06.10.2021

Jokainen meistä viestii tavalla tai toisella, sekä työelämässä että sen ulkopuolella. Kuinka usein pohdimme kussakin tilanteessa, miksi ja kenelle me viestimme? Tai mitä merkityksiä luomme viestinnällämme? Tässä jotain uutta, jotain vanhaa ja samalla toiselta tutkimusalalta lainattua.

Jokin aika sitten sain sähköpostiini viestin.

”Meillä on käynnissä hanke, johon liittyvistä teemoista haluaisimme levittää tietoa. Olemme kirjoittaneet artikkeliluonnoksen ja pohdimme, sopisikohan se julkaistavaksi alamme ammattilehdessä tai Turun AMK:n Talk-verkkolehdessä.”

Luin luonnoksen. Siitä jäi mieleeni hämmennys. Kysyin: ”Kenelle artikkeli on suunnattu, kuka tarvitsee tätä tietoa?”

Kirjoittajat löysivät ja perustelivat kolme kohderyhmää, joiden olisi tärkeää saada aiheesta tietoa.

Kuten tiedämme, niin sanottu yhtenäiskulttuurin aika on ohi. Yhden kanavan kautta ei tänä päivänä välttämättä tavoita eri taustoista olevia tai eri-ikäisiä lukijoita tai tiedon etsijöitä. Kerroin kirjoittajille erilaisia vaihtoehtoja eri lukijaryhmien tavoittamiseen.

Kirjoittajat ottivat ajatukseni vastaan ja muokkasivat artikkelia pitäen mielessään tietyn lukijakunnan. Näiden muokkausten jälkeen teksti kävi läpi vielä normaalin editointikierroksen, jonka jälkeen saimme tekstistä hyvän artikkelin Talk-verkkolehteen. Muita lukijaryhmiä he lähestyivät muiden kanavien kautta.

Tällainen neuvonta tietysti kuuluu viestintävastaavan työhön. Aina lämmittää mieltä, kun pystyy auttamaan kirjoittajia eteenpäin tavalla tai toisella.

 

Teoriaa lainaamassa: Kaikki toiminta on tavoitteellista

Tämä esimerkki tuli mieleeni, kun kotona autotallin siivouksen yhteydessä heitin pois opiskeluaikaisia muistiinpanoja ja monisteita. Jäin lukemaan muutamia papereita. Olen opiskellut kääntämistä Turun yliopistossa 80–90-luvuilla; työurani olen kuitenkin tehnyt lähes kokonaan viestintätehtävissä. No, käännösviestinnän asiantuntijoita meistä koulutettiinkin.

Mediatutkimus ja viestintäteoriat ovat edenneet sitten opiskeluaikojeni. Silti en voinut välttyä ajatukselta, että näistä papereista ja gradustani uudelleen löytämäni käännösteoriat sisältävät todella hyödyllistä tietoa tämän päivän viestintään – puhutaan sitten yhteisö-, media- tai vaikka someviestinnästä.

Kaiken viestintähälinän keskellä tulee useinkin mieleen kysymys: kenelle tämä viesti on tarkoitettu? Miksi se on minun sähköpostissani, somevirrassani, Teams-viestissäni? Tai miksi lähettäjä pyytää saada viestinsä julki tietyssä kanavassa?

Kaikki inhimillinen toiminta perustuu toiminnan tavoitteellisuuteen.

Näin kirjoitin gradussani, joka käsitteli toimeksiantajan roolia käännöstoiminnassa (Turun yliopisto, kääntämisen ja tulkinnan koulutusohjelma, 1994).

Todellisuuden hahmottaminen teleologisena järjestelmänä (kreik. telos, päämäärä), joka selittää tapahtumisen maailmassa tarkoitusperäisyydestä käsin, puhutteli minua. Halusin nähdä myös käännöstoiminnan tavoitteellisena toimintana.

Opinnäytetyöni keskeiset teoriat ovat peräisin saksan- ja suomenkielisestä käännöstutkimuksesta: Turun yliopistossa vaikuttaneen Atso Vuoriston toiminnan tavoitteellisuuden malli, Katharina Reissin ja Hans Vermeerin skoposteoria sekä Justa Holz-Mänttärin tarkoituksen ohjaama yhteistoiminta ja toimijaroolit.

 

Kenelle ja miksi – ja seuraako siitä jotain?

Skoposteorian mukaan jokaisella käännöksellä on skopos eli tarkoitus tai tavoite, ja skopos vaihtelee tilanteen mukaan. Kreikan sana skopos tarkoittaa tavoitetta tai päämäärää. Tieteen termipankki määrittää skopoksen seuraavasti:

Skopos eli tarkoitus määrittää sekä käännösprosessia että käännöstä, sitä millaiseksi ne muodostuvat. Skopos määrittyy toimeksiannosta: kenelle teksti on tarkoitettu ja mikä sen funktio on.

Voimme jatkaa ajatusta vaihtamalla ”käännöksen” tilalle ”viestinnän”.

Muistammeko työn tuoksinassa viestinnän tavoitteellisuuden, otammeko huomioon kulloisenkin viestin vastaanottajan? Vai onko tavoitteena tekstin tuottaminen vaikkapa siksi, että hankesuunnitelmaan on niin kirjattu, tai koska yhteistyöorganisaation kanssa on niin sovittu?

Tavoitteita toki nekin ovat, mutta voi kysyä, ovatko ne tavoitteina tarkoituksenmukaisia tai riittäviä. Saavuttaako viesti tällöin oikeat vastaanottajat? Täyttääkö viesti funktionsa? Saako viestintä aikaan jonkin vaikutuksen?

Minkä vaikutuksen haluan saada aikaan viestilläni?

Lähettäjän ja vastaanottajan kohtaamisesta podcastien maailmassa kirjoittaa kiinnostavasti Joona Haarala Talk-lehtemme Taide-teemassa artikkelissaan Podcastin anatomia vuonna 2021.

 

Åbergin uusi pizza tuo merkityksellistämisen

Jos palataan teorian osalta ajassa lähemmäs nykyhetkeä ja viestinnän tutkimukseen, professori emeritus Leif Åbergin luoma organisaatioviestinnän pizza-malli, ja etenkin sen uudempi versio, on ilman muuta mainittava.

Vuonna 2020 syntyneen uuden pizzan mukaan viestinnän tehtävä organisaatiossa on merkityksellistää: sekä antaa merkityksiä (sense giving) että luoda merkityksiä, tolkkua (sense making). Viestintä on tavoitteellista, fakta- ja tunnepohjaista ja vuorovaikutteista, dialogista.

Pystyn viestinnän tekijänä allekirjoittamaan uuden pizzareseptin. Milläpä muulla esimerkiksi avataan yrityksen strategiaa ja annetaan sille merkityksiä, kuin vuorovaikutteisella viestinnällä? Ja niitä merkityksiä on itse asiassa jo luotu yhdessä strategiaprosessin aikana, dialogisesti.

Faktan lisäksi tarvitaan tunnetta, jotta viestintä saa aikaan jonkinlaisen vaikutuksen. Visuaalisen viestinnän kasvava merkitys liittyy osaltaan sen mahdollisuuksiin vaikuttaa tunteisiin.

Mielenkiintoista muuten, että uusi pizza eli Merkityksellistävän yhteisöviestinnän malli on saanut inspiraationsa MIT:n apulaisprofessori Jeremy Englandin ajatuksista maailmankaikkeuden synnystä. Poikkialainen ajattelu tuottaa uutta tietoa, kuten tiedämme.

Huomasit varmaan, että tavoitteellisuus on mukana myös uudessa pizzareseptissä.

Kenelle sinä suuntaat seuraavan viestisi?