27.11.2020

Kun galleriat sulkivat ovensa viime maaliskuussa, oli vuosikurssimme jäämäisillään ilman opinnäytetyönäyttelyä. Väliin riensi taiteilijajärjestö Arte ja tarjosi Titanik-gallerian käyttöömme ikkunagalleriana. Taidekollektiivi Rubuzak otti ilon irti uudesta tilanteesta.

Opinnoissani halusin löytää oman taiteellisen polkuni, mutta se tallautuukin sitä mukaa, kun etenen. Löysin jotain muuta, nimittäin vapauttavan ja mielenkiintoisen työskentelyn kollektiivissa. Perustimme opiskelukaverini Salla Sillgrenin kanssa Taidekollektiivi Rubuzakin opiskellessamme toista vuotta Taideakatemiassa.

Taidekollektiivi Rubuzak tekee kokeellisia installaatioita, joissa materiaalien annetaan kuljettaa prosessia. Prosessiin sysäydytään aina paikkalähtöisesti tunnustellen ja herkistellen tilassa. Rubuzakin teokset sisältävät usein elementtejä tai fragmentteja aiemmista installaatioistamme. Jatkuva prosessi on neuvonpitoa muuttuvien osasten eli meidän taiteilijoiden, materiaalien, paikkojen ja taiteen välillä. Materiaalien uudelleen käyttäminen pohjautuu ekologisen ajattelun lisäksi maagiseen ajatteluun, jossa materiaalin kokemukset ovat muistissa ja vaikuttavat tulevaan.

Rubuzak kehitteli opinnäytetyönään Between things -nimistä installaatiota, jossa käsittelimme esineiden ja materiaalisuuksien välistä kommunikaatiota. Koronavirus kuitenkin pysäytti prosessin ja aiheutti yllättäviä käänteitä opinnäytetyönäyttelyyn. Kun galleriat sulkivat ovensa, meille valkeni, että näyttelymme ei välttämättä siirtyisi, vaan se voisi jäädä kokonaan toteutumatta. Pettymys oli musertava, koska opinnäytetyönäyttelyyn ladataan odotuksia koko opiskeluajan.

Meillä on koko Titanik!

Huhtikuussa vuosikurssimme sai kuitenkin uuden mahdollisuuden, kun taiteilijajärjestö Arte tarjosi Titanik-gallerian käyttöömme ikkunagalleriana. Saimme esittää fragmentteja opinnäytetöistä 2–3 hengen ryhminä, kukin ryhmä viikon pituisella näyttelyajalla.

Näyttelyprosessin yksi merkittävä vaihe oli paikkojen jakaminen ja sopivan tilan löytäminen jokaisen teoksille. Teokset muotoutuvat myös näyttelytilan ehdoilla, ja yhteisnäyttelyssä kompromisseja on tehtävä. Näyttelypaikan vaihtuminen vaati lisää kompromisseja, sillä esille mahtuisi vain fragmentteja teoksista, ja niitäkin katsottaisiin ikkunan läpi.

 

Pettymys ja sitä seurannut uusi tilanne saivat meidät sisuuntumaan ja hoksaamaan, että tarjoutunut tilaisuus on näytön paikka. Salla ja minä päätimme jättää omat taiteelliset opinnäytetyömme pois näyttelystä ja antaa Rubuzakin installaation vallata koko tilan, kun meidän vuoromme koittaisi.

Seurasimme, kuinka kevään valo ja lehdettömät puut olivat armottomia ikkunagallerialle. Ikkunat heijastivat niin voimakkaasti, että yleisö ei kirkkaana päivänä nähnyt kuin oman peilikuvansa. Aioimme panostaa omassa näyttelyssämme ilta-aikaan sekä tuoda valon ja projisoinnit keskeiseen asemaan installaatiossa.

Rubuzakin installaatio syntyi paikkasidonnaisesti Titanikin omintakeiseen ympäristöön. Gallerian edustalle liehumaan ompelimme viirejä huomioliiveistä, joita olimme käyttäneet yhdessä aiemmassa teoksessa. Alkuperäisen Between things -installaation valmiit elementit, arduino-ohjattu hengittävä veistos, analogista häiriökuvaa näyttävä monitori äänimaailmoineen ja katosta riippuva betonivalos päätyivät Titanikin pieneen huoneeseen. Ovikatoksen alle asennetut kaiuttimet laajensivat installaatiota tuomalla äänimaailman ulkotilaan. Ison salin lattialle installoimme valkoisia suojapressuja epämääräisiksi kasaantumiksi, kolmiulotteisiksi projisointipinnoiksi. Seinille ja kasaantumille projisoitiin abstraktilta vaikuttavaa lähikuvaa sisältävät ja väriä vaihtavat videot. Uuden kokonaisuuden nimeksi tuli Affinity. Nimi viittaa yhteenkuuluvuuden tai sukulaisuuden tuntemuksiin.

Rubuzakin näyttelyviikko oli kesäkuun toisella viikolla. Hämärässä kesäyössä installaatio pääsi täyteen loistoonsa ja näkyi vastarannalle saakka. Jokiranta kuhisi kesästä ja koronarajoitusten höllentymisestä seonnutta väkeä. Opinnäytetyömme sai suuremman yleisön kuin se olisi alkuperäisellä paikallaan ikinä voinut saada.

Yhteyksiä ja yhteisyyttä

Kirjoitin kirjallisen opinnäytetyöni nurinkurisesti vasta taiteellisen opinnäytetyön tekemisen jälkeen. Ajatusrakennelmat olivat kuitenkin kypsyneet koko prosessin ajan, ja lopulta opinnäytteen kirjoittaminen tapahtui nopeasti. Selvitin työssäni, miten taiteellinen työskentelyni kytkeytyy osaksi nykytaiteen virtauksia ja ajankohtaista taideteoreettista keskustelua.

Käsittelin sekä omaa henkilökohtaista taidettani että työskentelyä Rubuzak-kollektiivissa. Katson työskentelyni olevan osa nykytaiteessa tapahtuvaa yhteyksien etsimistä. Taidehistoriassa yhteyksien etsiminen on liitetty esimerkiksi värähtelykuvastoon ja selvänäkötematiikkaan. Nykytaiteessa se tapahtuu esimerkiksi lajien välisyydessä, materiaalisuuksissa ja teknologiassa.

Lähdin tutkielmassani liikkeelle henkilökohtaisista kokemuksista, jotka liittyvät jaettuihin mielikuviin ja näkyjen näkemiseen. Sanoitan työssäni taiteellisen selvänäkemisen liittyvän taiteen ja ideoiden yhteisyyteen. Taiteilijan kyvyn voi katsoa herkkyydeksi ja harjaantuneisuudeksi neuvonpidolle, aistimiselle ja maagisen tietoisuuden toiminnalle.

Kollektiivissa työskentely korostaa ideoiden yhteisyyttä ja taiteen jaettuutta. Rubuzakin työskentelyssä emme yleensä pysty erottelemaan keneltä tai mistä mikin ideaon peräisin. On vapauttavaa, kun asiat tuntuvat tapahtuvan kuin itsekseen tai ainakin omalla painollaan.

Ylipäätään yhteisöllisyys on tärkeä arvo ja tavoite taiteellisessa toiminnassa, koska kilpailuasetelmat taiteen kentällä ovat kovat. Asetelma kannustaa maineen häikäilemättömään tavoitteluun ja ohjaa harvojen menestymiseen, mikä voi hämärtää taiteen merkitystä uuden luojana ja vallitsevien rakenteiden horjuttajana. Kiitos Artelle ystävällisyydestä ja solidaarisuudesta!