Siirry sisältöön Siiry hakuun

Sirkuksessa tarvitaan monipuolisia opetusmenetelmiä vastaamaan erilaisten oppijoiden ja opettajien muuttuviin tarpeisiin

Mari-Helen Thurén kirjoitti kirjallisen opinnäytetyönsä keväällä 2019 sirkuksen opetusmenetelmistä. Tässä artikkelissa hän kertoo opinnäytetyönsä prosessista ja sen sisällöistä.

Neljävuotiset sirkusopinnot ammattikorkeakoulussa ovat lähestymässä loppuaan, ja olen valmistumassa sirkuksen opettajaksi.

Työkentällä minua odottaa sirkusryhmiä 3–4-vuotiaista aikuisiin, monipuolisista sirkustunneista tarkasti yhteen välineeseen keskittyviin ilma-akrobatiatunteihin.

Minulla on jo jonkin verran kokemusta sirkuksen opettamisesta, mutta en tunne itseäni vielä varmaksi opetuksessani. Tämä tilanne ajoi minut kirjoittamaan opinnäytetyöni otsikolla Kartoitus suomalaisten sirkusopettajien käyttämistä opetusmenetelmistä lapsille ja nuorille. Tavoitteenani oli selvittää erilaisten opetusmenetelmien hyviä ja huonoja puolia ja löytää vaihtoehtoisia menetelmiä omaan opetukseeni.

Tutkimuskysymykseksi valikoitui, minkälaisin menetelmin suomalaiset sirkusopettajat opettavat sirkustekniikkaa lapsille ja nuorille.

Rajasin aiheen lapsiin ja nuoriin, koska pääosa suomalaisesta sirkusopetustarjonnasta on suunnattu heille ja lapsuus on aikaa, jolloin luodaan pohja liikunnalliselle elämäntavalle. Lisäksi rajasin työni koskemaan sirkustekniikkaa, joka on minulle mielenkiintoisin osa-alue sirkuksen harjoittelussa ja opettamisessa. Keskityin työssäni ensimmäiseen opetuskertaan, joka tarkoittaa, että opettaja opettaa kyseiselle ryhmälle uutta liikettä tai temppua.

 

Tietopohja ja kysely

Tarvitsin aiheeni käsittelyyn tietolähteitä. Kirjallista aineistoa hain kasvatuspsykologian ja liikuntakasvatuksen kirjallisuudesta. Näiden kirjallisten lähteiden pohjalta kirjoitin opinnäytetyöni ensimmäisen käsittelyluvun, joka toimi tietopohjana.

Lisäksi tarvitsin tietoa sirkusopetuksen työkentältä, ja päätin toteuttaa kyselyn, jota jaoin sirkuksen opettajille sirkuksen tiedotuskeskuksen, Suomen Nuorisosirkusliiton ja Facebookin sirkusryhmien kautta. Kyselyyni vastasi 29 henkilöä, joiden vastauksista sain tietoja heidän käyttämistään opetusmenetelmistä. Kyselyni vastauksia hyödynsin opetusmenetelmiä ja sirkuksen lajeja kirjallisessa opinnäytetyössä käsitellessäni.

Opinnäytetyöni tietopohja rakentui oppimiskäsityksistä, motorisesta oppimisesta, mallioppimisesta ja oppimis- sekä tiedonhankintatyyleistä.

Motorisen oppimisen teoria-aineistoa päädyin käyttämään eniten. Sirkuksen oppiminen on motorista oppimista uutta liikettä opeteltaessa, siirrettäessä liikettä uuteen ympäristöön ja suoritusten yhdenmukaistuessa.

Motorisen oppimisen selittämiseksi on kehitetty useita teorioita, joista yleisimmin vastaani tuli kolmen vaiheen teoria. Oppimisessa on sen mukaan kolme vaihetta: taidon oppimisen alkuvaihe, harjoitteluvaihe ja lopullinen vaihe. Lopullista vaihetta kutsutaan myös automaation vaiheeksi, sillä suoritusten tekeminen on siinä muuttunut automaattiseksi. Harjoitteluvaiheessa suoritukset ovat kohtalaisen yhdenmukaisia ja sujuvia.

Taidon oppimisen alkuvaihe oli opinnäytetyöni ytimessä, koska ensimmäistä kertaa liikettä opeteltaessa oppilaat ovat juuri oppimisen alkuvaiheessa. Tällöin oppilaat ovat vasta muodostamassa liikemielikuvaa, suoritukset ovat kömpelöitä ja niissä on suurta vaihtelua.

 

Sirkustekniikan opetusmenetelmät

Tarkastelin opinnäytetyössäni erilaisia sirkustekniikan opetusmenetelmiä. Olin valinnut kyselyyni viisi opetusmenetelmää. Kunkin opetusmenetelmän kohdalla kerroin, kuinka paljon vastaajat sitä käyttävät ja sen hyvistä sekä huonoista puolista sirkuksen oppimisessa.

Yhtenä opetusmenetelmänä oli opettajan näyttämä esimerkki, joka oli kyselyyni vastanneiden keskuudessa suosituin opetusmenetelmä.

Kuvassa on pylväsdiagrammi vastaajien käyttämistä opetusmenetelmistä.

Vastaajien käyttämät opetusmenetelmät.

Opettajan antama esimerkki on paikanpäällä nähtävä visuaalinen malli, joka helpottaa liikemielikuvan muodostamista uudesta liikkeestä. Tässä auttavat stereonäkö, peilisolut ja mallin hidastamisen, suunnan muuttamisen ja toiston mahdollisuus. Lisäksi opettajan antama esimerkki on useimmiten teknisesti oikein toteutettu, mikä vähentää väärin oppimisen todennäköisyyttä. Apuopettajan tai oppilaan näyttämällä mallilla on samat paikanpäällä olevan mallin hyödyt kuin opettajan näyttämällä mallilla, mutta siinä voi olla suurempi väärinoppimisen riski.

Videon tai kuvan näyttäminen oli vähiten suosittu opetusmenetelmä kyselyni perusteella.

Myös videolta tai kuvasta saadaan malli visuaalisesti, mutta sitä ei päästä hahmottamaan kolmiulotteisesti niin kuin paikanpäällä olevaa mallia. Videon hyvänä puolena ovat sen toistettavuus ja hidastuksen mahdollisuus, mikä on erityisen hyödyllistä nopeiden liikkeiden hahmottamisessa. Videot voivat toimia myös apuna oppilaiden motivoimisessa, koska teknologiset laitteet ovat osa lasten ja nuorten arkipäivää.

Opetusmenetelmänä käytettynä pelkällä sanallisella ohjeistuksella voi olla vaikeaa luoda oppilaille selkeää liikemielikuvaa.

Positiivista siirtovaikutusta hyödyntäen sanallinen oheistus toimii kuitenkin erityisesti edistyneille oppilaille. Monet kyselyyni vastaajat kertoivat yhdistävänsä sanallisen ohjeistuksen esimerkin näyttämiseen. Sanallisessa ohjeistuksessa tärkeintä on oppilaiden muistin ja tiedonsiirron rajallisuuden huomioiminen. Sanallinen ohjeistus tulisi tiivistää kahdesta kolmeen pääkohtaan, ja pienille lapsille nämä tulisi esittää hyvin yksinkertaisesti ja selkeästi.

Yhtenä opetusmenetelmänä oli mallaaminen. Mallaaminen on sirkuskentällä yleisesti käytetty termi, joka tarkoittaa suorituksen jäljittelyä.

Esimerkiksi nuoralle tarkoitettu askelsarja voidaan mallata lattialla. Mallaamisen hyvänä puolena on se, että suoritusta voidaan joissain tapauksissa hidastaa ja toisissa näyttää liikkeen ydinkohdat hidastetusti. Näin saadaan selkeyttä nopeisiin liikkeisiin. Lisäksi mallaaminen on turvallinen vaihtoehto, jos opettaja ei esimerkiksi loukkaantumisen takia kykene näyttämään kokonaista suoritusta. Mallaamisen huonona puolena on se, että varsinkin pienille lapsille sen avulla voi olla vaikea hahmottaa tarkoitettu liikesarja. He eivät välttämättä ymmärrä mallaamisesta, miltä oikea suoritus näyttää.

 

Sirkuslajien erityisvaatimukset

Opetusmenetelmien lisäksi käsittelin sirkuslajien erityisvaatimuksia opetusmenetelmien valinnan suhteen. Kunkin lajin kohdalla mietin, mitä tulisi ottaa huomioon opetusmenetelmää valittaessa ja miksi tietty opetusmenetelmä toimii tai ei toimi kyseisessä lajissa. Mietin myös, kuinka välttämätöntä opettajan fyysinen lämmittely on esimerkkiä näytettäessä.

Kuvassa on piirakkakuvio opetettavista sirkuslajeista.

Opetettavat sirkuslajit.

Permantoakrobatia oli suosituin opetettavista lajeista.

Useimmat vastaajat sanoivat näyttävänsä mallia permantoakrobatiaa opettaessaan ja teettävänsä paljon valmistavia ja osaharjoitteita. Pari- ja pyramidiakrobatiassa mallia näytetään kollegan kanssa, oppilaan kanssa tai pyydetään oppilaita näyttämään.

Staattisten pariakrobatiatemppujen ja pyramidien opetuksessa kuvat ovat hyvä keino hahmottaa asentoja. Myös tasapainoilussa opettajat näyttävät paljon mallia. Mielestäni tasapainoilun opetuksessa mallaaminen toimii hyvin. Kun liikkeestä otetaan tasapainon hakemisen elementti pois, voi opettaja olla tarkempi muissa teknisissä yksityiskohdissa. Koska tasapainoilu on pitkälti keskivartalon hallintaa tasapainoa ylläpitäessä, sen opetusta helpottavat ohjeistuksessa käytettävät mielikuvat.

Ilma-akrobatiassa ollaan paljon pää alaspäin, mikä tekee liikkeiden ja suuntien hahmottamisesta vaikeaa. Tämän vuoksi opettajallekin voi olla vaikeaa hahmottaa suuntia ja ohjeistamista etenkin itselle muita vieraammissa tempuissa. Näyttäessään esimerkkiä opettaja kykenee observoimaan tekemistään ja antamaan näin selkeitä ohjeita.

Jongleerauksessa tärkeää on liikkeiden rytmittäminen. Heittojongleerauksessa useiden esineiden seuraaminen ja liikeratojen hahmottaminen mallisuorituksesta voi olla vaikeaa. Tähän apuna voidaan käyttää videon hidastusta tai mallaamista.

 

Tulokset

En saanut opinnäytetyöstä suoraa vastausta epävarmuuteeni. Sen sijaan opinnäytetyöprosessin aikana minulle selkeytyi se, kuinka monipuolista sirkuksen opettaminen on.

Kuva: Eikka Alatalo.

Opetusmenetelmän valinta ei ole arpapeliä, vaan siinä tulisi ottaa huomioon hyvin monta seikkaa. Oppilaaseen liittyen tulisi huomioida ainakin kalenteri-ikä, biologinen ikä, motorinen kypsyminen, oppimistyyli, tiedonhankintatyyli ja ryhmän dynamiikka. Opettajaan taas liittyy esimerkiksi hänen kuntonsa, loukkaantumistaustansa, lämmittelynsä, teknologinen osaamisensa ja tekninen taitotasonsa. Lisäksi on vielä huomioitavana ympäristöön liittyviä seikkoja kuten välineistö, opetustila ja häiriötekijät.

Koska opetusmenetelmän valintaan vaikuttavia tekijöitä on paljon, ei ole yhtä ainoaa oikeaa opetusmenetelmää. Tämän vuoksi opetusmenetelmää tulisi vaihdella.

Vaihtelu voi innostaa ja motivoida niin oppilasta kuin opettajaakin ja valmistaa opettajaa tilanteeseen, jossa tuttu ja turvallinen opetusmenetelmä ei olekaan enää käytettävissä esimerkiksi ikääntymisen takia.

Mari-Helen Thurénin opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa.

Valmistuvat sirkusalan ammattilaiset esiintyvät 16.5.–1.6.2019

sirkuksen opinnäytetyöfestivaaleilla ”Grande Finale”,

josta on nähtävillä makupaloja.

 

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php