02.05.2023

David Yoken haastatteli 12.4.2023 kapellimestari-säveltäjä-muusikko Elisar Riddeliniä ja harmonikkataiteilija Mikko Luomaa, joka toimii Turku ammattikorkeakoulun Taideakatemian opiskelijaorkesteri Sigyn Sinfoniettan vastaavana tuottajana sekä lehtorina musiikin koulutusohjelmassa. Haastattelun aiheena oli Elisarin vierailu oppilaitoksen orkesterin, Sigyn Sinfoniettan, kapellimestarina helmikuun alussa, jolloin hän harjoitutti opiskelijaorkesteria täysimittaista konserttia (10.2.2023) varten. Tällä periodilla Sigyn Sinfoniettan kokoonpano oli poikkeuksellisen suuri: orkesterissa soitti  tusinan verran musiikin opiskelijoita myös Gdańskissa sijaitsevan Moniuszko Academy of Music -musiikkikorkeakoulusta. Yhteistyö Gdańskin musiikkikorkeakoulun kanssa on sisältynyt Turun AMK:n Taideakatemian orkesteriopintoihin jo vuosia.

Helmikuun orkesteriviikko huipentui 10.2.2023 pidettyyn konserttiin. Konsertin ohjelmassa oli amerikkalaisen Charles Ivesin (1874–1954) , suomalaisen Erkki Salmenhaaran (1942–2002) ja saksalaisen Johannes Brahmsin (1833–1897) musiikkia. Sekä Charles Ivesin ”Central Park in the Dark” vuodelta 1906 että Erkki Salmenhaaran ”Sinfonietta per Archi” vuodelta 1985 ovat sävellyksiä, joita kuullaan harvoin. Haastattelussa Turku AMK:n Taideakatemian musiikin lehtori David Yoken keskusteli Elisar Riddelinin ja Mikko Luoman kanssa mm.  ohjelmiston valintaprosessista ja Elisarin pedagogisesta roolista ja vuorovaikutuksesta nuorten muusikoiden kanssa. Tärkeä aihe oli myös Elisarin säveltäjäprofiili, koska Turun filharmoninen orkesteri ensiesittää hänen orkesterisävellyksensä ”Loviatar” sooloviululle ja orkesterille 5.5.2023.  ”Loviatar” on Turun filharmonisen orkesterin tilaustyö, ja se on sävelletty orkesterin konserttimestarille, viulisti Matti Koposelle.

Ohjelmisto

David: Kertoisitteko meille ohjelmiston valintaprosessista? Miten valitsitte 10.2. järjestettyyn konserttiin juuri Ivesin, Salmenhaaran ja Brahmsin teokset? Miten päädyitte näihin kolmeen säveltäjään?

Mikko: Tämä oli toinen Sigyn Sinfoniettan kolmesta lukuvuoden aikana järjestettävästä konsertista. Konserttia varten suunnittelimme aiempaa suurempaa kokoonpanoa, kun taas ensimmäisessä ja kolmannessa konsertissa oli pienemmät kokoonpanot. Kun kaikkien kolmen konsertin kokonaisuus oli muodostettu, Elisar ja minä aloitimme keskustelun sarjan toisesta konsertista, jonka kapellimestarina hän toimisi. Hän ymmärsi loistavasti, mitkä tarpeemme ohjelmiston suhteen olivat. Elisarilla oli useita sävellyksiä koskevia ideoita, ja tässä vaiheessa keskustelimme mahdollisuudesta ottaa Erkki Salmenhaaran teos ”Sinfonietta per Archi” mukaan ohjelmistoon. Elisar ehdotti, että ennen Salmenhaaran teosta esittäisimme yhden Ivesin sävellyksistä, ”Central Park in the Dark”. Salmenhaaran teoksen jälkeen esittäisimme toisen, teoksen ”The Unanswered Question”.

Elisar: Vaikka en ollut johtanut Ivesin teoksia aiemmin, tunsin ne toki entuudestaan.  Ne olivat ”to do -listallani”, ja kun aloimme Mikon kanssa pohtia konsertin ohjelmajärjestystä, se oli ikään kuin sana-assosiaatiopeli: sanoin jonkun säveltäjän nimen, ja Mikko vastasi toisella. Näin jatkoimme nimien pallottelua. Kävin läpi myös Sigyn Sinfoniettan aiempien kausien ohjelmistoja. Mietimme ensin ottavamme Salmenhaaran ”Konserton kahdelle viululle” pariksi puolalaisen säveltäjän Witold Lutosławskin Jeux vénitiens -teoksen, mutta kun jatkoimme keskustelua, päädyimme Salmenhaaran ”Sinfonietta per Archi” -teoksekseen ja kahteen Ivesin sävellykseen. Salmenhaara on säveltäjä, jonka ehdottomasti halusimme mukaan.

Pohtiessamme pedagogista näkökulmaa, eli että konsertin toisella puoliskolla olisi perusohjelmistoon kuuluva suurehko teos, joka sisältäisi runsaasti koesoitoissa vaadittavia orkesteripaikkoja, totesimme, että Brahmsin 2.  sinfonia tarjoaisi musiikinopiskelijoille paljon mahdollisuuksia onnistumisen kokemuksiin. Jos opiskelijat joutuvat esittämään useita vaikeita teoksia, tulee koko kokemuksesta helposti epätyydyttävä ja turhauttava.

Salmenhaaran teos on melko minimalistinen. Meidän piti löytää musiikkia, joka tasapainottaisi Salmenhaaran teoksen herkkyyttä. Lutosławskin ”Jeux vénitiens” olisi runsaalla ja ulospäin suuntautuvalla energiallaan jättänyt Salmenhaaran musiikin varjoonsa, kun taas Ivesin teokset omalla staattisella ehdottomuudellaan tasapainottaisivat Salmenhaaran haurasta toisteisuutta.  Ja itse asiassa musiikinopiskelijat soittavat ”Central Park in the Dark” ja ”The Unanswered Question” -teosten kaltaista musiikkia todella harvoin. He ovat ehkä opiskelleet teoksia musiikin teoria- tai historiaopinnoissa, mutta myöhemmin urallaan he saattavat kokea yllättäviä tai epämukavia tilanteita esittäessään sellaisia ”käsitteellisiä” teoksia kuten nämä. Siksi Ivesin teosten esittäminen oli opiskelijoille myös erittäin hyvä kokemus pedagogisessa mielessä.

Ivesin kaksi teosta ovat ikään kuin sisarteoksia, ja olenkin aina miettinyt, miksei niitä koskaan esitetä yhdessä. Siksi ajattelin, että rakentaisimme konsertissa teosten välille sillan: Ivesin ”Central Park in the Dark” -teoksesta Salmenhaaran ”Sinfonietta per Archi” -teokseen ja takaisin Ivesiin, ”The Unanswered Question” -teokseen.

Pedagogiikka

Mikko: Haluaisin tässä yhteydessä ottaa esille Elisarin poikkeuksellisen hienon tavan harjoituttaa opiskelijaorkesteria. Minusta se oli pedagogiikkaa parhaimmillaan. Kun harjoitukset alkoivat, olimme kuin ilmalaivassa: kohosimme tasaisesti koko ajan korkeammalle ja korkeammalle, paransimme suoritusta joka harjoituskerralla, ja opiskelijat saivat luottamusta siihen, että osaavat soittaa ohjelmiston. En ole itse koskaan aiemmin nähnyt opiskelijaorkesteria niin luonnollisen keskittyneessä tilassa: siinä ei ollut mitään pakotettua, vaan he keskittyivät olennaiseen.

Orkesterin soitto kehittyi ja kosvoi harjoitus harjoitukselta. On erittäin hyödyllistä pohtia ja analysoida musiikillisten ja luovien prosessien taustalla olevia teorioita ja ilmiöitä. Saattaa kuitenkin olla, että ilman konkreettista kokemusta siitä, kuinka tällainen laaja konserttikokonaisuus rakentuu, nuo pohdinnat ja analyysit voivat jäädä ohuiksi. Yksi Elisarin vierailun tärkeitä anteja – sen lisäksi, että konsertti oli erinomainen ihan ilmankin minkäänlaisia pedagogisia ulottuvuuksia – oli se, että Elisarin tapa johtaa ja harjoituttaa orkesteria otti hienolla tavalla huomioon opiskelijoiden lähtökohdat.

David: Elisar, haluaisitko kertoa lisää aiheesta, josta Mikko äsken puhui?

Elisar: Musiikinopiskelijoiden kanssa viettämäni viikon aikana ajattelin suhtautuvani työhön samalla tavalla kuin työskentelyyn ammattilaisten kanssa: jos teemme asiat puolivillaisesti, se on ajanhukkaa. On aina järkevää lähestyä asiaa psykologisesti siten, että aiomme olla tehokkaita, mutta ilmapiiri voi silti pysyä positiivisena ja rentona, virheitä sallivana.

Mielestäni suurin ero opiskelijaorkesterien ja monien ammattilaisorkesterien välillä on se, että ammattiorkesteriden muusikot ovat jo saavuttaneet tietyn tekemisen tason. Opiskelijaorkestereissa on enemmän epätasaisuutta, koska soittajat ovat vasta opiskelijoita, ja konsertin ohjelmisto saattaa olla useimmille heistä ensikosketus ko. musiikkiin. Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa matalampaa energiatasoa. Puhun nyt hyvinkin metatasolla, mutta olen aidosti tätä mieltä. Varsinkin kun kysymyksessä on opiskelijaorkesteri, minun tehtäväni kapellimestarilla on hallita energiatasoja, hillitä energiaa hieman tai kanavoida se hyödyllisiin asioihin.

Mikko: Kaikki mitä Elisar äsken sanoi, vastaa myös omia havaintojani. Opiskelijat pystyivät keskittymään hyvinkin pitkiä jaksoja kerrallaan. Olen kiinnittänyt toisinaan huomiota siihen, että opiskelijoilla konserttia edeltävä ns. kenraaliharjoitus saattaa onnistua erinomaisesti, mutta itse konsertissa soitto kuulostaakin aavistuksen varovaiselta. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että opiskelijoilla on vielä, ammattilaisiin verrattuna, vähän kokemusta erilaisista konserttitilanteista. Ammattilaisilla tilanne voi olla jo karttuneesta kokemuksesta johtuen toinen: vaikka kenraaliharjoituksessa olisi haparointia, soiton tasoa pystytään parantamaan vielä konsertissa. Elisarin onnistui tehdä töitä meidän opiskelijoidemme kanssa niin, että orkesterin soitto kehittyi vielä erinomaisen kenraaliharjoituksen jälkeenkin kulminoituen hienoon konserttiin.

Elisar: Muistan, mitä ensimmäinen kapellimestariopettajani sanoi. Hän sanoi, että nuorten kapellimestareiden emämunaus on saapua orkesterin eteen ja toivoa parempia soittajia. Kapellimestarin tehtävä on saada heidät parantamaan suoritustaan. Tämä on jäänyt mieleeni, koska se on aivan totta.  Kapellimestarin tehtävä on saada musiikinopiskelijat soittamaan paremmin.

Minulle olikin siksi erittäin palkitsevaa nähdä tämä nouseva käyrä ja tulokset, jotka saavutimme Sigyn Sinfoniettan perjantai-illan konsertissa.

Loviatar-teoksen ensiesitys

David: Elisar, kertoisitko Turun filharmonisen orkesterin sävellyksesi ensiesityksestä perjantaina 5.5.?

Elisar: Koko ajatus lähti siitä, että orkesterin konserttimestari Matti Koponen soitti minulle ja sanoi: ”Hei, olen kuunnellut musiikkiasi. Voisitko kirjoittaa minulle viulukonserton?” Reaktioni oli, miksipä ei?! Olen kirjoittanut paljon kamarimusiikkia, mutta ajattelin, että haluaisin säveltää jotain isommalle kokoonpanolle.

Aloitin keskustelut Matin kanssa. Kerroin hänelle, että monet sävellyksistäni liittyvät jollain tapaa suomalaiseen mytologiaan, ja Matti sanoi, että hän on myös kiinnostunut aiheesta. Lisäksi hän oli lukenut paljon egyptiläisestä mytologiasta. Totesin siis, että katsotaanpa, monissa suomalaisissa ja egyptiläisissä tarinoissa on samankaltaisuutta, vaikka kulttuurikonteksti onkin eri. Yritän löytää tarinan, jossa nämä kaksi hyvin erilaista kulttuuria voisi yhdistää.

Löysin egyptiläisen yön jumalattaren, joka syntyi tuonelassa alkukantaisen voiman ja kaaoksen tuloksena. Sitten aloin lukea suomalaisesta mytologiasta kuoleman jumalattaresta, jonka nimi on Loviatar. Hän on Tuonen tytär, ja Tuoni on manalassa virtaava joki. Ajattelin, että tässäpä yhdistävä tekijä.

Matti halusi konserttoon myös tiettyjä elementtejä: sellaisia, että orkesterilla olisi myös soitettavaa, minkä ymmärrän täysin, koska usein konsertto keskittyy virtuoosimaiseen soolo-osuuteen ja muut orkesterin jäsenet soittavat vain jotain hiljaista taustalla. Halusin tehdä tästä sävellyksestä sinfoniamaisen.

Sävellyksen taustalla ovat mytologiset tarinat, mutta en koskaan sävellä suoraan tarinaa kertovaa musiikkia, mutta ehkä teoksessa voi kuulla ”tarinoita”. Vaikka konserton nimi on ”Loviatar”, ei musiikki ole narratiivista.

Siinä on neljä osaa, ja jokaisessa osassa on minusta narratiivisia piirteitä, mutta sävellysprosessini aikana pyyhin nämä elementit yrittäen tehdä siitä sävellyksenä yhtenäisemmän. Voin tavallaan sanoa, että siinä on viisi osaa: osia on neljä, ja kolmannen ja neljännen osan välissä on pitkä viulun soolokadenssi. Koska piano- ja viulukonsertot ovat soitetuimpia konserttoja, se ei sisällä mitään suoria musiikillisia viittauksia, mutta ”nyökkäyksiä” löytyy [naurahtaa], koska en halunnut jättää huomiotta sitä tosiseikkaa, että konserttoja on kirjoitettu kaiken kaikkiaan satojatuhansia. Konsertossa on kiinnostavia osioita, esimerkiksi kun viulusolisti soittaa kolmen rummun kanssa ja yksi rummuista on japanilainen Taiko-rumpu. Barbaarisen äänimaailman ja pehmeämmän otteen välille oli mielenkiintoista yrittää löytää tasapaino.

Sävellys on viulusolistille erittäin haastava. Halusin tehdä virtuoosisen viulukonserton. Tunnen Matin soittajana, ja hän on loistava, yksi Suomen parhaista konserttimestareista. Koska hän on niin erinomainen soittaja, halusin luoda teoksen, joka korostaa hänen vahvuuksiaan. Sävellys on perinteisellä tavalla erittäin vaativa.

Säveltäjänä en käytä usein laajennettuja soittotekniikoita. Kirjoitan hyvin perinteiseen tyyliin, mutta haluan laajentaa soittajan perinteistä ilmaisuasteikkoa.

Matti sanoi sävellyksen olevan erittäin vaikea, mutta hän pitää siitä hyvin paljon. Olen iloinen koska tapa, jolla hän siitä puhuu, tuntuu että hän tosiaan ymmärtää musiikin: säveltäjälle tämä on toki erittäin tärkeää ja palkitsevaa.

Inhimillisyys

David: Elisar, ollessani yleisössä perjantaina 10.2. huomasin, että istumme kaikki samassa tilassa Sigyn-salissa: suomalaiset musiikinopiskelijat, Taideakatemian kansainväliset musiikinopiskelijat, Gdanskista saapuneet puolalaiset opiskelijat… Maailmalla tapahtuu nyt paljon kauheita asioita, mutta tuossa tilassa, tuona kyseisenä hetkenä syntyi yhteys ja ymmärrys siitä, mitä sinä teet: tuot ihmiset yhteen.

Elisar: Usein käyttämäni sitaatti, voisin sanoa jopa lempisitaattini, on:

Yritä aina olla mukava, mutta älä koskaan jätä olematta ystävällinen.

Ihmisenä ja taiteilijana tämä resonoi minussa, koska ystävällisyys on kantava voima. Ystävällisyys on inhimillisyyttä ja toistemme ymmärtämistä.

David: Mahtava tapa päättää tämä keskustelu. Tuhannet kiitokset teille molemmille, kun annoitte aikaanne keskustellaksenne kanssani.

Lisätietoja:

Turun Filharmoninen Orkesteri, Loviatar 5.5.2023 Turun konserttitalo.

Artikkeli on kirjoitettu alun perin englanniksi, ja sen on suomentanut Elli Sillanpää. Englanninkielinen artikkeli on julkaistu samanaikaisesti tämän suomennoksen kanssa.