Siirry sisältöön Siiry hakuun

Kirjoittajat

Työelämäprojektit ovat parasta

01.11.2017

Turun AMK:n vuoden 2017 opettajaksi ja opiskelijaksi valitut kertovat, millaista on opiskelu ja työskentely ammattikorkeakoulussa tänä päivänä. Miten opiskelu on muuttunut, ja mikä on opiskelijan oma rooli?

Opiskelijat valitsivat Turun AMK:n vuoden opettajaksi mainonnan suunnittelun lehtorin Minna Teittisen. Henkilökunnan valinta vuoden opiskelijaksi oli tieto- ja viestintätekniikan insinööriopiskelija Katariina Tiura, jolla on taustallaan jo tradenomitutkinto Turun AMK:sta. Nykyistä tutkintoaan aloittaessaan Katariina meni heti ensimmäisenä opiskeluvuotenaan mukaan The Firma -oppimisympäristön toimintaan, missä hän nyt työskentelee opiskelijatoimitusjohtajana.

Millaista AMK:ssa opiskelu ja työskentely on pahimmillaan ja parhaimmillaan?

Minna: Haasteellisinta on se, miten pystyy ennustamaan työelämän tarpeita, kun työelämä muuttuu. Miten löytää uudet verkostoitumiskontaktit ja opetusmenetelmät, jotka palvelevat parhaiten vielä siinä vaiheessa, kun opiskelijat menevät työelämään?

Parhainta tämä työ on silloin, kun tehdään aitoja työelämä-caseja innostuneella otteella yhdessä opiskelijoiden ja työelämäkumppanin kanssa. Kun näkee, miten opiskelijat soveltavat opetettuja asioita innostuneesti käytäntöön, ja saa positiivista palautetta toimeksiantajalta. Ja se, kun pääsee opastamaan opiskelijoita koko matkan alusta loppuun ja näkee kehityksen!

Katariina: Pahinta on, että opiskelijana on helppo mennä kaikkeen mukaan, eikä sitten osaa priorisoida koulua ja töitä ja oheistoimintaa ja vapaa-aikaa… Yleensä vapaa-aika on se, joka kärsii. Kaikkeen mukaan meneminen on toisinaan kuormittavaa.

Parhaimmillaan opiskelu on, kun näkee miten omalla panoksella voi suoraan vaikuttaa tulokseen: saa hyviä arvosanoja, kun on valmis panostamaan tekemiseen. Ja silloin, kun menee moneen mukaan, ja asiat onnistuvat, kun saa sovitettua kaikki palaset ja aikataulut yhteen.

Parasta ovat myös yrityskontaktit: kun projektin yhteydessä kuulee toimeksiantajalta, että ota yhteyttä kun valmistut, meillä olisi töitä!

 

Mikä on opettajan rooli tänä päivänä?

Katariina: Lähiopetusta on vähemmän kuin ennen, ja opettajan tehtävänä on enemmänkin ohjata opiskelijaa oikeaan suuntaan. On myös hyvä perustella, miksi tietyt asiat pitää opiskella itsenäisesti. Opettaja rytmittää opintoja ja erilaisia suoritustapoja sopivasti, jotta opiskelu on sujuvaa. Kun on samaan aikaan muutamiakin opintojaksoja, joissa suoritukset tehdään pitkin opintojaksoa vaikka erilaisilla projekteilla, se kuormittaa opiskelijaa vähemmän ja on mielekkäämpää kuin monet kirjatentit jakson lopussa.

Minna: Opettajan pitää edelleen olla oman alansa asiantuntija, se ei ole muuttunut mihinkään. Opettaja ohjaa opiskelijoita tiedon äärelle ja parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, sekä antaa rakennuspalikoita itsenäiseen ajatteluun. Sen sijaan opettaja ei enää ole keskiössä, vaan opiskelija. Aito kohtaaminen hurjan tärkeää, ja kokemusten jakaminen; kun vuorovaikutukselle ja tunteille annetaan tilaa, syntyy innostus ja motivaatio!

Opintojen rytmitys on haaste opettajille, ja sitä ratkotaan yhteisvoimin. Kun on kiinnostunut muiden opettajien opetussisällöistä, opetusta voi nivoa yhteen.

Onko opiskelijan rooli muuttunut?

Katariina: Kun tein ensimmäistä tutkintoani, päivät täyttyivät lähiopetuksesta ja opetus oli luentomaista. Nyt opiskelijan vastuu ja omatoimisen tekemisen määrä on kasvanut; itsenäinen opiskelu ja projektityöt vaativat itsekuria. Itse tykkään projektimuotoisesta opiskelusta – kannattaa opetella suhtautumaan projekteihin avoimesti ja vastuuntuntoisesti.

Minna: Hyvä opiskelija on myös rohkeasti mukana sidosryhmäyhteistyössä, rakentamassa itselleen verkostoa tulevaisuutta varten.

Millainen on hyvä opettaja, entä hyvä opiskelija? Mitä vuoden opettaja ja opiskelijat toivovat yrityksiltä? Lue Minnan ja Katariinan haastattelu painetusta Talk Magazinesta sivulta 40.

Haluatko opiskelijoita projektiisi? Tutustu yhteistyömuotoihin ja ota yhteyttä!

Lue lisää oppimismenetelmästämme innovaatiopedagogiikasta

Mitä pidit artikkelista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *