23.03.2021

Muoviroska ja mikromuovi ovat ympäristön kannalta vakavia ongelmapesiä, joiden haitat on ymmärretty vasta muutama vuosi sitten. Julkisuudessa ongelmaan tarjotaan usein ratkaisuksi biomuoveja tai biohajoavia muoveja. Mitä eroa niillä on keskenään tai mikä niiden todellinen hyöty on verrattuna yleisempiin muoveihin?

Biomuovit ja biohajoavat muovit menevät usein mediassa ja muissa kirjoituksissa sekaisin. Biomuoveilla tarkoitetaan muoveja, jotka on valmistettu luokituksesta riippuen vähintään 20-prosenttisesti kasvi- tai eläinpohjaisista raaka-aineista. Käytössä olevat biomuovit sisältävät täten usein myös fossiilisia aineita.

Biohajoavilla muoveilla taas tarkoitetaan muoveja, jotka on valmistettu joko fossiilisista tai biopohjaisista raaka-aineista, ja joiden polymeeriketjut ovat herkempiä pilkkoutumaan kuin perinteisten muovien polymeeriketjut. Tämän vuoksi biohajoavat muovit hajoavat nopeammin kuin perinteiset muovit. Kaikki biomuovit eivät ole biohajoavia, eikä biohajoava muovi ole sama kuin kompostoituva muovi.

Turun ammattikorkeakoulun yliopettaja Liisa Lehtinen käsittelee erilasia muoveja kirjassaan Hyvä, paha muovi. Kirjassa muovia käsitellään materiaalina, joka on kestävä, edullinen ja helposti muokattava materiaali ja jonka ongelmat alkavat materiaalin joutuessa luontoon.

Biohajoava, muttei välttämättä ekologinen

Biohajoavat muovit ovat usein ominaisuuksiltaan ja prosessoitavuudeltaan heikompia kuin perinteiset PE- ja PP-muovit. Tämä johtuu polymeeriketjuista ja niiden pilkkoutumisherkkyydestä. Lehtinen kertoo monen voivan saada käsityksen, että nopeammin luontoon hajoava muovi tarkoittaisi materiaalin olevan ympäristöystävällinen.

Biohajoavien muovien polymeeriketjut on suunniteltu hajoamaan nopeammin tietyissä olosuhteissa, kuten lämpötilassa. Hajoamisprosessin alkamisajankohtaa voi kuitenkin olla vaikea arvioida, ja esimerkiksi väärissä varastointiolosuhteissa hajoaminen voi alkaa liian aikaisin ja täten lyhentää merkittävästi muovin ja siihen pakatun tuotteen käyttöikää.

Hajotakseen kokonaan kompostoituvat muovit vaativat tehokkaat kompostointiolosuhteet. Kompostoituvat muovipussit eivät hajoa tarpeeksi nopeasti jätteenkäsittelylaitoksilla.

– Kompostoitavat muovit eivät koskaan päädy kompostointilaitokselle, eivätkä ne sovellu jätehuollon kuljettimiin. Lopulta muovi kaavitaan pois ja siirretään poltettaviin, eikä kompostoitavuus toteudu.

Lyhytikäisten ominaisuuksiensa vuoksi biohajoavat muovit ovat osa kertakäyttökulttuuria, mitä ihmisten pitäisi välttää.

Ideaaliolosuhteissa kompostoituva muovi hajoaa biomassaksi, hiilidioksidiksi ja vedeksi. Väärissä hajoamisolosuhteissa massa hajoaa hiilidioksidin sijasta metaaniksi, jolloin tuotteen hiilineutraalius ei toteudu.

Lehtinen korostaa, ettei biohajoavien muovien tarkoitus ole kestää pitkää käyttöä. Lyhytikäisten ominaisuuksiensa vuoksi biohajoavat muovit ovat osa kertakäyttökulttuuria, mitä ihmisten pitäisi välttää.

– Öljypohjaisten perusmuovien tuotanto on paljon tehokkaampaa, joten se itseasiassa säästää varsinaista luontoa. Lisäksi, kun lähdetään aloittamaan uudesta raaka-aineesta uusia teknologioita, alussa on aina sitä tehottomuutta. Materiaalien tulee kiertotalouden näkökulmasta olla kierrätettävissä sellaisenaan tai uusiomateriaalina.

Turun ammattikorkeakoulun yliopettaja Liisa Lehtinen tutkii muoveja yhdessä Johanna Kohvakan kanssa kirjassa Hyvä, paha muovi: Vähennä viisaasti.

Luonnossa biohajoava muovi ei hajoa

Muovi- ja mikromuoviroskan määrä etenkin vesistöissä huolestuttaa monia ja biohajoavia muoveja esitetään ratkaisuiksi näihin ongelmiin. Lehtisen mukaan luonnon olosuhteet ovat harvoin ideaalit biohajoavan muovin hajoamiselle, jolloin syntyy mikromuovia.

– Jotta biohajoavat muovit liukenisivat kokonaan esimerkiksi meriveteen, siihen tarvittaisiin erikseen räätälöityjä muovilaatuja, niin sanottuja vesiliukoisia muoveja. Se ei siis tuo ratkaisua merten roskaantumiselle, Lehtinen selventää.

Lehtinen kokee, että ongelmat liittyen muoveihin ovat osittain myös visuaalisia. Muovit eivät maadu samoin kuin monet muut tuntemamme materiaalit, kuten paperi ja metallit. Sama pätee myös vesistöihin.

– Muovit eivät tummu ja sammaloidu samoin kuin muut materiaalit. Vesistöissä muovi jää kellumaan pinnalle aiheuttamaan saman näköhaitan kuin muuallakin luonnossa. Todellisuudessa myös monilla muilla materiaaleilla kestää pitkään hajota luonnossa, mutta vesistöissä ne uppoavat pohjaan poistuen samalla näköhaittana silmistämme.

Lehtinen korostaa, että kirjan kritiikki koskee biopohjaisista muoveista syntynyttä kuvaa ympäristöystävällisempänä materiaalina.

– Biomuovi ei ole ihmeellinen materiaali, eikä sillä voida korvata kaikkia muita materiaaleja. Sana bio ei myöskään tarkoita, että se olisi ympäristöystävällisempi materiaali.

Sana bio ei myöskään tarkoita, että se olisi ympäristöystävällisempi materiaali.

Hyötyjä ja uusia innovaatioita

Lehtinen näkee biohajoavissa muoveissa toisaalta hyvääkin. Niitä pystyy hyödyntämään lääketieteessä esimerkiksi sulavissa kiinnitysruuveissa ja lääkkeiden kehonsisäisessä annostelussa. Lääketieteellisessä käytössä biohajoavista muoveista on enemmän tutkimustietoa, mikä tekee käytöstä turvallista.

Lehtinen ei itse näe biopohjaisilla muoveilla tulevaisuutta kestävän kehityksen näkökulmasta. Sokeriruokoa käytetään biopohjaisten muovien valmistuksessa, eikä ole sosiaalisen kestävyyden tai biodiversiteetin kannalta kestävää käyttää suuria määriä viljelypintaa-alaa yhden kasvin viljelyyn.

Lehtinen kokee pienten määrien, kuten likaantuvien pakkausmateriaalien valmistaminen biomuoveista hyödylliseksi, mutta ei lähtisi korvaamaan suuria määriä muovituotteita biomuoveilla. Sen sijaan hän lähtisi tehostamaan kierrätysmuovin käyttöä uusiomuovin valmistuksessa ja kohdistaisi katseen muovin valmistamiseen suoraan hiilidioksidista.

– Muovin valmistaminen hiilidioksidista on kehitysasteella. Se on positiivinen skenaario, koska siten saataisiin ilmakehästä sidottua hiiltä pois. Silloin se olisi todella luonnontuote, ympäristöystävällinen ja hidastaisi ilmastonmuutosta, Lehtinen kertoo.

BIO-PLASTICS EUROPE -hanke

Turun ammattikorkeakoulu on mukana kansainvälisessä BIO-PLASTICS EUROPE -hankkeessa, jossa etsitään ratkaisuja biomuoveihin maalla ja merellä yhdistäen myös talouden ja ympäristön näkökulmat kiertotalouden kautta.

Hankkeessa keskitytään leluihin, ruokapakkauksiin sekä laivoihin, kalastukseen ja vesiviljelyyn liittyviin tuotteisiin. Tutkimusta tehdään muun muassa muovien ominaisuuksista, kompostoitavuudesta ja kierrätettävyydestä sekä markkinoilla olevasta kysynnästä ja kiertotaloudesta.

– Euroopan Unioni ajaa tällä hetkellä biomuovien käyttöönottoa Euroopassa. Hankkeessa keräämme tietoa EU:n päätöksenteon tueksi, Lehtinen kertoo.

Turun ammattikorkeakoulussa keskitytään biohajoavien muovien hajoavuuteen. Tutkimuksissa simuloidaan, miten biohajoavat muovit hajoavat hapettomissa olosuhteissa ja voisiko hajoamisprosessia hyödyntää biokaasulaitoksissa.

Muissa hankemaissa tutkitaan biohajoavien muovien hajoamista luonnossa ja erilaisissa ilmastoissa. Tarkoitus on tutkia tuotteiden koko elinkaarta ja miten materiaalit istuvat jätehuoltoon.