13.04.2022

Sairaan kaunis meri. Itämeri – ja Saaristomeri osana sitä – on ainutlaatuinen ja kaunis. Saaristomeren kaltaista saarimosaiikkia ei muualta löydy. Kolikon kääntöpuolella on ravinneähkyä poteva moniongelmainen meri. Turun AMK on tehnyt koko olemassaolonsa ajan työtä meren tilan parantamiseksi.

Traktorin peräkärry pöllyttää kalkkia pellolle Eurajoen varrella. Kalkin, tai tarkemmin niin kutsutun rakennekalkin, on tarkoitus kohentaa peltomaan rakennetta.

Käynnissä on parivuotinen hanke, jossa selvitetään, olisiko rakennekalkista Itämerta rehevöittävien ravinnevalumien pysäyttäjäksi.

Saaristomeren kuuma piste

Etenkin Saaristomerellä tärkein merta rehevöittävien ravinteiden lähde on maatalous. Saaristomeren vesistöalueen maataloudella on kyseenalainen kunnia olla ainut Itämeren suojelukomission (HELCOM) määrittämä saastumisen ”kuuma piste” (Hot Spot) Suomessa.

Rakennekalkki on yksi keino monien joukossa ravinnevuon supistamiseksi.

– Alustavat tulokset rakennekalkista lupaavat hyvää, kertoo Rakennekalkki maatalouden vesiensuojelukeinona -hankkeen vetäjä, yliopettaja Juha Kääriä.

– Rakennekalkki on vähentänyt selvästi paitsi salaojavesien, myös pellon pinnasta huuhtoutuvien vesien ravinnemääriä.

Kääriällä on poikkeuksellisen laaja perspektiivi merensuojeluun. Taustaa löytyy niin ympäristöhallinnosta kuin -tutkimuksestakin. Tällä hetkellä hän toimii suojelutoimia rahoittavan Saaristomeren suojelurahaston hoitokunnan puheenjohtajana sekä Turun AMK:n ilmastovastaavana.

Kääriä uskoo peltomaan kunnon parantamisen olevan keskeistä.

– Paitsi rakennekalkki, myös jo käytössä oleva kipsi sekä vielä kokeilussa olevien, metsätalouden sivuvirroista tulevien kuitujen käyttö kaikki tähtäävät maaperän tilan parantamiseen, ravinteiden pidättymiseen ja tehokkaampaan hyödyntämiseen.

Suomessa ja koko Itämeren piirissä odotukset uusista vesiensuojelukeinoista ovat korkealla. Jotain pitäisi tehdä nopeasti. Hankkeiden aikajänne tuppaa odotusten ja tarpeiden ristipaineessa olemaan lyhyt, kun toimet pitäisi saada nopeasti käyttöön. Silti pitkäkestoisempaan seurantaankin pitäisi löytyä malttia ja resursseja.

Rakennekalkki parantaa pellon ravinnetaloutta

– Rakennekalkki sopii nimenomaan savimaille, joilla peltomaahan muodostuu kalkkikäsittelyssä pitkäkestoisia mururakenteita helposti huuhtoutuvien hitusten sijaan, kuvailee Antti Kaseva.

Kaseva työskentelee rakennekalkki-hankkeessa, ja useissa muissakin vesiensuojeluprojekteissa.

– Rakennekalkki on enemmän kuin laastari. Se pureutuu ravinneongelmaan syntypaikalla, pellolla, toteaa Kaseva.

Pellolla tehtävien ”in-situ” -toimien, kuten rakennekalkituksen, lisäksi on tehty ja tehdään ”ex-situ” -toimenpiteitä pelloilta karanneiden ravinteiden pysäyttämiseksi. Näitä, kuten ravinnevalumia hidastavia ja pysäyttäviä kosteikkoja, on Turun AMK ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa asiantuntemuksellaan.

Rehevöityminen on suurin ongelma, muttei ainoa

Liikamäärä ravinteita meressä saa aikaan rehevöitymistä, kasvi- ja levämassan liikakasvua. Näkyvimpinä merkkeinä ravinnetilan häiriöstä ovat jokakesäiset sinilevien massaesiintymiset. Ne taas heikentävät virkistyskäyttöarvoa ja muuttavat koko meriekosysteemiä. Rakkolevät kaikkoavat, rihmalevät lisääntyvät, särkikalat juhlivat, syvänteiden happitilanne heikkenee, pohjaeläimet kuolevat.

Käänne tapahtui 1970–80 -luvuilla. Jokin kriittinen kynnysarvo ylitettiin. Silloinen peltojen ylilannoitus ja jätevesien puutteellinen puhdistus kostautuivat vuosikymmenten rehevöitymisongelmana.

Lisää vettä ravinnemyllyyn heittää ilmastonmuutos, joka lisää etenkin talviaikaista huuhtoutumista leutojen talvien ja talvisateiden myötä.

Ilmastonmuutos vaikeuttaa rehevöitymisen torjuntaa, mutta se vaikeuttaa myös Itämeren hylkeiden elämää. Itämerennorpan jäistä riippuvainen pesintä vaikeutuu.

Norpan elinoloja selvitetään Our Saimaa Seal LIFE -hankkeessa, jossa Turun AMK:n vastuulla on Itämeressä elävän itämerennorpan, Saimaalla asustelevan uhanalaisen saimaannorpan serkun, esiintymisen tutkiminen. Hankkeessa myös kehitetään keinoja talvisen pesintätuloksen parantamiseksi, muun muassa keinopesiä .

Vieraslajitkin ovat Itämeren riesana. Ihmisen toiminnan seurauksena levinneiden viheliäisten, paikoin aggressiivisesti leviävien vieraslajien esiintymistä on selvitetty muutamissa hankkeissa. Liejutaskurapu leviää rajusti ja voi aiheuttaa merkittäviä muutoksia eliöyhteisössä.

– Itämeren vähälajinen ekosysteemi on erityisen altis vieraslajien vaikutuksille. Nyt on jo selvää, että esimerkiksi liejutaskurapu ja mustatäplätokko ovat täällä jäädäkseen. Onneksi useat kala- ja lintulajit ovat jo oppineet käyttämään näitä ravinnokseen, kertoo hankeasiantuntija Jussi Laaksonlaita, joka on ollut mukana vieraslajeihin keskittyvissä hankkeissa.

Itämeri tuntuu olevan moniongelmainen potilas. Ongelmien kirjo ja laajuus ovat sitä luokkaa, että herää kysymys, ovatko ponnistukset Itämeren suojelemiseksi riittäviä ja onko merellä toivoa paremmasta.

Toivon pilkahduksia

Uuden vuosituhannen koittaessa on nähty toiveikkaita merkkejä Itämeren tilan kääntymisestä parempaan. Rakkolevä, nykyiseltä nimeltään rakkohauru, on paikoin palannut, karkealla tasolla meren tilasta kertova veden kirkkaus (näkösyvyys) on paikoin kohentunut.

Saaristomerellä sen sijaan ei ole nähty Suomenlahden tapaista selvää ravinnekuormituksen pienenemistä. Osalla alueista tila on jopa heikentynyt. Työtä siis riittää.

Ratkaisu lienee monen keinon summa. Kuluttajavalinnoillakin on tässä osansa.

– Kotimaista kalaa ja kasvisruokavaliota olisi hyvä suosia, Kääriä kehottaa.

Kevyen ja joukkoliikenteen suosiminen, veneilyn päästöjen vähentäminen, muovipakkausten kierrätys. Kaikki ympäristön kuormaa ja ilmaston lämpenemistä vähentävät toimet satavat myös Itämeren suojelun laariin. Unohtamatta päätöksentekijöihin vaikuttamista – sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaa meren tilasta ja kustannustehokkaista toimista, kuten rakennekalkista.