15.03.2022

Tulevaisuusteatteri on kolmen teatterin tekijän muodostama kollektiivi, jossa tutkitaan yhteiskunnallisia aiheita. Kollektiivi tuo julkiseen keskusteluun taiteellisen työskentelyn synnyttämiä jäsennyksiä maailman muutoksista ja luo tilan yhteiskunnalliselle keskustelulle. Tarkastelen YAMK-opinnäytetyössäni tulevaisuusteatterin taiteellisia lähtökohtia transformatiivisen oppimisen ja postdraaamallisen teatterin näkökulmista; taiteelliset lähtökohdat ovat tulevaisuusteatterin toimintaa ohjaavia periaatteita.

 

Transformatiivinen oppiminen taiteellisen työskentelyn kehyksenä

Transformatiivinen oppiminen muodostaa tulevaisuusteatterin taiteellisille lähtökohdille laajan, yhteiskunnallista kiinnittymistä vahvistavan kehyksen. Transformatiivisessa oppimisessa havainnot ulkoisen maailman muutoksista nivoutuvat yhteen henkilökohtaisten muutosprosessien kanssa, miltä osin se on syvätasoinen lähestymistapa, jonka keskiössä on omakohtainen reflektio, kriittinen ajattelu ja ekososiaalinen sivistysprosessi. Ideaalisti transformatiivinen oppiminen synnyttää tiedostavaa, toivottaviin tulevaisuuksiin tähtäävää toimintaa, joka on erilaisia näkökulmia huomioivaa ja toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita.

Taiteen mahdollisuudet transformatiivista oppimista edistävänä lähestymistapana liittyvät sen kykyyn yhdistää erilaisia ymmärtämisen muotoja. Taideperustaisuus ylittää rationaalisen oppimisen tason tuoden tunteet, intuition, kehollisuuden ja suhteet muihin ihmisiin osaksi maailman hahmotusta. Taiteen voi ymmärtää laajentavan tietämisen muotona tai tasa-arvoistavana kielenä, mitä kautta se voi auttaa luomaan uudenlaisia polkuja tulevaisuuteen.

 

Postdraamallinen teatteri synnyttää yhteisen hetkellisen todellisuuden

Postdraamallisen teatteri on tullut tunnetuksi Hans-Thies Lehmannin tutkimuksen myötä. Keskeinen ero postdraamallisen ja perinteisenä pidetyn esityksen välillä liittyy orientaatiossa todellisuuteen.

Postdraamallinen esitys ei edusta jotain, joka sijoittuu sen itsensä ulkopuolelle, vaan esityksen katsotaan tuottavan ainutkertaista todellisuutta – esitys nähdään representaation sijaan presentaationa.

Yleisön ei ajatella olevan ulkona tai irrallaan draamallisesta todellisuudesta, vaan se on osa tilannetta, merkitysten luomista ja -syntymistä.

Postdraamallisen teatteri edustaa yhtä näkökulmaa nykyteatterin laajaan kenttään. Kaikki materiaalit (teksti, lavasteet, äänet, tila jne.), nähdään samanarvoisina elementteinä esityksen toteuttamisessa. Esitystä ei tarvitse ajatella ehjänä kokonaisuutena, vaan se voi koostua erilaisista osista, toteutustavoista ja muodoista. Postdraamallisuuden piirissä teatteria voidaan toteuttaa perinteisiä ja uusia tapoja yhdistellen, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että postdraamallinen teatteri ei poissulje aristoteelisen kerronnan läsnäoloa.

Kontekstisuhde ja muut taiteelliset lähtökohdat

YAMK-opinnäytetyössäni tuotetut taiteelliset lähtökohdat ovat muutaman lauseen mittaisia ilmaisuja, ja ne ovat ymmärrettävissä ajatuksellisena peilipintana tai suuntaa antavina periaatteina tulevaisuusteatterin uusia esityksiä rakennettaessa. Taiteellisia lähtökohtia muodostettiin seuraavista näkökulmista: teksti, dramaturgia, yleisösuhde, estetiikka, maailmankuva ja kontekstisuhde. Seuraavassa on esitetty tulevaisuusteatterin taiteellinen lähtökohta kontekstisuhteen osalta:

Kontekstisuhde ymmärretään taiteellisen prosessin tavaksi katsoa maailmaa sekä tutkia ja jäsentää tulevaisuutta. Taustalla on ajatus taiteesta ajattelutapana, kielenä ja toimintana, joiden kautta yhteiskunnallisia asioita voidaan lähestyä humaanisti, kriittisesti, harhaillenkin. Kontekstisuhdetta voi ajatella kysymyksenä, miten tehdä näkymättömästä – tai miten siitä tulee – näkyvää. Tekijöiden omakohtaiset kokemukset ja maailmankatsomukset toimivat osaltaan taiteellisen työn keskeisenä lähtökohtana.

 

Yhteiskunnallisten asioiden tietoinen pohdita vahvistaa taiteellisen työskentelyn moniulotteisuutta

Yksi olennaiselta tuntuva havainto koskee opinnäytetyön myötä vahvistunutta näkemystä siitä, että yhteiskunnallisten asioiden tietoisella pohtimisella on mahdollista vahvistaa taiteellisen työn moniulotteisuutta. Työryhmän kanssa käytävä avoin keskustelu taiteellisen työn yhteiskunnallisista ulottuvuuksista vahvistaa prosessin omakohtaisuutta ja merkityksellisyyttä, mikä näkyy ja tuntuu myös esityksellisessä lopputulemassa. Taiteellisen työn eri vaiheissa luotava dialogi yleisön tai muiden tahojen kanssa edustaa toisenlaista mahdollisuutta luoda taideperustaista prosessia palvelevaa tai siitä kumpuavaa ymmärrystä. YAMK-opinnäytetyön osana toteutunut teatterin yhteiskunnallisten yhteyksien hahmotus on auttanut jäsentämään ja tiivistämään omaa suhdettani taiteen tekemiseen.

Yhtä ajatteluuni tullutta muutosta voi kuvata rakentavan kriittisyyden vahvistumisena.

Koska kriittisyys luo kuvan jonkinlaisesta negatiivisesta otteesta, rakentavuuteen viittaamalla painotan käsiteyhdistelmän mahdollisuuksia luovia merkityssisältöjä. Ajatuksena on, että kriittisyys ei muokkaisi maailmasuhdetta aiempaa sulkevampaan suuntaan, vaan että siihen liittyvä rakentava näkökulma toimisi reittinä moninäkökulmaiseen ja vastuulliseen ajatteluun. Taiteella on erityinen paikka ihmisen jatkuvasti muuttuvan maailmasuhteen kokijana, hahmottajana ja välittäjänä.