19.10.2021

Oletko koskaan miettinyt miltä äänesi tuntuu sisäisesti? Entä millaisia mielikuvia sinulla on siitä, millainen äänesi on ulkoisesti? Äänifasilitaatio on kahdenkeskinen kohtaaminen, jossa fasilitoija opastaa asiakasta matkalla omaan ääneensä.

Olen ollut kiinnostunut ihmisäänestä jo pitkään. Laulamisen, näyttelemisen ja äänen käytön opettamisen kautta olen tutustunut äänen moniin mahdollisuuksiin.  Olen tutustunut minuuteni puoliin, jotka muuten ovat olleet tavoittamattomissani.

Ääni-improvisaatiota tehdessäni olen kokenut saavani yhteyden syviin kerroksiin itsessäni.

Äänen käytön opettajana olen kiinnostunut ihmisestä psykofyysisenä kokonaisuutena. Kehollisuus on tärkeä osa ohjaamiani ääniharjoitteita. Opinnäytetyössäni media- ja kulttuuriyrittäjyyden yamk-opinnoissa halusin luoda jotakin, jossa voisin hyödyntää monipuolista kokemustani äänen ja esiintymisen parissa. Nimesin metodini äänifasilitaatioksi.

Kaikki alkaa kohtaamisesta

Tapasin kehittämistehtävääni liittyen viisi koeasiakasta, kunkin kolme kertaa. Äänifasilitaatio alkoi haastattelulla, jossa aiheena oli asiakkaiden suhde ääneensä. Kysymykset ohjasivat pohtimaan ääneen liittyviä muistoja, mielikuvia ja toiveita. Pohdimme äänen fyysisiä, psyykkisiä ja henkisiäkin ulottuvuuksia. Haastattelujen tuoman tiedon ja toiveiden perustella räätälöin kullekin asiakkaalle kolmen kerran äänifasilitaatiokokonaisuuden.

Asiakkailla oli erilaisia tavoitteita äänen käyttönsä kehittämisen suhteen. Jotkut olivat kiinnostuneempia puheäänen tutkimisesta, toiset taas halusivat rohkaistua nimenomaan laulajina.

Kaikkia asiakaskohtaamisia yhdisti kuitenkin työskentely ääneen ja kehoon liittyvien negatiivisten mielikuvien purkamiseksi ja positiivisten mielikuvien vahvistamiseksi.

Äänifasilitaatiotapaamisten sisältö vaihteli. Improvisaatio oli aina osa toimintaa. Päinvastoin kuin olin etukäteen suunnitellut, toimin itsekin aktiivisena ääntelijänä tapaamisten aikana.  Joskus loin turvallista taustaa, jolle asiakas saattoi luoda omaa äänimaailmaansa. Toisaalta kohtaamiset yltyivät välillä villiinkin yhteisimprovisaatioon ja hetkessä syntyvään dialogitekstiin. Joinakin hetkinä kohtaamiset olivat yhteistä hengittämistä tai vain sen kuuntelua, minne asiakas äänineen on juuri nyt matkalla.

Fasilitoijan rooli työskentelyssä

Äänifasilitoijana tärkeimpinä avuinani näen kyvyn olla asiakkaalle läsnä. Hetkittäin työskentely äänen ja kehon parissa nosti pintaan pitkään padottuna olleita tunteita. Oli tärkeää, että asiakas koki silloin olevansa turvassa ja saavansa ilmaista sellaisiakin tunteita, joiden ilmaisu arjessa voi olla vaikeaa.

Perustin toimintani paitsi minulle vuosien varrella tutuiksi tulleiden harjoitteiden soveltamiseen myös intuitiiviseen asiakkaan ja tilanteen kuunteluun.

Parhaimmillaan voin äänifasilitoijana huolehtia siitä, että tilanne pysyy elävänä ja asiakas rohkaistuu kulkemaan äänineen epämukavillekin alueille.

Oma kokemukseni ja asiakkaiden loppuhaastattelut antoivat vahvistuksen sille, että osallistujat, minä mukaan lukien, kokivat äänifasilitaation merkitykselliseksi. Se vahvisti mielen ja kehon yhteyttä. Mielikuvat omasta äänestä muuttuivat positiivisemmiksi. Vaikka fokus työskentelyssä oli äänessä, liittyivät havaitut muutokset olennaisesti myös kehoon.

Asiakkaat kokivat kehonsa tulleen kuulluksi ja nähdyksi.

Parhaimmillaan kaikki kohtaamiseen perustuva toiminta antaakin osallisille kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta. Juuri niin valmiina tai keskeneräisinä kuin siinä hetkessä olemme. Optimistisina sen suhteen, minne yhdessä voimme vielä päästä.