Esittävän taiteen forumeissa on puhuttu paljon representaatiosta. Kuka saa esittää ja ketä? Voiko karjatilallinen, lihansyöjä naisnäyttelijä näytellä vegaania, sukupuoleltaan määrittelemätöntä…
Tekijät | Authors
Moniulotteinen reflektio – teatteri-ilmaisun ohjaaja -koulutuksen pedagoginen tutkimus- ja kehittämisprojekti
Taidepedagogiikkaan kuuluu olennaisesti ajattelun muuttaminen toiminnaksi sekä toiminnan sanallistaminen ajatteluksi. Itsereflektio toimii teatteri-ilmaisun ohjaaja -opinnoissa olennaisena välineenä tämän tekniikan harjoittelussa sekä opiskelijoiden oppimisprosessin vahvistamisessa. Tässä artikkelissa tarkastellaan teatteri-ilmaisun ohjaaja -opiskelijoiden (tio-opiskelijoiden) reflektiivistä työskentelyä ja sen esiin tuomia sisältöjä kahden opintojakson aikana.
Syksyllä 2024 päätettiin kokeilla, miten käyttää Itslearning-verkko-oppimisalustan e-portfoliota opiskelijoiden reflektoinnin ja raportoinnin alustana teatteri-ilmaisun ohjaajien opetuksessa. Opiskelijoiden itsereflektioista syntyi yhteistyössä ja sovitusti heidän kanssaan tässä artikkelikokonaisuudessa esitettäviä kiinnostavia näkökulmia, avauksia teatteri-ilmaisun oppimiseen ja opintojen arkeen sekä pedagogiikkaan – siihen mitä tapahtuu opintoarjessamme. Opiskelijoiden itsereflektiot tarjoavat kouluttajille merkityksellisen aineiston pedagogisen työn tutkimiseen ja kehittämiseen.
Tässä artikkelissa opiskelijoiden äänillä on keskeinen rooli. Heidän oppimiskokemuksensa tulevat esiin heidän kirjoittamiensa ja heidän luvallaan julkaisujen tekstisitaattien muodossa vaikkakin anonyymisti. Lisäksi tarkastellaan Esityksen ohjaamisen lähtökohdat- ja Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 2 -opintojaksojen pedagogisia ratkaisuja kouluttajien näkökulmista. Kirjoittajista Anna Hellstén on toiminut Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 2 -opintojakson opettajana ja tuottanut sitä koskevat sisällöt. Mervi Rankila-Källström on puolestaan opettanut opintojaksolla Esityksen ohjaamisen lähtökohdat ja tarkastelee siihen liittyviä asioita.
Teatteri voi olla mitä vaan ja missä vaan
Esityksen ohjaamisen lähtökohdat -opintojaksolla teatteri-ilmaisun ohjaaja -opiskelijat pääsevät kokeilemaan erilaisia lähtökohtia esitystensä tekemiselle ensimmäisellä syyslukukaudellaan. Eräs opiskelija kuvaili opintojakson olevan kuin tarjotin, jossa on tarjolla mielenkiintoisia herkkuja.
Opiskelijat tutustuvat tekstiin, aiheeseen, esityspaikkaan, interaktiivisuuteen, kommunikaatioon tai niiden yhdistämiseen esityksen ohjaamisen lähtökohtana. Tarkoituksena on hahmottaa, miten teatterin erilaiset työtavat ovat ohjaajan argumentoitavissa työryhmälle ja yleisölle sekä miten lähtökohdista voidaan edetä kohti valmista esitystä. Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija tunnistaa aiempaa paremmin lähtökohtien monipuolisuuden sekä niiden mahdollisuudet.
Opintojaksolla käydään läpi edellä mainittujen esityslähtökohtien työtapoja sekä tapausesimerkkejä. Opiskelijat kokeilevat työskentelyä eri lähtökohdista vaihtuvissa pienryhmissä. Samalla opiskelijat lisäävät omaa ymmärrystään eri lähtökohtien mahdollisuuksista sekä tiedostavat esityksen tekemisen lähtökohtien variaatiot sekä niiden yhdistämisen. Opintojakson aikana opiskelijat pitävät oppimispäiväkirjaa, joka toimii oman työskentelyn reflektiona sekä opintojakson raportoinnin materiaalina.
Taulukko apuna lähtötilanteen tunnistamisessa
Aloitamme Esityksen ohjaamisen lähtökohdat -opintojakson tarkastelemalla opiskelijoiden lähtötilannetta. Työkaluna käytetään taulukkoa Työtavat lähtömateriaalin tai materiaalin keruun mukaan jaoteltuna teoksesta Avoin näyttämö – Käsikirja teatterin uudistajille (ks. Lavaste, Rautavuona & Sirén 2015, 42).
Taulukko 1. Työtavat lähtömateriaalin tai materiaalin keruun mukaan jaoteltuna (Lavaste, Rautavuona & Sirén 2015, 42).
| RYHMÄ A
Lähtökohtana teksti, tekstin laatu vaihtelee
|
RYHMÄ B
Lähtökohtana aihe
|
RYHMÄ C
Lähtökohtana esityspaikka, site specific-esitykset |
RYHMÄ D
Lähtökohtana interaktiivisuus tai kommunikaatio |
RYHMÄ E
Kahden tai useamman edellisen työtavan hybridi |
|
| A1. Valmis näytelmäteksti harjoitusten alkaessa.
|
B1. Aihelähtöinen työtapa: esitys syntyy näyttelijöiden improvisaation pohjalta | D1. Kohderyhmän palautteeseen perustuva työtapa | |||
| A2. Lähtökohtana keskeneräinen näytelmäteksti
|
B2. Metodi tai koulukunnan traditio lähtökohtana | D2. Yhteisölliset prosessit | |||
| A3. Klassikon, romaanin tai näytelmän päällekirjoitus
|
B3. Tutkimuskysymys lähtökohtana | ||||
| A4. Dokumentaariseen tekstimateriaaliin pohjautuva esitys
|
On ollut mielenkiintoista havaita, mistä lähtökohdista tehdyt esitykset ovat opiskelijoille tutuimpina ja mitkä puolestaan vieraimpia. Yleisesti ottaen teksti on tutuin lähtökohta, mutta nykyisin aihelähtöisyys on niin ikään tuttua, ja opiskelijoilla on siitä paljon kokemusta jo opintoihin tultaessa. Tilalähtöisyys ja interaktiivisuus sekä kommunikaatio ovat yleensä vieraimmat esityksen lähtökohdat opiskelijoille, samoin hybridi. Hybridi tarkoittaa kahden tai useamman lähtökohdan yhdistämistä. Opintojakson edetessä usein pohdimme yhdessä opiskelijoiden kanssa, eikö kaikki esitykset tehdä juuri hybridilähtökohdasta. Keskustelu on tärkeää, ja sen lopputuloksena monesti huomaamme, että on hyödyllistä tunnistaa lähtökohdat esityksen tekemiselle, vaikka tekijä valitsisi yhden lähtökohdan sijaan useampia. Tärkeintä on osata argumentoida asia työryhmälle tai tilaajalle.
Opettajaa kiinnostaa, miten teksti eri variaatioineen tulee opiskelijoille tutuksi opintojakson aikana. Lähes sataprosenttisesti kaikki opiskelijat ovat olleet aiemmin mukana esityksessä, jonka lähtökohtana on ollut valmis teksti, mutta esimerkiksi dokumentaariseen tekstimateriaaliin pohjautuva esityslähtökohta on usealle vieras.
Kaiken kaikkiaan on mielenkiintoista, millaisella esityksen tekemisen tai ohjaamisen kokemuspohjalla varustautuneita opiskelijat ovat. Osa on ohjannut opintoihin tullessaan useita esityksiä, mutta osa ei vielä yhtään. Taustat vaihtelevat ryhmissä vuosittain. Opettajana on ollut tärkeää tunnistaa opiskelijoiden lähtötilanne ja lisätä ymmärrystä siitä, että on eri asia olla mukana esityksessä esiintyjänä kuin ohjata sitä. Opiskelijoille on puolestaan tärkeää saada heti opintojen alussa kokemus siitä, mitä esityksen ohjaaminen on ja voi olla.
Opintojakson toteutus – Lähtökohtatyöskentely
Esityksen ohjaamisen lähtökohdat -opintojakso on suunniteltu niin, että opiskelijat työskentelevät heti opintojakson alussa ja sen edetessä tutkien vaihtuvissa pienryhmäkokoonpanoissa esityksen eri lähtökohtia (teksti, aihe, tila, interaktiivisuus ja kommunikaatio sekä hybridi). Tarkoituksena on lähtökohtien testaaminen toiminnan kautta. Opintojakso on tiivis, ja lähtökohtien tutkimisen tahti on varsin nopea. Tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita tarttumaan syntyviin ideoihin sekä fyysistää syntyneitä ideoita ilman turhaa kritiikkiä. Näin ollen suostuminen ja heittäytyminen korostuvat testausvaiheessa. Osa opiskelijoista pitää siitä, ettei testausvaiheessa ole liikaa aikaa. Tämä näkyy syksyn 2024 opiskelijoiden e-portfolioissa:
“Pienryhmätyöskentely lähtökohtien parissa oli inspiroivaa ja vapauttavaakin, koska aikaa oli rajallisesti. Jokainen aamu uuden lähtökohdan ja ryhmän kanssa oli uusi mahdollisuus luoda jonkinlainen tutkielma alusta alkaen. Taiteellinen prosessi on aina aloitettava jostain. Omalle analyyttiselle ja vaativalle luonteelleni oli vapauttavaa tehdä vain pieniä pyrähdyksiä jokaisen lähtökohdan parissa ja luottaa omiin ideoihini sekä lisäksi pystyä sanoittamaan niitä muille selkeästi. Asetin kurssille itselleni henkilökohtaisiksi tavoitteiksi mm. huvittelun, hurvittelun, röyhkeyden ja omaan tunteeseen luottamisen.”
“Lähtökohtien testaaminen pienryhmissä oli mielenkiintoinen tapa oppia siitä, miten lähtökohdat vaikuttavat esitykseen ja kuinka niitä voi hyödyntää. Yleensä pienryhmät toimivat todella hyvin ja minusta oli mukavaa työskennellä niin erilaisten ihmisten sekä ryhmäkokoonpanojen kanssa.”
“Kun tuli keskityttyä tiettyyn tapaan (tehdä esitys) kerrallaan, se tuntui vapauttavan paljon aivokapasiteettia luovalle ajattelulle ja ideoinnille, ennemmin kuin vain lopputuloksen ajattelemiselle.”
”Tuntui, että ryhmämme lähentyi kurssin aikana. Työskentelemme omilla tavoillamme. Välillä syntyi ryhmiä, jossa kaikki kävi leikiten. Oli kuitenkin opettavaisempaan päästä ryhmiin, jossa mielipiteet eivät kohdanneet. Näissä tilanteissa kompromissin löytäminen, omasta ideasta kiinnipitäminen ja tarvittaessa joustaminen tuotti väkinäistä ilmapiiriä. Oli hyvä, ettei ryhmiä saanut itse valita. Ajaudumme melkein automaattisesti ryhmiin, joissa on helppoa työskennellä. Asia ei kuitenkaan työelämässä aina mene niin, eikä sen kuulukkaan. Eri mielipiteen ovat rikkaus ja saattavat avata täysin uusia näkökulmia. Kurssin jälkeen yritän muistuttaa tätä itselleni.”
Opiskelijat siis yleisesti ottaen ovat kokeneet tehtäviin annetun rajallisen ajan hyvänä asiana, koska silloin työskentely etenee nopeammin, kun ei ole liikaa aikaa miettiä. Aikarajaus kannustaa tarttumaan syntyneisiin ideoihin ja tutkimaan niitä. Kokeilut jäävät kuitenkin usein pintapuolisiksi, ns. “raakamateriaaliksi”, mutta se onkin testailun tarkoitus, eli synnyttää taiteellisen materiaalin alkuja tai ituja, joita voi kasvattaa ja kehittää eteenpäin jatkossa.
Yritän korostaa opiskelijoilleni keskeneräisyyden sietämistä, sillä se on ominaisuus, joka kuuluu esityksen tekemisen prosessiin elimellisesti. Siksi juuri toimintaan ryhtyminen vapauttaa ja antaa luvan leikkiin ja kokeiluun.
Toisaalta yritän myös kehottaa opiskelijoita löytämään omaa taitteellista kädenjälkeä jo varhaisessa vaiheessa lähtökohtatyöskentelyn avulla. On ilahduttavaa huomata, miten opintojaksolla tehdyt kokeilut ovat tuottaneet opiskelijoille tärkeitä oivalluksia ja materiaalia tulevaan työskentelyyn. Muun muassa tila lähtökohtana on inspiroinut opiskelijoita paljon, kuten seuraavissa sitaateissa on näkyvillä:
“Maailma on täynnä erilaisia tiloja, joita ei ole vielä esityskäytännössä hyödynnetty mikä kiehtoo itseäni valtavasti. Se antaa mahdollisuuden uudelle leikille ja katsojalle linssit siitä, että teatteri voi olla mitä vaan ja missä vaan.”
“Oivalsin jo ensimmäisten esitystutkielmien kohdalla inspiroituvani aina jollain tavalla tilasta, oli lähtökohta mikä tahansa. Ensimmäinen dokumentaarinen esitys syntyi vahvasti kokoustilamaista luokkaa hyödyntäen ja toinen aiheesta lähtenyt esitys hyödynsi saman luokkatilan suuria ikkunoita.”
“Lähdimme yhdessä työryhmän kanssa etsimään meitä kiinnostavaa tilaa ja lopulta päädyimme monien vaihtoehtojen kautta parkkihalliin. Parkkihalli herätti meille heti aiheeksi kodittomuuden. Katselimme parkkihallin ruutuja ja mietimme niihin kuuluvia numeroita. Numerot antoivat meille heti kuvan asunnon numeroista. Päätimme lähteä kuvaamaan hyvin tavallista hetkeä. Halusimme herätellä katsojaa aiheeseen siten, että loimme parkkiruutuun oman kotimme. Teimme parkkiruudussa samoja iltarutiineja, kuin mitä kotona tekisimme. Toimme myös esille sen, ettei meillä ollut minkäänlaista yksityisyyttä. Kokemuksena tämä demo oli äärimmäisen tärkeä. Se vahvisti mielikuvitusta, mutta samalla antoi oppeja tulevaan työskentelyyn.”
”Tilalähtöisyys myös sallii täysin erilaisia ratkaisuja kuin normaali blackbox, esimerkiksi luokallamme eräs esitys tehtiin niin että katsojat olivat parvekkeella, katsomassa alaspäin leikkiviä lapsia lumessa. Tälläinen toteutus ei olisi mitenkään mahdollista normaalissa teatteritilassa. Tilalla leikkiminen antaa mahdollisuuden asettaa katsoja tilaan joko osaksi esitystä tai kauas siitä. Tietyllä tapaa se siis vaikuttaa eniten katsojan asemaan esityksessä.“
Tilan pohtiminen opettajan näkökulmasta niin teatteriesityksen lähtökohtana kuin kytköksenä teatteripedagogiseen toimintaan on alati kiinnostavaa. Esseessäni Tilasta toiseen – tilan käsite teatteripedagogiikassa, joka on osa toukokuussa 2025 julkaistussa teoksessa Esitys, vuorovaikutus, hiljaisuus – kirjoituksia teatteripedagogiikasta (toim. Pilvi Porkola ja Riku Saastamoinen), tarkastelen teatteripedagogisia prosesseja, joissa tila ja tilallisuus korostuvat. Fokusoin siinä joiltain osin myös teatteriesityksen tilaan ja sen lainalaisuuksiin. Vierailen myös kuvataiteen tilatutkimuksessa ja kohtautan sitä omaan ajatteluuni.
”Leikkivät lapset” hybriditoteutuksessa, jota katseltiin mm. kerrostalon parvekkeelta.
“Teatteri voi olla mitä vaan ja missä vaan”, kuten opiskelija raportissaan kirjoittaa. Tämä kuvaa hyvin asennetta, jonka haluan opettajana opintojaksolla synnyttää esityksen ohjaamisen lähtökohtia tutkiessamme.
Ennen vaativampia tehtäviä, kuten oman esityksen tekemistä alusta loppuun opintojen edetessä, on tärkeää saada lupa vapaaseen kokeiluun. Opintojaksoa voisi verrata luovan kirjoittamisen harjoitteeseen, jossa annettaan rajattu aika sensuroimattomaan kirjoittamiseen, tai luonnospiirtämiseen. Kaikissa näissä korostuu keskeneräisyys vaiheena, joka on tärkeä osa opintoja. Ja se on vaikeaa tässä(kin) ajassa – ajassa, joka korostaa sitä, että kaiken tulisi olla täydellistä. Esityksen tekeminen on vaikeaa, ja täydellisyys on siitä kaukana. Kun tämän hyväksyy, on jo pitkällä ja voi nauttia prosessin eri vaiheista toisella tavalla.
Reflektointi – Esityshybridit opintojakson lopuksi
Kaikki aiemmin esitetyn taulukon mukaiset esityksen lähtökohdat käydään opintojaksolla läpi vaihtuvissa pienryhmissä. Viimeiset tunnit käytetään hybridityöskentelyyn, ja opiskelijat jaetaan ensiksi työpareihin. He saavat tehtäväkseen tehtäväksi haastatella toisiaan kysyen seuraavia kysymyksiä:
- Millaisia ajatuksia lähtökohdat sinussa herättävät?
- Mikä kiinnostaa?
- Miksi jokin lähtökohta on sinulle luonteva/ tärkeä?
- Millaisesta lähtökohdasta olet juuri nyt kiinnostunut?
Haastattelujen jälkeen pidetään yhteinen purku, jossa kukin työpari kertoo, mitä niissä kävi ilmi. Opiskelijat saavat tuntien päätteeksi seuraavan kotitehtävän:
- Valitse itseäsi tällä hetkellä kiinnostava esityksen ohjaamisen lähtökohta. Tee suunnitelma, miten haluat lähtökohtaa tutkia pienryhmässä. Kirjoita suunnitelma, joka toimii itsellesi tukena, kun esittelet lähtökohtasi ja työtapasi muille ryhmäläisille.
- Muista, että tässä tehtävässä tärkeintä ei ole lopputulos vaan tutkivan ja uteliaan työtavan löytäminen. Tarvittaessa on myös hyvä haastaa omaa ajatteluaan ja aiempia tapojaan tehdä esityksiä.
- Ohjaussuunnitelmat ovat materiaalia yhteiselle esityskokeilulle, joka tehdään pienryhmissä. Eli kyseessä on materiaalin tuottaminen yhteiseen hybridiin.
Seuraavalla oppitunnilla omat suunnitelmat esitellään pienryhmissä. Tämän jälkeen kaikkien lähtökohdat ja niiden tarkempi idea esitellään koko ryhmälle, ja yhteistyössä päätetään hybridi-pienryhmät lopputunneille. Ryhmät olivat tässä tapauksessa neljän hengen ryhmiä, ja ne tekivät lopputunneiksi yhteisen aikataulusuunnitelman, millä tavoin yhteistä hybridiä testataan, harjoitellaan sekä tehdään demoesitysmuotoon.
Demoesityksen pituudeksi oli annettu noin 10–15 minuutin aika. Tässä kohtaa jokainen ohjaaja sai kertoa oman lähtökohtansa sekä siihen liittyvän ideansa tarkemmin, ja kaikkien neljän ohjaajan ideasta synnytettiin hybridi, jota muokattiin yhdessä. Muokkaamisvaihe on tärkeä ja haastavakin vaihe, jota opiskelijat kuvaavat raporteissaan monesta näkökulmasta.
On kiinnostavaa havaita, millaiset asiat korostuivat hybridityöskentelyssä, kun kaikkien materiaalista tehtiin yhteinen esitys. Niitä olivat muun muassa:
Kompromissi, turhautuminen ja koeyleisö
“Kaikkia ideoita ei myöskään aina voi tai pysty toteuttamaan ja esityksen kesto on hyvä pitää vahvasti mielessä. Kompromisseja on myöskin ryhmän sisällä tehtävä. Toki meidän tapauksessamme olimme suurimmaksi osaksi samalla aaltopituudella koko esityksen työstön ajan, mikä teki työstä kuin tanssia. Myöskin turhautuminen, ja fiilis siitä, että saadaanko teosta ikinä “valmiiksi” näyttää kuuluvan vahvasti prosessiin. Koen myös tämän demon selkeästi vahvistaneen sitä, että keskeneräistäkin tekelettä on hyvä näyttää koeyleisölle ja sitä kautta löytää mahdollisia pulmakohtia, jotka ovat saattaneet mennä ohitse. Omaa teostaan on kuitenkin vaikea katsoa täysin objektiivisesti. “
Tutkimuksellisuus
“Lähtökohtina meillä oli minun teksti, [xx]n tutkimus ja [yy]n tila. [Meitä] kiinnosti politiikka aiheena ja se selkeästi myös johdatteli meidät omien kokemuksien ja havaintojen pariin. Tutkimuskysymykseksi lopulta päätyi lause. Miten lapsi näkee politiikan? Lähdimme pohtimaan politiikan vaikutusta perheen dynamiikkaan. Erityisesti tiedonhaku vaihe tuntui antavan meille paljon.”
Materiaalin järjestäminen
”Kieltämättä en osaa oikein sanoa, että oliko minulla mitään suurenmoisia oivalluksia prosessin aikana. Kaikki vain loksahti paikalleen. Ensimmäiset kaksi kertaa käytettiin ideoimiseen ja pohjatyön tekemiseen (lavastus, yms.) ja viimeisellä harkka kerralla laitoimme kaikki palaset yhteen ja homma oli valmis. “Hyvin tehty suunnitelma on puoliksi valmis esitys.” Se on minun oivallukseni tästä projektista.”
Aikataulutus ja rajaaminen
”Hybridin toteuttaminen opetti ensinnäkin järkevää ajankäyttöä. Teimme heti ensimmäisenä päivänä alustavan aikataulun siitä, mitä kunakin päivänä toteuttaisimme, ja kuinka prosessimme etenisi. Teimme myös työnjaon siitä, mitä vastuualueita ryhmässä otimme haltuun. Hyvä suunnittelu loi luottamusta projektia kohtaan, mikä jätti tilaa luovalle ajattelulle. Tietynlainen rajaamisen taito ja asioiden sumpliminen myös pääsi harjoiteltavaksi, sillä sisältöideoita tuli alkuun enemmän, kuin oli mahdollista toteuttaa. Se oli toisaalta myös hyvä asia, että joistain ideoista piti luopua, sillä se konkretisoi “yksinkertainen on kaunista” -ajatuksen.”
Rehellinen kommunikaatio ja yksinkertaistaminen
”Opin jälleen kerran kuinka tärkeää avoin, rehellinen kommunikaatio on. Aloimme työstää kohtausta todella kunnianhimoisesti ja pian huomasimme siinä olevan hurjasti liikkuvia osia, joihin emme ehdi panostaa tarpeeksi. Päätimme yksinkertaistaa rakennetta ja koen sen olleen todella järkevä päätös. Yksinkertaistamisen jalo taito kunniaan!”
Sanallistaminen ja turvallisuuden huomioiminen
”Selvitimme perinpohjin jokaisen oman lähtökohdan kautta, miten ja miksi lähestymme tätä työprosessia mitäkin kautta. Kun osasimme sanallistaa valintojemme merkityksen, oli helpompi luoda niitä tukevia valintoja myöhemmin omasta lähtökohdasta käsin. Aika tulee väistämättä vastaan ja esimerkiksi tekstimateriaalin laatuun emme ehtineet pureutua, mutta tärkeintä oli kokonaisuuden yhteen nivoutuminen ja toteutus. Tärkein huomio jatkoa ajatellen työskentelyssä oli turvallisuuden huomioiminen.”
Opinjakso päättyy esityskokeiluihin, jotka ovat opintojakson tärkeä, muttei suinkaan tärkein osa. Kokeilussa kuitenkin päästään näkemään ja inspiroitumaan muiden työskentelystä. Myös esityskokeiluihin liittyvät palautekeskustelut ovat oppimisen kannalta erittäin tärkeitä. Opiskelijat ovat siitä usein samaa mieltä:
”Tietyt lähtökohdat nousivat erityisen mieluisiksi, mutta silti koin saavani monia tärkeitä elementtejä jokaisesta lähtökohdasta. Äärimmäisen tärkeää oli myös katsoa muiden työn tuloksia. Teosten katsominen antoi uusia näkökulmia ja tapoja käsitellä lähtökohtia. Tällä kurssilla minulle vahvistui erityisesti teatterin katsomisen tärkeys. Mikään muu ei avarra omaa teatterikäsitystä niin vahvasti.”
Kouluttajana on aina yhtä ilahduttavaa nähdä, kuinka opiskelijat motivoituvat ja innostuvat oppimistehtävistään. Opiskelijoita ei säät säikyttäneet, ja osa esityskokeiluista tehtiin ulos, vaikka vastassa oli muun muassa marraskuinen talvimyrsky. Jokaisen opintojakson jälkeen on myös tärkeää saada kehittämisehdotuksia siitä, miten sisältöä voisi parantaa. Tänäkin syksynä toivottiin vielä enemmän aikaa toteutuksille. Tämä osoittaa yhä uudelleen sen, ettei lähiopinnoista voi, elävään kontaktiin perustuvassa lajissa, luopua. Aikaresurssi ja keskittyminen parantavat niin laatua kuin hyvinvointia tekemisessä.
Taidepedagogiksi taidepedagogiikalla
Opintojaksolla Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 2 perehdytään ihmis- ja oppimiskäsityksiin erityisesti taidepedagogiikan näkökulmasta sekä pohditaan omaa käyttöteoriaa taidekasvatuksen viitekehyksessä. Opintojakson teoriaosuus pohjautuu Eeva Anttilan toimittamaan artikkelikokonaisuuteen Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa (2022). Tähän tietopohjaan liitetään erilaisia käytännön harjoitteita, oppimistehtäviä sekä työelämän käytännön toimeksiantoja. Opintojakso muodostaa opinnoissa tietynlaisen taitekohdan, jonka jälkeen opiskelijat jatkavat pedagogisia opintojaan vielä muun muassa kasvatustieteen teoriaopinnoilla sekä itsenäisillä opetusharjoitteluilla.
Taiteellisen oppimisen kokonaisvaltainen malli Inkeri Savan mukaan (Anttila 2022).
Eeva Anttilan (toim.) Ihmis- ja oppimiskäsitykset taidepedagogiikassa esitellään Inkeri Savan Taiteellisen oppimisen kokonaisvaltainen malli, joka kuvaa osuvasti myös teatteri-ilmaisun ohjaajaopintojen taidepedagogista toimintalogiikkaa. Ensin opinnot tarjoavat runsaasti välittömiä aistikokemuksia ja elämyksiä, joista käydään jatkuvaa keskustelua opettajien ja vertaisoppijoiden kesken. Lisäksi opiskelija ohjataan käymään jatkuvaa keskustelua itsensä kanssa opintojaksojen sisällä erilaisten itsereflektiotehtävien avulla. Vuorovaikutuksellisen pohdinnan tuloksena opinnot ohjaavat opiskelijaa käsitteellistämään ajatuksiaan, jotka näin voivat saada taiteellisen tai taiteellisesteettisen muodon, josta seuraa edelleen kehittyneempi taiteellinen toiminta. Opinnot ohjaavat opiskelijaa tekemään jatkuvasti havaintoja itsestään, toiminnastaan sekä muiden toiminnasta, tulkitsemaan niitä ja antamaan niille uusia merkityksiä.
Nämä havainnot ja reflektion kautta syntyvät sanoitukset tuottavat jälleen uusia välittömiä aistikokemuksia ja elämyksiä, ja näin taiteellisen oppimisen kokonaisvaltainen malli on valmis uudelle kierrokselle. Opintojen aikana kierroksia ja taiteellisen ajattelun kerroksia syntyy monia, ja ne synnyttävät opiskelijoille erilaisia taiteellisia, mentaalisia ja materiaalisia välineitä tulevaa ammattia varten. Tämän syklin toistaminen on taiteilijapedagogin utelias elämäntapa, joka mahdollistaa tietoisuuden ja ymmärryksen lisääntymisen sekä laadullisen kehittymisen suhteessa itseen ja ympäröivään maailmaan.
Ominaispiirteet taiteentekijänä
Runsaasti teoreettista pohdittavaa tarjoavan Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 2 -opintojakson päätteeksi opiskelija pysähtyy reflektoimaan opintojen aikana kertyneitä tietoja ja taitoja, sekä pohtimaan omia lähestymis- ja toimintatapojaan taidetta ja pedagogiikkaan yhdistävänä taidepedagogina. Tämä itsereflektio toimii ikään kuin välitilinpäätöksenä omasta toiminnasta ja siitä taidepedagogisesta ajattelusta, johon oma toiminta perustuu. Havaintojen tekeminen omasta toiminnasta ei aina ole helppoa, vaan vaatii jatkuvaa harjoittelua. Jotta päästäisiin kiinni tähän oppimistehtävään tehtävään, aloitetaan reflektio pienellä lämmittelyllä, jossa opiskelijoita pyydettiin kirjaamaan sellaisia oman taiteellisen tekemisen ominaispiirteitä, jotka he sinä päivänä tunnistavat ja kokevat merkityksellisiksi.
”Olen fyysinen ja liikkeellisesti tekemistä lähestyvä taiteentekijä. Olen tutkiva, utelias ja innostun helposti tärkeistä ja mielenkiintoisista ilmiöistä ja ihmisistä. Olen leikkisä, erinäisestä päsmäröinnistä nauttiva, mutta yhtä lailla syvällinen ja vakaviinkin asioihin paneutuva. Nautin esteettisestä kunnianhimoisuudesta ja isoista taiteellisista tavoitteista, mutta pyrin aina olemaan myös eettisesti hereillä, huomioimaan ryhmän tarpeet ja tunnustelemaan tilannetta. Yksityiskohdat ovat minulle tärkeitä ja hahmotankin ne usein ennen kokonaisuutta ja kokonaisuutta keppoisammin.”
”Nämä piirteeni kutsuvat minua suuntautumaan sellaisia taiteellisia prosesseja kohti, jotka herättävät minussa aitoa intohimoa, suhtaudunhan taiteeseen kuitenkin täydellä sydämellä ja koen inspiroitumisen kehossani hyvin vahvasti, ja se kantaa minua todella pitkälle. Nautin myös uusista haasteista, juuri esimerkiksi pedagogisessa mielessä. Tahdon toimia uudenlaisten ryhmien kanssa, sillä ohjaajankaan positiossa en koe, että minun tulisi toteuttaa ainoastaan omia “suuria visioitani” vaan minulle kyse on aina siitä, että taidetta tehdään yhdessä. Tahdon kohdata ihmisiä ja oppia itse jatkuvasti lisää erilaisista lähtökohdista taiteen äärelle tulleilta. Minulla on suuri sydän, enkä pelkää käyttää sitä. Siksi tahdon toimia työryhmälähtöisesti, yhteisön koheesiota vahvistaen ja täten myös taiteellista yhteistä tavoitetta päämäärätietoisesti tukien.”
”Havainnoin ajatteluni pyörivän jatkuvasti kahden temaattisen asian välillä. Nämä ovat hetkessä havainnointi ja yhteistyö. Hetkessä havainnointi on tilan ja tilanteen aistimista, sekä aistien ja ajatusten vapaata toimintaa. Hetkessä elämisen taito on mielestäni elintärkeä aspekti osana uuden luomista. Mielestäni teatteria tehtäessä olennaisimmaksi osaksi nousee aina yhteistyö. Olen huomannut, että mitä avoimempi ja toimivampi työ- tai harjoitteluprosessi on, sitä mieluisampi on lopputulos. Yhteistyö on mielestäni antoisimmillaan, kun jokainen ryhmän jäsen on tullut kuulluksi ja ryhmä osaa haastaa, sekä tukea toisiaan osana työprosessia.”
”Taiteentekijänä olen utelias, visuaalinen ja intuitiivinen. Työskentelyssäni kannan mukana intuition lisäksi muun muassa sydäntä, herkkyyttä, aisteja, raksuttavia aivoja, niin omia kuin muiden, sekä jalat maassa olevaa ’Nyt tehdään!’ -asennetta. Haluan kokeilla ja tehdä näkyväksi sekä pitää kaikessa mukana tekemisen ilon. Joskus saatan olla hieman hajamielinen tai muutoin kaoottinen mutta se on osa minua ja toisaalta sivuraiteet voivat mahdollistaa uusia ratkaisuja. Ajatukset itsestäni taiteentekijänä vaikuttavat työskentelyyni siten, että uskon esimerkiksi tekemisen ilon työskentelyssä näkyvän ulospäin, tekemisen tuloksessa asti. Herkkyys taiteentekijän piirteenä puolestaan voi auttaa maadoittamaan taiteen äärelle ja tavoittamaan jotakin, mikä muuten jäisi huomaamatta. Taiteentekijänä työkalujani ovat muun muassa kulkevat jalat, puuhaavat kädet, kuulevat korvat, näkevät silmät ja tunteva sydän.”
”Olen taiteentekijänä vielä aika varovainen. Mietin helposti liikaa sitä, mitä muut ajattelevat ja vertaan itseäni muihin. Minun on hieman vaikea poistua mukavuusalueeltani. Käsitykset omasta taiteesta ja taiteilijuudesta vaihtelevat aika rajustikin, välillä ajattelen, että joo kyllä osaan ja olen hyvä, välillä taas epäilen itseäni ja taitojani todella paljon. Se käy välillä raskaaksi. Haluaisin vain rohkeasti luottaa omaan taiteeseeni, näkemyksiini ja taitoihini. Minulla on kyllä uskoa siihen, että vielä joku päivä sitä luottoa on enemmän. Tämä ala saattaa olla epävarma ja omaa keskeneräisyyttä ja niitä epämiellyttäviä tunteita täytyy oppia sietämään paremmin. Onneksi vielä olen täällä koulun turvassa, ja saan rauhassa kokeilla ja myös epäonnistua. Kaikesta huolimatta koen, että koko ajan tulen paremmaksi näissä omissa haasteissa ja pääsen täällä kehittämään itseäni hurjan paljon. Se on mahtavaa. Koko ajan saan enemmän ideoita ja työkaluja, mitkä tuovat sitä luottoa omaan taiteilijuuteen ja pedagogiseen osaamiseen. Suunta on oikea!”
Kaavat, sapluunat tai pedagogiset elementit
Taiteellisten ominaispiirteiden havainnoin jälkeen opiskelijoiden huomio ohjataan pedagogisiin toimintatapoihin, asioihin, jotka toistuvat heidän työskentelyssään taiteellisissa tai pedagogisissa projekteissa. Taidepedagogiikan johtotähtenä toimiva tasa-arvoajattelu näkyy ja kuuluu vastauksissa, joissa toistuvat muun muassa tasapuolisuutta ja vertaisihmisyyttä symboloivan fiilisringin kuvaukset. Tämän reflektiotehtävän tavoitteena on auttaa opiskelijaa tunnistamaan omia pedagogisia valintoja ja sanallistamaan niitä itselle.
Taiteellisen työskentelyn rajattomuus kaipaa usein jonkinlaisia raameja ja suuntaa, siinä kohdassa nämä toistuvat sapluunat toimivat isona apuna ja toiminnan ankkurina. Ne ovat kuin taiteilijapedagogin työkalupakki.
”Yksi konkreettinen asia, jonka huomaan työskentelyssäni toistuvan on fiilisrinki. Tiedän sen liittyvän erityisesti siihen, että koen avoimen keskusteluilmapiirin olevan avain hyvälle työskentelylle. Fiilisrinki on mielestäni hyvä tapa saada jokaisen ryhmän jäsenen ääni kuuluviin ja myös oppia tuntemaan heitä. On myös ok tehdä valinta, että fiilisringissä ei sano yhtään mitään. Sekin kertoo ehkä ihmisestä jotain ja miksi tekee sen valinnan. Ringissä välittyy jatkuvasti tärkeää tietoa toisistamme, joka on arvokasta työskentelyn kannalta. On mielestäni myös jopa liikuttavaa ajatella, miten harvoin arjessamme saamme hetken, jolloin saa kertoa ihan mitä vaan ja muut kuuntelevat ja vastaanottavat. Tällaisia hetkiä saamme kokea ihan liian harvoin.”
”Työskentelyssäni toistuu suunnitelmallisuus, mutta toisaalta myös herkkyys muuttaa suunnitelmaa. Työskentelyssä näkyy ajatus tulevasta minusta; kirjaan kutkuttavia asioita ylös ja pohdin tekemääni, mutten ehkä suoraan palaa niihin. Selkeänä pedagogisena elementtinä näen energian säätelyn, joka ilmenee silloin, kun itse olen ohjaajan tai opettajan positiossa. Kollegiaalisessa ympäristössä arvotan dialogisen vuoropuhelun tärkeäksi osaksi työskentelyä – haluan kuulla ja olla kuultavana.”
Työskentelyssä toistuva tunnetilat
Taiteen tekemiseen liittyy usein voimakkaitakin tunnetiloja. Tunnistaakseen, auttaakseen ja mahdollistaakseen toisten ihmisten tunnetilojen turvallisen aallokon tulisi taidepedagogin tunnistaa omat taiteelliseen työskentelyprosessiinsa liittyvät tunnetilat. Tunteita ei tietenkään voi määrätä tai pakottaa, mutta ammatissa erilaisten työprosessien toistaminen eettisesti mahdollistuu vain, mikäli niihin liittyvät tunnetilat ovat siedettävien rajojen sisällä. Taidepedagogina on hyvä olla kontaktissa omaan tunne-elämäänsä, ja sen takia harjoittelimme tässä reflektiotehtävässä myös omien työskentelyssä toistuvien tunnetilojen tunnistamista ja sanoittamista.
”Työssäni koen jatkuvasti valtavan määrän tunteita, mutta huomaan, että usein prosessin aikana tunteeni jakautuvat kahteen ääripäähän. Totaaliseen inspiraatioon, joka tuntuu huumaavan hyvältä sekä kuormittavaan epätoivoon, joka usein liittyy siihen, että en tunne olevani tarpeeksi. Kuulostaa hyvin dramaattiselta ja toki molemmissa on vaihtelua niiden voimakkuudessa, mutta silti koen molempien ääripäiden näkyvän usein prosesseissani. Inspiroitumisen tunne on tietysti aina ihana ja siitä tunteesta ehdottomasti haluan pitää kiinni aina. Myös epätoivon hetket ovat luonnollisia luomisprosessissa, mutta toivoisin, että joku päivä ne ehkä eivät tulisi niin isoina piikkeinä, vaan olisin itsevarmempi. Olen huomannut, että epäröinnin kohdalla saatan usein eksyä oman pääni uumeniin ja alan miettimään liikaa, jolloin työskentelyni “sakkautuu”. Sen olen myös huomannut, että epäröinnistä on mahdollista päästä eteenpäin ja sitä seuraa usein hyväksyntä ja jonkinlainen irti päästämisen tunne. Olen pelännyt, miten paljon ailahtelevat ja ennakoimattomat tunteet voivat hankaloittaa työskentelyäni, mutta nyt ajattelen, että hyväksymällä kaikenlaiset työskentelyssä heräävät tunteet ovat osa matkaa. Tekemisen äärelle palaaminen rauhoittaa mieleni.”
”Työskentelyssäni toistuu vahvasti riemun, liikutuksen, jännityksen, ylpeyden, kiitollisuuden, innostuksen ja toisinaan turhautuneisuudenkin tunteet. Kaikki nämä ovat merkittävää osaa persoonallisuudestani ja ovat minulle tärkeitä prosessin hetkiä ja vaiheita. Yksi suuri arvoni teatterissa on myös se, että siellä saan olla aidosti läsnä kaikkine reaktioineni ja persoonallisuuden piirteineni. Toiset tunnetilat kiihdyttävät toimintaani ja toiset puolestaan antavat aivan sallitustikin jarrua ja sallivat hetkellistä himmailua tekemisessä.”
”Taiteelliset yhteisöt ovat minulle erityisen tärkeitä ja sellaisissa vahvasti sosiaalisissa ympäristöissä ei voisikaan toimia vain autopilotilla, pelkän järjen kannattelemana toimien, vaan tunnetilat sekä kiinnittävät yhteistä prosessia tai teosta kuhunkin henkilökohtaisemmaksi sekä edistävät prosessia ja luovat lopputuloksesta uskottavan, oikean ja merkityksellisen. Taiteeseen on aina suhtauduttava niin, että sallii tunteiden vaikuttaa. Se on käsiteltävien aiheiden aitoa käsittelyä.”
Ammatillinen kehittyminen taidepedagogina
Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 2 -opintojakso teatteri-ilmaisun ohjaajaopintojen toisena syksynä muodostaa opiskelijan ensimmäisen taidepedagogiikkaan syventyvän kaaren päätepisteen. Opintojakson aikana opiskelijoilla on takanaan reilun vuoden verran opintoja, joista osa pureutuu pedagogisten taitojen kartuttamiseen, osa omaan taiteelliseen ajattelun syventämiseen ja osa mahdollistaa taidepedagogisen työskentelyn osallistujan näkökulmasta. Tässä vaiheessa tio-opiskelijalle on siis kertynyt jo jonkun verran tietoa, harjoitusta ja esimerkkejä taidepedagogina toimimisesta. Ryhmän ohjaaminen ja pedagogiikka 2 -opintojakson jälkeen opiskelija saa jatkaa pedagogisia opintojaan kohti itsenäisiä opetusharjoitteluita.
”Koen, että ammatillisessa mielessä pedagoginen pätevyyteni on vasta herännyt. Mielestäni konkreettinen teoria on edellytys hyvälle pedagogiikalle. Taidepedagogiikka muodostuu osana omaa näkemystä ja identiteettiä, pitäen kuitenkin sisällään jo toimivaksi havaitut teoreettiset mallit. Pedagoginen pätevyys kasvaa ja muuttuu jatkuvasti. Jokainen uusi kohtaaminen, keskustelu ja opetustilanne opettaa. Tulevaisuudessa haluan hyödyntää pedagogisia taitoja kaikkialla työelämässä ja sen ulkopuolella.”
”Nyt olen ikään kuin taidepedagogiikan “pallomeressä” vastaanottamassa, kokeilemassa ja muodostamassa omaa ammatillista identiteettiäni taidepedagogina. Leikin. Nautin. Innostun. Tulevaisuudessa haluaisin olla sellainen taidepedagogi, joka toteuttaa omannäköistään taidepedagogiikkaa tutkien, syventäen ja kehittäen. Edelleen leikkien. Hymyillen ja työstään nauttien.”
”Olen hieman kadoksissa oleva taidepedagogi, jonka työskentelyssä korostuu halu työskennellä ihmisille, mutta tällä hetkellä jopa ehkä sitäkin enemmän itselle. Taidepedagogina olen syöksykierteessä. Tarvitsen tilaa ja aikaa, jotta voin jäsentää ajatuksiani omasta taidepedagogisesta identiteetistäni. Tärkeitä arvoja minulle taidepedagogina on tasavertaisuus, kohtaaminen ja tilanne- sekä tunneherkkyys.”
”Tällä hetkellä olen ehkä tietynlaisessa murrosvaiheessa ammattilaisuuteni kanssa. Olen päässyt hieman maistamaan jo työskentelyä ohjaajana ja huomannut nauttivani siitä valtavasti. Taidepedagogina olen kuitenkin hyvin keskeneräinen vielä. Olen haalinut pieniä hippusia, joita osaan jo sujuvasti käyttää, mutta paljon on sellaista tietoa, jota on sisäistänyt, mutta jota on vaikea vielä käyttää ja hyödyntää käytännössä. Tulevaisuudessa haluan olla monipuolinen ammattilainen. Tulevaisuudessa haluan olla sellainen taidepedagogi, joka on tarkka oman työnsä arvoista ja omista hyväksi todetuista työtavoista. Haluan olla lempeä, ihmisten innostaja ja tukija. Mutta myös pedantti auktoriteetti.”
Taidepedagoginen käyttöteoria
Itsereflektioon kannustamisella ohjataan opiskelijaa näkemään ja tunnistamaan kaikki se tieto ja taito mikä hänelle on jo karttunut – pienentämättä sitä tosiasiaa, että taiteellinen ja pedagoginen ammattitaito kehittyy kokemuksen ja ajan myötä, eikä niissä ole koskaan kokonaan valmis. Opintojakson päätteeksi opiskelijat vastasivat reflektiivisiin kysymyksiin ja kirjasivat rehelliset sekä kauniin runollisiksi muotoutuneet ajatuksensa omasta tekijyydestään Itslearning-oppimisalustan ePortfolioon.
Nämä kirjaukset palvelivat opintojakson reflektiivisenä loppuraporttina, mutta muodostavat samalla opiskelijalle tärkeän peilin matkalla kohti taiteilijapedagogin ammattia. Kirjauksia on koottu tähän artikkeliin anonyymeiksi sitaateiksi, jotka tarjoavat lukijalle ainutlaatuisen ikkunan teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijoiden mielenmaisemaan sekä tulevien taiteilijapedagogien ammatilliseen kasvuun.
”Haluan taidepedagogisessa työskentelyssäni korostaa turvallista tilaa ja tasa-arvoa. Haluan hyödyntää opetustyössäni erilaisia oppimiskäsityksiä ja -malleja. Kaikki oppivat eri tavalla, ja siksi haluan tarjota mahdollisimman monipuolista opettamista. Itsereflektio on minulle tärkeää, ja haluan hyödyntää sitä paljon omassa pedagogiikassa. Taide on erityistä, ja se kuuluu kaikille ja kaikkialle.”
”Painotan työskentelyssä ja pedagogiikassa dialogisuuden merkitystä. Avoin ilmapiiri luo puitteet dialogiselle keskustelulle, toiminnalle ja kasvulle. Jokainen ihminen on itsessään luova ja pyrkimyksenäni on tarjota työkaluja luovuuden ilmentämiselle. Luottava ja kannustava ilmapiiri on suorassa vaikutuksessa parempaan lopputulokseen.”
”Pidän taidepedagogiikkaa merkittävänä ilon, oman identiteetin ja luovuuden lähteenä. Tahdon luoda merkityksiä ja auttaa uusia taiteen tekijöitä löytämään niitä itsestään. Pyrin tukemaan taiteellista kasvua ja luomaan maailmoja, joissa jokaisella on tilaa olla taitava, herkkä sekä itsevarma.”
”Ihminen on lähtökohtaisesti laumaeläin ja on hyvä päästä lyömään viisaita päitä lempeästi yhteen ja pallottelemaan ajatuksia. Toisaalta taiteen oppiminen vaatii myös itsereflektiota. On annettava tilaa, jotta voi asettua oikeiden asioiden äärelle ja löytää omat sisäiset polkunsa. Keskustele, kuuntele, tunne, pyri ymmärtämään. Parhaiten oppii tekemällä ja teatterin ilo on nimenomaan juuri yhdessä tekemisessä. Se on voimavara, joka kantaa elämässä pitkälle.”
”Mielestäni kiinnostava esimerkki taidepedagogisesta ajattelusta on tiedon ja taidon haaliminen kaikilla aisteilla. Tämä liittyy esimerkiksi aistitietoon ja elämys- ja ilmaisutietoon. Meillä on taidepedagogeina mahdollisuus opettaa ihan perusasioita taiteen keinoin, joka on mielestäni kiehtovaa. On uskomatonta ajatella näin oman alan näkökulmasta, miten yksitoikkoiset opetusmenetelmät loppujen lopuksi vallitsevat peruskoulussa. Mitä tapahtuisi, jos mukaan oppimisprosessiin otettaisiin vaikka kehollisuus tai keskityttäisiin yksi kerrallaan eri aisteihin ja oppimiseen niiden kautta?”
”Uskon ihmisten kohtaamisen voimaan, kuuntelemiseen, näkemiseen, aistimiseen ja hyväksymiseen. Ihmiskäsitykseni mukaan ihminen on kokonaisvaltainen ja aina suhteessa ympäristöönsä ja muihin ihmisiin. Pedagogina uskon yhteisen tekemisen voimaan, yhteyden etsimiseen ja löytämiseen. Lisäksi peräänkuulutan taidepedagogisessa ajattelussani tekemisen iloa, naurua ja uteliaisuutta. Uskon oppimisen ja opettamisen iloon.”
Lopuksi
Teatterissa moka on lahja, ja näin se on myös teatteri-ilmaisun ohjaajanopinnoissa. Ensin ajatellaan, tehdään suunnitelmia, sitten muutetaan sanat toiminnaksi. Toiminnan tuoksinassa suunnitelmat voivat mennä uusiksi tai unohtua matkan varrella. Pysähdytään pohtimaan tapahtumia, tehdään havaintoja, jaetaan niitä kanssakokijoille ja tehdään niiden pohjalta uusia suunnitelmia. Uudet suunnitelmat transformoidaan oppimiseksi itsereflektion avulla.
Miten meni, mitä havaitsit toiminnasta, toimintaympäristöstä, ihmisistä, vuorovaikutuksesta, itsestäsi? Vastaamalla näihin olet jo ohjannut aivot uuden ajatuksen äärelle, joka taas johdattaa uuden toiminnan äärelle.
Kouluttajina meillä on ilo ja kunnia olla osana uusien taidepedagogien taipaletta. Itsereflektioon kannustaminen ja ohjaaminen on yksi tärkeimmistä tehtävistämme. Jokaisella opintojaksolla innostumme ja yllätymme opiskelijoiden ajattelusta, sen toiminnallistamisesta ja havaintojen sanoittamisesta reflektion avulla. Jokainen havainto on ilahduttava ja tärkeä askel opiskelijan ammatillisen identiteetin kasvutarinassa. Tästä syystä ePortfolion käyttäminen itsereflektion alustana tuntuu toimivalta ratkaisulta, joka mahdollistaa opiskelijalle omiin havaintoihin palaamisen opintojen myöhemmissä vaiheissa. Tämä tuo näkyväksi opiskelijalle hänen omaa ammatillista kehittymistään. Itsereflektio toimii myös asioiden loppuun saattamisessa. Pysähdytään hetkeksi tarkastelemaan, mitä äsken oli, tehdään siitä päätelmät ja jatketaan eteenpäin. Välitilinpäätös, tarkasteluasema, uuden suunnan mahdollisuus ja kasvun mahdollistaja.
Teatteri-ilmaisun ohjaaja -opinnoissa itsereflektiolla on itseisarvo. Se ei ole pelkästään palautteen raapustamista itselle, opettajalle, opintojaksolle tai vertaisoppijalle. Se on teatteri-ilmaisun ohjaajan tärkein työväline, joka on yhtä elävä instrumentti kuin itse tekijäkin.
Lähteet
Anttila, Eeva (toim). (2022). Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 58. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu.
Lavaste, Saana; Rautavuona, Saara & Sirén, Kati. (2015). Avoin näyttämö – Käsikirja teatterin uudistajille. Helsinki: teatteri 2.0. teatteri2.0_avoin-nayttamo_lowres-sivuittain.pdf.
Rankila-Källström, Mervi. (2025). Tilasta toiseen – tilan käsite teatteripedagogiikassa. Teoksessa Pilvi Porkola & Riku Saastamoinen (toim.) Esitys, vuorovaikutus, hiljaisuus – Kirjoituksia teatteripedagogiikasta. Esitys, vuorovaikutus, hiljaisuus : kirjoituksia teatteripedagogiikasta.
Ruuska, Jaakko (2024). Osa 1. Luento kulkijan paikattomuudesta. Osa väitöskirjasta Irti kytketyissä tiloissa – poissaolevan kosketuksia katveessa. Helsinki: Taideyliopiston Kuvataideakatemia. IRTIKYTKETTY KAUPUNKI by Jaakko Ruuska
