31.01.2023

1900-luvun alussa eurooppalainen avantgarde haastoi porvarillisen yhteiskunnan ihanteet kyseenalaistamalla perinteiset taiteen tekemisen ja esittämisen tavat. 2020-luvulla taiteen kapina on suurelta osin taltutettu spektaakkeliyhteiskunnan hyödykemarkkinoiden tuotteeksi, joten halutessaan löytää vastarintaa, kannattaa katse  suunnta institutionaalisen taidekentän ulkopuolelle. Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa tekemässäni opinnäytetyössäni tarkastelen avantgarden genealogiaa sekä taiteen ja aktivismin rajapintoja avantgardistisen perinteen jatkajana.

Historiallisella avantgardella viitataan yleensä 1900-luvun alun Euroopassa syntyneisiin taidesuuntauksiin, joiden tavoitteena oli sekä taiteen että koko yhteiskunnan käytäntöjen muuttaminen. Ennen toista maailmansotaa tällaisia suuntauksia olivat mm. dadaismi, surrealismi ja futurismi, joista kaksi ensimmäistä hiljalleen muuntuivat taiteen kapinaliikkeistä arvostetuiksi taidesuuntauksiksi. Fasistiseen ideologiaan vahvasti linkittynyt futurismi sen sijaan on jäänyt myöhemmin vähemmälle huomiolle, kenties juuri kyseenalaisten poliittisten kytköstensä vuoksi.

Toisen maailmansodan jälkeen mm. lettristit ja kansainväliset situationistit kritisoivat taiteen asemaa muusta yhteiskunnasta irrallisena kenttänä. Näille ryhmille yhteiskunnan muuttaminen oli kuitenkin taidetta tärkeämpää, ja ne suhtautuivat erityisen kriittisesti kapitalistiseen järjestelmään ja sen käytäntöihin. Opinnäytetyössäni tarkastelen situationistiselle liikkeelle keskeistä spektaakkelin käsitettä, joka tuntuu 2020-luvulla erityisen ajankohtaiselta siitä huolimatta, että se luotiin jo 1960-luvulla.

 

Spektaakkelin yhteiskunnasta kapitalistiseen realismiin

Situationistien toiminta oli 1960-luvulla hyvin provosoivaa sekä taiteen että politiikan alueella. Heidän merkittävin antinsa yhteiskunnalliseen keskusteluun lienee ollut Guy Debordin kehittämä spektaakkelin käsite, jolla hän kuvasi yhteiskuntia, joissa vallitsevat modernit tuotannon ehdot. Debordin kuvaama spektaakkeli tarkoittaa paitsi näyttävää ja huomiota herättävää tapaa järjestää yhteiskunnallisia suhteita ennen kaikkea yhteiskuntaa, jossa merkityksellistä on vain se, mikä näkyy. Spektaakkelin yhteiskunnassa vaikutelman antaminen on tärkeämpää kuin tekeminen, ja osallisuuden korvaa spektaakkelin ehdoilla tapahtuva passiivinen sivustaseuraaminen.

Taiteessa situationistit hyödynsivät ja kierrättivät sumeilematta muiden taiteilijoiden teoksia. Tätä tekniikkaa situationistit kutsuivat detournementiksi, jonka tavoitteena oli riisua taiteelta sen kulttiarvo, jota taideinstituutiot omilla käytännöillään ylläpitävät. Radikaaleilla tekniikoillaan situationistit pyrkivät tuomaan vallitsevat yhteiskunnalliset suhteet näkyviksi ja tekemään taiteesta välineen yhteiskunnan muuttamiselle.

Samaan aikaan, kun situationistit hyödynsivät monin tavoin aiempia taideteoksia ja kulttuurituotteita, suhtautuvat he hyvin kriittisesti rekuperaatioksi nimeämäänsä ilmiöön, jolla he tarkoittivat kulutusyhteiskunnan kykyä hyödyntää mitä tahansa aineksia, myös siihen itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, osana kapitalistista tuotantokoneistoa. Myös rekuperaation käsite tuntuu nykyhetkessä kaikkea muuta kuin vanhentuneelta ja tuo mieleen useita esimerkkejä vallitsevia olosuhteita kyseenalaistavan materiaalin kaupallistumisesta; ympäristöaktivisteja houkutellaan viihdesarjaan esittämään aktivismia, yhteiskuntakritiikin alustana toimii trendikkään vaatemerkin collegepaita, ja ihmisoikeuksia puolustetaan sosiaalisessa mediassa kaupallisena yhteistyönä. Brittiläinen yhteiskuntatieteilijä Mark Fisher on kuvannut tällaista yhteiskunnallista eetosta, jossa kaikki on kaupan, kapitalistiseksi realismiksi. Fisherille kapitalistinen realismi on situationistien spektaakkelin tavoin kaikille elämän osa-alueille levittyvä maailmankatsomus, jonka ideologisia juuria emme enää kykene huomaamaan.

 

Yhteiskunnallinen muutos vaatii tekemistä

2020-luvulla yhteiskunnallisella muutoksella on tulenpalava kiire, jos mielimme välttää ilmaston lämpenemiseen ja luontokatoon liittyvät pahimmat uhkakuvat. Ihmiselle, joka tavoittelee tällaista muutosta, situationistien ja Mark Fisherin kuvaama maailma on varsin synkkä. Fisherin muilta osin pessimistisestä tuotannosta löytyy kuitenkin ryhmätietoisuuden teema, joka antaa toivoa siitä, että yhteiskunnalliset olosuhteet ovat muutettavissa. Fisher korostaa, että ryhmätietoisuus on väline vallitsevien ideologioiden havaitsemiseen ja mahdollistaa niiden vastaisen kamppailun.

Moderneissa länsimaisissa demokratioissa olemme tottuneet ajattelemaan, että poliittinen vaikuttaminen tapahtuu joko enemmistön tavoin tietyin väliajoin äänestämällä tai muutamille erityisiä kyvykkyyksiä omaaville parlamentaariseen politiikkaan osallistumalla. Tällainen demokratianäkemys on kapea, sillä yksilöillä ja yhteisöillä on sekä mahdollisuus että vastuu haastaa poliittista päätöksentekojärjestelmää useammin kuin neljän vuoden välein. Yhteiskunnallinen aktivismi on yksi poliittisen osallistumisen muoto, jota on mahdollista toteuttaa monin eri tavoin. Perinteisten mielenosoitusmarssien rinnalla voidaan käyttää taiteen menetelmiä hyödyntäviä toimintatapoja, jotka haastavat sekä taiteen että yhteiskunnallisen toiminnan konventioita.

Taiteellinen aktivismi näyttää akateemisen taiteen näkökulmasta tarkasteltuna usein kömpelöltä, naiivilta ja julistavalta, mutta sen arvioiminen korkeakulttuurisen taiteen kriteerein osuu harhaan. Yksi aktivistisen taiteen keskeisimmistä tehtävistä on tarjota yhteisöjä ja tiloja vallitsevien käsitysten muuttamiseen ja muutoksen vaatimiseen. Tällaisessa toiminnassa tavoiteltavaa ei ole taiteen maailmaan kuuluva etäisyydenotto, vaan aktiivinen osallisuus ja muutoksen vaatiminen, spektaakkelin vastustaminen.

 

Kirjallisuus

Debord, Guy 2002. Spektaakkelin yhteiskunta. Helsinki: Summa.

Duncombe, Steve & Lambert, Steve 2001. The Art of Activism. Your all-purpose guide to making the impossible possible. New York: OR books.

Fisher, Mark 2009. Capitalist Realism. Is There No Alternative? UK: Zero Books.

Pyhtilä, Marko 1999. Taiteen kritiikki ja kritiikin taide. Stewart Home porvarillisen kulttuurin raunioilla eli länsimaisen kulttuurinihilismin lyhyt oppimäärä. Helsinki: Like.

Sederholm, Helena 1996. Vallankumouksia norsunluutornissa. Modernismin synnystä avantgarden kuolemaan. Jyväskylä: Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunta.