19.03.2020

Kirjallisessa opinnäytetyössäni määrittelen pitkän sarjakuvan taidemuotona ja selvitän erilaisia keinoja pitkän sarjakuvateoksen tekemiseen. Pohdin tarinan, hahmojen ja maailman näkökulmasta, mikä erottaa aikaa vievän ja työlään taidemuodon omaksi visuaalisen tarinankerronnan muodokseen. Kirjoittaminen on vahvistanut itseluottamustani taiteellisen opinnäytetyöni tekemisessä.

Ennen opintojeni aloittamista Turun ammattikorkeakoulussa olin opiskellut ja työskennellyt sarjakuvien parissa muutaman vuoden. Opinnot aloittaessani sain jäsenyyden sarjakuvantekijöiden ammattijärjestössä ja tunsin osaamiseni sarjakuvien parissa olevan huipussaan; kuvittelin tunteen vahvistuvan kuvataiteen opintojen edistyessä. Toisin kävi.

Vaikka jatkoin ammattikorkeakouluopintojeni aikana säännöllistä sarjakuvien tekemistä, julkaisemista ja näytteille asettamista, tunsin viimeisen opiskeluvuoteni syksyllä itseni keskeneräisemmäksi kuin koskaan. Minua nakersi se, etten vielä valmistumisen kynnykselläkään ymmärtänyt sarjakuvia – tai miten halusin niillä ilmaista sillä tasolla, kuin halusin.

Pitkän sarjakuvan viehätys

Kirjallisen opinnäytetyön tuskaisin osuus oli aiheen rajaaminen. Se pakotti minut miettimään, millaisia sarjakuvia todella haluan tehdä. Mietin sarjakuvatarinoita, jotka ovat minua sykähdyttäneet: ne ovat olleet poikkeuksetta pitkiä kertomuksia, joissa olennainen osa teoksen sisältöä on runsas visuaalinen tarinakerronta.

Syitä pitkien sarjakuvatarinoiden korkealle sivumäärälle löytyi monia. Yhteistä teoksille kuitenkin on se, että niiden lyhentäminen tai tiivistäminen muuttaisi tarinaa tai tunnelmaa peruuttamattomasti. Lopulta päädyin määrittelemään pitkät sarjakuvat omaksi taidemuodokseen sarjakuvien sisällä.

Havaitsin, että moniulotteisuuteen pyrkivät tarinat ovat useammin muita pidempiä – tarkoitetaan moniulotteisuudella sitten polveilevaa tarinaa, kasvukertomuksia, useita hahmoja sisältäviä tarinoita tai todelliselta tuntuvaa tarinan maailmaa. Pitkien sarjakuvien mahdollisuuksista kirkkaimmin itselleni nousi esille se, kuinka monella tavalla ja samalla voimakkaalla, tunteisiin vetoavalla ilmaisulla niillä voidaan kuvata ihmisyyttä tai muita monimutkaisia aiheita. Mahdollisuuksia miettiessä käytin lähdemateriaalina pitkiä sarjakuvateoksia, jotka olivat jääneet erityisesti mieleeni, ja luin artikkeleita sekä tietokirjallisuutta sarjakuvista.

 

Kuinka sitä sarjakuvaa sitten tehdään?

Pitkän sarjakuvan määritteleminen vei ison osan kirjoitustyöhön kuluneesta ajasta. Koska halusin kirjoittamisen tukevan myös taiteellista työskentelyäni eikä jäävän pelkäksi selvitykseksi siitä, mihin pitkällä sarjakuvalla taiteellisesti pystyy, aloitin tarkastelun sarjakuvien tekemisestä. Tässä vaiheessa olin jo päättänyt, että taiteellisesta opinnäytetyöstäni tulee pitkä sarjakuva, eli taustatutkimus tuli todella tarpeeseen.

Koska minulla oli jo aiempaa kokemusta sarjakuvien tekemisestä, en aloittanut perusasioista vaan tarkastelemalla, kuinka pitkän sarjakuvan teko eroaa lyhyiden sarjakuvien tekemisestä. Nopeasti huomasin, että sarjakuvaoppaista saamani neuvot jäivät laihoiksi, koska ne oli suunnattu ennen kaikkea aloittaville tekijöille. Käänsin huomioni sarjakuvantekijöiden itse luomiin podcasteihin, artikkeleihin ja Youtube-videoihin, joissa keskustelun luonne on jo enemmän tekijältä tekijälle -henkistä.

Löysin hyödyllisiä, työtaakkaani keventäviä tarinan kirjoittamisen ja luonnostelemisen keinoja omaan työskentelyyni, kiinnostavia ajatuksia hahmojen luomisesta ja tunneilmaisun esille tuomisesta sekä tyylin ja ympäristöjen vaikutuksesta sarjakuvaan kokonaisuutena. Kirjoitin niistä tekemiseen liittyvistä löydöistä, joiden tunsin tukevan parhaiten omaa prosessiani pitkän sarjakuvan parissa. Muiden tekijöiden ajatukset tarjosivat arvokkaita käytännön vinkkejä muun muassa sarjakuvatyön suunnitteluun, käsikirjoittamiseen ja ajanhallintaan, mutta myös ilahduttavaa vertaistukea.

Kollegoiden kokemuksista välittyy itsetietoisuus pitkien sarjakuvien teon äärimmäisestä puolesta, joka voi tuntua ulkopuolisille järjettömältä: yhteen teokseen voi upota helposti satoja tai jopa tuhansia tunteja. Tämä tarkoittaa yksin työskentelevälle tekijälle todellista vaaraa mökkihöperöitymiseen oman työpöydän äärellä. Kuitenkin usein jo samassa lauseessa mainittiin vilpitön rakkaus ja intohimo taiteenlajia ja sen ilmaisuvoimaa kohtaan, joka vertautuu lähinnä elokuviin.

 

Lopputulokset

Pitkästä sarjakuvasta kirjoittaminen oli avartava kokemus, ja kirjoitustyön viimeisteltyäni tunsin saaneeni tyydytyksen sille uteliaisuudelle ja vajavaisuuden tunteelle, mitä alussa koin. Kerättyäni suuren määrän tietoa omasta taideilmaisustani en vahvistanut pelkkää ammatillista itsetuntoani, vaan huomasin hahmottavani teosideaani aiempaa paremmin esimerkiksi taiteellista opinnäytetyötäni varten.

Huomasin myös kuvataiteen opintojen arvon työskentelyssäni: olin harjaantunut opiskeluaikanani visuaalisessa ilmaisussa paljon, ja nyt sain vain uusia välineitä käyttää taitoja aiempaa suunnitelmallisemmin ja kestävämmin. Koska rakastamani pitkä sarjakuva on pitkäjänteisyyttä ja aikaa vievä ilmaisumuoto, vaatii kärsivällisyyteni treenaaminen yhtä paljon huomiota kuin visuaalisten taitojeni kartuttaminen.

Jos kuitenkin tekisin jotain toisin kirjallisessa opinnäytetyössäni, tutkisin enemmän sarjakuvantekoa käytännössä. Vaikka koen, että pitkän sarjakuvan perinpohjainen määrittely oli hyödyllistä, haluaisin jatkossa keskittyä vielä enemmän omien metodieni tutkimiseen.

Opin kirjallisen opinnäytetyön parissa paljon omista tavoitteistani, ja tunteeni siitä, että pitkä sarjakuva palvelee omia tavoitteitani parhaiten, vahvistui. Aion jatkaa pitkän sarjakuvan parissa tulevaisuudessakin, heti seuraavaksi taiteellisen opinnäytetyön parissa.

Viljakka, Siiri 2019. Pitkän sarjakuvan ymmärtäminen. Työkaluja visuaaliseen tarinankerrontaan.