Go to content Go to search

Talk Journal

ISSN 2984-4207

Tekijät | Authors

Miksi Innopeda-OPS?

15.12.2017

Innovaatiopedagogiikan lähtökohtana on tukea opiskelijoiden sellaisten taitojen kehittymistä, jotka eivät suoranaisesti ole ammattialasidonnaisia. Niinpä esimerkiksi tulevan insinöörin ajatellaan omaavan perinteisiä insinööritaitoja, ja lisäksi olevan aloitekykyinen, hallitsevan verkostoitumista ja tiimityötä sekä käyttävän työssään kriittistä ajattelua ja luovuutta. Näitä osaamisen ulottuvuuksia kutsumme innovaatiokompetensseiksi.

Miten tällaiset taidot voivat kehittyä tai niiden kehittymistä voidaan tukea formaalin oppimisen piirissä? Jotain on tehtävä toisin kuin ennen, eli opetuksen on muututtava.

Turun ammattikorkeakoulussa kehitetyn innovaatiopedagogiikan keskeiseksi työkaluksi olemme rakentaneet uuden opetussuunnitelman – eli oppimissuunnitelman.

Mikä on Innopeda-OPS?

Innovaatiopedagogiikkaa toteutetaan käytännön tasolla monin eri metodein ja opetuskäytäntein.

Mutta kaikkihan tiedämme, että muutos ei ole helppoa, eikä se tapahdu nopeasti. Siksi tarvitsimme muutoksen tueksi ja kaikkien yhteisen ymmärryksen sanoittamiseksi uuden suunnan opetuksen suunnitteluun – siis oppimisen tukemisen.

Näin syntyi Innopeda-OPS.

Opetussuunnitelmatyössä noudatetaan tiettyjä lakisääteisiä ja koulutusorganisaatiokohtaisia linjauksia. Nämä ovat olleet perinteisesti Turun ammattikorkeakoulussakin ops-työn lähtökohtana.

Nyt halusimme kuitenkin uudistaa opetussuunnitelmatyön lähtökohdat:

kutsumme sitä nyt oppimissuunnitelmaksi, ja ajattelu lähtee liikkeelle innovaatiopedagogiikan kulmakivistä, ei lakitekstistä.

Työskentelyn viitekehys on Innopeda-OPS, jonka olemme kuvanneet miellekartan avulla:

Miellekartan keskiössä on Innopedan 9 ulottuvuutta, joita kutakin on edelleen avattu alaotsikoin ja kuvaavin tekstein. Tämän jälkeen kartta näyttääkin tältä:

 

Tämä laaja kirjo innovaatiopedagogiikan lähtökohtia toimii sen ajattelun pohjana, miten toimimme, jotta oppimissuunnitelma ja toteutukset tukevat innovaatiokompetenssien kehittymistä. Oppimissuunnitelma toteutuu lukusuunnitelmana, joka on jaettu kahteen osaan: ydinosaamisalueisiin sekä laajentavaan osaamiseen.

Oppimissuunnitelma toimii HOPS-tasolla joustavasti, ja opintoja voidaan siirtää opiskelijan henkilökohtaisella tasolla eri koreihin.

Miten henkilöstöä koulutetaan ja tuetaan?

Innovaatiopedagogiikan ja uuden ajattelutavan jalkauttamiseksi Turun AMK järjestää henkilöstölleen jatkuvasti Innopeda-valmennuksia. Valmennukset ovat monialaisia. Tämä kilvoittaa usein hedelmällisiin keskusteluihin erilaisista tavoista toimia ja kehittää omaa työtään. Valmennuksia järjestetään säännöllisin väliajoin koko Turun AMK:n henkilöstölle.

Innopeda-OPSin jalkauttaminen toteutettiin ensimmäisen kerran siten, että syksyllä 2018 aloittavat opiskelijat tulevat noudattamaan uutta oppimissuunnitelmaa. Mutta jo ennen tuota ajankohtaa paljon on ollut käynnissä esiriipun takana.  Opetuksen tulosaluilla koulutuksen suunnittelijat ovat laatineet OPSit, joiden pohjalta kaikkien koulutusten kanssa on käyty vararehtorin johdolla pedagogiset keskustelut OPS-kuvauksista.

Keskusteluissa olemme löytäneet yhteistä suuntaa kehitystyöllemme ja sekä sanoittaneet toimintaamme siten, että ymmärrämme pedagogista lähestymistapaa samalla tavalla. Keskustelut sekä OPS- ja toteutussuunnitelmakoulutukset jatkuvat siihen asti, että uudet OPSit on syötetty tekniseen järjestelmään. Ja siitähän alkaa sitten taas uusi kierros, jossa kaikkea on tietenkin vara parantaa!

Tahtotila

Innopeda-OPSin jalkauttaminen on edellyttänyt vahvaa johdon tahtotilaa tukea muutosta. Lisäksi keskitetty Koulutuksen kehittämisen tiimi on toiminut ahkerasti, jotta muutos on saatu konkretisoitua ja vietyä eteenpäin yhteisesti kaikille opetuksen tulosalueille. Kaikki tilaisuudet keskustella muutoksesta ja pedagogiikasta ovat olleet erittäin tarpeellisia ja enimmäkseen myös hyvin hedelmällisiä.

Haluamme rohkaista kaikkia, jotka tekevät OPS-uudistustyötä, viemään muutosta rohkeasti eteenpäin, jotta opiskelijamme pärjäävät tulevaisuudessa innovatiivisissa työympäristöissä.

What did you think about this article?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *