellisia ja koteihin vietäviä hyvinvointi- ja sote-palveluja, töitä alueen yrittäjille ja järjestöille, veroeuroja alueelle. Digitalisaation tukema osuuskuntamuotoinen paikallistoiminta on mahdollinen ratkaisu ongelmaan.

Pienet toimijat osuuskuntina – tämäkö on ”Uusi Normaali” toimintatapa?

Resurssitehokkuuden ja teollisen ansaintalogiikan nykysuuntaus ei tuo laadukkaita palveluja alueille. Päinvastoin, palvelut karkaavat isompiin keskuksiin. Rahalla ohjaus ja ylhäältä siiloissa toteutuva mikro-ohjattu toiminta on johtanut räikeään näennäistehokkuuteen. Palvelujen laatu ja saatavuus ovat kärsineet. Pääomalla ei ole kasvoja eikä sosiaalista vastuuta. Se tarjoaa rahan riittävyysongelmiin lääkkeeksi saneerausta, leikkauksia ja supistuksia. Mennyt vuosi karmeine esimerkkeineen toi esiin lukuisia vääristymiä. Siltikään kuntien raha ei riitä.

Jospa uskaltaisimme ajatella asiat toisin päin, ei tuottajan hallintorakenteista vaan asiakkaitten tarpeista lähtien? Ja hyödyntää asiakasta lähellä olevat toimijat palveluineen, tuottaa lähilaatua? Jospa uskaltaisimme osallistaa asukkaat omaisineen palvelutarpeitten määrittämisessä ja sen tuottamisen valinnoissa ja toteutuksessa? Julkisen rahan käytön osalta tulemme henkilökohtaisten budjettien ja palvelusetelien maailmaan, joka mm. Suomen Yrittäjien selvityksen mukaan on kymmeniä prosentteja kuntien perinteistä toimintatapaa kustannustehokkaampaa. Lisäksi osan palveluista maksavat asiakkaat omaisineen, kunhan palveluja vain on saatavilla.

Erityisesti kasvukeskusten ulkopuolella, jossa rahan riittämättömyys ja palvelujen saatavuusongelmat korostuvat, voisimme muuttaa toimintamallia asiakasohjautuvuuden ja alueellisen kumppanuuden suuntaan. Tehdään lähilaatu paikallisin toimijoin yhdessä, esimerkiksi osuuskuntana. Tuodaan tarvittava digitalisaatio prosesseineen alueellisten toimijoiden tuottamien peruspalvelujen tueksi. Uusia palvelukonsepteja voisivat olla etälääkäripalvelut, turvallisen kodin tekniikka ja siihen liittyvä valvomo muistisairaan tueksi sekä kotonaan asuvan viestintää, kuntoutusta ja viihtymistä tukevat digipohjaiset palvelut. Samalla huolehditaan laajemmista tietojohtamisen vaateista, joita valtakunnallisesti enenevästi asetetaan.

Osuuskuntamalliin siirtyminen edellyttää kumppanuutta ja ryhmätahoa

Miksi emme sitten rakenna aluepalveluja pienten toimijoiden verkostoina etujen ollessa ilmeiset? Nykyinen toimintakulttuurimme tukee siilomaisuutta, sääntökirjoin toteutettua normiohjausta ja sirpaleista kilpailuttamista. Olemme tottuneet siihen. Muutos tuo tuskaa, mutta jos on pakko. Yrittäjät ja järjestöt ovat valmiit muutokseen, samoin asukkaat.

Palvelupolku alueellisten osuuskuntien synnyttämiseksi on olemassa. Samoin digitaalisuuteen pohjautuvat palvelukokonaisuudet ovat valmiita alueilla käyttöön otettaviksi. Teoriaa ja kokemuksia on. Koko ajan opimme lisää. Tiedämme, mitä pitäisi tehdä ja miten pitäisi toimia. Alueellinen tekeminen vain puuttuu.

Entä se tahtotila, pehmeämpi puoli muutosta, onko sitä? Tarvitsemme kaikkien osapuolien yhteistä kumppanuusajattelua ja ryhmätahtoa, jotta toimijaosapuolet voivat luottaa yhdessä tekemisen tuloksellisuuteen. Tässä kokonaisvaltainen ja aktiivinen aluekehitys on avainasemassa, mahdollistamassa Uutta Normaalia.

Yhteenveto

Pienet toimijat yhdessä ovat suuri ja kehityskykyinen toimija alueellisessa kumppanuudessa. Yksi toimittajasuhde vastaa monipuolisista palveluista. Digitalisaatio, suuremmat palvelukokonaisuudet ja valtakunnallisin taustavoimin rakennetut toimintatavat tuovat alueelle ja sen toimijoille elinvoimaa ja kehitystä. Aluekehitys parhaimmillaan luo rakentavaa kumppanuutta ja ryhmätahtoa. Haasteeksi jää uskallus kokeilla uutta alueellisten osuuskuntien toimintamallia.