Siirry sisältöön Siiry hakuun

Kirjoittajat

Luovaa toivoa ─ Taiteen merkityksiä ja mahdollisuuksia Lasten me too -teemaisessa auttamis- ja yhteistyössä

05.04.2022

Tämä artikkeli perustuu avauspuheenvuorooni Kuroa kollektiivin 21.–22.3.2022 Turussa järjestämässä seminaarissa. Lasten me too -teemainen seminaari #rikotaanhiljaisuus kokosi EduCityyn kolmisenkymmentä eri alojen ammattilaista avaamaan asiantuntijapuheenvuoroilla, kokemusasiantuntijuudella sekä traumasensitiivisellä teatterilla vaiettua aihetta, lasten seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä.

#rikotaanhiljaisuus-seminaari oli kohdistettu lasten ja nuorten arkeen vaikuttaville ammattiryhmille kuten opettajille, kasvattajille, harrasteohjaajille, vanhempainyhdistysaktiiveille, päättäjille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Seminaarin tarkoituksena oli tiedon jakaminen, verkostoituminen ja kanssasäätely – vaikean asian kohtaamiseen liittyvien kuormitustekijöiden tunnistaminen ja työstäminen. Keskeinen elementti seminaarissa oli teatteriesitys Korppipäinen mies, josta on tallennettu otteita tämän virkeen lopun linkistä avautuvalle videolle.

Kuroa kollektiivin ytimessä on taiteilija Kati Keskihannun ja koko työryhmän arvomaailma ja työote. Mukana kollektiivissa ovat vaikuttavuustuottaja Aino Elina Muhonen sekä toiminnan kehittäjinä (mm. trauma- ja terapiatyön näkökulmasta) LL nuorisopsykiatri ja kehitysvammalääketieteen erikoislääkäri, Suomen Delfins ry:n puheenjohtaja Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen sekä traumainformoidun järjestelmän pioneeritoimija HLL hammaslääkäri, terapeutti ja kouluttaja Kati Sarvela.

Kollektiivissa vierailee kampanja- ja produktiokohtaisesti kulloinkin käsiteltävään teemaan kytkeytyviä taiteilijoita, järjestötoimijoita, tutkijoita, kokemusasiantuntijoita ja muita sidosryhmiä. Kollektiivi on moniammatillisesti, valtakunnallisesti ja taiteilijavetoisesti toimiva verkosto, joka on ottanut tehtäväkseen puuttua yhteiskunnassamme havaitsemiinsa epäkohtiin. Kollektiivin mukaan ”Lasten Me Too -tietoisuuskampanjatyö on aikuisten asia – myös taiteilijoiden.”

Kuroa kollektiivin teemakiertueet rakentuvat seuraavista sisältöalueista: 1) aihetta käsittelevistä ammattilaisseminaareista, 2) kiertuekouluilla järjestetyistä vapaaehtoisista vanhempainilloista, 3) osallistavista työpajoista, joissa valitun aiheen ja esityksen herättämiä ajatuksia ja tunteita käsitellään pienryhmissä (työpajat ohjataan aina taiteilijan, terapia-ammattilaisen ja kiertuekoulun oman oppilashuoltoryhmän edustajan yhteistyönä) sekä 4) terapia-ammattilaisen antamasta hoitoonohjauksesta tarvittaessa.

Luovan toivon näkökulmia

Turun-seminaarin puheenvuorossani 21.3.2022 toin esiin näkökulmia lapseen ja lapseuteen – kuvin ja sanoin.  Kuvat, jotka ovat esillä myös tässä artikkelissa, ovat kuvapankista Microsoft 365 -tilaajille. Lisäksi avasin ajatuksiani taiteen merkityksistä ja mahdollisuuksista inhimillisessä vuorovaikutuksessa: toipumistyössä ja työskentelyssä hyvän elämän puolesta – elämän puolelle asettumisessa. Luovuus sisältää aina toivon aspektin.

Seuraavalla runon kaltaisella omalla tekstilläni ja siihen liitetyillä kuvilla haluan saattaa lapsen ja lapseuden äärelle: avata ajatuksia siitä, millainen lapsi on, kun hän saa turvallisesti olla lapsi, ja kasvaa turvassa. ”Lapsen sileän otsan” alkuideasta kiitän kirjailija Minna Haapasaloa.

Kuvassa on vauva, joka on nukahtanut vatsallaan ollen, kädet posken alla.

Elämän lapsi. Se sinä olet.

Kuulut elämälle ja soit elämää.

Lapsenkaltaisuus. Taivasten valtakunta.

 

Lapsi katsoo sinua, sinä katsot lasta. Katse kantaa leikkiä.

Lapsi on utelias, lapsi tutkii. Lapsi löytää. Lapsi on NYT.

 

Lapsi elää huolenpidosta ja luottaa sitä saavansa. Lapsi odottaa hyvää. Lapsi odottaa luonnostaan elämältä hyvää.

Lapsen otsa on sileä, vailla taakkaa tulevasta.

Lapsi luottaa, lapsi tuntee, lapsi puhuu. Lapsi on totta.

 

Lapsen luovuus näkee ihmeitä.

Lapsen toivo luo uutta maailmaa.

Lapsen ilo lennättää sydämiä.

Lapsen sydän lyö tulevaisuudelle.

Kuvassa on pieni tyttö, jolla on keltainen rusetti hiuksissaan ja kasvoillaan väriläikkiä, ikään kuin maalitahroja.

Kuva: Unsplash, Senjuti Kundu.

Seuraavaksi tuon esiin kytköksiä oman ammatillisen kokemukseni ja muiden tutkijoiden ajatusten välillä. Kehystän näin seminaarissa käsiteltyä aihetta ja korostan taiteen ja siihen liittyvän työskentelyn merkitysmahdollisuuksia.

Psykodynaamiset ja psykoanalyyttiset näkökulmat ihmiseen, vuorovaikutukseen ja taiteeseen resonoivat itsessäni vahvasti. Nämä näkökulmat valaisevat niitä merkityksiä ja mahdollisuuksia, joita taide ja sen äärellä oleminen tai sen parissa toimiminen voi sisältää tai tarjota. Oma taidealan tulokulmani on erityisesti musiikki ja musiikkiterapia, mutta monet musiikkiterapian teoreettiset lähtökohdat ja ajattelutavat avautuvat ja kytkeytyvät myös muihin taiteenlajeihin.

Taiteen äärellä tapahtuva vuorovaikutus kulttuurihyvinvoinnin ytimessä

Kulttuurihyvinvointi ilmiönä perustuu näkemykseen taiteesta osana elämää, taiteesta osana hyvää elämää. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa suhde taiteeseen alkaen varhaisimman, jo kohdunaikaisen kokemusmaailmamme sanattomista kokemuksista ja kokonaisvaltaisista elämyksistä; esimerkiksi äänistä ja rytmeistä toisiinsa kietoutuneina – sekä niihin liittyneistä tuntemuksista ja tunteista. Minuutemme rakentuu vuorovaikutuksessa, ja tämän vuorovaikutuksen maisema on se kulttuurinen ympäristö, jossa vartumme. Vuorovaikutus on äänellistä, kehollista, sanatonta, sanallista – kokemuksia kuulluksi ja vastaanotetuksi tulemisesta, kokemuksia itseilmaisusta. Leikin ja luovuuden koti on lapsuuden transitionaalimaailmassa, sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä.

Kunkin oma taidesuhde, elämänmittaisena kehkeytyvä resonanssi erilaisiin taiteen ilmaisumuotoihin kytkeytyy sitten tapaan ajatella ja tuntea, tapaan olla olemassa ja olla maailmassa. Merkitykselliset hetket ja kokemukset taiteen ilmaisumuotojen parissa ja niitten myötä ovat minuuden rakentajia kautta koko elämän.

Taide ja sen parissa tapahtuva vuorovaikutus on luova, potentiaalinen tila. Se on mahdollisuuksien maailma, joka kutsuu symboliensa ääreen ja puhuu niiden kautta. Äänetön voi saada äänen, sanaton sanat, liikkumaton liikkeen – silmänsä kiinni puristanut turvallisen, myötätuntoisen katseen. Taide voi myös tarjota suojan. Suojan ylivoimaisia ärsykkeitä vastaan.

Suojassa voi olla ja levätä. Suojassa voi myös tehdä ja toimia, turvassa. Taiteen tarjoamien metaforien ja symbolien suojassa voi lähestyä, koskettaa ja käsitellä sellaista, mikä on muuten liian pelottavaa tai jopa tuhoavaa.

Taide vaikeidenkin asioiden turvallisena kohtaamispaikkana

Psykoanalyytikko Pirkko Siltala kirjoittaa, että taiteen voimana on olla kasvotusten kuolemanvoimien kanssa. Taiteentutkija Susanna Välimäki puolestaan viittaa terapiatyöhön liittyvään sisällyttäjä-käsitteeseen: sisällyttäjä ottaa kantaakseen tuskalliset tunteet ja antaa ne siedettävässä muodossa takaisin – ja vielä enemmän – luoden kohtaamiseen voimaa. Tämä voima on uutta luovaa elämän voimaa. Taideteos voi tarjota siedettävän muodon käsitellä aihetta, joka on niin kamala, ettei sitä oikein pysty edes ajattelemaan.

Vaikean asian turvallinen näkeminen, koskeminen ja jakaminen voi tapahtua taiteen myötä tai sen äärellä. Taiteen tehtävänähän on paljastaa jotain perustavaa olemassaolostamme, muistuttaa Pirkko Siltala. Filosofi Martin Heideggerin mukaan totuuden olemus on kätkeytymättömyys ja taiteessa kätkeytymättömyys voi astua esiin kätkeytyneisyydestä; totuus asettuu teokseen.

”Ihminen, joka ei enää pysty kuuntelemaan omaa kokemustaan, ei pysty eläytymään myöskään toisen kokemukseen,” kirjoittaa psykoanalyytikko Johannes Myyrä. Onkin valtava mahdollisuus, että taiteen kokemuksellinen ydin on elävä ja merkityksellinen sekä traumaattisia kokemuksia kokeneen että auttajan tai rinnalla kulkijan näkökulmasta. Taide voi mahdollistaa kokemuksen laadullisen jakamisen tavalla, johon sanat eivät suoraan yllä tai vielä uskaltaudu. Ajattelen, Johannes Myyrää mukaillen, että taiteella, teoksella, teoksessa ja teoksen välityksellä, on mahdollisuus nähdä ja paljastaa pahuus joutumatta epätoivon valtaan.

Taide voi toimia peilinä, jota katsotaan yhdessä – ja jonka näyttämää kuva katsotaan yhdessä. Psykologi Ritva Linnun sanoin: ”Ihminen, joka katsoo peiliin ilman häpeää, rohkaisee toista tekemään samoin.” Reflektiivisyys, peilaavuus, dialogisessa vuorovaikutuksessa on psyykkistä uudelleenjärjestäytymistä, jolloin muutokselle tulee tilaa. Salaisuuksien ja muistamattomuuden kahleista voi päästä elämän tai salaisuuksien kertomisen tielle, kuten Pirkko Siltalan mukaan intiaanit tätä muistamisen, ilmaisun ja yhdessä pohtimisen prosessia kutsuvat.

Rikotaan hiljaisuus

Pirkko Siltala pohtii myös taakkasiirtymää, sukupolvelta toiselle siirtyvää kärsimystä trauman seurauksena, ja sen ytimen välttelyä. Usein häpeän, pelon tai lojaliteetin takia menneisyyden traumat ja katastrofit ovat joutuneet puhekieltoon. Hiljaisuus peittää ja yrittää haudata elävän kokemuksen ja hiljaa hengittävän kivun. ”ÄLÄ puhu, älä tunne, älä luota,” on häpeän ja rikotun luottamuksen viesti.

Kuroa kollektiivin tavoitteena on hiljaisuuden rikkominen – ei anneta hiljaisuuden, vaikeista asioista vaikenemisen rikkoa lasta. Hiljaisuuden rikkominen voi olla valtava teko, Elämän puolelle asettumista. Häpeähiljaisuus onkin jotain, jota ei tarvitse omaksua, vaan se voidaan kyseenalaistaa, jopa purkaa.

Ja kuitenkin; taiteen konteksteissa puheeksi ottaminen voi tapahtua siedettävässä muodossa, pakottamatta. Tällöin häpeän ja vaikenemisen vastalääke on hyväksyvä vastavuoroisuus, olemassaolon tunnustava rohkaisu. Turvallisuudesta käsin voi puhua, kertoa, tulla näkyviin, tulle esiin. Turvallisuuden ydinelementti on kokemus siitä, ettei ole yksin. Taiteen mahdollistaman kokemuksen jakaminen on syvää yhteyttä, vaikka sille ei edes olisi sanoja. Taideteos voi avata luovan prosessin, jossa myös ajallaan löytyvät sanat, parantavat sanat. Luova uskallus, yhdessä, asettuu pimeyden ja pahuuden vastavoimaksi.

Kuvassa on lapset kasvot ja kädet leuan alla, sormet ylöspäin pitkin poskia. Lapsen käsissä ja kasvoilla on maalitahroja.

 

Lähteet

Heinonen, M.-L., Myyrä, J., Räkköläinen, V., Siltala, P. ja Välkki, T. (toim.) (2004). Rohkeus totuuteen. Martti Siiralan juhlakirja. Therapeia-säätiön julkaisuja. Jyväskylä: Gummerus.

Hellsten, T. (1993). Elämän lapsi. Vastuulliseen aikuisuuteen. Helsinki: Kirjapaja.

Hägg, V. & Lindqvist, M. (toim.) (2014). Psykoanalyysi ja taide. Pirkko Siltalan juhlakirja. Therapeia-säätiön julkaisuja. Tampere: Therapeia-säätiö.

Kurkela, K. (2004). Winnicott, raja, luova asenne. Psykoterapia (2004), 23 (2), 128–156.

Lilja-Viherlampi, L.-M. (2021). Mitä on kulttuurihyvinvointi? Musiikki 4/2021: Musiikki, ääni ja hyvinvointi, 73–89.

Lintu, R. 2013. Leikki ja leikillisyys potentiaalisessa tilassa. Therapeia-säätiön tutkielmasarja: 4. Helsinki: Therapeia-säätiö.

 

 

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.