Vertaistuen ja ryhmätoiminnan avulla kohti digitaalista toimijuutta

Nykyisissä digitalisoituneissa informaatioyhteiskunnissa riittävät digitaaliset valmiudet ovat olennainen kansalaistaito. Digiosaamista vaaditaan niin työnhakuun, työtehtävien hoitamiseen, eri viranomaisten kanssa asioimiseen kuin aktiiviseen yhteiskunnalliseen osallistumiseenkin. Digiolkkarista työelämään -hankkeessa yli 54-vuotiaiden työttömien digiosaamista kehitettiin vertaistuen, ohjatun ryhmätoiminnan ja yksilöohjauksen keinoin.

Digitaalisten valmiuksien merkityksestä keskustellaan nykyään paljon ja sen myötä terminologia on kirjavaa: eri lähteissä puhutaan vaihtelevasti muun muassa digitaidoista, digiosaamisesta, digikyvykkyydestä ja digitaalisesta lukutaidosta. Kyse on tietojen, taitojen ja asenteiden kokonaisuudesta, jossa yhdistyvät digitaalisten välineiden, sovellusten ja palveluiden käyttömahdollisuuksia koskeva ymmärrys, tekniset ja luovat taidot, sekä motivaatio digitaalisen työkalujen hyödyntämiseen itselle mielekkäillä ja merkityksellisillä tavoilla.

Digiosaaminen ei ole enää vain niin sanottujen tietotyöläisten asia. Vaikka omaan työnkuvaan ei kuuluisi näyttöpäätteen ääressä istumista eikä oman alan rekrytoinneissa edellytetä video-CV:tä tai Skype-haastattelua, monien arjen tehtävien hoitaminen hankaloituu, jos osaamisen puute estää digitaalisten palveluiden ja viestintävälineiden käytön.

Myös yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuudet kapenevat ilman digiosaamista. 2010-luvun aktiivinen kansalainen valitsee ehdokkaansa vaalikoneen avulla, seuraa itseään kiinnostavia poliitikkoja näiden blogien kautta, ajaa itselleen tärkeää asiaa nettiadressien tai sähköisessä palvelussa tehtävien kansalaisaloitteiden kautta ja osallistuu keskusteluun sosiaalisen median foorumeilla tai uutismedioiden keskustelupalstoilla.

Ei siis ihme, että digitaalisen teknologian kehittymisen ja käytön laajenemisen myötä on kasvanut myös huoli digitaalisesta eriarvoisuudesta, digitaalisesta osattomuudesta tai peräti digisyrjäytymisestä (ks. HS 16.6.2018).

Siinä missä digitaalisista kuiluista käydyn keskustelun alkuvaiheissa kiinnitettiin huomiota lähinnä internetyhteyden ja päätelaitteiden saavutettavuuteen, ovat tutkijat kuluvan vuosituhannen puolella suunnanneet huomionsa digitaalisten välineiden ja palveluiden käyttöön vaadittavaan osaamiseen (esim. DiMaggio & Hargettai 2001; Katz & Rice 2002; Van Dijk 2005; Warschauer 2004). Eikä pelkkä tekninen osaaminen riitä, vaan kansalaisten digitaalinen toimijuus edellyttää valmiuksia käyttää digitaalisia välineitä mielekkäällä tavalla, eli hyödyntää niitä vuorovaikutukseen, verkostoitumiseen, yhteistyöhön, osallistumiseen sekä sisältöjen tuottamiseen ja jakamiseen (Mäkinen 2006, 2009; ks. myös Warschauer 2004, 31–48).

Muun muassa digitaalista teknologiaa ja oppimista tutkiva professori Mark Warschauer (2004) onkin korostanut, että digitaalisen teknologian hyödyntäminen on ennemminkin sosiaalinen kuin teknologinen kysymys. Niin Suomessa kuin globaalistikin osaaminen polarisoituu muun muassa koulutuksen sekä sosiaalisen ja taloudellisen aseman mukaan. Myös ikäihmiset voivat olla haastavassa tilanteessa uuden ja vieraan teknologian äärellä.

Digiosaamista vertaisten, ohjaajien ja opiskelijoiden tuella

Turun AMK:n koordinoimassa Digiolkkarista työelämään -hankkeessa digiosaamisen vahvistamiseen pyrittiin työpajatyyppisen ryhmätoiminnan muodossa. Turun osatoteutuksen kohderyhmänä olivat yli 54-vuotiaat työttömät työnhakijat. Vuosien 2017 ja 2018 aikana kaikkiaan seitsemän työpajaryhmää harjaannutti digitaalista osaamistaan ja muita työllistymisvalmiuksia toistensa, vertaisohjaajien sekä Turun ammattikorkeakoulun opettajien ja opiskelijoiden tuella.

Osallistujien digitaidot vaihtelivat lähtötilanteessa suuresti. Joukossa oli osallistujia, jotka eivät olleet lainkaan käyttäneet tietokonetta, ja toisessa ääripäässä niitä, joilla tietotietotekniikka oli ollut aktiivisessa käytössä työelämässä. Koska digitaalinen teknologia kehittyy valtavaa vauhtia, päivittämisen tarvetta löytyi kaikkien osaamisessa. Tähän noin kahden kuukauden mittainen työpajaprosessi antoi hyvän mahdollisuuden.

Työpajaprosessin alkupuolella paikattiin aukkoja tietokoneen ja internetin käyttöön liittyvässä osaamisessa. Tämä tapahtui hankkeeseen palkatun vertaisohjaajan sekä aiempiin ryhmiin osallistuneiden vapaaehtoisten vertaisohjaajien tuella. Apua ja tukea osallistujat saivat myös toisilta osaavammilta ryhmän jäseniltä. Lähestymistapa oli käytännönläheinen ja osallistujalähtöinen: ryhmissä muun muassa tehtiin tai päivitettiin osallistujien CV:itä, perustettiin sähköpostitilejä ja tutustuttiin tärkeisiin verkkopalveluihin, kuten verkkopankin käyttöön sekä Kelan ja TE-toimiston palveluihin.

Työpajaprosessin loppupuolella tutustuttiin myös yleisimmin käytettyihin sosiaalisen median palveluihin, keskusteltiin niiden käyttötarkoituksista, sekä käyttöön liittyvistä hyödyistä, ongelmista ja riskeistä. Halukkaita opastettiin vaikkapa oman Facebook- tai LinkedIn-tilin perustamisessa.

Sosiaalisen median työpajakerroilla Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilla oli tärkeä rooli. Diginatiivin somesukupolven ja eläkeikää lähestyvien työpajaryhmäläisten kohtaaminen herätti kiinnostavia keskusteluja ja avasi kummallekin osapuolelle kurkistusikkunan omasta poikkeavaan mediatodellisuuteen.

Digitarinoiden tekeminen harjaannutti monipuolisesti Digiolkkarin työpajaryhmien luovaa ja teknistä osaamista. Prosessin aikana ehdittiin harjoitella niin tietokoneen käytön perustaitoja kuin vaikkapa aineistojen hakemista ja tallentamista verkosta, kuvien siirtämistä kännykästä tietokoneelle ja videoeditointia. Kuva: Pirita Juppi.

Välineet ja ilmaisu haltuun digitaalisella tarinankerronnalla

Perinteisestä poikkeavaa lähestymistapaa digitaitojen opetukseen edusti työpajaprosessin lopussa toteutettu digitarinapaja. Digitaalisen tarinankerronnan menetelmä perustuu ohjattuun työpajatyöskentelyyn, jossa työstetään oman tarinan pohjalta lyhyt video, yhdistäen valokuvia, tekstiä ja ääntä.

Digiolkkarin työpajaosallistujat työstivät pariminuuttisen digitarinan teemasta ”Vahvuuteni”. Lähtökohtana toimi ohjatusti kirjoitettu omaelämäkerrallinen tarina, joka tallennettiin kertojan ääneksi ja kuvitettiin tekijän omilla valokuvilla tai muulla luvallisesti käytettävissä olevalla kuva-aineistolla. (Ks. tarkemmin Juppi 2018.)

Digitaalinen tarinankerronta palveli sekä digiosaamisen kehittäjänä että osallistujien itsereflektion välineenä. Oman tarinan työstämisen kautta osallistujilla oli mahdollisuus tutkiskella omaa urapolkuaan, osaamistaan ja vahvuuksiaan sekä tehdä niitä myös näkyväksi muille.

Siinä tuli ajateltua omaa elämäänsä, järjestettyä elämänkaarta. (Työpajaryhmän osallistuja)
Se oli ensin ihan hauska leikki, mutta nyt olen laittanut sen [oman digitarinan] yhteen hakemukseen. (Työpajaryhmän osallistuja)

Verrattuna perinteiseen IT-opetukseen, digitaalisessa tarinankerronnassa erityistä on se, että teknisiä taitoja ja välineiden käyttöä ei harjoitella ”sellaisenaan”, vaan niitä opitaan ikään kuin ”siinä sivussa” samalla, kun työstetään omaa luovaa projektia. Tällainen todellisen tehtävän suorittamiseen kytkeytyvä oppiminen voi olla sekä motivoivampaa että tehokkaampaa kuin itse välineisiin keskittyvä tekninen opetus (esim. Robin 2008; Warschauer 2004, 124–125).

Digiolkkarin työpajaan osallistuneet kokivatkin digitarinan tekemisen poistaneen tekniikkaan kohdistuvia pelkoja ja laskeneen kynnystä tietokoneen käyttöön. Uusien taitojen oppiminen koettiin palkitsevana ja innostavana:

Ne [digitarinat] innostavat tekemään ja samalla oppii. (Työpajaryhmän osallistuja)
Erilaiset taidot kehittyvät tekemisessä ja itsetunto nousee. (Työpajaryhmän osallistuja)
Hauska oppia sellaista, mitä ei edes ollut ajatellut tekevänsä. (Työpajaryhmän osallistuja)

Kohti älykästä digitaalista tulevaisuutta?

Digitaalisen teknologian kehitysvauhti näyttää vain entisestään kiihtyvän. Automatisaatio, robotisaatio, älyteknologiat, big data ja algoritmit, koneoppiminen ja keinoäly, esineiden internet (IoT eli Internet of Things), virtuaalinen ja lisätty todellisuus (AR, VR, MR, XR)… Jo pelkkä uusien käsitteiden ja lyhenteiden kirjo hengästyttää itseään digiosaavana pitävää kansalaistakin.

Miltä näyttää tulevaisuus niiden kannalta, joilla on jo tähän asti ollut vaikeuksia pysyä muutoksen vauhdissa? Näemmekö tulevina vuosina yhä syvenevän kuilun, jossa toisilla on työssään ja kodeissaan käytössä yhä enemmän teknologisia työ- ja apuvälineitä ja hallussaan niiden käyttöön vaadittavaa osaamista, kun taas toisen jäävät paitsi sekä uusista laitteista että niiden käyttövalmiuksista?

Teknologiaoptimistit eivät näe uusien teknisten laitteiden omaksumisessa ongelmaa. Digiolkkarista työelämään -hankkeen loppuseminaarissa 4. joulukuuta 2018 puhunut tulevaisuustutkija Ilkka Halava uskoo uusien välineiden käyttöönoton olevan tulevaisuudessa aikaisempaa yksinkertaisempaa: kun työkaluihin tulee enemmän yhä enemmän ”älykkyyttä”, ne ryhtyvät myös opastamaan käyttäjiään. Halavan mukaan työntekijän ei siis tarvitse opetella enää koko ajan uusia digitaitoja, ja jopa ammatista toiseen siirtyminen käy aiempaa helpommaksi.

Vaikkei täysin jakaisi Halavan optimismia, jo tähänastisen kehityksenkin perusteella voi todeta, että suunta on kohti helppokäyttöisempiä laitteita. Digitaalinen media on tästä hyvä esimerkki: Vielä 1990-luvulla hyvälaatuisen videon tekeminen vaati raskaan kamerakaluston ja editointilaitteet, joiden käyttö puolestaan vaati alan koulutusta tai intohimoista harrastuneisuutta. Tänä päivänä taas videopätkän tai vaikka digitarinan voi kuvata ja editoida helposti älypuhelimella – ja saman tien julkaista sen YouTubeen kenen tahansa saataville.

Kun puheentunnistusteknologia ja laitteiden ääniohjaus nyt kehittyy ja yleistyy vauhdilla (ks. HS 23.9.2018), uusien laitteiden ohjaaminen ja hyödyntäminen onnistuu sellaiseltakin käyttäjältä, jolle vaikkapa tietokoneen tai tabletin käyttö on vierasta ja vaikeaa. Ehkäpä keskustelu erityisistä digitaalisista valmiuksista alkaakin näyttää peräti vanhanaikaiselta, kun älylaitteiden käyttö käy yhtä helposti kuin puolison tai koiran komentaminen: Tessu, nouda! Kulta, vie roskis! Alexa, vaihda Yle Puheelle! Hei Siri, tarkista huomisen sää!

 

Yläkuva: Digiolkkarin työpajaryhmät kokoontuivat Turun seudun TST ry:n tiloissa, missä digitaitoja opeteltiin muun muassa Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ohjauksessa. Kuva: Pirita Juppi.

 

Lähteet

DiMaggio, P. J. & Hargettai, E. 2001. From the “Digital Divide” to “Digital Inequality”: Studying Internet Use as Penetration Increases. Working paper 15. Princeton N.J.: Centre for Arts and Cultural Policy Studies, Princeton University. Viitattu 10.12.2018.

Juppi, P. 2018. Digitarina itsereflektion välineenä ja digivalmiuksien kehittäjänä. Teoksessa Tomppo, J.; Juppi, P.; Myllymäki, P. & Aronpää, M-L (toim.) Voimaa vertaisista – Työelämävalmiuksien kehittäminen työttömien ja maahanmuuttajien ohjatussa ryhmätoiminnassa. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 250. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 63–76.

Katz, J. E., & Rice, R. E. 2002. Social Consequences of Internet Use. Access, Involvement, and Interaction. Cambridge, MA: MIT Press.

Mäkinen, M. 2009. Digitaalinen voimistaminen paikallisten yhteisöjen kehittämisessä. Academic dissertation. Acta Electorica Universitatis Tamperensis 819. Tampere: University of Tampere.

Mäkinen, M. 2006. Digital Empowerment as a Process for Enhancing Citizens’ Participation. E–Learning, 3:3, 381–395.

Robin, B. R. 2008. Digital Storytelling: A Powerful Technology Tool for the 21st Century Classroom. Theory Into Practice 47, 220–228.

Van Dijk, J. 2005. The Deepening Divide: Inequality in the Information Society. London: SAGE.

Warschauer, M. 2004. Technology and Social Inclusion. Rethinking the Digital Divide. Cambridge, MA: The MIT Press.

 

Digiolkkarista työelämään -hanke

Hankkeen kesto: 1.11.2016–31.12.2018
Kumppanit: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun Seudun TST ry
Rahoittaja: Hämeen ELY-keskus (ESR-rahoitus)

Hankkeen tavoitteena oli vaikeasti työllistyvien ryhmien työelämävalmiuksien kehittäminen ja työllistymisen ja kouluttautumisen edistäminen. Kohderyhmiä olivat Turussa yli 54-vuotiaat työttömät työnhakijat ja Helsingissä työikäiset maahanmuuttajat.

Hankkeessa kehitettiin uudenlainen osallistujalähtöisen työnhakuvalmennuksen malli, jossa vertaisryhmä ja vertaisohjaaja olivat keskeisessä osassa. Turun osatoteutuksessa painottui ryhmämuotoinen valmennus ohjatuissa työpajoissa, joihin osallistui työttömiä pääasiassa Pansio-Pernon alueelta.

Työpajaryhmiä toteutui hankkeen aikana seitsemän, ja kunkin toiminta kesti kaksi kuukautta. Ryhmissä harjoiteltiin oman osaamisen tunnistamista ja näkyväksi tekemistä, kehitettiin viestintä- ja vuorovaikutusvalmiuksia ja digiosaamista, sekä tutustuttiin yritysvierailuilla alueen työnantajiin.

Digiolkkarin toiminnasta ja tuloksista voit lukea tarkemmin hankkeen loppujulkaisusta:
Jaana Tomppo, Pirita Juppi, Päivi Myllymäki ja Maija-Liisa Aronpää (toim.) 2018. VOIMAA VERTAISISTA – Työelämävalmiuksien kehittäminen työttömien ja maahanmuuttajien ohjatussa ryhmätoiminnassa. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 250.

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php