23.04.2018

Huomaatko hyppiväsi työtehtävästä toiseen? Siirrät vaikeita tehtäviä eteenpäin ja tunnet jatkuvasti syyllisyyttä tekemättömistä töistä. Päiväsi täyttyvät silpputehtävistä, joiden tekeminen ei tuota tyydytystä. Olet niin tottunut keskeytyksiin, ettet enää edes osaa keskittyä, kun siihen olisi mahdollisuus. Saatat kärsiä ADT:sta (Attention deficit trait), eli aikuisten yleistyvästä tarkkaavaisuusoireilusta.

Ilmiö oli tuttu Alumni Afterworkin osallistujille, jotka saapuivat huhtikuisena iltana ravintola Kouluun kuulemaan psykologi Annu Haapakankaan esitystä ”Keskeytysten keskellä”. Otsikon alla Haapakangas kertoi erilaisten häiriötekijöiden vaikutuksesta työhyvinvointiin. Hänen omat tutkimuksensa liittyvät avotoimistojen häiriötekijöihin.

Globalisaatio, teknologian kehitys ja kiihtyvä tiedonkulku haastavat nykytyöelämässä inhimilliset tiedonkäsittelykyvyt. Valitettavasti kognitiivinen toimintakykymme ei kehity samaa tahtia teknologian kanssa. Metsästäjä-keräilijän aivot ovatkin työpäivän aikana todellisella koetuksella.

– Joidenkin tutkijoiden mukaan nykyajan tietotyöläisen työpäivä katkeaa jopa 70 kertaa. Kun yhdestä keskeytyksestä palautuminen kestää 1-24 minuuttia, jopa kolmasosa työpäivästä voi kulua keskeytyksistä palautumiseen, kertoo Haapakangas.

Tehokkuutta ja tuloksia ihannoivassa kulttuurissa tämä vaikuttaa ristiriitaiselta – miksi ongelmiin ei puututa?

Kuormittumisen hintalappu – missä menee raja?

Haapakangas muistuttaa, että jatkuvan tietotulvan ja keskeytysten lisäksi kuormittavia tekijöitä voivat olla myös avoimiin työympäristöihin liittyvät häiriötekijät, kuten häiritsevät äänet ja visuaaliset häiriötekijät. Esimerkiksi sillä on merkitystä, istummeko kasvot kohden sitä kohdetta, josta häiritsevä ääni tulee. Häiriötekijöitä kompensoidaan pinnistelemällä enemmän, mikä syö voimavaroja.

Moni tunnistaa itsensä myös tilanteesta, jossa työntekoa helpottamaan tarkoitettu teknologia ja työkalut tulisi hallita täydellisesti siitä hetkestä, kun ne otetaan käyttöön. Teknologian haittavaikutuksia kutsutaan teknostressiksi. Esimerkiksi tietojärjestelmien toistuva vaihtuminen yhdistettynä kiireeseen ja puutteelliseen ohjeistukseen aiheuttaa usein kuormitusta.

– Kognitiivisen kuormittumisen hintalappu voi olla suuri kaikille osapuolille. Virheiden määrä kasvaa, työaikaa kuluu hukkaan, keskeytyvistä työtehtävistä osa jää kokonaan toteutumatta, työstä palautuminen häiriintyy ja pahimmillaan sairastumme uupumukseen.

 

Kognitiiviseen kuormittumiseen puututaan vähemmän, sillä se ei näy yhtä selvästi ulospäin.

 

Haapakangas antaa esimerkin perinteisestä tehtaan tuotantolinjasta, joka toimii lähes täydellä automaatiolla: Jos automaatioon tulee virhe, tuotteet alkavat kasaantua ja putken toisesta päästä tulee virheellistä tuotetta ulos. Tällaiseen asiaan puututaan heti ja ongelma korjataan.

Tietotulvan ja keskeytysten aiheuttamassa kognitiivisessa kuormittumisessa on kyse samankaltaisesta tilanteesta mielen sisällä. Kognitiiviseen kuormittumiseen kuitenkin puututaan vähemmän, sillä se ei näy yhtä selvästi ulospäin.

 

 

Keskeisiä kuormitustekijöitä pahentaa nykytyöelämässä itseohjautuvuuden korostuminen, vaatimusten ja resurssien epätasapaino, kiire ja tehtävien päällekkäisyys. Vaikka kuinka haluaisimme, emme voi muuttaa kymmenien tuhansien vuosien aikana aivoissamme kehittyneitä tiedon käsittelyn prosesseja käskystä.

– On paljon realistisempaa kohdistaa resursseja kognitiivista ergonomiaa edistäviin tekijöihin, kuten työn ja työtilojen suunnitteluun, muistuttaa Haapakangas.

Aivojen hyvinvoinnista tulee huolehtia kokonaisvaltaisesti

Fyysinen ergonomia huomioidaan suomalaisilla työpaikoilla jo suhteellisen hyvin. On helppoa nähdä, jos töitä tehdään epäsuotuisissa asennoissa tai olosuhteissa. Vastaavasti hyvä kognitiivinen ergonomia tarkoittaa, että työn suunnittelussa on huomioitu ihmisille tyypilliset kognitiiviset kyvyt ja rajoitukset.

 

’Kukaan ei kuollut’ on tietotyöläiselle tuttu mantra mokan sattuessa.

 

Otetaan esimerkiksi lentoala: Kun inhimillinen virhe johtaa pahimmillaan ihmishenkien menetykseen, on kognitiivisen toimintakyvyn rajoitteet pitkälti huomioitu työn ja työympäristön suunnittelussa. Sen sijaan muuntyyppisissä töissä inhimillisiä rajoitteita on vaikeampi hyväksyä, eikä syy-seuraus -suhteella ole yhtä merkittävää painoarvoa työn suunnittelussa. ”Kukaan ei kuollut” on tietotyöläiselle tuttu mantra mokan sattuessa.

Työpaikan kulttuuriin omaksuttuja toimintamalleja ja käytäntöjä voi olla vaikea muuttaa, mutta yksittäinen työntekijä voi aloittaa vähentämällä niitä häiriötekijöitä, joihin itsellä on vaikutusvaltaa. Yhdelle työpäivälle voi miettiä kolme tärkeintä työtehtävää, joihin päättää keskittyä sen sijaan, että reagoi kaikkeen eteen tulevaan. Pienelle ”silpulle” voi varata tietyn ajan päivästä. Somen ja sähköpostien hälytykset kannattaa kytkeä pois ainakin syvempää keskittymistä vaativien tehtävien ajaksi.

Lopuksi Haapakangas muistutti terveellisten elämäntapojen ja tietoisuustaitojen kehittämisen, kuten mindfulnessin, merkityksestä. Tavoitteena on ylläpitää kykyä siirtyä tekemisen mielentilasta olemisen mielentilaan. Työ- ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan, positiiviset ihmissuhteet, riittävä uni ja kyky ”olla välillä tekemättä mitään” ruokkivat aivojen positiivista virettä.

Mindfulness ja pitkät metsäkävelyt eivät kuitenkaan korjaa työpaikan ongelmia – siksi olennaista on myös työolosuhteiden ja työn kehittäminen, esimerkiksi yhteisesti sovittujen pelisääntöjen ja hyvän työilmapiirin kautta.

Minkä asian sinä voisit muuttaa jo huomenna?