28.02.2024

Luova ikääntyminen on käsite, joka viittaa positiiviseen ja voimavarasuuntautuneeseen käsitykseen vanhenemisesta. Ilmiönä luova ikääntyminen on hyvän elämän laatua keski- ja myöhäisiässä, ja yksi sen ulottuvuus on kulttuurihyvinvointi. Tässä artikkelissa tarkastellaan ikääntymiseen liittyvän tutkimuksen ja kulttuurihyvinvointialan kehittämistyön avaamia näkökulmia luovaan ikääntymiseen. Artikkeli tarjoaa tietoa ikääntyville itselleen, heille tarjottavien palvelujen kehittämiseksi sekä kulttuurihyvinvointialan koulutukseen.

Ikääntyvän ihmisen – siis meistä jokaisen – näkökulmasta luova ikääntyminen on aktiivista, oppivaa ja uudistuvaa otetta elämään, sen eri vaiheissa ja olosuhteissa. Luova ikääntyjä osaa ja uskaltaa nähdä yhä uusia mahdollisuuksia hyvään elämään ja tarttuu niihin. Utelias ja innostuva mieli luo koettua todellisuutta. Siinä esimerkiksi henkilökohtainen taide- ja kulttuurisuhde ja sen myötä tapahtuva vuorovaikutus tarjoavat merkityksellisiä kokemuksia ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia läpi koko elämän.

Luovaan ikääntymiseen kytkeytyvien palvelujen kehittämisessä ja luovaan ikääntymiseen liittyvän osaamisen vahvistamisessa olennaista on luovuus- ja ikämyönteisen arvomaailman tavoittaminen ja käytäntöön soveltaminen. Ihmisen yksilöllisen historian, osaamisen ja elinpiirin elementit voidaan yhdistää erilaisiin luovuuden soveltamismahdollisuuksiin kunnioittavassa vuorovaikutuksessa ja oppivassa yhteistyössä.

Luovan ikääntymisen mahdollistaja on kosketuksissa omaan luovuuteensa ja näkee maailman ja ihmiset uteliain, kiinnostunein silmin, mahdollisuuksien kautta. Luovan ikääntymisen maailmassa kiinnostus elämään ja ihmisiin motivoi. Henkilön kognitiivinen taso ei ratkaise siitä, kenen luovaa toimintaa pidetään arvokkaana. Tärkeää sen sijaan on, että kaikki voivat osallistua yhteisöön tai yhdessä tekemiseen omilla erityisillä tavoillaan.

Osalle ikääntyvistä luovuus ja sen eri ilmenemismuodot ovat erottamaton osa elämää. Heille saattaa riittää, että tarjolla on ikäystävällistä kulttuuria (ks. esim. Aili-verkosto 2023), johon he itsenäisesti osallistuvat. Toisaalta ikäihmisten osallisuus ja toimintamahdollisuudet voivat myös olla heikentyneet, jolloin on tarpeen tukea heidän kulttuuristen oikeuksiensa toteutumista (ks. Kokkoniemi 2023, 10). Siksi luovan ikääntymisen osaamiskutsu koskettaa sekä ikääntyviä, ikääntyneitä että heidän parissaan työskenteleviä eri alojen ammattilaisia.

Luova ikääntyminen käsitteenä ja ikääntymisen laatuna

“Tiede kertoo, minkälainen on maailma.
Taide antaa elämälle mielen.
Terveys on eheyden kokemista, omatoimisuutta ja tunnetta elämän hallitsemisesta.
‘Mitä varten on elämä?
Mitä varten on taide?
Elämä on kokemuksien keräämistä varten.
Taide on elämän heräämistä varten.’”
(Marja-Liisa Honkasalon vuonna 2019 luennollaan esittämiä ajatuksia ja arkkiatri Risto Pelkosen pastissi Kirsi Kunnaksen runoista Kysymyksiä Puussa ja Tuulen laulu kokoelmasta Puupuu ja käpypoika (1972).

Ihmiskäsitys ja arvot ovat kehys maailmassa olemisen ymmärtämiselle ja toiminnallemme maailmassa. Ihmiskäsitys on implisiittisesti läsnä tulkinnoissamme elämästä ja sen tapahtumista ja arvomaailmamme suuntaa valintojamme. Kun teemme valintoja ja tekoja, jotka henkilökohtaisesti koemme tärkeiksi ja merkityksellisiksi, toimimme arvojemme mukaan (Pietikäinen 2014). Arvotietoisuus ja omien arvojen toteuttaminen on psykologisen joustavuuden ydinalue. Yhdessä läsnäolo- ja itsesäätelytaitojen kanssa se on olennainen osa toimintakykyä ja hyvinvointia. (Emt., 17.)

Ihmisyksilön subjektiiviset merkityksenannot ja merkityssuhteet ovat mielen rakenne-elementtejä (Latomaa 2008). Mieli on merkitysmaailma, joka koostuu kokemuksista: havainnoista, tunne-elämyksistä, mielikuvista, kuvitelmista, uskomuksista, ajatuksista, mielipiteistä, käsityksistä ja arvostuksista ym. (emt., 17). Näiden elementtien vuorovaikutuksessa mielen sisällä ja mielen ja ympäröivän maailman välillä asuu elämän laatu.

Lauri Rauhalan kuvaaman holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on kehollinen, tajunnallinen ja situationaalinen eli elämäntilanteeseensa kietoutunut olento. Ihmisen olemuksen eri puolet ovat perustavalla tavalla toisiinsa sidoksissa. Ne eivät ole toisistaan erillisiä, eikä niitä voida tarkastella yksittäin menettämättä jotain olennaista. Ihminen on enemmän kuin osiensa summa. (Rauhala 2005; Lehtovaara 2007, 591–592.)

Tämän ”vastakohtana” voidaan pitää reduktionistista, pelkistävää ja materialistista ihmiskäsitystä, joka supistaa ihmisyyden usein taloudellis-teknisen hyötyajattelun raamiin (ks. Alanne 2021). Usein ns. objektiivisuuteen pyrkivä tutkimus yrittää tarkastella kohteitaan etäältä esimerkiksi medikalisoiden ikääntymisen tai korostaen hyvää ikääntymistä vain ikääntyneen produktiivisuuden näkökulmasta (ks. Kiuru 2022).

Holistisen ja hermeneuttisen, ymmärtämisen kehämäisen prosessin mukaisen, todellisuus- ja ihmiskäsityksen (ks. Gadamer 2004) mukaan elämä on kuitenkin luova identiteettiprosessi. Siinä henkilökohtaisesti hyväksi koetun elämän sisältö rakentuu kokijansa elämäntilanteessa kehollisesti, tajunnallisesti ja vuorovaikutuksellisesti sekä sisältää hengellisen tai henkisen ulottuvuuden.

Metateoria ikääntymisestä

Gerotranssendenssi on sosiaaligerontologi Lars Tornstamin luoma metateoria ikääntymisestä (Tornstam 2005; 2011). Siinä ikääntyminen nähdään kypsymisprosessina, esiin kehkeytyvänä ikääntyjän uuden elämänkäsityksen vaiheena (emt.). Elämänkäsityksessä elämänkokemus ja elämäntyytyväisyys voivat ylittää esimerkiksi fyysiset rajoitteet.

Tornstamin näkemys kytkeytyy Aaron Antonovskin (1987; 1988) näkemykseen salutogeneesistä. Salutogeneesi on terveys- ja voimavaralähtöistä suuntautumista kohti hyvinvointia (ks. Antonovsky & Sagy 2017). Ikääntyminen tarjoaa mahdollisuuden kypsyä elämänkatsomuksessa ja elämäntapahtumien tulkinnassa. Syntyy metaperspektiivi, joka voi sisältää siirtymän rationaalisesta materialismista syvällisempään ja laajempaan maailmankuvaan. Tämä siirtymä kytkeytyy usein elämäntyytyväisyyden lisääntymiseen. (Tornstam 2011, 166.)

Gerotranssendenssi siis katsoo ja tulkitsee ikääntymistä positiivisesti havaiten luovuutta, joka ei pelkästään ”uskalla irrotella” (emancipated innocence, Tornstam 2011, 173), vaan uskaltaa unelmoida ja näkee mahdollisuuksia kehittyä ja kehittää, löytää uutta (Moody 2011, 190–191). Puhutaan myös ”tietoisesta vanhenemisesta” (consciuous aging, Moody 2005).

Tornstamin teorian mukaan itsen ja omien ihmissuhteiden sekä eksistentiaalisten kysymysten uudelleenmäärittely on kehityksellinen prosessi. Gerotranssendenssi ylittää Tornstamin mukaan aiemman dualistisen ikääntymisen ”mallin”, jossa huomio kiinnitettiin ikääntyjän aktiivisuuteen tai aktiivisesta elämästä irrottautumiseen. (Tornstam 2011, 166.)

Holistinen ja salutogeneettinen ihmis- ja hyvinvointikäsitys ovat gerotranssendenssin elementtejä sekä yksilö- että yhteisötasolla, niin yksittäisen ikääntyjän elämässä kuin hänen elämänpiirissään, situationaalisuudessaan. Ikääntyjän elämänpiiri voi olla esimerkiksi asumista palvelutalossa tai hoivakodissa. Tällöin positiivinen näkökulma ikääntymiseen, gerontopia, korostaa, että ”ihminen ei ole suorituskykynsä. Hän on jotakin muuta” (Salmenniemi 2022, 63).

”Toivoa on niin kauan kuin mieli toimii, niin kauan kuin mieli jaksaa toivoa. Toivo on sisäistä liikkumatilaa. Se on ymmärrystä pysähtyä, katsoa ja nähdä. Sisäinen liikkumatilan vaaliminen on elämän vaalimista.” (Salmenniemi 2022, 68.)

Gerontopiassa eli ikääntyneiden parhaassa mahdollisessa tulevaisuusskenaariossa ihmisten fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky pysyvät yllä viimeisiin vuosiin saakka.

Mahdolliset sairaudet hoidetaan hyvin, ja toimintakyvyn heikkeneminen pystytään kompensoimaan. Elämä säilyy mielekkäänä, ihminen on oman elämäntarinansa kanssa sinut. Ympäröivä yhteisö näkee ikääntyneet voimavarana ja on valmis tukemaan heidän hyvinvointiaan muun muassa erilaisilla asumisratkaisuilla, hyvinvointiteknologialla ja ennakoivilla palveluilla. Ikääntyneet itse ovat myös jo vuosikymmeniä aiemmin pystyneet tekemään hyviä arkisia elämäntapavalintoja muun muassa ravitsemuksen ja liikunnan suhteen. (Verronen 2022, 32.)

Gerontopia kytkeytyy luovaan hyvinvointiin: joustavaan mielenlaatuun ja sen kantamaan elämisen laatuun, jopa kukoistukseen. Kukoistus ei suoraan määräydy yksilön iästä, terveydentilasta, elämäntilanteesta tai olosuhteista, vaan on mahdollisuutena läsnä näistä riippumatta.

Mahdolliset sairaudet hoidetaan hyvin, ja toimintakyvyn heikkeneminen pystytään kompensoimaan. Elämä säilyy mielekkäänä, ihminen on oman elämäntarinansa kanssa sinut. Ympäröivä yhteisö näkee ikääntyneet voimavarana ja on valmis tukemaan heidän hyvinvointiaan muun muassa erilaisilla asumisratkaisuilla, hyvinvointiteknologialla ja ennakoivilla palveluilla. Ikääntyneet itse ovat myös jo vuosikymmeniä aiemmin pystyneet tekemään hyviä arkisia elämäntapavalintoja muun muassa ravitsemuksen ja liikunnan suhteen. (Verronen 2022, 32.)
Gerontopia kytkeytyy luovaan hyvinvointiin: joustavaan mielenlaatuun ja sen kantamaan elämisen laatuun, jopa kukoistukseen. Kukoistus ei suoraan määräydy yksilön iästä, terveydentilasta, elämäntilanteesta tai olosuhteista, vaan on mahdollisuutena läsnä näistä riippumatta.

Kulttuurihyvinvointi luovan ikääntymisen osana

Kulttuurihyvinvoinnin ytimessä on koettu hyvinvointi. Se tarkoittaa yksilöllistä tai yhteisöllisesti jaettua kokemusta siitä, että kulttuuri ja taide lisäävät hyvinvointia tai ovat yhteydessä siihen. Toisaalta kyseessä on ilmiö, jossa kulttuuri ja taide kantavat tai välittävät erilaisia hyvinvointiin liittyviä merkityksiä ja vaikutuksia. (Lilja-Viherlampi 2021.)
Taiteeseen osallistuminen edellyttää aktiivista valintaa. Se, että henkilö valitsee osallistumisen, kytkeytyy taidesuhteeseen, joka on saanut kehittyä läpi elämän, parhaimmillaan laadukkaan taidekasvatuksen tuella (Lehikoinen 2021, 59). Jokaisen ihmisen yksilöllinen suhde taiteeseen alkaa jo varhaisimman, kohdunaikaisen kokemusmaailman sanattomista kokemuksista ja kokonaisvaltaisista elämyksistä, esimerkiksi äänistä ja rytmeistä toisiinsa kietoutuneina – sekä niihin liittyneistä tuntemuksista ja tunteista.

”Minuutemme rakentuu vuorovaikutuksessa, ja tämän vuorovaikutuksen maisema on se kulttuurinen ympäristö, jossa vartumme. Vuorovaikutus on äänellistä, kehollista, sanatonta, sanallista – kokemuksia kuulluksi ja vastaanotetuksi tulemisesta, kokemuksia itseilmaisusta. Leikin ja luovuuden koti on lapsuuden transitionaalimaailmassa, sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä.” (Lilja-Viherlampi 2022.)

Henkilökohtaisessa taidesuhteessa erilaisiin taiteen ilmaisumuotoihin kytkeytyy tapa ajatella ja tuntea, tapa olla olemassa ja olla maailmassa, tapa toimia itselleen merkityksellisesti. Merkitykselliset hetket ja kokemukset taiteen ilmaisumuotojen parissa ja niiden myötä ovat minuuden rakentajia kautta koko elämän. (Lilja-Viherlampi 2022.)
Taide ja sen parissa tapahtuva vuorovaikutus on olemukseltaan luova, potentiaalinen tila (Lilja-Viherlampi 2022). Se on mahdollisuuksien maailma, joka kutsuu symboliensa ääreen ja puhuu niiden kautta. “Äänetön voi saada äänen, sanaton sanat, liikkumaton liikkeen – silmänsä kiinni puristanut turvallisen, myötätuntoisen katseen.” Taide voi myös tarjota suojan ylivoimaisia ärsykkeitä vastaan. Suojassa voi olla ja levätä; tai tehdä ja toimia, turvassa. (Emt.)

Taidetta voi myös ajatella toimintakykyä vahvistavana tarjoumana, johon henkilö voi halutessaan joko tarttua tai olla tarttumatta. Kun ympäristö tarjoaa osallistumismahdollisuuksia, toimija voi nauttia jo niiden olemassaolosta, vaikka ei haluaisikaan juuri sillä kertaa osallistua. Erityisesti silloin, kun toimintakyky on rajoittunut, tekemisen mahdollisuuksien tärkeys korostuu, vaikka henkilö ei näitä mahdollisuuksia aina valitsisikaan toteuttaa. (Pirhonen 2022.)

On tärkeää erottaa toisistaan yksilön hengissä pysyminen ja kukoistaminen. Monenlaisissa olosuhteissa voi kyllä selvitä, mutta toimintavalmiuksien toteuttaminen mahdollistaa kukoistuksen (Tuomivaara 2015, 70–71). Ihmisen toimintavalmiuksiksi on Martha Nussbaumin toimintamahdollisuusteoriassa tunnistettu mm. aistien, mielikuvituksen ja ajattelun käyttö, leikki, tunteet ja osallisuus (Pirhonen 2013, 61), jotka liittyvät suoraan taiteessa vaalittuun olemisen tapaan.

Pirhonen (2013, 66–67) tuo esiin palvelutalossa tekemänsä toimintamahdollisuustutkimuksen havaintona rutiinien rikkomisen yksinkertaisena keinona tuoda iloa ja vaihtelua arkeen. Kyseessä ei tarvitse olla suuri muutos, vaan vaikkapa kahvittelu ulkona voi jo riittää. Tällaiset ilon ja merkityksellisyyden kokemukset ovat olennaisen tärkeitä luovassa ikääntymisessä. Vaikka erityiset huippuhetket ja juhlat tarjoavatkin hienon mahdollisuuden katkaista arjen rutiineja, vähintään yhtä tärkeää on muokata itse arkea leikkisämmäksi ja vaihtelevammaksi.

Uusia näkökulmia on mahdollista löytää uteliaalla suhtautumisella arkisiin asioihin, vastaanottamalla tilanteet sellaisina, kuin maailma ne tarjoaa. Maailmaan on usein hedelmällistä reagoida tarkkaavaisesti, pyrkien päästämään irti yksipuolisesta hallinnan tarpeesta. Rutiineja tarvitaan arjen sujuvoittamiseen, mutta jos elämä muuttuu liian rutinoituneeksi, ei ilolle ja leikille ehkä jää riittävästi tilaa. (Tikkaoja 2021.)

Improvisaatio ja todellisuusväsäily luovuuden kasvualustoina

Improvisaatioteatterissa kantavana periaatteena on asenne, jossa vastanäyttelijän tarjouksiin tulisi aina tarttua hylkäämisen sijaan. Sen sijaan, että torjuttaisiin toisen aloite, vastataankin tavalla tai toisella: ”Kyllä – ja…”. Näin improvisaatio, yhteinen vuorovaikutus, saadaan etenemään onnistuneesti. (Koponen 2017.)

Miten arki muuttuisi, jos toimisimme tämän asenteen mukaisesti kaikessa vuorovaikutuksessa? Entä jos emme ottaisikaan toimiamme hidastavia tai hankaloittavia kohtaamisia pelkästään harmillisina esteinä, vaan voisimme löytää niistä improvisaatioteatterin kehotuksen mukaisia mahdollisuuksia jonkin uuden syntymiseen?

Improvisaatio-sanan alkujuuri viittaa “ennalta näkemättömään” (Koponen 2017), mikä tuo kiinnostavan lisän myös arkisiin kohtaamisiin. Voimme ajatella niitä tavallisina, raskaina, yllätyksettöminä (ja tällä asenteellamme nitistää uudet idut jo alkuunsa) tai toisaalta nähdä niissä piilevän potentiaalin ja leikitellä sillä. Tarkkaavaisen ja leikkisän asenteen avulla saattaa siis olla mahdollista lisätä yllätyksellisyyttä ja iloa arkeen.

Bricolage (rakentelu, yhdistely) tarkoittaa kekseliästä asennetta, jonka avulla uusia ratkaisuja improvisoidaan tilannesidonnaisesti käsillä olevista aineksista. Tikkaoja (2021) yhdistää bricolagen todellisuusväsäilyyn (Reality Tinkering), mikä tarkoittaa tutun arkielämän muokkaamista niiden ainesten avulla, joista arki kulloinkin sattuu koostumaan. Tuttujen ainesten havainnointi ja yhdistely uusilla tavoilla voi tuottaa kiinnostavia näkökulmia. Termi on lähtöisin antropologi Claude Levi-Straussilta, joka käyttää sitä vastakohtana “insinööriajattelulle”, jonka harjoittaja seuraa aiemmin laadittua suunnitelmaa varta vasta hankittujen työkalujen ja materiaalien avulla (ks. Johnson 2012). Bricolage vaatii luovaa ajattelua ja aktiivista asennetta, jossa toiminta ei häiriinny, vaikka jokin siihen erityisesti suunniteltu tarvike puuttuisi, vaan puutteen kokemisen sijaan tullaan toimeen saatavilla olevien tarvikkeiden avulla. Tällainen asenne sekä vaatii että tukee luovuutta.

Luovuus ei elä vain taiteessa ja yksittäisissä luovissa toiminnoissa, vaan koko olemisen tavassa. Konkreettiset työkalut (esim. valmiit matalan kynnyksen menetelmät taiteen tekemiseen) ovat tärkeitä, mutta niiden käyttö jää helposti pinnalliseksi ja pistemäiseksi, mikäli asenne on uteliaan sijaan suorittava. Tiedostamme, että ympäristön vaatimukset vaikuttavat paljon siihen, millaiset asenteet kulloinkin ovat yksilölle mahdollisia ja helppoja valita. Uteliaan asenteen nitistävät usein kiire, väsymys ja vahvan suorituskeskeiset toimintamallit. Yhteisöissä uteliasta ja leikkisää asennetta olisi tärkeää tukea yhteisillä käytännöillä ja rakenteilla. Näin useampien työyhteisön jäsenten olisi helpompi osallistua luovuuden vahvistamiseen, eikä toiminta jäisi vain erityisesti aiheesta innostuneiden vastuulle.

Luovan ikääntymisen osaajat

Luova ikääntyminen ankkuroituu siis luovuuteen inhimillisen kokemisen laatuna, olemisen tapana. Winnicottin mukaan (2005) luovuus läpäisee kaikki elämänalueet. Taiteen, leikin ja muun yleisesti tunnistetun luovuuden ilmentämisen lisäksi se liittyy tapaan, jolla havaitsemme ympäristöämme: tapaan, jolla asennoidumme asioihin, ja tapaan, jolla toimitamme arkisia askareitamme. (Saarinen & Taipale 2019, 69–70.) Luovuuden ilmeneminen tai ilmentäminen jatkuu myös ikääntyneenä, jos ja kun luovalle olemisen tavalle on elämässä tilaa (Tromp & Glăveanu 2023, 6). Toisaalta monilla ihmisillä kiireinen elämä on saattanut katkaista luovan leikin aikuisuudessa, joten luovuudesta uudelleen kiinni saamiseen saatetaan tarvita tukea (ks. Tähti 2022, 1). Myös sairastuminen lisää tuen tarvetta luovuudenkin suhteen – esimerkiksi muistisairauden edetessä kyky ilmaista omia valintoja heikkenee. Yhteyden hakeminen vakavasti muistisairaan kanssa voi olla vaikeaa, mutta se on myös erittäin tärkeää. (Juudin 2023.)

Mahdollisuuksien hahmottaminen, toisella tavalla näkeminen ja uusien oivallusten syntyminen vaativat entisistä ajattelumalleista hellittämistä ja vanhoilta poluilta poikkeamista. Taiteen lähestymistavat mahdollistavat juuri tällaista, erilaisia tapoja tarkastella ja lähestyä maailmaa, ajatella, ilmaista ja olla vuorovaikutuksessa. (Lilja-Viherlampi 2016, 89.) Luovuuden ”uudelleen organisoiva ja elävöittävä potentiaali” kantaa kokemusta mielekkäästä ja vitaalisesta olemassaolosta, vuorovaikutuksellisesta maailmasuhteesta (Saarinen & Taipale 2019, 74).

Luovaan ikääntymiseen liittyvässä osaamisessa ydinelementtinä on ihmisyksilön oman kokemusmaailman arvostaminen, sillä kokemukset luovat merkityksellisyyttä, josta mielekäs elämä rakentuu.

Luovan ikääntymisen osaajatieto huomioi erilaiset tiedon lajit. Tutkimustieto näyttää toteen ja osoittaa, arviointitieto edistää, kehittää ja parantaa, taiteellinen tieto taas välittää ei-sanallisia, kokemuksellisia sisältöjä elämysten ja tunteiden kautta (ks. Anttila 2005). Kehollista tietoa voidaan pitää tietämisen perustana: kehomme järjestelmien välittämä tieto ulkomaailmasta ja sen suhteesta itseemme muuntuu subjektiiviseksi, koetuksi tiedoksi, käsitteiksi, kieleksi ja ajatteluksi. Toisin sanoen, eletty keho on tietämisen, siis mielen perusta (Anttila 2009, 85). Kehollisuus, tajunnallisuus ja elämätilanteisuus (situationaalisuus) kutoutuvat yhteen (ks. Rauhala 2014).

Ikääntyvien palveluja tuottavan osaamisen ytimessä on asenteisiin, tietoihin, taitoihin ja tekoihin yltävä toimijuusosaaminen, jos halutaan mahdollistaa luova ikääntyminen. Osaaminen konkretisoituu toimijuudessa, ja toimijuuden tunnistaminen ja tukeminen ja käyttäminen on olennainen luovan ikääntymisen osaamisen elementti. Kyseessä on paitsi ikääntyjien toimijuus – ja heidän kokemuksensa siitä – myös ikääntyvien yhteisöön ja elämänpiiriin kuuluvien ihmisten, esimerkiksi hoivakodin työntekijöiden, käsitys ja kokemus toimijuudesta (omasta ja toisten) ja sen rajoista työtehtävissään (ks. Tähti 2022, 157–158). Ikääntyneiden osallisuuden ja toimijuuden vastakohtana voidaan pitää sosiaalista kuolemaa (ks. Pirhonen ym. 2022), jossa henkilö on jäänyt tai jätetty normaalin sosiaalisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle (ks. Pirhonen 2020).

Nykyään yhä vahvemmin esiin nostettu näkökulma ikääntyvien hoivan yhteydessä on hengellisyys. Hengelliset tarpeet, arvomaailma ja hengellisyyteen liittyvät valinnat ovat ihmiskäsitykseen ja toimijuuteen liittyviä ulottuvuuksia. Toivonen ym. (2022, 9) tutkivat dementiaa sairastavien hengellisyyden kokemuksia ja mahdollisuutta niiden tukemiseen hoitotyössä. Haastateltujen dementiaa sairastavien ja heidän omaistensa mukaan hengellisyys ei aina toteudu hoitajan kiireen tai läsnäolotaitojen puutteellisuuden vuoksi. Heillä kuitenkin oli myös kokemuksia, joissa hoitaja oli tukenut heidän hengellisyyttään, pääosin läsnäolon ja tutuksi tulemisen keinoin. Hengellinen tai henkinen tuki edellyttää ihmisten välistä yhteyttä, joka voi syntyä vain uteliaan ja arvostavan asenteen avulla.

Käsityksemme mukaan luovuusosaaminen on keskeinen tekijä luovan ikääntymisen ymmärtämisessä ja luovan ikääntymisen tukemisessa. Mitä tällainen luovuusosaaminen sitten oikein on? Miten luovuusosaajia voidaan varustaa? Miten herätellä ja valmentaa luovuusosaamista?

Luovuusosaamista viljelemässä

Pitkään kulttuurihyvinvointialaa kehittämässä toimineina alan kouluttajina haluamme tuoda esiin artikkelin teoreettisiin näkökulmiin nojautuvan luovuuteen liittyvää oppimista rakentavan ehdotuksen. Se on esimerkki luovan ikääntymisen ajattelutapaa ja siihen liittyvää osaamista rakentavasta pedagogisesta prosessista esimerkiksi sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja kulttuurialojen täydennyskoulutuskontekstissa. Pedagogisen ymmärryksemme valossa näemme sellaisen kokonaisvaltaisen prosessin tärkeyden, jonka ytimessä on henkilökohtainen kokemuksellisuus, sen tiedostaminen ja harjoittaminen. Kaikkein tärkeintä on mielestämme oppijan luovuusosaamisen ruokkiminen kokemuksellisuuden kautta.

Henkilökohtainen, reflektoiva merkityksenmuodostus kytkee syntyneet kokemukset osaamiseksi.

Seuraavat “seitsemän askelta” luovuusosaamisen harjoittamisessa muodostavat eräänlaisen hermeneuttisen kehän, luovan kierteen. Kokemukset, niiden havainnointi, jakaminen muiden oppijoiden kanssa, reflektoiva tarkastelu ja lopulta opitun erittely ja soveltaminen muodostavat prosessin, jossa kierros kierrokselta syvennetään osaamista. Jokaisen askeleen teemoihin on olemassa runsaasti käytännön harjoitus- ja menetelmäesimerkkejä ja niihin liittyviä ohjeita (ks. esim. Koponen, 2017; Martin & Saariranta 2020; Martin 2022). Näiden esittelyn jätämme tämän artikkelin ulkopuolelle.

Tromp & Glăveanu (2023) ovat kehittäneet luovaa ikääntymistä koskevan mallin (Model of Creative Aging), jonka avulla voi hahmottaa luovuutta tukevia ja heikentäviä tekijöitä. Mallin lähtökohtana on kaksi paradoksia luovuudesta: 1) tutkimusten mukaan rajoitukset lisäävät luovuutta ja 2) ikääntyneillä on paljon luovuutta ruokkivia resursseja, kuten kokemusta ja aikaa, mutta silti monien tutkimusten mukaan luovuus ennemminkin vähenee kuin lisääntyy iän myötä. (Tromp & Glăveanu 2023, 1–3.)

Mallin avaintekijöiksi nousevat yksilön asenteet luovuutta ja ikääntymistä kohtaan. Jos asenne luovuutta kohtaan on aiemmin elämässä ollut negatiivinen, luovuus ei näyttäydy vaihtoehtona myöskään iän karttuessa. Mallin toisella portaalla hahmotetaan asennetta ikääntymiseen. Jos se on negatiivinen ja ikääntymisen aiheuttamat rajoitukset nähdään ainoastaan tekemisen mahdollisuuksia pois sulkevina, luovuus rajoittuu. Mutta iän tuomat rajoitukset on mahdollista nähdä myös luovuuden lähtökohtina ja kiinnostavina haasteina; esimerkiksi tietynlainen liikkeen rajoittuneisuus saattaa synnyttää uudenlaista taiteellista ilmaisua. Jos rajoitteet nähdään näin, ne saattavat jopa ruokkia luovuutta. Vaikka suhtautuminen ikääntymiseen olisi negatiivinen, rajoitusten hahmottaminen uusien näkökulmien mahdollistajana voi tukea luovuutta myös vanhemmalla iällä. Kolmantena tekijänä mallissa nostetaan esiin omakohtainen kokemus luovasta tekemisestä, mikä helpottaa rajoitusten näkemistä haasteina — onhan se luoville käytännöille ominaista. (Tromp & Glăveanu 2023, 3–6.)

Vaikka luovan ikääntymisen malli pohjautuu aiemmin elämässä omaksuttuihin asenteisiin ja taitoihin, niitä ei nähdä jähmettyneinä, vaan niitä on mahdollista muokata koska tahansa. Esimerkiksi luovuuden arvostus yhteisössä saattaa lisätä arvostusta myös yksilön ajattelussa, jolloin luova toiminta alkaa kiinnostaa. Myös asenteisiin ikääntymistä kohtaan voidaan vaikuttaa yhteisöllisesti, samoin kuin ajatteluun rajoitteiden vaikutuksesta. (Tromp & Glăveanu 2023, 6–7.)

Luovan tekemisen mahdollisuuksien tarjoaminen tukee kaikkia näitä asennemuutoksia konkretian tasolla. Luovat käytännöt (esimerkiksi taide) perustuvat rajoitusten ymmärtämiseen luovien ratkaisujen lähtökohdiksi. Siksi taiteelle altistuminen saattaakin avata aivan uusia näkökulmia ikääntymisen mukanaan tuomiin rajoituksiin. Malli tarjoaakin kiinnekohdan kaikille mainitsemillemme luovan ikääntymisen osaajille. Luova ikääntyjä itse voi osallistua luovaan toimintaan aktiivisesti ja pohtia omia asenteitaan (jotka muotoutuvat vuorovaikutuksessa yhteisön kanssa, mutta myös yksilön ajattelussa), mutta tarvitaan myös luovan ikääntymisen mahdollistajia, jotka toiminnallaan tukevat luovuus- ja ikämyönteistä ajattelua ja tarjoavat luovuuden harjoittamisen mahdollisuuksia niille, joiden oma asenteisiin liittyvä tai kehollinen toimintakyky on alentunut. Luovan ikääntymisen agentit toimivat myös mahdollistajina vaikuttamalla ja osallistumalla asenteita ja toimintaa tukevan tiedon sekä toiminnan rakenteiden synnyttämiseen ja ylläpitoon.

Kohti luovaa ikääntymistä ja sen mahdollistumista

Luovaan ikääntymiseen sisältyy tuore tapa ajatella ja ymmärtää ikääntymistä. Luovan ikääntymisen ymmärtämiseen kytkeytyy arvomaailma ja asenne, joka kunnioittaa ikääntyvän ihmisen potentiaalia sekä oman elämänsä asiantuntijana että yhteisönsä jäsenenä. Elämänmittaisen kasvu- ja muutosprosessin arvostaminen johtaa sekä yksilöllisiin että yhteisöllisiin valintoihin.
Luovan ikääntyjän hyvä elämä määrittyy yksilön oman kokemuksen kautta: kehittymisen ja oppimisen, transformaation, mahdollisuus jatkuu läpi koko elämän. Luova ikääntyminen on hyvinvointia, joka ei ytimeltään ole riippuvainen elämänolosuhteista, terveydentilasta tai havaittavasta toimintakyvystä.

Kulttuurihyvinvointi on luovan ikääntymisen ulottuvuus, jossa henkilökohtainen taide- ja kulttuurisuhde ja sen myötä tapahtuva vuorovaikutus tarjoavat merkityksellisiä kokemuksia ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia läpi koko elämän. Tällöin kulttuuri ja taide tarjoavat mahdollisuuksia itseilmaisulle, luovalle toimijuudelle ja luovalle vuorovaikutukselle.
Luovan ikääntymisen elämänasenne ja suhtautumistapa näkee ja soveltaa niitä voimavaroja ja mahdollisuuksia, joita jokaisella on jossain muodossa loppuun asti. Näihin liittyvät myös mahdollisuudet tehdä valintoja ja vaikuttaa, ilmaista ja tulla kuulluksi. Luovan ikääntymisen mahdollistaja arvostaa ja kunnioittaa jokaista ihmistä, hänen historiaansa, osaamistaan ja elämänpiiriänsä – myös omaansa. Se näkyy teoissa ja valinnoissa.

Sekä luova ikääntyjä että luovan ikääntymisen mahdollistaja voivat kokea kasvamista ja kehittymistä elämänsä loppuun asti. Nähdä arjessa yhä uusia mahdollisuuksia; ilon ja toivon aiheita. Elämä on luova prosessi.

Creative aging in its many forms is hopeful, often transformative and usually fun (Lifetime Arts n.d.).
– – -mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. (1. Joh. 3: 2)

Lähteet

Aili-verkosto 2023. Ikäystävällinen kulttuuri. Viitattu 2.2.2024. https://ailiverkosto.fi/ikaumlystaumlvaumlllinen-taide-ja-kulttuuri.html

Alanne, S. 2021. Väärän tiedon puu. Mallintava tieto ja kulttuurin elämästä vieraantuneisuus. Helsinki: BoD.

All Party Parliamentary Group on Arts, Health and Wellbeing 2017. Creative Health: The Arts for Health and Wellbeing. London: All Party Parliamentary Group on Arts, Health and Wellbeing. Viitattu 14.10.2023. https://www.artsandhealth.ie/research-evaluation/creative-health-the-arts-for-health-and-wellbeing/

Antonovsky, A., & Sagy, S. 2017. Aaron Antonovsky, the Scholar and the Man behind Salutogenesis. Teoksessa M. B. Mittelmark, S. Sagy, M. Eriksson, G. F. Bauer, J. M. Pelikan, B. Lindström & G. A. Espnes (eds.) The Handbook of Salutogenesis. New York: Springer Publishing Company Inc., 15–23.

Anttila, E. 2009. Mitä tanssija tietää? Kehollinen tieto ajattelun ja oppimisen perustana. Aikuiskasvatus 2/2009, 84–92.

Anttila, P. 2005. Tutkimisen taito ja tiedon hankinta. Viitattu 28.9.2023. https://metodix.fi/2014/05/17/anttila-pirkko-tutkimisen-taito-ja-tiedon-hankinta/

Brown, C. & Lowis, M. J. 2003. Psychosocial development in the elderly: An investigation into Erikson’s ninth stage. Journal of Aging Studies, Volume 17, Issue 4, 415—426. Viitattu 6.2.2024.  https://doi.org/10.1016/S0890-4065(03)00061-6 .

Cutler, D., Karttunen, R. & Räisänen, J. 2021. Love in a Cold Climate. Creative Ageing in Finland. The Baring Foundation Publications. Viitattu 6.2.2024. https://baringfoundation.org.uk/resource/love-in-a-cold-climate-creative-ageing-in-finland/

Dufva, M. & Rekola, H. 2023. Megatrendit 2023. Ymmärrystä yllätysten aikaan.  Sitran selvityksiä 224. Viitattu 17.5.2023. https://www.sitra.fi/app/uploads/2023/01/sitra_megatrendit-2023_ymmarrysta-yllatysten-aikaan.pdf.

Evans, S. C., Bray, J. & Garabedian, C. 2022. Supporting Creative Ageing through the Arts: The Impacts and Implementation of a Creative Arts Programme for Older People. Working with Older People, Volume 26, Issue 1, 22–30. Viitattu 6.2.2024. https://doi.org/10.1108/WWOP-03-2021-0014

Erikson, J. M. 1998. Preface for the Extended Version. In Erikson, E. H. 1998. The Life Cycle Completed. Extended version with new chapters on the ninth stage by J. M. Erikson. New York: Norton, 1–9.

Gadamer, H.-G. 2004. Hermeneutiikka: ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa. Valikoinut ja suomentanut Ismo Nikander. Tampere: Vastapaino.

Honkasalo, M.-L. 2019. Taide ja parantuminen. TYKS tutkii ja hoitaa -yleisöluento Kulttuuristako hyvinvointia? 17.1.2019. Viitattu 28.9.2023. https://www.youtube.com/watch?v=yok8LALaDvI

Johnson, C. 2012. Bricoleur and Bricolage: From Metaphor to Universal Concept. Edinburgh University Press. Paragraph 35.3 (2012), 355–372. DOI: 10.3366/para.2012.0064.

Juudin (ent. Toivonen), K. 2023. Suullinen tiedonanto 14.8.2023.

Kiuru, H. 2022. Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000–2015. Gerontologia, vsk. 36, nro 2, 143–157.

Kokkoniemi, S. 2023. Laadukkaat ikääntyneiden palvelut sisältävät taidetta ja kulttuuria – suositus ikääntyneiden kulttuuripalvelujen Suomen malliksi. Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 6.2.2024. https://www.taike.fi/fi/file-download/download/public/1918

Koponen, P. 2017. Lupa mokata. Improvisointi arjessa. Helsinki: Kustantamo S&S.

Korjonen-Kuusipuro, K., Rasi-Heikkinen, P., Vuojärvi, H., Pihlainen, K. & Kärnä, E. 2022. Ikääntyvät digiyhteiskunnassa: elinikäisen oppimisen mahdollisuudet. Helsinki: Gaudeamus.

Kurkela, K. 2004. Winnicott, raja, luova asenne. Psykoterapia (2004), vsk. 23, nro 2, 128—156.

Latomaa, T. 2008. Ymmärtävä psykologia: psykologia rekonstruktiivisena tieteenä. Teoksessa J. Perttula & T. Latomaa (toim.) Kokemuksen tutkimus. Merkitys – tulkinta – ymmärtäminen.  Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Lehikoinen, K. 2021. Sosiaalisesti osallistava taide terveys- ja sosiaalialan ympäristöissä: näkökulmia kulttuurihyvinvointiin. Synteesi, vsk. 40, nro 4, 50–73.

Lehtovaara, M. 2007. Lauri Rauhalan filosofinen näkökulma ihmisen kasvattamiseen. Teoksessa J. Tähtinen & S. Skinnari (toim.) Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa. Kasvatusalan tutkimuksia – Research in Educational Sciences 29. Helsinki: Suomen Kasvatustieteellinen Seura, 587–611.

Lifetime Arts n.d. Lifetime Arts. Narional Leaders in Creative Aging Program Development. Viitattu 6.2.2024 https://www.lifetimearts.org/creative-aging/

Lilja-Viherlampi, L-M. 2022. Luovaa toivoa ─ Taiteen merkityksiä ja mahdollisuuksia Lasten me too -teemaisessa auttamis-ja yhteistyössä. TALK-verkkolehti, Taide / Art 5.4.2022. Viitattu 6.2.2024. https://talk.turkuamk.fi/taide/luovaa-toivoa-%e2%94%80-taiteen-merkityksia-ja-mahdollisuuksia-lasten-me-too-teemaisessa-auttamis-ja-yhteistyossa/

Lilja-Viherlampi, L.-M. 2021. Mitä on kulttuurihyvinvointi? Musiikki, vsk. 51, nro 4, 73–89. Viitattu 6.2.2024. https://doi.org/10.51816/musiikki.113252 

Lilja-Viherlampi, L.-M. 2016. Taidetyöskentely kokemisen ja oivalluksen väylänä innovaatiopedagogiikassa. Julkaisussa M. Komulainen, T. Konst & M. Keinänen (toim.) Uudistuva korkeakoulu. Esimerkkejä innovaatiopedagogiikan soveltamisesta opetuksessa ja korkeakoulun toiminnassa. Turun ammattikorkeakoulun raportteja: 235, 89–103.

Lilja-Viherlampi, L.-M. & Tikkaoja, O. 2023. Kohti luovaa ikääntymistä. Taidetutka 1/2023. Viitattu 6.2.2024. www.taidetutka.fi

Martin, M. 2022. Hengitä tämä hetki. Helsinki: Kirjapaja.

Martin, M. & Saariranta, P. 2020. Mielelläni kehossani. Kohti hyväksyvää suhdetta itseen. Helsinki: Kirjapaja.

Moody, H. R. 2010. Conscious Aging: A Strategy for Positive Change in Later Life. In J. Rouch & J. Goldfield (eds), Mental Wellness in Aging: Strength-based Approaches. New York: Human Services Press, 139–160.

Pietikäinen, A. 2014. Kohti arvoistasi: suuntaa mielekkäisiin muutoksiin. Helsinki: Duodecim.

Pirhonen, J. 2013. Toimintamahdollisuudet vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidossa. Martha C. Nussbaumin teoria etnografisen tutkimuksen valossa. Gerontologia 2/2013, 58–72.

Pirhonen, J., Seppänen, M., Pietilä, I., Tuominen, K., & Jylhä, M. 2021. Vanhuus ja sosiaalinen kuolema: Sosiaalisen kuoleman käsite vanhojen ihmisten haastattelupuheessa. Yhteiskuntapolitiikka vsk. 86, nro 1, 5–15.

Pirhonen, J. 2022. Omaa elämää loppuun asti — autonomia ja toimijuus hoivakodissa. Teoksessa M.-L. Honkasalo, L. Jylhänkangas & A. Leppo (toim.) Haavoittuva toimijuus. Sairastaminen ja hoiva hyvinvointivaltion laitamilla. Tampere: Vastapaino.

Pirttimaa, V. 2018. Luova toiminta hermeneuttisena horisonttina: Kevin J. Vanhoozerin käsitys draamasta, eettisestä kasvusta ja oppimisesta. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. JYU dissertations: 19. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Porkka, S.-T. 2016. Gerotranssendenssi – positiivisen ikääntymisen teoria. Blogikirjoitus Teemana työ -työhyvinvointipalvelut -sivustolla. Viitattu 26.9.2023 https://www.teemanatyo.fi/blogi/gerotranssendenssi-positiivisen-ikaantymisen-teoria/

Rauhala, L. 2005. Ihmiskäsitys ihmistyössä. Helsinki: Yliopistopaino.

Saarinen, J. & Taipale, J. 2019. Donald Winnicott luovuudesta. Niin & näin 4/2019, 69–78. Viitattu 14.11.2023. https://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn194-10.pdf

Salmenniemi, H. 2022. Novelli: 60–100. Julkaisussa A. Seikkula & K. Petäjäjärvi (toim.) Ikääntymisen tulevaisuuksia 2060 – taidevälitteinen asiantuntijadialogi uuden ajattelun lähteenä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 2/2022.  Helsinki: Tulevaisuusvaliokunta. Viitattu 25.5.2023. https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/tuvj_2-2022.pdf, 60–68.

Seikkula, A. & Petäjäjärvi, K. (toim.) 2022. Ikääntymisen tulevaisuuksia 2060 – taidevälitteinen asiantuntijadialogi uuden ajattelun lähteenä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 2/2022.  Helsinki: Tulevaisuusvaliokunta.  Viitattu 25.5.2023. https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/tuvj_2-2022.pdf

Stern, D.N. 1985. The Interpersonal World of an Infant. New York: Basic Books.

Tarkio, F. 2021. Elinikäinen oppiminen vanhuudessa: Aktiivinen ikääntyminen oppimisen kautta. EPALE – Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi. Viitattu 19.5.2023. https://epale.ec.europa.eu/fi/blog/elinikainen-oppiminen-vanhuudessa-aktiivinen-ikaantyminen-oppimisen-kautta

Tromp, C. & Glăveanu, V. P. 2023. A Model of Creative Aging (MOCA): Unlocking the Potential of Constraints for Creativity in Older Adults. Psychology of Aesthetics, Creativity, and the Arts. Advance online publication. Online First Publication, January 12, 2023. Viitattu 6.2.2024. https://dx.doi.org/10.1037/aca0000538

Tikkaoja, O. 2021. Reality Tinkering. An Artistic Approach to the Abundance of the Familiar. Väitöskirja. Espoo: Aalto-yliopisto. Aalto University Doctoral Dissertations.

Toivonen, K. & Charalambous, A. & Suhonen, R. 2022. Supporting the Spirituality of Older People lLving with Dementia in Nursing Care: A Hermeneutic Phenomenological Inquiry into

Older People’s and their Family Members’ Experiences. Wiley International Journal of Older People Nursing 2023. Viitattu 6.2.2024. https://doi.org/10.1111/opn.12514

Verronen, M. 2022. Kohti viisaita valintoja. Yhteenveto asiantuntijalausunnoista. Julkaisussa A. Seikkula & K. Petäjäjärvi. Ikääntymisen tulevaisuuksia 2060 – taidevälitteinen asiantuntijadialogi uuden ajattelun lähteenä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 2/2022.  Helsinki: Tulevaisuusvaliokunta, 31–39.

Tornstam, L. 1997. Gerotranscendence: The Contemplative Dimension of Aging. Journal of Aging Studies, Vol. 11, Issue 2, 143–154.

Tornstam, L. 2005. Gerotranscendence. A Developmental Theory of Positive Aging. New York: Springer Publishing Company Inc.

Tornstam, L. 2011. Maturing into Gerotranscendence. Journal of Transpersonal Psychology, Vol. 43, issue 2, 166–80.

Tuomivaara, S. 2015. Saako ihmistä sanoa eläimeksi? Teoksessa E. Aaltola, E. & S. Keto (toim.) Eläimet yhteiskunnassa. Helsinki: Into Kustannus.

Tähti, T. 2022. Pienet teot, suuri hurma. Toimijuus kulttuurisessa vanhustyössä. Väitöskirja. Studia Musica: 91. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

Valtioneuvoston julkaisuja 2022. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030 – Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi: Periaatepäätös. Viitattu 19.5.2023. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-535-1