04.12.2023

Ekspressiivisen taidetyöskentelyn monitaiteinen ja monitieteinen työtapa avaa lempeästi luovuuden lukkoja, elvyttää mieltä ja leikkimisen kykyä. Taidetyöskentelyn avulla tutustumismatka omaan itseen tuo ihmisen läsnä olevaksi itselleen ja toisille. Kulttuurihyvinvoinnin yamk -koulutuksessa tutustutaan ekspressiivisen taidetyöskentelyn menetelmiin yksin ja yhdessä oppimistiimin kanssa.

Tarkastelen tässä artikkelissa ekspressiivistä taidetyöskentelyä ja ekspressiivistä taideterapiaa erillisinä, vaikka niissä onkin paljon yhtäläisyyksiä. Oleellinen ero on tietenkin siinä, että ekspressiivistä taideterapiaa voi tarjota vain siihen koulutettu terapeutti.

Olen opiskellut ekspressiivisen taidetyöskentelyn ohjaajaksi Ihmissuhdetyö ry:n ja Inartesin koulutuksissa kolmen vuoden ajan. Lähdin etsimään uusia työvälineitä vaativaan sosiaalialan työhön lasten, nuorten ja perheiden kanssa. Yllättäen sain koulutuksista myös paljon voimavaroja omaan jaksamiseen ja luovuuden löytämiseen. Myöhemmin olen ohjannut ja opettanut sosionomeja (AMK) ja kulttuurihyvinvoinnin ( ylempi AMK) opiskelijoita toiminnalliseen, luovaan ja taideperustaiseen työskentelyyn. Luovuusmatkani kulttuurihyvinvoinnin edistämiseksi ekspressiivisen taidetyöskentelyn keinoin jatkuu edelleen.

Ekspressiivinen taidetyöskentely

Ekspressiivinen taidetyöskentely yhdistää eri taiteenmuotoja kuten kuvataidetta, kirjoittamista, musiikkia, tanssia ja draamaa. Taiteen avulla käsitellään tiedostettuja ja tiedostamattomia tunteita ja kokemuksia. Näin taidetta voidaan käyttää apuna esimerkiksi parantamisessa ja kasvun tukemisessa. Olennaista ekspressiivisessä taidetyöskentelyssä on tekemisen prosessi ja prosessiin luottaminen, ei taiteen tekemisen taito. Työskentelyyn ei myöskään kuulu tuotosten tulkinta vaan omakohtainen merkitysten pohdinta. Luovuudella ja mielikuvituksen käyttämisellä on suuri merkitys. Taidetyöskentely soveltuu hyvin ryhmille, mutta sitä voi toteuttaa myös yksittäisen henkilön kanssa.

Ekspressiivisen taidetyöskentelyn juuret ovat ekspressiivisessä taiteessa. Ekspressiivinen taide on modernismin taidesuuntauksia, ja se mainitaan ensimmäisen kerran Berliinin taidenäyttelyssä 1911. Kuuluisia ekspressionisteja ovat esimerkiksi Vincent van Gogh, Henri Matisse, Paul Klee, Edward Munch ja Wassily Kandinsky. Suomalaisia tunnettuja ekspressionisteja 1900-luvun alkupuolella olivat Tyko Sallinen ja Vilho Lampi. Uusekspressionisteja nyky-Suomessa ovat esimerkiksi Leena Luostarinen, Henry Wuorila-Stenberg, Nanna Susi, Emmi Kallio ja Viljami Heinonen. Taidesuuntauksessa pidetään tärkeänä sisäistä ilmaisua, vaistonvaraisuutta ja ei-tietoisten ilmiöiden kuvausta pelkistämällä, liioittelemalla ja väreillä. Ekspressiivinen taide kuvaa tunteita ja aiheita, jotka voivat ilmentää myös rankkoja, rumia ja outoja mielikuvia. Katsojan eteen nousee teoksia, jotka ovat vahvasti henkilökohtaisia ja kokemuksellisia. Ekspressionismissa on kyse keskittymisestä subjektiiviseen ja sisäiseen kokemukseen eikä objektiiviseen ja ulkoiseen havaintoon. (Tihinen 2022, 24–31.)

Ekspressiivinen taidetyöskentely perustuu humanistisfenomenologiseen filosofiaan. Siihen liittyy tulkinnan vapaus ja vastuu.

Vain ihminen itse voi tulkita omaa luovaa prosessiaan ja ottaa siitä vastuun.

Ekspressiivisessä taidetyöskentelyssä integroidaan eri taidelajeja tukemaan yksilöiden ja ryhmien kasvuprosessia. Taidetyöskentelyssä yhdistetään kuvien tekemistä, kirjoittamista, runoutta, musiikkia, kehon liikettä ja draamaa. Kaikissa ihmisissä on paljon mielen ja sielun fenomeeneja eli hahmoja, asioita, kokemuksia ja tunteita, joista emme ole tietoisia. Tiedostamattomien asioiden purkaminen ja prosessointi on vaikeaa.

Taidetyöskentely auttaa tiedostamattoman näkyväksi tekemistä, purkamista ja prosessointia yksin ja yhdessä toisten kanssa.

Ekspressiivisen taidetyöskentelyn ryhmässä osallistujat voivat saada ja antaa palautetta ohjaajan ohjeiden ja ennakkoon sovittujen toimintatapojen mukaisesti. Tarkoituksena on, että muiden ryhmän jäsenten reaktiot eivät liikaa vaikuta siihen, miten tekijä itse tulkitsee omia teoksiaan ja oivalluksiaan.

Toisten tekemä kuvien tulkitseminen voidaan kokea myös pelottavana, ja sen vuoksi ryhmissä toimitaan ohjaajan antamien palautesääntöjen mukaan. Ohjaaja voi esimerkiksi ohjeistaa osallistujia antamaan pareittain palautetta siitä, miten toisen työn värit ja muodot koskettivat itseä tai ilmaisemaan liikkeen keinoin, millaisen liikkeen toisen työ virittää katsojan kehossa. Toiselle voidaan myös kirjoittaa runo sanoista, jotka katsoja/kuuntelija poimii toisen kertoessa omista oivalluksistaan.

Ryhmään osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta taidetyöskentelystä, sillä työskentely ei perustu taiteen taidolliseen osaamiseen. Ekspressiivinen taidetyöskentely perustuu oman kasvun mahdollisuuksien etsimiseen taiteen keinoin. Luottamus prosessiin on tärkeää, ja sitä ohjaaja pyrkii vahvistamaan. Työvälineinä taiteellisessa työskentelyssä ovat oma itse, vertaisryhmä, myönteinen asenne ryhmässä tapahtuvaa tekemistä kohtaan, ohjaaja/t, työpäiväkirja ja kynä. Tarvitaan myös mukavat, rennot vaatteet, joissa voi työskennellä lattiallakin ja jotka voivat vähän likaantuakin.

Ekspressiivinen taideterapia

Ekspressiivisen taideterapian kehittivät 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa Lesley Collegessa USA:ssa opettajina toimineet taideterapeutit Paolo Knill (musiikki), Shaun McNiff (kuvataide), Norma Canner (tanssi ja liike) ja Elizabeth McKim (runot ja kirjoittaminen). He alkoivat pohtia, miksi asiakkaan pitäisi vaihtaa terapeuttia, jos hän tahtoisi ilmaista itseään ja työstää asioitaan esimerkiksi kuvan sijasta tanssilla. He kysyivät myös, miten asiakas hyötyisi monitaiteisesta työskentelystä ja millä tavalla eri taiteiden käyttö yhdessä auttaisi asiakasta. Tästä kysymyksenasettelusta ja yhteisestä työskentelystä kehittyi ekspressiivinen taideterapia ja sen intermodaalinen eli taiteidenvälinen teoria. Teoria nivoo yhteen taiteen eri muotoja löytääkseen asiakasta voimavaraistavia mekanismeja. Intermodaalisessa teoriassa siirtymät ilmaisun tavasta ja muodosta toiseen voivat olla ihmiselle merkityksellisiä.

Taideterapiassa on mahdollista käsitellä itselle olennaisia asioita turvallisessa ja tukea antavassa ympäristössä taiteellisen prosessin ja taidetöiden tarkastelun avulla. Taideterapiassa voi löytää kanavia ilmaista tukahdutettuja tunteita ja asioita, joita pelkät sanat eivät riitä kuvaamaan. Humanistisesti suuntauneen terapian perusoletuksiin kuuluu, että ihminen on vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja osaa itse käsitellä omia ongelmiaan. Terapian tavoitteet ja käsiteltävät teemat muodostetaan yhdessä asiakkaan kanssa hänen omista lähtökohdistaan käsin. Humanistisesti suuntautuneessa taideterapiassa syntyneitä taidetöitä ei analysoida tai tulkita. Keskeistä on se, mitä merkityksiä tekijä itse töilleen antaa. Terapeutti auttaa asiakasta lähestymään taidetyötä mielikuvien kielellä ja tekee avoimia kysymyksiä, jotka johdattavat asiakasta löytämään taidetöissä olevia merkityssisältöjä ja työskentelemään niiden kanssa taiteellisen ilmaisun ja keskustelun avulla.

Humanistisesti suuntautuneessa terapiassa ei korosteta menneisyyttä, vaan ajatellaan, että ymmärryksen ja muutoksen avaimet ovat olemassa tässä ja nyt. Terapeutin ja asiakkaan välinen suhde keskittyy nykyhetkeen, ja terapiasuhde nähdään mahdollisuutena harjoitella vuorovaikutustaitoja ja riskien ottamista toisen ihmisen kanssa. Nykyhetkeen keskittyminen ei tarkoita, että ihmisen elämänhistoria jätettäisiin terapiassa huomiotta ja käsittelemättä. Humanistisissa lähestymistavoissa itseilmaisu nähdään jo sinänsä hyvinvointia ja muutosta edistävänä tekijänä.

Perusajatuksena on, että ihminen luo oman todellisuutensa ja muokkaa sitä, ja tekemällä taidetyötä hän harjoittaa kykyjään tavalliseen elämään.

Terapia suuntautuu elämänhalun vahvistamiseen, merkitystä ja identiteettiä edistävien kykyjen kehittämiseen sekä kyvykkyyteen löytää mielekkäitä ja luovia tapoja elää. Tähän liittyy uusien voimanlähteiden etsiminen tai yhteyden saaminen unohtuneisiin voimaa antaviin asioihin.

Humanistisesti suuntautuneessa terapiassa ihmisen käyttäytymisen häiriöitä ja epänormaaliutta kuvaillaan usein häiriintyneenä kasvuna tai elämän tarkoituksen puuttumisena. Häiriön uskotaan syntyvän, kun ihminen epäonnistuu vastatessaan elämänsä peruskysymyksiin. Ihmisiä ei pidetä niinkään mieleltään sairaina, vaan heidän nähdään olevan kohtaamassa erityisiä ongelmia, joita psyyken sisäiset tai ympäristön aiheuttamat konfliktit ovat aiheuttaneet. Elämä nähdään jatkuvana kasvun, muutoksen ja kehittymisen prosessina, jossa kriiseillä on oleellinen tehtävänsä.  Ekspressiivisen taideterapian kansainvälisesti tunnetuin terapeutti ja kirjailija Cathy Malchiodi (2020, 2022) esittelee kirjoissaan tarkemmin ekspressiivisen taideterapian teorioita ja menetelmiä.