24.09.2020

Tässä artikkelissa kerron kehittämishankkeestani, joka käsitteli sateenkaarisensitiivisyyttä lapsille suunnatussa tanssiesityksessä. Kehittämishanke oli osa Turun AMK:n Master School- eli ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaneita Taiteen uudet kontekstit -opintojani. Kirjoitin kehittämishankkeesta opinnäytetyön Leijona tulirenkaan läpi hyppäsi ja siitä selvisi – sateenkaarisensitiivisyys lapsille suunnatussa tanssiesityksessä.

 

Kohti sateenkaarisensitiivistä työskentelyä

Opinnäytetyöni keskiössä oli sateenkaariperheiden sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen yhdenvertainen oikeus näkyvyyteen, osallisuuteen ja vaikuttamiseen lapsille suunnatun tanssitaiteen kontekstissa. Tarpeeni puuttua näkymättömyyden ilmiöön heräsi, kun havaitsin, että lapsille suunnattujen tanssiesitysten käsikirjoitetuissa roolihahmoissa näkyy erittäin vähän sateenkaariperheitä ja sukupuoleltaan moninaisia ihmisiä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen käynyt katsomassa kymmeniä lapsille suunnattuja tanssi-, sirkus- ja teatteriesityksiä Helsingissä ja muutamilla muilla paikkakunnilla Suomessa. En ole nähnyt yhdessäkään esityksessä käsikirjoitettua sukupuolivähemmistöön kuuluvaa roolihenkilöä tai sateenkaariperhettä. Tämä tarkoittaa minulle sateenkaariperheen vanhempana, etten minä eikä lapseni ole nähnyt tanssiesityksien esittävän omaa perhemuotoa.

Vaikka sateenkaarevuutta ei ole havaintojeni mukaan useinkaan kirjoitettu selväksi lapsille suunnattujen tanssiesitysten kuvastossa, sateenkaarivähemmistöjä on esittävässä taiteessa tekijöinä siinä missä yhteiskunnan muillakin aloilla. Sateenkaariteemoja on havaittavissa enenevässä määrin nuorille ja aikuisille suunnatuissa esittävän taiteen teoksissa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat olleet avoimesti keskustelun aiheena suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosikymmeninä, ja oikeuksia on monelta osin saatu parannettua. Perheiden ja yksilöiden monimuotoisuutta nostetaan koko ajan enemmän esiin monilla lastenkulttuurin alueilla, kuten lastenkirjallisuudessa ja elokuvataiteessa.

Opinnäytetyössäni keskityin omaan alaani, tanssitaiteeseen, ja käytin esimerkkinä Tanssiva satuhetki -teosta, jonka parissa olen työskennellyt useita vuosia. Minulle on tärkeää tarkastella taiteen tekemistä ja lopputuloksia inklusiivisuuden, saavutettavuuden ja ihmisen kaikenlaisen moninaisuuden näkökulmista. Rajasin opinnäytetyöni keskittymään sateenkaarisensitiivisyyteen. Puhuessani sateenkaarisensitiivisyydestä tarkoitan ymmärrystä sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen ja perheiden moninaisuudesta, kykyä hahmottaa moninaisuuden merkitys ihmisen toimijuudessa sekä moninaisuuden huomioonottamista omassa toiminnassa. Käytän tässä artikkelissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen perheistä sanaa sateenkaariperhe. Suomen kieleen sana vakiintui viimeistään, kun vuonna 1996 perustettiin Sateenkaariperheet ry. Kaikki määritelmään sisältyvät yksilöt eivät kuitenkaan koe perhettään sateenkaariperheeksi tai halua käyttää perheestään sanaa sateenkaariperhe. (Jämsä 2008, 26–27.)

Rajasin opinnäytetyöni koskemaan lapsille suunnattuja tanssiesityksiä. Puhuessani lapsille suunnatusta tanssiesityksestä tarkoitan nykytanssikäsitteen alle ja lähelle lukeutuvia esityksiä, kuten improvisaatio, uusi tanssi, yhteisötanssi, osallistava esitys ja tanssiteatteri. Tanssivan satuhetken yhteydessä puhun roolihenkilöistä ja käsikirjoituksesta. Käsikirjoituksella tarkoitan työryhmän yhdessä luomia suuntia ja ajatuksia, jotka ohjaavat improvisaatiota ja esitystilannetta. Ajattelen, että toteuttamassani tanssitaiteessa ihminen esiintyy omana itsenään ja kuitenkin esille kohotettuna teoksen osana. Pyrin erottamaan esiintyvän ihmisen yksityisestä ihmisestä käyttämällä ilmaisua roolihenkilö. Ajatukseni sateenkaarisensitiivisestä työskentelystä ovat sovellettavissa mille tahansa tanssin ja esittävän taiteen alalle.

Kokemukseni mukaan lapsille suunnatuissa esityksissä toistuu usein kuvasto, jossa vain valkoiset, heterot, binääriset sukupuolet ja heteroydinperheet ovat esillä. Tällainen kuvasto ei anna lapsille ja nuorille esikuvia sateenkaariperheistä tai sukupuolen moninaisuudesta ja pitää ihmisen moninaisuuden näkymättömänä. Uskon, että tanssiesityksissä ei haluta tuottaa lapselle outouden kokemusta omasta itsestään tai omasta perheestään. Mielestäni lapsille suunnatun tanssitaiteen kentälle tarvitaan enemmän esimerkkejä sateenkaarisensitiivisistä käytänteistä, kannustusta ajatusmaailman normien laajentamiseen sekä tietoa yksilöiden ja perheiden monimuotoisuudesta.

Ulkopuolelle uhkaavat jäädä tällä hetkellä kaikki ne, jotka eivät mahdu stereotyyppiseen nais- tai miestanssijan rooliin, eivät liiku odotetulla tavalla tai kuulu kahden heterovanhemman perheeseen. Toiseutetuksi tuleminen voi aiheuttaa vähemmistöstressiä. Vähemmistöstressi on krooninen stressitila. Se syntyy muun muassa ympäristön sukupuoli- ja hetero-oletuksista, erilaisuuden tunteista, toiseuden kokemuksesta, sosiaalisesta leimautumisesta sekä kiusatuksi tulemisen ja väkivallan kokemuksista. Vähemmistöstressi voi vaikuttaa kielteisesti sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin. (Seta ry 2020.)

Lähdekirjallisuutena käyttämäni Sateenkaariperheet ja hyvinvointi. Käsikirja lasten ja perheiden kanssa työskenteleville tarjoaa laajan katsauksen sateenkaariperheiden omista kokemuksista palveluiden käyttäjinä sekä antaa vinkkejä sateenkaariperheiden kohtaamiseen eri palveluissa. Yksi kirjan taustalla olevan tutkimuksen tuloksista on, että yli 10 % sateenkaariperheiden vanhemmista kertoo jättäneensä syrjinnän pelon takia käyttämättä terveys- ja sosiaalialan palveluita ja 23 % kertoo selvittäneensä etukäteen palveluntarjoajan mahdollista ennakkoluuloisuutta (Jämsä 2008, 96). Perheitä kohtaavien ammattilaisten tulisi aina huomioida perheiden monimuotoisuus. Jos lapsen perhettä ei huomata tai kunnioiteta, ei lastakaan huomata tai kunnioiteta. Lapsen identiteetin ja itsetunnon voimistamisessa on ensisijaisen tärkeää hänen perheidentiteettinsä tunnustaminen ja tukeminen (Jämsä 2008, 24).

Edellä mainitussa teoksessa käsitelty moninaisuuden olettaminen on mielestäni keskeinen käsite yhdenvertaiseen toimintaan pyrittäessä. Moninaisuuden olettamisessa ajatukset viritetään vastaanottamaan yllättävää tietoa ja muistutetaan itseä siitä, ettei voi tietää toisen elämästä ja kokemuksesta mitään (Jämsä 2008, 104).

Minulle moninaisuuden olettamisen opettelu avautuu improvisaation kautta. Improvisaatio tarkoittaa minulle pyrkimystä hetkessä elämiseen ja asioiden kohtaamiseen niitä arvottamatta. Keskeistä on läsnäolo ja nyt-hetken jatkuva päivittäminen.

Tanssitaiteilija kohtaa työssään jatkuvasti uusia ihmisiä kuten esimerkiksi kollegoita, työpajojen osallistujia, yleisöjä ja esityspaikkojen henkilökuntaa.

Kohtaamisessa tulisi pyrkiä improvisoinnin kaltaiseen toteavaan tapaan sen sijaan, että annetaan itsensä tehdä oletuksia. Kohtaaminen on kuin improvisaatioon perustuvaa taidetta, joka voi parhaimmillaan nostaa yksilön loistamaan koko potentiaalissaan.

Pahimmillaan se voi surkastuttaa ihmisen näkymättömäksi. Kuten Jämsä (2008, 104) ehdottaa, tulisi kohtaamiselta odottaa yllätystä ja uuden, ainutlaatuisen ihmisen kohtaamista.

Moninaisuuden olettamiseen liittyy myös sisällyttävän kielen käyttö. Minulle sisällyttävä kieli tarkoittaa puhetapaa, joka ei sulje ketään ulkopuolelle. Se huomioi kaikenlaista moninaisuutta, eikä sisällä esimerkiksi hetero- eikä parisuhdeoletuksia. Työyhteisöissä se edistää työryhmän jäsenten mahdollisuuksia toimia kokonaisina itsenään.

 

Tanssiva satuhetki

Tanssiva satuhetki sai ensi-iltansa vuonna 2014. Kehitin Tanssiva satuhetki -konseptin tanssitaiteilijoiden Samuli Roinisen ja Maija Tuomen kanssa perustamassani 1001 kahvikuppia -taidekahvilaresidenssissä Tampereen Hervannassa. Tanssivan satuhetken esityskaari sai lyhyen jatkon Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen toiminta-alueella. Olen jatkanut konseptin kehittämistä, ja jatkan kehitystyötä edelleen alkuperäisten ja uusien tekijöiden kanssa. Nykyiseen työryhmään kuuluvat lisäkseni tanssitaiteilijat Tanja Illukka, Anni Puuperä ja Elli Isokoski. Muodostimme työryhmän vuonna 2018, jolloin esitimme teosta useissa eri yhteyksissä Helsingissä.

Tanssiva satuhetki solahtaa yleisöä osallistavan tanssiesityksen ja yhteisötanssin välimaastoon. Se on suunnattu kaikenikäisille mutta  erityisesti 2–7-vuotiaille, sateenkaariperheille, kaikenlaisille perheille, sukupuolivähemmistölapsille, varhaiskasvatusikäisille lapsille ja varhaiskasvatuksen työntekijöille.

Konseptia on hankala kuvailla yhdellä määritelmällä. Käytän ilmaisua osallistava esitys, sillä Tanssiva satuhetki on teos, jonka taiteellinen työryhmä on tehnyt ja johon yleisö vaikuttaa omalla toiminnallaan. Ajattelen, että ennen esityshetkeä teos ei ole vielä valmis. Teos on kokonainen vasta tapahduttuaan.

Teosta läpäisevä määrittelemättömyys sopii myös sukupuolen ja seksuaalisuuden kokemuksen monimuotoisuuteen. Kokemus voi muuttua, eikä sille tarvitse löytää olemassa olevaa määritelmää.

Esitys pohjautuu improvisaatioon, ja se toteutuu joka kerta erilaisena. Esityksessä luetaan ja tanssitaan tarina, joka on kirjoitettu osallistujien tarinoiden pohjalta. Esiintyjät eivät välttämättä tunne tarinaa ennalta, ja tarinaa käsitellään joka kerta uusilla tavoilla. Emme esitä kuultua satua puheteatterin keinoin, näytellen tai miimisesti. Tavoitteenamme on kuulla luettu tarina ja elää sitä eteenpäin liikeimprovisaation keinoin. Tavoittelemme olemisen tapaa, jolla toimintamme ei riitele tarinan kuulemisen kanssa, vaan kulkee käsikädessä tasavertaisesti ja antaa meidän noudattaa omia improvisaation ja esiintymisen periaatteitamme. Emme pyri miellyttämään katsojaa, ja esityksessä vallitseekin kuriton ilmapiiri.

 

Kyselytutkimus sateenkaariperheille ja sukupuolivähemmistöön kuuluville

Opinnäytetyöprosessin yhteydessä toteuttamani kyselyn tavoitteena oli kuulla suoraan sateenkaariperheiltä ja sukupuolivähemmistöiltä kokemuksia sateenkaarivähemmistöjen näkymisestä lapsille suunnatuissa tanssiesityksissä, kerätä toiveita tulevaan esitykseemme liittyen sekä antaa mahdollisuus tarinoida tai kertoa toiveita Tanssivan satuhetken tarinaan. Toiveiden keräämisen avulla halusin kuulla sateenkaarivähemmistöjen tarpeita ja asettaa sateenkaarivähemmistöjen näkökulman teoksen lähtökohdaksi. Halusin myös nostaa sateenkaarivähemmistöjen ääntä kuuluville esityksessä kuultavassa mielikuvituksellisessa taustatarinassa. Kuten Jämsä ja Karvinen (2008, 189) toteavat, mitä enemmän lapsia ja nuoria kuullaan ja arvostetaan, sitä enemmän kasvaa itseen ja toisiin kunnioittavasti suhtautuvia nuoria ja aikuisia.

Kyselytutkimuksen vastaukset vahvistavat omaa kokemustani siitä, että sateenkaariperheitä ja sukupuolivähemmistöjä on nähty vain muutamissa esittävän taiteen teoksissa. Kävi ilmi, että vain noin 10 % vastanneista oli havainnut näkemissään esityksissä sukupuolen tai perheiden moninaisuutta. Vastaukset kannustavat hetero- ja cis-normatiivin ylittämiseen ja monimuotoisuuden näyttämiseen lapsille suunnatuissa tanssiesityksissä.

Kyselyn vastauksissa toivotaan, ettei sateenkaariominaisuutta korosteta, vaan että sateenkaarevuus esitetään osana normia, sellaisena kuin se sateenkaarilasten ja sateenkaariperheiden lasten elämässä onkin.

Saimme tarinaan ilahduttavaa sisältöä kyselylomakkeen toiveista. Tarinoihin päätyivät mukaan seuraavat toiveet: ”Unelmien toteutuminen: ’Poika’ saa olla prinsessa” ja ”Avaruusaihe, jossa komentajakapteeni Anna johtaa hassua avaruusasemaa”. Kirjoitimme opinnäytetyöprosessiin kuuluvaa esitystä varten kolme tarinaa: Yksisarvisen uni, Haahu ja Avaruussirkus. Jokaisessa tarinassa on matkan varrella kuultuja lasten ja nuorten tarinoita sekä aikuisten toiveita.

 

Huomioita työskentelyprosessista

Kehityshankkeen aikana loimme sateenkaarisensitiivisen katsauksen taiteellisen työryhmän työskentelyyn sekä teoksen tarinoihin, kieleen ja kuvastoon. Työskentelyn aluksi koin tärkeäksi panostaa turvallisen ilmapiirin luomiseen. Kerroin ajatuksesta, kun tiedostaa, ettei toisesta voi tietää mitään, antaa itselleen luvan kohdata toinen vapaasti. Tietämystään ja sanomisiaan ei tarvitse jännittää, kunhan taustalla on ihmisen yhdenvertainen arvomaailma ja toisen kunnioittava kohtaaminen (Jämsä 2008, 22). Harjoituksissa yksi tanssijoista kertoi tämän ajatuksen huojentaneen häntä.

Koin tärkeäksi painottaa, että tieto ei ole tärkein asia, vaan tärkeää on kohtaamisen ja toimimisen tapa. Painotin myös leikkisyyttä, sillä olimme tekemisissä lapsille suunnatun teoksen kanssa. Painotin myös kaikkia koskevaa keskeneräisyyttä – kukaan ei koskaan tiedä kaikkea, ja uuden tiedon äärellä saa ja pitää kysyä. Työryhmän antaman palautteen perusteella koen, että ajatukset tasavertaisesta keskeneräisyydestä on hyvä tuoda esiin työskentelyn alussa.

Keskustelimme moninaisuuden huomioimisesta esityksemme aikana. Uskon, että osallistavissa esityksissä vuorovaikutus ja luottamus onnistuvat, kun yksilö tai perhe kohdataan neutraalin avoimesti. Kuten Jämsä (2008, 24) toteaa, jos lapsen perhettä ei huomata tai kunnioiteta, ei lastakaan huomata tai kunnioiteta. Kohdatessaan yleisönsä esiintyjä ei voi tietää katsojien sukupuolta tai perhemuotoa. Tämä on muistettava yleisöä puhuteltaessa. Mietimme tapoja käyttää sisällyttävää kieltä esityksen aikana. Päädyimme siihen, että meillä ei ole tarvetta käyttää kenestäkään osallistujasta sukupuolittunutta nimitystä esityksen aikana. Tätä esitystä ajatellen meidän oli mahdollista tehdä sääntö, ettemme käytä sanoja tyttö, poika, nainen tai mies ja käytämme ilmaisua sinun oma aikuinen.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen esiin tuomisen keinot tanssiesityksessä antoivat meille mielenkiintoisen haasteen. Kuinka olla alleviivaamatta sateenkaariominaisuutta mutta tuoda se kuitenkin niin selkeästi esiin, että mahdollisimman moni katsoja sen ymmärtää? Kuinka voi tehdä selväksi sukupuolen moninaisuuden ja moninaisen perhemuodon tanssiesityksessä, jossa esiintyjät esiintyvät arkisesti omina esille nostettuina persooninaan?

Vaihdoimme esityksen tarinoiden sukupuolitetut ilmaisut sukupuolineutraaleiksi, esimerkiksi miehen vaihdoimme ratsastajaksi. Tavoitteeksi asetimme tarinan runollisesta vapaudesta kiinni pitämisen samalla, kun sanoitamme selkeästi, että kyseessä on sateenkaariperhe tai sukupuolivähemmistö. Halusimme käsitellä koko teosta taideteoksena, emme toiminnallisena opetushetkenä. Perinteiset tytön ja pojan roolit vaihdoimme normeja laajentaviksi; vaihdoimme kohdan ”poika nosti tyttöä” muotoon ”he nostivat toisiaan”. Äiti ja isä -ilmaisut vaihdoimme perheiden moninaisuutta kuvaaviksi, kuten ”kaksi isää” ja ”äiti ja mama”.

Omalla taiteenalallamme, tanssitaiteessa, ja tässä kontekstissa emme näyttele. Näytteleminen saattaisi synnyttää stereotypioiden kopioita ja olla ristiriidassa arkiseen improvisatoriseen olemiseemme. Huomioimalla toimintaamme vaikuttavat sisäistetyt sukupuolikategoriat ja normit voimme uudistaa niitä ja siten edesauttaa moninaisen ihmiskuvan välittämistä. Koen, että liikkuminen ja improvisaatio tuovat esiin ihmisen sisäistämiä, tiedostamattomiakin arvolatauksia ja asenneilmapiiriä.

Työryhmäläisemme ovat ammatissaan harjoitelleet laajasti eri improvisaatiotekniikoita. Improvisaatiota harjoitellessamme olemme harjoituttaneet itseämme totuttujen tapojen poisopetteluun. Olemme siis jo jollakin tavalla ammattimme kautta tulleet tutuiksi oletusten ja tottumusten tunnistamisen ja niistä poisopettelun kanssa.

Tullessamme tietoiseksi siitä, että kannamme mukanamme liike- ja arvonormeja, olemme jo askelen lähempänä niistä irti päästämistä.

Improvisaatio on myös mahdollisuus. Se antaa esiintyjän nauttia monista rooleista ja sukupuolista. Improvisaatio voi olla kuin fluidi sukupuoli: ihminen voi kokea liukumaa ja liikkuvuutta sukupuolessaan ja sen ilmaisussa. Toteuttamalla itsestämme lähtevää yksilöllisyyttä fluidisti, eli joustavasti, voimme juhlistaa yksilöä ja ihmisen monimuotoisuutta.

Se, mitä tässä esityksessä pystymme tekemään, on olla oma, ihana yksilönsä. Omana itsenään olemisen lisäksi tarvitsemme myös tietoisuutta sateenkaarisensitiivisestä työotteesta, jotta improvisaatioon perustuvassa tilanteessa ja kaikkien tapahtumaan liittyvien yllätysten kohdalla ei tapahdu ristiriitaista reagointia. Tekijällä on oltava tietoa sateenkaarivähemmistöjen monimuotoisuudesta sekä ymmärrystä sateenkaarivähemmistöjen yhdenvertaisuuden hatarasta asemasta. Tekijän on uskallettava tarkastella omaa positiota suhteessa tähän tietouteen. Se antaa tekijälle käsityksen omista etuoikeuksista ja sitä kautta kyvyn asettua tilanteeseen omana, tiedostavana itsenään.

Harjoituksissa muistutimme itseämme siitä, että toimiessamme yhdenvertaisuutta kunnioittaen voimme toimia levollisin mielin. Tiedon lisääntymisen ei tarvitse merkitä tuskan lisääntymistä. Tiedon sisäistäminen ja sen kanssa eläminen ilman jatkuvaa tietoisuutta kuulostaa minulle hyvin samankaltaiselta kuin improvisaation harjoittelu. Harjoitteluvaiheessa improvisoija pyrkii oppimaan uusia työkaluja ja tulemaan tietoiseksi itsen käytöstä. Seuraavassa vaiheessa pyritään uskomaan siihen, että tieto on sisäistetty, eikä sitä tarvitse pitää aktiivisesti omassa tietoisuudessaan.

Toimittaessa uuden tiedon kanssa, oli se sitten sateenkaaritietoutta tai liikeimprovisaation keinoja, on luotettava tiedon sisäistymiseen. Sen jälkeen voi pyrkiä toimimaan omana, vapaana itsenään ja nauttimaan tapahtumista.

Meitä auttoi myös muistutus teoksen kohderyhmästä eli lapsista ja perheistä. Ajatus lapsiyleisön kanssa toimimisesta vapautti ja palautti leikkisän liikkeen ajatuksen. Liikkeestä nauttiminen ja hassuttelu tuntuvat päästävän meidät mielentilaan, johon lapsiyleisön on helppo luoda yhteys. Tanssijan vapautunut revittely ei tarkoita omien arvojen unohtamista. Teoksen tärkeät ja vakavatkin tavoitteet kulkevat mukana, sisäistettyinä ja tallennettuina. Mieli, liike ja tapahtumat saavat kuitenkin olla vapaita aivan kuten kohderyhmä.

Harjoituksissa syntyi sattuman kautta uusi, todella hyvä käytäntö. Esittelemme esityksen alussa toisemme yksitellen yleisölle siten, että kaksi esiintyjää kertoo kolmannen esiintyjän nimen ja mielikuvituksellisia asioita hänestä samalla, kun esittelyn kohteena olija liikkuu. Elli alkoi esitellä Tanjaa, mutta unohti tämän nimen ja sanoi ”Tässä on Anna!”. Me muut emme tietenkään tienneet, miksi Elli sanoi näin. Ilahduin tästä, sillä se antoi mahdollisuuden leikitellä sukupuoliin liitetyillä ja sukupuolineutraaleilla nimillä. Jatkoin ”Vai oliko se Eero…” Jatkoimme arvuuttelua mies- ja naisoletetuilla nimillä ja sukupuolineutraaleilla nimillä. Päätimme säilyttää tämän esityksessä sillä tarkennuksella, että esittelyn kohteena oleva saa itse päättää, minkä nimen hän hyväksyy. Tällä keinolla nostamme esiin oman nimen tärkeyttä ja sukupuoltaan pohtivien lasten ja nuorten tarvetta kokeilla itselle sopivaa nimeä.

 

Sukupuolittamisesta vapaa esitys ja katsojan helpotus

Harjoitusjakson jälkeen esitimme Tanssivan satuhetken Kallion kirjaston Kupolisalissa yhteistyössä Sateenkaarihyllyn kanssa 10.3.2020. Esitys sujui erittäin hyvin. Yleisö oli ehkä innokkain ja osallistuvin koko Tanssivan satuhetken historiassa. Esiintyjille jäi hyvä tunne kokonaisuudesta ja sateenkaarisensitiivisten tavoitteiden täyttämisestä. Mielestäni tunnelmaan toi vapautuneisuutta lupaus siitä, että olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Niin esiintyjät kuin yleisökin tuntuivat helpottuneilta ja riemastuneilta. Esitys tuntui yhteiseltä löytöretkeltä sateenkaarimaahan.

Sain monta vastausta palautekyselyyn sekä aikuisilta että lapsilta. Vastauksista nousee esiin ilo esityksen imuvoimasta, joka sai katsojat kiinnostumaan, osallistumaan ja viihtymään. Useasta palautteesta kävi ilmi ilo esityksen sukupuolettomuudesta.  Vastausten perusteella tulkitsen, että onnistuimme luomaan sukupuolituksesta vapaan esityksen, joka tarjosi iloisia yllätyksiä niin aikuisille kuin lapsillekin. Onnistuimme siinä, että emme antaneet vahvoja viitteitä kumpaankaan binääriseen sukupuoleen. Se ei tarkoita ihmisen neutralisointia, vaan vapautta olla yksilöllinen.

Eräs vastaaja koki helpotusta saadessaan nähdä esityksen, jossa voi huokaista helpotuksesta, kun saa samaistua ja eläytyä kehollisella kinestesialla sukupuolinormeja rikkoviin ”esikuviin” ja nähdä itselle ominainen tapa liikkua ja toteuttaa sukupuoltaan. Yksi katsoja oli kokenut esiintyjien liikkumisen ja olemisen olevan vailla perinteisiä viitteitä binäärisiin sukupuoliin ja totuttuihin liikkumisen tapoihin, ja toinen katsoja oli huomannut esityksessä käytettävät sukupuolineutraalit nimet.

Vastanneiden kokemus siitä, sisälsikö esitys sateenkaariperheitä tai sukupuolivähemmistöjä, hajautui yhdestä selkeästä kyllä-vastauksesta yhteen selkeään ei-vastaukseen saakka. Näiden ääripäiden väliin jäi vastauksia, joissa esityksen perheet ja sukupuolet koettiin neutraaleina, esitys koettiin sensitiivisenä, vastaaja ei ollut ajatellut asiaa ja yksi vastaaja ei osannut sanoa.

Entä antoiko esitys koettavaksi palasen arkitodellisuutta kaikkine moninaisuuksineen? Aikuisten vastausten perusteella päättelen, että onnistuimme tavoitteessa näyttää esityksessä moninaisuutta. Arvoitukseksi sen sijaan jäi, mitä lapset kokivat. Näkikö lapsi esityksessä ehkä ensimmäistä kertaa oman perhemuotonsa, tai näkikö lapsi lavalla kenties oman esikuvansa? Näihin kysymyksiin ei ehkä ole lasten kohdalla mahdollista saada vastausta heti esityskokemuksen jälkeen – jos  milloinkaan.

Kulttuuria kaikille -palvelu toteutti selvityksen ”Hurjan paljon enemmän queer!” – Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen toiveita ja kokemuksia taide- ja kulttuuritarjonnasta (Lahtinen & Paqvalén 2014). Selvitys tutki sitä, miten hyvin taide- ja kulttuurikenttä huomioi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tarpeita ja toiveita, sekä millaisia mahdollisia esteitä taide- ja kulttuuritarjontaan osallistumiselle on. Kuten Lahtinen toteaa, esityksen antamat kokemukset voivat olla tärkeitä, vaikka niitä ei osattaisi vielä (Lahtinen & Paqvalén 2014, 17). Esimerkiksi lapsena koettujen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsittelevien taide- ja kulttuurikokemusten merkitys on voinut usein hahmottua vasta myöhemmällä iällä.

 

Hyviä käytänteitä

Taiteilijoilla on erinomainen mahdollisuus antaa tilaa ja näkyvyyttä ihmisen moninaisuudelle työnsä kautta. Prosessin aikana vahvistui huomioni siitä, että noudattaessaan yhdenvertaista arvomaailmaa tekijä voi toimia vapaasti omana itsenään. Silloin ollaan jo pitkällä, kun tekijä ajattelee, kohtaa, toimii, näyttää ja viestii yhdenvertaisuutta kunnioittavasti. Ajattelen, että antaessaan oman ja osallistujien moninaisuuden näkyä tekijä edistää yhdenvertaisuutta. Sateenkaarisensitiivisyyden huomioimiseen päästään sillä, että hankitaan aktiivisesti LHBTIQA+-tietoutta sekä tarkastellaan omia työskentelytapoja, työskentelyn rakenteita sekä tanssiteoksia.

Mitä siis tarvitaan, jotta päästään sateenkaarisensitiiviseen työskentelyyn? Tulin tulokseen, että sateenkaarisensitiivisyyden huomioimiseen päästään sillä, että tarkastellaan tekijöiden keskinäistä työskentelyä sekä tanssiteoksia normikriittisesti. Ehdotan, että työskentelyssä on aluksi hyvä ottaa käyttöön turvallisemman tilan periaatteet. Työskentelyilmapiirin ollessa turvallinen voi siirtyä tarkastelemaan tekijöiden toimintaa ja arvopohjaa havainnoiden mahdollisia heteronormatiivisia käytänteitä.

Työskentelyyn tulisi sisällyttää ajatus moninaisuuden olettamisesta ja kunnioittamisesta. Työskentelyn alkaessa on hyvä muistuttaa itseään siitä, että koskaan en voi tietää toisesta kaikkea – ja että se on hyvä ja mielenkiintoinen asia. Kollega voi olla osittain tuttu tanssitaiteen kentältä, mutta mitä todellisuudessa tiedän hänestä? Moni vähemmistöpiirre, kuten sukupuolen ja perheen moninaisuus, eivät näy ulospäin. On hyvä pyrkiä tietoisesti purkamaan oletuksia toisen sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, perhemuodosta ja perhetaustasta. Työskentelyprosessin aluksi on hyvä antaa jokaiselle tilaisuus kertoa, millä nimellä haluaa tulla kutsutuksi ja oma pronomini, kun käytetään kieltä, jossa on sukupuolitetut pronominit.

Työskentelykäytäntöjen ollessa sallivia voi tarkastella työstettävää teosta. Teoksen tulisi välittää tasa-arvoista ja yhdenvertaista arvomaailmaa. Teoksen antaman kuva ihmisistä, sukupuolista ja perhemalleista tulisi olla moninaisuutta kuvaava. Moninaiset yksilöt tulisi esittää tasavertaisina. Teoksessa käytetyn kielen tulisi olla moninaisuutta huomioivaa. Osallistavissa tanssiesityksissä on puheesta hyvä karsia pois sukupuolittavat sanat, kuten tytöt ja pojat, kun kohtaa ennalta tuntemattomia osallistujia. Näiden sijaan voi käyttää sukupuolineutraaleja sanoja, kuten esiintyjät ja perheenjäsen. On hyvä huomioida myös, ettei käytä sanoja ”tavallinen” tai ”normaali” heteroista, cis-sukupuolisista tai heteroydinperheistä.

Viestinnässä käytetyn kielen ja kuvaston tulisi kuvastaa ihmisen ja perhemuotojen monimuotoisuutta. Viestinnässä tulisi ilmaista aktiivisesti syrjimätön ilmapiiri ja suunnata viestintä myös sateenkaariperheille. Yhteistyötahoille tulisi viestiä avoimesti sateenkaariarvojen noudattamisesta. Toimintatilat tulisi pyrkiä järjestämään monien sukupuolten tarpeita vastaaviksi.

 

Lopuksi

Tutkimukseni mukaan sateenkaarisensitiivisyyden huomioiminen lapsille suunnatuissa esityksissä on tarpeellista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sateenkaarivähemmistöjen yhdenvertainen oikeus tulla nähdyksi ja olla näkyvillä ei toteudu täysin. Näkymättömyys voi johtaa heteronormatiivisten arvojen ylläpitämiseen taidekuvastossa ja käytänteissä. Toiseutetuksi tuleminen taas voi johtaa sateenkaariperheiden ja sateenkaarivähemmistöjen osallisuuden ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin heikkenemiseen. Se voi myös vahvistaa vähemmistöjen näkemistä toisarvoisina. Onnistunut sateenkaarisensitiivisyyden huomioiminen johtaa saavutettavuuden parantumiseen. Saavutettavuus voi johtaa osallisuuteen, joka taas mahdollistaa vähitellen aiempaa yhdenvertaisemman, inklusiivisen lastenkulttuurin.

Sateenkaarisensitiivisyys työskentelyssä ja esityksissä edistää myös tekijöiden hyvinvointia sekä lisää yleistä tietoutta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä. Tämän taas voi katsoa lisäävän yhdenvertaisuuden toteutumista yhteiskunnassa laajemmin. Sateenkaarisensitiivisten arvojen sisällyttäminen taiteellisten työryhmien keskinäiseen työskentelyyn edistää jokaisen tasavertaisuutta, muidenkin kuin sateenkaarivähemmistöjen.

Toiveenani on nähdä jonakin päivänä sateenkaarivähemmistöt osana lastenkulttuurin monimuotoista normia, ei erityisessä asemassa. Uskon, että yhdenvertaisuutta luodaan tarjoamalla lapsille yhdenvertaisia kokemuksia ja näyttämällä heille elämän monimuotoisuutta. Lapsen on helpompi kasvaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta levittäväksi aikuiseksi saatuaan lapsuudessa kokemuksia kuulluksi tulemisesta, vaikuttamisen mahdollisuuksista ja yhdenvertaisuudesta monimuotoisessa ympäristössä. Kuten Linnanpuomi (2020, 5) toteaa, moninaisuuden tunnistaminen johtaa kohti lasten ja nuorten kulttuuristen oikeuksien toteutumista ja aiempaa yhdenvertaisempaa lastenkulttuurikenttää.

Lähteet

Jämsä, J. (toim.) 2008. Sateenkaariperheet ja hyvinvointi. Käsikirja lasten ja perheiden kanssa työskenteleville. Jyväskylä: PS-kustannus.

Lahtinen, E. & Paqvalén, R. 2014. Hurjan paljon enemmän queer! –Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen toiveita ja kokemuksia taide- ja kulttuuritarjonnasta. Helsinki: Kulttuuria kaikille -palvelu.

Linnanpuomi, A. 2020. Aluksi. Teoksessa M. Mäkinen (toim.) Saavutettavuusopas, 4–6.

Seta ry 2020. Sateenkaarisanasto. Viitattu 15.4.2020. www.seta.fi > sateenkaaritieto > sateenkaarisanasto.