24.03.2020

Kuvataiteilijan kirjallisessa opinnäytetyössä sanat muuttuivat materiaaliksi, josta koostui kollaasimainen taideteos. Vapaudenkaipuu ajoi venyttämään asetettuja sääntöjä ja käyttämään omia kirjoituksia lähtökohtana työlle, joka pohtii taiteen ja elämän limittymistä.

Kuvan tekijälle tekstin tuottaminen voi olla haaste. Henkilökohtaisesti ajattelin selviäväni kirjallisen opinnäytetyön tekemisestä suhteellisen helposti, koska olen aiemmin yliopistossa tuottanut pidempiäkin tekstejä. Kaavailin tutkimusalueekseni oman työskentelyni kehittymisen analyysia ja tärkeimpien vaikuttajieni esittelyä. Kaikesta pohdiskelusta ja lähdemateriaalin tutkimisesta huolimatta en kuitenkaan saanut mitään paperille. Tuntui, että olin reflektoinut omaa tekemistäni jo riittämiin ja pureskellut ajatukset päässäni niin useasti, ettei niihin palaaminen enää antanut itselleni mitään.

Kesti aikansa, että ymmärsin katsoa taaksepäin toisella tavalla: kaivoin esiin viime vuosieni muistiinpanoja ja kirjoituksia, joista aloin poimia taiteeseen ja työskentelyyni liittyviä pohdintoja. Löysin myös kiinnostavia sitaatteja, tunnelmakuvauksia sekä runoluonnoksia, ja niin opinnäytetyöni idea alkoi hahmottua. Päädyin koostamaan taiteen tekemistä tarkastelevan kollaasimaisen päiväkirjan, jonka merkinnät on jaettu vuodenkiertoon kuukausittain. Fragmentaaristen merkintöjen päivämäärät noudattavat niiden oikeaa kirjoitusajankohtaa, vain vuosi jää hämärän peittoon.

Kaunokirjallisuus motivaation lähteenä

Koska kirjallisuus ja runous ovat minulle läheisiä, oli luontevaa työstää opinnäytetyöstä kaunokirjallinen kokonaisuus. Oman jo kauan sitten kirjoitetun tekstin editoiminen oli mielekästä ja asiatyylistä vapaa työstäminen hyvin palkitsevaa. Vapaus on kaikessa tekemisessäni tärkeä arvo, joten kapinoin annettuja muotoja ja määrittelyjä vastaan ja halusin tehdä työn omilla säännöilläni. Onnekseni kokeileva tyylini myös hyväksyttiin.

Olen aina ollut kiinnostunut taiteilijatarinoista ja taiteilijoiden päiväkirjoista. On antoisaa ja lohdullistakin lukea luovien ihmisten sisäisistä kamppailusta ja elämästä taiteen ympäröimänä. Kaunokirjallisuudessa viehätyn usein omakohtaisista teoksista, jotka kertovat jotain tekijän kokemuksista ja persoonasta. Siksi halusin nostaa opinnäytetyöni keskiöön omia autenttisia muistiinpanojani silläkin uhalla, että ne saattavat tuntua välillä liian paljastavilta, noloiltakin. Henkilökohtaisuus on kiinnostavaa.

Keskeneräisyys voi olla hyve

Kirjallisen opinnäytetyöni ”Sinistä valoa” työstäminen oli itseymmärrystä ja armollisuutta tuova prosessi. Ymmärsin, kuinka tietynlaiset ajatukset ja tunnelmat toistuvat suhteessani taiteeseen ja elämään ylipäätään. Ajoittainen synkkyys ja epävarmuus tulee aina palaamaan, eikä sitä kannata säikähtää. Opin myös jälleen, että kyseenalaistaminen on hyvä taito, mutta ainaisen pohdiskelun sijaan on välillä parempi tehdä jotain konkreettista.

Uskalsin julkistaa työn, jossa on keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä. Aion jatkossakin yrittää oikealla tavalla vaatia itseltäni vähän vähemmän, sillä muita ei kiinnosta se, onko teos itselleni täydellinen, vaan että se ylipäätään on koettavissa. Taiteilijan itseensä käpertyvän työskentelyn vastapainoksi on hyvä muistaa antamisen ja jakamisen tärkeys.

Kohti kuvallisen ja kirjallisen ilmaisun vuorottelua

Olen aina kirjoittanut paljon kuvallisen ilmaisun ohella. Nämä kaksi tekemisen tapaa ovat toimineet hyvin toisiaan tukevina vastakohtina. Kuvissani tavoittelen ennalta määrittymätöntä, abstraktia tunnelmaa ja haluan olla vapaa käsitteistä. Tekstillä sen sijaan voin halutessani ilmaista asioita hyvinkin tarkasti.

On ollut ilahduttavaa kuulla, miten hyvin erilaiset lukijat ovat tähän mennessä kokeneet teokseni. Teksti on avautunut myös minua henkilökohtaisesti tuntemattomille, mikä tietenkin on ollut tavoitteena. Opinnäytetyöprosessi sellaisena kuin sen itselleni muokkasin antaa rohkeutta jatkossa julkaista enemmänkin omia tekstejä muun taiteellisen työskentelyn ohessa.

Vaikka kaunokirjallinen lähestymistapa opinnäytetyöhön oli ehkä työläämpi ja haastavampi kuin perinteinen tutkielmamalli, oli se lopulta itselleni ainoa mahdollinen. Löysin itsestäni kirjoittajan, joka suhtautuu työhön intohimoisesti ja jaksaa hioa tekstiä julkaisukuntoon tunteja laskematta. Vaikka säännöt voivat olla kirjoittaessakin hyvä rajoite, syntyy niitä rikkomalla usein jotain merkittävämpää kuin niitä noudattamalla.

Sini Saarenpää (2019), Sinistä valoa.