Siirry sisältöön Siiry hakuun

Tuli taiteen tekemisen työkaluna ja tuhoista kumpuavat teosten aiheet

09.03.2020

Tuli on tärkeä elementti taiteeni toteuttamisessa, ja tässä artikkelissa tuon esille, miten käytän tulta ja millaisia teoksia teen. Kerron myös teosteni sisällöstä ja niiden teemoista.

Olen aina ollut kiinnostunut tulesta ja sen lähes hypnoottisesta vaikutuksesta. Vaelluksella parasta ovat iltanuotiot ja tietenkin nuotiolla valmistettu ruoka raskaan ja pitkän päivän jälkeen. Tämä takaa hyvät eväät seuraavaan aamuun. Vaeltamisen ohella harrastan vapaaehtoistoimintaa tulipalojen sammuttamisen saralla. Toimin aktiivisena hälytysosaston jäsenenä paikallisessa VPK:ssa, ja tätä kautta olen nähnyt myös tulen tuhoavan voiman.

Opiskellessani Turun ammattikorkeakoulussa kuvataitelijaksi mietin, miten voisin hyödyntää tulta taiteen tekemisessä. Lähdin kolmantena opiskeluvuotenani tekemään erilaisia polttokokeiluja, ja päädyin koivuvanerin hienoon pintaan: vanerissa on ohuita puuviilukerroksia, jotka menevät ristikkäisiin suuntiin toisiinsa nähden. Näitä kerroksia voi hyödyntää ja saada kaksiulotteiseen pintaan kolmiulotteisen tunnun, kun kaivertaa eri kerroksia esiin.

Kaivertamisen jälkeen poltan vaneripinnan kuumalla liekillä, jolloin vaneri muuttuu hohtavan silkkiseksi, mustaksi pinnaksi. Pinta on hyvin elävä ja välkehtii valossa samalla lailla kuin korpin mustat sulat. Hiilipinta on hyvin hauras, ja se pitää käsitellä, ettei se tuhoutuisi tai sotkisi ympäristöään. Tähän käsittelyyn toimii kokeilujeni mukaan parhaiten eläinperäinen nahkaliima, jota taiteilijat ja maalarit ovat käyttäneet jo vuosisatoja taulupinnan pohjustuksissa tai maalin sideaineina. Liiman käytössä on omat niksinsä, ja se vaati pientä opettelua. Juokseva nahkaliima imeytyy hyvin hiileen ja kuivuessaan kiinnittää sen ilman, että se peittää hohtavan pinnan, kuten lakka tekisi. Lakka jää teoksen pintaan, ja silloin tekstuuri muuttuu niin paljon, ettei teos ole enää miellyttävän näköinen, vaan se näyttää vedessä uitetulta. Tietääkseni muut taiteilijat eivät ole Suomessa käyttäneet täysin samaa tekniikkaa, jota minä olen tutkinut ja kokeillut.

Maapallon tuskasta kumpuavat aiheet

Ensimmäisiä poltettuja vaneriteoksiani oli maailman kartta, josta kaiversin meret pois. Teos oli pitkään ripustettuna koulumme ruokalassa Muusassa, ja poltettu kartta sai paljon positiivista palautetta. Teoksen nimi Jääkarhujen jälkeen viittaa varsin suoraan ilmaston lämpenemiseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin.

Kuvassa näkyy hiiltynut maapallon karttakuva.

Kuva: Elina Helkala, Jääkarhujen jälkeen.

Olen huomannut käsitteleväni teoksissani usein ihmisistä lähtöisin olevia katastrofeja. Ilmaston lämpenemisestä on tietysti vaikea sanoa, kuinka paljon ihmisen toiminta suoraan vaikuttaa ilmastomme lämpenemiseen ja mikä on normaalia vaihtelua. Monissa tutkimuksissa on voitu kuitenkin näyttää toteen erilaisten päästöjen aiheuttamat ongelmat. Joka tapauksessa ilmasto lämpenee ja maapallon eliöstö kärsii. Arktiset alueet ovat jo vuosia olleet esillä uutisissa, ja riutuneita jääkarhuja näkyy videoissa ja valokuvissa. Jääkarhujen pääravintoa ovat hylkeet, joiden metsästys tapahtuu jäällä – tai tapahtuisi jos jäätä olisi.

Kuivuus aiheuttaa ja pahentaa laajoja metsäpaloja, ja Australian laajat metsäpalot ja paloista kärsineet eläimet, varsinkin koalat, ovat olleet esillä. Suomessa kuivina kesinä palaa jatkuvasti jossain maastoa tai metsää, ja itsekin olen päässyt sammuttelemaan niitä. Hiiltyneet juurakot ovat kuin taideteoksia, ja palaneen maaston elpymistä on mielenkiintoista seurata.

Ilmastonmuutoksen ohella minua kiinnostavat sukupuutot. Nämä tietysti liittyvät usein yhteen, mutta käsittelen kuitenkin suoraan ihmisen toiminnasta johtuvia sukupuuttoja. Ihminen on levittäytynyt ympäri maapalloa, ja elo luonnon kanssa sopuisasti ei ole aina sujunut mitenkään mallikkaasti. Olemme tietoisesti ja tietämättämme tuhonneet ympäristöjä ja tappaneet eläimiä sukupuuttoon. Väitetään, että megafauna, joihin mammutit, villasarvikuonot, sapelihammaskissat ja monet muut suuret edellisellä jääkaudella eläneet eläimet kuuluivat, kuolivat osittain ihmisen toimesta sukupuuttoon. Ihmisestä oli kehittynyt taitava metsästäjä, ja isot eläimet olivat helppoa riistaa. Ihmistä todennäköisesti suurempi megafaunan sukupuuttoon vaikuttava tekijä oli ilmaston lämpeneminen, eli eläinten tavanomainen elinympäristö muuttui, eivätkä sukupuuttoon kuolleet lajit ehtineet sopeutua. Tämä jääkauden jälkeinen sukupuuttoaalto oli edellinen suuri joukkosukupuutto, ja tällä hetkellä olemme näkemässä uutta todella laajaa sukupuuttoaaltoa, johon ihminen on vaikuttanut suuresti.

Ympäristöä muokkaamalla ja saastuttamalla monen eläimen elinolosuhteet ovat muuttuneen niin radikaalisti, että laji on hävinnyt, tai metsästys ja varsinkin salametsästys on pienentänyt jo valmiiksi vähälukuisten uhanalaisten lajien yksilömääriä. Sarvikuonolajit ovat hyvä esimerkki salametsästyksestä sekä huonosta ja välinpitämättömästä valvonnasta. Sarvikuonon sarvi on suosittu rohto kiinalaisessa lääketieteessä, ja siitä maksetaan valtavia summia. Joidenkin sarvikuonolajien yksilömäärä on muutama kymmenen, ja sukupuutto on vain ajan kysymys. Sarvikuono on yksi monista traagisista, eläinkunnan hätää ilmentävistä esimerkeistä.

Olen käsitellyt tässä artikkelissa itselleni tärkeitä aiheita, jotka vaikuttavat taiteelliseen työskentelyyni ja teosteni sisältöön. Haluan taiteen keinoin tuoda esille ihmisen maapallolle ja sen eläimille aiheuttamaa tuhoa ja toteutettuna tekniikalla, jota on hyvin vähän käytetty ja tutkittu. Käytän termejä ”tulella maalaaminen” ja ”tulimaalaus”, ja tuli ja sen luoma musta hiili luovat teoksiini omanlaisen symboliikan, mikä sopii valitsemiini aiheisiin. Musta puhuttelee kuolemaa ja tuli tuhoa.

Kuvassa näkyy liekkejä, joilla tehdään tulimaalausta.

Elina Helkala, tulimaalausta.

Elina Helkala 2019. Tulen anatomiaa –  Tulen käytöstä taiteessa. 

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php