Siirry sisältöön Siiry hakuun

Ikuisuuskysymyksiä näkemisestä

18.03.2021

Minulle maalaukseen on aina liittynyt maalauksen itsensä luonteeseen viittaavia kysymyksiä. Viime vuosina yhdeksi hyvin tärkeäksi on noussut kysymys maalauksen tilasta ja tilallisuuden ilmenemisestä. Maalaus on minulle lähes poikkeuksetta tilallinen kokemus.

Pohdintani juuret ovat tilakokemukseni havainnoinnissa sekä sen suhteuttamisessa muiden, esimerkiksi kollegoideni tilakokemuksiin. Käymieni keskustelujen perusteella olen kokenut, että oma tilakokemukseni on jossain määriin yleisestä poikkeava ja että käsitteeseen tila liittyy minulla mahdollisesti laajempia merkityksiä kuin siihen, mistä usein olen kuullut puhuttavan.

 

Vaihtoehtoisia tapoja nähdä

Väittämäni, jonka kautta lähden purkamaan tilaan liittyviä kysymyksiä kirjallisessa opinnäytetyössäni, on se, että tila nähdään yleisimmin fysikaalisena ilmiönä. Tällöin tilalla ilmaistaan ihmisten yhteisesti havaitsemaa ja jakamaa todellisuutta. Tällaisen tilan voi mitata luonnontieteellisin keinoin, ja se on ns. objektiivista todellisuutta. Tällainen hahmottamistapa tuntuu luontevalta, mutta taiteen alueella se ei ole ainoa mahdollinen. Itselleni on ollut olennaista huomata, kuinka esimerkiksi täysin yksivärinen, litteä pinta voi muodostaa tilallisen kokemuksen – ehkä arkijärjen vastaisesti?

Kuvassa on abstrakti maalaus, joka muistuttaa avaruutta: siinä on tummia sävyjä, joiden joukossa on keltaisi ja liiloja värialueita.

Sampo Sirkka, Tila I, 2020, öljy, 124 x 111 cm.

Tutkimustani varten jaoin tilatyypit kahteen pääluokkaan: fysikaaliseen ja henkiseen. Fysikaalinen viittaa fysikaaliseen avaruuteen, joka on luonnontieteistä tuleva käsite. Sen mukaan tila on jotain, jossa aineelliset kappaleet sijaitsevat. Kappaleet ovat myös mitattavissa, ja tilan tapahtumat ainakin jossain määrin toistettavissa. Tämän voi ajatella olevan ensisijaisesti havaittava ja jaettavissa oleva maailma. Fysikaalinen on korostuneesti kytköksissä näköhavaintoon.

Henkinen tila on vaikeampi käsittää´uskoakseni siitä syystä, ettei se ole useimmille meistä ensisijainen arkimaailman jäsennystapa. Näköhavainnon sijasta se voi keskittyä kuvaamaan esimerkiksi muiden aistien tuottamia ärsykkeitä, ja vaikka näköhavainto olisikin läsnä, ei se ole ensisijainen näkökulma kohteen kuvauksessa. Opinnäytetyössäni käytän termiä aktiivinen muisteleminen, jolla tarkoitan sitä, että maalatessani muistamisen ja maalaamisen yhteispeli on aktiivista toimintaa, koettujen asioiden palauttamisen lisäksi myös muokkaan niitä.

Käytän sanaa henkinen siitä syystä, että siinä missä fysikaalisen tilan pohjana olevaan näköhavaintoon kiinnittyy aivan ratkaisevalla tavalla kuvauksen kohteena oleva aineellinen asia, esimerkiksi maisema konkreettisine puineen ja rantakivineen, ei henkisen tilan pohja ole välttämättä ollenkaan näin selkeä. Kuvailisin henkisen tilan lähtökohtia enemmänkin sekoituksena muistikuvia sekä eri aistien tuottamia ärsykkeitä. Henkinen tila sisältää mahdollisuuden olla yhteydessä aineettomaan, jonka voi ymmärtää esimerkiksi menneisyyden käsittelemisenä, sekä hengellisyyden piirissä jumalallisuuden läsnäoloon.

 

Johtopäätöksiä

Olen päätynyt toistaiseksi siihen, että fysikaalisen ja henkisen erot liittyvät siihen, miten kuvattua kohdetta havainnoidaan ja miten se muistetaan. Fysikaalinen on rationaalisempaa ja formalistisempaa, järkeä ja muotoa painottavaa, kun taas henkisessä kuljetaan enemmän antirationalistisen ja ekspressiivisyyden alueella.

Fysikaalista painottavassa näkemyksessä on historiallisesti ollut vahva pyrkimys objektiivisuuteen ja luonnonmukaiseen kuvaukseen todellisuudesta, joka on toteutunut näköhavainnon ehdoilla (kts. esim. Honour & Fleming 2001, 438). Näkemystä on myös perusteltu niin vakuuttavasti (mitattavuus; tieteellinen pohja), että fysikaalinen tila on myös tulkittu usein todellisempana kuin muut näkökulmat. Mielestäni keskustelu sellaisten (kuva)taidesuuntausten kuten esimerkiksi realismin ja impressionismin keskinäisistä suhteista on monilta osin keskustelua fysikaalisten, siis näköhavaintoon perustuvien tapojen kesken.

Kuvassa on abstrakti, pistemäisistä muodoista koostuva teos, jonka keskellä on väritään keltainen, ikään kuin valoisa alue, ja reunoilla tummaa, ikään kuin avaruus.

Sampo Sirkka, Rauhan paikka, 2020, öljy, 150 cm x 186 cm.

Lopputuloksen kannalta olennaisimmalta vaikuttaa  tieto siitä, mikä havaitsemistapa soveltuu parhaiten mihinkin kuvauksen kohteeseen sekä määriteltyyn tavoitteeseen. Maailma ei ole meidän luomamme, sen sijaan siihen kiinnittyvät merkitykset ovat, ja näitä merkityksiä on mahdollista luoda hyvin erilaisista näkökulmista.

 

Lähde

Honour, H. & Fleming, J. 2001. Maailman taiteen historia. Suom. M. Itkonen-Kaila; J.Kokkonen; R. Mattila; T. Palin & S. Sauri. Helsinki: Otava.

 

Sirkka, Sampo 2020. Maalauksen tila suuntaamassa tulkintaa. Opinnäytetyö (AMK). Turku: Turun ammattikorkeakoulu.

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php