Kun sadutusmenetelmä kohtasi oikeita kokemuksia ja sensitiivisyys törmäsi suoraan puheeseen, syntyi artivistinen projekti: Tositarinoita pillusta. Teatteri-ilmaisun ohjaaja Elina Salmi rakensi…
Tekijät | Authors
Silmästä silmään, suusta suuhun ja sydämestä sydämeen – Elävä tarinankerronta kielen oppimisen, kommunikaation ja kulttuurisen identiteetin tukena
Museovirasto myönsi Turun kristillisen opiston säätiölle hankeavustuksen, jonka perusteet kytkeytyvät Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisen yleissopimukseen. Avustuksen tarjoamilla resursseilla kehitettiin ja pilotoitiin aikuisten maahanmuuttajien hyvinvointia ja oppimisvalmiuksia parantavaa uudenlaista menetelmää, jossa tarinoilla, ihmisten elämäkokemuksilla ja suullisella perinteellä on keskeinen rooli. Tarinankerrontakurrssilla Turun kristillisellä opistolla saaavutettiin myönteisiä vaikutuksia kielen oppimiseen, kulttuuri-identiteettiin, itseilmaisuun ja vuorovaikutuksen tukemiseen.
Ahaa, nyt ymmärrän! On tärkeää osata sanoa ö. Minä harjoittelen. Olipa kerran poika, joka oli ja käveli. Hän istui puun alle lepäämään. Yhtäkkiä puun oksalla istui pylly. Eikun siis PÖLLÖ! Ja sitten pylly sanoi… eikun siis PÖLLÖ sanoi… Opettaja, nyt huomaan, on tärkeää osata sanoa ö! – Muslum
Varmaan tunnistat tarinan korpista, joka istui puunoksalla juusto suussaan, kunnes viekas kettu sai sen pudottamaan herkkupalan vetoamalla tämän turhamaisuuteen? Tai tarinan jäniksestä, joka kehuskeli juoksutaidollaan kilpikonnalle, mutta ylimielisyyttään lopulta hävisikin kisan? Niin tunnistavat monet muutkin ihmiset ympäri maailman! Ja siinä on jo yksi tärkeä syy jakaa tarinoita, tarinat yhdistävät meitä.
TAVU-ryhmän tarinankerrontakurssi Turun kristillisellä opistolla
Turun kristillinen opisto on monialainen kansanopisto, jonka koulutustarjontaan kuuluvat ammatillinen koulutus, eri alojen korkeakouluopintoihin valmistavat kansanopistolinjat (lääketiede, kasvatustiede ja psykologia, oikeustiede, kauppatiede ja logopedia), aikuisten perusopetus, kymppiluokka sekä maahanmuuttajakoulutukset. Opisto on monimuotoinen ja monikulttuurinen oppimisympäristö, opistolla opiskelee vuosittain yhteensä noin 350 maahanmuuttajaa.
Vaikka kyseessä olisi hitaasti kieltä oppiville suunnattu koulutusryhmä, osa jokaisen ryhmän opiskelijoista on koulutuksen päätyttyä sellaisessa tilanteessa, että kielellinen osaamistaso ei ole juurikaan noussut tai taso on kaukana koulutuksen osaamistavoitteista. Kyse voi olla heikon koulutustaustan aiheuttamasta opiskelutaitojen ja oman äidinkielen osaamisen puutteista, traumojen aiheuttamasta psyykkisestä tilasta, kokonaiselämäntilanteen vaikeudesta, kognitiivisista luki-ongelmista myös oman äidinkielen osalta tai jonkin asteen kehitysviivästymästä, jota ei ole diagnosoitu.
Olen toiminut Turun kristillisellä opistolla kuraattorina, opettajana ja musiikkiterapeuttina vuodesta 2010 lähtien. Vuosien varrella olen saanut olla mukana kehittämässä uudenlaisia menetelmiä sekä opiskelijoiden psyykkisen hyvinvoinnin että pedagogisten taitojen kehittämiseksi. Lukuvuoden 2020–21 aikana olen kehittänyt Museoviraston myöntämän Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi jaetun avustuksen turvin uutta, aikuisille maahanmuuttajille suunnattua opetusmenetelmää, jossa välineenä on elävä tarinankerronta.
Monet opiskelijoistamme ovat kotoisin kulttuureista, joissa suullisen perinteen merkitys on havaintojemme mukaan tärkeää. Suullisella ilmaisulla on keskeinen vaikutus opiskelijan itsetuntoon sekä minäkuvaan ja toimimiseen osana yhteisöä.
Museoviraston tuen saaneen TAVU-ryhmän tarinankerrontakurssin tavoitteina olivat paitsi kielen oppiminen myös kulttuuri-identiteetin, itseilmaisun ja vuorovaikutuksen tukeminen. TAVU-nimi tulee sanoista tarinankerronta ja vuorovaikutus. Kurssi suunnattiin suomea jo jonkin aikaa opiskelleille, sillä aivan alkeistason opiskelijoiden kielitaito ei olisi ollut riittävä etenemiseen annetussa aikaraamissa.
Tarinan rakenteen harjoittelua.
Alku – lähtökohdat
Tarinat menevät suoraan sydämeen, ne herättävät tunnereaktion ja luovat positiivista asennetta oppimista kohtaan ja kehittävät empatiaa ja tunnetaitoja (Cooper 2018, 72). Antamalla oppilaalle mahdollisuuksia aineiston sisäistämiseen myös kertoen, kokeillen ja myötäeläen autamme häntä omaksumaan tietoa. Tekeminen ja kokeminen auttavat meitä muistamaan asioita jopa 90 % paremmin kuin pelkästään lukeminen. (Karsten 2015, 160.)
TAVU-tarinankerrontakurssi kesti 40 tuntia. Toiminnan tavoitteena oli pedagogisten tavoitteiden lisäksi edistää Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskevan yleissopimuksen toimeenpanoa seuraavilla tavoilla:
- Tarjota osallistujille mahdollisuus tulla kuulluksi omalla äidinkielellään, ihmisenä tarinoineen ja historioineen sekä siten parantaa suomen kielen ja perustaitojen oppimisen edellytyksiä.
- Kehittää osallistujien taitoa ilmaista itseään ja tunteitaan tarinoiden avulla samalla, kun tulee kuulluksi ja nähdyksi.
- Lisätä maahanmuuttajien ja heidän kanssaan työskentelevien tietoisuutta ja kiinnostusta liittyen eri kulttuurien aineettomaan kulttuuriperintöön.
- Kehittää maahanmuuttajien koulutukseen uusia menetelmiä, joissa aineettoman kulttuuriperinnön suojelu tarinankerronnan kautta on kielen oppimisen ja itseilmaisun sekä vuorovaikutuksen ohella keskeinen näkökulma.
Ryhmään kuului 21–23 opiskelijaa, joiden äidinkieliä olivat mm. vietnam, arabia, thai, kurdi, espanja, portugali, persia, ranska, ukraina, englanti, urdu ja venäjä. Ryhmän oma vastuuopettaja Anu Visa oli mukana työskentelyssä, mikä edesauttoi turvallisen toimintaympäristön rakentumista ja tarjosi minulle mahdollisuuden keskittyä menetelmän kehittämiseen, ohjaamiseen ja dokumentointiin samalla, kun hän huolehti käytännön järjestelyistä kuten tilavarauksista. Yhdessä pystyimme myös reflektoimaan opiskelijoiden oppimisprosessia läpi kurssin.
Kunnioittavan vuorovaikutuksen rakentuminen monikulttuurisessa aikuisten ryhmässä ei ole aina itsestään selvää, koska esimerkiksi kotimaiden väliset konfliktit vaikuttavat (jopa ylisukupolvisestikin) suhtautumiseemme toisiin kulttuureihin. Näin ollen toisten tarinoihin, kieleen ja kulttuuriin tutustuminen voi toimia hyvänä kohtaamisen ja yhteyden rakentamisen siltana. Tarinoiden jakaminen omalla äidinkielellä tarjosi mahdollisuuden sekä jakaa että kuulla eri kieliä ja tarinankerronnan tapoja.
Kun kysyin, miltä tuntui kuulla toisen puhuvan omalla äidinkielellään, yksi opiskelija huudahti, että ”Ihanalta!”. ”Ope kuuntele, kun hän puhuu! Puhu lisää sun kielellä!”, huudahti toinen. Kun tarinassa oli yhteinen teema, toista pystyi yllättävän hyvin ymmärtämään kehonkielen ja äänenpainon välityksellä, vaikka sanoja ei ymmärtänytkään. Katsekontaktin merkitys ja kasvojen näkemisen merkitys nousi myös vahvasti keskusteluissa esiin. Koska meillä oli kasvomaskit, oli erityisen tärkeää keskittyä katsomaan ja kuuntelemaan toista. Samasta syystä käsiä ja kehoa tuli käytettyä kertoessa tavallista enemmän, mikä koettiin tässä yhteydessä hyväksi asiaksi.
Omalla kielellä jakamisen jälkeen siirryttiin työstämään ja esittämään tarinoita suomeksi. Harjoittelimme tarinoiden kautta kirjoittamista, lukemista, kuuntelemista, kuvailemista, vertauskuvien tekemistä, tarinan muhevoittamista, sanastoa, merkityksiä, äänenkäyttöä, eleitä ja ilmeitä. Jokainen myös valmisti kokonaisen tarinan toisille esitettäväksi. Tarinoita työstettiin kerrottavaksi ulkomuistista, mikä kehitti lausumista, puheen tauottamista ja eläytyvää kerrontaa.
Tarinapiiri-muodostelma osoittautui luontevimmaksi ja vuorovaikutusta parhaiten tukevaksi toimintatavaksi tarinoita jaettaessa. Piiriasetelmassa olemme kaikki tasavertaisessa asemassa toisiimme nähden, kaikki näkevät toisensa, eikä kukaan ole kenenkään yläpuolella. Myös hiljaa oleminen ja kuunteleminen on osallistumista. Läsnä oleva kuunteleminen on helppoa toteuttaa ja ilmentää piirissä, puhuja saa toisten katseista ja kuuntelemisesta turvallisen ja kannattelevan tunteen.
Välillä olimme pienissä tarinapiireissä, joissa kertojan kuunteleminen oli erityisen intensiivistä.
Juhana Torkki (2014, 10) kirjoittaa teoksessaan Tarinan valta, että tarinat sijoittavat meidät aikaan ja paikkaan, kertovat keitä olemme ja mistä tulemme. Lapsella on kasvaessaan aikaa kuulla paljon tarinoita, joten hänen ei taritse keksiä kaikkea itse, vaan hän saa elämänsä evääksi kymmeniä vuosituhansia aiempien sukupolvien kokemusta. Tarinat välittävät arvoja ja ihanteita sekä kertovat meille, mikä on elämämme tarkoitus. Tarinoista rakentuu koko minuutemme, identiteettimme, yksityinen ja yhteinen tietoisuutemme. (Torkki 2014, 10.) Hieno esimerkki tästä on mielestäni Ineksen meille jakama, kotimaassaan Tunisiassa kuultu tarina siitä, miksi siellä edelleen näkee lävikköjä talojen katoilla:
…Tässä pelottavassa sadussa on lintu, joka on pelottava ulkonäöltään ja ääneltään. Niinpä tästä pöllöstä on tullut tarina, jonka kaikki ovat kuulleet: Sanotaan, että kauan sitten vanhalla naisella oli vauva pitkän odotuksen jälkeen. Ja eräänä päivänä hän pyysi poikaansa tuomaan lävikön naapurista. Mutta poika ei tullut takaisin. Kun hän tuli illalla auringonlaskun jälkeen, nainen löi hänet kuoliaaksi eikä kukaan tullut apuun. Lapsesta johtuvasta surusta nainen muuttui yhtäkkiä pöllöksi ja vannoi odottavansa pientä lasta varsinkin auringonlaskun aikana tai yöllä.
Kun näkee hänet tai kuulee hänen äänensä, on sanottava ääneen ja pyydettävä lävikköä. Kun hän kuulee lävikkö-sanan, hän muistaa poikansa kuoleman ja tuntee myötätuntoa lasta kohtaan ja jatkaa matkaansa. Siksi lapsia ei pidä jättää yksin, etenkään vastasyntyneitä. Ja talon ei pitäisi olla ilman lävikköä. Sanotaan, että hän pelkää eikä lähesty taloja, joihin on kiinnitetty pojasta muistuttava lävikkö. Hän myös haistaa lapset pyykkinarulla roikkuvien vaatteiden kautta. Ne on poistettava narulta ennen auringonlaskua. Edelleen on ihmisiä, jotka uskovat tarinaan ja heillä on lävikkö talon katolla. Ja ennen auringonlaskua heidän lapsensa ovat jo kotona. Loppu. – Ines
Pohdimme kurssin aikana, miksi tarinat yleensä ottaen ovat tärkeitä: opimme eri kulttuureista, ymmärrämme sukumme historiaa, saamme rohkeutta, tarinat lohduttavat ja antavat uskoa vaikeista tilanteista selviämiseen, tarinat suojelevat ja varoittavat, tarinat opettavat siirtymäriittejä, opimme uusia sanoja ja lausumista, kuunnellessa unohdamme pahat asiat ja huolet, tarinat kehittävät muistia, opimme eläytymään ja käyttämään ääntä ja kehoa, opimme myyttejä ja eri uskontojen tarinoita, tarinat yhdistävät, tarinat ovat joskus myös hauskoja ja saamme nauraa…
Elefantti rakastuu muurahaiseen. Koska se on niin iso, se ei voi muuttaa muurahaisen kanssa samaan taloon, vaikka ne menevät naimisiin. Niinpä muurahainen asuu talossaan (keossaan) ja elefantti siinä vieressä puun alla. Näin ne elävät ja nukkuvat yhdessä kyljetysten. Yhtenä päivänä sitten elefantti kuitenkin päästää niin valtavan ison pierun, että muurahaisten keko hajoaa tuusan nuuskaksi ja muurahainen kuolee! – Sedra
Karsten (2015, 158) kirjoittaa, että tarinakulttuuri kasvattaa itseluottamusta, joka on psykologisen pääoman pilari. Ihminen oppii luottamaan itseensä kokiessaan olevansa nähty, kuultu ja ymmärretty. Itseluottamus vahvistuu joka kerta, kun asetumme kertojan paikalle hyväntahtoisten kuulijoiden edessä ja onnistumme ilmaisemaan itseämme niin, että muut pääsevät sisään kokemuksiimme ja mielikuviimme. Inspiroidumme kehittämään ilmaisumme monipuolisuutta ja esittämään tarinoitamme ryhmässä. (Karsten 2015, 158.)
Wafaa ja Gilgamesh. Kyseessä on maailman vanhimmaksi tarinaksi nimetty valtavan pitkä ja monipolvinen tarina. Wafaa päätyi esittämään tarinan pääjuonen kuvien tuella, mikä toimikin todella hyvin.
Keskikohta ja käänne
Koronavirusepidemia vaikutti todella paljon toimintaamme läpi kurssin. Jo kasvomaskien käyttö toi oman mausteensa, kun meiltä oli ilmaisumme tärkein väline eli kasvot peitettynä. Opimme, kuinka paljon viestimme asioita ja erilaisia tunteita pelkillä silmillämme, ja opimme sen, että kehollinen viestintä ja eleet ovat oleellinen osa itseilmaisua. Maski lisäsi haasteita äänen kuuluvuudelle ja puheen selkeydelle, mikä toisaalta voidaan ajatella opettavaisena sekin, mutta itse koin sen kyllä lähinnä harmilliseksi aika ajoin.
Helmikuussa siirryimme muutamaa poikkeustuntia lukuun ottamatta etäopiskeluun. Suunnitelmat piti tehdä uusiksi, koska esimerkiksi erilaiset tilaa vaativat ilmaisuun keskittyvät harjoitukset täytyi muokata tai jättää pois. Tiesin, että osan kotitilanne ei mahdollista kovaäänistä ja -eleistä liikkumista, koska kotona on samaan aikaan parhaimmillaan puoliso ja monta lasta. Täytyy kuitenkin todeta, että lopulta etätyöskentely toimi tarinankerronnassa yllättävän hyvin. Edellytyksenä tälle oli tietenkin se, että olimme ehtineet tutustumaan hyvin toisiimme ja osallistujien kanssa oli perehdytty jo muiden oppiaineiden myötä kunnolla Teamsin käyttöön. Yhteisen kokemisen ja jakamisen tila oli mahdollista saavuttaa, kun kaikilla oli siihen tahtoa.
Sen pituinen se – tuloksia ja pohdintaa
Kokeneena tarinankertojana pystyin alusta asti tarjoamaan maistiaisia elävästä tarinankerronnasta ja osoittamaan näin sitä, että ymmärtääkseen tarinaa ei tarvitse aina ymmärtää jokaista sanaa. Eläytyvä kerronta on muutakin kuin pelkästään puhe, siihen kuuluvat ilmeet, eleet ja kehonkieli. Koska minulla on jo melkoisesti tarinavarantoa itselläni, pystyin helposti tunnistamaan elementtejä ryhmässä jaetuista tarinoista ja toimimaan lankojen yhdistelijänä. Itse jaoin tarinoita ammentaen pääasiassa suomalaisesta perinteestä. Näin opiskelijat saivat tehdä pieniä sukelluksia nykyisen kotimaansa kulttuuriperintöön.
Haluan kuitenkin korostaa, että vaikka taustastani tarinankertojana oli hyötyä, se ei tarkoita sitä, että kokemus tarinankertojana toimimisesta olisi edellytys ottaa elävä tarinankerronta osaksi kielen oppimista. Opettajilla on tietotaitoa tarinoiden rakentamisesta ja kaikenlaisista kielen oppimista tukevista tarinallisista harjoituksista. Jokainen opettaja pystyy ottamaan elävän tarinankerronnan osaksi opetustaan, mikäli vaan itse innostuu aiheesta. Näen tässä myös toki tarpeen lisätä elävää tarinankerrontaa opettajien koulutukseen.
TAVU-ryhmän tarinankerrontakurssin tulokset selvästi edistävät Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskevan yleissopimuksen toimeenpanoa: osallistujat tulivat kuulluksi omalla äidinkielellään, ihmisinä tarinoineen ja historioineen. Osallistujien kulttuuri-identiteetti sai vahvistusta, ja oppimisvalmiudet parantuivat samalla, kun taito ilmaista itseään ja tunteitaan tarinoiden avulla kehittyi. Maahanmuuttajien ja heidän kanssaan työskentelevien tietoisuus ja kiinnostus liittyen eri kulttuurien aineettomaan kulttuuriperintöön lisääntyi. Koulutukseen saatiin uusi menetelmä, jossa aineettoman kulttuuriperinnön suojelu tarinankerronnan kautta on yksi keskeinen näkökulma.
Myös toiminnalle asetetut pedagogiset tavoitteet saavutettiin hyvin. Opiskelijat sanoivat oppineensa paljon uutta sanastoa ja lausumista. Ulkomuistista opetteleminen tarjosi mahdollisuuden eläytyä ja opetella artikuloimaan hitaasti ja aiempaa selkeämmin. Opiskelijoilta kerätyssä palautteessa nousi esiin vahvasti myös se, miten tärkeäksi he kokivat toisiltaan oppimansa tarinat.
Mä harjoittelin paljon. Eilen mä kerron miehelle ja hän korjasi minua. Sama kuin opettaja, hän sanoi, että hän ei halua, että minä katson paperista. Kerro, mitä sinä muistat, hän sanoi. Nyt minä tiedän, että mun tarvitsee harjoitella lisää. Esimerkiksi nyt minä muistan sanan ”ansa”. Ja kun minä sanoin ”käsi”, mies sanoi, että eläimellä ei ole käsi vaan käpälä. Mun täytyi heti kirjoittaa, että muistan sen. Nyt muistan: ”Leijona sieppasi hiiren käpäläänsä!” – Rungnapa Leijona ja hiiri -tarinansa jälkeen
Taiteen eri menetelmien hyödyntäminen osana pedagogiikkaa on nykyään jo varsin luonteva osa lasten ja nuorten opetusta. On tärkeää tarjota myös aikuisille kielellisesti rikkaita kokemuksia. Ihmisiä tulisi rohkaista harjoituttamaan puhetta. Tarinoiden jakaminen sanoineen, intonaatioineen ja rytmeineen auttaa tiedostamaan tätä sekä puhumaan, kuuntelemaan, lukemaan ja kirjoittamaan.
Toki aikuisten suhteen tulee aina muistaa tietyt aikuisikään liittyvät oppimisen edellytykset kuten elämäntilanteeseen ja arjen hoitamiseen liittyvät haasteet. Esimerkiksi elävän tarinankerronnan käyttäminen osana opetusta tulee pystyä perustelemaan opiskelijoille pedagogisesta näkökulmasta hyvin. Seuraavassa taulukossa on näkyvillä, miten tarinankerrontakurssia perusteltiin pedagogisesta näkökulmasta TAVU-ryhmän opiskelijoille ja avustuksen myöntäjätaholle eli Museovirastolle tuomalla esille omalla äidinkielellä esitettyjen tarinoiden jakamisen vaikutuksia sekä vaikutuksia, joita on tarinoiden jakamisella suomeksi:
| Tarinoiden jakaminen omalla äidinkielellä: | Tarinoiden jakaminen suomen kielellä: |
| tukee omaa identiteettiä ja itsetuntemusta | kehittää lausumista |
| lisää kulttuurien välistä tuntemusta | kehittää vuorovaikutustaitoja |
| tukee omien juurien muistamista | monipuolistaa ilmaisua |
| rikastaa ja rohkaisee itseilmaisua | kehittää monipuolista äänenkäyttöä |
| kehittää kuulijan roolissa olemista | antaa kokemuksen kuulluksi tulemisesta |
| antaa mahdollisuuden tulla kuulluksi | innostaa tutustumaan kirjallisuuteen ja etsimiään ja lukemaan tarinoita |
| kehittää kehollista ja nonverbaalista ilmaisua | rikastuttaa sanavarastoa |
| kehittää vuorovaikutustaitoja | kehittää kuullun ymmärtämistä ja kuuntelijan roolissa olemista |
| innostaa tarinoiden äärelle | rikastaa mielikuvitusta |
| lisää toisten kunnioittamista | rohkaisee elävöittämään ja kehittää nonverbaalista viestintää |
| rikastaa mielikuvitusta | lisää tarinavarantoamme, pitää perinteitä elävänä |
| kehittää äänenkäyttöä | tekee kielenoppimisesta hauskaa ja lisää opiskelumotivaatiota |
Minun kotimaani Chilen eteläosissa elää mytologia vihreästä hirviöstä. Hirviön nimi on Trauco. Hän on pieni mutta hän on tosi vahva. Hänellä on aina kirves ja hän liikkuu nopeasti. Hän on vihreä ja asuu metsässä Chilen saarella. Tämä saari on Chilen eteläosassa. Mielestäni tämä saari näyttää Suomelta.
Kun nainen kävelee metsässä, hän kuulee aina erilaisia ääniä ja aina hän pelkää. Hän kävelee nopeasti. Yhtäkkiä ilmestyy vihreä hirviö naisen eteen. Mutta nainen ei voi juosta, koska tällä hirviöllä on erityisvoimia ja hirviö viettelee naisen. Ja nainen tulee raskaaksi hirviön takia. Nainen oli surullinen vauvan kanssa, jota hän ei halunnut. Naiset sanovat, että Trauco teki raskaaksi, kun he eivät halua kertoa kuka on lapsen oikea isä. – Eric
Tarkastelen kulttuurialan YAMK-tutkintoon johtavien opintojen osana tekemässäni opinnäytetyössä tarinankertojan työn moninaisuutta ja avaan laajemmin elävää tarinankerrontaa. Kuvailen TAVU-ryhmän tarinankerrontakurssin sisältöä, menetelmiä ja etenemistä, arvioin ja pohdin menetelmän hyödyllisyyttä ja eteenpäin kehittämistä. Työ on luettavissa Theseuksessa:
Toivonen, Anna-Maria 2021. ”Silmästä silmään, suusta suuhun ja sydämestä sydämeen”. Elävä tarinankerronta aineettoman kulttuuriperintönä sekä vuorovaikutusta, itseilmaisua, identiteettiä ja kielen oppimista tukevana pedagogisena menetelmänä. Opinnäytetyö (YAMK). Turku: Turun ammattikorkeakoulu.
Lähteet
Cooper, T. 2018. From Talobones. Teoksessa Willison, C. (toim.). An introduction to Storytelling by storytellers from around the world. Gloucestershire: The History Press, 69–97.
Karsten, Y. 2015. Seinä, aukene! Miten tarinankerronta edistää itsetuntemusta ja yhdessäoloa? Helsinki: Basam Books.
Torkki, J. 2014. Tarinan valta, kertomus luolamiehen paluusta. Helsinki: Otava.
Todella opettavaista ja mielenkiintoista tarinointia.