15.12.2021

Korona-aika on asettanut monet taiteilijat yllättäen työnhakijan asemaan. Näin kävi myös omalla kohdallani. Määräaikainen työsuhteeni päättyi muutaman lomautuskuukauden jälkeen, ja jouduin ilmoittamaan itseni työttömäksi työnhakijaksi. Päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja aloin systemaattisesti etsiä itselleni uutta työpaikkaa. Tuon tässä artikkelissa esiin työhakuun liittyviä havaintojani sekä kysymyksiä, joita työnhakuun liittyvät käytänteet ovat nostaneet esiin.

Koska taide- ja kulttuurikentän avoimet työpaikat loistivat lähes tyhjyyttään, päädyin hakemaan töitä aivan uusilta aloilta. Pohdittuani, mihin kaikkeen kokemustani ja osaamistani voisin tarjota, löysin muutamia ammattinimikkeitä, joiden tehtäviin olisin jokseenkin pätevä. Tein näillä ammattinimikkeillä hakuja eri työnhakukoneilla, ja haettavien työpaikkojen määrä lisääntyi huomattavasti.

 

Miten ja millä perusteella määritellä palkkatoive?

Luin työpaikkailmoituksia tarkasti läpi, ja pyrin hakemuksissani tuomaan esiin kattavasti kaiken, mitä työnantajat tulevalta työntekijältään odottivat. Hakemusten kirjoittaminen sujuikin mukavasti aina siihen asti, kun piti kertoa palkkatoiveestaan. Olen freelancerina oppinut hinnoittelemaan työni taiteen kentällä. Hinnoitteluni perustuu aina alani työehtosopimukseen, mutta tässä kohtaa taiteenalani työehtosopimuksesta ei juurikaan ollut hyötyä. Palkkatoiveiden pyytäminen liittyi ainoastaan yksityisten yritysten hakuihin. Sen sijaan kuntien ja valtion työpaikkailmoituksissa palkkaus ilmoitetaan aina. Kuntien ja valtion työpaikkoja hakiessani pystyin tekemään päätöksen palkan suhteen heti, kannattaako minun hakea paikkaa vai ei.

Mikä siis neuvoksi? Mistä tietää, mikä on minkäkin tehtävän keskipalkka? Ei auttanut muu kuin laittaa Googlen hakukenttään tehtävänimike ja palkkaus. Haulla sain selville haarukan, mihin kyseisen ammattinimikkeen keskipalkka sijoittuu. Ongelma tässä oli se, että joillakin ammattinimikkeillä keskipalkan haarukka saattoi olla tuhansia euroja. Vaarana oli siis joko ali- tai ylihinnoitella itsensä. Palkkatoiveen määritteleminen tuntui lähes lottoamiselta, ja usein esitin palkkatoiveeni perustuen tuntemukseen tai arvaukseen.

 

Entä jos palkka ilmoitettaisiin työpaikkailmoituksessa?

Hakemukset, joihin olin esittänyt palkkatoiveeni, eivät suurimmaksi osaksi kantaneet hedelmää, ja haastattelukutsut jäivät saamatta. Sitä vastoin useampi kuntasektorin hakemus avasi tien haastatteluun. Aloin pohtia, voiko palkkatoiveeni määrittäminen olla syy hylätyille hakemuksille. Päätin seuraavaan hakemukseen kirjoittaa palkkatoiveeksi ”sopimuksen mukaan”. Tällä kertaa onnisti, ja sain kutsun haastatteluun. En tiedä, johtuiko haastattelukutsu määrittelemättömästä palkkatoiveesta, vai olinko muuten mahdollisesti sopiva henkilö haettuun tehtävään.

Haastattelun aika koitti, ja itse haastattelu sujui mukavasti, kunnes haastattelija kysyi palkkatoivettani. Olin miettinyt palkkatoiveeni valmiiksi, ja nöyristelemättä vastasin kysymykseen. Näin heti haastattelijan ilmeestä, että toiveeni taisi olla hieman yläkanttiin. Seuraavaksi hän kysyikin, onko palkkatoiveessani neuvottelun varaa. En saanut työpaikkaa.

Kokemusteni perusteella olen miettinyt, miksei palkkahaarukkaa ilmoiteta työpaikkailmoituksissa. Jos palkka ilmoitettaisiin jo hakuilmoituksessa, karsisi se osan hakijoista pois. Tämä säästäisi sekä hakijan että rekrytoijan aikaa. Yrityksillä on varmasti valmiiksi mietittynä palkkahaarukka, mihin tuleva työtehtävä sijoittuu. On vaikea ymmärtää, miksi tätä tietoa on mahdotonta jakaa.

Ystäväni puolestaan oli työhaastattelussa esittänyt vastakysymyksen, kun häneltä oli kysytty palkkatoivetta. Hän oli kysynyt suoraan, mitä yritys on valmis maksamaan. Haastattelija oli vaivaantunut kysymyksestä, eikä ystäväni saanut vastausta.

 

Palkkatiedot pidetään salassa – ei kuitenkaan kaikkialla

Olen pohtinut, mihin tämä salamyhkäisyys perustuu. Ehkä yrityksillä on yleisenä tapana pitää työntekijöidensä palkat toisiltaan piilossa, eikä palkkahaarukkaa haluta tuoda julki julkisessa haussa. Jospa jollekin vanhalle työntekijälle maksetaan vähemmän palkkaa kuin mitä uusi työntekijä tulee saamaan. Näin tapahtui omalla kohdallani.

Minut valittiin erääseen työtehtävään, ja palkkaneuvotteluissa päädyttiin tiettyyn palkkasummaan. Minun annettiin neuvotteluissa ymmärtää, että minulle maksettava palkka on yläkanttiin. En saanut kertoa palkastani muille työntekijöille, koska uutena työntekijänä saisin enemmän palkkaa kuin vanhat työntekijät. Jätin tehtävän yhden päivän jälkeen.

Jos mietin aiempia työpaikkojani, en ole koskaan tiennyt kenenkään työtoverini palkkaa. En myöskään tiedä kovinkaan monen ystäväni palkkaa.

Palkoista puhuminen on tabu. Sitä sen ei pitäisi olla, ei varsinkaan yritysten toimintakulttuurissa.

Monessa yrityksessä peräänkuulutetaan avoimuutta ja tasa-arvoa. Eikö kuitenkin työntekijöiden palkkasummien piilottelu toimi juuri näitä arvoja vastaan? Palkkojen läpinäkyvyys koetaan ehkä uhkana, jonka ajatellaan aiheuttavan riitaa ja pahaa mieltä työyhteisössä. Tämä on varmasti totta ainakin siinä tapauksessa, mikäli työntekijöiden palkkoja ei osata perustella.

Tasa-arvoisessa työyhteisössä palkan tulisi aina perustua työntekijän ansioihin, koulutukseen ja kokemukseen. Tällöin palkkojen läpinäkyvyydelle ei pitäisi olla estettä.

Työllistyin lopulta kaupungille. Vaikka kaupunkia toimintaympäristönä pidetään välillä jähmeänä ja palkkoja pieninä, lähtevät kaikki kuitenkin palkkauksen suhteen samalta viivalta – ainakin oman tulkintani mukaan. Palkka kasvaa kokemuksen ja koulutuksen myötä, ja se on hyväksyttävää ja ymmärrettävää. Säännöt ovat olemassa, ne ovat selkeät ja kaikille samat.