19.04.2021

Kuvataiteen kirjallinen opinnäytetyöni käsittelee yhteistyötä minun ja työkalujeni välillä. Lähtökohtana on oma työskentelyni ja yhden teoksen syntyprosessi. Myös linnut osallistuivat teosprosessiin.

 

Olin päättänyt jo toisena opiskeluvuotenani, että teen kirjallisen opinnäytetyöni työkalujen roolista taidegrafiikan prosesseissa. Olen koko opintojeni ajan tehnyt lähinnä taidegrafiikkaa, ja minulle on tullut hyvin selväksi, että grafiikan tekniikoissa tarvittavat työvälineet ja teosprosessin eri vaiheiden runsaus määräävät usein työn kulkua enemmän kuin minä itse. Suhtaudun niihin vähän kuin eläviin olentoihin. Välillä tuntuu, että ne ovat apunani ja jakavat kanssani käsityksen siitä, millainen teos on syntymässä. Toisinaan taas koen, että ne ovat vain tiellä ja yrittävät kaikin keinoin sabotoida työskentelyäni.

Kinastelua työkalujen kanssa

Koska kuvataiteilijana suhteeni työkaluihin on läheinen ja henkilökohtainen, oli luontevaa käsitellä aihetta omasta näkökulmastani, siis kirjoittaa omista työkaluistani. Yritin pohtia, miksi teen juuri taidegrafiikkaa, mikä on työskentelylleni ominaista ja mikä työskentelyä lopulta ohjaa: minä vai työkalut? Opinnäytetyössäni kutsun työskentelyä yhdessä välineideni kanssa keskusteluksi, koska sitä se mielestäni on. Joskus sopuisaa rupattelua, välillä rajuakin riitelyä.

Teen yleensä kuivaneulatöitä, eli kaiverran kuvan terävällä piikillä metallilaatalle, jolta siirrän sen painovärin ja prässin avulla kostealle vedospaperille. Ajatuksia työskentelyn aikana ja työkalujen kanssa käytyjä keskusteluja on vaikea palauttaa mieleen jälkikäteen, joten kirjoittamisen rinnalla tein taiteellista opinnäytetyötäni ja kirjoitin ylös työskennellessäni kokemiani tunteita ja valitin tekeillä olevalle opinnäytetyötiedostolle työkalujen ja vedospapereiden oikuttelusta.

Lintu käynnistää teosprosessin

Kun totesin, että nyt pitää ihan oikeasti aloittaa opinnäytetyön työstäminen luettavaan muotoon, oli syyskuu, eikä minua silloin kiinnostanut juuri mikään muu kuin lintujen syysmuutto. Kirjoittaessa ajatukset muuttuivat puuroksi ja kodin yli lensi joka päivä huutavia kurkiauroja ja hanhia. Olin ajatellut, että pitäydyn kirjallisessa työssäni puhtaasti käsieni kanssa yhdessä toimivien työkalujen käsittelyssä, mutta koska päässäni pyöri vain lintuja ja niitä vilisee myös teoksissani, ymmärsin, että on pakko pohtia myös teosten aiheiden, usein siis lintujen, vaikutusta lopputulokseen.

Olen kokenut, että teosteni aiheet, esimerkiksi yksi tietty lehtokurppayksilö, ovat lähes aina teosprosessin liikkeelle paneva voima eikä ilman niitä syntyisi yhtäkään teosta. Siksi oli vähän outoa, etten alun perin tajunnut antaa niille tunnustusta opinnäytetyössäni. Olin ehkä pitänyt kohtaamistani linnuista kirjoittamista naiivina ja tungettelevana ja toisaalta pelännyt kirjoittavani pelkästään niistä. Siksi yritin keskittyä vain teosprosessin fyysisiin, työkalujen kanssa suoritettaviin vaiheisiin. Lisäksi suhteeni lintuihin ja muuhun ei-inhimilliseen luontoon taiteeni innoittajana on vähän ristiriitainen, tuskallinenkin. Minä saan linnuilta todella paljon, ne eivät saa minulta juuri mitään. Korkeintaan rahallista tukea suojelutoimiin lintutieteellisen yhdistyksen jäsenmaksun muodossa ja ehkä linnunpöntön. Mutta lähinnä vain häiritsen liikkumalla niiden reviireillä, ja tuhoan kiihtyvällä tahdilla niiden elinympäristöjä muun ihmiskunnan mukana.

Koska opinnäytetyöni käsittelee nimenomaan taideteoksen syntymistä ja kaikkia prosessin osapuolia, oli pelko lintuihin jumittumisesta turha. Tulin työssäni siihen tulokseen, että kaikki teokseen osallistuvat toimijat, niin elävät kuin elottomat, ovat yhtä tärkeitä lopputuloksen kannalta ja vievät prosessia eteenpäin. Kukin vuorollaan, itsellensä ominaiseen suuntaan. Taideteos on minun, työkalujen ja luonnon muodostaman kollektiivin yhteistyötä.