26.03.2020

Kirjallinen opinnäytetyöni käsittelee eläinten oikeuksia taiteessani. Pohdin ja avaan tekstissä, miten olen aihetta tähän mennessä käsitellyt, mitä problematiikkaa ja oivalluksia olen kohdannut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet arvopohjani kehityksessä koskien eläinten oikeuksiin liittyviä teemoja.

Taiteilijaidentiteetti on vain osa koko identiteettiä. Tämän vuoksi päädyin kirjoittamaan kirjallisen opinnäytetyöni aloitusosiossa lapsuudestani ja ongelmallisesta isäsuhteestani; halusin avata lukijalle itseäni tekijänä, ihmisenä. Kerron, miten koin isäni pakkomielteisen taideharrastuksen ja kuinka kiinnostuin taiteen tekemisestä vain saadakseni isäni huomion. Isäni vanhanaikainen kasvatusmalli ilmeni siten, ettei hän  kehunut töitäni, vaan lähinnä torui ja konkreettisesti näytti, miten teos tulisi toteuttaa. Tämä sai minut vihaamaan taidetta, erityisesti abstraktia maalausta. Kiinnostukseni taiteen tekemiseen kuitenkin kasvoi. Halusin tulla paremmaksi kuin isäni arvostamat taiteilijat, mutta suljin korvani ulkopuolisten mielipiteiltä, taiteelta yleensä. Nämä lapsuudessa koetut asiat vaikuttivat  pitkälle lähivuosiin asti taiteilijaidentiteettini kehityksessä.

Kirjallisen opinnäytetyöni lukijalle tämä osio voi näyttäytyä aluksi irralliselta. Tekstin edetessä sille löytyy kuitenkin tärkeä paikka kokonaisuudessa. Kerron muun muassa siitä, miten löysin oman abstraktin jälkeni.

 

Eläinten kohtelu nyky-yhteiskunnassa

Taiteessani olen käsitellyt eläinten oikeuksia jo useamman vuoden ajan. Näin ollen oli loogista valita aihe kirjalliseen opinnäytetyöhöni ja sitä kautta myös taiteelliseen opinnäytetyöhön. Eläinten kaltoinkohtelua tapahtuu nyky-yhteiskunnassamme usealla osa-alueella.

Aiheen rajaaminen kirjalliseen opinnäytetyöhöni oli sinänsä haasteellista. Mietin, että kokeeko lukija, etten pidä turkistarhausta tai broilerinkasvatusta epäeettisenä, koska en käsittele sitä tekstissäni? Aiheen laajuuden vuoksi tein rajauksen sen mukaan, miten olin teemoja jo tekstiä kirjoittaessani taiteessani käsitellyt.

Keskeisimpiä lähdeaineistojani olivat muun muassa Elisa Aaltolan Eläimet yhteiskunnassa, Paula Hirsjärven, Marianna Norringin ja Laura Uotilan Eläinkokeet Suomessa sekä Suomen voimassa oleva eläinoikeuslaki vuodelta 1996.

Tänä päivänä yhteiskunnassamme vallitsevaa eläinsuhdetta kuvaa hyvin se, kuinka meillä on tapana luokitella eläinlajit niiden käyttötarkoituksien mukaan. Pidämme itsestäänselvyytenä ja luonnollisena sitä, että siat, lehmät ja kanat kuuluvat tuotantoeläimiin, ja niiden olemassaolon syy on tuottaa meille ravintoa.

Lainsäädäntö on aina kompromissi, jossa tietyt elämän aspektit voidaan sivuuttaa. Sen nimissä eläin on siis hyväksyttävää tappaa, vangita, tuotteistaa sekä nauttia ruokana. Mikä ei ole laissa kielletty, on toisin sanoen sallittua. Vangitseminen tuotantotarkoituksessa on siis hyväksyttyä, kun taas tahallinen kivun aiheuttaminen, kuten eläimen lyöminen, ei ole. Tahallisesta kivuntuottamisesta löytyy säädös eläinsuojelulain toisen luvun kolmannesta pykälästä. Tätä säädöstä kierretään muun muassa eläinsuojeluasetuksen kuudennen luvun pykälässä 23, jossa esimerkiksi sallitaan enintään seitsemän päivän ikäisen porsaan kastrointi.

Entä miksi porsaita ylipäätään kastroidaan? Yksi suurimmista syistä on pistävän lihan karjunhajun ja sitä kautta epämiellyttävän sivumaun estäminen. Haju ilmenee sian lihaa kypsentäessä, jos kastrointia ei ole tehty. Ihmisen edun mukaista, ei eläimen.

Taiteen merkitys käsiteltäessä kantaaottavaa aihetta

Pohdin kirjallisessa opinnäytetyössäni suurinta haasteetta, jonka olen kohdannut käsitellessäni kantaaottavaa aihetta taiteessani: Ihminen kääntää helpommin päänsä pois itseään epämiellyttävältä aiheelta kuin ryhtyy toimenpiteisiin, joilla voisi vaikuttaa asioihin. Elämme suurta narsismin aikakautta, jossa oma etu laitetaan muiden edelle. Haluamme nauttia, emmekä voi sietää sormella osoittelua saatikka syyllistämistä. Liha maistuu hyvälle, ja maatalousyrittäjät tulisivat kärsimään, jos lihantuotantoa vähennettäisiin. Tiedämme toisella puolella maailmaa tapahtuvasta jäätiköiden sulamisesta ja maastopaloista, mutta kun ne tapahtuvat tarpeeksi kaukana meistä, emme koe sen koskettavan meitä itseämme.

Tässä kohtaa taide nousee tärkeään asemaan. Se on väline, jolla kaukaisetkin asiat voidaan tuoda lähelle. Tulin kirjallisessa opinnäytetyössäni siihen tulokseen, että esteettisyydellä on suuri merkitys kuvatessa vakavaa aihetta. Nostin yhdeksi esimerkiksi Toni R. Toivosen messinkilaatoille mädätetyt eläimet. Ne eivät ensi näkemältä julista materiaalilähtöisyyttään eivätkä kuolemaa, vaan herättävät katsojan huomion visuaalisuudellaan. Ensin katsoja pysäytetään ja altistetaan ajatuksille vaikuttavalla kuvalla, ja vasta sitten johdatetaan syvemmälle teostietojen ja nimeämisen avulla. Tätä samaa tehokeinoa pyrin hyödyntämään taiteellisessa opinnäytteessäni.

”Taide todellakin voi vietellä tai pakottaa ihmisen ottamaan tietoa todesta, tuntemaan kropassaan ja mielessään voimakkaasti eli kokemuksellisesti totena sellaista tietoa, joka muuten helposti jää vain näennäisesti omaksutuksi” (Mäki 2017, 465).

 

Lähde

Mäki, Teemu 2017. Taiteen tehtävä. Helsinki: Into.