16.03.2021

Tarkastelen tässä artikkelissa ja opinnäytetyössäni omaa tapaani työskennellä valokuvan parissa ja erityisesti sitä, mitä haluan valokuvaamalla ilmentää. Käsittelen tätä aihetta voidakseni ymmärtää, miksi teen juuri sellaista valokuvaa kuin teen. Minulle kiinnostavia teemoja valokuvan parissa ovat valokuvan tehtävä muiston tuojana ja läsnäolon tunne kuvassa, kuvalliset metaforat ja kuvien rinnastaminen toisiinsa sekä ihmisen ja luonnon välisen valtasuhteen käsitteleminen valokuvataiteen keinoin.

Olen pohtinut kirjallisessa opinnäytetyössäni häpeän ja rakkauden tunteita suhteessa meitä ympäröivään luontoon ja arvon näkemistä itsen ulkopuolella. Kompleksinen, uusi luontosuhteemme voi aiheuttaa hämmennystä ja oman elämän kokemista absurdina esityksenä. Tätä tutkielmaa tehdessäni on noussut esiin useita filosofisia peruskysymyksiä kuten millaista on olla ihminen tässä maailmassa tällaisena aikana. Suurten kysymysten äärellä olen ymmärtänyt taiteen tekemisen olevan erityisen hyvä ja terapeuttinen keino purkaa ja testailla ajatuksiaan esittämällä valokuvia, joita muut voivat katsoa ja lukea oman elämänkatsomuksensa kautta.

 

Valokuva muiston tuojana

Valokuvan voi katsoa liittyvän läheisesti muistoihin, sillä se on jo heti luomisensa jälkeen menneisyyttä. Otan nykyään usein valokuvia minulle läheisistä ihmisistä. Luulen todellisena pyrkimyksenäni olevan kuitenkin tarpeen taltioida ja pohtia omaa maailmassa olemisen kokemustani kuvanoton hetkellä. Peilaan omaa kokemustani ja tuntemuksiani myös läheisten ihmisten olemuksen kautta valokuvaamalla heitä.

Osa valokuvaamisen viehätystä on palaaminen kuvan ottamisen hetkeen, tiettyyn läsnäoloon siinä ajassa, väkevään muistoon siitä päivästä, valosta ja mielentilasta, jotka kuvan ottamisen hetkellä vallitsivat. Koen, että kuvan estetiikkaan liittyvät asiat, esimerkiksi tietynlainen valo, voi myös olla jonkinlaista läsnäoloa valokuvassa.

 

Ihmisen ja luonnon valtasuhteista

Teosten tai niiden tekemiseen johtaneen filosofian taustalla ovat usein omat pelkoni maailman tilaan liittyen ja myös halu muutokseen. Tämä filosofia perustuu pääosin faktatietoon ja omaan kokemukseeni asioiden tämänhetkisestä tilasta. Moniselitteinen puoli on kuitenkin itselleni se kiinnostavampi osa teosta, vaikka lähtökohta olisikin tosiasioiden pohdiskelussa. Kuviini tuo monitulkintaisuutta niiden omakohtaisuus ja omien tunteideni käsittelyyn perustuva lähestyminen. Kuvat voivat olla esimerkiksi omien pelkojeni tai toiveideni tuotteita, fiilistelyjä erilaisista aistimuksia nostattavista hetkistä.

Tällä ilmastokriisin aikakaudella vaikenemista hedelmällisempänä näen asioiden käsittelemisen taiteen avulla, hienovaraisesti ja moniulotteisella tavalla, pohtien näitä kivuliaita muutoksia, jotka ovat vääjäämättömästi elämässämme ja arjessamme läsnä. Tämä teema on usein alitajuisesti mukana valokuvallisessa työskentelyssäni ikään kuin punaisena lankana.

Yksi keino, jota olen taiteellisessa työskentelyssäni myös paljon käyttänyt liittyen ehkä oman kuolevaisuuteni hyväksymiseen tai ihmisen ja luonnon välisiin yhteneväisyyden kokemuksiin ja jännitteisiin, on ihmiskehoon liitettävien ominaisuuksien, vaikkapa karvoituksen tai lihallisuuden rinnastaminen luonnosta löytyviin samaistuttaviin tekstuureihin.

 

Metaforat kuvallisessa kerronnassa

Metaforaa käsittelevässä luvussa olen todennut valokuvan usein olevan minulle ikään kuin visuaalista runoutta. Kun ajattelen tai näen kuvan mahdollisuudet mielessäni ennen kuvan ottamista, saatan ajatella sanoja tai lauseita, joita se tuo mieleeni. Suora tai niin sanotusti autenttinen valokuva jää minulle usein kokemuksena hieman yksiulotteiseksi, ja pidänkin ehkä juuri sen vuoksi mielekkäämpänä pakata kuviini symboliikkaa ja vertauskuvallisuutta.

Mielestäni metaforien lukemisen taito lisää kuvien katsomisen tai kuvan lukemisen mielekkyyttä. Koska pidän runoudesta, on mielestäni kiinnostavaa löytää sitä myös valokuvan kompleksisista tasoista tai vaikka kuvien tyhjyydestä. Todellisuuden tutkimisessa tai siihen pyrkimisessä metafora tuskin on kuitenkaan paras keino esittää kuvallisia representaatioita. Teoksen katsomiskokemus on myös hyvin yksilöllinen asia, ja hyvä taideteos jättääkin mielestäni sen kokijalle tilaa muodostaa siitä omat päätelmänsä. Pohdin myös metaforaa kahden symbolisesti keskenään keskustelevan valokuvan välillä. Mielestäni se voi ilmetä kahden kuvan välillä ikään kuin nonverbaalina vertauksena. Jonkinlaisena ajatuksellisena siltana.

 

Mitä jäi mieleen

Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää, mitkä teemat koen tärkeiksi omassa taiteellisessa työskentelyssäni ja miksi. Tekstissä pyrin avaamaan valokuvauksen avulla erilaisia yhteyksiä, rinnastuksia asioiden välillä. Samalla pohdin omaa ja muiden arvomaailmaa suhteessa ympäröivään luontoon. Taide voidaan nähdä eräänlaisena olemassaoloon liittyvänä filosofisena pohdiskeluna. Sen avulla on siis mahdollista käsitellä vaikeita ja kivuliaita asioita vertauskuvallisella tasolla.

Outous ja absurdi olemassaolon kokemus ovat toistuvia teemoja teoksissani. Ne ovat osa maailmankuvaani ja tapaani katsoa. Tämä on eräs kirjoittamisen aikana itselleni kirkastuneista ajatuksista, joita tulen hyödyntämään tulevassa taiteellisessa työskentelyssäni.

Nyt kun katson ympärilleni, kaikki näyttää hieman oudolta. Ikään kuin olisin ollut täällä aiemmin. Silti tunne siitä, että jokin näyttää väärältä, pysyy. Aivan kuin aistini olisivat jotenkin menettäneet osan uskottavuudestaan.