Verkko-oppimisympäristössä läsnäolon tuntua vahvistaa huomattavasti muiden osallistujien ilmeiden ja eleiden näkeminen. Valokuva ei anna tätä, saati musta ruutu. Opiskelijoiden pakottaminen kameran käyttöön arvosanoilla ei ole ratkaisu. Kartoitamme verkko-opetuksen suunnittelun avuksi artikkelissa erilaisia syitä ja perusteita videoyhteyden aktiiviseen käyttöön. 

Moni meistä opetti Covid 19:n aikaan runsaan vuoden hämmentyneenä mustille ruuduille. Kun emme nähneet opiskelijoiden ilmeitä, emme tienneet, meneekö oma puhe perille lainkaan tai ovatko opiskelijat edes läsnä ja kiinnostuneita. Toisaalta moni meistä opettajista myös sulkee itse kameran webinaarin tai suuriyleisöisen kokouksen aikana, osa jopa pienemmissä tapaamisissa. Tuntuu kiusalliselta olla katseen kohteena, ja omien kasvojen näkeminen ruudulla korostaa tietoisuutta tästä.

Vaikka harppasimme digitaalisuuteen ja verkko-opettamiseen, kameran käyttö on edelleen ongelma. Opiskelijoita ei voi pakottaa siihen.

Useammassakin aihetta sivuavassa tutkimuksessa lopputulos oli se, että opiskelijoita ei ole syytä pakottaa kameran käyttöön arviointikriteereillä tai suorituksen hyväksymisellä, vaan heidät on nimenomaan motivoitava siihen. (Esim. Williams, Pica-Smith, 2022.)

Etsimme tässä artikkelissa keinoja tähän motivointiin, niin että kukin opiskelija kokisi itse mielekkääksi pitää kameran päällä tilanteissa, joissa se parantaa yhteistä vuorovaikutuksellista oppimista.

Keräsimme artikkelia varten tietoa kirjallisista lähteistä ja teimme kyselyn opiskelijoille.

Katseen kohteena oleminen on kiusallista

Miksi kameraa ei haluta pitää päällä? Tätä on tutkittu useinkin eri kyselyin korkeakouluopiskelijoilta. Keskeisin syy olla pitämättä kameraa päällä on useammankin tutkimuksen mukaan kokemus muiden katseiden kohteena olemisesta. Toiseksi yleisin syy on pelko kuvan taka-alalla olevan henkilökohtaisen tilan tai kodin ja ihmisten näkymisestä. Muita mainittuja syitä olivat heikko internetyhteys tai kokemus siitä, että kasvojen katseleminen häiritsee opetukseen keskittymistä. (esim. Castelli, Sarvary, 2020.)

Videoneuvottelussa kamera on lähellä ja henkilöt näkyvät tiiviissä lähikuvissa. Näin läheltä emme koskaan näe toisiamme luonnossa, vaikka olemme tottuneetkin tähän median kuvastoissa. Lähikuvassa oleminen on hyvin intiimiä, ja itsensä näkeminen tässä kuvakoossa lisää tietoisuutta katseen kohteena olemisesta. Vaikka oman kuvan poistaisi ruudulta itseltään, silti tietoisuus siitä jää: kaikki katsovat minua ja näkevät jokaisen eleeni ja liikkeeni. Se tekee tietoiseksi itsestä ja omasta liikehdinnästä ja tuntuu kiusalliselta.

Paninko juuri sormen suuhuni? Taisin taas raapia hiuksiani? Entä jos joku nappaa ruutukaappauskuvan juuri, kun ilmeeni on typerä ja jakaa sen sosiaaliseen mediaan ivakommentein? Miltä näyttää, jos imeskelen karkkia tai kulautan kahvikupistani? Kaikki katsovat juuri minua koko ajan!

On vaikea kuunnella luentoa, jos joutuu koko ajan tarkkailemaan omia ilmeitään. Luokassa opiskelijat katsovat samaan suuntaan ja opettaja on katseen kohteena. Joukkoon on helpompi sulautua eikä kukaan voi erikseen osoittaa muiden osallistujien ilmeitä lähikuvassa. Vain opettaja luokan edessä on katseen kohteena. Mutta esiintyjälle tämä on luonnollista ja tietoista.

On vaikea kuunnella luentoa, jos joutuu koko ajan tarkkailemaan omia ilmeitään.

On helpompaa olla videoneuvottelun kuvassa, kun olemme osana ryhmää ja laajemmassa kuvassa. Silloin ryhmässä olemisen tuntu on luonnollisempaa, kun ruudun molemmin puolin näemme kokonaisia ihmisiä, ei vain tiukkoja rajauksia kasvoista. Läsnäolon tuntu on myös todellisempi, kun fyysisestikin on ryhmä ihmisiä samassa tilassa. Yksin ruudun äärellä sosiaalisuus on laitteen välittämää.

Christian Williams ja Cinzia Pica-Smith ovat kyselleet opiskelijoiltaan kokemuksia videoyhteyden päällä pitämisestä. Opiskelijoiden kommenteista nousee vastauksia, joissa näkyy empatia opettajaa kohtaan: ymmärretään, kuinka opettajalle on raskasta olla näkemättä kuulijoitaan. Samalla niissä vedotaan siihen, kuinka ”näyttämöllä olo” ja se, että kuka tahansa voi katsoa asianomaisen tietämättä tarkkaan kasvoja on epämiellyttävää. Kokemus tästä lisää ahdistusta ja se haittaa oppimista. Luokkahuoneessa tätä samaa tunnetta ei tullut, koska siellä opiskelija sulautuu muiden joukkoon. (Williams, Pica-Smith, 2022.)

Kameran käytölle on oltava sisällöllinen syy

Pelkkä opettajan mielihyvä kasvojen näkemisestä ei ole riittävä, koska opiskelijoiden vastentahtoisuus on voimakasta, ja se saattaa muodostua oppimisen esteeksi. Suomalaiset opiskelijat osaavat kokemuksemme mukaan myös käyttää chattiä erinomaisesti kysymysten tai kommenttien esittämiseen. Vuorovaikutus luennoilla voi siis toteutua ilman kameraakin.

Suomalaiset opiskelijat ovat aktiivisia kirjoitetussa chatissä.

Usein chat on verkkoluennoilla jopa tehokkaampi tapa vuorovaikutukseen kuin käden nostaminen luokassa ja ääneen kysyminen. Kynnys kysyä ja kyseenalaistaa on matalampi. Luennon aikana opiskelijat saattavat kommentoida luennon asioita toisilleenkin chatin kautta ja keskustelu voi olla asiallista ja vilkasta. Tämä on erityisesti suomalainen tapa. Opiskelijoiden mielestä on usein helpompaa kirjoittaa kuin puhua.

Nykyteknologialla opettajankin on mahdollista nähdä samaan aikaan sekä chat että oma esityksensä. Se tietysti vaatii opettajalta kykyä keskittyä useaan asiaan yhtä aikaa. Mutta se lisää vuorovaikutusta ja auttaa asian perille menossa, kun opiskelijat rohkenevat kysyä heti eikä vasta esityksen jälkeen. Jos kyseessä on opettajan yksinpuhelu, sen voi yhtä hyvin katsoa valmiilta videolta. Opettajaa tarvitaan nimenomaan vuorovaikutukseen.

Turun AMK:n opiskelijoiden ajatuksia kameran käytöstä verkko-oppitunneilla

Osana SINCOE-hanketta (Supporting Innovation Competence in online education), joka on osa Käytäntölähtöisen pedagogiikan tutkimusryhmän toimintaa, toteutettiin marraskuussa 2024 kysely 1. ja 2. vuoden opiskelijoille sekä avoimen AMK:n monimuoto-opiskelijoille.

Kysely lähetettiin ruotsin kertauskurssia ja pakollisen ruotsin opintojaksoa suorittaneille tutkinto-opiskelijoille sekä käyttäjälähtöisyyden johdanto-opintojaksolla olleille avoimen AMK:n opiskelijoille. Vastaaminen oli vapaaehtoista.

Ruotsin kielen opintojaksot toteutettiin monimuotoisesti: opintojaksot koostuivat lähiopetustunneista kampuksella, verkko-oppitunneista Zoomissa sekä itsenäisen työskentelyn viikoista, jolloin opiskelijat suorittivat tehtäviä. Käyttäjälähtöisyyden opintojakson tapaamiset olivat kokonaan verkossa (Zoom).

Kyselyssä kysyttiin seuraavista aiheista:

• Onko opiskelijalla aiempaa kokemusta osallistumisesta verkko-oppitunneille?
• Millaisissa tilanteissa opiskelija mielellään pitää kameraa auki?
• Onko opiskelija mieluiten kuvassa yksin vai ryhmässä?
• Miten muiden käyttäytyminen vaikuttaa omaan päätöksentekoon pitää kamera auki tai kiinni?
• Kyselyssä haluttiin myös tietää, pitävätkö opiskelijat tärkeänä kameran auki pitämistä.
• Muiden kasvojen näkeminen ja itse katseen kohteena oleminen olivat myös tiedusteltuja asioita.
• Lopuksi kysyttiin vielä, ovatko viimeaikaiset oppitunnit vaikuttaneet mielipiteeseen koskien kameran auki/kiinni pitämistä.

Vastaaminen oli täysin vapaaehtoista ja täysin anonyymiä. Vastauksia tuli yhteensä 35 henkilöltä.

Alla tekoälyn (Co-pilot) kanssa yhteistyössä, mutta kriittisesti tehty vertaileva yhteenveto kyselyn vastauksista koskien kameran käyttöä etäopetuksessa:

Pitäkää lähiopetusta, jos haluatte naamoja nähdä.

Yleiset havainnot

Suurin osa vastaajista oli 1. vuoden tutkinto-opiskelijoita (60 %), mutta mukana oli myös avoimen AMK:n opiskelijoita (23 %) sekä 2. vuoden tutkinto-opiskelijoita (17 %). Useimmat vastaajat olivat osallistuneet TEAMS/ZOOM-yhteyden avulla tapahtuvaan opetukseen (94 %).

Kameran käyttötilanteet

Vastaajat pitävät kameraa auki erityisesti, jos kaikki muutkin pitävät, jos täytyy todistaa läsnäolo, pienryhmäkeskusteluissa tai jos opettaja pyytää. Toisaalta monet vastaajat eivät pidä kameraa auki, ellei se ole pakollista tai jos he ovat kotona, ja osa vastaajista ei pidä kameraa auki missään tilanteessa (9 %).

”Jos kaikki muutkin pitävät.”

”Tilanne, jossa kamera on jollakin tapaa tarpeellinen.” 

”Pitäkää lähiopetusta, jos haluatte naamoja nähdä.”

Yksin vai ryhmässä

Osa vastaajista on mieluummin videolla yksin (17 %) ja osa ryhmässä (11 %), mutta useimmille vastaajille (71 %) ei ole väliä, ovatko he videolla yksin vai ryhmässä.

Enemmistön käytöksen vaikutus

Enemmistön käytös vaikuttaa suurimpaan osaan vastaajista jotenkin: 29 prosenttia vastasi, että enemmistön käytös vaikuttaa vähän, 29 prosenttia jonkin verran ja 20 prosenttia paljon. Mitään vaikutusta enemmistön käytöksellä kameran käyttämisessä ei ole 23 prosentilla vastaajista.

Kameran tärkeys tapaamisissa

Kameran käyttämisen tärkeys tapaamisissa jakautuu melko tasaisesti puolesta ja vastaan, mutta kuitenkin yli puolet vastaajista (60 %) pitää tärkeänä, että kamera pidetään ainakin ajoittain tapaamisissa päällä.

”Mun mielestä on hyvä, että oppitunneilla on kamera auki, ainakin aluksi ja vaikka välilläkin. Näkee et ollaan paikalla.”

Muiden kasvojen näkemisen vaikutus

Hieman yli puolet vastaajista kokee, ettei muiden kasvojen näkeminen vaikuta heidän oppimiskokemukseensa. Kuitenkin monille vastaajille muiden kasvojen näkeminen myös muun muassa parantaa keskittymistä, tekee opiskelusta jotenkin mielekkäämpää tai on vähintään mukavaa.

”Ei vaikuta näkee niitä kampuksellakin.” 

”Keskittyminen on parempaa ja opiskelu mielekkäämpää.” 

”Keskityn mieluummin itse opetukseen kuin muiden naamoihin.”

Katseen kohteena oleminen

Monille vastaajille katseen kohteena häiritsee ainakin hieman (63 %) – se voi muun muassa jännittää ja ahdistaa tai rajoittaa oheistoimintaa, kuten venyttelyä, asennon vaihtelua, neulomista tms.

”Luo paineita.”

”Joutuu miettimään omaa olemustaan.”

”Tykkään tehdä rauhassa niin katseiden kohteena voi ruveta ahdistamaan.” 

”En ajattele olevani arvioinnin kohteena.”

”Mun mielestä ihan normaalia, kun nähdäänhän luokassakin.”

Muuta palautetta

Mielestäni kaikki tulisi huomioida ja antaa jokaisen itse päättää kameran käytöstä. Jos joku haluaa olla esillä, niin saa olla ja jos joku ei halua olla niin sen pitäisi myös olla ok.

Muussa yleisessä palautteessa muun muassa tarkennettiin joitakin aiempia kohtia, esimerkiksi yhteyksien laadun tai käytettävän välineen (tietokone vs. älypuhelin) sekä oman päätäntävallan merkitystä kameran käyttämisessä etäopetuksessa.

”Hektinen arki ja asioiden (työ, opinnot, vapaa-aika) yhteensovittaminen saa aikaan sen, että luennoille tulee osallistuttua kännykästä. Tämä muuttaa kameran käytön täysin.”

”Kameran sulkeminen itsellä johtuu 99 % linjojen hyvyydestä tai huonoudesta, ei katseen kohteena olosta.”

”Mielestäni kaikki tulisi huomioida ja antaa jokaisen itse päättää kameran käytöstä. Jos joku haluaa olla esillä, niin saa olla ja jos joku ei halua olla niin sen pitäisi myös olla ok.”

Turun AMK:ssa toteutetun melko pieniotantaisen kyselyn tulokset ovat varsin saman linjaisia muualla tehtyjen tutkimusten kanssa: esimerkiksi kameran käyttö koetaan meilläkin perusteltuna pienryhmätyöskentelyssä, ja vapaaehtoisuus lieventää ahdistusta ja negatiivista suhtautumista kameran käyttämiseen etäopetuksessa. Myöskään, kaikesta teknologisesta edistyneisyydestä huolimatta, käytössä olevat laitteet, verkkoyhteydet tai olosuhteet muuten eivät aina mahdollista tai tue videoyhteyden käyttämistä riittävän hyvin.

Sosiaalinen vuorovaikutus parantaa oppimista

Oppimisen yhteydessä viitataan varsin usein sosiaalisen vuorovaikutuksen teoriaan (Social Presence Theory). Se on tutkijoiden Short, Williams and Christie julkaisema vuodelta 1976 eli varsin vanha nykyisen verkko-opetuksen näkökulmasta. Silti siihen viitataan edelleen usein. Sen mukaan sosiaalinen läsnäolo on subjektiivinen kokemus, joka vaihtelee sen mukaan, miten väline tukee sosiaalisten vihjeiden välittymistä. Näitä ovat äänensävy, ilmeet, eleet ja asennot.

Parhaimmillaan tämä vuorovaikutus on kasvokkain. Siihen on kuitenkin myös mahdollista päästä verkko-opetuksessa nimenomaan kameran välityksellä. Tekniikka on nykyään melko häiriötöntä, ja nopea nettiyhteys mahdollistaa reaaliaikaisen keskustelun ilman viivettä.

Opiskelijat kokevat verkko-opetuksen laadukkaampana, jos tämä vuorovaikutteisuus toteutuu. Sosiaalinen läsnäolo on myös yhteisöllisen oppimisen ytimessä ja lisää tyytyväisyyttä verkko-opiskeluun. Oppimiseen ja käyttäytymiseen vaikuttaa jatkuva vastavuoroinen sosiaalinen vuorovaikutus. Ihmiset oppivat toisiltaan ja toisiaan tarkkailemalla sekä vaihtamalla kokemuksia. (Kilpeläinen, Pääkkönen, 2016.)

Osallistujien kasvojen ja ilmeiden näkeminen edistää vuorovaikutusta. Kun osallistujat näkevät toistensa kasvot, he kiinnittyvät emotionaalisesti vahvemmin opetustilanteeseen. Läsnäolon kokemus lisää myös tiedollista omaksumista. Videokameran käyttö lisää intiimiyttä ja läheisyyden tuntua. Se vahvistaa opettajan ja oppijan sosiaalista läsnäoloa ja helpottaa dialogin syntymistä. Kun ohjaaja ja opiskelijat näkevät toisensa, inhimillisyys vahvistuu, ja se lisää myös motivaatiota ja yhteenkuuluvuuden tunnetta osana kurssia. (Sederevičiūtė-Pačiauskienė et al., 2022.)

Tämä pätee nimenomaan tilanteisiin, joissa on molemmin suuntaista vuorovaikutusta ja joissa odotetaan myös oppijalta aktiivista panosta ilmaista itseään. Kameran käytöllä voidaan myös harjoitella kielellistä ilmaisua, johon kuuluvat eleet.

Kohtelias puhuttelu, puheenvuoron pyytäminen ja odottaminen ovat osa vuorovaikutusta. Chat ei mahdollista tätä.

Kun ryhmässä on tarpeeksi vähän osallistujia, kameran käyttö tuntuu luonnollisemmalta. Pienryhmätehtävissä ja -keskusteluissa on helpompi motivoida kaikki siihen, että olemme samassa tilassa ja yhteisössä, kun näemme toisemme.

Tämä edellyttää opetukselta sitä, että käytetään aktiivisia oppimistekniikoita eli opiskelijat aktivoidaan tekemään yhdessä. Kun kaikki keskittyvät yhteiseen tehtävään ja siitä käytävään keskusteluun, ei ole aikaa miettiä, miltä näytän kuvassa. (Castelli, Sarvary, 2020.)

Kun opettaja pystyy perustelemaan opiskelijoille sen, miten paljon helpompaa on keskustella, kun näkee kasvot, opiskelijoiden on vaikeampi kieltäytyä ja jäädä mustan ruudun taakse.

Opiskelijat ovat myöntäneet kyselytutkimuksissa, että yhteys muihin opiskelijoihin vahvistuu, kun kaikilla on kamera päällä. Se myös parantaa keskittymistä aiheeseen ja sitoutumista läsnäoloon. Heille oli kuitenkin erityisen tärkeätä se, että kameran käyttö on vapaaehtoista, koska pakotettuna se lisää vain ahdistusta. Vapaaehtoisuus koettiin siis keskeiseksi, koska yksi malli ei sovi jokaiselle. (Williams, Pica-Smith, 2022.)

Kyselytutkimuksissa on myös huomattu, että sosiaalinen ryhmäpaine lisää halua pitää kamera päällä. Kun kaikki muutkin pitävät, on vaikea poiketa mallista. Kun se on sosiaalinen normi, siitä on vaikeampi poiketa. (Castelli, Sarvary, 2020.)

Kilpeläinen ja Päykkönen esittelevät sosiaalityön e-osaamisen maisterikoulutusta Lapin yliopistossa. Heidän tutkimuksensa keskittyy hybridiopetukseen, jossa opiskelijat ovat samanaikaisesti läsnä luokassa ja verkossa. Heidän pedagogiikkansa perustuu malliin, jossa oppiminen on pitkäkestoista toimintaa, jossa luodaan ja kehitetään jaettuja ajatuksia, ideoita tai tuotteita (Kilpeläinen, Päykkönen, 2016). Tutkimus on tehty ennen Covid19:n aiheuttamaa digiloikkaa, mutta sen tulokset ovat edelleen relevantteja.

Kilpeläinen ja Päykkönen sijoittivat opintojakson alkuun kasvokkaisia tapaamisia, jotta ryhmäytyminen olisi vahvempaa ja solidaarisuus muita opiskelijoita kohtaan riittävää myös verkon välityksellä. Tämä onkin hyvä vinkki, jota moni on noudattanut: aloitetaan verkko- tai hybridiopetus yhdessä luokkatilanteessa ja tutustutetaan ryhmän opiskelijat toisiinsa kasvokkain. Heidän mukaansa jokaisen uuden kurssin alussa kameran käyttö oli haasteellista mutta siihen totuttiin nopeasti, kun se oli sovittu käytäntö. (Kilpeläinen, Päykkönen, 2016.)

Se, mitä opiskelijat aluksi vierastivat, muuttui sitten käytännöksi, kun kaikki sitoutuivat siihen. Kameraa ei sitten enää ajateltu erikseen.

Niille opiskelijoille, joita oman kodin yksityisyyden menettäminen huolestuttaa, voidaan opettaa taustan sumentaminen tai digitaalisen taustan lisääminen videoneuvotteluyhteyteen. Tämä lisää yksityisyyttä.

Kun kyseessä on verkkotentti kameran auki pitäminen sen alussa, tai vaikka tentin ajan, on helppo perustella. Näin pystytään näkemään ja tunnistamaan opiskelija.

Miten motivoida kameran päällä pitäminen oppijoille?

Omien kokemustemme ja tutkimusartikkeleiden perusteella olemme koonneet tähän vinkkilistan opettajille, jotka haluavat motivoida opiskelijat kasvokkaiseen vuorovaikutukseen verkko-opetuksessa.

• Kameran pitäminen päällä on opiskelijoille vapaaehtoista mutta suositeltua. Pakottaminen lisää ahdistusta.
• Sosiaalinen paine auttaa kaikkia sitoutumaan kameran käyttöön.
• Opiskelijoiden aktiivinen tekeminen on keskeistä, pelkkä luennon kuunteleminen ei motivoi olemaan esillä lähikuvassa.
• Luokassa tapahtuva ryhmäytyminen ennen etäopiskelujaksoa helpottaa jatkossa vuorovaikutusta ja videolla näkymistä.
• Mikäli tämä ei ole mahdollista, ryhmäytymiseen on syytä muilla keinoin kiinnittää erityisesti huomiota.
• On helpompi olla kamera päällä pienemmässä ryhmässä.
• Opiskelijoilla on oltava selkeästi fokusoitu tehtävä, johon paneudutaan yhdessä.
• Sosiaalinen vuorovaikutus lisää oppimista ja parantaa mielipiteiden, kokemusten ja ideoiden jakamista. Mustalle ruudulle on vaikea puhua.
• Kameran kautta opettaja voi kommentoida opiskelijan kieleen ja kulttuuriin liittyvää käyttäytymistä.
• Verkkokokeen alussa tai koko ajan kameran auki pitäminen toimii opiskelijan tunnistamiskeinona, voidaan todeta oikean opiskelijan olevan paikalla.
• Opettajan on hyvä käydä käytänteet läpi ryhmän kanssa: koska ja miksi kameraa on suositeltavaa pitää auki.