Siirry sisältöön Siiry hakuun

Virtuaalisia luontoretkiä

22.01.2021

Onko kansallispuistoihin matkaamisessa järkeä, jos saman maiseman voi nähdä näyttöpäätteeltä kotonaan? Grafiikan ja valokuvan rajapinnalla liikkuvat teokset visualisoivat simulakrumeja. Suomen luonto osoittautuu kopioksi ilman alkuperää. 

Taakse jääneenä vuonna suomalaiset palasivat luontoon. Koronapandemia sulki keväällä niin valtioiden rajat kuin ravintolat ja kulttuurilaitokset, eikä suomalaisilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin suunnata virkistäytymään kotikaupunkien vehreille lenkkipoluille. 

Ja kun ulkomaille matkustaminen ei ollut vaihtoehto vielä kesälläkään, vietti yhä useampi lomansa kotimaassa. Esimerkiksi Kolin kansallispuistossa vieraili kesäkuun aikana 5000 henkeä keskimääräistä kesää enemmän, ja Ukko-Kolin kuuluisalta näköalapaikalta raportoitiin niin parkkipaikkojen puutteesta kuin kuvausjonoista. 

Hetken aikaa myös minä harkitsin matkustamista Kolille. Olinhan kevään aikana kirjoittanut luontokuvausta kriittisesti tarkastelevan tutkielman, jossa käytin kuvituksena juuri Ukko-Kolin näköalapaikalta otettuja satunnaisia Instagram-selfieitä. Päätin kuitenkin vastustaa kiusausta ja lähestyä aihetta toisesta näkökulmasta.  

Digitaalista alkemiaa

Taiteellista opinnäytetyötäni varten olen matkustanut kansallispuistoihin etänä. Olen kuvannut internetistä löytämiäni geneerisiä luontovalokuvia ja kansallisromanttisia maalauksia Polaroid 600 -kamerallani televisioruudulta ja muodostanut näistä yhdeksän kuvan kehystettyjä kollaaseja.  

Toinen metodini on ollut Bonny Lhotkan Digital Alchemy -kirjasta löytämäni kuvansiirtotekniikka, jossa erikoispinnoitetulle kalvolle mustesuihkutulostimella peilikuvaksi vedostettu kuva siirretään liimaamattomalle ja imukykyiselle paperille alkoholigeelin avulla. Osa vedoksista on suoraan Kansallisgallerian sivuilta ladattuja kuvia maalauksista, osan olen kuvannut itse Ateneumissa sekä Turun ja Hämeenlinnan taidemuseoissa. Osa kuvista on kuvakaappauksia Vuoden luontokuva -kilpailun sivuilta ja Visit Finlandin Instagramista.  

Kuvassa näkyy Joel Karppasen luontokuvaa, metsämaisemaa, jäljittelevä teos

Kuva: Joel Karppanen.

Yksinkertainen tekniikka vaatii paljon etukäteisvalmisteluja kuten grafiikan menetelmät yleensä. Usean teoksen kohdalla olen ensin tulostanut kuvan paperille tavallisella lasertulostimella, kuvannut tulosteen heijastuksineen tai filtterinkuten vesilasin – läpi, rajannut ja käsitellyt kuvat digitaalisesti ja vasta sitten tehnyt kuvasta siirrettävän kalvovedoksen, jota sitäkin olen siirtovaiheessa muokannut levittämällä mustetta kalvolla. 

Siirtokuvat ovat kooltaan noin A4- ja A5-kokoisia uniikkeja vedoksia. Pidin niitä kuitenkin liian kauniina, ja halusin eroon taulumaisuudesta. Kuvasin vedokset vielä kertaalleen, ja valmistutin digikuvista valmiit 30 cm x 40 cm -kokoiset teokset kustomoidulla Diasec-menetelmällä. Kaksi senttimetriä paksu akryylilasi tekee lopputuloksesta veistoksellisen kolmiulotteisen. 

 

Kopioita ilman alkuperää

Kutsun kyseisellä kuvansiirtomenetelmällä valmistamiani teoksia simulakrumin mallinnuksiksi. Simulakrumi on Jean Baudrillardin simulaatioteoriassaan käyttämä termi. Sillä tarkoitetaan kopiota, jonka suhde alkuperään on mutkistunut tai jopa hävinnyt kokonaan. Taustalla on ajatus yhteiskunnasta, jossa todellisuus on korvautunut todellisuuden representaatioilla.  

Oma ajatteluni lähtee liikkeelle oivalluksesta, että Suomen luonto on samalla tavalla kopio ilman alkuperää. Jo pelkästään nimeämällä luontokohteen ihminen peittää niin sanotun “ensimmäisen luonnon”, jolla ympäristöfilosofiassa tarkoitetaan ihmisestä riippumatonta luontoa.  Näin ollen esimerkiksi Kansallisgallerian Klassikko-salissa esillä olevat Eero Järnefeltin, Pekka Halosen ja Akseli Gallen-Kallelan maalaukset ovat itse asiassa kopioita luonnosta (tämä ajatus tietysti palautuu aina Platonin mimesikseen asti). Nykyiset luontovalokuvat puolestaan jäljittelevät kyseisiä kultakauden maalauksia ja ovat siten kopion kopioita.  

Kuvassa näkyy Joel Karppasen luontokuvaa, kalliomaisemaa, jäljittelevä teosl

Kuva: Joel Karppanen.

Omat kuvansiirtoni ovat kopion kopion kopioita, joissa alkuperä häviää useiden kerrosten taakse. Pisimmälle viedyissä teoksissa alkuperäinen kuva on viiden tai kuuden kopion takana.  

Tarkkasilmäinen katsoja voi kuitenkin havaita lukuisat kerrokset. Ja ehkä seuraavan kerran Ukko-Kolille noustessaan hän katsoo maisemaa toisin.  

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php