Siirry sisältöön Siiry hakuun

Suunnitelmallinen työssä oppiminen kehittää tehokkaasti ammatillista asiantuntijuutta

Kasvatustieteen tohtori, lehtori Ilkka Uusitalo toteaa väitöstutkimuksessaan, että työssä oppimisella koetaan olevan iso merkitys kehitettäessä ammatillista asiantuntijuutta lastensuojelun sosiaalityössä. Asiantuntijuuden kehittämisen tulisi olla kuitenkin strategisesti johdettua, yksilöllistä ja yhteisöllistä sekä tavoitteellisesti kunkin työhön kiinnittyvää. Asiantuntijuuden kehittäminen näytti tutkimuksen perusteella jäävän sosiaalityössä liikaa yksilön omalle vastuulle ja sen havaittiin olevan varsin perinteisin keinoin tapahtuvaa.

Ilkka Uusitalo tutki kertomusaineiston avulla sosiaalityöntekijöiden kokemia vaativia asiakastilanteita critical incident tutkimusotteella. Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että haastavissa työtilanteissa työntekijä joutuu ponnistelemaan usein osaamisensa äärirajoilla.

− Haasteelliset ja vaativat työtilanteet sisältävät paljon oppimispotentiaalia. Ne antavat usein sysäyksen osaamisen ja asiantuntijuuden kehittämiselle, mikäli ne vain tiedostetaan oppimistilanteina, Uusitalo toteaa.

 

Reflektiolla on suuri merkitys ammatillisessa kehittymisessä

Uusitalo toteaa, että haastateltavien käsitysten mukaan sosiaalityön yliopistokoulutus antaa sosiaalityöntekijöille ammatti-identiteetin, yliopistostatuksen ja laajat teoreettiset valmiudet työhön.

− Ammatillista asiantuntijuutta he kokivat oppivansa työssä ensisijaisesti työpari- ja tiimityöskentelystä sekä työtilanteita ja niihin liittyviä kokemuksia reflektoimalla ja tutkimalla. Juuri reflektiolla on monissa tutkimuksissa osoitettu olevan suuri merkitys ammatillisessa kehittymisessä. Epäselvät ja epävarmat tilanteet laukaisevat reflektion, hän jatkaa.

Sama löydös tehtiin tässäkin tutkimuksessa. Työssä oppimisen ei nähty olevan täysin erillään tutkintokoulutuksen antamista valmiuksista, vaan se nähtiin koulutusta syventävänä toimintana.

 

Haastavat ja vaativat tilanteet voisivat olla oppimistilanteita

Tutkimuksessa haastateltiin 20 sosiaalityöntekijää ja lisäksi 14 heistä kirjoitti vaativaksi koetun asiakastilannekertomuksen. Osallistujat olivat eri puolelta Suomea, niin pienistä maaseutukunnista kuin suurista kaupungeistakin, eri ikäisiä ja työkokemuksen määrä vaihteli 1−30 vuotta, keskimäärin työkokemusta oli noin 10 vuotta.

Vaativaksi tilanteissa koettiin, miten asioista kerrotaan, miten kohdataan ja hallitaan vanhempien ahdistusta, hätää ja mahdollisesti muuta ennustamatonta käyttäytymistä.

− Analyysissa ei huomioitu ikää, mutta asiakastilanteiden kuvauksissa ja haastatteluissa näkyi työkokemuksen merkitys.

Uusitalon tutkimuksen mukaan vaativat asiakastilanteet tuottavat arvokkaita oppimiskokemuksia. Vaativiksi ne kehittyvät juuri siksi, millaiseksi vuorovaikutus sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välillä kehittyy.

− Vaativiksi asiakastilanteiksi koettiin erilaiset vuorovaikutus- ja neuvottelutilanteet biologisten vanhempien kanssa, joskus läsnä olivat myös lapsi tai lapset ja toisinaan myös muita ammattilaisia. Lähes kaikissa tilanteissa oli kysymys tuen ja kontrollin yhteensovittamisesta.

Usein tilanteissa kerrottiin jostakin muutoksesta perheessä. Vaativaksi koettiin, miten asioista kerrotaan, miten kohdataan ja hallitaan vanhempien ahdistusta, hätää ja mahdollisesti muuta ennustamatonta käyttäytymistä tilanteessa.

 

Asiakastilanteisiin pitää valmistautua

Oppimismielessä nousi esiin, että sosiaalityöntekijöiden tulisi suunnitella työparinsa kanssa vanhempien tapaamiset hyvin etukäteen ja varautua tilanteen eri kehityskulkuihin. Tilannetta ja kontekstuaalisia tekijöitä pitäisi aistia intuitiivisesti ja reflektoida, mihin suuntaan tilanne voi kehittyä ja kuinka toimia työparina tehokkaasti ja järkevästi.

Vaativiin tilanteisiin liittyvä oppiminen oli kuitenkin hyvin kokonaisvaltaista. Se haastoi työntekijän ammatillista identiteettiä ja toimijuutta sekä käynnisti eettistä pohdintaa ja herätti erilaisia tunteita työntekijöissä.

− Haastaviin tilanteisiin valmistautuminen oli puutteellista ja myös tilanteiden reflektointi ja tarkempi analysoiminen työparin kanssa jäi usein kiireen vuoksi vähäiseksi, Uusitalo huomauttaa.

Näissä tilanteissa oppiminen oli enimmäkseen reaktiivista, suoraa, opittiin tilanteessa juuri niitä asioita, joita tilanne ja konteksti opettaa. Tarkoituksellista, suunnitelmallista oppimista ei juuri esiintynyt ja vain pariin tilanteeseen näytti liittyvän jonkinlaista organisatorista oppimista.

− Vaativiin tilanteisiin liittyvä oppiminen oli kuitenkin hyvin kokonaisvaltaista. Se haastoi työntekijän ammatillista identiteettiä ja toimijuutta sekä käynnisti eettistä pohdintaa ja herätti erilaisia tunteita työntekijöissä.

 

Pelkkä kokemuksen karttuminen ei takaa asiantuntijana kehittymistä

Ammatillista asiantuntijuutta ja sen kehittymistä on kuvattu usein kehitysvaiheina, noviisista kohti ekspertiyttä, mutta ne kuvaavat heikosti niitä prosesseja tai tekijöitä, jotka johtavat yhä syvenevään asiantuntijuuteen. Nykytutkimus on osoittanut, että pelkkä kokemuksen karttuminen ei yksin kehitä asiantuntijuutta. Tarvitaan kokemuksen hyödyntämistä ja on harjoiteltava suunnitelmallisesti juuri niitä taitoja, joita asiantuntijatyössä ei vielä hallita.

Tuloksissa Uusitalo huomasi, että sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuus työssä ilmeni vuorovaikutusosaamisena, reflektiivisenä osaamisena, yhteiskunnallisena osaamisena ja toimintatapaosaamisena.

Lastensuojelutyössä tilanteet ovat herkkiä ja usein jännitteisiä. Niitä on tulkittava, ja on viisautta huomioida myös vuorovaikutuksessa saatua tietoa, reflektoitava ja punnittava eri vaihtoehtoja ja niiden tuottamia seuraamuksia.

− Kysymys ei ole pelkästään siitä, osaako käyttää jotain menetelmää ja sopiiko se tilanteeseen, vaan on huomioitava myös tilannesidonnaisuus. On punnittava, minkälainen lähestymis- ja toimintatapa olisi kyseisen asiakkaan kohdalla toimiva. Intuitiivinen osaaminen ja käytännön viisaus ovat myös tärkeitä tämänkaltaisessa asiantuntijuudessa, hän pohtii.

Hän painottaa, että lastensuojelutyössä tilanteet ovat herkkiä ja usein jännitteisiä. Niitä on tulkittava, ja on viisautta huomioida myös vuorovaikutuksessa saatua tietoa, reflektoitava ja punnittava eri vaihtoehtoja ja niiden tuottamia seuraamuksia.

− Esiin tuli tapauksia, joissa sosiaalityöntekijä oli valmistautunut tilanteeseen etukäteen asiakirjoja lukemalla ja muodostanut ennakkokäsityksen, miten perheen kanssa toimitaan. Tapaamisessa kuultiin vanhempaa ja lasta ja tämän tilanteessa syntyneen tiedon perusteella sosiaalityöntekijä muutti kuitenkin ajatteluaan ja ennakkopäätöstään.

Sosiaalityöntekijä siirtyi vertikaalisesta asiantuntijuudesta kontekstuaalisen ja dynaamisen asiantuntijuuden käytön suuntaan. Molemmat tavat toimia olisivat olleet juridisesti oikein, mutta vaikutuksiltaan erilaisia perheen ja lapsen hyvinvointiin.

 

Työssä opimme ei tietoisesti ja tietoisesti

Työssä oppiminen on monimuotoista ja omaksumme työpaikoilla myös erilaisia työpaikan kulttuurisia käytäntöjä pohtimatta useinkaan niiden järkiperäisyyttä. Työssä oppimisen keinoja on monia ja sillä voi olla monta tavoitetta. Perehdyttäminen on tästä hyvä esimerkki.

Tietoinen työssä oppimisen suunnittelu on osa johtamistyötä.

Perehdyttäminen edistää työssä oppimista ja uusien taitojen omaksumista. Samalla se on keino sosiaalistaa uusia työntekijöitä yhteisön jäseneksi. Molemmat osapuolet voivat oppia toisiltaan, jakaa kokemuksia ja luoda jopa uutta tietoa työpaikalle.

− Parhaat työpaikat suunnittelevat ja toteuttavat perehdyttämisen hyvin, koska sen vaikutukset ovat vain positiivisia. Uusien työntekijöiden systemaattinen laadukas perehdyttäminen lisää työnhallinnan kokemusta, työhyvinvointia ja organisaation tuottavuutta. Mentorointijärjestelmä toimii myös työssäoppimisen hyvänä välineenä, tämä ilmeni tutkimuksessa työparitoimintana.

Joskus on vaikeaa enää erottaa, mikä on työtä ja mikä on oppimista, ne limittyvät toinen toisiinsa.

Tietoinen työssä oppimisen suunnittelu on osa johtamistyötä. Toki myös yksilön pitää tunnistaa ja miettiä oppimis- ja osaamistarpeitaan. Työssä oppiminen on kuitenkin yhä enemmän luonteeltaan sosiaalista. Opimme tehokkaasti yhdessä ratkaisemalla arkipäivän työnongelmia kollegojen ja asiakkaiden kanssa.

− Joskus on vaikeaa enää erottaa, mikä on työtä ja mikä on oppimista, ne limittyvät toinen toisiinsa, Uusitalo pohtii.

 

Lastensuojelutyön rakenteita tulisi muuttaa ja kasvattaa laadun takaamiseksi

Uusitalo huomauttaa, että tulevaisuudessa lastensuojelussa tarvitaan suunnitellumpaa ammatillisen asiantuntijuuden kehittämistä isommissa organisatorisissa rakenteissa sekä monialaisia tiimejä lastensuojelun haasteisiin vastaamiseksi.

− Ideaalitilanteessa on monialaista yhteistyötä ja monialaisia rakenteita. Asiakkaan tilanteita ja auttamista pohditaan ja suunnitellaan monialaista tietoa käyttämällä, hän huomauttaa.

Hänen mukaansa perhekeskusmalli turvaisi monialaisen asiantuntijuuden kokoamisen yhteen ja sen hyödyntämisen. Lastensuojelutyössä laatu paranisi rakenteita muuttamalla ja kasvattamalla. Tästä hyötyisivät myös asiakkaat.

 

Tutkimus tuo tuoretta näkemystä sosiaalityöhön ja ammatilliseen asiantuntijuustutkimukseen

Lastensuojelun sosiaalityön asiantuntijuutta on tutkittu yhteiskuntatieteissä varsin paljon, mutta aiheesta on varsin vähän kasvatustieteellistä tutkimusta. Tutkimuksen tarkastajat professori Riitta Vornanen Itä-Suomen yliopistosta ja dosentti Kaija Collin Jyväskylän yliopistosta pitivät tutkimusasetelmaa ja tutkimusmetodeja kiinnostavina. Haastavien ja vaativien asiakastilanteiden oppimisen tutkimus tuo tuoretta näkökulmaa sosiaalityöhön.

Tärkeää olisi pyrkiä oppimaan yhdessä epäonnistuneista tilanteista ja prosesseista, mutta myös onnistuneista.

Uusitalo mainitsee, että lastensuojelun sosiaalityön tutkimuksessa on kansainvälisestikin tehty vähän työssä oppimisen tutkimusta. Lastensuojelua käsittelevissä puheissa ja kirjoituksissa tuodaan esille usein pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä, työntekijöiden vaihtuvuus ja kiire, mitkä ovatkin totta.

Yhtä tärkeää olisi pohtia, miten lastensuojelussa voitaisiin kehittää parhaiten asiantuntijuutta ja tehokkaita työnteon käytäntöjä. Tärkeää olisi pyrkiä oppimaan yhdessä epäonnistuneista tilanteista ja prosesseista, mutta myös onnistuneista. Niitäkin löytyy.

− Silloin myös selviäisi, miten ei ainakaan kannata toimia (negatiivinen oppiminen). Näin vältyttäisiin monelta harmilta, säästyisi resursseja ja opittaisiin tuottamaan itse tietoa organisaatioon.

Ilkka Uusitalo, kasvatustieteen tohtori

 

Tutustu väitökseen Työssä oppiminen lastensuojelun sosiaalityössä – reunaehtoja ja mahdollisuuksia ammatillisen asiantuntijuuden kehittymiselle.

Uusitalo toimii lehtorina sosiaalialan koulutuksessa

ja myös kouluttajana: Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus.

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php