Siirry sisältöön Siiry hakuun

Kirjoittajat

Inspiroidu yrittäjyydestä Turun AMK:ssa 

08.02.2021

Vuosi 2021 on yrittäjyyden juhlavuosi monella tapaa. Meillä Turun ammattikorkeakoulussa juhlitaan businessmentoreiden viisivuotistaivalta ja BisnesAkatemian 10-vuotissyntymäpäiviä. Maailmalla valitaan jo kymmenettä kertaa peräkkäin vuoden nuori yrittäjä. Tähän kansainväliseen Global Student Entrepreneurship Award -kilpailuun mekin olemme osallistuneet jo viidettä vuotta peräkkäin.   

Kun vielä viisi vuotta sitten EU:n raportti (The Entrepreuneurship Action Plan 2020, 2015) kertoi, että suomalaiset 18–40-vuotiaat ovat EU-alueen vastahakoisimpia yrittäjäksi ryhtymisen suhteen, on tilanne tänään aivan toinen. Samainen kysely toteutettiin vuonna 2019 ja samassa ikäluokassa joka toinen kyselyyn osallistunut kokee yrittäjyyden ja oman yrityksen pyörittämisen varteenotettavaksi vaihtoehdoksi tulevaisuudessa.

Opiskelijoista suuri osa kokee yrittäjyyden mahdollisena tulevaisuuden vaihtoehtona ja monet aloittavat yrittäjinä jo koulussa ollessaan.

Aiempi raportti paljasti, että yrittäjäksi ryhtymisen esteenä oli useimmiten pelko konkurssista. Konkurssia pelättiin, sillä se aiheutti häpeää ja jätti yrittäjän yhteiskunnan ulkopuolelle. Uusin raportti paljastaa, että tämän päivän suurimpana esteenä yrittäjyydelle on liikeidean puuttuminen.

Yrittäminen nähdään yhä useammin todellisena vaihtoehtona, ja Invest Europe -järjestön tilastoistakin ilmenee, että Suomi oli vuonna 2019 eurooppalaisen startup-tilaston kärjessä, aivan kuten edellisvuonnakin. Suomalaiset startup-yritykset saivat myös eniten alkuvaiheen pääomasijoituksia, eli venture capital -sijoituksia, suhteutettuna maan bruttokansantuotteeseen. Toki maailman kärkeen on vielä matkaa.

Businessmentorit auttavat yritystoiminnan kysymyksissä

Alustavat tulokset tänä vuonna myös meidän omille opiskelijoillemme suunnatusta Yrittäjyys-kyselystä osoittavat, että yrittäjyys ja yrittäjät ovat muuttuneet. Klassisten yrittäjyyden muotojen ohella nousivat vahvasti esiin myös erilaiset kevyt-, moni-, kaveri- ja digiyrittäjyysmahdollisuudet.

Rahoitusta haetaan ennakkoluulottomasti ja enenevässä määrin niin yksityisiltä sijoittajilta kuin erityyppisistä joukkorahoituskanavistakin, toki edelleen myös pankista. Kansainvälisyys on tärkeä asia ja yhä useammin opiskelijoiden perustama yritys suuntaa kansainvälisille markkinoille välittömästi perustamisen jälkeen. Palvelut ja tuotteet ovat yhä useammin aineettomia.

Klassisten yrittäjyyden muotojen ohella nousivat vahvasti esiin myös erilaiset kevyt-, moni-, kaveri- ja digiyrittäjyysmahdollisuudet.

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoista suuri osa kokee yrittäjyyden mahdollisena tulevaisuuden vaihtoehtona, ja monet aloittavat yrittäjinä jo koulussa opiskellessaan. Businessmentori-tiimi auttaa ja tukee kaikkia Turun ammattikorkeakoululaisia, niin opiskelijoita kuin henkilökuntaakin, erilaisissa yritystoiminnan kysymyksissä.

Businessmentorit ovat osaajia eri puolilta ammattikorkeakoulua ja suurin osa heistä on myös itse yrittäjiä. Tukea voi saada esimerkiksi yrityksen perustamiseen, kaupallistamiseen ja rahoitukseen liittyen.

Myyntityö on yrittäjyyden keskiössä

Samalla kun juhlimme yrittäjyyttä, juhlimme myös myynnin koulutustamme. Yrittäjyydessä myynti ja siinä onnistuminen on tekemisen ytimessä. Myyntiosaamista nivotaan kiinteämmin myös yrittäjien koulutustarjontaan yhdessä asiakasosaamisen kanssa.

Myynnin saralla on tapahtunut muutenkin paljon. Meillä Turun ammattikorkeakoulussa on aloittanut uusi myynnin tutkimusryhmä ja tutkimusryhmän vetäjä. Olemme pitäneet kansainvälisen Turku Sales competition sekä Best Virtual Seller -myyntikilpailut virtuaalisesti ensi kertaa ikinä ja ainoina koko Euroopassa.  Myynnin laboratoriomme, SalesLab, uudistuu myös vanhaa kunnioittaen ja tarjoaa kaiken tyyppisiille yrityksille ja yrittäjille puitteet tehdä kanssamme esimerkiksi tuote- ja palvelutestausta.

Myynnin merkitys ymmärretään yhä paremmin ja sitä kautta myös myynnin arvostus kasvaa jatkuvasti. Erityisesti 20–30-vuotiaat ovat ymmärtäneet myynnin merkityksen. Keskustelin viime vuonna parin myynnin ja yrittäjyyden opiskelijan kanssa. Pohdin ääneen, että myynti kaipaa kasvojenkohotusta. Molemmat nuoret olivat hieman ihmeissään, että mitä oikein tarkoitan. Jutun jatkuessa kävi ilmi, että heille myynti, yrittäjyys ja markkinointi muodostavat jonkinlaisen ydinkolmion, joka mahdollistaa liiketoiminnassa onnistumisen. Ja näinhän se juuri on! Oli ilo ja valtava tyydys kuunnella ja keskustella nuorten ihmisten kanssa, joille on hyvin selvää, miten liiketoiminnassa menestytään. Olemme siis koulutuksessa ja TKI-toiminnan avauksissamme juurikin oikealla polulla.

Myynti, yrittäjyys ja markkinointi muodostavat ydinkolmion, joka mahdollistaa liiketoiminnassa onnistumisen.

Tulevaisuus on jo täällä. Uusia yrittäjyyden ja myynnin muotoja pitää olla käytettävissä heti. Heti ei kuitenkaan aina tarkoita, että on selvä tiekartta siitä, mitä pitää tehdä. Usein on parempi, että samalla kun suunnitellaan, myös edetään. Tällainen vaatii taistelutahtoa, kuten aasialaiset taktiset sodankäynnin sankaritkin aikanaan totesivat.

Taistelutahto tarkoittaa ymmärrystä tehtävän merkityksestä ja tärkeydestä, kyvystä voittaa pelko, jännitys ja esteet sekä halukkuutta laittaa liikkeelle henkiset ja fyysiset voimat tehtävän suorittamiseksi. Lisäksi tarvitaan sitoutumista asiaan. Uskon, että näitä kaikkia meiltä löytyy.

 

Inspiroidu yrittäjyydestä Turun AMK:ssa –artikkeli on julkaistu alun perin Talk Magazinen Yrittäjyys-teemanumerossa (issuu-palvelussa)

Tutustu BisnesAkatemiaan

Tutustu Businessclubiin

Tutustu MyyntiAkatemiaan

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *