21.10.2019

Suomessa tehdään merkittävää työtä taidelähtöisten menetelmien kehittämisessä. Kulttuurihyvinvoinnin ja kuvataiteilijan monialaisen työroolin kehittäminen avaa kuvataiteilijoille uusia ovia toimintansa laajentamiselle ja toimeentulon kartuttamiselle, ja tätä työtä tehdään monilla sektoreilla. Tämän kehitystyön diskurssissa on havaittavissa myös vapaalle taiteelle epäedullisia piirteitä, jotka eivät olennaisesti tue alan kehitystä ja kasvua. Tarvitaan toimeentulon mahdollisuuksien kehittämistä vapaan taiteen kentällä.

 

Yhteiskunta ja työelämä kehittyy. Taidealat nähdään tulevaisuuden kasvavina aloina, ja taidetta halutaan integroida yhä laajemmin yhteiskuntamme rakenteisiin. Tämä avaa ammattitaitoaan monialaisesti soveltaville taiteilijoille uusia työllistymisen väyliä: taidelähtöiset menetelmät tuottavat ammatillisen kasvun ja työnkuvan moninaistumisen mahdollisuuksia. Taiteen autonomisen arvon ja rikkaan kulttuuritarjonnan muodostaman henkilökohtaisen kultturisuhteen kautta voidaan tutkitusti tuottaa lisäarvoa myös sosiaali- ja terveydenhuollon sekä hyvinvoinnin sektoreille. Tämä on hyvä kehityssuunta, ja monipuolinen koulutustarjonta tulee nähdä osana taiteilijan koulutusrakenteen korkea-asteisia erikoistumisopintoja.

Vapaan taiteen kasvua ja kehitystä on tarkasteltava tasavertaisena kehityskohteena, joka toimii myös soveltavien menetelmien mahdollistajana: kyse on symbioosista, jossa alat ammentavat toisistaan.

Tämän kehityksen kivijalkana on nähtävä koko kentän läpäisevä, taiteilijan omaääniseen ilmaisuun pohjautuva taiteellinen työskentely ja vahva taiteellinen ammatti-identiteetti, jonka kautta taiteilija myös luo mahdollisuudet kulttuurisuhteen muodostumiselle. Ilman riippumattoman, minälähtöisen, omaäänisen vapaan taiteen olemassaoloa ei ole mitään, mitä soveltaa. Tämä ammatillinen kasvu ja kehitys on vaarantunut vuonna 2019 alaan kohdistuneiden koulutusrakenteiden heikennyksien myötä. Tällöin voimaantulleessa tutkintorakenteen muutoksessa taiteen ammatillinen perustutkinto lakkautettiin. (Pulkkinen 2017.) Eheän tutkintorakenteen säilyttäminen – nykytilanteessa sen palauttaminen – on perusedellytys vapaan taiteen sekä kulttuurihyvinvoinnin näköalojen kasvulle sekä taiteen yhteiskunnalliselle arvostukselle.

 

Irti vastakkainasettelusta

Kuvataiteen alalla ei lähtökohtaisesti ole työpaikkoja, vaan taide luo nämä alustansa itse. Tämän vuoksi alan työelämävastaavuuden tarkastelu samoin lainalaisuuksin muiden alojen kanssa johtaa kehitykseen, joka ei ole alan kasvulle eduksi. Kuvataiteen ja yritysmaailman vastaavuus on heikkoa, eikä sitä tule aitoa kasvua luodessa tarkastella samoilla työllistyvyyden ja tuottavuuden käsitteillä kuin yleistä yritystoimintaa. Taiteen ja kaupallisen ajattelun rajojen hämärtyessä on tärkeää huolehtia siitä, että taiteen vapaa ja itseisarvoinen asema ei tule uhatuksi, vaan kaupallinen kehitys tapahtuu prosessin loppupuolella, ei työn sisältöä ohjaten. Kaupallinen osaaminen on kuitenkin nähtävä taiteilijalle myös tärkeänä osaamisalueena.

Kun luodaan uutta, puhutaan herkästi myös muutoksesta. On kyettävä tarkastelemaan kriittisesti syitä, miksi sitä käydään. Mitä enemmän muutoksesta puhutaan, sitä välttämättömämmäksi muutostarvetta rakennetaan. Ja koska julkinen keskustelu on herkästi kumuloituvaa, on objektiivisen tarkastelukulman säilyttämisen vuoksi tärkeää tiedostaa, mistä puhe on lähtöisin, kuka sitä ylläpitää, ja mitkä ovat keskustelun tarkoitusperät.

On pyrittävä keskusteluun, jossa ydintyöskentelyn ja soveltavan käytön kehitystä ja uudistuksia toteutetaan tasapuolisella ja rakentavalla tavalla, välttäen vastakkainasettelua. Tämän kaltaista keskustelun tapaa on pyrittävä vakiinnuttamaan. Toisin sanoen: keskustelu taiteen murroksesta ja kehityksestä vaatii vakiinnutettua terminologiaa ja tarkkuutta sen käytössä, mikä on toimijatahoille erityisen tärkeää.

Käsitteiden toisiinsa sekoittuminen johtaa todellisen merkityksen vastaisiin tulkintoihin. Vakavimmillaan esimerkiksi käsite luovasta taloudesta on rinnastunut taideammattiin sellaisenaan, jonka on ominaispiirteidensä vuoksi katsottu täyttävän talouden tuottavuusperiaatteita ja työllistävyyttä heikosti. Tämä on myös nähty perusteena perustutkinnon lakkauttamiseen johtaneessa tutkintorakenteen muutoksessa, jossa kuvataide siirrettiin osaksi tekniikan ja liikenteen alaa, perusteenaan alan heikko vastaavuus työelämän tarpeille (Pulkkinen 2017) .

Taiteen perustutkinnon palauttaminen takaisin omaksi tutkintonimikkeekseen tulee nähdä ensisijaisena toimena kulttuuripoliittisessa päätöksenteossa.

On pyrittävä irti purkavasta ja stereotypioihin perustuvasta keskustelusta ja pyrittävä kehittämään taiteen menetelmiä soveltavia erikoistumisaloja uhkaamatta taiteen autonomiaa ja vapaan taiteen kentällä toimivien asemaa. Muutoksen ja kehityksen tarpeen perusteleminen perusmuotoisen taiteen kannattamattomuuden korostamisella johtaa sellaisen mielikuvan rakentumiseen, jossa näitä kasvumahdollisuuksia kuvataiteelle ei olisi olemassa eikä niitä kannata kehittää. Tällöin mahdollisuudet alan kasvulle heikkenevät. Kuvataide on pyrittävä lähtökohtaisesti näkemään alana, jolla on kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia oman ydintoimintansa kautta, ja näitä toiminnan rakenteita on pyrittävä vahvistamaan ja tuomaan esille kehitystarpeiden tunnistamiseksi.

Vapaan taiteen tulonmuodostuksen puutteellisten rakenteiden on todettu heijastuvan taiteilijoiden negatiivisessa suhtautumisessa kaupallista toimintaa kohtaan. Aloilla, joilla on valmiita myyntiväyliä, negatiivista suhtautumista ei ole. Jos toimivia myynti- ja vientirakenteita on myös vapaalle taiteelle, konventionaalinen kategorisointi kaupalliseksi ja epäkaupalliseksi taiteilijaksi vähenee. On luotava toimeentulon mahdollisuuksia myös vapaan taiteen kentälle. (Hirvi-Ijäs ym. 2017, 34.)

Kasvua vapaalle taiteelle

Vapaa taide tulee nähdä kannattavana ja luonnollisena ammattialana sen sijaan, että puhutaan kunniakkaasta valinnasta, jossa kutsumuksensa toteuttaminen johtaa väistämättä köyhyyteen (Yrjölä 2018). Kyseinen ajattelutapa ei sisällytä itseensä muutoksen vaatimusta. Huolimatta siitä, että kuvataiteilijat ovat kulttuurialan tekijöistä pienituloisimpia, on tyypillistä, että työtä tehdään silti, jolloin työstä usein tulee toimeentuloa tärkeämpää. Vapaa taide esitetään usein riskirakenteena, jota ei edes kannata lähteä kehittämään, mikä on tuoton maksimointiin perustuvan liike-elämän toimintamekanismeissa luonnollinen näkökulma. Tämä on kuitenkin ristiriidassa kansainvälisten taidemarkkinoiden myyntilukujen kanssa; biljoonissa pyörivät liikevaihdot tuovat myös urakehityksen ja ansainnan kasvumahdollisuuksia taiteilijalle.

On syytä kysyä miksi näitä markkinoita ei osata hyödyntää Suomessa, ja mitä ovat nämä puuttuvat rakenteet, joiden avulla kotimaan taiteilijat pääsisivät laajempiin taidemarkkinoihin kiinni.

Kulttuurialat – taide mutta myös esimerkiksi media ja viestintä – tuottivat Export Finlandin mukaan viime vuonna 7,2 miljardin euron arvonlisäyksen, siis 3,6 prosenttia bruttokansantuotteesta (Yrjölä 2018). Ruotsin luvut olivat 30,5 miljardia euroa ja 5,8 prosenttia, Britannian 108 miljardia euroa ja 5,2 prosenttia. Kansainvälinen toiminta tuottaa noin kolmanneksen taiteen kokonaismyynnistä Suomessa (Galleriatilasto 2017). Meillä on siis kasvunvaraa, ja myös kasvumahdollisuuksia.

Vapaa taide ei lähtökohtaisesti palvele liike-elämän tarpeita, mutta kaupallinen osaaminen voi palvella taiteilijaa työskentelyä seuraavassa myyntivaiheessa. Tämä on työ, johon myös taiteilijat  kaipaisivat välittäjätahoja.

Taiteen kansainvälisen liikkuvuus ja sen suhde taiteen alati kasvavan rooliin ja positiivisiin vaikutuksiin yhteiskunnassa on alettu tunnistaa, ja erilaisia liikkuvuustukimekanismeja ja hankkeita tulee jatkuvasti lisää. EU:n komission käynnistämä, 1.46 miljardin euron budjetilla toimiva Creative Europe -hanke etsii pysyviä käytäntöjä taiteen liikkuvuuteen ja taiteilijoiden ja taiteen näkyvyyden parantamiseen. Tämä tuo todellisia mahdollisuuksia paitsi syrjäisen Suomen korkeatasoisille taiteilijoille myös Suomen profiloitumiselle kulttuurimaana. Suomen poikkeuksellisen laaja apurahajärjestelmä sekä taiteen monipuolinen koulutusrakenne tuottavat myös poikkeuksellisen korkeakoulutettuja ammattitaiteilijoita ja huippuluokan taidetta. Tätä markkinoimaan tarvitaan kulttuuriohjelma, jossa huomioidaan myös kuvataidetta ja kuvataiteilijoita markkinoiva ja avustava keskus, joka verkostoituu Creative Europen kaltaisten hankkeiden kanssa.

Tämän kaltaisena keskuksena voisi toimia monialainen Creative Business Finland -kehittämispalvelu, joka sisältyy kärkihankkeena opetus- ja kulttuuri-, työ- ja elinkeino- ja sosiaali- ja terveysministeriöiden asettaman työryhmän vuonna 2017 luovuttama ehdotukseen luovan talouden vahvistamiseksi Suomessa. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017.)Creative Business Finland -kehittämispalvelun käynnistäminen on nyt myös hallitusohjelmassa. Työryhmä uskoo esitettyjen toimenpiteiden tuovan jopa 10 000 työpaikkaa luoville aloille. Lähtökohtaisesti tavoitetta lähestytään aineettoman pääoman ja luovan osaamisen hyödyntämisen kautta taloudellisen lisäarvon synnyttämiseksi.

Kuvataiteen roolia tulisi tarkastella itsenäisenä osana Creative Business Finlandia: toiminnan tulee tunnustaa kuvataiteen kasvun mahdollisuudet ja edellytykset sekä toimia kuvataiteilijoiden asiaa ajavana tahona, joka verkostoituu arvokkaiden liikkuvuushankkeiden kanssa.

Esitetyn kehittämispalvelun toimintaperiaatteet vastaisivat sinänsä useilta osin kuvataiteilijan palvelutarpeita: palvelukokonaisuuteen kuuluisivat muun muassa neuvonta- ja kansainvälistymispalveluita, ja sen toiminta integroitaisiin rahoituspalveluiden järjestämiseen. Keskuksen tavoitteena on varmistaa, että myös luovilla aloilla olisi mahdollisuus toimia elinkeinonharjoittajana samoin kuin muidenkin elinkeinojen parissa. Pyrkimyksenä olisi myös selvittää arvonlisäverotukseen liittyviä erityiskysymyksiä ja ratkaisumalleja sekä kehittää sosiaaliturvaa tukemaan luovien alojen yrittäjien työtä, eteenkin itsensä työllistävien ja freelancereiden sosiaaliturvan osalta. Tämän kaltainen palvelukeskus voisi olla myös luonnollinen toimija ja kuvataiteilijoita edustava, myyntiä ja liikkuvuutta edistävä taho kansainvälisissä hankkeissa.

 

Arvonlisäverotus ja sosiaaliturva ajan tasalle

Nykyinen sosiaaliturvamalli ei kohtele taiteilijaa tasa-arvoisesti. Y-tunnuksella toimivan taiteilijan tehdessä tappiollisen verovuoden poistuu myös mahdollisuus täyttää aktiivisuusehto oman työnsä kautta (työttömyysturvalain 7 luvun 5 a §:n 3 momentti), ja toisaalta kuvataiteilija ei lähtökohtaisestikaan saa harjoittaa ammattiaan työttömyystuella ollessaan kuin ammattitaitoa ylläpitävällä tavalla. Taiteilija ei siis saa valmistaa uusia, myyntiin tarkoitettuja teoksia tukien lakkautuksen ja takaisinperinnän uhalla. Taiteilijalta käytännössä kielletään sen työn tekeminen, jonka kautta hän voisi päästä tukiloukusta irti, kohentaa omaa taloudellista tilannettaan ja löytää asiakkaita työlleen. Positiivisenkin tuloksen tehneeltä taiteilijalta on poistettu mahdollisuus täyttää aktiivisuusehto omalla yritystoiminnallaan, jos tuo työ on jo lähtökohtaisesti kiellettyä.

Perustulo on sosiaaliturvajärjestelmän malli, jossa kaikille kansalaisille maksetaan ehdoitta rahaa toimeentuloa varten. Tämä on usein nähty itseään työllistävien toimijoiden työn mahdollistajana, joka edistäisi taiteilijan mahdollisuuksia tukiloukuista irrottautumiseen. Nykyisessä sosiaaliturvamallissa kuvataiteilijalla saattaa olla säännöllistä kuukausituloa esimerkiksi teosten osamaksuina, jotka kuitenkin vähentyvät sosiaalituen tulokompensaatiossa huomattavasti. Malli, jossa köyhyysrajan alapuolella sinnittelevän henkilön pieniä tuloja supistetaan sen sijaan, että satunnainen tulo toisi satunnaista taloudellista helpotusta, on käsittämätön eikä rohkaise yrittämään.

Entäpä jos työskentelyyn työttömyysaikana kannustettaisiin, ja työn tekeminen sekä teosten myyminen olisikin kannattavaa?

Perustulomallissa vähäinenkin myyntitulo mahdollistaisi taiteilijalle paremmat työedellytykset, lisää tuotantoa ja kyvykkyyttä näyttelytoimintaan, joka tuottaa kasvavaa myyntiä. Tämä olisi väylä, jossa toimeentuloa voi vähitellen kohentaa – toisin kuin nykyisessä, passivoivassa sosiaaliturvamallissa.

Hallitusohjelmaan on merkitty kokeilu negatiivisesta tuloverosta ja työtulotuesta, jossa vähätuloinen saa verotettavan määrän takaisin nettopalkan lisäyksenä eräänlaisena veronpalautuksena (mahdollisesti jopa ylittäen verotettavan summan), jolloin tulovero on negatiivinen (Melamies 2019). Työtuloa suhteutettaisiin myös joihinkin sosiaalietuuksiin niin, että ei syntyisi työntekoa kannattamattomaksi tekeviä tukiloukkuja, jotka muodostuvat silloin, kun palkkatulo leikkaa etuuksia, eikä työn tekeminen kannata. Negatiivisen tuloveron mallissa työn tekeminen kannattaisi aina.

Erona perustuloon, jossa tulo tulee jokaiselle, tekee töitä tai ei, negatiivisen tuloveron hyöty näkyy vain, jos on töissä ja saa palkkaa. Tässä mallissa on kuitenkin huomioitava itseään työllistävien palkkatyöstä irrallinen asema, jossa tulonmuodostus voi olla näyttelyihin painottuvaa ja kertaluontoista, poiketen tasaisesta, työsuhteisesta palkkatulosta. Kyseeseen voisi tulla vaikka malli, jossa kertaluontoisen, suuremman myyntitulon summa jaetaan laskennallisesti tuleville työkuukausille. Tällöin taiteilija ”ostaa” itselleen negatiivista tuloveroa ja työtulotukea työn suorittamisen jälkeen, mikäli työttömyys edelleen jatkuu. Itseään työllistävän tulisi voida hyötyä negatiivisesta veromallista ja työtulotuesta tasapuolisesti palkansaajan kanssa. On pyrittävä kehittämään uusia ja innovatiivisia työllisyyden muotoja, joiden kautta yrittäjämuotoinen työskentelijä kokisi palkkatyöntekijän mukaisen hyödyn työllistävistä toimista. Tulee pohtia esimerkiksi mallia, jonka lähtökohdaksi voisi ajatella suomalaisten keskimääräisen vuositulon  määrää eli 30 000 euroa (Uusi Suomi 2018). Mallissa tämän vuositulon alittava tulo käsiteltäisiin yrittäjäeläkemaksujen alaisena pienpalkkatulona, joka ei vaadi varsinaisesti ulkoista työnantajaa, ja kohdistaa tähän negatiivisen tuloveron mallia. Tällöin myös pienituloinen taiteilija pääsisi keräämään työstään sekä eläkettä että hyötymään työllisyyttä kohentavasta veromallista.

Tarja Cronberg (2010, 6) on todennut, että sosiaaliturvan muutokset eivät kuitenkaan yksinään riitä, mikäli teoskauppaa ei saada vetämään. Ratkaisuksi tulisi tarkastella ns. Tanskan mallia, jossa taidehankintoihin myönnettiin verovapauksia. Muutos vauhditti teoskauppaa Tanskassa ja lisäsi myös gallerioiden kansainvälistä myyntiä.”

Perustulo- tai verokokeilujen kohdistaminen taidealaan loisi realistisen kuvan siitä, kuinka suuri vaikutus työllisyyttä tukevilla toimilla oikeasti on tulotasoon, elämänlaatuun ja ammatilliseen, työllistävään kehitykseen. Kuvataiteilijat ovat samaan aikaan sekä heikoimmin toimeentulevia että tinkimättömästi ammattiaan harjoittavia työskentelijöitä, joille tuen passivoiva vaikutus olisi erittäin epätodennäköinen: taiteilijat eivät lepää laakereillaan nytkään, vaikka tuloja ei olisi lainkaan.

 

Artikkeli perustuu Maria Liitolan opinnäytetyöhön

”Kasvua kuvataiteelle – kohti kansainvälistä kuvataidekenttää”, joka käsittelee kotimaisella ja ulkomaisella taidekentällä toimimista, taiteen murrosdiskurssia sekä siinä käytettävää kieltä. Opinnäytetyö esittää kehitysehdotuksia kuvataiteilijan toimeentuloedellytysten kasvattamiseksi.

 

Lähteet

Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteeseen kuuluvat tutkinnot 1.1.2019 alkaen. Saatavissa: https://minedu.fi/documents/1410845/4203707/Ammatilliset+tutkinnot+1.1.2019+alkaen.pdf/b876b7ea-706a-4673-9e42-dd21f1a59480/Ammatilliset+tutkinnot+1.1.2019+alkaen.pdf.pdf. Luettu: 3.9.2019.

Cronberg, T. 2010. Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:6 Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75569/okmtr06.pdf. Luettu: 3.4.2019.

Hirvi-Ijäs, M.; Rensujeff, K.; Sokka, S. & Koski, E. 2018. Taiteen ja kulttuurin barometri 2017. Nuoret taiteentekijät. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen verkkojulkaisuja 47. Saatavissa:

https://www.cupore.fi/fi/julkaisut/cuporen-julkaisut/taiteen-ja-kulttuurin-barometri-2017-nuoret-taiteentekijaet Luettu: 12.5.2019.

Melamies, E. 2019. Tätä hal­li­tusoh­jel­maan kirjattu negatiivinen tulovero tarkoittaisi – ”Verottajalta voisi saada lisäsumman tienaamiensa työtulojen päälle”. Verkkoartikkeli. Kaleva. Saatavissa: https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tata-hallitusohjelmaan-kirjattu-negatiivinen-tulovero-tarkoittaisi-verottajalta-voisi-saada-lisasumman-tienaamiensa-tyotulojen-paalle/821487/. Luettu: 6.7.2019.

Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017. Luova talous ja aineettoman arvon luominen kasvun kärjiksi. Luovat alat Suomen talouden ja työllisyyden vahvistajina ‑työryhmän raportti 2017. Saatavissa:

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79725/Luova%20talous%20ja%20aineettomat%20arvot_FINAL.pdf?sequence=3&isAllowed=y. Luettu: 28.3.2019.

Pulkkinen, M. 2017. Kuvataide menetti oman tutkintonsa ammatillisen koulutuksen uudistuksessa. Verkkoartikkeli. Taiteilijalehti. Saatavissa: https://taiteilijalehti.fi/kuvataide-menetti-oman-tutkintonsa-ammatillisen-koulutuksen-uudistuksessa/.  Luettu: 15.3.2019.

Taidegalleriatilasto 2017. Frame Contemporary Art Finland. Saatavissa: https://frame-finland.fi/tietoa-alasta/tilastot. Luettu 3.9.2019.

Uusi Suomi. Suomen yleisin palkka on 2600 €/kk. 2018. Verkkoartikkeli. https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomen-yleisin-palkka-on-2600-kk-katso-lista-40-vuotiaat-tienaavat-eniten/f22437a0-91ee-3ba2-955c-94e6609740ae. Luettu: 8.10.2019.

Yrjölä, E. 2018. Taide taiteena, bisnes bisneksenä – vai sittenkin yhdessä? Verkkoartikkeli. 100 puheenvuoroa taiteesta. Taiteen edistämiskeskus. Saatavissa: https://100puheenvuoroataiteesta.taike.fi/taide-taiteena-bisnes-bisneksena-vai-sittenkin-yhdessa/. Luettu: 14.4.2019.