Siirry sisältöön Siiry hakuun

Talk Journal

Tekijät | Authors

Kuvassa näkyy osa kannettavasta tietokoneesta, levysoittimesta, kuulokkeista ja kaiuttimista.

SuperCollider-ohjelmointikieli kokeellisen musiikin ja äänitaiteen välineenä

25.01.2022

SuperCollider on  ääniohjelmoijien suosima ohjelmointikieli.  Se on pienen piirin suosima työkalu, joka soveltuu esimerkiksi äänitaiteen tekemiseen. Sen tulevaisuutta on vaikea ennustaa, sillä se on kehittynyt pitkälti spontaanisti vapaaehtoisessa kehittäjäyhteisössä.

Turun ammattikorkeakoulun Taiteen uudet kontekstit Master School -koulutuksen opinnäytetyössäni haastattelin neljää henkilöä, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet ääniohjelmointiin soveltuvaa SuperCollider-ohjelmointikieltä taiteellisen työnsä tukena. Haastateltavat olivat Kirsi Ihalainen, Joonas Siren, Jusu Vehviläinen ja Ellen Virman. Haastateltavista Siren, Vehviläinen ja Virman käyttävät SuperCollideria kokeellisen musiikin tekemiseen. Ihalainen on tehnyt SuperColliderilla äänitaidetta.

Joonas Siren tekee musiikkia nimellä Forces. Ellen Virman tekee musiikkia nimellä Eilien. Jusu Vehviläinen muodostaa veljensä kanssa Pink Twins -nimisen duon, joka tekee musiikkia ja mediataidetta. Kirsi Ihalainen on keskittynyt luonnon ja eläinten ääniä hyödyntävään äänitaiteeseen.

Olen itse käyttänyt SuperCollideria vuodesta 2012. Käytän sitä improvisoiduissa musiikkiesityksissäni ja taiteellisissa äänitöissäni.

SuperCollider-kieli

SuperCollider on James McCartneyn kehittämä reaaliaikainen ohjelmointikieli algoritmisäveltämiseen ja generatiivisen musiikin tekemiseen. Kieli on kehitetty puhtaasti ääniohjelmointia varten, eikä sillä ole muita käyttötarkoituksia. SuperCollider on lausekielinen ohjelmointikieli, joka muistuttaa syntaksiltaan eli lauseopiltaan SmallTalk-kieltä.

SuperColliderissa ei ole graafista käyttöliittymää, mutta ohjelmointiympäristö tarjoaa välineet graafisen käyttöliittymän rakentamiseen. SuperCollider on ilmainen kieli, ja se on ladattavissa yleisimmille käyttöjärjestelmille. Ohjelmointiympäristöä kehitetään vapaan lähdekoodin ideaalin mukaisesti eli periaatteessa kuka tahansa voi osallistua SuperColliderin kehittämiseen, jos hänellä on tarvittavat ohjelmointitaidot.

Oma saarekkeensa

Haastatteluaineistoni perusteella SuperCollider-ohjelmointikieli voidaan nähdä omana saarekkeenaan. Kyseessä on suhteellisen pienen käyttäjäyhteisön ohjelmointikieli, jonka ympärille on muodostunut oma alakulttuurinsa.

Opinnäytetyöni haastatteluissa SuperCollideria kuvataan ’instrumentinrakennustyökaluksi’.

Haastatteluaineistoni perusteella SuperCollider on mahdollistanut livekoodauksen yhtenä kokeellisen musiikin tekniikoista. Livekoodauksessa ääniohjelmoija luo ääntä kirjoittamalla koodia livetilanteessa. Yksi yleisimpiä livekoodausvälineitä on SuperColliderin lisäosa TidalCycles.

Aineistoni perustelleen ääniohjelmoijat ovat ennen SuperCollideria tutustuneet muihin ääniohjelmointikieliin, kuten Max/MSP:hen tai Pure Dataan. Edellä mainitut kielet ovat visuaalisia ohjelmointikieliä, ja SuperCollider eroaa niistä siinä, että SuperCollider on lausekielinen ohjelmointikieli. Muita lausekielisiä ääniohjelmointikieliä on SuperColliderin lisäksi esimerkiksi Csound ja ChucK.

SuperColliderin opettaminen ja oppiminen

Suomessa SuperCollider-ohjelmointikielen opetus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja Sibelius-Akatemiaan. Lisäksi Algorave Helsinki -ryhmä on järjestänyt livekoodaukseen keskittyneitä työpajoja Keskustakirjasto Oodissa. Viime vuosina SuperColliderin opetus on demokratisoitunut esimerkiksi Eli Fieldsteelin YouTubessa julkaistujen tutoriaalien ansiosta.

Haastatteluaineistoni perusteella minulle on jäänyt käsitys, että SuperColliderin opettelu on pitkä ja haastava prosessi, eikä kieltä myöskään suositella ensimmäiseksi ohjelmointikieleksi.

Toisaalta kieli myös imee mukaansa. Siitä on monelle tullut monelle tärkeä työkalu ja itseilmaisun välinä.

Opettelin itse SuperColliderin lukemalla internetistä tutoriaalisivuja ja tekemällä Eli Fieldsteelin videotutoriaaleja. Oppimisprosessi ei ollut helppo eikä nopea, mutta olen pystynyt tekemään SuperColliderilla  asioita, joihin ei ehkä muuten olisi ollut mahdollisuutta.

SuperColliderin käyttö taiteessa

SuperCollider-kielen ympärille on kehittynyt aktiivinen ja kansainvälinen kehittäjäyhteisö, joka tekee yhteistyötä taiteilijoiden kanssa. Osa kielen kehittäjistä on myös itse taiteilijoita.

Haastatteluaineistoni perusteella SuperCollider on tehokas ohjelmointikieli äänitaiteen ja kokeellisen musiikin tekemiseen.

SuperCollider-kielen integrointi muihin järjestelmiin kuten pelimoottoreihin on vaikeaa. Kielen kaupallinen käyttö on vähäistä. Toisaalta SuperCollider ilmaisena vapaan lähdekoodin järjestelmänä tarjoaa äänestä kiinnostuneille taiteilijoille hyvän ja huokean työkalun.

SuperCollider-kielellä on aktiivinen ja kansainvälinen käyttäjäyhteisö. Kieltä kehitetään vapaa-ajalla ja ilmaiseksi. SuperColliderin kehittäjiä on työllistynyt ääniohjelmointiyrityksiin, mikä on tarkoittanut sitä, että kehittäjät jättävät SuperColliderin kehittämisen ja keskittyvä uuteen palkkatyöhönsä.

Opinnäytetyöni on tuonut esille kokemuksellisen puolen, joka liittyy ohjelmointiin. SuperColliderin parissa työskentelyä kuvataan rauhoittavaksi prosessiksi. Ohjelmointikielen valinta ei välttämättä aina liity kielen tehokkuuteen tai käytännöllisyyteen, vaan kysymys voi olla työn kulusta ja henkilökohtaisista mieltymyksistä.

 

SuperColliderilla tehtyä musiikkia

Atte Häkkinen: https://attehakkinen.bandcamp.com/track/02022020

Eilien, Digital Lovers: https://genot.bandcamp.com/album/digital-lovers

Forces, Epoch: https://ginandplatonic.bandcamp.com/album/epoch

Pink Twins: https://pinktwins.bandcamp.com/

 

Lisätietoja

Kirsi Ihalaisen kotisivut: https://kirsiihalainen.com/

Eli Fieldsteelin tutoriaalisivut: https://youtu.be/yRzsOOiJ_p4

SuperColliderin kotisivut: https://supercollider.github.io/

Atte Häkkinen (2021) Se on vähän semmoinen oma saarekkeensa – SuperCollider-ohjelmointikielen käyttö suomalaisessa kokeellisessa musiikissa ja äänitaiteessa. Opinnäytetyö (YAMK). Turku: Turun ammattikorkeakoulu.

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *