Go to content Go to search

Talk Journal

ISSN 2984-4207

Tekijät | Authors

Kuvassa on ihmisjoukko kattoterassilla. Mukana on kaksi suurikokoist noppaa ja lattialla suuri Zone Malmi -pelilauta.

Pääroolissa asuinalue – teatteritaide osana alueellista kehitystyötä

09.01.2024

Tarkastelin YAMK-opinnäyteyössäni alueellista ja yhteisölähtöistä teatteritoimintaa ja työskentelyn kytkeytymistä osaksi asuinalueen kulttuuripoliittista kehitystyötä. Opinnäytetyöni kytkeytyi osaksi Helsingin Kaupunginteatterin toteuttamaa alueellista taidehanketta, Pääroolissa Malmia (2022–2024), joka on yksi Helsingin kaupungin rahoittamista osallistavan ja alueellisen kulttuurityön malleista. Pohdin opinnäytteessäni teatterityöskentelyn yhteiskuntavastuullisia lähtökohtia sekä taiteen tarjoamia mahdollisia hyötyjä ja vaikutuksia, joita itseisarvonsa lisäksi voi pyrkiä todentamaan. Opinnäytetyön keskiössä on ollut kasvattaa jalkautuvan taidetyöskentelyn tunnettuutta sekä avata yksi esimerkki taiteen soveltavan käytön mahdollisuuksista esittävän taiteen ammattikentältä.

Helsingin mallilla pyritään tukemaan Helsingin keskusta-alueen ulkopuolelle jäävien asuinalueiden kaupunkikulttuurillista kehitystyötä sekä rohkaisemaan helsinkiläisiä taideorganisaatioita viemään taidetta ja taiteen osallistumismahdollisuuksia seiniensä ulkopuolelle. Tämä kaupunkikulttuuria edistävä ja laajemmalla mittakaavalla myös yhteiskunnallista eriarvoistumista ehkäisevä toimi on luonut vahvan yhteyden Helsingin kaupunkikonsernin, helsinkiläisten taidelaitosten sekä kohdealueiden paikallistoimijoiden ja asukkaiden välille. Samalla Helsingin malli on tarjonnut teatteriorganisaatiolle yhteiskuntavastuullista näkökulmaa kehittävän työskentely-ympäristön, joka poikkeaa perinteisestä näyttämötyöstä ja jossa soveltavan taiteen tekijöiden ammattitaitoa on tarvittu.

Helsingin Kaupunginteatterin toteuttama ja teatterin yleisötyöosaston koordinoima alueellinen taidehanke, Pääroolissa Malmi, aloitti toimintansa vuonna 2022 Malmin asuinalueella Helsingin malli -rahoituksen tuella. Pääroolissa Malmi -hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan alue- ja yhteisölähtöistä teatteritoimintaa, jossa keskiössä on vuorovaikutus alueen asukkaiden ja paikallistoimijoiden sekä hanketaiteilijoiden välillä. Toiminnalla pyritään tukemaan alueellisen kulttuuritoiminnan kehitystyötä ja saavutettavuutta sekä tutkimaan alueelta nousevia ilmiöitä ja aiheita teatteritaiteen keinoin. Hankkeen taiteellinen sisältö syntyy alueesta inspiroituen ja tehden näkyväksi kaupunginosan alueidentiteettiä. Hankkeessa syntyvä materiaali sekä esitykselliset ulostulot tuotetaan ja toteutetaan yhdessä paikallisten kanssa alueellisia tarpeita kuunnellen. Pääroolissa Malmi -hanketta vetävät Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöntekijät ja hankkeeseen erillispalkatut hanketaiteilijat.

Yleisötyöprojektit yhteiskunnallisten kysymysten äärellä

Helsingin Kaupunginteatteri on toteuttanut alueellisia taideprojekteja yli kymmenen vuoden ajan, ja alueellinen taidetoiminta on integroitunut osaksi teatterin yleisötyöosaston perustoimintaa. Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöosasto tarjoaa teatteritaidetta syventävää ja teatteritalon kynnystä madaltavaa toimintaa, jonka vahvana lähtökohtana on saavutettavuus. Yleisötyön toiminnot mahdollistavat eri ikäryhmien sekä eri taustaisten henkilöiden osallistumisen teatteritaiteen pariin eri näkökulmista, katsojina, kokijoina ja tekijöinä, ja keskeisiä ovat nimenomaan toiminnalliset menetelmät. Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöosastolla työskentelee päätoimisesti kolme yleisötyöntekijää, ja alueelliset taidehankkeet sekä muut erillisrahoitetut projektit työllistävät useita esittävän taiteen ammattilaisia vuosittain. Toimin itse Helsingin Kaupunginteatterin päätoimisena yleisötyöntekijänä sekä Pääroolissa Malmi -hankkeen koordinaattorina.

Teatteritalon sisällä tapahtuvien yleisötyö- ja taidekasvatustoimintojen lisäksi yleisötyöosastolla on vahva tahtotila toteuttaa laajamittaisia yhteiskuntavastuuta edistäviä projekteja eri osallistuja- ja kohderyhmille. Alueellinen taidetoiminta ja Pääroolissa Malmin kaltaiset hankkeet vievät yleisötyöntekijät ja teatteritaiteilijat yhteisötaiteen äärelle tutkimaan yhteiskunnallisia ilmiöitä ja kysymyksiä taiteen keinoin.

Erilaisia taidetta soveltavia ja syventäviä toimintoja toteutetaan useissa eri taideorganisaatioissa, ja yleisötyötarjonta on monipuolistunut viime vuosina valtavasti. Tähän voi katsoa olevan syynä taiteen rahoituskriteerien ja kulttuuripoliittisten painotusten muutosten sekä soveltavan taiteen nousemisen taiteen traditionaalisten muotojen rinnalle. Taiteen ja teatteritaiteen vaikutuksia on todennettu tuhansilla tutkimuksilla eri puolilla maailmaa, joten uskallan väittää taiteella olevan itseisarvonsa lisäksi yhtä tärkeä välinearvo, jolla voidaan saavuttaa merkittäviä hyötyjä eri ympäristöissä. Nämä hyödyt voivat olla suoria ja välittömästi ilmeneviä tai näkyä viiveellä ja välillisesti. Välinearvo ei kuitenkaan poissulje taiteen traditionaalisia merkityksiä eikä aseta taiteilijaa toisen ammattialan työrooliin tai pelkästään hyötyjä tavoittelemaan. Taiteen vaikutukset ja hyödyt ovat taiteen prosessiluontoisuudesta ja tulkinnanvaraisuudesta johtuen hypoteettisia, joskin mitattavissa olevia.

Muuttiko Zone Malmi -esitys käsitystä Malmista alueena?

Pääroolissa Malmi -hankkeen toisena toimintavuotena toteutettiin Malmin kaupunkitilaan jalkautunut, yhteisölähtöinen teos, Zone Malmi – teatteriesitys, jossa noppa näyttää tien. Pelilliseen muotoon puettu esitys kertoi arkisen onnen rakennuspalikoista ja hyvän elämän tavoittelemisesta sekä herätti katsojat pohtimaan, millaisissa kaupunginosissa tulevaisuudessa haluaisimme asua – millainen olisi unelmiemme kortteli? Teos toteutettiin yhteisölähtöisesti paikallisten osallistujien teksteihin ja kokemuksiin pohjautuen.

Esityksen katsojapalautteen yhteydessä tutkittiin, vaikuttiko teatteriesityksen näkeminen katsojien mielikuviin Malmista alueena. Myönteisen asuinalueprofiilin kasvattaminen on ollut yksi Helsingin mallin ja Pääroolissa Malmi -hankkeen tavoitteista, jonka saavuttamista haluttiin selvittää kyselyllä. Zone Malmi -esityksen tarkoitus ei ollut kuitenkaan pyrkiä muuttamaan mielikuvia, eikä esityksen katsomiseen annettu lukuavainta mahdollisten muutosten tavoittelemisesta. Katsojakysely tarjosi moniselitteisiä vastauksia, joista oli pääteltävissä jonkinlaista muutosta tapahtuneen. Ennen kaikkea tulokset kertoivat Malmin olevan monikasvoinen ja asukkaissaan ylpeyttä nostattava asuinalue, jonka kohdalla tavoiteasettelu myönteisen asuinalueprofiilin kasvattamisesta olisi syytä muokata jo olemassa asuinalueprofiilin tukemiseksi. Zone Malmi -esitys itsessään onnistui tekemään alueen monia puolia näkyväksi kunnioittaen alueprofiilia sellaisena, kuin se paikallisille ja alueen ulkopuolisillekin näyttäytyy. Zone Malmi -katsojakyselyssä (2023) tuotiin esiin kokemuksia seuraavalla tavalla:

Joo, tuli jotenkin lämmin olo. Kotiseuturakkautta. Esityksessä oli jotenkin hyvin esitetty Malmin ristiriitaisuutta.

Ei juurikaan, sillä ruusut ja risut tiedossa. Mukavaa, että esitys toi esille molempia puolia.

Esityksen jälkeen jotenkin oppi arvostamaan sitä monikerroksellisuutta, mitä Malmilla on eli on ne idylliset alueet, mutta on myös huonompiosaisuutta. Esitykseen oli tosi kattavasti otettu mukaan erilaisten ihmisten tarinoita, ja kohtauksissa oli aina selkeä pointti, että pienetkin teot vie asioita parempaan päin!

Kuvassa on ihmisiä kulkemassa selin katsojaan. Yhden harteilla on suurikokoinen noppa.

Zone Malmi -teatteriesityksen katsojia pelielementtien äärellä. Kuva: Laura Ikonen.

Taiteella saa vaikuttaa

Pääroolissa Malmi on saavuttanut kahdessa toimintavuodessaan merkittävän määrän toiminnalle asetettuja tavoitteita, jotka heijastuvat laajempiin ilmiöihin, kuten segregaation ehkäisyyn sekä saavutettavuuden ja osallisuuden tukemiseen. Lisäksi hanke on tarjonnut Malmin alueelle erilaisia osallistumismahdollisuuksia taiteen tekemisen prosesseihin ja yhteisötaiteen ammattilaisille työympäristön, jossa toteuttaa taidetyöskentelyä omista arvolähtökohdistaan käsin. Pääroolissa Malmi jatkaa toimintaansa kaudelle 2024 myönnetyllä Helsingin mallin erillisrahoituksella sekä Helsingin Kaupunginteatterin toimintaan yhä vahvemmin kiinnittyneenä.

Toivon Pääroolissa Malmin kaltaisen alueellisen taidetyöskentelyn esimerkin sekä taiteen moniulotteisuuden puhuttelevan nykyisiä ja tulevia taiteentekijöitä, teatteritaiteen ja yhteisötaiteen ammattilaisia sekä verkostoja ja sektoreita, jotka suunnittelevat kumppanuuksia taidetoimijoiden kanssa. Näin taiteen ja kulttuurin tarjoamat vaikuttamisen keinot ja mahdollisuudet valjastuvat enenevissä määrin käytäntöön. Taide ja kulttuuri voi tarjota vaikutusvaltaisiakin työkaluja yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimiseen ja jopa ratkaisemiseen. Ja vaikka yhteiskunnalliset haasteet eivät ratkea hetkessä, on taiteentekijöillä käsissään välineistö, jolla voi vaikuttaa ja saa vaikuttaa.

Lähteet ja lisätiedot

Jenny Jumppanen (2023) Pääroolissa asuinalue – Teatteritaide osana alueellista kehitystyötä. Opinnäytetyö (YAMK). Turun ammattikorkeakoulu, Taideakatemia.

 

Helsingin Kaupunginteatteri 2022. Pääroolissa Malmi 2022–2024. https://hkt.fi/projektit/paaroolissamalmi/.

Helsingin Kaupunginteatteri 2023. Yleisötyö ja tilavuokraus. https://hkt.fi/tapahtumat/.

Helsingin kaupunki 2023. Helsingin mallin kehittämisavustukset. https://avustukset.hel.fi/fi/tietoa-avustuksista/kulttuurin-avustukset/helsingin-mallin-kehittamisavustukset.

Honkala, N. & Laitinen, L. 2017. Näkökulmia taiteen ja kulttuurin tutkituista vaikutuksista. Sitra artikkeli. https://www.sitra.fi/artikkelit/nakokulmia-taiteen-ja-kulttuurin-vaikutuksiin/.

Sorjonen, H. & Sivonen, O. 2015. Taide ja kulttuurilaitosten yleisötyön muodot, laajuus ja tuloksellisuus. Helsinki: Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö.

https://www.cupore.fi/images/tiedostot/taide-jakulttuurilaitostenyleisotyonmuodot17.4..pdf

Facebook: www.facebook.com/paaroolissamalmi
Instagram: @paaroolissamalmi

What did you think about this article?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *