06.09.2021

Ruokakuva käsitetään arjessa usein käyttökuvana, jonka tarkoitus on houkutella kuluttamaan. Ruoka on kuvissa kuitenkin pitkän historian omaava aihe, joka on meille tuttu etenkin klassisista asetelmamaalauksista. Nykypäivänä tuotettu ruokavalokuva ja klassinen asetelmamaalaus muistuttavat toisiaan usein häkellyttävän yhdenmukaisesti.

Vielä reilu 400 vuotta sitten ruoan ikuistaminen kaksiulotteiselle pinnalle oli asiaan erikoistuneiden ammattimaalareiden etuoikeus. Maalauksia tuotettiin harkittujen tilausten puitteissa ja niiden työstöön käytettiin vuosia.

Nyt ruokakuvat ovat saavuttaneet lähes arkipäiväisen statuksen. Suhtaudumme ruokakuviin kuvina, joiden tarkoitus on houkutella kuluttamaan. Onko moderneilla ruokakuvilla siis enää mitään tekemistä korkeasti arvostettujen esikuviensa kanssa?

Pehmeän valon pauloissa

2000–luvulla alkanut luonnollisuutta suosiva ruokavalokuvauksen buumi on tuonut ruokavalokuvat valaistuksellisesti hyvin klassiseen tilanteeseen. Useita nykypäivänä tuotettuja ruokakuvia valaisee suuri ja tasainen valonlähde, joka luo ruokatuotteiden pinnalle valon ja varjojen vaihtelua. Sivulta tuleva tasainen valo imartelee ruokaa, ja tekstuurit ja muoto välittyvät kuvapinnalle tarkasti. Kyseinen valaistuksen tapa ei silti suinkaan ole 2000–luvun innovaatio. Jo 1600–luvulla tuotetuissa asetelmamaalauksissa turvauduttiin tähän harmoniseen ja kauniiseen valoon.

Kaunis valo ei ole ainoa asia, joka yhdistää moderneja ruokakuvia ja klassisia asetelmamaalauksia.

Moderneissa ruokakuvissa on näkyvissä runsautta somisteissa, ja sivulta kuvatut asetelmat kohoavat pöytien pinnoilla usein pyramidisommitelmaan asetelmamaalausten tapaan. Kuvat sisältävät huolettomasti aseteltuja raaka–aineita, joita itse ruoan valmistuksessa on käytetty, sekä ruokailun hetkestä jääneitä muruja.

Kaikki nämä elementit ovat tuttuja klassisista asetelmamaalauksista. On myös todennäköistä, että olemme alitajuisesti tottuneet asetelmamaalauksissa toistettuihin sommitelmallisiin ja esteettisiin konventioihin, ja täten väistämättä toistamme niitä.

Kulttuurikonteksti statuksen määrittäjänä

Vaikka visuaalisia yhtäläisyyksiä klassisten asetelmamaalausten ja ruokavalokuvien väliltä löytyy, ovat niiden kulttuuri-ja aikakontekstit toisistaan täysin poikkeavat. Kuvien erilaisia käyttötarkoituksia ei myöskään voi tässä yhteydessä sivuuttaa.

Tulkitsemme näkemiämme kuvia aina suhteessa siihen kulttuuriin ja aikaan, jossa itse elämme. 1600-luvulla maalatut klassiset asetelmamaalaukset kohtasivat rajallisen yleisönsä kirkoissa ja hoveissa. Kuvia tulkittiin niiden symbolien kautta, ja jokaisella katsojalla oli jokin moraalinen viesti opittavana maalauksista.

Nykypäivänä katsomme ruokakuvia kuluttajina, jotka ovat tottuneet massiiviseen päivittäiseen kuvatulvaan. Kohtaamme arjessamme kymmeniä, välillä jopa satoja kuvia päivittäin. On siis vain luonnollista, että emme pysähdy jokaisen kuvan kohdalla. Jos ruokakuvat kuitenkin asetetaan taidekontekstiin esimerkiksi tuomalla ne galleriatilaan, myös katsomisen tapamme muuttuu.

Kulttuurikontekstiin sisältyy olennaisesti myös suhtautumisemme ruokaan ekologisessa ja eettisessä mielessä. Arvioimme ruokakuvassa esillä olevia eettisiä valintoja, ja reflektoimme niitä omaan elämäämme. Samalla ne voivat houkutella meitä tekemään valintoja, jotka muuttavat kulutustottumuksiamme tai käyttäytymistämme.

Asetelmamaalausten hedelmät ja esineet maalattiin myös arkipäiväisiin tilanteisiin, ja näin katsojalle mahdollistettiin oman moraalikäsityksen ja maailmankatsomuksen peilaaminen esitettyihin sanomiin. Ne siis aikanaan toimivat arvojen ja moraalikäsityksen muokkaajana.

Kaunista käyttökuvaa

Runsaista symboleistaan huolimatta klassinen asetelmamaalaus pyrkii aina visuaaliseen tasapainoon ja esteettiseen viehättävyyteen. Samaa voi sanoa ruokakuvista, jotka ovat huolitellusti toteutettuja. Yhdenmukaisesta pyrkimyksestä ja sisällöstä huolimatta emme kuitenkaan miellä ruokakuvia taiteeksi samalla tavalla kuin ajattelemme asetelmamaalauksista.

Mutta voiko ruokavalokuva reseptin tai tuotteen yhteydessä olla myös taidetta? Tähän kysymykseen paneudun taiteellisen opinnäytetyöni kuvituksessa. Taiteelliseksi opinnäytetyökseni toteuttamani moderni reseptikirja houkuttelee reseptien äärelle ja lainaa kuvissaan esteettisiä elementtejä asetelmamaalauksista. Samalla se häilyy siinä rajalla, joka käyttökuvan ja taidekuvan välille ymmärretään. Ovatko reseptikirjan ruokakuvat galleriassa kulutuskuvia vai taidekuvia? Tämä määrittely jää jokaisen ruokakuvaa katsovan henkilön tulkittavaksi, mutta yksi asia lienee varma: olipa ruokakuvaus taidetta tai ei, ruoka ja sen kuvaaminen säilyvät ajankohtaisina, vaikka käsityksemme ruokaa sisältävistä kuvista muuttuisikin.