Yritysten välinen (B2B) myynti elää merkittävää murroskautta. Globalisaatio, teknologinen kehitys ja kestävän kehityksen vaatimukset ovat muuttaneet kaupankäynnin dynamiikkaa. Tämä on…
Tekijät | Authors
Kiertotaloutta oppimassa
Lineaarisen talousmallin muotoutuessa kiertotalouden malliin tarvitaan muutoksia myös koulutukseen. Kiertotalouteen siirtyminen vaatii sekä yksittäisten kuluttajien että yhteiskunnan ja yritysten muutosta. Koulutuksella on tärkeä merkitys, kun otetaan askelia kohti kiertotaloutta.
Kiertotalouden opettaminen vaatii erilaisen lähestymistavan kuin muiden aineiden opettaminen, sillä kiertotalouteen liittyvät uudet konseptit, kuten tuotteiden jakaminen ja tuotteisiin liittyvät erilaiset palvelut, edellyttävät perustavanlaatuisen muutoksen ajattelutavoissa. Miten talousmalli pitäisi esitellä niin, että opiskelijat omaksuvat sen tulevaisuuden toimintatavaksi? Mitkä taidot kiertotalouden mukaisessa yhteiskunnassa korostuvat? Miten erityisesti korkeakouluissa voidaan opettaa kiertotaloutta?
Tietoja ja taitoja
Kiertotalous ei itsessään ole vaikeasti ymmärrettävä asia. Tuotteet suunnitellaan niin, että ne eivät elinkaarensa loppupäässä päädy jätteeksi vaan niistä saadaan komponentit talteen ja komponenteista voidaan valmistaa uusia tuotteita. Omistaminen muuttuu toissijaiseksi, kun tuotteita, esimerkiksi autoja, voi liisata tai jakaa. Miten kauniilta kuulostavat ajatukset saadaan käytäntöön, jotta opiskelijat osaavat viedä teoriatiedon valmistuessaan mukanaan itse työelämään?
Websterin ja Johnsonin (2008) mukaan uusien asioiden omaksuminen helpottuu, kun ne liittää tuttuun kontekstiin. Koska kertomukset ja analogiat jäävät mieleen, kiertotalouden opettamisessa kannattaa hyödyntää tarinoita ja metaforia. Kiertotalouden pelkistetty selitys – tuotteet ja materiaalit kiertävät ilman, että mitään joutuu hukkaan – kuulostaa melko tutulta, sillä luontohan toimii juuri niin. Puu pudottaa lehtensä syksyisin, hajottajat käyttävät lehtiä ravinnokseen, ravinteita vapautuu maaperään ja puu hyödyntää ravinteita kasvussaan. Kun luonnon kiertokulun ymmärtää, herää väistämättä kysymys siitä, mikseivät ihmiset toiminnassaan hyödynnä samanlaista kiertokulkua.
Kiertotaloudessa eivät kierrä pelkästään tuotteet ja materiaalit vaan myös monialaiset tiedot ja taidot.
Systeemiajattelu, kriittinen ajattelukyky ja jaettu asiantuntijuus nousevat tärkeiksi taidoiksi, kun koulutetaan kiertotalouden osaajia. Opiskelija on osa monimutkaista maailmaa, ja yksittäisten osasten vaikutus kokonaisuuteen ja kokonaisuuden vaikutus yksittäiseen osaseen on tärkeää ymmärtää, kun käsitellään tulevaisuuden ongelmia ja niiden ratkaisuja. Koulutuksen pitäisi kehittää kykyjä tuoda omaa osaamista esille niin, että osaaminen on yhteisesti käytettävissä. Koska esimerkiksi ympäristöongelmat ovat usein moniulotteisia, myös ongelmien tehokas ratkaiseminen edellyttää jaetun asiantuntijuuden hyödyntämistä. Kiertotaloudessa eivät kierrä pelkästään tuotteet ja materiaalit vaan myös monialaiset tiedot ja taidot.
Projektioppimisympäristöt ja innovaatiotapahtumat kiertotalousosaajien kehtona
Työelämässä ongelmat eivät noudata oppiaineiden tai tieteenalojen rajoja. Koulutuksen on annettava keinoja ratkaista ongelmia sellaisessa muodossa kuin ne työelämässä tulevat vastaan. Ongelmalähtöisessä oppimisessa oppimista tapahtuu opiskelijoiden ratkaistessa yhdessä ongelmia ja analysoidessa kriittisesti oman ajattelunsa taustalla olevia uskomuksia ja olettamuksia. Ongelmalähtöistä oppimista kannattaa hyödyntää myös kiertotalouden opetuksessa, sillä se kehittää moniammatillista osaamista, itsenäistä tiedonhankintaa ja kykyä oppia jatkuvasti. (Poikela & Nummenmaa 2002.)
Turun ammattikorkeakoulussa ongelmalähtöinen oppiminen nivoutuu erityisiin projektioppimisympäristöihin (POY), joista Kiertotalous 2.0 projektioppimisympäristö kehittää kiertotalouden osaajia. POY:ssä monialaiset opiskelijaryhmät työskentelevät erilaisten projektien parissa, ja samalla opitaan muun muassa ongelmanratkaisukykyä ja jaettua asiantuntijuutta. Yrityskontaktien kautta opiskelijoiden on mahdollista luoda verkostoja ja hyödyntää myös ammattikorkeakoulun ulkopuolisten asiantuntijoiden osaamista.
Verkostoja luodaan myös ongelmanratkaisukykyä kehittävillä innovaatioleireillä ja hackathoneissa. Kiertotalous on yksi Turun ammattikorkeakoulun kärkistrategioista, ja se näkyy näiden tapahtumien teemoissa: opiskelijat ovat päässeet ideoimaan yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa muun muassa käymäläjätteelle tehokkaita hyödyntämistapoja ja tekstiilijätteelle kierrätysratkaisuja.
Vuonna 2016 järjestetyn Tekstiili-hackathonin voittajatiimi TeMu Materials on jatkanut menestyksekkään ideansa työstämistä: heidän pyrkimyksenään on kierrättää sienten avulla tekstiilijätteestä uutta materiaalia, jota voi käyttää kuten nahkaa. Rohkea idea on saanut paljon huomiota ja kannustusta. Tiimi on voittanut esimerkiksi Bastun eli Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen koordinoiman kiertotaloutta edistävän verkoston haastekilpailun. Vuonna 2016 tiimi pääsi kansainvälisen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushin pitchauskilpailussa kolmen parhaan joukkoon.
TeMu Materials on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun yhdistetään eri alojen osaamista ja intohimoa: tuloksena on yllättäviäkin ratkaisuja ja tulevaisuuden menestystarinoita. Eri osaajien ja intohimojen kohtaamisen mahdollistavat projektioppimisympäristöt ja innovaatiotapahtumat, kiertotalousosaajien kehdot. Niissä kiertotalouden asiantuntijoiden taidot kehittyvät kuin huomaamatta samalla, kun opiskelijat saavat arvokasta kokemusta työelämän käytännöistä ja projektimuotoisesta työskentelystä. Valmistuttuaan opiskelijat vievät kiertotalouden mallin mukanaan työelämään, niin insinööri-, muotoilu- kuin liiketalouden aloillekin.
Lähteet:
Webster, Ken & Johnson, Graig 2008. Sense and sustainability. Educating for a circular economy. Viitattu 30.8.2017. Saatavilla: http://www.c2c-centre.com/sites/default/files/Sense%20%26%20sustainability_0.pdf
Poikela, Esa & Nummenmaa, Anna-Raija 2002. Ongelmaperustainen oppiminen tiedon ja osaamisen tuottamisen strategiana. Teoksessa Poikela, Esa (toim.). Ongelmaperustainen pedagogiikka – teoriaa ja käytäntöä. Tampere: Tampere University Press, 33–52.